Sivu 12/17

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 17 Loka 2015, 21:39
Kirjoittaja ainokainen
Mulla ei ole aikaa eikä energiaa muhitteluihin, mutta kokeilin kookosöljyä hoitsikkaan sekoitettuna. Kaadoin jonkun vanhan hoitsikan jämien sekaan lämmitettyä kookosöljyä ja ravistin huolella, jotta öljy sekoittuu hoitsikkaan kunnolla. Tän hoitsikan hoitavuus parani kyllä 100%. Eipä ole pitkään aikaan näin pehmeitä hiuksia ollut!  :o

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 25 Loka 2015, 15:56
Kirjoittaja irtohius
Säiden viilennyttyä ja lämmityskauden tultua mun hiuksisto on kuiva ja karkea. Aiemmin tänä vuonna tehty vaahdotettu sheavoi + kookosöljy+e-vitamiini -sekoitus löytyi kaapin kätköstä ja sipaisin sitä eilen reilusti latvoihin ja pituuksiin. Oma hiuslaatu on taipuisa ja itsestään kihartuva, mutta sellaisenaan wash 'n go:n  jäljiltä mitään sanomattoman muotoinen. Nyt tänään pesun jälkeen tukka kiiltää, on suoranaisilla spiraaleilla ohimoilta ja sivuilta ja sileät ilman pörröisyyttä! Mul ei oikein ikinä toimi hiusten öljyhoidot lyhyellä vaikutusajalla ja tuskin nytkään olisi. Idea tässä oli, että vois alkaa käyttää säännöllisemmin hiuskiillokkeena rasva+öljy -variaatioita. Siten, ettei olisi ylettömän rasvainen, vaan kevyesti öljyillä suojatut pituudet ja latvat.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 25 Loka 2015, 16:44
Kirjoittaja Marie Corelli
Peseytyykö kookosöljy hyvin hiunsista vai pitääkö kikkailla, ettei tukka jää rasvaiseksi? Olen joskus kokeillut öljyä hiuksiin, eikä se lähtenyt yhdessä pesussa pois. Siksi kokeilut ovat jääneet tekemättä.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 25 Loka 2015, 18:31
Kirjoittaja ellen
^ Eihän öljyjä tarvitse sellaisenaan hiuksiin laittaa, vaan ne voi emulgoida hoitiksen sekaan tavallisen pesun yhteydessä. Tällä tavalla lähmän vaara on paljon pienempi, mutta hiukset saavat silti hyötyä öljyistä. Tietysti myös hiuksiin laitettavan öljyn määrä vaikuttaa siihen tuleeko rasvaletti vai ei: muutama tippa latvoihin ei tee hiuksia ylettömän rasvaisiksi, kun taas kunnolla öljyllä holvaaminen aiheuttaa todennäköisemmin rasvaiset hiukset.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 25 Loka 2015, 20:14
Kirjoittaja Aivina
Ei mulla kyllä jää tukka mitenkään öljyiseksi vaikka miten öljyillä lotraisi.
Tänäänkin vetäisin hiuksiin ihan reippaan määrän oliivi- ja avokadoöljyjä, niin että tukka oli öljystä märkä. Kietaisin nutturalle päälaelle ja annoin muhia tunnin verran siinä ennen pesua.
Nature's gaten hennashampoolla pesu ja hamppuhoitista perään. Pesun jälkeen vielä Alaffian voidemainen jätettävä eikä ole lähmän tai öljyisyyden häivääkään. Pehmeä, kiiltävä ja puhdas hiuksisto. Ihan latvoihin meinasin vielä sipaista vähän jojobaöljyä.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 25 Loka 2015, 22:24
Kirjoittaja Jannivoodoo
Öljyn lähmäävyys riippuu lähinnä öljystä itsestään, joskin myös minkälaiseen hiuksistoon sitä käytetään.
Itse suosin muhittelutarkoitukseen kookosöljyä, se on melko kevyt öljy ja peseytyy ihan yhdellä vaahdotuksella pois. Kookosöljyä käytän ihan muutoinkin vähän joka tarkoitukseen  :D
Jos en muhittele kookosöljyä, käytän sitä tai manteliöljyä pesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin. Pehmentää ja silottaa pörröisyyttä tehokkaasti, eikä myöskään jätä rasvaiseksi kunhan oppii omalle kuontalolle sopivan annostuksen.  :)

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 26 Loka 2015, 09:36
Kirjoittaja ellen
Pidän hiuksiani niin paljon kiinni, ettei mua haittaa, vaikka latvat olisivatkin rasvaiset öljyistä. Eihän rasvaisuus näy, kun hiukset ovat kiinni nutturalla, vaan päinvastoin hiukset näyttävät sileämmiltä ja kiiltävämmiltä. Nytkin latvat ovat auki ollessaan lähmäisen näköiset, kun laitoin eilen kuiviin latvoihin muutama tipan luumunsiemenöljyä, mutta nutturalla rasvaisuutta ei näe. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että hiukset ovat sen verran pitkät, että ne voi laittaa kiinni.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 03 Marras 2015, 15:47
Kirjoittaja naapio
Olen ihan täysi noviisi hiusten öljyämisessä, nyt kylmien ilmojen tultua olen huomannut että latvat ovat yhtäkkiä aivan järkyttävän karheaa takkuista hamppua. Työpaikan vessassa sipaisin niihin hätäpäissäni siellä ollutta Vaselinen Intensive Hands and Nails -käsivoidetta ja se tuntui yllättäen tekevän latvoista taipuisammat ja tasoittavat pahimmat pörhötykset. Inhoan ajatusta, että hiuksiin jäisi jotain hajua ja piikkisuorassa lasimaisessa tukassa pienikin lähmäisyys näkyy heti, mutta tämä kokeilu sai minut kiinnostumaan öljyistä. Taidan kokeilla kookosmuhittelua jonain yönä kun aamulla ei ole kiire.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 04 Marras 2015, 16:00
Kirjoittaja ainokainen
No, se Vaseline -käsivoidehan sisältää tosi reippaasti silikonia, joten eiköhän se silottavuus tullut siitä.  ;D
Latvoille silikoni on kyllä ihan must, varsinkin kylmillä keleillä kun hiukset sähköistyvät ja kuivuvat helpommin.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 05 Marras 2015, 10:20
Kirjoittaja naapio
Levitin koko ponnarin pituudelle kourallisen kookosöljyä, kieputin tukan nutturalle ja vuorasin sen muovipussilla. Aamulla tukka sojotti öljyisen jähmeänä nutturan purkamisen jälkeen ja hinkkasin latvan shampoolla kolmeen kertaan koska tuntui että se hylki vettä. Senkin jälkeen tukka tuntui takkuuntuvalta ja karkealta, joten vetäisin siihen päälle Aussien 3 minute miraclen. Tukkaa tuntui märkänä kankealta ja karhealtakin, mutta kumma kyllä kuivi älyttömän nopeasti. En oikein osaa sanoa onko mitään erityistä muutosta latvassa, ehkä se on hiukan pehmeämpi. Ainakaan se ei enää haise kookokselta. Oli outo fiilis harjata hiuksia kun latva ja juuri olivat aivan eri maailmoista - latva jähmeä ja juuri normaalin silkkisen höttöinen.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 05 Marras 2015, 10:59
Kirjoittaja helmikuu
Kun laitatte kookosöljyä hoitsikan joukkoon, niin paljonko about? Onko se tyyliin 1/3 vai suuruusluokkaa teelusikallinen täyteen hoitsikkapulloon? Olettaen siis että tavoitteena on lähmättömyys ihan normaalilla hoitsikankäytöllä ilman mitään extrasäätöjä.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 05 Marras 2015, 15:43
Kirjoittaja ainokainen
Mä oon tehnyt omaa sekoitusta jossa on noin 20% kookosöljyä ja loput jotain hoitsikan jämiä. Tää ainakin toimii mun hiuksissa kuin unelma.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 10 Marras 2015, 18:28
Kirjoittaja Jannivoodoo
Tähän väliin pakko heittää oma älynväläykseni  :) tein jonkin aikaa sitten miehelle partabalsamin manteliöljystä, sheavoista ja mehiläisvahasta. Oon pari kertaa laittanut kuivaan tukkaan jätettävänä ja kyllä muuten pehmittää tämänkin kuivan pörrön.  ;D

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 19 Joulu 2015, 19:49
Kirjoittaja Kirppu
Laitoin tänään tukkaan ja päänahkaan sekoituksen kookos- sekä rypsiöljyä. Pesin shampoolla muka huolellisesti ja hoitoainetta latvoihin, mut hiukset jäi osittain lähmäisen näköisiksi.  :-\ Letillä mennään varmaan seuraavaan pesuun asti jos ei toi öljy maagisesti imeydy hiuksiin yön aikana.

Muuten oon käyttänyt melkein päivittäin tipan oliiviöljyä pelkästään (letitettyjen hiusten) latvoihin, mikä on toiminut ihan hyvin.

Vs: Öljyt hiustenhoidossa

Lähetetty: 27 Joulu 2015, 13:03
Kirjoittaja tiinalinnea
Mä liputan kookosöljyn nimeen, mulla on luonnonkiharat kuivuuteen taipuvaiset hiukset. Käytän kookosöljyä usein suihkun jälkeen latvoihin jätettävänä hoitsikkana ja muhittelen hiuksissa ja päänahassa niin kauan kun jaksan. Hiukset ovat kookosöljyn säännöllisen käytön jäljiltä upeassa kunnossa ja kuivista latvoista ei ole tietoakaan. Päänahkakin kiittää  :-*