Keltaisuus pois hiuksista

Keskustelua hiusväreistä, värjäämistekniikoista, kaikesta asiaan kuuluvasta
irtohius
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 69
Liittynyt: 14 Helmi 2013, 17:17

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja irtohius »

Tässä taannoin koin ongelmalliseksi löytää vastinetta Fudgen violettishampoolle. Samantehoista, yhtä vahvaa ainetta on vaikea löytää. Tavis hopeashampoosta esim. Biozellista voi saada kuitenkin tehokkaampaa pienillä muutoksilla.

Jos ongelma on, ettei väri ylipäätään tartu esim tasaisesti vasta vaalennettuun hiukseen, voi kokeilla tätä:

2 osaa hoitoainetta
2 osaa hopeashampoota
1 osa mtä tahansa kasviöljyä (itse käytän jojobaa)

Kannattaa kokeilla sekoitussuhteita etukäteen esim. hieromalla valmista seosta kädelle ja pesemällä pois. Syntyvän tahran voimakkuus pitää sovittaa oman hiuksen kuntoon ja olemassa olevan hiusten sävyn tummuuteen. Kuten hopeashampoissa yleensäkin.

Idean ydin on, että pesevät ainesosat eivät pääse vaikuttamaan seokseen lisättyjen hoitoaineiden ja öljyn vuoksi. Tällöin väripigmenti ei peseydy samalla tavoin pois ja tarttuu helpommin hiuksen suomukerrokseen.

Fudge ja oikeastaan kaikki monikansalliset kosmetiikkayritykset käyttävät hopeatuotteissaan jotakin seuraavista 3:sta väripigmentistä: Ext violet, Violet 2 tai Acid violet 43.  Loreal käyttää em. yhdisteistä kahta. Eli kyse on jostakin paljon tavanomaisemmasta, kuin mitä kuvittelisi...



hiukset luonnostaan 2c - 4a M/C III,

Aunt Jackie's, Dark & Lovely, Queen Helene, African Pride
ZombieQueen
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2053
Liittynyt: 22 Heinä 2007, 11:03

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja ZombieQueen »

^Hei vähänkö mielenkiintoinen "resepti", kiitos, tarvii laittaa kokeiluun! :)
why be pretty when you can be gorgeous<br />2b F ii
Luscious
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1227
Liittynyt: 06 Marras 2006, 15:05

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Luscious »

http://aijaa.com/SwnwoQ

Tässä on lopputulos usealla värinpoistolla kun on hennaa poistettu. Enää se ei lähde ollenkaan joten ainoa vaihtoehto on sävyttää. On siis tuollainen hyvinkin keltainen jossa hento persikan vivahde. Hopeashampoo ei riitä. Mitähän tohon vois laittaa päälle? 10.1 on liian vaalea, ei muuttunut ollenkaan. Help!!?
Vuosikausien hiusten hennauksien ja kasvatuksen jälkeen takaisin omaa vaaleaa sävyä kasvattamassa...
ainokainen

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja ainokainen »

Hienosti olet saanut hennan pois!&nbsp; :ts

Ehdottomasti vain suoravärejä, kestovärit ei noin blondatussa enää pysy. Esim. noi tuotteet mitä mä suosittelin tuossa just pari viestiä ylempänä vois toimia sullakin.
Eli Goldwell Color Soft 10V ja 10BS vaahtosävytteet, sekä KC Color Mask -sarjasta sävyttävä hoitoaine sävyssä Latte, joka on tosi kaunis kylmä beige. KC Color Mask -sarjan shampoista voisit kokeilla ainakin Silveriä.
Viimeksi muokannut ainokainen, 12 Helmi 2017, 22:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
lynx
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3032
Liittynyt: 01 Syys 2006, 15:32

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja lynx »

Mun luottutuote on KC Color Maskin Platinum. En tavoittele mitään harmaata tai äärettömän kylmää lopputulosta, joten tuo on riittänyt ihan hyvin freesaamaan vanhoja vaaleita raitoja. Nyt tuli joku ihmeellinen säästäväisyyspuuska ja edullisemman Biozellin hoitavan sävytteen Ice-värissä. Ja voidaan kyllä todeta, ettei tuo muuttanut väriä ollenkaan ;D Eli säästö ei kannattanut. Sen sijaan tuo kyllä teki hiuksista tosi hyvän ja hoidetun tuntuiset. Paremman tuntuiset kuin Color Mask. Tuote on muuten myös hajusteeton. Tiedoksi niille, keille tämä on tärkeää.
pikkudevil
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 58
Liittynyt: 20 Loka 2006, 04:36

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja pikkudevil »

Aaaargh. Vaalensin tyven viime viikolla ja jotenkin varmaan vaikutusaika jäi vajaaksi kun tyvi on keltainen... latva taas hyvinkin harmahtava kun olen käyttänyt Crestolin silver sävytettä ja hopeashampoota. Nyt oon samalla combolla yrittänyt hoitaa tuon tyven keltaisuutta mutta ei vaan onnistu sävyn taittaminen.
Help! Mitä teen vielä? Oon ostanut tosi tehokasta Paleten sävytettä (Myydään Rimissä Tallinnassa). Se on toiminut ennen, nyt näköjään ei sekään tehoa. Lisäksi ostin 2 sävyä vaalentavan värin, uskallanko laittaa sitä vai jatkanko vain noilla sinisillä sävytteillä?
Etsii omaa lookkian, blondista punaiseen - lopulta tummaan. Ja sama rumba alusta :D
Vivianna
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1591
Liittynyt: 06 Helmi 2007, 11:27

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Vivianna »

Mun luottotuote on Crestol Glossin helmenvaalea :ts. Annan sen vaikuttaa ainakin tunnin hiuksissa ja hiukset kiittää ja tykkää :T. Omistan myös Silverin ja tuon kanssa pitää olla hieman varovaisempi. Sitten Lanzan hopeashampoo, joka on aika tehokas.
Mulla on aika paljon lilaan taittavia shampoita, mutta tehokkain on Lanza ja Fudgen hopeashampoo.
Vaalennetut, puolipitkät hiukset, alla pikkasen kullanruskeaa sävyä.&nbsp; Hiukset monesti klipsillä ylhäällä. Kikkailen paljon suoravärien kanssa ja näin saan pienellä vaivalla eri vivahteita hiuksiin.
pikkudevil
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 58
Liittynyt: 20 Loka 2006, 04:36

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja pikkudevil »

Ei tää oo todellista. Tuo keltanen vaan tuolta näkyy vaikka oon tehny vaikka ja mitä.... on COlor maskin Graphitea oon käyttäny muutaman tipan hoitoaineessa ja sitte oon tehny silver-shampoo, colormask ja hoitoaine maskin ja antanu olla tunnin. Siltikin on keltanen. Pitääkö tätä nyt vielä vaalentaa kerran tätä tyveä ni se on sitten ns. käsitellympi ja tuo sävy tarttuu vai mitä minä teen. Aaaargh.
Latvahan on toki ihan sinisen harmaa ku vaikee ollu pitää se väri pois sieltä.
Etsii omaa lookkian, blondista punaiseen - lopulta tummaan. Ja sama rumba alusta :D
Avatar
Morrigan
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1312
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 21:00

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Morrigan »

^Vaikea sanoa kun ei näe väriä, mutta auttaiskohan ihan hapetteellinen sävytys, ettei ihan vaalennuksella tarvitsisi räjäyttää?
BSL 2b F ii kuiva ja pörröinen. Iho kuiva ja herkästi punoittava.
Luscious
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1227
Liittynyt: 06 Marras 2006, 15:05

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Luscious »

Hallelujaa!! Katsokaa YouTubesta ja netistä videoita sellaisesta kestoväristä kun wella liquid toner. On aivan erilainen juttu kun mitkään muut värit koska se ei tummenna tai ole ylipäätään mitään tummuus astetta vaan vain taittaa olemassa olevia vaaleita! Auttaa tosi hyvin kellertäviin! Laitoin itse tänään T18 lightest ash blond ja nyt on viileät blondit!&nbsp; :ts
Vuosikausien hiusten hennauksien ja kasvatuksen jälkeen takaisin omaa vaaleaa sävyä kasvattamassa...
lynx
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3032
Liittynyt: 01 Syys 2006, 15:32

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja lynx »

Kyllä se on vaan pakko todeta, että Fudgen hopeashampoo painii ihan eri sarjassa kuin muut tuotteet keltaisuuden taitossa :ts Ja siis todellakin nimenomaan shampoo, vaikka voisi luulla että värjäävillä hoitoaineilla on parempi teho. Mun mielestä tuon tehot vastaavat jo enemmänkin suoraväriä. Viileän tuhkainen sävy tulee ihan parin minuutin muhituksella. Värjää myös kivasti kädet, jos kovin uutterasti vaahdottaa. Taittosävy on myös tyylikäs ja raikas tuhkainen, eikä mitenkään shokkiväriin viittavaa sinilila.
Liisu
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 106
Liittynyt: 05 Elo 2006, 10:03

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Liisu »

Näkyi olevan Fudgen sampoota jo Tokmannin hyllylläkin. Oisko hinta ollu 11 euron hujakoilla.
wilma
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2464
Liittynyt: 15 Touko 2008, 13:13

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja wilma »

^ Oho, toihan on ihan hullun halpa hinta. Oliko siis nimenomaan tätä Fudgen hopeashampoota tuolla hinnalla? Kampaajalla tää shampoo maksaa lähemmäs 25€.
lynx
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3032
Liittynyt: 01 Syys 2006, 15:32

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja lynx »

No nyt on kyllä kieltämättä hyvä hinta! Stockalla toi kustantaa jonkun 22 euroa, eli hitusen tosiaan halvempi kuin kampaajalla. Mutta jos tosiaan 11 eurolla irtoaa, niin ihan viitsii jo poiketa Tokmannissakin, jossa muuten aika harvoin käyn :ts

Edelleen olen sitä mieltä, että millään muulla tuotteella en viitsi edes yrittää nyt kun olen löytänyt Fudgen.
Liisu
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 106
Liittynyt: 05 Elo 2006, 10:03

Vs: Keltaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Liisu »

^ Kyllä vain oli. Hinta oli jotain 11 ja risat. Alle 12 euron kuitenkin. Tokmanni myy monesti kampaamotuotteita ihan pilkkahintaan,ja nämä näin Oulussa että eiköhän nuita muuallakin ole.
Vastaa Viestiin