Sivu 1/1

Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 06 Kesä 2016, 18:42
Kirjoittaja elly
Värjättyjen hiusten hoito on oma tieteenalansa, mutta helppoa ei ole myöskään värjäämättömien hiusten hoito, kun kauppojen hyllyt pursuavat siloittavia ja kosteuttavia tuotteita. Nyt olisi aika kerätä kasaan parhaat tuotesuositukset ja hiustenhoitovinkit, joiden avulla elämä hyväkuntoisen luomutukan kanssa olisi ainakin hieman helpompaa. Onko mielessäsi siis shampoo, joka ei jätä hyväkuntoiseenkaan tukkaan tahmeaa kerrostumaa? Entä hoitoaine, jonka jälkeen hiukset eivät ole lättänät ja aivan mahdottomat käsitellä? Jaathan sinulle toimivat tuotteet ja niksit myös meidän muiden luomutukkien kanssa. :)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 06 Kesä 2016, 23:29
Kirjoittaja Fishbones
Mulla on parhaiten tässä luomutukassa toiminut XZ:n Niittyvilla ja ajoittain Teepuu. Hoitoainetta käytän äärimmäisen harvoin, ja silloin kun käytän, se on joko Niittyvillan poishuuhdeltavaa tai Suklaa Vanilja hoitosuihketta. Jos latvat tuntuu toooooosi kuivilta, saatan käyttää energisoiva Hedelmä hoitovoidetta. Vaan parhaiten mulla toimii hoitoaineettomuus, pesen sen verran harvoin, pari kertaa viikossa, että saan talin harjattua/kammattua latvoihin. Shampoopesujen välillä, jos on vaikka ollut tosi hikistä tai pölyistä, meen ihan vesipesuilla. Käytän siis tosi paljon WO-pesuista oppiminia taktiikoita. Ja tukka kiittää :ts

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 07 Kesä 2016, 16:05
Kirjoittaja Marie Corelli
Minulla on käsittelemättömät hiukset, joita olen kuitenkin föönannut lähes päivittäin. Hiuslaatu on minullakin tyypillinen suomalainen, ohut ja hiuksia on paljon. Välillä pesen useammin, välillä korvaan shampoopesun CO-pesulla. Käytän noin kerran viikossa syväpuhdistavaa shampoota ja muuten pesen Urtekramin lastenshampoolla tai jollakin pesevämmällä. Käytössä on mm. XZ-tuotteita. Jos käytän vähän muotoilutuotteita, niin silloin en tarvitse pestä hyvin pesevällä shampoolla. Olen käyttänyt muotoiluaineita vähemmän tähän polkkamittaiseen tukkaan kuin lyhyeen.

Hoitoainetta on pakko käyttää polkkatukkaani. Nyt olen käyttänyt XZ Vanilla Cafea ja Herbinan Luomuruusu-hoitoainetta. Joskus korvaan huuhdeltavan hoitoaineen jätettävällä, esim. XZ Suklaa vaniljalla tai Glissin Ultimate oil elixir-suihkeella. Silloin tällöin käytän tehohoitoa tai jotain hoitavampaa hoitoainetta. Hoitavat tuotteet jättävät hiukset raskaiksi, joten käytän mieluummin kevyempiä tuotteita.

Nyt kun minun ei tarvitse laittaa hiuksia joka aamu, olen käyttänyt kuivashampoota ja pessyt hiuksia harvemmin. Parhaiten kuivashampoo toimii minulla, kun olen föönannut hiukset muotoilutuotteen kanssa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 10 Kesä 2016, 21:33
Kirjoittaja Midnight
Luonnonkosmetiikkaa :l
Pitää olla kosteuttava, mielellää sulfaatiton shampoo ja öljyinen hoitoaine, jonka voi levittää myös parempikuntoisiin hiuksiin ja päähän.
Latvat vaatii hyvää hoitoa jatkuvasti.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 11 Kesä 2016, 10:10
Kirjoittaja elly
Kiva huomata, että tänne on tullut vastauksia! :) Mulla loppuu pian hoitoaine ja mua kiinnostaisi testata jotain XZ:n hoitista. Myös luonnonkosmetiikasta löytyy paljon kiinnostavia tuotteita, mutta pelkään niiden olevan liian raskaita. Osaako Midnight suositella kevyttä luonnonkosmetiikan hoitoainetta?

Mun hiuksissa toimii tällä hetkellä parhaiten SIM Forme Volume shampoo ja hoitoaine sekä Lushin Big ja Seanik. Lisäksi kokeilussa on Biozellin Texturizing spray, joka on muutaman kokeilun perusteella tosi hyvä lisä arjen hiustenlaittoon. Parhaan kuivashampoon metsästys on myös ikuisuusprojektina. :D Herbinan Volumizer-tuotteet ovat myös kiinnostavia ja saatan ostaa ne kokeiluun, kunhan tulevat vastaan jossain kaupassa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 11 Kesä 2016, 14:11
Kirjoittaja Midnight
Luonnonkosmetikassakin tuotteet kannattaa valita hiuslaadun ja hiusten tarpeen mukaan.
Urtekramilla on kevyitä tuotteita, niin vartalolle kuin hiuksillekin. Stydimpää pesuteho ja hoitavuutta löytyy sitten Faith In Naturelta.
Laveraakin kannattaa kokeilla, mikäli hiukset kestää sulfaatteja.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 11 Kesä 2016, 18:49
Kirjoittaja Chili
Fishbones kirjoitti: Mulla on parhaiten tässä luomutukassa toiminut XZ:n Niittyvilla ja ajoittain Teepuu. Hoitoainetta käytän äärimmäisen harvoin, ja silloin kun käytän, se on joko Niittyvillan poishuuhdeltavaa tai Suklaa Vanilja hoitosuihketta. Jos latvat tuntuu toooooosi kuivilta, saatan käyttää energisoiva Hedelmä hoitovoidetta. Vaan parhaiten mulla toimii hoitoaineettomuus, pesen sen verran harvoin, pari kertaa viikossa, että saan talin harjattua/kammattua latvoihin. Shampoopesujen välillä, jos on vaikka ollut tosi hikistä tai pölyistä, meen ihan vesipesuilla. Käytän siis tosi paljon WO-pesuista oppiminia taktiikoita. Ja tukka kiittää :ts
Minulla myös luomuhiukset, mutta joudun pestä ne joka päivä... Tuo XZ:n Niittyvilla on kyllä älyttömän hyvää! En käytä huuhdeltavaa hoitoainetta juuri koskaan, mutta Cutrin sensitive ja Bonacuren moisture kick jätettävät on käytössä. Täytyypä kokeilla myös Teepuuta joskus.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 11 Kesä 2016, 20:19
Kirjoittaja NarnianQueen
Omiin käsittelemättömiin hiuksiini toimii hyvin mm. nämä:
- Korres Aloe & Dittany shampoo,
- Dermosil Nature shampoo,
- Garnier 5 Plants hoitis
- Yves Rocher I <3 My Planet, Raspberry Vinegar huuhtelu ja Nutri-Silk hoitis. :)

Muitakin suosikkeja on... listaan, kunhan ehdin.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 12 Kesä 2016, 09:12
Kirjoittaja Tähkäpää
Luonnonkosmetiikalla mennään myös täällä. Pesevän shampoon jo löysin, mutta tarpeeksi kosteuttavaa hoitoainetta en ole löytänyt. Aina hiusten pesun jälkeen joutuu laittamaan jätettävää hoitoainetta. Ja silloin tällöin teen öljyhoitoja neitsytoliiviöljyllä hiuksiin.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 13 Kesä 2016, 12:08
Kirjoittaja NarnianQueen
Macadamia Healing Oil ei ole liian lähmäinen jätettävä omille pitkille kutreille, selvittää takkuja loistavasti.
Myös sarjan shampoo Weightless Moisture toimii, pesee puhtaaksi perusteellisesti ja takuttamatta ..

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 13 Kesä 2016, 19:35
Kirjoittaja evergreen
Oukkei, mulla on siis juuri sellainen muoviselta tuntuva, yliliukas, käsittelemätön kuontalo, josta triplakierretyn invisibobblenkin voi useimmiten vetäistä noin vain pois. Liika kuivatus on silti ongelma, koska hiuksista katoaa herkästi se vähäkin volyymi. Mitta taitaa olla tällä hetkellä midbackin tuntumassa, joskin latva on sen verran ohut ja hajamittainen, ettei siinä paljoa substanssia ole. Haarahiuksia ei ole, eivätkä hiukset juuri katkeile keskeltä, hajamittaisuus johtuu huonosta kasvusta ja ajoittaisesta sulkasadosta seborreaan taipuvaisen päänahan kanssa. Ohimot ovat vauvahiusta, päälaki tuuheaa kasvua, niska taas harvempaa. Näkökulmaa hiustuotteiden kanssa rajoittaa ainesosien välttely herkkyyksienkin takia, mutta toisaalta valtava enemmistö tuotteista on kyllä samalla myös kertymien kannalta jotain vältettävää.

Lushin shampoo- ja suihkugeelivalikoima on yksi oleellinen vakkarikohde, vaikka firma osin ärsyttääkin. Näistä enimmäkseen puuttuu synteettiset tarraajat, joten ylihoitavuus on pahimmillaankin vain öljyn tai hunajan tuntua, joka ei aiheuta mitään kovin hullua ja jonka saa pestyä pois. It's Raining Men on mun hiuksille liian hoitavaa, kun en meinaa saada hiuksia oikein kiinni sen jälkeen, mutta se on silti ihan vaaraton ja kiva pesuaine, joka ei pahemmin rasvoita päänahkaa. Sopii esim. vastapainoksi kuivattaville vaihtoehdoille, kuten Big, joka on ajoittain kiva mutta tosiaan karmean kuivattava. Happy Hippy on yksi vakkareistani suihkugeelinä ja käytän sitä usein myös shampoona, tämä on mulle sellainen peruspesuaine (on tullut joskus pestyä tällä kasvotkin). Fairly Traded Honey on ok, mutta turhan silottavaa. SLS:ää sisältävät ovat mulle liian ärmyjä ja aiheuttavat öljyyntymistä, joten esim. I Love Juicyn kanssa oli ensin kivaa ja sitten kamalaa (tässä tosin ärsyttää myös sitruunaöljy). Kiinteitä paloja en ole kokeillut tästä syystä. Lushin hoitoaineet ovat nykyisellään minusta huonoja, joten ne skippaan, paitsi jätettävän Shine So Brightin, jota voin käyttää latvoihin varovaisina annoksina silloin tällöin.

Faith in Naturella on hyviä, tehokkaasti peseviä shampoita ilman mitään hiuksiin kertyvää, mutta mun päänahka herkistyi sitruunaöljylle sen verran, etten ole enää voinut käyttää niitä itselleni muutoin sopivia. Voin silti suositella näitä. Normaaleista rasvaisille hiuksille tarkoitetut hoitoaineet ovat kevyitä ja ihan kelpoja, mutta eivät mun pitkälle latvalle sitten ihan ideaalisti riitä noiden hyvin tehokkaiden shampoiden kanssa.

Muista luonnonmukaisemmista merkeistä parhaita ovat olleet Mádaran Gloss & Vibrancy ja Santen Family Gloss -shampoo, mutta näistäkin Mádara on jatkuvassa käytössä vähän liian hoitavaa (tosin edellinen pullolliseni ei, vaan silläpä lähti tukka päästä :o) ja Sante pahentaa ajan mittaan taliköhnää. Ovat silti hyviä ylläpitämään kosteutta ja liikkuvuutta hiuksissa ilman lähmää tai korputtumista. Mádaran vastaava hoitoaine on ihan ok. Santen Family-hoitisten kuivattavuudesta olen valittanut täällä, mutta nytpä olen taas kokeillut Brilliant Care -hoitista alkuperäisessä (tai no, sekin on taas uudistunut) tuubissa ja se ei samasta incistä huolimatta todellakaan voi olla identtistä, koska niin tuoksu, tuntu kuin teho ovat erilaiset. Originaali pehmentää hiuksia hyvin, eikä aiheuta pitkän aikavälin kertymiä.

Markettituotteista vähiten kertyviä ovat olleet Garnier Responsin 5 Plants -tuotteet, mutta shampoo on mulle liian rajua päivittäiseen käyttöön ja hoitoaine liian kevyttä kuivattavan shampoon pariksi. Molemmat ovat silti ihan kelvollisia tuotteita sellaisenaan.

Kampaamotuotteita olen käynyt läpi paljon, mutta ne eivät tarjoa paljoakaan näihin tarpeisiin ja toiveisiin. Lähes kaikki on tarkoitettu nimenomaan jättämään hiuksiin jotakin, päänahka lähmääntyy heti shampoistakin, tuoksut ovat allergisoivia jne.

Tulee vielä mieleen joitakin sellaisia, jotka ovat ensin toimineet aivan mahtavasti ja sitten olleet täysiä katastrofeja. Korresin Aloe & Dittany -shampoo on aina ekalla kertaa aivan mahtavan tuuheuttava ja jättää hiukset pehmeiksi ja runsaiksi. Siitä eteenpäin se jättää hiuksiin yhden pahimmista kertymistä, joita olen koskaan kokenut. Hiuksista tulee jäykät ja tahmeat, päänahasta lähmäinen ja kutiseva. Yves Rocherin nokkosshampoo taas antaa aluksi mahtavan tekstuurin ja ilmavuuden, mutta hetken päästä päänahka rasvoittuu ihan mahdottomasti. Voi olla, että molemmat toimisivat käytettynä vain kerran silloin tällöin, mutta mulla on aina toiveena löytää ennemmin jotain jatkuvaan käyttöön sopivaa.

Muotoilu on mulle superhankala aihe. Muotoilutuotteissa on usein niin ärsyttäviä tuoksuja, etten voi niitä käyttää. Usein ne myös tekevät hiuksiin niin raskaan ja likaisen tunnun, että on parempi olla ilman. Tykkään eniten Wellan kevyestä, alkoholittomasta Pearl Styler -geelistä ja ihan vain hajusteettomasta hiuslakasta (käytän Cutrinia). Föönaus ja tupeeraus hiuslakan kanssa on mulle ongelmaton pohja. Tuotteista Lushin Dirty-muotoiluvoide olisi muuten ihan älyttömän hyvä, mutta tuoksu on sietämättömän vahva. Jos joku sen kestää, niin tämä on todella helppo ja monikäyttöinen tuote, joka peseytyy helposti kerralla pois ilman kertymistä.

- - -
Edit. Lisään vielä, että mulla on siis tapana pestä päivittäin, yleensä illalla, antaa kuivua itsestään ja pitää hiukset yön ajan nutturalla tai letillä. En arkena föönaa tai muutenkaan lämpökäsittele, ainoastaan ennen erityisempiä tilanteita. Aamupesulla ja föönauksella olisi varmasti etuja tämän hiustyypin kanssa, mutta ne vain eivät ole mulle mieleisiä.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 14 Kesä 2016, 08:52
Kirjoittaja Hippu
Viimeistään tämän ketjun innoittamana oli pakko liittyä joukkoon :)
Mulla on puolipitkät, kokonaan omaa väriä olevat hiukset. Kasvatteluun meni aikaa 2,5 vuotta, kuukausi sitten pätkäisin viimeisetkin värjätyt osuudet veks. Hiuslaatu perinteisen suomalainen: lasimainen ja liukas. Shampoista parhaimman tuloksen on antanut Lifehairin oliivishampoo. Hiukset pysyvät tuolla kolmekin päivää siedettävinä, kun taas esim. xz-tuotteilla hiukset muuttuvat lähmäisiksi jo seuraavana päivänä. Käsittelemättöminä hiukseni ovat myös lötköt=makaavat päätä pitkin, mutta jotenkin tuo oliivishampoo tuo hiuksiin myös rakennetta puhtauden lisäksi. Tuota oliivishampoota saa ainakin Sokokselta sekä Prismoista, hinta alle 4 euroa. Esteettisesti puteli ei ole mikään kaunis ilmestys, mutta sisältö on silkkaa rautaa! Ja hyvinä puolina vielä tuotteen kotimaisuus sekä Leaping Bunny-merkki.&nbsp; :ts Tämä mulla eniten käytetty shampoo, jota vuorottelen Lushin Big-shampoon/Seanikin kanssa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 14 Kesä 2016, 09:01
Kirjoittaja Kimara
Mullakin on nykyisin BSL+ -mittainen käsittelemätön tukka, jonka ärsyttävin puoli on kyllä rasvoittuvuus. Hiuksia on melko paljon, vaikka ovatkin hentoisia, niin päätä myöten mennään ilman operaatioita. Parhaat kaverit on kuivashampoo ja hiuslakka. En juuri föönaa, eikä pitkään tukkaan saa mitään ilmettä ilman lämpöä toimivilla muotoilutuotteilla, joten aika simppelillä suoralla mennään. Auki voi hiuksia pitää vain samana päivänä kun ne on pesty. Iltapesukaan ei auta, aamulla on sivut vähintään jo liiskassa. Shampoina mulla on käytössä Desert Essencen kookos ja Fudgen hopeashampoo. Desert on kiva sulfaatiton, josta ei silti jää liiskaa tai liikaa raskautta.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 15 Kesä 2016, 20:11
Kirjoittaja elly
Mä kokeilin nyt myös tuon Lushin It's Raining Men -suihkugeelin shampoona ja tuosta ei tosiaan jäänyt mitään kerrostumaa tai tahmaa tukkaan! :) Hoitoaineena käytin Mill Creekin Keratin Conditioneria, joka oli kyllä liian tuhtia tavaraa. Toi on ollut mun lempparihoitis jo jonkin aikaa, mutta nykyään tekee hiukset ihan liian sileiksi ja lättäniksi. Toivottavasti saan käytettyä tuon pullon mahdollisimman kivuttomasti loppuun ja pääsen miettimään uuden hoitoaineen hankintaa. Markettituotteista voisin testata Garnier Responsin 5 Plants -hoitoainetta ja olisi myös kiinnostava kokeilla riittäisikö pelkästään Alba Botanican jätettävä shampoopesun jälkeen.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 15 Kesä 2016, 20:37
Kirjoittaja NarnianQueen
Lisätään hyviksihavaittuihin vielä Dermosilin Hoitosuihke - se vessanraikastimen hajuinen&nbsp; :D .. jos hajun sietää, tuo on erinomainen selvittävä.

Myös iHerbin valikoimassa on paljon kelvollisia. Desert Essencen shampoot ja hoitikset ovat olleet kyllin kevyitä.
Acure Argan Stem Cell shampoo (sulfaatiton) ja hoitis ovat puolestaan hoitavampia, joten ehkä eivät sovi liukkaille, lättääntyville hiuslaaduille, mutta omiin hiuksiini toimivat satunnaisina käsittelyinä.

Kotimainen Herbina syväpuhdistava on mainio perusshampoo, jota toivottavasti vielä tullaan myymään.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 16 Kesä 2016, 08:08
Kirjoittaja Joanna
Täällä myös opetellaan pois turhan hoitavista tuotteista. :D

Nykyään melkein vyötäröpituinen oman värinen helposti takkuuntuva mutta liukas... ja lättänä tukka.
Tuo Herbinan syväputsari mullakin on ollut vakkarikäytössä kerran viikkoon, mutta nyt en ole sitä kaupasta saanut. Tilasin sitä korvaavaan B&B Sunday syväputsarin ja eilen pesin sillä ekan kerran - tuntui oikein toimivalta.
Tilasin myös Phyto 9n noille takkuuntuville latvoille, sitä olisikin saanut laittaa vaikka kuinka paljon...

Kokeilut jatkuu, luulen että pitäisi käyttää pesevämpää shampoota ja kevyttä hoitoainetta koko päähän + tehohoitoa/jätettävää vaan tuonne latvojen suuntaan. Kun aiemmin värjättyyn tukkaan sai huoletta hölvätä tehohoitoa koko päähän.

Ainiin ja meillä on miehellä (myös pitkä oman värinen kuontalo) käytössä nuo XZ Niittyvillat ja välillä mäkin pesen niillä. Varsin toimivia perustuotteita, mutta lätsäyttäviä jos jatkuvasti käyttää.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 16 Kesä 2016, 23:14
Kirjoittaja Nakitar
Jeps, mulla kanssa varmaan edessä ei-niin-hoitavien tuotteiden käyttelyyn. Ihanaa, kun tukka on hyväkuntoisen ja sileän tuntuinen nyt kun luomuväriä on vuoden verran kasvattanut. Lisäksi multa napsaistiin pituutta sen verran reippaasti pois, että ennen rintsikoiden alaosaan ja ylikin yltänyt tukka on nyt aavistuksen hartoiden alle. Mulla on kanssa se tyypillinen suomalaisen liukkaan lasinen tukkalaatu, joka makaa vain päätä myöden. Sanon tätä "lisutukaksi", kun tosiaan on ihan lisu ja lääpättää vain kuin apea piiska pitkin päätä. Mies sanoo tätä joskus "lestatukaksi" (ei pahalla, jos joku loukkaantuu), mutta viittaa siis juuri tähän värjäämättömyyteen ja "luonnolliseen lookiin"&nbsp; ;D Lisäksi kun annan tukan vielä kuivua vapaasti, niin ei tosiaan volyymia ole. Öisin olen laittanut nutturan pään päälle, ja aamulla kun avaa, niin onhan ne "pöyhkeän tuuheat" sen 5 min, mutta ei sen jälkeen.

Mulla on kyllä tapana käyttää ihan liikaa hoitoainetta kerralla, käytän kyllä markettituotteita, mutta kyllä sekin tukkaa läsäyttää kun liikaa käyttää. Shampoona olen nyt käyttänyt ihan perus-sinistä EHS:a, hoitoaineena on vaihdellen ollut Herbinan Marja Spa (jo myynnistä kadonnut, joka on kylläkin kuiville ja värjätyille hiuksille) ja Lidlin Sensitive -sarjan hoitis, joka sekin on ehkä hieman liian tuhti. On ainakin melkoisen paksua mössöä koostumukseltaan. Lisäksi sellaisia "varmoja valintoja" on olleet XZ:n tuotteet, niistä pitäisi osata valkata nyt ne vähiten lätsäyttävät (varmaan Vanilla Cafe olisi hyvä?) Garnierin 5 plants -sarjaa voisin koittaa kyllä seuraavaksi.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 18 Kesä 2016, 14:41
Kirjoittaja elly
Luin jostain, että hiusten peseminen ruokasoodalla vastaisi emäksisyydeltään värjäämistä, eli käsittely on hiuksille kova. Itse kuitenkin kaipaan välillä värjättyjen hiusten ns. huonokuntoisuutta, minkä vuoksi olisin kiinnostunut kokeilemaan saisiko tuollaisella karheutta hiuksiin. Ruokasoodan pH on kuitenkin paljon emäksisempi kuin ihon, joten ainakaan kovin usein tätä ei uskaltaisi käyttää. Onko joku kokeillut ruokasoodapesuja? Tämä on kaiketi satunnaisessa käytössä monella no poo -linjalla menevällä. Long Hair Communitystä löytyisi varmaan paljon tietoa tästä. Pitää selailla sieltäkin kokemuksia, kunhan ehdin. :)

Kokeilin Lushin It's Raining Meniä ilman hoitoainetta ja kokemus oli oikein onnistunut. Pitää jättää jatkossakin hoitoaineet rohkeasti pois tällaisilla hoitavilla tuotteilla pestessä.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 18 Kesä 2016, 19:29
Kirjoittaja Aivina
Ruokasooda on tosi emäksistä ja pidemmän päälle saattaa tulehduttaa päänahan. Ainakaan kovin usein ei kannata soodapesuja harrastaa eikä ainakaan hieroa sitä soodaa suoraan päänahkaan. Jos hiuksiin kaipaa karkeutta tms niin sitä saanee niihin myös vähemmän hiusta vaurioittavilla keinoilla.
Olen itse harkinnut jonkun suolasuihkeen hankkimista, koska mun hiukset on tosi liukkaat ja jokseenkin ohuet. Välillä kaipaan niihin vähän enemmän tekstuuria.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 20 Kesä 2016, 18:49
Kirjoittaja MNi
Dermoshilin syväputsari about kerta viikkoon on kyllä peukutuksen arvoinen. Mulla on ollu pitkään Tresemmen iso puteli shampoota joka ei vieläkään ota loppuakseen. Alkuun oli hyvä, mutta nyt se on alkanut olemaan liian hoitava. Sille täytys keksiä joku uus tilalle.

4R vihreä kuivashampoo on kiva, mutta seuraavana päivänä on pakko mennä hiusten pesuun kun se rupee kutiamaan hiuspohjassa ja mömmöt jää kynsien alle rapsuttaessa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 02 Heinä 2016, 15:52
Kirjoittaja Miiia
Mä olen saanut siitä cutrinin ocean spray suolasuihkeesta oivan kaverin. Käsittääkseni tuo on aika mietoa, mikäli purkkia on uskominen, mutta itsellä täytyy pitää välillä vähän taukoa, ettei kuivu turhaan tukka.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 01:08
Kirjoittaja Nakitar
Alkaa rasittaa tää tukka, kun saisi olla joka päivä pesemässä. Rasvoittuminen on hurjaa, taitaa nämä kesän ilmat vielä lisätä lössö-rasva -lookkia. Toisaalta jos joka ilta pesee, niin latvat tuskin tykkää hyvää. Pitäis varmaan koittaa pestä esim. pelkällä vedellä joka toinen ilta...aamulla sitten vaan tukka kiinni&nbsp; :P

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 02:08
Kirjoittaja evergreen
^ Mulle ei ole mitään pahempaa kuin huuhtoa hiukset pelkällä vedellä, ihan varoituksena vain! Sen jälkeen on koko tukka kuin rasvalla voideltu. Mulla eivät normaalisti hiusten pituudet mitenkään nopeasti öljyynny, mutta vesihuuhtelu saa rasvan leviämään ja jäämään kaikkialle, blergh. Pelkkä vesihän ei varsinaisesti rasvaa poista, joten rasvoittuvan päänahan kanssa vesihuuhtelu ei oikein "pesusta" mene. :/ Itse tyydyn pesemään shampoolla päivittäin.

Minä helpotin tukkahajotustani leikkaamalla muutaman tuuman harvoista latvoista pois, enkä jäänyt ikävöimään. Olo oli ihan liian raskas ja pelkän ponnarinkin laittaminen oli rasittavaa, kun latvat jäivät kiinni kaikkialle. Ei taida bsl:n ylittävä mitta olla mun makuun. Olen käyttänyt nyt eniten Lushin Bigiä ja Santen Shine-hoitista (ent. BC) ja hiukset tuntuvat yllättävän hyviltä. Taitaa kyllä olla ilmankosteudesta apua. En tarvitsisi tähän lisäksi kuin Dirtyn kaltaisen muotoilutuotteen, mutta ilman sitä hajua.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 11:06
Kirjoittaja Marie Corelli
Minäkin olen joutunut käyttämään näillä helteillä kevyempiä hoitotuotteita ja normaalisti käyttämäni muotoilutuotteet saavat hirveän lähmän aikaiseksi. Niskahiukset eivät yllä vielä poninhännälle, joten ne tuntuvat imevän niskaan laittamani aurinkovoiteen ja sitten onkin lähmäinen tunne hiuksissa. Muuten hiukset tuntuvat hyviltä.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 11:21
Kirjoittaja elly
Mulle sopiva taktiikka helteillä on ollut shampoopesu ja jätettävä hoitosuihke, eli oon ollut toistaiseksi ilman huuhdeltavaa hoitoainetta. Ostin eilen Garnier Responsin 5 Plants -hoitiksen, jota kokeilen tänään. Toivottavasti se on tarpeeksi kevyt arjessa käytettäväksi. :) Kuivashampoota kuluu kyllä paljon kesällä, kun päänahka hikoilee hiukset lättäniksi.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 12:23
Kirjoittaja Cecilia
Minulla on ärsyttävä yhdistelmä, eli värjäämätön tukka ja kasvatusprojekti, joka onneksi alkaa olla vähitellen valmis. Eli samaan aikaan latvaan pitäisi käyttää hoitavia tuotteita, ettei huonokuntoinen latva ihan täysin murenisi, mutta värjäämätön tyvi on suhteessa jopa ärsyttävän hyväkuntoista. Olen päätynyt siihen, että käytän arkena ihan perustuotteita, jotka eivät lähmää tukkaa, ja sitten käytän latvaan jätettäviä täsmätuotteita tai ajoittain tehohoitoja ja naamioita.

Tällä hetkellä shampoona on Kerastasen Cristalliste ja hoitoaineena joku L'Oréalin Nutri Gloss-sarjan hoitis. Näillä tukka on mukavan ilmava mutta kuitenkin terveen oloinen.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 12:38
Kirjoittaja Marie Corelli
^Minä vuorottelen huudeltavaa hoitoainetta ja jätettävää. Jos hiusten pitää olla ryhdikkäät pitempään, laitan jätettävää. Kuiviin latvoihin laitan silloin tällöin jotain jätettävää hoitoainetta heti pesun jälkeen kosteisiin hiuksiin tai sitten kuiviin hiuksiin.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 12:45
Kirjoittaja tipson
Urtekramin brown sugar shampoo karheutti itsellä hiuksia ja tämä tuote voisi olla liukkaalle hiuslaadulle hyvä. Itsellä on omasta takaa karkeahkot hiukset ja tämä shampoo teki latvoista jopa liian karkeat. Brown Sugar on melko pesevä, kun kaikki öljymuhitukset lähti yhdellä vaahdotuksella pois. Nyt kun taas siirryin käyttämään Urtekramin Aloeveraa, niin öljyt oikein jämähtää latvoihin&nbsp; :D Kuiviin latvoihin käytän nyt Urtekramin suihkutettavaa kookoshoitista. Ihana tuote ja mieto tuoksu katoaa kuivuessaan&nbsp; <3

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 13:50
Kirjoittaja elly
Kiitos vinkistä tipson, mä voisinkin kattoa löydänkö tuota Brown Sugar -shampoota jostain. Tuohan on kuivalle päänahalle suunnattu, minkä vuoksi olisi luullut sen olevan kosteutava ja lätsäyttävä. Mulla loppuu shampoo ihan pian ja Urtekramin tuotteet ovat kiinnostaneet jo pitkään, eli testaukseen menee. :) Lähmääkö toi hoitosuihke paljon?

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 13:54
Kirjoittaja Nakitar
Joo, pitääpä miettiä vielä tuota pelkkää vesipesua, ei kyllä välttämättä todellakaan toimi...
Mulla on nyt siis sellainen pitkä polkka(?), jossa siis n. 10 senttiä on omaa väriä, hyväkuntoista ja rasvoittuvaa, ja latvus on kuivempaa ja värjättyä. Aika rasittava yhdistelmä. Oon tehnyt kanssa tuota pelkällä shampoolla pesua ja hoitosuihketta latvoihin, mutta silti tuntuu että päänahka rasvoittuu ennätysnopeaan. Kuivashampoo ois tietty yks keino, mulla on ollut varmaan vuoden verran laatikossa pyörimässä Batisten Volume XXL -kuivis, mutta en oikein tykkää siitä, tulee valkoinen tyvi, eikä kyllä oo tuonut mulle mitään kummoista volumea tai edes poistanut rasvaisuutta kovin hyvin. Voisin ehkä pitkästä aikaa koittaa Herbinan kuivashampoota, muistaakseni se toimi mulle ihan kohtuullisesti.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 15:13
Kirjoittaja tipson
^ Minusta tuo ei ollut kovinkaan kosteuttava shampoo ja olisiko karheus ollut sokerin ansiota? Olen tottunut käyttämään hellävaraisesti peseviä shampoita ja toi Brown Sugar oli huomattavasti pesevämpi kuin mikään shampoo, mitä olen vuosiin käyttänyt. Toki tämä kontrasti tavallisesti käyttämiini shampoisiin aiheuttaa sen, etten pidä tuota kosteuttavana shampoona.

Kookossuihkeessa on pieni määrä öljyä ja hiuslaadusta riippuen tämä antaa todella ihanan kiillon ja pehmeyden latvoihin. Mulla latvat taas yltää vyötärölle ja ne on kuivat ja helposti takkuuntuvat. Suihke tuo pienen määrän öljyä latvoihin ja helpottaa karheuden kanssa hyvin. Tykkään öljyistä latvasuojana, mutten onnistu öljyä sellaisenaan laittamaan latvoihin tarpeeksi vähän, joten siinä mielessä tämä suihke on todella hyvä. Suihkepullosta tulee hoitista hienojakoisesti ja tätä on helppo annostella pieniä määriä kerralla. Yhdellä kerroksella latvoihin on ainakin omiin hiuksiin mahdotonta aiheuttaa lähmäisyyttä tai edes millään lailla näkyvää öljykerrosta.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Heinä 2016, 19:25
Kirjoittaja Vivi
Mulla oli värjäämätön tukka noin bsl-mittaa (pari päivää sitten leikkasin hartiamittaan). Päänahka on melko rasvoittuva ja hiukset oli hyväkuntoiset (nyt toki superhyväkuntoiset kun leikkasin lyhyeksi). Shampoista mulle on tosi hyvän avun tuonut Faith in Nature erityisesti rasvoittuvalle päänahalle tarkoitettu rosmariini, mutta myös muita normaalille päänahalle tai kaikille hiustyypeille tarkoitettuja versioita olen käyttänyt menestyksellä. Faith in nature on pesevä ja tukkaan tai päänahkaan ei jää mitään klähmää. Ennen noiden hankkimista tukka ja päänahka ei tuntunut puhtaalta oikeastaan edes pesun jälkeen ja olis pitänyt joka päivä pestä. Näillä sain pesuvälin venytettyä kahteen päivään.

Hoitoainetta käytin pidemmällä tukalla vähän satunnaisesti, välillä väliä pitäen, talvella sähköistymisen takia joka pesussa. Hoitoaineissa mulla ei oo ihmeempiä suosituksia. Mitään tehohoitoja tai kuivien hiusten hoitiksia en oo ostanut.&nbsp; Nyt lyhyemmillä hiuksilla tuskin tarvii mitään hoitista, oon miettinyt et jonkun suihkeen vois ehkä ostaa, mutta en tiiä tarviiko sellastakaan nyt kesällä.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 04 Heinä 2016, 14:14
Kirjoittaja Aridith
Mielenkiintoista lukea muiden luomutukkien suosikkituotteista!

Sileähiuksinen rasvaletti ilmoittautuu. Mulla on juuri ja juuri kainalomittaan yltävät värjäämättömät hiukset, hiuslaatu on todella sileä ja liukas eikä mitään luontaista volymia oikeastaan ole. Kyllästyin jatkuvaan lähmälettiin ja mulla on ollut missiona löytää oikeasti sopiva shamppoo, eikä sellainen jolla selviää tasan yhdestä työpäivästä ja toisesta ehkä kuivashampoon voimalla. Lisäksi mulla on herkkä päänahka ja liuta allergioita, jotka pitää ottaa huomioon luonnonkosmetiikan kanssa + Hollannin kostea ilmasto vielä antaa lisäbuustin lähmöittymiseen. Hoitoainetta en juuri käytä, silloin tällöin laitan ihan pienen tipan jotain suurin piirtein veteen laimennettua tai suihkin Inecto Coconut-hiusöljyä ihan suihkauksen verran. Kaukana on ne päivät, kun Tigi Bed Head Urban Antidotes Resurrection-hoitoainetta sai tunkea ihan kaksin käsin eikä tietoakaan lähmästä. Toisaalta tosi helppoa, kunhan löytää hyvän shampoon.

Yritän löytää sopivan shamppoon luonnonkosmetiikasta, koska eko-juttujen lisäksi se on näillä leveysasteilla edullista ja tuotteita on helposti saatavilla melkeinpä marketteja myöten. Tällä hetkellä käytössä Sante Organic Kookos & Appelsiini kiiltoshampoo ja Lavera Omenashampoo, normaaleille hiuksille sekä musta lammas ei-luonnonkosmetiikkaa oleva Matrix Moisture Me Rich-shamppoo.&nbsp;

Sante jättää kauniin kiillon ja saa mun vaaleat hiukset oikein hohtamaan, muttei pidä lähmätukkaa loitolla. Pidän tästä kuitenkin tosi paljon ja tämän kanssa ei tarvitse lainkaan hoitoainetta. Sellainen shampoo, jota varmasti käytän kun haluan hiusten olevan täydellisen sileät ja kiiltävät vaikka sen yhden päivän verran. Laveran omenashamppoo on ihan jees, mutta sen kokeiluviikkoa varjosti pelkkä kuumankostea mombasamainen ilmasto, joten en tiedä onko shampoossa vika, mutta shampoo oli jotenkin mitäänsanomaton. Lavera saa kuitenkin tällä viikolla uuden mahdollisuuden. Matrix on toki "jees kamaa" ja sen kanssa ei myöskään tarvitse hoitoainetta, mutta ei ole luonnonkosmetiikkaa ja hintakin aika korkea, jos en osta suoraan tukusta.

Mikään edellä mainituista ei kuitenkaa ole se "holy grail" en-voi-elää-ilman shamppoo joka vapauttaisi värjäämättömän hyväkuntoisen tukan tuomista lähmämurheista.

Seuraavana kokeilua odottaa luonnonkosmetiikan saralla Santelta Lava Power (tässä tosin koivu ja leppä-uutetta joten pitää allergiatestata ensin) ja Goji & Meloni tuuheuttavan shampoo, Hair Wonder Baby ja Everyday shamppoot sekä Laveralta Lavera Hair Pro Volume Shampoo (tässä on soija-ainesosia, joten varovaisesti tunnustellen kokeilen) sekä Basis Sensitiv Moisture & Shine Shampoo (tässä vehnää, joten varovaisesti tätäkin testailen). Ehkä näistä löytyy yksi ylitse muiden! Täytynee kokeilla tuota Faith In Nature-sarjaa myös! Myös Weledan Hirssishampoota kutkuttelisi kokeillaa.

Helppoa tästä shampookokeilusta onneksi tekee se, että luonnonkosmetiikan kanssa mies voi myös käyttää samoja shamppoita kun luonnonkosmetiikasta suurin osa sopii sen kemikaaleista ärtyvälle päänahalle ja sen luonnonhiukseen sopii melkeinpä mikä vain shamppoo. Lopputulos on aina puhdas. Hukkaan siis yksikään mulle ei-sopiva shampoo ei mene, etenkään kun mies pesee hiukset melkein päivittäin ja käyttää puoli pulloa shampoota mennessään&nbsp; ::).

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 05 Heinä 2016, 19:53
Kirjoittaja elly
Mä voin myös kehua Garnier Respons 5 Plants -hoitista! :) Koostumus oli yllättävän lirua, mutta kosteutti tukkaa hyvin ilman märkään hiukseen jäävää tahmaisuuden tuntua. Tuoksu oli mielestäni melko perinteinen vihreän teen tms raikas tuoksu. Tukka oli kiiltävä ja sileä, joten ajoi asiansa erinomaisesti. Käytän tämän mielelläni loppuun, kiitos siis tälle ketjulle suosituksesta!

Tuo Faith in Nature on kyllä tosi kiinnostava sarja ja oonkin lukenut monen saaneen sarjan shampoista apua rasvoittuviin hiuksiin. Hinta ei ole myöskään paha, joten pitää antaa tällekin mahdollisuus kunhan vain tulee jossain vastaan.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 07 Heinä 2016, 12:32
Kirjoittaja Aridith
Ehkä tuomitsin laveran omppushamppoon liian nopeasti. Pesin sillä eilen ja tänään vaikka menin hiukset märkänä nukkumaan silti hiukset on ihan älypuhtaat eikä sellaiset lättänät liisterit. Jatkan kokeilua!

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 12 Heinä 2016, 22:38
Kirjoittaja evergreen
Tänne sopii varmaan välillä vinkkailla muutakin kuin varsinaisia hoitotuotteita..? Ostin pakkauksen Invisibobblen isompia ja jäykempiä Power-ponnareita, vaikka hassulta tuntuikin näin hentoja ja ohuita hiuksia varten, kun näitä paksuille hiuksille suositellaan. Ne tavalliset eivät kuitenkaan hiuksissani pysy. Nämäpä tosiaan toimivat paljon paremmin! Monilla varmaan onkin ollut niitä muiden valmistajien paksumpia versioita, mutta itse en ollut kokeillut. Voin joka tapauksessa suositella muillekin liukastukkaisille!

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 12 Heinä 2016, 22:51
Kirjoittaja NarnianQueen
Joko kehuin Dermoslin Nature-shampoota? pesee hyvin, ei takuta, eikä lähmäytä :)

Minkähänlainen Garnierin 5 Plants shampoo mahtaisi olla, kuka uskaltaa testata ja kertoa kokemuksensa..? ;)
(uskaltaisin itse, mutta shampoita on jonossa jo tarpeeksi nyt)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 12 Heinä 2016, 23:29
Kirjoittaja evergreen
^ Garnierista löytyy kokemuksia ainakin markettituoteketjusta. 5 Plants -shampoo on aika tehokasta ja narskuvaksi pesevää, mutta ainakin mulla silti jossain määrin hiukset selviksi jättävää (sis. mm. polyquaternium-10). Mulla tämä oli päivittäisessä käytössä vähän liikaa, mutta kuitenkin hyvä perusshampoo. Marketista ei juuri tätä puhtaampia perusshampoita löydy. Pullo on kyllä ihan perseestä, lähinnä korkin takia; kaadoin itse sisällön lopulta matkapulloon.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 13 Heinä 2016, 01:33
Kirjoittaja NarnianQueen
^En kyllä monta mainintaa nähnyt shampoosta, viiden sivun verran kahlasin taaksepäin.
Hoitis on ihan loistavaa, sopii jokapäiväisiin pesuihin, kun ei kaipaa mitään tehohoitavaa... taidan hommata pullollisen shampootakin, aina se tulee käytetyksi.. ::)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 13 Heinä 2016, 02:07
Kirjoittaja evergreen
^ Juu, eipä siellä juuri muita taida olla kuin minun ja MerGirlin kokemukset, mutta kuitenkin. Löytyvät helpoiten, kun valitsee tulostusnäkymän ja Ctrl + F "5 plants". :) Taisin itse mainita plantsit myös aiemmin tässä ketjussa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Heinä 2016, 17:25
Kirjoittaja elly
Oon pessyt hiuksiani pari viikkoa putkeen Lifehair Oliivi -shampoolla. Mulla oli epäilykseni sulfaatittomuuden suhteen, mutta pesutulos oli tosi puhdas ilman sulfaattejakin. Koostumus on paksu ja tuntui aluksi levittyvän huonosti, mutta lisäsin hieman vettä ja shampoo vaahtosi sen myötä tosi paljon. Mulla ei jää tästä mitään kerrostumaa tai tahmaa hiuksiin ja hiukset on kuohkeat ja tosi hyvän tuntoiset. Pullo ei maksa montaa euroa, joten otan mielelläni vakiotuotteisiin. :)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Heinä 2016, 17:52
Kirjoittaja Nakitar
Äh, oon metsästänyt tuota Garnierin 5 plants -shampoota nyt pariin otteeseen, eikä oo osunut silmään. Isosta Prismasta en löytänyt (muita Garnierin shampoita oli, kaikki Marvellous nectarit ja mythic olivet jne., mutta ei tietenkään tuota 5 plantsia). K-marketissa sama juttu, Tokmannilla taisi olla sama juttu&nbsp; 0_0 Kun löydän, niin ostan ja testaan!

Nyt ostin hoitoaineeksi XZ:n Aito -hoitoaineen.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Heinä 2016, 20:59
Kirjoittaja evergreen
^ Mun lähimmässä S-marketissa ainakin myydään 5 Plantseja, mutta muistaakseni Prismassa ja Sokoksella ja useimmissa muissakaan paikoissa ei. :/

Tää on just tätä, että Suomen valikoimiin ei yleensä edes tuoda niitä normaalien/käsittelemättömien hiusten kevyempiä tuotteita (joita Garnierillakin olisi useampia vaihtoehtoja), ja jos joku harva tuodaan, niin niitäkin saa vaivalla metsästää. Hyllyt notkuvat hiustuotteita, mutta omiin tarpeisiin ei ole tarjolla yhtään mitään. Ilmeisesti niitä Laveran soijattomia shampoitakaan ei nyt sitten Suomesta saa..? Luulin aiemmin nähneeni niitä edes joissain verkkokaupoissa, mutta enää en ole bongannut. Menen syksyllä Saksaan ja ostan tietty sitten sieltä, mutta on tää kyllä ärsyttävää.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Heinä 2016, 23:03
Kirjoittaja Aridith
Sellaisesta kuin naturalme.fi löysin ainakin kehäkukka ja omena shampoot Suomessa ollessa Laveralta soijattomista.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 29 Heinä 2016, 00:35
Kirjoittaja evergreen
^ Ok, kiitti, tuolla näyttäisi tosiaan olevan. Mutta plääh, se kolmas, humalashampoo, näköjään sisältääkin soijaa. Just kun ajattelin että olisi edes vähän valikoimaa. :P Toivottavasti eivät ole muuttamassa noita toista kahta kuitenkaan.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 29 Heinä 2016, 09:15
Kirjoittaja Aridith
Tuo Santen laavashamppoo on myös soijaton, mulla on se vielä kokeilematta kun on pidennykset, mutta miehen liimaletin pesemiseen se tuntuu sopivan hyvin, jos oikein muistan kaikki Santen shamppoot on soijattomia. Laveran hoitoaineet tuntuu olevan 99% soijaa-sisältäviä. En onneksi hoitoainetta tarvitse noiden Laveran ja Santen shampoiden kanssa, mutta pidennyksiin etsin hoitsikkaa ja aika surkealta näytti. Täytynee katsoa Santen hoitoainetta, heillä oli aika liuta soijattomia hoitsikoita. Minuksena heillä sitten se, että monessa maapähkinää.&nbsp; :-\

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 29 Heinä 2016, 14:51
Kirjoittaja evergreen
Mulla on aika huonot kokemukset niistä Santen alkoholipitoisista shampoista (tuubeissa) omassa kuontalossani. Oon melko hiljattain kokeillut Henna Volumea ja Jojoba Carea ja joskus kauan sitten sitä Lava Poweriakin. Mulla nämä eivät tee oikealla tavalla puhdasta jälkeä, lähinnä rasvoittavat, ja tuoksut ovat melkoisen tymäkät.

Mä en ole yleensä vältellyt soijaöljyä, vaan vain noita tuotteita, joissa on ihan soijaproteiinia. Ainahan öljyissäkin voi olla epäpuhtauksia, mutta ainakaan mulle ne eivät ole olleet sääntönä ongelma. Käytän nytkin Santen hoitista, jossa on sitä maapähkinäöljyä ja olen siis itsekin myös maapähkinälle allerginen.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 29 Heinä 2016, 15:01
Kirjoittaja Aridith
Ehkä mä uskallan sitten kokeilla noita Santen hoitiksia maapähkinä-allergiani kanssa. Pituus on kuitenkin sen verran kaukana päänahasta, ettei nyt sinäänsä sen kai väliä vaikka soijaakin tunkisi. Mulle olleet ihan jees noi Santen shamppoot, muttei ne mullakaan hiusta pidä puhtaana kovin kauaa etenkään täällä Hollannin kasvihuone-ilmastossa. Kiiltoshamppoota käytän jos haluan sellaisen pehmeän vähän liukkaan keijuletin. Käytän itse asiassa tuota kiiltoshamppoota normaalisti mun pidennysten hoitoaineena :D. Mie tosin olen kokeillut vain noita purkeissa myytäviä, noita tuubeja ei taida edes meidän DM:ässä olla ja mitä ei siellä ole sitä en tarvitse, haha.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 02 Elo 2016, 19:42
Kirjoittaja elly
Kylläpä tukka on lättänä ja lähmäinen näillä helteillä. Pesen hiukseni 3 tai 4 kertaa viikossa ns. kierrosta riippuen ja menen ensimmäisen päivän pesun jälkeen naturellina ja toisen kuivashampoon voimin. Tällä hetkellä tuntuu että olisi helpompaa pestä tukka joka päivä. Kumpaa tapaa muut lättätukat suosii, päivittäinen pesu vai kuivashampoo?

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 02 Elo 2016, 21:25
Kirjoittaja evergreen
^ Mulle päivittäinen pesu on kaikkein luonnollisin vaihtoehto. Mä olen aina mieltänyt shampoon käytön päänahan pesuksi enemmän kuin hiusten, ja pesenhän muunkin ihoni päivittäin (kasvot kahdestikin). Mun päänahka ei siedä mitään tuotekerrosta, joten pesu ja huuhtelu on harmittomampi ratkaisu kuin tuotteiden jättäminen päähän. En muutenkaan sietäisi tuotteen tuntua päässä (tai edes tietoisuutta siitä) esim. yön yli, mutta se on toki ihan henkilökohtainen kokemus. En kuitenkaan näe mitään järkeä päänahan/hiusten pesun lykkäämisessä, jos siltä tuntuu, että pesulle olisi tarvetta. Tietenkin shampoon pesuteho kannattaa valita tarvetta ja tahtia vastaavaksi. :)

Laitoin Ecco Verdestä tilaukseen ne Laveran omena- ja kehäkukkashampoot. Oli hinnan puolesta kannattavampaa kuin Suomesta, kun pakettiin tuli muutakin. Olen pessyt enimmäkseen Lushin Bigillä koko kesän ja olisi tarpeen saada rinnalle jokunen öljytön perusshampoo.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 02 Elo 2016, 22:16
Kirjoittaja NarnianQueen
Minäkin suosin päivittäistä pesua, ainakin kesäisin. Hiusten latvat saattavat kärsiä, mutta kovin hoitavat aineet taas aiheuttavat lisälähmää... Takut saa pois etikkahuuhtelulla&nbsp; <3

Muhitteluja en jaksa harrastaa alkuunkaan niin kuin vielä noin 10 v sitten... ;)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 02 Elo 2016, 22:21
Kirjoittaja Marie Corelli
Minäkin pesen hiukset helteillä joka päivä. Kun hiukset ovat auki ja käytän aurinkovoidetta, niin niskahiukset oikein imaisevat sen iholta. Olen käyttänyt kesällä enemmän jätettäviä hoitoaineita, jotta tukka olisi kevyt. Kun vain tämä sulkasato päättyisi pian, sillä hiuksia on lähtenyt viime aikoina melko paljon.

Kuivashampoota olen käyttänyt muiden muotoilutuotteiden asemesta, koska en halua aina föönata hiuksia ja muotoilutuotteet saavat kesällä hiukset aivan lähmäisiksi.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 04 Elo 2016, 08:01
Kirjoittaja Joanna
Mä pesen ehkä joka toinen tai kolmas päivä, aina iltaisin. En jaksa pestä joka päivä, kun tuntuu etteivät hiukset ehdi edes kuivua kunnolla välissä. Laitan ne kuitenkin yöksi nutturalle, joten ovat pesun jälkeisenä aamuna usein vielä kosteat. Seuraavana päivänä sitten vaan useimmiten ponnarille.

Mä onnistuin saamaan hiukseni oikein kunnon takkukasaksi - ilmeisesti Bumble&Bumble Seaweed hoitoaine oli sitten liian kevyttä mulle. Muuten olen kyllä noista tykännyt, mutta takaraivolle alkoi ilmestyä pienen pientä takkua. Eilen lutrasin päähän Joicon IHT:tä ja jätettäväksi Phyto 9 - paljon parempi, ei takkuja aamulla.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 04 Elo 2016, 22:35
Kirjoittaja elly
Kiitos vastauksistanne! :) Mun pitää kokeilla myös päivittäistä pesua ihan jo senkin vuoksi, että käytän kuivashampoota niin runsaalla kädellä että se tulee paljon shampoopesua kalliimmaksi. Pesin joku kesä hiukseni päivittäin CO-pesulla, mikä toimi kyllä hyvin. En ole kokeillut CO-pesua oman väriseen tukkaan, mutta eiköhän sekin toimi jos vain löydän tarpeeksi kevyen hoitoaineen. Ongelmaksi saattaa koitua juurikin tuo Joannan mainitsema hiusten kuivumisen hitaus.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 05 Elo 2016, 07:02
Kirjoittaja Aivina
Minä pesen hiukseni pääsääntöisesti CO-pesulla, noin 3-4 päivän välein. Yritän venyttää aina siihen neljään, vaikka viimeisenä päivänä tukka yleensä näyttääkin aika kamalalta.
Hoitoainetta tähän lantiomittaa hipovaan lettiin menee varmaan pari desiä kerralla. Olen suosinut iHerbistä tilattavia Alaffian litraisia hoitoainepäniköitä ja välillä myös Faith in Natueren hoitoaineita, joskin jälkimmäiset ovat sen verran kalliimpia, että yleensä en viitsi niillä lotrata. (Alaffia melkein litra noin 10€, FIN muistaakseni reilu 400ml noin 7€)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 05 Elo 2016, 09:34
Kirjoittaja Aridith
Jos kesän ilmankosteus saa tukan lähmäämään kannattaa käyttää muotoiluun ja kuivuaukseen kosteussuojan sisältäviä tuotteita. Ainakin mulla antaa päivän ellen pari pidemmän "puhdastukka"-fiiliksen näin kesän kosteilla lähmäkeleillä. :)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 18 Elo 2016, 18:38
Kirjoittaja elly
Mä oon pessyt hiukseni nyt joka päivä ja tämä on ollut tosi toimiva tapa näin kesälle. Ymmärsin vasta nyt kuinka kurjalta kuivashampookerros tuntuu päänahassa ja hiuksissa, kun se muhii päivän työmyssyni alla. ::) Mulla ei ole arkena käytössä yhtään muotoilutuotetteita, joten päivittäinen pesukin on nopea ja vähän sinnepäin, kun tavoitteena on vain saada freshimpi tukka. Toistaiseksi latvatkaan eivät ole osoittaneet kuivumisen merkkejä, vaan harjaus sujuu kivuttomasti. Jatkan nyt tällä tyylillä, mutta huolestuttaa miten käsien iho kestää jatkuvan vedellä läträämisen talven aikana.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 03 Syys 2016, 09:49
Kirjoittaja elly
En käytä arkena muotoilutuotteita, mutta Herbinan syväpuhdistava shampoo on ollut tosi hyvä kerran viikossa käytettynä. Jostain syystä mun tukka on tosi kiiltävä ja takuton sen jälkeen, eikä hoitoaineelle ole tarvetta. Saa nähdä onko tällä negatiivisia vaikutuksia hiusten kuntoon pitkällä tähtäimellä, mutta toistaiseksi jää rutiineihin. :)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 05 Syys 2016, 13:35
Kirjoittaja Aridith
Tuo shamppoo on kyllä hyvä! Käytän itsekin tuota kerran viikossa, pitää lähmät loitolla ja hiukset jää tosi kivaksi sen jälkeen :).

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 13 Syys 2016, 15:32
Kirjoittaja Nakitar
Jes, vihdoin löysin Garnierin 5 plants -hoitoainetta...tattadaa...Tokmannilta. Ostin vielä ison, 400ml purkin 4 eurolla. Olisi ollut shampoota myös, mutta nyt on tarve hoitoaineelle.

Olen kolunnut cittarit, prismat, sokoset, k-marketit ja vaikka mitkä...ois vaan suoraan pitäny mennä Tokmannille&nbsp; ::)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 15 Syys 2016, 16:25
Kirjoittaja elly
Saako hiukseen karheutta ja rakennetta paremmin pesu- vai muotoilutuotteilla? Pesen hiukset päivittäin, enkä käytä hoitoainetta, mutta siitä huolimatta hiukset ovat omaan makuuni liian hyväkuntoiset. Jostain syystä hiukset vaikuttavat olevan tyvestä paljon karheammat (ja mun makuun paremman tuntoiset) kuin latvasta. Kyllähän nämä letillä menee vaivattomasti, mitä nyt pompula välillä liukuu pois, mutta kampauksia varten kaipaisin karheutta.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 16 Syys 2016, 09:05
Kirjoittaja Memmuuh
^ Ehdottomasti muotoilutuotteilla. Mun mielestä shampoo ei hirveästi vaikuta ja muotoilutuotteilla tulos on myös pysyvämpi. Rakenteen aikaansaamiseksi ehdottomasti paras on ainakin oman kokemukseni pohjalta Tigin Totally Baked, joka on vähän kun muotovaahtoa. Se tekee hiuksista paljon jämäkämmät ja helpommin käsiteltävät, mutta ei tee korppua eikä sopivalla annostuksella lähmää hiuksia. Olen käyttänyt kosteisiin hiuksiin ja sitten kuivannut hiustenkuivaajalla, en tiedä kuinka toimii ilman fööniä.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 18 Syys 2016, 15:34
Kirjoittaja elly
^ Kiitos kommentistasi Memmuuh! Totally Baked vaikuttaa kyllä hyvältä tuotteelta. Pitääpä etsiä tuota toimittava verkkokauppa, kun en löytänyt sitä tästä pikkukaupungista. :) En käytä fööniä arkisin, mutta toivottavasti tuo toimii myös ilman. Onko tuoksu perinteisen tigimäinen?

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 18 Syys 2016, 15:59
Kirjoittaja Memmuuh
^ Tuoksu on sellainen aika makea sokerisen sitruksinen. Joku sitruunamarenki taisi olla ihan Tigin mukaan. :)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 21 Syys 2016, 13:18
Kirjoittaja Aridith
Tuota Tigin Totally Bakedia käytän minäkin. Tuo mun supersileään ja liukkaaseen tukkaan sellaista umffia :D. Ei tahmaa eikä korputa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 21 Syys 2016, 13:46
Kirjoittaja Memmuuh
Mun mielestä kans se tekee hiukset sellaisen vastavärjätyn tuntuisiksi. Eli tuuheutta ja rakennetta, mutta silti hiukset tuntuu "normaaleilta" eikä siltä, että niissä on muotoilutuotteita. Ehdoton plussa tulee myös kosteussuojasta, eli se myös pitää hiukset hyvin kurissa ja tekee kampauksesta pysyvän.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 21 Syys 2016, 15:14
Kirjoittaja Aridith
Joo just sellaista, ei karhea eikä pörröinen, mutta sellainen vähän niin kuin "turvonnut" eikä välttämättä näe suoraan, että jaha tolla muijalla on kolme litraa jotain mömmöä tukassa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 21 Syys 2016, 16:10
Kirjoittaja elly
Noniin, saitte ylipuhuttua! ;D Vaikuttaa juuri sellaiselta tuotteelta, jota tarvitsen. Tilaatteko te tuon jostain, vai ostatteko liikkeestä? Tuo sitruunamarenki vaikuttaa sellaiselta tuoksulta, joka kelpaa nirsolle nenälleni.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 21 Syys 2016, 16:19
Kirjoittaja Memmuuh
Ebaystä saattaa saada ehkä edullisimmin Euroopan sisältä:

http://m.ebay.com/itm/TIGI-Bed-Head-Can ... nav=SEARCH

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 21 Syys 2016, 17:41
Kirjoittaja Anita

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 14 Marras 2016, 17:02
Kirjoittaja elly
^ Kiitos vinkeistä, huomasin ne tällä tavalla parin kuukauden viiveellä. ::) Laitan tuon tilaukseen Luxplussan kautta.

Tällä hetkellä suosikkishampoina toimii Linna Villivadelma ja Mustikka. Molemmat ovat 400 ml:n pöniköitä täynnä melko notkeaa, hyvältä tuoksuvaa ja hyvin vaahtoavaa lasten shampoota. :D Tälläset parin euron mutkattomat perustuotteet tuntuu toimivan käsittelemättömiin hiuksiin parhaiten. Tykkään tästä notkeasta koostumuksesta tosi paljon, sillä se levittyy hiuksiin niin helposti verrattuna kankeaan ja geelimäiseen shampooseen.

Mulla on tällä hetkellä käytössä CW-pesu, sillä haluan päästä eroon parista nurkissa lojuvasta hoitoainepullosta. Sen urakan jälkeen siirryn taas pesu+jätettävä hoitoaine -tyyliin. :)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 22 Joulu 2016, 00:21
Kirjoittaja Chaos
Mä kyselen lupaa, että voinko tänne kertoa omaa hoitometodia, vaikka värjättyä latvaa on? ;) Omaa väriä on jo enemmän ja todella paljon muuttunut pesu ja hoito, joskus en edes tartte hoitista tai jätettävää ja yleensä skippaan aina jomman kumman, niin tulee paras tulos. Oma väri tulee saavutettua ensi vuoden aikana kokonaan.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 22 Joulu 2016, 07:54
Kirjoittaja elly
^ Tottakai voit, kokemuksistasi on varmasti hyötyä monelle oman värin kasvattajalle! 😊

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 22 Joulu 2016, 17:26
Kirjoittaja Chaos
^ Joo ja ajattelin, kun enemmän on omaa, latvassa on enää vaalennusta ja hiukset on niin hyvässä kunnossa. Ensi vuoden aikana saan jo kokonaan oman värin saavutettua kunhan pari kertaa tasaan, helmikuussa muuten tuleekin 2 vuotta kasvattelua täyteen!

Edelleen mulla on herkkä päänahka, kutiaa helposti, esim. monet XZ ja EHS shampoot eivät vaan sovi (alkavat kutittaa tosi pahasti), ajattelin joskus vielä antaa mahdollisuuden jollekin niistä kosteuttavista vaihtoehdoista. Nyt pesen KC Professionalin No Nothing Volumella (Moisture oli loppu) ja saman sarjan kosteuttavalla, jossa tuoksu (mutta tästä en pidä, pikkasen kutittaa). Sain testiin myös Urtekramin Nokkosen ja siihen kovasti ihastuin, aion ostaa täyden putelin, kunhan jompi kumpi KC Professionaleista loppuu.&nbsp; Päänahka on paljon rauhottunut siitä, kun värjäilyn lopetti, tuntuu, kun olis uus päänahka ;D Päänahka edelleen tykkää eniten hajusteettomuudesta, tosin tuo nokkos ei haittaa, se kaikin puolin rauhoittaa.

Hoitoaineena käytän milloin mitäkin, mitä kevyempi sen parempi. Löytäis vaan semmosia, ei-hoitavia hoitiksia suorastaan ??? Ne toimii nykyään, kun hiukset tosiaan tosi vahvat ja paksut. Vihdoin voin sanoa näin hiuksistani! Joutunu opettelemaan uuden annostelun, ennen meni se kourallinen, nykyään riittää kolikollinen. Mun hiukset ei siis ole takkuuntuvaa sorttia. Eli helpot vois sanoa. Ja nykyään on huomannut, että silikonittomat toimii paremmin. Kerran viikkoon kuitenkin hiusnaamion laitan ja tuun laittamaankin jatkossakin, kyllähän se värjäämätönkin hius kaipaa hoitoa Suomen oloissa. Onhan se myös hemmottelua :) Tosin naamiotakaan ei tartte muhitella, se pari minsaa riittää.

Jätettävää hoitista ei tarttis ollenkaan käyttää :) Mutta joskus jos on kiire suihkussa, niin en laita huuhdeltavaa vaan pelkän jätettävän ja siihen riittää tosi pieni nokare sheavoita, ihan vaan latvoihin, ei tartte yhtään pituuksiin. Talvella oon nyt laittanut joskus LV:n suihkittavaa jätettävää, jos hiukset tuntuu sähköisiltä, mutta suurin piirtein max. kerran kuussa. Kerran viikkoon, kun on naamiopäivä, laitan aina sen jätettävänkin extrahoidoksi.

Syväputsaria menee sen kerran kuussa niin kuin ennenkin, enempää ei tartte, kun en kovin usein muotoilujuttuja käytä.

Kaikin puolin yksinkertaistunu hiustenhoito ja käy markettijutut, kevyemmät hoitotehot, shampoissa ei suurempia muutoksia. Oon nyt tykännyt enemmän luonnonmukasista shampoista, pitää ehkä kokeilla hoitiksiakin sieltä puolelta, jos kevyempiä löytyis. Ei saa olla liian öljysiäkään, nekin tuntuu liian lätsäyttäviltä/hoitavilta, vaikka hiusta on paljon. En osaa sanoa mikä ois tän hetken lempparihoitis, sitä etsiessä, kokeilen varmaan ihan LV hoitista tai Lidlin, luulis niiden olevan kans semmosia mitä tällä hetkellä haen.

Hyvä fiilis hiuksista kaikin puolin! Ennen etsi aina paksuja, hoitavia hoitiksia ja tuntui, että hoitiksia kului vaikka miten! Nyt shampoo ja hoitis kuluu samaa tahtia. Tai noh, mies meidän taloudessa enemmän hoitista käyttää metriseen hiuksistoonsa, niin kyllähän tuota hoitista kuluu. Ollu kiva huomata miten helpottunu koko hiusruljanssi enkä nykyään enää kriiseile hiuksista vaan jopa pidän niistä <3 Mikä parasta, mulla on nykyään PITKÄT hiukset!!!

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Joulu 2016, 21:31
Kirjoittaja Chaos
Jooh, mä hommasin XZ Niittyvilla hoitiksen ja tuoksu olikin tosi makea ja jäi hiuksiin vielä kuivuttuaankin (plus seuraavana päivänä), että mies saa taas tuonkin käyttää loppuun ::) Mieskin sanoi, että tuoksusta tulee mieleen vaniljan ja toffeen mix, mutta saa sen käytettyä pois. Hyvä, etten shampoota hommannut! Tuli jotenkin huono olo eikä tuoksu ollut omaan nenään varmaan siksi yhtään miellyttävä. Muuten oli kyllä kosteuttava ja vähäinen määrä riitti. Ostin sitten viimeksi ihan vaan Erisanin hoitiksen ja tosi hyvin toimi, selvitti, siloitti ja kosteutti! Erisan yllätti, koska aikoinaan värjättyyn hiukseen ei riittänyt alkuunkaan ja käytinkin vaan aina silloin "esihoitiksena", nyt riittää pien määrä ja pikahoitiksena :) Näköjään sopii parhaiten päänahalle ja hiuksille tuo hajusteettomuus/todella miedot tuoksut joten pysyn niissä ja kun ne on riittävätkin.. (Pitääkin vielä testata talven aikana joku päänahkaseerumi, esim. LV:ltä.)

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 31 Joulu 2016, 21:59
Kirjoittaja Aridith
En ole löytänyt enää Laveran omppushamppoota mistään, onkohan se lopetettu?

Ostin Herbal Essencesin kiiltoshamppoon, tai oikeastaan mies sen mulle osti ja se osoitteutui todella pesäväksi shamppooksi, jonka kanssa pesuväli pysyy pitkänä. Bongasin karkkipäivän blogista Laveran Freshness & Balance -shampoo rasvoittuville hiuksille, onkohan tuo joku uutuus? En nimittäin ole ennen törmännyt! Tuon haen heti tiistaina saksasta.

Mun hiukset on onneksi talven mittaan rauhoittuneet lähmän kanssa ja nykyään pesuväli on helposti se 3-4 päivää.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 01 Tammi 2017, 05:45
Kirjoittaja evergreen
^ On se omenatuubi vielä ainakin Laveran sivuilla ja esim. Ecco Verdessä myynnissä, mutta en tiedä pysyykö pidempään valikoimissa. Jos se soija on sulle ongelma, niin et varmaan halua lähestyä noita Laveran uudistettujakaan shampoita. (Se varsinainen hiustuotesarja siis uudistui, ei tuubit.) Niissä on nimittäin edelleen soijaa ja nyt ihanasti vielä hernettä ja linssiäkin, joten palkokasviallergisena suunnilleen juoksen karkuun. :o

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 01 Tammi 2017, 18:41
Kirjoittaja Aridith
No niinpäs onkin! >:( Unohdin kokonaan, että Lavera rakastaa soijaa ;D. En kyllä tiedä sitten uskallanko tuota kokeilla! Olen kanssa palkokasveille allerginen. Täytynee käydä parissa muussa DM:ässä katsomassa jos omppushamppoota olisi siellä.

Lavera Freshness & Balance shampoo

Water (Aqua), Sodium Coco-Sulfate, Lauryl Glucoside, Betaine, Sea Salt (Maris Sal), Aloe Barbadensis Leaf Juice*, Melissa Officinalis Leaf Extract*, Oryza Sativa (Rice) Extract*, Cicer Arietinum Seed Extract*, Lens Esculenta (Lentil) Fruit Extract*, Pisum Sativum (Pea) Seed Extract*, Glycine Soja (Soybean) Germ Extract*, Mentha Piperita (Peppermint) Leaf Water*, Lactobacillus Ferment, Sodium Cocoyl Glutamate, Disodium Cocoyl Glutamate, Alcohol*, Fragrance (Parfum)**, Limonene**, Linalool**, Geraniol**, Citral**, Benzyl Salicylate**

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 04 Tammi 2017, 17:16
Kirjoittaja NarnianQueen

Huomasin 'Omistamasi hiustuotteet'-listaa uudistaessani, kuinka monta hyvää tuotetta vuosien aikana olen omistanut ja käyttänyt.. ja osa niistä on lopetettu uudistusten myötä. Harmi - en sano 'kaikki oli ennen paremmin'&nbsp; :D, mutta mielestäni shampoita ja hoitsikoita oli paremmin kymmenen vuotta sitten... esim. Cutrinin ja Goldwellin sarjoissa oli erinomaisia tuotteita.
No.. ei nyt jäädä haikailemaan aikaa mennyttä, mutta kaikki kevyet, silti aidosti hoitavat tuotteet ovat aina tervetulleita.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 08 Tammi 2017, 14:00
Kirjoittaja ainokainen
Mulla on tällä hetkellä oman värinen polkka (suunnilleen saman näköinen kuin avattaressa) ja ensimmäinen kerta noin 30 vuoteen kun mulla on oman väriset hiukset! Olen kyllä tykästynyt tähän väriin, ja odotan kesää, jolloin saan taas tähän luonnollisia raitoja. Mulla nimittäin oma hius vaalentuu auringossa todella herkästi, ja tuloksena on kauniita kuparinvärisiä raitoja. Oma väri on noin 7-asteinen tummanvaalea.

On ihan uskomatonta, miten hyväkuntoiselta värjäämätön hius tuntuu. Mitään hiuksiin jätettäviä hoitoaineita ei ole tarvinnut enää aikoihin. Märkänäkin hiukset saa kammattua läpi ihan parilla vedolla ilman mitään vastustusta. Mikä kiilto!

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 19 Tammi 2017, 08:19
Kirjoittaja Eudokia
Minulla on miltei kokonaan värjäämätön tukka, latvoissa vielä vähän raitaa. Kaksihaaraisia ei ole juuri ollenkaan. Olen kasvatellut viime kesän long bobista asti leikkaamatta ja nyt hiukset ulottuvat reilusti alle solisluiden. En tiedä miten kesällä, mutta nyt ainakin hiukset on niin kuivat jopa värjäämättömästä osasta, että minun on pakko käyttää kosteuttavia ja hoitavia hoitoaineita ja naamioita shampoon jälkeen. Lisäsin viime viikolla oliiviöljyä ruokavalioon, otan sitä ihan lusikalla, vaikka se on karmean makuista. En ole syönyt kalaöljyä ikuisuuksiin, mutta aion korjata asian tänään, kun käyn apteekissa. Ehkä ostan myös helokkiöljyä. Käytän ennen pesua jopa päänahkaan asti Weledan hiusöljyä, joskus laitan sitä jätettäväksi muutaman tipan.
Pesen hiukset neljän päivän välein, vaikka voisin likaisuuden/puhtauden puolesta venyttää vaikka kuuteen päivään. Olen vaan oppinut pitämään kuohkeammista hiuksista ja hiusten peseminen vaan nyt on niin mukavaa.&nbsp; :D Karkeat hiukset vaan on nyt, ovat olleet siitä lähtien kun omaa väriä ehti tulla parikymmentä senttiä. Olin muutaman vuoden värjäyskierteessä, lopetin kun väriaineet kävivät hengitystä ahdistamaan ja tuli kirvelyä päänahkaan. En vissiin sitten muistanut millainen on luomutukka.&nbsp; :)Väri on aika tumma, ei kovinkaan kaukana tummanruskeasta, jolla värjäsin yli vuosi sitten.
Tavoitepituus vyötärölle. Käyn vuoden lopulla tasaamassa latvoja, jos menee huonoon kuntoon. Kokeilin muuten kookosöljyä naamiona viime viikolla, annoin vaikuttaa vain vartin ja pesin pois, ei tarvinnut edes hoitoainetta shampoon jälkeen

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 25 Tammi 2017, 17:59
Kirjoittaja evergreen
Mulla on ollut viimeiset puoli vuotta aiempaakin karmeampaa aikaa stressin ja seborrooisen ekseeman kanssa, viime ajat lisänä vielä sairastamisen tuoma rasvoittumislisä. Laveran tuubishampoot piti hylätä lähmäävinä jo pitkän aikaa sitten, sen jälkeen olen käynyt läpi ison kasan markettishampoita, jotka öljypitoisina ovat kaikki olleet ihan kelvottomia. En yhtään käsitä, miten esim. jojobaa (tai ylipäätään mitään öljyjä/vahoja) sisältävä shampoo voisi antaa luvattua keveyttä ja puhtautta! Mun hiukset ovat sellaisen jäljiltä raskas ja vahamainen rasvakasa, joka ei kuivu millään. Miten voi olla että kaikki mitä on tarjolla on tällaista?! Olen kyllä samaa mieltä kuin NQ, että vielä vuosikymmen sitten oli valikoima parempi.

Yritin tulla Lushinkin kanssa toimeen, kun niiden liike on lähistöllä, mutta ei niidenkään nestemäisistä shampoista mikään puhdista kunnolla, enkä yhtään kestä niiden ökytuoksuja just nyt. Influenssan ja kämpän kosteusongelmien kanssa suurin osa hajuista on ollut entistäkin etovampia. En keksinyt lopulta enää mitään muuta kuin hankkia jälleen Faith in Naturea. Niitä ei myydä näillä main, mutta tilasin Big Green Smile -verkkokaupasta kokonaista kolme kappaletta 400 ml shampoopulloja, ja kyllä oli muuten helpotus! Tilasin tutut kaikille hiustyypeille tarkoitetut merilevä-sitruksen, granaattiomena-rooiboksen ja ginkgo biloban, jotka aiemmin tuntuivat sopivimmilta. Ei mulle vain mitään muuta toimivaa taida olla olemassa. Vihdoinkin hiukset ja päänahka tuntuvat pestyiltä ja tuoksut ovat pestessä raikkaita mutta eivät häiritse sen jälkeen. <3 Harmittaa vain että olin näin kauan ilman.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 27 Maalis 2017, 19:19
Kirjoittaja NarnianQueen
Huomaan, että mulle on kertynyt shampoita paljon hoitiksia enemmän.. yhteensä taitaa olla nyt kahdeksaa erilaista (toki ei juurikasvussa mitenkään tavatonta..), kun hoitoaineita 'vain' kolmea...&nbsp; 8)
Pitkästä aikaa tuntui hyvältä ja raikkaalta pestä pää Yves Rocherin Brilliance-shampoolla. Samoin Dermosilin Nature-sarja on oikein toimiva, sekä shampoo että ha.
Olen tykästynyt korealaisiin Jungle Botanics-tuotteisiin (saatu ilmaiskokeiluun, mutta ostin itse lisää).. Shampoo on viherpallukoilla kyllästettyä geeliä, joka tuoksuu vahvalle mintulle. Ihanantuntuista eritoten hikisen päivän ja treenin jälkeen! Hoitis on kukkaisempaa aromiltaan, ja toimii selvitellen jo lyhyellä vaikutusajalla.

Mitähän luomu- tai markettipuolen juttua voisi kokeilla hoitoainearsenaaliin seuraavaksi? Onkohan tuon Faith in Nature-sarjan hoitoaineet millaisia?

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 27 Maalis 2017, 22:21
Kirjoittaja evergreen
^ Faith in Naturen hoitoaineissa on aika paljon öljyä. Eivät ne mitään raskaimpia mahdollisia ole, mutta eivät välttämättä aivan ihanteellisiakaan sellaiselle hiuslaadulle, joka kaipaisi kevyttä selvitystä ja ilmavuutta. Normaalista rasvaisille hiuksille tarkoitetut ovat kyllä kevyempiä, mutta mulle ne eivät sitten tarjonneet riittävästi hoitavuutta, kun joutuu kuitenkin pesemään kohtalaisen tehokkailla shampoilla.

Mullakin värjäämättömät hiukset tarkoittavat jonkinmoista shampooarsenaalia. Ihan selvästi suurin ongelma on se, että shampoot ovat liian hoitavia ja hiuksiin kertyviä. Sitten taas jos pesee jatkuvasti sellaisella ihan vain puhtaaksi jättävällä kuten Faith in Nature, niin hiukset ovat ärsyttävän hengettömät. Mutta nyt kun olen vaihtelun vuoksi käyttänyt välissä hetken Tigin Re-Energizea, niin tukka on heti niin yliliukas, että en saa ponnaria pysymään ollenkaan! Mulla on YR:n nokkosshampoo, joka antaa kivasti tekstuuria, mutta se saa hetken jälkeen aikaan ihan kreisin rasvatahman, joten siinäkään ei pysyvämpää ratkaisua ole.

Näin viimeksi YR:lla uudehkon Brillance Intense -hoitiksen, jonka sisältö näytti ihan ok:lta. En ole yrkän hoitiksia koskaan kokeillut, kun ei niissä ole ollut sopivaa, mutta voisin ehkä testata tätä seuraavaksi. Onkohan tästä muilla kokemuksia?

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Maalis 2017, 14:50
Kirjoittaja elly
Mun hiustenhoito on tällä hetkellä aika perushuttua Lidlin Cien hajusteettoman shampoon ja Urtekramin kookoshoitsikan kanssa. Toi hajusteeton shampoo on aivan loistavaa tavaraa, halpaa ja nätit uudet pullotkin. :D Tän avulla selvisin kevättalven, jolloin kaikki shampoot ärsytti käsien ihoa liikaa.

On varmasti aiheellista alkaa etsiä kevyempää hoitsikkaa ja pesevämpää shampoota, koska kesä ja lähmä on kohta taas edessä. Faith in Naturen shampoot kiinnostaa kovasti. Hoitoaineista Garnierin 5 plants oli kyllä niin loistavaa tavaraa, että taidan palata siihen uudelleen.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Maalis 2017, 17:18
Kirjoittaja evergreen
Multa jäi mainitsematta, että Tigin Re-energize-hoitis on kyllä minusta parhaiden hoitisten joukossa tämän lirutukkaongelman kanssa. Shampoolla saa helposti liian hoidetut ja ylipehmeät hiukset (siis nykyisellä; inci on muuttunut ainakin kahdesti ja alkuperäinen oli selvästi pesevämpää), mutta hoitis on kevyt, ei liimaa hiuksia yhteen eikä aiheuta kertymiä. Hiukset ovat tämän kanssa kevyet ja puhtaan näköiset, pituuksissa on enemmän runsautta. Tämäkin on toki liikaa niille, joilla latvakin on niin siloinen, ettei hoitista kaipaa juuri ollenkaan, mutta itse tarvitsen vähän pehmennystä ja suojaa tehokkaiden shampoiden kanssa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Maalis 2017, 18:06
Kirjoittaja NarnianQueen
Minulla on kyllä takkua, ja pesun jälkeen selvityssuihke ja muukin jätettävä on usein tarpeen.
Tosiaan, Garnierin 5 Plants hoitis on kokeiltu ja kevythän se on. Shampoo odottaa kaapissa kesää...
YR:n hoitiksista tuubissa tykkään, niiden INCIt ovat simppeleitä, eivätkä sisällä kai mitään synteettisiä kvatteja.. silti oikein kelpoa. Brillance olikin viimeksi käytössä ja se tuubi tyhjeni nopeasti verrattuna shampoopulloon..
Ei vain huvita laittaa YR:lle tilausta, yritän vieroittaa itseni siitä(kin) nettikaupasta. Suomessa kun ei enää saa yrkkää maanpäällisestä myymälästä...

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Maalis 2017, 18:29
Kirjoittaja evergreen
^ On niissä YR:n hoitoaineissa behentrimonium chloridea ja ainakin osassa myös guar hydroxypropyltrimonium chloride, hydroxypropyltrimonium hydrolyzed wheat protein jne. Siis "normihoitiksia" minusta sisällön puolesta. Mua on itse asiassa ärsyttänyt aina näiden luonnollinen maine, kun mulla kokeilu tyssäsi pelkkään nuuhkaisuun kun hoitis olikin tuntuvasti täynnä synteettisiä, allergisoivia hajusteita. Mulle ei siis ole hajusteiden alkuperällä sinänsä mitään väliä, vaan sillä ovatko ne itselleni ongelmallisia, mutta jos jokin esiintyy kovin vihreänä ja on vielä hajustettukin aineilla, joita ei luonnollisina esiinny lainkaan, niin onhan se vähän... Jooh, mä en oikein pysty YR:stä täysillä tykkäämään, mutta kaupungissa on liike, niin on tullut taas pyörähdettyä. Voisi kyllä jättää väliinkin.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Maalis 2017, 19:58
Kirjoittaja NarnianQueen
^^ Hajusteita niissä kyllä on, mutta INCI silti on hyvin lyhyt verrattuna moneen normihoitikseen, ja jopa moneen 'luonnonmukaiseen' tuotteeseen. Osoittaa sen, että lyhyelläkin raaka-ainekombolla voidaan valmistaa toimiva tuote.

PS. YR:n koostumusta on eritelty ja esitelty aika hyvin tässä Karkkipäivän postauksessa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 29 Maalis 2017, 09:25
Kirjoittaja Cecilia
Meikäläinen on tykästynyt L'Oréalin Extraordinary Clay -komboon. Minulla haasteena on se, että päänahka ärtyy liian pesevistä shampoista, jolloin esimerkiksi hikoilun myötä päänahkaa alkaa kutittaa. Lorkun käytön jälkeen en huomaa tuota ilmiötä ollenkaan. Lisäksi näillä pesemisen jälkeen paksuun ja raskaaseen tukkaani tulee mukavaa ilmavuutta. Tykkään! Tuoksukin on mukavan neutraali. Hoitoaine ei ole kovin hoitava, mukava siloittava peruspikahoitis, mutta todella kärsineelle latvalle hankkisin varmaan jotakin hieman tujumpaa.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Syys 2017, 12:39
Kirjoittaja Jonttu
Mulla oli aiemmin yli BSL- pituine värjäämätön tukka, mutta elokuun lopulla kampaaja- kaveri leikkas mulle leukaan asti ylettyvän taaksepäin hieman pitenevän polkan. Nyt reilun kukauden olen yrittänyt saada näihin edes jonkunlaista tuuheutta ja tekstuuria. Kävin ostamassa sen L'orealin Extraordinary Clay- maskin, jota käytetään ennen pesua, kun päänahka jostain syystä on alkanut rasvottumaan nopeammin, ennen pesuväli oli 3-4 päivää ja nyt joudun pesemään joka toinen päivä. Kokeilen myös Organic Shopin tuuheuttavaa shampoota. Paras tuote tällä hetkellä on Klippoteketin styling dust Dark hair- kuivashampoo, ennen kuin löydän sopivat shampoot tän päänahan tasapainottomuuteen.
Ostin myös ihan nostalgia syistä Hellä mietoinen shampoon. Ihana pullo!

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 05 Loka 2017, 21:50
Kirjoittaja Aridith
Mulla L'orealin Extraordinary Clay ei tee kans muuta, kuin rasvoittaa ja lyhentää pesuväliä. :|

Olen alkanut löytää itselle sopivia shamppoita ja on enemmän hyviä, kuin huonoja hiuspäiviä. Nyt kun hiukset alkaa olla aika pitkät ja sellaisena ne haluan pitää, olen alkanut vähän kiinnittää huomiota hiustuotteiden hoitamiseen. Ennen en välttämättä laittanut hoitsikkaa ollenkaan. Laitan myös KayPron keratin treatment latvasuojaa nykyään. Todella kiva tuote, eikä lätsäytä latvoja yhtään vaikka on tarkoitettu voimakkaasti käsitellyille ja vaurioituneille hiuksille. En välttämättä tätä tarvitsisi, mutta kasvatusprojektin nimissä hankin.

Shamppoona mulla toimii parhaiten Garnier Loving Blends (ilmeisesti Respons-sarja suomessa?) sitruuna & savi shamppoo rasvoittuville hiuksille, jota tosin suomesta en löytänyt.&nbsp; Myös Guhlin sitrusshamppoo rasvoittuville hiuksille on ollut hyvä. Kokeilin Matrix High Amplify volumi shampoota, mutta siitä tuli vain liimalättätukka, mutta sen sarjan hoitoaine on iso peukku. Mun miehen vähän karheampaan hiukseen se volymishamppoo kyllä toimi, kun hän sitä kokeili. Mulle se hoitoaine on ihan ykkönen, ei lättää ja jäättää kivasti vähän volymia latvoihin. Käytän vallan melkein tätä hoitoainetta nykyään, jos hoitsikkaa käytän.&nbsp; Käytän myös välillä KayPro Macadamia shampoota ja hoitsikkaa, mutta niiden kanssa saa jo olla vähän varoivainen, ettei lätsäytä hiusta. Tulee kuitenkin tosi pehmeät ja kiiltävät pituudet.

Olen myös alkanut käyttää taas hiusmaskeja, ihan oman "hemmotteluhetken" nimissä, kun kylven :D. Garnierin Loving Blends/Respons maskit, etenkin hunaja-sarjan toimii mulle tosi kivasti. Ovat miellyttävän jämäköitä, mutta eivät hoitoteholtaan mitään tajunnanräjäyttäviä ainakaan niissä sarjoissa mitä käytän = ei tule liimatukkaa. Maskin kanssa käytän aina ensin suomesta rahdattuja Herbinan tai Biozellin syväputsareita, sitten laitan maskin + joskus kun haluan vaihtaa sävyä hiuksissa KC colormaskin siihen sekoitettuna. Tulee ihanan pehmeät ja silkkiset hiukset, muttei lättänät.&nbsp; <3

On kiva taas voida läträtä vähän hiustököteillä, niin ei tule edes kaivattua värjäämistä :D.

Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 27 Loka 2017, 12:18
Kirjoittaja pitkätukka
En muista vastanneeni tänne vielä koskaan, joten vastaanpa nyt. Minulla on vertailupohjana menneisyydessäni hyvin pitkät värjätyt hiukset ja nyt hyvin pitkät värjäämättömät hiukset. Niiden ero on ollut käytännössä aika iso. Värjättyjen kanssa oli enemmän väliä, mitä hoitoainetta käytin eikä millään tullut loppujen lopuksi kovin hyvältä tuntuvaa tulosta. Sinne päin, mutta ei koskaan täydellinen. Nyt kun on värjäämättömät hiukset, tukka ei ns. rankaise suuremmin mistään ja olen aika tyytyväinen tulokseen.

Shampoot ovat valikoituneet päänahan sietokyvyn perusteella ja olen päätynyt käyttämään vain shampoita, joissa ei ole kovia sulfaatteja (SLS, ALS). Tavanomaiset sulfaatteja sisältävät shampoot aiheuttavat minulle rajua hilseilyä ja kutinaa, mikä poistuu kun lopetan niiden käytön. Siispä en enää käytä... Käytössä on ollut jo ainakin pari vuotta Giovannin Smooth as Silk -shampoo ja sen vaihtoehtona toimii ihan hyvin Ruohonjuuresta ostamani Unique Haircare -merkin Colour Care Shampoo (vaikka ei nyt olekaan värjätyt hiukset&nbsp; :P )

Hoitoaineissa vaikuttaa olevan minulle hyödyksi, että niissä on silikonia. Hiuslaatuni ei ole lainkaan liukas, vaan sen tuntuma on aina karhea ja se takkuuntuu helposti sekä on vaikea selvitellä, jollei hoitoaine tuo siihen yhtään liukkautta. Silikonit eivät onnistu lätistämään tätä pehkoa yhtään, koska sitä mitä ilmeisimmin ei ole kovin mahdollista lätistää ylipäänsä millään. Paitsi yliannostuksella öljyä toki, mutta en sitä pesujen välissä juuri käytäkään. Värjätyt hiukset tulivat toimeen paremmin joillakin kampaamohoitoaineilla, mutta näiden&nbsp; värjäämättömien kanssa pärjää hyvin halvoilla marketin hoitiksilla. Olen kokeillut monia ja päätynyt käyttämään useimmin Lidlin Cien-merkin Provitamin conditioner Repair & Care -hoitista (vihreä pullo). Käytössä on satunnaisesti myös Dove Regenerate Nourishment -hoitoaine (250 ml putkilo) sekä Lidlin Cien Repair Conditioner -putkilo. Tämä tukka näkyy tulevan tosi halvaksi, koska halvimmat hoitoaineet toimivat sen kanssa riittävän hyvin. Nuo shampoot ovat sitten kalliimpia, mutta niissä minulla ei myöskään ole yhtä paljon valinnanvaraa. Päänahan kunto on niin tärkeä asia, että luen shampoiden INCI:t huolellisesti ja pysyn jo hyviksi toteamissani versioissa.


Vs: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 13 Marras 2017, 17:08
Kirjoittaja elly
Hellä Mietonen shampoo ja hoitoaine ovat kokeilemisen arvoinen tuote luomutukille. Ei lähmää tai lätsäytä, tosi mieto tuoksu ja tulee hiuksiin tulee kaunis kiilto. Pullot ovat hieman epäkäytännölliset, mutta muuten erittäin kiva markettituote. :)

Re: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 24 Marras 2021, 08:27
Kirjoittaja elly
Nyt tuntuu, että hiustenhoito ei ole ollenkaan tasapainossa. Hiukset kaipaavat kosteutta ja siloitusta, mutta veltostuvat ja lähmääntyvät turhan helposti hoitavampien hoitoaineiden seurauksena. Olen miettinyt, että jättäisin poishuuhdeltavan hoitoaineen käytön hetkeksi pois ja kokeilisin, että miltä hiukset tuntuvat vain jätettäviä hoitoaineita käyttämällä. Ehkä jokin silikoniton voidemainen jätettävä heti pesun jälkeen ja sitten silikoninen öljy päälle.

Re: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 28 Marras 2021, 16:35
Kirjoittaja Marie Corelli
^Kun aikoinaan käytin silikonisia tuotteita, niin ne saivat ainakin omat hiukseni menemään päätä myöten ja rasvoittumaan herkästi. Öljyjä minun ei kannata edes ajatella, sillä silloin on varmasti rasvaletti ja lähmä. Hiukseni ovat suorat, mutta noudatan Curly Girl -metodia ja en tarvitse pitkiin hiuksiin mitään muotoilua, koska hiukset eivät enää mene päätä myöten. Jos alkaa lähmääntyä, niin pesen tavallisella sulfaattishampoolla silloin tällöin ja takaisin sitten metodin mukaisiin tuotteisiin. XZ Natura Nokkonen -shampoo sekä Erittäin Hieno Suomalainen Hellä hoitoaine ainakin toimivat minulla hyvin. Garnierin Argan mask on myös hyvä.

Re: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 21 Joulu 2021, 07:18
Kirjoittaja elly
Pienien testailujen jälkeen olen todennut, että hoitorutiini ilman poishuuhdeltavaa hoitoainetta toimii. Tällä hetkellä pesen sulfaatillisella shampoolla ja suihkun jälkeen lisään XZ:n jätettävän voiteen ja öljyn perään. Päänahkan kutina ja rasvoittuminen ovat vähentyneet, kun jätin huuhdeltavan hoitoaineen pois rutiinistani.

Pitää toki seurailla, että heikentääkö tämä hiusten kuntoa pitkällä tähtäimellä. Kiitos myös Marie Corelli vinkistä Curly Girl -metodista. Olen sitä joskus soveltanut, mutta se on unohtunut jostain syystä. Seuraavaksi ostan sulfaatittoman shampoon kokeiluun, sillä hellävaraisempi pesu kiinnostaa.

Re: Värjäämättömien hiusten hoito

Lähetetty: 29 Tammi 2022, 20:23
Kirjoittaja naapio
Ostin Kicksin alesta Continu-vegaanimerkin Vitamin E Lightweight Conditionerin testiin. Kahden käyttökerran jälkeen olen ihan myyty! Minulla on värjäämättömät, luonnonvaaleat, ohuet ja suorat noin rintsikkapituiset hiukset, joiden latvat ovat alkaneet hapsottaa ja haaroittua. Minun hienostunut tekniikkani on lätkiä pari pumppausta hoitoainetta suihkussa märkiin hiuksiin, kietaista ne nutturalle ja antaa hautua sen aikaa, kun sheivaan.

Olen todella tyytyväinen tulokseen, hiukset selviävät harjalla suihkun jälkeen helposti, ovat kuivuttuaan pehmeät, kiiltävät ja latvat tuntuvat sileiltä ja joustavilta ilman jätettävää silikonimömmöä. Ainoa miinus on hiukan tunkkainen tuoksu pestessä. Kicskissä tämä oli nyt loppuunmyyty, mutta kaikista merkin hiustuotteista oli -25% joten ostin toisenkin kosteuttavan hoitoaineen, Sodium PCA Hydration Conditionerin testiin. Toivottavasti se on yhtä hyvää <3

Jatketaan nyt tähän perään, että ahnaasti testasin jo tuon toisenkin hoitoaineen. Sen tuoksu on kukkaisempi, mutta yhtä hento eikä jää hiuksiin. Nyt on ollut jo monta hyvää hiuspäivää ja ainoa muuttunut asia rutiinissa on hoitoaine. Kietaisin tukan nutturalle kosteana ja sain ihanan jäntevät, kiiltävät kiharat piikkisuoraan latvaani. Eivätkä ne kadonneet jäljettömiin tunnissa niin kuin yleensä, vaan edelleen on hiuksissa kaunista lainetta. En totta puhuen osaa eritellä vielä tarkemmin eroja, mutta olen todella tyytyväinen molempiin.