Intialainen päähieronta

Hiusmuutokset, hiuslaatuketjut yms.
Lilja

Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Lilja »

Intialaisessa päähieronnassa hierotaan hartioita, niskaa, hiuspohjaa, hiusrajaa, korvia sekä mahdollisesti erilaisia hermopisteitä. Hieronnan aikana käteen otetaan iso tukko hiuksia ja vedetään rauhallisesti hieman ulos ja ylös. Hieronnassa ei käytetä öljyjä eikä sitä varten tarvitse riisuutua. Hieronta maksaa yleensä noin euron per minuutti eli yksi puolen tunnin käsittelykerta maksaa noin 20-35 euroa.

Hieronta rentouttaa ja saa veren virtaamaan päänahassa, mikä on hyväksi hiuksille. En enää löydä artikkelia, josta luin, että hierontaa pitäisi harrastaa puoli tuntia kerrallaan vähintään kaksi kertaa viikossa, jotta siitä olisi todellista hyötyä hiusten kunnon tai kasvuvauhdin suhteen.

Kuinka moni on ollut intialaisessa päähieronnassa? Itse en ole ollut mutta tarkoitus on käydä joskus ennen kuin täytän 30. :D Parin kaverin päätä olen hieronut näillä epämääräisillä tiedoillani ja saanut kiitoksia. Intialaista päähierontaa voi tehdä myös itse itselleen. En valitettavasti löytänyt enää englanninkielistä artikkelia, jossa oli pari pientä niksiä hierontaan.

Löysin kuitenkin selkeän videon yhdestä päähieronnan versiosta:
How To Do An Indian Head Massage (7:48)
Jonsu
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2334
Liittynyt: 20 Tammi 2006, 20:21

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Jonsu »

Olen kerran käynyt tuossa päähieronnassa. Kokemuksena ei mikään maata järisyttävä eikä se hierominen oikein tuntunut missään. Tuntui siltä kuin joku olisi vain epämääräisesti lääsinyt mun päätä. Ja häiritsi se kun hieroja rintavarustus hipoi mun niskaa, tuli vähän epämiellyttävä olo.
maikku

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja maikku »

Mun äiti tekee intialaista päähierontaa. Se tuntuu tosi kivalta, niinkuin päänahan hierominen yleensä. Itsekin olen opetellut muutaman tavan tai liikkeen, miksi niitä nyt sanotaankaan, hieroa, ja opettelen vähitellen lisää. Toi video olikin aika hyvä.  Aika lyhyt, mutta ihan hyviä vinkkejä.  :)
Fantti
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1056
Liittynyt: 22 Syys 2006, 13:58

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Fantti »

Sehän riippuu ihan kuka hieroo. Samahan se on kampaajissa, toisten käsittelyt on kipeitä ja toisten nautinnollisia. Tekijästä siis kiinni, mutta mä aion myös etsiä jonkun joka tekee tätä hierontaa ja haluan ehdottomasti kokeilla. Olen halunnut vuosikausia, mutta aina se jäänyt kun käyn säännöllisesti vain kampaajalla. Ei onneksi kovin kallis, joten kokeilun vuoksi menen vaikka nyt sitten ensi talvena. Mä rakastan kun päätä hieroo joku ja uskon, että tämä oikea ammattilaisen hieronta on vielä parempaa.
Humppasusi
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1026
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 17:48

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Humppasusi »

Ooh, mä niin haluaisin että joku hieroisi mun päätäni. Mun äiti on käynyt muutamia kertoja, ja ollut aina ihan transsissa. Mutta sillä on ainakin käytetty öljyä hierontaan ???
1cMiii Suosikkituotteet XZ-sarja kokonaisuudessaan. Kasvatan omaa väriä takaisin.
Ice
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3853
Liittynyt: 19 Tammi 2006, 19:21

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Ice »

^ Makuasioita, aika moni käyttää öljyjä valiten ne asiakkaan tarpeiden mukaan -rentouttavat, piristävät jne. Hierominen on myös yleensä helpompaa öljyn kanssa.
Somewhere there's a rainbow with a pot of gold
But by the time you get there, it's been taken and sold.
Lilja

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Lilja »

Humppasusi kirjoitti:Ooh, mä niin haluaisin että joku hieroisi mun päätäni.
Mä tiedän! Perustetaan hieronta-miittejä, joissa asetutaan lattialle rinkiin ja jokainen hieroo edessä olevan päätä! ;D

Öljyn käyttö tosiaan vaihtelee hierottaessa. Intialaista päähierontaa mainostetaan usein sillä, että se on helppoa ja yksinkertaista ja sitä voi tehdä missä vain. Jos jättää öljyn väliin, ei tarvitse mennä jälkeenpäin suihkuun tai pestä asiakkaan hiuksia. ;)
Humppasusi
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1026
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 17:48

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Humppasusi »

Lilja kirjoitti:
Humppasusi kirjoitti:Ooh, mä niin haluaisin että joku hieroisi mun päätäni.
Mä tiedän! Perustetaan hieronta-miittejä, joissa asetutaan lattialle rinkiin ja jokainen hieroo edessä olevan päätä! ;D
Jooooo! Ah, se olis ihanaa. Tai sitten mä pakotan poikkiksen jollekin kurssille ;D Kaikista eniten mua kiehtoo tässä se hiuksista vetäminen. Oon aina tykännyt siitä. Ihan pienenäkin pyysin äitiä aina kiskomaan mua hiuksista.
1cMiii Suosikkituotteet XZ-sarja kokonaisuudessaan. Kasvatan omaa väriä takaisin.
MAS
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 797
Liittynyt: 31 Elo 2006, 19:41

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja MAS »

Olen kerran ollut intialaisessa päähieronnassa (ei onneksi tarvinnut maksaa siitä) enkä tykännyt. Oli tosiaan enemmänkin sellaista läästimistä, niinkuin joku täällä jo sanoikin. Lisäksi rauhoittavaksi tarkoitettu taustamusiikki "plim-plom-PLIM-pimpeli-pom" rupesi näin hevi-ihmistä kovasti ärsyttämään, tavallinen klassinenkin olisi ollut parempi vaihtoehto..

Tavallisesta hieronnasta sitten taas tykkään, minulla on paikat senverran jumissa, että jos hierotaan niin mieluummin sitten kunnolla.
1b F ii
Tiizku
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1154
Liittynyt: 23 Tammi 2006, 16:55

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Tiizku »

Mäkään en tykkää tosta. Ihme hipelöimistä vaan ja musiikki on tosi rasittavaa.
Humppasusi
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1026
Liittynyt: 28 Tammi 2006, 17:48

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Humppasusi »

Hahaa, sain poikaystävän tekemään mulle eilen illalla hiukan kotikutoisen päähieronnan. Se oli lähinnä sitä tukistelua, mun pyynnöstäni. Latvat meni aika takkuun siitä möyhimisestä, mutta eipä tuo mitään :)
1cMiii Suosikkituotteet XZ-sarja kokonaisuudessaan. Kasvatan omaa väriä takaisin.
Pikkunen
Hiushörhö
Hiushörhö
Viestit: 230
Liittynyt: 05 Helmi 2006, 16:41

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Pikkunen »

Ajattelin mennä lähiaikoina kyseiseen hoitoon kun käyttämälläni salilla on vielä tarjouksessakin :)
Yleensäkin tykkään hieronnasta ja kampaajallakin voisin vain istua pesupaikalla hierottavana. :)
meriucha

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja meriucha »

En minäkään ole käynyt mutta aion kyllä joskus sitä ainakin kerran koittaa. Monta monta vuotta sitten tuli radiosta juttua intialaisesta päähieronnasta, ja siinä joku nainen juuri teki tälle radiojuontajalle sitä, ja kun se siinä kertoi mitä teki ja toinen hymisi niin itteäki rupes aiva nukuttamaan  :o

Ja muutenkin kun joku nyplää mun hiuksia niin tuntuu ihan taivaalliselta, vaikka vaan joku harjais niitä. Kampaajallaki on yleensä vaikeuksia pysyä hereillä vaikka kyse olis vaan pelkästään latvojen tasaamisesta. Eli mites sitten siellä hieronnassa, kuorsaus alkaa kuulumaan varmaan jo ennenku koko juttua on alotettukaan  ::)
Angie
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 531
Liittynyt: 07 Syys 2007, 12:54

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Angie »

Minä olen menossa huomenna ensimmäistä kertaa intialaiseen päähierontaan. Innolla odotan, sillä se todellakin on ihanan rentouttavaa kun joku hipelöi tukkaa tai pesee hiuksia :) Laitan huomenna sitten kokemuksia millaista oli.
"Expose yourself to your deepest fear; after that, fear has no power, and the fear of freedom shrinks and vanishes. You are free."
-Jim Morrison
Manna
Yleisvalvoja
Yleisvalvoja
Viestit: 3592
Liittynyt: 20 Tammi 2006, 21:22

Vs: Intialainen päähieronta

Viesti Kirjoittaja Manna »

Kävin tänään intialaisessa päähieronnassa. Hieronnan suoritti kaverini, joka on käynyt ko. kurssin.

Hieronta alkoi selän ja ylärintakehän painelulla siirtyen kallonpohjasta koko pään käsittelyyn. Erilaisia hierontaliikkeitä oli kymmeniä, osa myös ihan sivelyä ja tukistamistakin!

Hieronta kesti noin 20 minuuttia ja sen jälkeen oli todella rentoutunut olo. Hiukseni olivat kyllä ihan sekaisin lopuksi  ;D
That’s the thing about life; It is fragile, precious and unpredictable and each day is a gift, not a given right.
Vastaa Viestiin