Hiuslaatuketju

Hiusmuutokset, hiuslaatuketjut yms.
Heiku
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 163
Liittynyt: 22 Tammi 2011, 19:01

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Heiku »

Olen taustajuurestellut jo muutaman vuoden ajan, mutta nyt ajattelin myös itse alkaa tälle foorumille kirjoittelemaan. Tällä hetkellä hiukseni ovat noin solisluumittaiset ja melko kärsineet, yksittäinen hius on melko paksu ja hiuksia on myös paljon (ponnarin ympärys noin 15 cm, hius kuitenkin kerrostettu joten kaikki hiukset eivät edes ponnariin yllä). Olen seilaillut jo hetken tumman, punaisen ja vaalean välillä ja tässä päässä on kyllä nähty melkein kaikkia värejä. Viime kesänä hiukseni vaalennettiin melkein mustasta, ehkä 2-asteisesta ruskeasta 6-asteiseksi ruskeaksi (vaati kaksi vahvempaa color B4:sta ja kolme tavallista värinpoistoa) ja joulun alla vaalensin hiukseni noin 7-asteisiksi. Tässä värissä en kuitenkaan viihtynyt ja päähän lyötiin punertava 6-asteinen ruskea. Noin kuukausi sitte aloin kuitenkin taas kaivata vaaleaa väriä ja nyt kahden vahvemman color B4:sen ja kahden värinpoiston jälkeen minulla on noin 9-asteinen hiekanvaalea väri päässäni. Ahkeran hoidon ja kaiken ylimääräisen lämpökäsittelyn vähentämisen takia tukka on kuitenkin vielä päässä. Latvat tuntuvat aika räjähtäneiltä, mutta eivät kuitenkaan purkkaisilta eivätkä ne ole haaroittuneet (vielä). Hiukseni rakastavat kaikkea kosteuttavia tuotteita, joten niitä olenkin nyt käyttänyt ahkerasti. Olen myös pyrkinyt muhittelemaan mahdollisimman paljon, jotta hiuksia ei kauheasti tarvitsisi leikata. Haluaisin kuitenkin pitkät hiukset, mutta jossain vaiheessa latvoja on siistittävä.

Jotta homma ei menisi liian helpoksi, on minun pestävä hiukset joka päivä, sillä minulla on lievä päänahan psoriasis, joka parhaiten pysyy kurissa kun ei päästä päänahkaa rasvoittumaan/menemään likaiseksi. Kesällä ajattelin kuitenkin yrittää venyttää pesuväliä, jos päänahkani sen vain sallii. Hiukseni ovat kuitenkin jo siinä mitassa, että näyttävät ihan siedettäviltä vaikka niitä ei suorista, etutukka ja päällyhiukset tosin kaipaavat vielä suoristusta, mutta pahiten rääkätty latva säästyy lämpökäsittelyiltä. Hiukset pesen illalla ja annan niiden kuivua vapaasti. Tässä oli nyt jonkunlaista selitystä hiuksistostani, laitan ehkä myöhemmin kuvia ja tietoja lempituotteistani jne.
Avatar
Morrigan
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1312
Liittynyt: 31 Maalis 2011, 21:00

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Morrigan »

Lapsena hiukseni olivat suorat ja sileät. Teini-iässä alkoi puskemaan kunnolla lainetta ja hiuslaatu muuttui pörröiseksi. Oma luonnollinen hiusväri on vaalea, mutta viimeiset 15vuotta on kestovärjätty ahkerasti.

Hiusmäärittely 2b M ii. Pituus BSL ja tavoitteena vyötäröpituus.

Inhoan pörröistä kiharaani ja olen neuroottinen suoristaja. Viimeiset 7vuotta olen viihtynyt mustanruskeassa hiusvärissä, mutta nyt väri muuttui värinpoiston kautta punaiseksi. Ensin käytössä oli punaiset suoravärit ja nyt hiuksissa on elumenin rr@all.

Suosikkituotteet: Mop hydrating shampoo, tigi OH ja MM hoitikset (näille on etsinnässä korvaajat) ja jätettävänä sebastian potion 9. Suoristusrautana GHD ja lämpösuojana tresemme lämpösuojasuihke.

2005->
Kuva

2012
Kuva

Pehkoni luonnontilassa
Kuva
BSL 2b F ii kuiva ja pörröinen. Iho kuiva ja herkästi punoittava.
Mai
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 521
Liittynyt: 04 Syys 2011, 03:57

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Mai »

Hiuslaatuni on aina ollut piikkisuora ja melkoisen sileä, 1a F ii. Luonnollinen värini on tuhkainen platinablondi, kaunis väri jos sattuu tykkäämään tosi vaaleasta. Mutta mäpä en tykännytkään vaan värjäsin hiukseni 13 vuotiaana mustaksi ja mustat ne ovat olleetkin siitä asti tähän päivään lukuun ottamatta noin kahden kuukauden pituista punaista jaksoa joskus teininä ja nyt keväällä turkoosin sinistä ajanjaksoa.
Hiukseni ovat aina olleet tosi pitkät, joten nyt lyhentynyt pituus ei tunnu ollenkaan omalta ja kasvattelenkin ankarasti entisiin pituuksiin.

Värjään Elean mustalla hiusvärillä ja suosikkituotteet ovat tällä hetkellä Joicon K-Pak shampoo ja Let Me Be Moisturen hoitikset. Jätettävinä Lanzaa ja Bonacuren latvasuoja.
1a F ii, mustat vajaa BSL-pituiset hiukset, oma väri platinablondi. Turhamainen vaate-, meikki- hius- ja lävistysfriikki.
Stay punk, stay free!
Kauris
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2846
Liittynyt: 24 Syys 2011, 16:47

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Kauris »

Äplöp, vanha viesti roskiin ja uutta kehiin!

Mulla siis oli jotain seitsemän vuotta mustaksi kestovärjätyt hiukset, mutta vuosi sitten vaalensin ekaa kertaa ja kokeilumielessä laitettiin punainen. Punaisen jälkeen toinen värinpoisto ja blondinoranssi. Ennen vaalennuksia en edes tiennyt, että hius voi oikeasti tarvita rakennepaikkaavaa hoitoa enkä etsinnästä huolimatta löytänyt itseltäni kaksihaaraisia kuin äärimmäisen harvoin. Tällä hetkellä hiustenhoito on lähinnä vaalennuksista seuranneiden vahinkojen korjailua ja hillitsemistä. Blondien jälkeen mulle on kerran laitettu Herbatintin ruskea väri päähän, yrityksenä päästä mahdollisimman lähelle omaa väriä. No se tietenkin epäonnistui vähän, mutta juurikasvu ei näytä ainakaan vielä kovin pahalta. Saa nähdä, värjäänkö enää ollenkaan tukkaa, vaikka hennaus kiinnostaisi rakennepaikkaavien vaikutusten vuoksi. Oma hiusvärini on siis kylmä keski- tai tummahko ruskea. Neitsythiuslaatuni sanoisin olevan 1bFii.

Tukalla on tällä pituutta reilu bsl, ehkä just ja just mid back. Pisimmillään pituutta on ollut hivenen vajaa vyötärömitta. Nyt olisi tavoitteena hoitaa rakennepaikkauksella hiukset parempaan kuntoon ja suojata niitä vähän paremmin. Ennen vaalennuksia, en koskaan edes ajatellut tukan suojaamista auringolta, saunan kuumuudelta, föönin lämmöltä, harjaamiselta märkänä tai nukkuessa. Nykyään on pakko, kun tuntuu, että tukka ottaa paljon helpommin osumaa vaalennusrääkkäysten takia.

Päivittäisessä käytössä kosteuttavia tuotteita, mieluiten luonnonkosmetiikkaa mut muutkin käy. Kunhan olisi silikonitonta, koska silikoni lätsäyttää mun tukkani hiirenhännäksi. Muotoilutuotteita käytän noin kerran kuussa tai harvemmin.

Ultimaattisena tavoitteena olisi hennattu / värjäämätön, hyväkuntoinen, vyötärö-lonkkaluumittainen kuontalo. Reseptinä suojaa, rakennepaikkausta ja kosteutusta.
Vyötärö-alaselkämitassa.
Hiukset normaalit <3 Mill Creek keratin conditioner, Giovanni Smooth as Silk, Alba Botanica jätettävä
Iho vaikea: herkkä, punoittava, näppylöivä, epäpuhdas, pintakuiva, rasvoittuva <3 yksinkertaiset herkän ihon tuotteet, Xyliderm, öljyputsarit.
Hiisi

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Hiisi »

Jos nyt ensimmäisen viestin uskaltaisi kirjoittaa :D

Hiusten pituus on olkapäille, hiusmäärittelyn mukaan 1b M ii. Itse tykkään hiuksistani juuri tälläisinä kun ne nyt ovat, suuria muutoksia en niihin halua ja nyt kasvattelen omaa väriä takaisin. Eli siis oma värini on vaaleanruskea, varmaan lähellä seiskaa, jos oikein muistan, viimeisin havainto on 5 vuoden takaa jolloin äidin kehotuksesta värjäsin violetiksi, sen jälkeen mustaksi ja pari vuotta sitten kävin parturilla ottamassa värinpoiston ja sen jälkeen värjäilin hiuksia 10-9 sävyillä vaaleiseksi. Viimeisin värjäyksen tein kaksi kuukautta sitten L'Oréalin Excell 10 7.13 Dark Frosted Blonde-sävyllä, joka lyhyen (10 min) värjäysajan ansiosta tekikin hiuksista tummemmat kuin ajattelin. No onni onnettomuudessa, sävy olikin niin lähellä juurikasvuani, että lopetin värjäyksen ja nyt kasvattelen vain. Värinpoisto rasitti hiuksiani ja huonoja latvoja sai olla napsimassa pois ja bsl-pituiset hiukseni lyhenivät olkapäiden tasalle. Värinpoiston tarkoitus oli palata omaan hiusväriin, mutta koukutuinkin viileisiin blondisävyihin pariksi vuodeksi.

Mitään erikoisia hiustuotteita en käytä, päivittäin pesen shampoolla ja hoitoaineella. Pari kertaa kuussa käytän CX Correctorin Mineral Removing Shampoota ja Mineral Removing Elixiriä (nekin ostettu juuresten suosituksista), koska viime värjäyksessä hiukseni kuumenivat varsin makoisasti hiuksiin vedestä tarttuneen metallin takia. Välillä teen hiushoitoja, joko ostettuja taikka itse tehtyjä. Hopeashampootakin (sekin CX Correctorin) käyttelen välillä. En omista hiustenkuivaajaa ja olen käynyt parturissa vain värinpoistoissa ja kampaajalla vanhojen tanssien ja poikakaverin RUK-kurssijuhlan takia :D Äiti lyhentelee huonoja latvoja pois kun on tarve ja kun ehdin käymään Etelä-Suomessa.

Tavoitteita ei oikein ole, mitä nyt kaikessa rauhassa kasvattelua ja hiusten pitäminen hyvässä kunnossa.
Shinea
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 65
Liittynyt: 22 Marras 2012, 23:05

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Shinea »

Iskin tämän jo kasvattajien omaan ketjuun, mutta laitetaanpa tännekin.

Parinkymmenen ikävuoden reilusti paremmalla puolella oleva kasvattelija ilmoittautuu joukkoonne, ja täten julistaa kasvattavansa hiuksensa takaisin Classic Lenghtiin.

Minulla on aina ollut pitkät hiukset. Se on minua. Kun äidit leikkasivat kavereiltani hiukset polkkamalliin, minun hiukseni saivat kasvaa. Niitä ei mitenkään erityisemmin kasvatettu – ne vain kasvoivat. Ekaluokalle mennessäni hiukseni ylsivät reiden puoliväliin. Kukaan ei kiskonut minua letistä, joten tajuttoman paksu tukkani sai kasvaa rauhassa ranskanletillä.

Yläasteikäisenä napsaisin hiukseni Classic Lenghtiin, ja lukioikäisen minäni mielestä luonnontilassa oleva tukkani oli tietysti jotain käsittämättömän tylsää. Oma värini on punertavan ruskea, vaaleammilla ja tummemmilla raidoilla, todella tylsää, right. Aloin sävytellä kuontaloani tummalla ruskealla, miltei mustalla.

Nälkä kasvoi syödessä ja sävytteet vaihtuivat kestoväreihin. Välillä kaipailin omaa hiusväriäni takaisin, olinhan ilman kampaajia saanut miltei mustan tukan. Kadun sitä päivää, kun lähdin vaalentamaan hiuksiani ilman minkään näköistä tietoa siitä, kuinka se oikeasti kuuluisi tehdä. Hellävaraisuudesta ei ollut tietoakaan, enhän halunnut tyytyä vähempään kuin platinablondiin. Platinaa en koskaan täysin saavuttanut, sillä oma hiukseni on tumma, mutta kellertävyyden onnistuin nitistämään. Yleensä väri taittui tuhkaan. Blondaus teki tuhojaan kasvustoon, ja pätkäisin hiukseni Bra strap lenghtiin. Minulla ei ole koskaan ollut niin lyhyitä hiuksia! Sivut kerrostettiin tai oikeammin hapsutettiin, jolloin peilistä katsoi&nbsp; jotain sellaista, johon en ollut tyytyväinen.

Kampaajat ihmettelivät, miten olin ikinä onnistunut säilyttämään hiukseni, sillä muutama värinpoisto päivässä on ilmeisesti aika Hard Corea. Tajusin menettäväni kaikki hiukseni, ellen pääsisi irti vaalennuskierteestä. Jouduin vaalentaa hiuksiani usein, sillä oma värini on tumma, enkä voi sietää tyvikasvua.

Värjäsin hiukseni ruskeiksi keväällä 2011 samalla kun muutenkin aloin laittaa elämääni minulle parempaan kuosiin. Bra strap lenghtistä aloitin kohti ääretöntä. Matkan varrella tähän päivään asti olen välillä joutunut katkaisemaan latvustoa aika radikaalisti, sillä en voi sietää kuivia latvoja. Hiukseni ovat tällä hetkellä alaselkään, sillä alkukesästä oli viimeisin kunnon karsinta. Kesän jälkeen lattialle on pudonnut sentti tai pari kuussa. Olen onnistunut vaalennuksen jäädessä historiaan myös saamaan paksuutta takaisin, ja vauvahiusten määrästä päätellen kuontaloni paksuuntuu yhä. Oodi sille siis!&nbsp; &nbsp;

Vannon Tangle Teezerin nimeen, etten riehu parturisaksieni kanssa ennen toukokuuta kuin etuhiusteni parissa. Välillä meinaa käydä köpsästi, sillä olisihan se ihana leikata kaikki kuivuudet kerralla veks ja kasvatella rauhassa…
Eniten ottaa otsalohkoon, että en koskaan arvostanut hiuksiani riittävästi vaan menin pilaamaan ne.&nbsp; Opin kuitenkin, ettei blondeilla todellakaan ole hauskempaa.&nbsp; Minun ei koskaan kasvattamalla tarvinnut kasvattaa hiuksiani, ne vain kasvoivat. Nyt tie taitaa olla kivinen, sillä hiukseni eivät enää kasva niin nopeasti – lukuun ottamatta etuhiuksiani, joita saan saksia kerran tai pari kuussa!

En ole koskaan ollut mikään innokas hiusteni varjelija. Föönaan hiukseni joka päivä – mikä heat protection? Takun tullessa vastaan en jaksa silitellä, vaan nykäisen aika reippaasti, sehän on vaan hiusta. Pampula on aina samassa kohtaa, ja mitä muita kuolemansyntejä sitä nyt keksiikään, you name it!

Ystävieni suosituksista ostin pari päivää sitten Tangle Teezerin, ja ilmeisesti sain sillä jumalaisen päänahkahieronnan lisäksi hierottua takaraivooni myös palan inhimillisyyttä hiuksiani kohtaan. Jos uhraan miltei parikymppiä hiusharjaan, miksi en voisi alkaa huolehtia hiuksistani muutenkin? Niin, olisinpa saanut tämän ajatuksen ennen sitä blondausideaa.

Ai niin, hiukseni ovat 1b (jonkin verran taipuisat), M/C, iii.

Olen saanut juureksilta hyviä vinkkejä hiustenhoitoon, ja olenkin rakastunut kylmäpuristettuun neitsytkookosöljyyn sekä Flown brunettien shampoopalaan. :)
1b, M/C, iii. Punertavanruskea, hip lengthin ja tailbone lengthin välimaastossa roikkuva kasvusto. Back to Classic Length. Rakkaus neitsytkookosöljy ja avocadonaamio.<br /><br />
Punapää
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 69
Liittynyt: 04 Loka 2012, 21:38

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Punapää »

Mun tukka on luonnostaan suurinpiirtein maantienruskea. Ennen Juurikasvu-foorumin löytämistä en kohdellut hiuksiani kovinkaan hyvin - Suoristusrauta oli melkeimpä jokapäiväinen kaveri, joko piikkisuoran tukan tai laineitten toivossa. Tekis mieli mennä huutamaan entiselle minälleni miten en tajunnut esim. letittää hiuksia yöksi saadakseni laineet tai joskus jätin kokonaan suoristuksen kohdalla lämpösuojan pois "kun ei vaan jaksanut". Yläasteella tapahtuneet värien vaihtelut ala-asteen mustaksi värjätystä tukasta punaiseen, sitten takaosan värjääminen mustaksi ja lopulta kaiken vaalennus takaisin tulipunaista tukkaa varten ovat tehneet vahinkonsa. Nyt hiukset on kuivahkot (hiuksia puristellessa rahisee, erityisen kovasti latvojen kohdalla), kaksihaaraisia löytyy ja kaipaavat kai myös kosteutuksen lisäksi rakennepaikkaustakin.

Tartuin kuitenkin viime kesällä toimeen ja aloitin paremman elämän hiuksilleni. Nykyään asioin suoristusraudan kanssa hyvin harvoin, ja muutkin hiustenhoitorutiinit ovat parantuneet huomattavasti. Hiukseni ovat nykyään taipuisat, ala-asteella ne olivat vielä erittäin suorat - monet kysyivät, olinko suoristanut hiuksiani. Tykkään kuitenkin näistä näin. Leikkasin sivusiilin viime talvena, jota nyt kuitenkin jo olen kasvattamassa pois.

Hiuksien kohdalla isoin ongelma on kai epätoivoinen kasvatus BSL - mittaan, sentin parikin ylemmäs riittää. Hiusten kasvu kun "mystisesti" aikalailla tyssäsi yläasteen aikana. Lohduttaudun kuitenkin ala-asteen kuvilla, joissa hiukseni ylettyvät suurinpiirtein BSL - mittaan. Juurikasvun mukana puskee terveempää hiusta, joita tuleekin aina hiplattua innoissaan (tai epätoivoissaan).

Kuva
Tässä entinen tukka, suurimmaksi osaksi musta (ja pidennysten kera).


Kuva
Kirkkaanpunanen tukka (myös pidennysten kera). Päivänvalossa väri on entistäkin kirkkaampi.


Kuva
Ja tässä tukka ilman pidennyksiä. Aika ohut on ja lyhyehkö vielä. Toisaalta tukka ei valu ihan päätä myöten ja näyttää siksi paksummalta, mikä on oikein kätevää. Toisen puolen tietysti tekee ohuemman näköiseksi sivusiili.

Kuva
Sitten teki mieli ihan vaan pikkuriikkisen tummempaa punaista väriä, tässä tulos ja tällä nyt mennään. :)

Ja ilokseni voin todeta että kun nykyään kokeilee uusia, päälaella olevia hiuksia, ne tuntuvat pehmeiltä ja sileiltä. Eli olen onnistunut hoitamaan tukkaani hyvin. ♥ Myös luonnollisten hiustuotteiden käyttövillitys jatkaa suurentumistaan.
Viimeksi muokannut Punapää, 01 Huhti 2013, 19:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
hampputukka
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 81
Liittynyt: 07 Touko 2012, 20:24

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja hampputukka »

Vanha viesti roskiin ja uutta tulemaan! &nbsp;:)

Mun hiukset on aika paksut, ponnarin ympäryysmitta on 9-10 cm. Aika suorakin se on, pieniä laineita tosin havaittavissa. Musta tuntuu että viitisen vuotta sitten se oli vieläkin paksumpi, mutta ties mikä on aiheuttanut karvakatoa :o

Aloitin suunnilleen vuosi sitten hiustenkasvatusprosessin "tosissani" ja aloin kiinnittämään huomiota enemmän hiustenhoitoon. Samoihin aikoihin päätin, että nyt saa blondaaminen riittää. Juurikasvu oli kamalan näköinen jo kuukauden jälkeen värjäyksestä ja muutenkin latvat katkeilivat kuivuuttaan. Pari kertaa ehdin värjätä kemiallisilla väreillä tukkani ruskeaksi, kunnes päätin kokeilla värjäystä hennalla ja indigolla.

Kuva

^ Tuo kuva on muistaakseni otettu toukokuussa ja takani oli silloin pari henna & indigovärjäystä ja harjoittelin vasta kasvivärjäilyä. Oli ihanaa kun rakennevaurioitunut latva korjautui taas nätiksi ja terveen näköiseksi. Kesä ja kevät 2012 oikeastaan kuluivatkin vaurioiden paikkaamisessa eikä kasvatusprosessi vielä edennyt.

Kuva

Elokuussa hankin klipsipidennykset. Jaksoin käyttää niitä joitakin kuukausia mutta kyllästyin nopeasti enkä enää jaksa niitä :D Hyvässä kunnossa ne tosin vieläkin on, ehkä joskus kokeilen niitä taas.

Kuva

Tuossa uusinta kuvaa, 01.01.2013 otettu. Vihdoinkin oon saanut ees vähä pituutta kasvatettua ja latvat on viimeinkin kunnossa &nbsp;:) nyt on hyvä jatkaa kun latvat ei murene käsiin. Viimeksi oon kampaajalla käynyt 1. elokuuta. Suunnitelmissa olisi jatkossa kokeilla joko räiskyvämpää punaista tai tummempaa ruskeaa. Kumpikin väri houkuttaa &nbsp;:)

Kuva

Tässä taas uutta kuvaa, tänään 26.12.2013 otettu. Suunnillee vuosi siis väliä näitten kuvien kanssa. Ihan mukavasti on tullu kasvua ja bsl:n ylikin ollaan jo päästy :) Täs kuvas on vastapesty tukka, ei siis mitenkään muotoiltu.
Viimeksi muokannut hampputukka, 26 Joulu 2013, 22:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hiuslaatuni 1bMii. Kasvatan kohti vyötäröä, tällä hetkellä ollaan bsl:ssä!
http://www.juurikasvu.org/smf/http://localhost/\/viewtopic.php?p=848478#p848478 Kuvia hiuksistani sivulla 24.
-JI-

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja -JI- »

Moi, olen reippaasti kahdenkymmenen ikävuoden paremmalla puolella, palstaa olen lukenut yli vuoden, mutta nyt uskaltauduin kirjoittamaan.Hiukseni ovat lapaluihin asti ylettyvät laineikkaaat ja hieman vaalennuksesta kärsineet.Olen kokeillut monia tuotteita ja todennut ettei shampoossa saa olla silikonia, muuten hiukseni ovat aika helpot. Nyt on ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa kestoväri päässä, en yleensä värjää hiuksiani. Olen käyttänyt myös hennaa ja suosin luonnonmukaisia hoitoja. En ole kokonaan suomalainen, mikä on joskus hyvä ja joskus huono juttu.Hiukset kasvavat yli 2 cm/kk
Viimeksi muokannut -JI-, 08 Tammi 2013, 20:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kirppu
Haiven
Haiven
Viestit: 39
Liittynyt: 10 Joulu 2012, 13:53

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Kirppu »

Mä olen juuri kasvattamassa omaa väriä takaisin. Tässä kuvassa mulla on kasvanut omaa väriä yli vuoden ajan, eli pitäis näkyä suht hyvin:
Kuva

Tuon kuvan ottamisen jälkeen oon värjännyt tummanruskeaksi, ja sen haalistuttua aloin laittamaan vaaleita raitoja hiuksiin jonka jälkeen värjäytin koko tyven. Lopputulos oli tämä (tosin hiukan lämpimämmän värisenä):
Kuva

Mutta koska viimeisellä kampaamokerralla päänahkaa poltteli tosi ikävästi niin tulin siihen päätökseen, että hiusväri"myrkkyjen" kanssa pelleily saa riittää. Värjäsin hiukset ruskeiksi, ja ne on nyt haalistuneet aika paljon joten tulos on tämä tällä hetkellä:
Kuva

Hiukseni ovat hiukan laineikkaat, mikä korostuu kun näitä on vähän kerrostettu. Paksuus on ponnarilla 7,5 cm luokkaa. Hiusten laatu on keskikarhea. Pituus on nyt BSL ja vyötäröpituuteen ajattelin kasvatella (oon 158,5 cm pitkä ja lyhytselkäinen, joten ei pitäisi kestää kauheen kauaa &nbsp;:D). Jossain vaiheessa olis kiva kokeilla u- tai v-mallia, koska kun mulla on ollut aikaisemmin lähes vyötäröpituiset hiukset niin ne oli tasapitkät ja näin jälkeenpäin katseltuna ei niin kivan näköiset sellaisina.

Kun olin raskaana niin mulla oli vielä paksummat hiukset, vaikka ei nää ohuet ole nytkään. Synnytyksestä muutama kuukausi niin tulikin "sulkasato", mut sen jälkeen alkoi kasvaa taas reilusti uutta hiusta onneksi. &nbsp;;D Ja siitäkin on jo n. 2,5 vuotta aikaa.

Shampoona käytän tällä hetkellä TREsemme Naturalsia ja hoitoaineena saman sarjan hoitsikkaa. CWC-pesussa käytän ekana hoitoaineena milloin mitäkin, nyt käytössä XZ vanilja-suklaa. Jätettävänä toimii Goldwellin dual senses leave-in cream fluid tai Egyptian Magic -voide. Tangle Teezer on luottohiusharjani enkä muita käytäkään.
Viimeksi muokannut Kirppu, 14 Tammi 2013, 17:18. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1b M ii keskiselkä/vyötäröpituus
Anya
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 416
Liittynyt: 19 Tammi 2006, 22:09

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Anya »

En oo pitkään aikaan ottanu hiuskuvaa, mutta tänään tuli napsaistua, kaksikin jopa (ekassa hiukan sekaisin nuo haivenet).
Tosin mun hiukset on vaan vuodesta toiseen tylsästi melkolailla samanlaiset, enkä oo pitkään aikaan kovin paljoa jaksanut panostaa.

Viimeiset puol vuotta olen käyttänyt lähinnä halpoja markettituotteita, tosin luonnonmukaisia.. eli Saksasta kesällä ostamiani Alterran ja Alverden tuotteita. Kohta ne alkaa olla lopussa, joten saatan taas alkaa enemmän perehtyä näihin hiusjuttuihin. Nyt tosiaan menny pitkään jo niin, että on saattanut olla hiukset koko vkonlopun harjaamatta, muhittelut sun muut jääneet kokonaan pois.

Päänahka hiukan oireilee kuivuuttaan, mut muuten ei suurempia ongelmia, mitä nyt hiuksia tuntuu lähteneen mm. stressin (ja vanhenemisen) myötä hiukan liikaa. En värjää, en hennaa, en käytä muotoilutuotteita tai edes föönaa.

Kuvassa täysin luonnontilassa, joitakin tunteja pesun jälkeen. Harjasin ja muumisuihketta suihkuttelin.

Kuva

Pitäs varmaan taas tasottaa latvoja...
momo

Mikä on ikänne,hiustenne kunto ja tila?

Viesti Kirjoittaja momo »

-Itse täytän nyt 22v,hiusten tila parantunut huomattavasti uudella kuureilla,sekä lisäravinne-että ravitsemuksen muutoksesta. (KIITOS SIITÄ TEIDÄN NEUVOJEN ! <3 tietonne ovat olleet korvaamattomia! )
-Hiukset tuntuvat erittäin kevyiltä,ohuilta,mutta eivät ole enään niin hauraat ja helposti katkeilevat..
-Raju laihtuminen aiheutti rankkaa hiustenlähtöä,mm ohimot ja lisäksi etummaiset hiukset katkeilivat toooodella lyhyiksi&nbsp; :'(
-Hiuksilla ei ole tällä hetkellä mitään selkeästi havaittavaa muotoa,tavoitteena olisi kasvattaa tasapaksut ja PAKSUT hiukset+ otsis ja edimmäiset hiukset yhtä pitkiksi kuin takahiukset.ei otsista tai muuta sellasta,ihan tämän ohuudenkaan takia (en tykkää niistä raoista hiusten välissä..)
-Värjäyttänyt en ole viime heinäkuun jälkeen (7/2012)

Kiinnostaisi tietää minkälainen tilanne muilla on menossa hiusten kanssa.. :p
muutettu
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1432
Liittynyt: 21 Maalis 2008, 06:14

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja muutettu »

Tukka luonnollisessa olotilassaan, eli pesun jälkeen itsestään kuivuneena ja muotoilematta:

Kuva

Latvassa on vähän rumaa ylimääräistä, mutta kun ei raaski leikata niin ei raaski. Yleensä kiharran hiukset, jolloin latvakaan ei ole noin törkyinen.
So it goes.
nysimum
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 370
Liittynyt: 23 Joulu 2011, 11:05

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja nysimum »

Taitaa olla aika päivitelä tänne, kun edellisestä viestistä oli jo vuosi :)

Aloin vuoden 2011 lopussa kasvattaa hiuksia poikatukkamallista pidemmiksi. Halusin ottaa selville, minkälaiset hiukset mulla oikeastan on – mulla oli ollut lyhyet hiukset vuodesta 2006, joten en ollut yhtään kärryillä, miten paksut ne olivat, miten kiharat/suorat... oikein mitään. Lisäksi tukka oli ihan kauheassa kunnossa, todella kuiva ja huonokuntoinen. Eipä ole oikeastaan fööniä tullut reiluun vuoteen nyt sitten käytettyä muuten kuin otsikseen. Myös sulfaatit, kuivattavat alkoholit ja silikonit menivät pannaan.

Helmikuussa 2012 tilanne oli tämä:
Kuva

Väri tosin ei ollut tuollainen, vaan vaalea kultakupari, eli sama kuin nykyäänkin.

Tässä mennään nyt:
Kuva

Väri on siis tosiaan se kultakupari (8.34), ei valitettavasti oma. Oma värini on joku ysi- tai ehkä kesällä kymppitason tuhka, eli todella ankea, ei kestä olla värjäämättä ::) Varsinkin kun omat sävyt on aika lämpimät (siniset silmät, pisamia, lämmin ihon sävy), ei tuo kylmä tuhka jotenkin tunnu yhtään omalta, tämä kultakupari on paljon kivempi.

Kuten kuvasta näkyy, laineita on ilmestynyt. Olen tästä iloisesti yllättynyt/huojentunut, sillä mulla on aiemmin olleet ihan piikkisuorat, lasimaiset hiukset. Hiustenkasvatusprosessin mittaan olen välillä pelännyt, että kasvun myötä paljastuu sellainen epämääräinen ei-suora-mutta-ei-laineillakaan-tukka, joka on mun mielestä ihan kammottavan ankea. Mutta ainakin toistaiseksi vaikuttaa lupaavalta, jei. En kyllä tiedä mikä tuo kiharuus olisi, 2b ehkä? (Saa kommentoida Hiusrönsyt-ketjuun :))

Paksuuskin on yllättänyt positiivisesti, ponnarin ympärysmitta on jotain 8 cm päälle, eikä siinä ole tiettykään noita etummaisia hiuksia mukana. Myös kunto on paljon, paljon parempi :)

Tällä hetkellä olen siis ihan hyvissä väleissä hiusteni kanssa! Ajattelin jatkaa kasvattelua ehkä jonnekin APL:ään saakka, kahtellaan mihin maltti riittää.
Viimeksi muokannut nysimum, 22 Helmi 2013, 21:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Erään pikkutytön nenään kasvoi kaksi vaaleansinistä nauhaa. Tapaus oli siinä mielessä harvinainen, että toisessa nauhassa luki "Mars" ja toisessa "Jupiter".
– Daniil Harms: Uusi anatomia
jinna
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 69
Liittynyt: 01 Syys 2010, 09:31

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja jinna »

Olen seuraillut taustalla pidemmän aikaa ja ajattelin nyt vihdoin kirjoittaa ensimmäisen viestini&nbsp; :)

Minulla on luonnostaan vaaleat, paksuhkot, kuivat ja taipuista hiukset, 2a M ii. Oma värini on tummunut iän myötä ja on nyt suurinpiirteinen ysitasoinen. Väriä on tällä hetkellä elävöitetty hieman tummemmilla ja vaaleammilla raidoilla. Parhaimmillaan ponnarinympärykseni on ollut 11 cm, mutta viimeisen vuoden aikana hiukseni ovat ohentuneet roimasti e-pillereiden lopettamisen ja stressin myötä.

Koin "herätyksen" hiusten hoitoon noin viisi vuotta sitten leikattuani hiukseni pitkähköksi polkaksi - päätin tuolloin aloittaa kasvattamaan hyväkuntoista hiusta. Tätä ennen hiusteni pituus oli vaihdellut olkapään molemmin puolin ja hiukset olivat aina olleet kuivat ja huonokuntoiset. Ahkeran hoidon ja oikeiden tuotteiden löytämisen myötä hiusteni kunto parani dramaattisesti ja viime syksynä hiusten pituus hipoi jo vyötärömittaa. Hiuksia oli vain alkanut&nbsp; tipahtelemaan urakalla&nbsp; ja ne olivat selvästi ohentuneet. Lisäksi pitkien hiusten huoltaminen alkoi tuntua liian työläältä sekä aikaavievältä ja haaveilin paluusta polkkatukkaan. Lokakuussa 2012 marssinkin kampaajalle, joka sai ylipuhuttua minut olemaan tekemättä niin radikaalia muutosta, joten kotiin palasin solisluumitan kanssa.

Hiukseni kasvavat varsin nopeasti joten nyt pituus lähentelee jo kainaloa. Olen leikkaamisen myötä saanut uuden inspiraation hiuksiin ja nyt nämä alkavatkin olla aika kivassa pituudessa erilaisten kampausten suhteen. Rakastan hiustenlaittoa ja varsinkin erilaisia lettikampauksia, harmi vain että työaamuina mielummin nukun kuin herään aikaisemmin väkertämään hiuksiani ;) Nyt ajattelin antaa hiusteni taas kasvaa, mutta tuskin enää kovin paljoa bsl:ää pidemmäksi.

Juurikasvu on aivan huippu foorumi, selkeä ja hyvin moderoitu. Olen saanut täältä runsaasti arvokasta tietoa, jonka avulla olen oppinut ymmärtämään ja hoitamaan hiuksiani - siitä siis suuri kiitos kaikille juureksille! Tästä lähtien yritän itsekin pysyä linjoilla ja jakaa omia kokemuksiani mahdollisesti muiden avuksi :)
2a M ii. Iho kuiva, herkkä ja atooppinen.
Vastaa Viestiin