Sivu 1/1

Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 17 Helmi 2008, 11:27
Kirjoittaja latte
Kaipailisin kuvia luonnollisen värisistä hiuksista, löytyykö keneltäkään sellaisia?

Itse haluaisin kasvattaa luonnollisen värini takaisin, mutta vähän arveluttaa, että näytänkö sitten ihan nuutuneelta ja kulahtaneelta. Viiime kesänä vaalennutin kampaajalla hiukseni punaisista takaisin vaaleiksi ja kerran olen sen jälkeen laittanut väriä päähän. Luonnollinen värini on melko vaalea (sellainen tyypillinen suomalainen, ei kuitenkaan ihan mitään maantienharmaata). Kesäisin väri on paljon vaaleampi ja paremman näköinen, kun aurinko niitä hieman vaalentaa lisää.

Hiukseni tuntuvat nyt paljon paksummilta, kuin mitä ne olivat silloin punaisten aikaan (niitä tietysti täytyi värjäillä usein, koska vaalea juurikasvu punaisessa päässä näytti hirveältä. Muutenkin hiukseni menevät todella helposti huonoon kuntoon, joten tämä värjäämättömyys on sen suhteen tuntunut hyvältä ratkaisulta. Mutta mutta, kuitenki tekisi taas niin paljon mieli marssia kampaajalle ja värjyyttää hiuksista vähän pirteämmän näköiset. vaikeaa.  ::)

Laittakaas mulle siis kuvia värjäämättömistä hiuksista, että mä voin huomata niidenki olevan ihan kivan näköiset. :D

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 17 Helmi 2008, 21:07
Kirjoittaja tadetski
Juu kuvia kehiin.  :P Minä taistelen koko ajan myös saman asian kanssa. Nyt on punaiset hiukset, mutta se oma väri houkuttelisi aika lailla. Usein olen päättänyt, että nyt annan sen kasvaa tuolta esiin ja kohta olen kuitenkin iskenyt jotain punaista päähäni. Nyt kun olen päättänyt etten kasvatakaan näitä vaan pidän lyhkäsenä olisi tuon oman värin saaminen takaisin aika helppoa. Tosin mulla on tuolla yksi värjäävä hoitoaine.. pitäiskö se sitten ensin käyttää loppuun?

Kotiväkikin hermostuu kun koko ajan kyselen, että annanko oman värin kasvaa takaisin vai mitä teen..

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 18 Helmi 2008, 10:18
Kirjoittaja Kemuli
No, tässä mun hiukset:

(älkää pelästykö vänkänaamaani)
Kuva

Kuva

Värjäsin viimeisen kerran kestovärillä kesällä 2005 ja sen jälkeen helmikuussa 2006 hennalla. Tällä hetkellä ei ainakaan ole suunnitelmissa värjäämiseen paluusta, raidat aion hankkia, kun tavoitepituus on saavutettu. Värit jätin pois lähinnä sen takia, että tukka kasvaa pari senttiä kuussa ja juurikasvusta ei yksinkertaisesti saanut hengähdystaukoa. Ja koska silloin en vielä tiennyt yhtikäs mitään juurikasvusta ja hiustenhoito oli mitä oli, niin myös tukkaa lähti todella paljon värjäysten yhteydessä, joten jätin pois tukan kunnon takia. ;) Omaan väriin olen jokseenkin tyytyväinen.

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 18 Helmi 2008, 11:44
Kirjoittaja latte
Kemulin hiukset on tosi kivan ja terveen näköiset. :)

Eilen illalla taas tutkiskelin peilin edessä hiuksiani ja tulin siihen tulokseen, etten ihan heti näitä värjäile. Jossain vaiheessa voin laittaa muutaman vaalean raidan piristämään väriä, mutta yritän nyt kasvattaa ja katsoa, että miltä ne näyttäisi, kun oma väri alkaa vallata koko pään. :)

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 18 Helmi 2008, 12:25
Kirjoittaja Kemuli
^ Jotkuthan on tainneet tehdä niin, että värjäsivät mahdollisimman lähelle omaa väriä, niin ei juurikasvukaan niin kamalalta näytä :) Mun mielestä kaikista pahin vaihe oli se alkuvaihe, kun juurikasvua oli viitisen senttiä. Sitten urakka helpottui kun omaa väriä alkoi olla korviin asti, ei ainakaan tukka ponnarilla näyttänyt niin kamalalta. Tosin mä kasvatin mustasta eli mulla ei aivan kamalaa värieroa ollut.

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 18 Helmi 2008, 12:31
Kirjoittaja Norppa
Mun hiukset on ihan oman väriset ja näkyy ainakin tuossa avassa. Voin laittaa paremman kuvan myöhemmin. Luulin kasvatus projektia aloittaessani että mulla on sellaset maantienharmaat, mutta eipäs ollutkaan. Nää on voisko sanoa aika kellertävät, mutta eipä mulle taitaisi mikään platinablondi sopiakkaan. Ja kivasti on mun mielestä tuollaista luonnollista raitaa kun hiuksisto on alta tummempaa. Pitää vaan muistaa käyttää riittävän usein syväpuhdistavaa ja hopeashampoota kun tuntuu että tähän tarttuu kaikki värjäävä kovin helposti.

Kannattaa kokeilla sitä omaa väriä ja antaa sille vähän aikaa. Mulla ainakin sävy muuttuu ihan tosi paljon kesällä kun talven aikana kasvanut tummempi juuri saa vähän aurinkoa.

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 18 Helmi 2008, 13:32
Kirjoittaja latte
Juu ei mulla juurikasvu loistakkaan päästä, kun latvatkin on vaaleet. Ainoo vaan mitä mietin, että tuleeko näistä sit sellaset tylsän harmahtavat, kun oma väri kasvaa ihan kunnolla esille. Tällä hetkellä ei näytä lainkaan pahalta, mutta entä sitten kun on pelkkää omaa väriä päässä. ???

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 18 Helmi 2008, 15:42
Kirjoittaja Herya
Ompa ihanan värinen tukka Norpalla  :). Oon luullu kuvan perusteella että olisi värjätty. Tosi nätti väri on  :). Mullakin on ainakin ollut vaalea, mutta juurikasvu näyttää nykyään aika tummalta. Ois kyllä kiva nähdä miltä nykysin näyttää toi omaväritys, kun vaalennettua hiusta vasten se näyttää ainakin tosi tummalta.

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 18 Helmi 2008, 16:05
Kirjoittaja Vovka
Miun luonnollisen värin näkee ainakin tuosta avatarista ja hiuslaatuketjusta. Muutama vuosi sitten miulla oli kirkkaanpunainen tukka, mutta kyllästyin lopulta valkoiseen juurikasvuun. Eikä se väri kyllä loppujen lopuksi tainnut edes sopia tähän naamaan. Annoin ensin tulla juurikasvua jonkin verran, mutta lopulta tehtiin sitten värinpoisto. Hiukset olivat sen jälkeen toffeenväriset, ja sekaan laitettiin vielä vaaleita raitoja. Nyt koko tukassa on onneksi oma väri.

Kannustan kyllä kasvattamaan oman värin, oli se sitten maantienruskea tai vähän erikoisempi. Miusta värjätyt hiukset ne  näyttää ennemmin kulahtaneilta kuin värjäämättömät :) Riippuu tietysti miten haiveniaan hoitaa. Ja voihan siihen omaan väriinkin laittaa vaikka raitoja piristämään.

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 18 Helmi 2008, 18:07
Kirjoittaja kivi
Kasvattelin joku aika sitten oman värin esiin ja olen kyllä tyytyväinen. Värini on sellainen kultaan taittuva vaaleanruskea ja varsinkin kesällä tähän tulee paljon raitoja. Aluksi kasvattaminen oli ihan tuskaa, mutta helpotti vähitellen. Silloin, kun juurikasvua oli vain muutamia senttejä, väri näytti kamalalta ja olin jo luopumassa leikistä. Kun omaa väriä tuli enemmän, se alkoi näyttää enemmän ja enemmän sen väriseltä kuin se oikeasti on. Malttia siis  ;)

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 04 Maalis 2008, 13:52
Kirjoittaja latte
^Sun hiukset kyllä näyttää tosi hyväkuntoisilta ja hyvän värisiltäkin. Mitä pidempään mä oon asiaa ajatellu, niin sitä enemmän mä haluan kokeilla kasvattaa kokonaan oman värin esiin. :)

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 09 Maalis 2008, 22:30
Kirjoittaja bast
Mä en ole värjännyt n. kahteen vuoteen. Viimeisellä värjäyskerralla laitoin sen niin lähelle omaa väriä kuin mahdollista, nyt latva on haalistunut ja paljon keltaisempi ja vaaleampi kuin juuri, mutta sitä ei kuvasta erota.

Kuva
Kuva otettu 7.12.2007

Hennalla kyllä vähän välillä leikin, mutta tuo kuva on otettu ennen sitä.

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 11 Maalis 2008, 09:40
Kirjoittaja latte
Bastilla kivan näköiset hiukset. :) Ootko huomannu mitään eroa hiusten kunnossa, nyt kun et oo enää värjäilly?

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 11 Maalis 2008, 12:47
Kirjoittaja bast
^ Onhan nämä selvästi kiiltävämmät ja liukkaammat. Paksuuttakin näyttää hieman tulleen, johtuu kai siitä kun värjätessä irtosi aina pari kourallista tukkaa ja nyt ovat saaneet jo vähän palautua  :D

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 04 Touko 2012, 13:38
Kirjoittaja pitkätukka
Tässä on yhdet värjäämättömät hiukset (omani):

Kuva

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 05 Touko 2012, 16:17
Kirjoittaja Salamanteri
Kuva

Tässä meikäläisen värjäämätön hius vessan valossa...

Kuva

...ja tässä hieman eri valossa, näyttää siis hyvinkin erilaiselta valaistuksesta riippuen.


Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 06 Touko 2012, 22:47
Kirjoittaja versicolori
Kauniita luonnollisia hiusvärejä&nbsp; <3 Laitan tänne kuvan omista hiuksistani heti kun itse pystyn leikkaamaan käsitellyt latvat pois!

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 16 Touko 2012, 18:56
Kirjoittaja Repolainen
Kuva

Omien hiuksien väri auringonpaisteessa, väri vaihtelee suurestikin valon mukaan ja on ihan äärimmäisen vaikea kuvata siten, että näyttää edes vähän oikealta.

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 16 Touko 2012, 23:20
Kirjoittaja nysimum
^ i h a n a t !!! <3 Huh miten kateellinen olen, oispa mullakin luonnostaan tuonväriset hiukset ;D

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 16 Touko 2012, 23:33
Kirjoittaja versicolori
^Täsmälleen samaa mietin&nbsp; :o <3 lisäksi ihanat laineet!

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 20 Touko 2012, 13:29
Kirjoittaja Luscious
Repolaisen luonnollinen hiusväri on upea!! Olispa mullakin luonnostaan tollanen.. Tosi kauniit hiukset sulla on muutenkin.

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 25 Touko 2012, 14:45
Kirjoittaja Repolainen
^,^^ ja ^^^ Kiitos! Laineet on kyllä sormikihara- tekniikalla väännelty. Olisin kyllä iloinen jos näissä pitkissäkin hiuksissa ois luonnostaan niin vahvat laineet mitä oli vielä alle bls-mitassa, mutta hiukset painavat kaiketi liikaa, kun ovat nyt vähän yli vyötärön.

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 27 Touko 2012, 16:42
Kirjoittaja hilary
Kuva

Tässä yhet. Värjätty viimeksi 2008 talvella. Väri vaihtelee valon, vuodenajan ja likaisuuden mukaan :-X

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 07 Kesä 2012, 22:27
Kirjoittaja Kunis
Käsitykseni omasta väristäni on jo aika hämärtynyt, vaikken ole ollut värjäyskierteissä kuin muutaman vuoden. Tässä kuitenkin kuva ajalta, jolloin en värjännyt. Hämärämmässä tukka on hyvinkin tuhkaisen tummanruskea. En oikeen osaa ymmärtää, miten noin vahva punaisuusvaihtelu voi samassa hiuksessa olla. Luminanssi on jännä juttu. Jostain syystä miellän tuon mustanruskean omaksi värikseni ja punertavuuden vain valoisissa olosuhteissa ilmeneväksi häiriöksi.
Moni tuttu kuitenkin mieltää asian toisinpäin ja minusta on täysin outoa tulla noteeratuksi punaruskeatukkaisena. Normaalisti valaistuissa olosuhteissa todellisuus toki on jotain tuolta väliltä.
Kuva

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 23 Heinä 2012, 17:04
Kirjoittaja Varjotar
Kuva
Uusinta kuvaa hiusten väristä. Olen oikein tyytyväinen tuohon kauniiseen siniseen taittoon ja hiusten tummuuteen. Väri tuntuu vaihtelevan vuodenajan mukaan ja silläkin on väliä, mitä aineita päässään käyttää..

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 24 Heinä 2012, 16:46
Kirjoittaja Elsinen
Tässä kuva mun kuontalosta:
Kuva

Värjäämätön ja vaalentamaton. Aurinko toki haalistaa osan hiuksista, varsinkin latvat, melkein valkoisiksi, kun taas tuolla alla näkyy hyvin punapigmenttistä ja tummempaa hiuksistoa.

Edit. Tässä kuva kun tukka laitettu.
Kuva

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 24 Heinä 2012, 19:51
Kirjoittaja Crysania
Minäkin! Siinäpä siis kivasti oma väri juuresta latvaan luonnonvalossa kuvattuna. Melko tuiman alienin näköinen kuva tuli kyllä, kun foliohattuuksissani hieman rajasin kuvaa. &nbsp;;D

Kuva

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 26 Heinä 2012, 11:29
Kirjoittaja Amber
Jei! Nyt voin mäkin laittaa kuvan luonnollisesta väristä :) Viimeksi värjätty varmaan pari vuotta sitten, latvoissa on hieman vielä väriä mutta se ei enää näy. Tältä näyttää luonnon valossa, tietyssä valossa väri on taas paljon tummempi

Kuva

Vs: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 20 Helmi 2016, 16:48
Kirjoittaja Midnight
Kuva
Oma hius talven luonnonvalossa :)

Re: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 12 Syys 2021, 16:39
Kirjoittaja Tindelila
Tässä mun oma värjäämätön hiusjuuri ja paremmassa valossa näyttää pikkasen vaaleammalta. Kertokaa koodeilla mitä väriskaalaa tää on? Kuva

Re: Kuvia värjäämättömistä (=luonnollisen värisistä) hiuksista

Lähetetty: 13 Syys 2021, 13:03
Kirjoittaja Morrigan
^Kuva ei näy.