Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Kunis

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja Kunis »

^ Ah, ei tosiaan tullut mainittua, kun itselleni ei ole koskaan mitään tullut. Muutama öljytippa koko hennaseoksessa on varmaan joillekin kuitenkin aiheuttanut jotain. Pienessä tuoksukaupassa on noita gracefruitin EU:n kriteereillä allergeenittomiakin tuoksuja joitain, josko niitä uskaltaisi testata. Ja voihan niitä aina hieman testata vaikka kyynärtaipeeseen ennenkun päänahkansa altistaa. Toivottavasti ei tarvitse raskauden vuoksi lopettaa hennailua :)

annetta:
Nämä hennan tarttumiset ovat usein omasta hiuslaadusta riippuvaisia asioita, eikä suoraan voida neuvoa mitään. Saat/joudut itse kokeilla parhaiten toimivan menetelmän. Muutama ensimmäinen hennauskerta kannattaa suorittaa muutaman päivän välein niin, että henna tarrttu aluksi hyvin.
Mausteet eivät auta tarttuvuuteen, ja ne peseytyvät monilla nopeasti pois. Sensijaan sitruunamehu, punaviini, tee jne. saattavat vaikuttaa värin tarttuvuuteen ja siihen, tuleeko väristä kirkas vai tummempi, mutta kaikilla ne ei vaikuta samoin. Kaikilla ei auta lainkaan, joidenkin mukaan ne huonontaa tarttumista.

Hennan kerrostuessa punaisuus paranee, mutta tukka siis myös tummenee hieman, ja sävy kylmenee entisestään. Suosittelen siis hankkimaan syväputsaavan shampoon, jota voi käytellä kerran-kaksi kuukaudessa. Herbinan karviainen-lehmus on esimerkiksi edullinen ja hyvä. Se kuitenkin pesee hiukset karhean puhtaaksi, joten laitathan kunnon hoitoainetta aina sen käytön jälkeen!
Voisit kokeilla cassiaa (esim. puolet ja puolet tai 1/3 cassiaa ja loput hennaa) tai henna-glossausta. Glossaus on vähän edullisempaa kuin cassian ostaminen. Olethan myös huomioinut miltä tukkasi näyttää lämpimässä valossa? Kevään koittaessa ulkona oranssisuus hehkuu enemmän. Onnea ja uskallusta kokeilemiseen.
annetta

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja annetta »

Kiitos  :). Sain hyviä vinkkejä, kuten tuo syväpuhdistus ja henna-glossaus, joita kokeilen heti ensiviikolla. Cassiaa myös tilasin, aikomukseni on tehdä puolet ja puolet seos. Olen hennannut jo useampaan kertaan juuri kerrostumien ja värin intensiivisyyden aikaansaamiseksi. Kerta kerralta lämmin oranssi sävy kuitenkin muuttui kylmemmäksi, joka ei ole mieleen. Hennaus on siitä jännää, että lopputulolosta et voi varmaksi tietää. Lisäksi harmaahius asettaa omat haasteensa eteenkin tyvikasvun suhteen.

Opiskelen ja kokeilen rohkeasti. Nyt kuitenkin mietityttää tuo Harvest Moonista tilaamani henna ja sen myrkyttömyys. Tuo tunti tunnin vaikutusaika tuo ?-merkin. Tunteeko joku tuota "merkkiä" entäpä kokemukset?

Olen huomioinut valon ja auringon tuoman vaikutuksen hennaväriin. Pehkoni oli kampaamoväreillä värjätty lämpimän oranssiin sävyyn (yhden värin tilasin ulkomailta, koska puhdasta oranssia ei kampaajani suomesta saanut ja jonka sitten vein kampaajalleni väricoctailia varten), jota siis nyt tavoittelen.
naanna
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1135
Liittynyt: 21 Syys 2006, 16:49

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja naanna »

Kaarne kirjoitti: ^ Ah, ei tosiaan tullut mainittua, kun itselleni ei ole koskaan mitään tullut. Muutama öljytippa koko hennaseoksessa on varmaan joillekin kuitenkin aiheuttanut jotain. Pienessä tuoksukaupassa on noita gracefruitin EU:n kriteereillä allergeenittomiakin tuoksuja joitain, josko niitä uskaltaisi testata. Ja voihan niitä aina hieman testata vaikka kyynärtaipeeseen ennenkun päänahkansa altistaa. Toivottavasti ei tarvitse raskauden vuoksi lopettaa hennailua :)
Jos muutama tippa tosiaankin riittää peittämään hennan hajua, niin ehkäpä päänahka sen kestää. Pitää tosiaan tehdä tuo allergiatesti ennenkuin levitän mömmön päähän. Sitten kun vielä löytyis se sopiva tuoksuöljy, jota jaksais haistella useita päiviä ilman ällötystä.  :P
Olen just raskauden takia siirtymässä kokonaan hennailuun, koska en halua altistaa masun asukkia kestovärien myrkyille. Sopivan sävyn löytyminen voi viedä aikaa, mutta on varmasti kuitenkin sen arvoista.
maatis
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 612
Liittynyt: 15 Loka 2007, 14:07

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja maatis »

Annetta, kuten tuossa jo aiemmin sanottiin, niin henna tummenee värikerrosten myötä. Sinulla se tummenee kylmään suuntaan ja tätä ei voi muuttaa laittamalla yhä uusia hennakerroksia - ei, vaikka lisäisit hennaan jotain muuta. Kun laitat lisää hennaa, se kerrostuu ja väri tummenee. Eli et saa oranssia enää takaisin muuten kuin tekemällä vaalennuskäsittelyn. Marketin vaalennusaineella saa sitten sen oranssin ja sitä voi halutessaan varovasti hennaglossailla, jos haalistui liikaa.

Tyypillisesti ensimmäisellä hennauskerralla tulee oranssi, koska saadaan hiukseen jäämään vasta vähän hennaa. Vähän hennaa -> oranssi. Paljon hennaa -> jotain punaisen ja punaruskean sävyä. Mitä enemmän hennaa, sitä tummempaa.
annetta

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja annetta »

Kiitos maatis  :). Glossaus lie ainoa vaihtoehto, jota voin/uskallan kokeilla. Vaalennusaineita en rohkene kokeilla kokemani herkistymäreaktion jälkeen. Olen pirullisessa tilanteessa, harmaa tyvikasvu oli reipas ennen ensimmäistä kasvisvärjäystä kampaamossa eikä tyveen edes henna tarttunut tasaisesti ensimmäisessä värjäyksessä. Laikkuja siellä täällä, jotka näkyi jopa läpi. Ja minä hennasin yökaudet  ;). Huomaan tehneeni virheen siinä, kun laitoin hennan koko pituuteen. Halusin kuitenkin kerrostumia enkä ymmärtänyt useiden hennakäsittelyjen tuovan kylmää sävyä ja vievän oranssisuutta pois.
Redsea

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja Redsea »

Henriikka kirjoitti: Voiko tuon hennaseoksen väriä oikeasti muuttaa lisäämällä seokseen jotain? Luin vaan tuolta hennaforhair-sivuilta, että paprikajauheen lisääminen toisi punaisuutta ja neilikan lisääminen ruskeuttaisi.
Itse lisäsin hennaani eilen mustaa teetä ja kahvia (taisi punaisen hennan seassa olla myös vähän ruskeaa hennaa...) Väristä tuli tosi kuparisen ruskea, erittäin luonnolinen nätti väri... Ehkä turhan punainen makuuni, mutta se kuuluu hennaan &nbsp;<3

Edit. Korjasin quoten. -M
Viimeksi muokannut Redsea, 10 Helmi 2013, 15:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mariatar
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 4077
Liittynyt: 21 Tammi 2006, 17:54

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja Mariatar »

Huom! Ennen kuin laitatte kysymyksenne tähän ketjuun, tarkistakaa, ettei kysymyksellenne ole jo omaa/paremmin sopivaa ketjua! Ei ole tarkoituksenmukaista, että tämä ketju täyttyy viesteistä, joissa kysytään kaikki mieltä askarruttavat kysymykset kerralla. Hennausalueen ideana on toimia muun foorumin tapaan informaatiokanavana ja se onnistuu parhaiten, kun viestit kustakin aiheesta ovat erikseen omissa ketjuissaan. Kiitos!
1bMiii. What we call the secret of happiness is no more a secret than our willingness to choose life.
Shirley
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 343
Liittynyt: 10 Kesä 2012, 12:22

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja Shirley »

Mulla jäi jonkin verran henna-indigo-seosta käyttämättä, enkä raaskisi heittää menemäänkään. Voiko jämät pakastaa? Hennaseos on jo kertaalleen pakastettua ja sen tiedänkin, että indigon tehot katoaa pakastettaessa, mutta voisko tuota edelleen käyttää esim. hennaglossaukseen? Vai onko siitä haittaa, että joukossa on myös hieman indigoa?
1aFii, mid back -mittaiset, punaruskeat hiukset.
Kunis

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja Kunis »

Kuolettunut indigo ei haittaa glossausta, ja myös tuoreella henna-indigo-seoksella voi glossata hieman tummemmalla tuloksella. Hennan moninkertaisesta pakastuksesta en sitten tiedäkään enkä hetiseltään löytänyt tietoa.
Shirley
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 343
Liittynyt: 10 Kesä 2012, 12:22

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja Shirley »

^ Kiitos tästä tiedosta.&nbsp; :) Mäkin nyt googlettelin tuosta uudelleenpakastamisesta. Sen verran löysin kokemuksia englanninkielisiltä sivuilta, että ilmeisesti siitä ei ole haittaa. Riippuu kai hennalaadusta, miten vaikuttaa, mutta korkeintaan ei vaan enää toimi uudelleenpakastuksen ja -sulatuksen jälkeen.
1aFii, mid back -mittaiset, punaruskeat hiukset.
Puf
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 481
Liittynyt: 05 Tammi 2011, 17:32

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja Puf »

Ostin poikaystävälle iHerbistä Light Mountain Natural -hennaa mustana. Paketin ohjeissa kuitenkin sanotaan

"Note: To color light hair with the dark shades, a two step process is required. Please use the formulations in our Color The Gray! series which will work very well on blonde hair. It is essential to do a strand test before applying any hair color to your skin to see exact results."

Ostanko nyt siis vain suosiolla vielä erikseen tuon Gray-paketin vai onnistuukohan värjäys suoraan jos tarkoituksena on peittää vaaleahko tyvikasvu? Onko teillä ollut ongelmia Light Mountain värien pysyvyydessä? Poikaystävän hiusten luonnollinen väri on varmaan jotain 8-9 tasoa, mutta tyveä lukuunottamatta hiukset ovat kestovärillä värjätty mustaksi.
pöllö
Haiven
Haiven
Viestit: 6
Liittynyt: 09 Helmi 2014, 00:32

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja pöllö »

Oon ny ihan pihal. Miul on tarkotuksen siirtyy hennaamiseen kun alko tulee allergia oireit kestoväreistä (viimeks turpos silmäluomi) Mut nyt oon lueskellu näit juttuja tääl ja en tiiä et mistä sitä sit hommaisin. Onk ihan tyhmää jos ostan ihan vaa mistä kaupast satun löytämää vai onko paras tilata netistä jotain tiettyy merkkii ? Ja lisäks kattelin noit santen jotain henna värejä ni onk ne sit turvallisii et onk niissä kuitenki jotain myrkkyi sen hennan lisäks vai mitä ? Äää en ymmärrä, liikaa kysyttävää :D
kaarina
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 955
Liittynyt: 27 Marras 2007, 13:34

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja kaarina »

^ Tämä on tietysti sellainen jokaisen henkilökohtaisesti päätettävä asia, ja mitattavissa mm. mielenkiinnon määrällä, mutta mielestäni voit aivan hyvin aloittaa ostamalla hennaa kaupasta, jos et ehdi, tai muuten halua perehtyä ensin syvällisemmin maailmanlaajuiseen nettitarjontaan ja kokemuksiin aiheesta. Perinteistä Satva-hennaa saa esim. Prismasta, ja mm. Ruohonjuuresta saa Mac Urthin sekoituksia, joissa ei käsittääkseni ole muuta kuin erilaisia kasvijauheita, kuten vaikkapa cassiaa, kamomillaa, indigoa, siis hennan lisäksi?
Kannattaa kuitenkin olla varma siitä, että hennaukseen haluaa ryhtyä. Millainen on oma värisi?
pöllö
Haiven
Haiven
Viestit: 6
Liittynyt: 09 Helmi 2014, 00:32

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja pöllö »

Oon ihan varma, nyt on punaseks värjätty tukka ja en taho alkaa omaa väriä kasvattaa.. Oma väri on semmonen perus harmahtava, joskus aikaa ennenku aloin värjäämää se oli vaalee kyl mut nykyään juurikasvu tollanen. Toivon vaan kovast et noi suoravärit sitte tarttuu siihen päälle kun en tahtois sitä oranssii. Eli lähen metsästää :) En oikein uskalla ulkomailta tilata mitää..
kaarina
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 955
Liittynyt: 27 Marras 2007, 13:34

Vs: Sekalaisia kysymyksiä hennasta ja muista kasviväreistä

Viesti Kirjoittaja kaarina »

Itselläni on tosi vaaleat hiukset, ja koin hennailun siksi liian vaivalloiseksi (ja olenkin jo luopunut siitä kokonaan). Olen ehkä turhantarkka sävyjen kanssa jonkun mielestä, mutta itseäni siis häiritsi se, että koska henna tummuu kerrostuessaan, latvustoni olisi ollut lopulta tumma, viileä punainen ja tuore juurikasvu sitten kirkas, lämmin oranssi, ja pituudet siltä väliltä. Jos omaväri on tummempi, tätä ongelmaa ei tietystikään tule niin vahvasti. Yritin kyllä opetella pelkän juurikasvun hennauksen, mutta se oli aivan liian hankalaa yksin toteutettavaksi, varsinkin kun mahdolliset värjäytymättömät läntit eivät olisi olleet pelkästään "vähemmän punaisia", vaan myös monta astetta vaaleampia ja siten hyvin näkyviä.
Muuten hennailu oli mukavaa puuhaa, hoitotehojen / rakenteen vuoksi siihen kyllä alunperin lähdinkin.
Vastaa Viestiin