Punaisuus pois hiuksista

Keskustelua hiusväreistä, värjäämistekniikoista, kaikesta asiaan kuuluvasta
Peachtwist
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1103
Liittynyt: 22 Loka 2006, 18:20

Vs: Punaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Peachtwist »

Onko kukaan saanut punaisuutta taitettua KC:n Color Maskeilla? Mulla on siis menossa oman värin kasvatus ja omaa väriä on päässä tällä hetkellä sen verran, että hiukset saa ponnarille niin, että päätä myöten on värjäämätöntä hiusta ja ponihäntä on vanhaa väriä. Värjätty hius on oranssinpunaista ja oma väri on hiukan kylmempi vaaleanruskea, jossa on myös hiukan oranssiin taittavaa sävyä. Värjätty hius on mielestäni ihan kivan sävyistä, mutta sävyero värjäämättömän jä värjätyn hiuksen välillä häirtitsee. Olen aiemmin käyttänyt Color Maskia sävyssä curry sekä curryn ja toffeen sekoitusta. En kuitenkaan ole enää vähään aikaan noita käyttänyt, sillä sävy ei juurikaan tartu värjäämättömään juurikasvuun ja korostaa siten sävyeroa entisestään, kun värjätyt latvat imaisevat väriä hyvin. Mietin että voisinkohan kokeilla jotain kylmemmän sävyistä Color Maskia pelkästään pituuksiin, jotta sävyero tasoittuisi. Olisi siis kiva kuullla, jos joku on onnistunut taittamaan punaista jollain noista Color Maskeista.

Mulla on siis hiusten värjätty osuus suunnillen samaa sävyä kuin tässä kuvassa on latvat. Tässä on siis käytetty sävyä coffee ja lopputulos näyttää ihan kivalta.Kuva
ELAU

Vs: Punaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja ELAU »

APUA! Mitä mun pitäs nyt tehdä? Kävin torstaina kampaajalla, joka leikkasi hiuksia ja laittoi tyveen jonkun vähän tummeman vaalean (hieman oranssihtavan) suoravärin. Antoi ohjeet, miten saisin nykyiset vaalennetut (hieman harmaaseen ja tuhkaan taittavat) hiukseni vaaleanruskeat hiukset kotiväreillä. Olisi muuten värjännyt itse kampaamossa, mutta ei ollut varautunut suureen operaatioon, ja aikaa ei siis ollut. No, sanoi, että laita jokin oranssihtava, punainen suoraväri koko päähän (esipigmentointi), ja tämän jälkeen haluttu ruskea kestoväri. Käytin Id Hair Colour Bombin Vivid Saffron väriä. Pidin sitä about 15-20 min. Tuloksena oli siis aikalailla punertavan oranssihtavat hiukset. Odotin että hiukset kuivuvat ja laitoin Lorealin Recital Preference nro 5 kestovärin ja pidin sitä 30 min.

Tavoitteenani oli siis vaaleanruskeat hiukset, ei miltei mustat hiukset järkyttävällä punaisella vivahteella! Kaiken lisäksi tyveni on keltaiseen taittava, joka ei kyllä mätsää ton tummanpunaruskean kanssa yhtään. Laitoin siihen Goldwellin 10BS:ää, eikä auttanut yhtään. Ajattelin soittaa maanantaina kampaajalle, josko hän voisi tehdä jotain. Ei tässä hiusvärissä tavallaan ole mitään vikaa, mutta mun kasvoille ja ihonvärille se ei sovi, enkä muutenkaan halunnut mitään tummaa väriä. Halusin lähinnä sellasta tuhkasta, luonnollista vaaleanruskeaa.

Varmaan meni vikaan kun tuo suoraväri oli liian intensiivinen... ehkä ois pitänyt laimentaa hoitiksella. Tai sitten tuo ruskea oli liian tumma (vaikka nro 5 on vaaleanruskea tai normi ruskea?). Ja tajusin, että pitää ottaa huomioon alla oleva väri, eli juurikin tuo kirkas punainen.

Oisko kellään mitään apua, jos en nyt saakaan pikaista kampaamoaikaa? En millään kehtaa lähteä edes ulos :/
Auringonkukka
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 905
Liittynyt: 25 Tammi 2006, 14:25

Vs: Punaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Auringonkukka »

Vihreä saattaa toimia jopa paremminkin :) Riippuu tummuusasteestakin, mut mä oon omalla kohdalla todennut vihreän toimivammaksi ja sekoitellut sitä milloin johonkin hoitsikkaan tai esim. KC:n maskiin tai vastaavaan, sininenkin toki voi toimia ja tietysti mitä enemmän oranssihtava on, sitä varmemmin sinisen vois kuvitella tepsivän, mut etenkin jos on punertavuutta/oranssia on paljon olen laittanut yleensä enemmän vihreää ai molempia ja se yleensä neutraloinut jopa mun omaa tukkaa suht hyvin. Kyllä sitä sinistä kannattaa kuitenkin kokeilla, ja mitä vaaleammat hiukset niin sitä vähemmän alkuun kerrallaan, lisää sit pikkuhiljaa tarpeen mukaan - ja tarkkailee ettei vedä violetiksi vahingossa, terv. nimim. hups.  :D ;D

Asiakkaiden kohdalla on monesti päässyt vielä helpommalla taitteluiden kanssa, mutta omalla kohdalla joutuu taistelemaan kunnolla jos haluaa edes neutraalia, itselläni on äärimmäisen ärhäkkä punapigmentti tukassa joka puskee alta ihan sama vetikö mustaksi vai vaaleaksi, ja aina ei huvittais pitää punertava-jotain-tukkaa  :D
Tukka 1c(tai 2a) M ii/iii, hiuslaatuketju sivu 5, Hiushörhö, kosmisfriikki ja kynsilakkahirmu.
Auringonkukka
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 905
Liittynyt: 25 Tammi 2006, 14:25

Vs: Punaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Auringonkukka »

Juu niin mä vähän ajattelinkin ja se nyt on ihan ymmärrettävää ettei ihan hirveästi halua mahdollisiin turhiin tuotteisiin tuhlailla :) Mut voisi kuvitella että about 8-asteiseen se toimiikin ihan sellaisenaan, on kuitenkin senverran vaalea!

Mä en välttämättä sitä Cacaota laittaisi (paitsi ehkä jos menee liian siniseksi), ellet oo sitä nyt muuten käyttänyt ja tiedät että se toimii hyvin sun tukassa, niin vaaleassa hiuksessa se tahtoo tehdä entistä punertavamman kun tummissakin hiuksissa se saattaa vetää aika punaruskeaksi tai se punertavuus paistaa välistä selkeämmin, ellei sit ihan muutamaa tippaa laita sinne hoitsikka-suoraväri-sekoitukseen tasapainottamaan, se vois toimia kyllä :)
Tukka 1c(tai 2a) M ii/iii, hiuslaatuketju sivu 5, Hiushörhö, kosmisfriikki ja kynsilakkahirmu.
hihitoo

Vs: Punaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja hihitoo »

Mulla taas ongelma miten saisin punaisen taittamaan kultaan! Päältä tukka aivan täydellinen, ehkä viitos-kuutossävyn kultaan taittava ruskea, mutta latvassa noin viisi senttiä punaiseen taittavaa ruskeaa latvassa olleen pinkin liukuvärin jäljiltä. Sävyt ovat siis lähes samat, taitto on vain väärä.

Pähkäilin päässäni värioppeja, että punaiseen keltaista niin saadaan oranssia? :D
Kalevalatar
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1477
Liittynyt: 26 Maalis 2009, 11:24

Vs: Punaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Kalevalatar »

Laitoin juuri tilaukseen KC Color Mask sävyt graphite ja vanilla. Joitakin viikkoja sitten värjäsin tummanruskeat hiukset Olivian sävyllä bronze brown, mutta tulos oli aivan liian punainen. Joo pronssi viittaa punaisen ruskeaan, mutta kannen värin perusteella ajattelin muuta :D Sävystä ei tullut niinkään hunajan-ruskea, vaan enemmän kupariin taittuva ruskea.


Kaveri jolla on myös ruskeat hiukset suositteli Color Maskia, mutta unohdin kiireessä kysyä mitä sävyä käyttää. Koitin googlailla, mutta selvää vastausta ei oikein ollut. Jotkut ovat käyttäneet punaisen taitaamiseen ruskeita sävyjä, jotkut noita vaaleita kuten pearl. Sokoksen chatti-myyjä ehdotti vanilla. Olivat tarjouksessa, joten otin graphiten ja vanilla.
Kalevalatar
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1477
Liittynyt: 26 Maalis 2009, 11:24

Vs: Punaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Kalevalatar »

15-20 minuuttia graphite KC color maskilla ei tuntunut taittavan punaisuutta pois ollenkaan, mutta tänään kokeilin sitten 30 minuuttia värillä Vanilla ja alkuvaikutelmat oli, että se toimi paljon paremmin. Katsoo sitten vielä huomenna uudelleen päivänvalossa, kun hiukset on ihan kuivat ja laitettu :)
ainokainen

Vs: Punaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja ainokainen »

Musta noi Color Maskit on aivan liian vähäpigmenttisiä tehdäkseen yhtään mitään. Tai se Graphite teklee kyllä harmaaksi, jos pohja on ihan vaalea. Mutta Vanilla on ihan yhtä tyhjän kanssa. Kokeile Platinum- tai Brown- shampoita samasta sarjasta, ne on tosi harmaita!

Ja noi siis kannattaa vaahdottaa kuivaan tukkaan, lisäten vain vähän vettä, ja muhitella kunnolla.
Viimeksi muokannut ainokainen, 06 Touko 2016, 07:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Aaa
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 63
Liittynyt: 12 Kesä 2016, 09:56

Vs: Punaisuus pois hiuksista

Viesti Kirjoittaja Aaa »

Onko kokemuksia oranssin sävyn taittamisesta tuhkalla ja/tai helmiäisellä ja siis niiden eroista (esim. ero 8.1 ja 8.2 välillä)?

Nyt kaiken jahkailun jälkeen aattelin koittaa taittaa tätä vaalennettua hennaa eli aika oranssista tukkaa ruskeammaksi. Värikarttojen mukaan punaista pitäisi taittaa tuhkalla ja oranssia helmiäisellä. Tummuusaste on noin 8 ja kaupasta löysin 8.1, mutten mitään helmiäiseen viittaavaa.

Onko kokemuksia noiden eroista? Meneekö vikaan, jos lätkäisen 8.1. päähäni? (toki teen testiraidan, mutta mieluiten ostaisi kerralla sopivimman).
------
*edit la 17.9.
Noniin, ostin sitten L'Oréal Excellence 8.1 kun se tuntui parhaimmalle olemassaolevista vaihtoehdoista. Tein eilen vielä kerran askorbiinihapposeoksen ja annoin olla 90min tummemman punaisissa kohdissa. Nyt aamulla testiraidan (30min) olemattoman tuloksen jälkeen lätkäisin värin ensin 30min ajaksi tummemman oranssisiin kohtiin, jonka jälkeen levitin juureen ja pääliosan vaaleampiin kohtiin 30min ajaksi. Lopputulos on yleisilmeeltään vaalean ruskehtava. Latvoissa toki punainen kuultaa läpi ja pääliosan vaaleat raidat on todella tuhkaiset, mutta ei tullut mitään kummallista/harmaata/vihreää. Ja pitkästä vaikutusta ajasta huolimatta pysyttiin 8-asteisessa värissä. Eli  :ts

Nyt vaan katsotaan, kauanko sävy pysyy vanhan hennan päällä....
------
*edit ma 19.9.
Noniin, pesin aamulla ekaa kertaa hiukset värjäyksen jälkeen. Huomattava osa tuhkaisuudesta valui viemäriin. Hiukset on kyllä edelleen tasaisen ruskeahkot kauttaaltaan, jos vertaa siihen vanhaan oranssinkirjavaan sekasotkuun. Mutta sävy ei ole enää niin kylmä mitä värjäyksen jälkeen, vaan punaisuus kuultaa enemmän läpi.  Jos kuitenkin tällaisena nyt pysyisi, niin olisin tosi tyytyväinen tässä vaiheessa. Ei se kampaajankaan laittama väri (suoraväri?) kauaa näissä pysynyt... Saa nähdä miten käy seuraavien pesujen yhteydessä.

Edit: peräkkäiset viestit yhdistetty.
Viimeksi muokannut Aaa, 20 Syys 2016, 19:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin