juurikasvu.org

Kun olin eilen tulossa kaupasta, niin vastaan käveli paikallinen rokkari pitkät hiukset pakkasilmassa hulmuten. Selvästikin juuri niillä pitkillä auki olevilla hiuksilla oli kyseiselle ihmiselle ainakin suurta imagoarvoa. Tulipa siitä mieleen kysellä teiltä suhteestanne omiin hiuksiinne. Vanhalla foorumilla tuli mielestäni tätä aihetta sivuttua useammassakin ketjussa.

Joten, ovatko hiukset teille tavallaan vain yksi asusteista, jota voi muokata (muuttaa väriä, pituutta, muotoilua) mielialan tai päivän tyylin mukaan? Vai liittyykö esimerkiksi hiusten pituus tai hiusmalli jollain lailla omakuvaan, imagoon, itsetuntoon, arvoihin, elämäntapaan, ihanteisiin tms. tai osoittaako se kuulumista johonkin tiettyyn ryhmään? Ehkä joku suhtautuu tukkaan samalla lailla kuin mihin tahansa päänlämmittimeen. Tai hiustyyli voi olla keino erottua massasta.

Ottaako hiusongelmat välillä niin kovasti päähän (nimenomaan ), että tekisi mieli heti hakea keritsimet ja vapautua mokomasta maanvaivasta? Entä, jos vaikka jonkin sairauden seurauksena joutuisitte luopumaan hiuksistanne?
Tai mitä nyt muuta mieleen tulee.

Mulla ei ole sen kummempaa merkitystä tukalla, paitsi että se on aina ollut pitkä. Tai oli mulla joskus ala-asteella vähän lyhyempi.

Oon muuten huomannut, että mulle on loppujen lopuksi aika vähän väliä sillä, miltä mun tukka näyttää. Laitan sitä tosi vähän, yleensä lähinnä ulos lähtiessä tms. Tärkeintä mulle on että tukka voi hyvin ja on hyvässä kunnossa.  Jos väri on päässä vähän kulahtanut niin en stressaa siitä että tukka näyttää kamalalta, ajattelen että parempi mitä vähemmän sitä värjää.

No minusta hiukset on naisen (miksei miehenkin) kruunu. Yleensä se kuvastaa kantajaansa jollain tavoin (kaljuja hylkesimättä  ) Ja tarkoitan tällä myös sitä että tukkatyyliä voi vaihdella ja etsiä itselleen sopivinta.
Välillä hiukseni on minulle kuin asuste. Välillä taas tuntuu että olisi helpoin vain leikata siili 
En voi edes kuvitella kuinka kamalaa olisi menettää hiukset sairauden tms takia. Tosin onhan niitä hyvälaatuisia peruukkeja ja niitäkin voi hoivata, mutta melko laiha lohtu varmasti 
Värjätessä en niin ajattele hiuksien kuntoa, mutta muuten kyllä. En esim kävele pakkasessa tukka hulmuten vaan tungen sen kokonaan lakkiin. (ja näytän hassulta, mutta viis siitä  )

dhaniwali kirjoitti: Tärkeintä mulle on että tukka voi hyvin ja on hyvässä kunnossa.  Jos väri on päässä vähän kulahtanut niin en stressaa siitä että tukka näyttää kamalalta, ajattelen että parempi mitä vähemmän sitä värjää.

Ihansama täällä..ei se niin haittaa jos väri on vähän 'kulahtanut'.Tai jos on enempi juurikasvua.
Jotenki vaan laiskaksi tullut tossa värjäyshommassakin.Ja muutenkin viimeaikoina tyyliin hiukset nutturalle ja menoks.Hoidetaan kyllä muuten,mut silti tuntuu välillä niinku ois hiukset pelkkä 'risukasa' 

Kyllä mun nykyinen asenne on, että ei se mitään vaikkei oma täydellisyyttä tavoitteleva ylisiisti mielikuva täyty kunhan hiukset tuntuvat hyvältä. Siis tuntuvat hyvältä sekä päässä että kosketuksesta. Toki eivät saa olla sameat tai rasvaisetkaan, vaan raikkaan puhtaat, pehmeät ja tuoksuvat

Tiedän kyllä, että munkin hiukset saisi joku taidokas väkerrettyä upeaksi kampaukseksi, mutta sitten taas se tuntu olisi koppuran lakan karheus... Ennen sellaista näkyä ihastelin, mutta nykyään on ihanne juuri luonnollisen pehmeän näköiset, eläväiset hiukset. Inspiraatiotahan täältä löytyy, toinen toistaan upeampia, pukevampia sävyjä ja kiiltäviä hiuksistoja

Omia hiuksia nyt kunnon paranemisen myötä esittelen ehkä vielä vähemmän kuin ennen, mikä tuntuukin kummalliselta kun näin ajattelee. Mutta syy on ihan se, että en halua että pakkanen tekee pahuutta tukalle, ja piilotan sen takin alle turvaan. Kesällä varmaan liikun vain mummomaisesti huivi päässäni, jotta hiukset eivät palaisi

Mulle tukka on osa tyyliä ja minua. Tosin se saisi olla hieman pitempi ja sotkuisempi, jotta kuvaisi mua paremmin

Vastaanpa itsekin tähän nyt, kun ajatus juoksee vähän paremmin.

Mulla on siis ollut pitkät hiukset niin kauan kuin muistan ja lyhimmilläänkin ovat ylettyneet poninhännälle. Joskus ala-asteella olisin halunnut leikkauttaa lyhyeksi, mutta äiti ei antanut. No, nykyään ei tee edes mieli, enkä osaisi kuvitellakaan itseäni lyhyissä hiuksissa. Eli mulle tämä hiustyyli on osa identiteettiä. Hiukset on liittyneet mulla ehkä jonkin verran itsetuntoonkin, koska kouluaikoina ei ulkonäöstä pahemmin kehuja herunut, mutta joskus joku saattoi kommentoida hiuspituutta positiiviseen sävyyn.

Yläasteella ja lukiossa mua kiinnosti kovasti hippiaate ja 60-70-luvun tyyli. Siinä oli yksi hyvä syy kasvatella hiuksia lisää, kun halusin oikein kunnon hippitukan. Nyttemmin olen hairahtanut metallimusiikkiin, ja pukeutumiseen on tullut vaikutteita sieltäkin. Pitkät hiukset tuovat katu-uskottavuutta myös hevaripiireissä, joten lisää vaan pituutta.

Aikaisemmin en kiinnittänyt kovinkaan paljon huomiota hiusten kuntoon. Aika rähjäiset ne olivatkin monta vuotta, kun en osannut hoitaa kunnolla. Välillä kävi mielessä, että "ei nää ole ihan sellaiset kuin haluaisin", mutta en sitten tiennyt, mitä asialle voisi tehdäkään. Nyt, valaistumisen koettuani, olen asettanut hiusten kunnon tärkeysjärjestyksessä aika korkealle ja samalla osaan arvostaa hiuksiani enemmän ja tajuan kohdella niitä kauniimmin.

Kerran mulla on käynyt mielessä, että leikkaisin hiukset kokonaan pois. Oli ollut vähän sotkuinen ja itkuinen ero yhden miesääliön kanssa, ja tyyppi sattui pitämään erityisen paljon pitkistä hiuksista. Mietin sitten ihan vakavissani, että ajelen tukan partakoneella sileäksi ja postitan hiukset sille, jos se niistä kerran niin paljon tykkää. Mä olen normaalisti muutoksia kavahtava ihminen (mikä on ehkä myös osaltaan syy siihen, etten ole näitä leikannut lyhyemmiksi), mutta tuolloin tuntui, että olisin ihan valmis tekemään niin suuren muutoksen ulkonäkööni. En sitten kuitenkaan koskaan ottanut sitä partakonetta käteen, ja hyvä niin. Ei mulle olisi se kalju sopinut ollenkaan. Eikä sen miehenrutjakkeen takia olisi edes kannattanut niin paljon vaivaa nähdä.

Mutta, yhteenvetona: Tämä hiustyyli on osa minua ja osaltaan määrittämässä sitä, mikä ja kuka minä olen. Suhteeni kuontalooni on parantunut viimeisen puolen vuoden aikana paljon, koska nykyään tunnen ymmärtäväni hiusteni tarpeita paremmin. Me ollaan tätä nykyä ihan kavereita. Mä pidän huolta noista ja toivottavasti ne sitten tulevaisuudessa palkitsee sen näyttämällä hyvältä.

Me ei olla hiusten kanssa vielä tuohon kaverivaiheeseen päästy, tänään oli ainakin vihasuhde päällänsä.

Voisi sanoa että hiukset määrittävät ehkä vähäsen musiikillista suuntautumista. Toki sitä ei ihan selvästi näe, kun tytöillä on pitkiä hiuksia muutenkin, mutta metalliahan minä kuuntelen ja ehkä hivenen siihen tyyliin pukeudunkin ( = lue, enimmäkseen mustaa ).
Kuitenkin pidän pitkistä hiuksista yleensäkin, ja katselen mielelläni hyväkuntoisia ja kivan värisiä pitkiä hiuksia muutenkin.

Tiedä sitten sopivatko nämä parhaiten minulle, mutta minä ainakin pidän niistä ja haluan ilmentää jotakin pituudella ja värillä. Näh.

Minulle tukka on selvästi stressilelu. Jos on tylsää tai kriisiä niin väri vaihtuu pituudesta ajattelin vielä jonkun vuoden pitää kiinni, olisihan se kiva nähdä kuinka pitkäksi nämä kasvavat.

Mulla on ihan selvästi viha-rakkaus suhde.

Lyhyet hiukset mulla oli 7-vuotiaana, joten suurimman osan elämästä ne on ollut pitkät. Sen takia ne tavallaan jollain lailla määrittelee sitä minkälainen mä oon, vaikken sitä myöntää tahtoiskaan. Ne vaan on heiluneet niin kauan mukana, että niistä on tullut jotain muuta kuin "vaan hiukset" ja sen takia niistä onkin vaikea luopua.

Mulla käy usein mielessä se, että leikkaisin kaikki pois. Mä en tiedä toteutanko sitä ikinä, mutta on joku tarve todistaa itselle, että ihan samana tyyppinä mä pysyn, oli ne hiukset sitten pitkät tai lyhyet.

Mulle hiukset ovat täysin osa omaa itseäni ja persoonallisuuttani. En muuttaisi näitä mihinkään pelkän mielijohteen takia, hiustyyli on muuttunut vuosien varrella hitaasti (ja suht vähäisesti) itseni mukana. Pitkät hiukset mulla on ollut pienestä lähtien, enkä muita osaisi kuvitellakaan. Olisin varmaan ihan musertunut jos näille tapahtuisi jotain kamalaa.

HS:lla jotkut ihmettelivät mitä iloa on pitkistä hiuksista jos ei laita niitä, tee kampauksia tms, mutta mulle nämä on niin olennainen osa itseäni että mun ei tarvitse mitenkään laittaa näitä että nää tuntuis "aiheellisilta". Todella harvoin teen kampauksia, useimmiten tukka on ponnarilla tai auki. Hiusinnoituksen myötä olen löytänyt keinon löytää vielä enemmän iloa näistä, ihana saada hoitaa omaa tukkaa ja ihastella tuloksia Hiukset kun ovat vielä sellainen asia jota pystyy muuttamaan, saamaan paremmaksi. Sen takia nämä tuntuvatkin välillä melkeinpä irrallisilta, on niin kummaa että on johonkin niin tyytyväinen kun on tottunut siihen että vuosia ollut itseensä jossakin määrin tyytymätön. Eli kyllä mulla hiukset vaikuttaa itsetuntoonkin.

Teini-iässä kun musta tuli paha metallisti, hiuksista tuli selkeämmin imagokysymys. Silloinhan ne pitikin tietty värjätä mustaksi niin sai sitä katu-uskottavuutta Synkimmän kauden mentyä ohi mustat hiukset näyttivät vähän turhan "kovilta" ja väri alkoi vaihtua punaiseen. Nyt viimeisimmän vuoden aikana tapahtunut suuri ja mullistava muutos onkin otsatukka. Mietin muutoksia aina todella pitkään, mutta harkinta kannattaa. Nyt on olo taas niin oma itseni kuin olla voi

Pienenä vihasin luonnonkiharia hiuksiani, mutta nykyään en vaihtaisi pois! Toisaalta riippuu päivästä, kun hiukset asettuvat hyvin ja ovat nätisti, hykertelen tyytyväisyyttä. Sinä päivänä kun peilistä katsoo lammas, hiukset miten sattuu pörröllä, silloin ärsyttää. Nykyään olen kuitenkin todella tyytyväinen tähän pehkoon .

Vaaleat nämä on ollut aina, ja vaaleana luultavasti aion pitääkin. Ainoastaan sävyn kanssa on ollut vaihtelua, joskus kultaisempi ja välillä taas platinanvaaleampi tai raitoja jne. Huima kasvatusvimma on päällä, tämä hieman yli olkapäiden pituus ei oikein sovi. Kasvua odotellessa

Lyhyesti: viha-rakkaussuhde. Yleisesti kaikki aina kehuvat hiuksiani, mutta omasta mielestä ne ovat harvoin hyvin.

Juurikin Tiuskun mainitsema viha-rakkaussuhde. Olen kasvattamassa hiuksia ja onhan ne jo luokittelussa "pitkät", kuulemma, mutta joka toinen päivä mietin poikatukan leikkaamista. Kun hiukset kiiltää ja talttuu töihin mennessä helposti ja vaivattomasti aloilleen, kaikki on jees, mutta jos taas ei..  Lyhyt tukka mulla on ollut inttiaikoina ja jonkun aikaa sen jälkeenkin ja usein haaveilen siitä helppoudesta ja keveydestä.. Ah! 

Hankala on se suhde. Toisaalta välillä tykkään, välillä taas inhoan. Ehkä selkeimmin on sanottu se, etten oikein ymmärrä tukkaani. Välillä tuntuu kuin tuntisin sen hyvin ja tietäisin, miten sitä pitää käsitellä. Mutta sitten on näitä pahatukkapäiviä ja -kausia, joilloin ei ole mitään kontaktia karvakasaan. En edes osaa sanoa sitä, ovatko nämä rasvoittuvat vai kuivat (päänahan osalta). Tuntuu vaihtelevan niin kovasti, tai sitten tulkitsen asiaa eri tavoin päivästä toiseen. Lisäksi mun tukka on selkeesti ohentunut viime vuosina, joskin muuttunut paljon käsiteltävämmäksi ja parempikuntoiseksi. En osaa enää siis tätä paksuuttakaan kommentoida. Olen pihalla kuin betoniporsas!

Sinänsä en ole hillitön hiusfriikki (juurikasvu-mittakaavassa). Toisinaan rakastan läträtä ja hoitaa ja etenkin laittaa kauniisti, toisinaan koko peseminen on vastenmielistä ja limainen ponnari on vakiokamaa.Nyt en ole muistanut mennä kampaajalle kolmeen kuukauteen, vaikka tarvetta olisi. ÄH! 

meillä on viha-rakkaussuhde myös. toisaalta pidän niistä hurjasti, kuvastaa minua sotkuisuudellaan ja rentoudellaan. toisaalta vihaan niitä koska ne ei ole ikinä nätisti minuuttia kauempaa (usein ne on nätisti vasta nukkumaan mennessä!?!?!?)

Mulla on aika tasaisesti puolet tähänastisesta elämästä ollut lyhyet, ja puolet ajasta pitkät hiukset. Molemmat on sopineet ja molemmissa on viihtynyt, enkä mä oikein osaa enää sanoa kumpi pituus on enemmän mua. Kyllä mä vieläkin voisin leikata lyhyeksi, mutta tällä hetkellä pidemmät sopii tyyliin. Pienenä varsinkin pitkät hiukset oli mulle aika iso tyylijuttu. Äiti oli aina ehdottomassa, että jos sitä leikattaisi vähän pois tuota pituutta.

Olen kyllä myös tyytymätön näihin, koska nämä ei todellakaan ole sellaiset jollaiset haluaisin niiden olevan, eli paksut, kihartuvat ja luonnostaan punaiset, mutta sen kanssa täytyy elää. Aina eivät myöskään ole loistavasti järjestyksessä ja bad hair day on aina välillä. Huijata pystyy kuitenkin aina jonkinverran. Rennompi suhtautuminen hiusten ulkonäköön on kyllä koko ajan nousussa, vaikka koskaan en mitenkään hirveästi ole aikaa ja vaivaa kuluttanut. Pestyt, vähän pöyhötetyt ja pikkuisen kiharaan saadut hiukset on mun juttu.

Koen että ne on aika mun näköiset. Aina vähän sekaisin ja pöyhötetyt, ja luulen että aika monella jotka mut on tällaisessa hiustyylissä jo tottuneet aikansa näkemään, menisivät vähän sekaisin ennenkuin tottuisivat muutokseen, jota ei näillä näkymin näy. 

Mulle hiukset on tärkeä osa persoonallisuutta, ja samalla myöskin asuste. Ne kuvaavat mun tyyliä. Mä en laita hiuksiani juuri ollenkaan, muotoilutuotteita käytän ehkä kerran kahdessa viikkossa, ja kiinni laitan ehkä kerran-kaksi viikossa. Hiukseni näyttävät silti hyvältä - koska huolehdin että ne ovat hyvässä kunnossa, ja värissä, eli ovat paksut ja kiiltävät.
  Hiuksista saan usein positiivista kommenttia tuntemattomilta ja tutuilta ihmisiltä, se lämmittää mieltä. Juuri punainen väri kuvaa räväkkää personaani, ja pitkät punaiset hiusket kääntävät helposti pään. En tiedä, hiukset ovat mulle kai jonkinlainen keino erottua massasta. Hiukseni sopivat myöskin pukeutumistyyliini väriltään.

Viha-rakkaussuhteessa täälläkin eletään. Vihastuttaa kun latvat kuivuvat ja haaroittuvat, eikä pituutta tule tarpeeksi lisää. Kuitenkin tykkään luonnonkiharoistani ja hiuksieni runsaudesta. Ja saavatpa hyvät aineet ne joskus kiiltämäänkin!

Väreistä punainen kiehtoo minua jatkuvasti ja silloin tällöin piristän itseäni punaisilla kokeiluilla. Vaalea on kuitenkin se perusvärini ja muiden ja itsenikin mielestä minulle se parhaiten sopivin. Pitkistä hiuksista en luopuisi, ne ovat osa minua 

Ihana keskustelu!  Minä ymmärsin hiusten merkityksen omalle persoonalleni kantapään kautta, kun tein pahan virheen: leikkasin hiukseni hetken mielijohteesta ihan lyhyiksi (3-5cm) viime toukokuussa. Minulla oli aina aikaisemmin ollut vähintään polkkamittainen tukka, ja yleensä paljon pidempikin, pisimmillään takapuoleen asti ulottuva. Pitkien hiusten aikana en juurikaan edes tiedostanut tukkaani tai uhrannut sille ajatuksia, hoitoa, rahaa, en mitään. En edes ajatellut että "vitsi miten pitkät hiukset mulla on", ne olivat vain hiukset jotka kulkivat mukana siinä sivussa. Niitä rasitettiin kaupan superblondausaineilla ja silikonipommishampoilla. Kampaamotuotteet eivät käyneet pienessä mielessäkään.

Kun sitten leikkautin lyhyeksi, tajusin kertarysäyksellä, miten valtava merkitys pitkillä hiuksilla kuitenkin on omaan itsetuntooni ja etenkin naisellisuuden tunteeseen. Kaikki kehuivat lyhyttä tukkaani ja sanoivat että se sopii hyvin, mutta itse olin aivan järkyttynyt: se korosti kasvoissani juuri sellaisia piirteitä, joita itse inhoan, eikä vain yksinkertaisesti sopinut. Eikä se sopinut persoonaani, tunsin olevani kuin vieraan ruumiin sisällä. Se peilistä katsova nuori lyhyttukkainen nainen en ollut minä!  Kaipasin suunnattomasti sitä tunnetta, kun hiukset laskeutuvat olkapäille ja kehystävät kasvoja. Kaipasin sitä naisellisuuden tunnetta minkä pitkät, tuulessa lentävät hiukset saivat aikaan  Tajuttuani virheeni päätin, etten ikinä enää kyni tukkaani lyhyeksi, koska se ei ole mun juttu. Olen sielultani pitkähiuksinen. Ehkä siksi en pitkätukkaisena tiedostanut tai ajatellut tukkaani, kun se oli niin sopusoinnussa persoonani ja itsetuntoni kanssa. Siitä ei tarvinnut stressata, se oli kiinteä osa minua. Nyt onkin sitten armoton kasvatus käynnissä, ja välillä meinaa usko loppua kun laskee miten kauan menee siihen kun hiukset ovat taas ihanan pitkät...

Tästäkin kauheasta hiuskatastrofista on kuitenkin seurannut jotain hyvää: nyt tiedostan hiukseni. Nyt tiedän hiusten merkityksen omalle itsetunnolleni ja tiedän tavoitteeni: pitkät, hyväkuntoiset hiukset. Ja poistihan se lyhyeksi leikkaaminen ne kauheat värjäyksistä kärsineet hamppuiset latvat  Löysin Hairstoren foorumin ja myöhemmin tämän Juurikasvun, ja olen oppinut täältä tosi paljon kaikkea hyödyllistä. Ostan nyt kampaamotuotteita ja uhraan hiustenhoitoon aikaa ja rahaa - ja tulokset näkyvät jo. Hyväkuntoista, kiiltävää tukkaa on ilo kasvattaa. Omia hiuksia on mukavaa hoitaa ja helliä! Saunaa tulee nykyään lämmitettyä melkein joka päivä, kun tukkaan on niin ihana laittaa joku naamio + pyyhe päähän ja mennä lauteille makaamaan   

On se todella uskomatonta miten valtava merkitys tuolla päässä kasvavalla karvalla voi olla ihmisen koko minäkuvaan.

Minulla on vaikea suhde tukkaani. Tuntuu, että olemme yhteisymmärryksessä ainoastaan silloin, kun niissä on muhimassa tehohoito ja molemmat ovat tyytyväisiä.

Hiukseni merkitsevät minulle paljon. Näin jossain vaiheessa painajaisiakin siitä, että kampaaja leikkaa tukkani kokonaan pois tai että tukkani tippuu päästä. Se olisi minulle oikeasti aika katastrofaalista. Minulla ei ole ikinä ollut lyhyttä tukkaa ja sellainen olkapääpituinen tukka on lyhyin tukkani pituus ikinä. Teen paljon kampauksia tukkaani ja olen muodostunut tässä varsin taidokkaaksi tukan laittajaksi ja aina sukujuhlissa laitan hiukset kuin hiukset kuntoon ennen h-hetkeä. Haaveilen aika ajoin siitä, että marssisin vain kampaajalle ja pyytäisin häntä tekemään tukalleni mitä vaan - mutta toisaalta mielessä kytee ajatus siitä, että en sitten kykenisikään hoitamaan ja hoivaamaan tukkaani, mikä on todella miellyttävää ja kivaa.

Tällä hetkellä hiusteni latvat ovat aika kamalassa hamppukunnossa ja aionkin napsaista niistä reilusti pois tässä kuukauden sisällä. Tukkani on nyt sen pituinen kuin sen haluan olevan - mutta latvat ovat huonossa kunnossa. Aina sama ongelma: silloin kun saavutan sen pituuden jollaisena haluan hiusteni olevan, latvat ovat niin huonossa kunnossa, että on yksinkertaisesti pakko leikata.  Ehkä vielä joku päivä saavutan tämän pituuden niin, että hiukseni ovat hyvässä kunnossa. Se onkin tällä hetkellä oikeastaan ainoita tavoitteita mitä minulla hiusten suhteen on.

Viha-rakkaus-suhde täälläkin taitaa olla. Olen tosi huono/laiska laittamaan hiuksiani, ja siksi monena päivänä on ihan tuurista kiinni, tykkäänkö niistä vai en - eli ovatko kutrit asettuneet itsestään kauniille ja kiiltäville laineille vai näytänkö täysin räjähtäneeltä. Kai minä tukastani tykkään.

Värini on sellainen perinteinen maantienruskea, mutta olen värjännyt/värjäyttänyt hiukseni tummanruskeiksi viimeiset kymmenisen vuotta. Brunettena olo on osa identiteettiäni. Jos muuttuisin blondiksi (hyyyy, sopii muille, mutta mulle ei koskaan!), niin en enää olisi "se vähän ulkomaalaisen näköinen typykkä". Myöskään pituudesta en pysty tinkimään. Haaveilen kyllä välillä ihan lyhyestä tukasta, mutta pakko sitä on jostain naisellisesta elementistä (eli pitkistä hiuksista) pitää kiinni, kun tissitkin ovat niin perhanan pienet! 

Mulle hiukset ovat osa persoonallisuutta. Vaikka suurin osa elämästäni olen ollut lyhyttukkainen (ja vasta nyt kasvatan), niin lyhyitä enää haluaisi. Pitkät tekevät minusta naisellisemman, pehmeämmän ja kauniimmankin. Olenkin joskus ajatellut, että miksi pidin niin kauan lyhyttä tukkaa. Nyt jälkeenpäin ajateltuna en ollut koskaan tyytyväinen hiuksiini tai ulkonäkööni! Mutta nyt mitä pidemmäksi tukka kasvaa, sitä paremmalta tuntuu (tai sitten olen kehittänyt itselleni fetissin  )

Rakastan tukkaani silloin, kun se on puhdas ja kiiltävä, vihaan kun se on likainen ja menee päätä myöten. En laita sitä, puhdas ja hyväkuntoinen, auki oleva pitkä tukka on minulla se ideaalimalli kauniista tukasta. Sellainen vähän keijumainen 

Yksi painajaisteni vakioaihe on se, että kampaaja leikkaa tukan ihan liian lyhyeksi... Aamulla onkin suuri helpotus, kun tajuaa nähneensä unta.

Inhoan hiuksiani sillon kun ne menevät päätä pitkin,ovat takussa tai ovat tiellä.
Ja mulla on joku ihme vimma valittaa huonosta kunnosta.Kun kaikkien muiden tukat näyttää aina paremmilta.
Sillon kun laittaa tehistä ja saa hiukset kuivumaan ilman hapsotusta niin kaikki on hyvin.
En edes yritä laittaa näihin mitään kiharoita yms.kun ne eivät pysy.
Joskus olis kuitenkin kiva jos hiukset ois muutenkin kun auki ja keskijakauksella.
Eipä ole pahemmin päässy noita hiustenlaittotaitoja karttumaan..
Ja hennauksen jälkeen ovat yleensä mieleiset.

Mulle kyllä hiukset on todella tärkeät, ne on osa persoonaa. Ja täytyyhän tällä metallistilla olla hiukset, millä moshata "Pyöritä, lennätä pellavapäätä" Tuli toi biisi tuossa välissä mieleen, haha

Ja varsinkin, kun hiukset ovat tippuilleet huonon kuntoni vuoksi, olen tajunnut, miten paljon hiukset mulle merkitsee. Hiukset ovat olleet yksi syy siihen, miksi syöminen on nykyään helpompaa. Tärkeintä se on kuitenkin hiuksille ja lisäksi hoitaminen Olen nykyään tarkempi hiusteni kunnosta ja siksi näitä olenkin leikellyt nyt paljon viimeisen puolen vuoden aikana, jotta saisin kasvatettua pitkät, vaaleet hiukset. Ja, kun kerran värinpoisto on edessä, niin sitä suuremmalla syyllä on lykitty tehohoitoa nyt päähän ja sen jälkeen vielä enemmän

Välillä kyllä vihaan hiuksiani, kun nämä on jotenkin ärsyttävän pituiset. Joskus tulee ihan sellainen fiilis, että täytyy heittää kaljuksi vaan. Tosin onneksi en ole moista tehnyt Olisi varmaan sellainen järkytys niin monille, että niilläkin tippuis hiukset päästä-järkytyksesta

Mulle hiukset on osa mun tyyliä, tykkään niistä niin mustina, vaaleina, kuin punaisinakin. Mustassa värissä häiritsee kovasti vain juurikasvu ja se, kun ei meinaa erottua vaatetuksestani. Punaisina muuten olisin pitänyt, mutta hermot vain meni värin ylläpitämiseen ja tuntui, että en ollut ikinä täysin tyytyväinen siihen punaiseen. Vaaleina on helpointa pitää, kuitenkin. Koska juurikasvu ei näy, ei tartte värjäillä hiuksia enää, voin siis kasvattaa ne pitkät hiukset, joista olen haaveillut.

Ja mulle loppujen lopuksi on tärkeämpää hiusten pituus, kuin se väri.

Olisi kyllä kamalaa menettää hiukset. Varsinkin, kun laihimmillani hiuksista tippui puolet, se säikäytti. Silloin piti leikata puoleen selkään olevat hiukset leukaan. Ei enää ikinä. Nyt pidän näistä kutreistani hyvää huolta ja syön reippaasti Eloveenaa, jotta saan Eloveena-hiukset

Mulla ei ole erityistä suhdetta tukkaani. Poikaystävä ajoi sen pois, kampaajat saavat tehdä tukalleni mitä haluavat. Suurimman osan elämästäni olen ollut pitkähiuksinen, just sellainen tasajakaus peruspää, nykyään taas tukka on muutamia senttejä pitkä. Pitkää en voi enää pitääkään, kun päänahka ei tykkää siitä yhtään. Nyt on sopivan ilmavaa. Jos joutuis jostain syystä leikkaamaan tukan kokonaan kaljuksi niin ei sekään haittaisi. Mä näytän hyvältä joka tapauksessa

Tukka on parhaimmillaan kun sitä ei kuivaa tai laita, antaa sen vaan sojottaa luontaisen taipumuksen voimasta eri suuntiin. Inhoan tässä lyhyessä kun on käyttänyt hoitoainetta (päänahkaa hoitavaa, en mä näin lyhyeen hoitista tarvis muuten) ja tukka menee päätä myöden. Silloin se on ihan hallitsematon vielä seuraavana päivänäkin, vaikka kuinka yrittäisi vahalla ja lakalla laittaa. En värjää tukkaani itse tai käy värjäyttämässä kampaajalla, mutta jos joltain jää väriä yli niin kyllä sen saa mun päähän laittaa.

Niin, ja itselleni on käynyt vastakkainen reaktio kuin siniselle kissalle. Lyhyen tukan leikkaamisen jälkeen olen ostanut paaljon enemmän hameita, toppeja ja muita tyttövaatteita kuin pitkän tukan kanssa. Enkä enää epäile että tukka sopii vain pienille ja hennoille tyttösille.

Meillä on lämmin kaverisuhde. 

Tosin mulla on aika ristiriitaiset vaatimukset eli hiusten pitäisi kasvaa nopeammin, mutta juurikasvua ei saisi tulla. Aika mahdoton tehtävä hyvälle kaverilla annettavaksi!

Tuulikaappi kirjoitti: Aikaisemmin en kiinnittänyt kovinkaan paljon huomiota hiusten kuntoon. Aika rähjäiset ne olivatkin monta vuotta, kun en osannut hoitaa kunnolla. Välillä kävi mielessä, että "ei nää ole ihan sellaiset kuin haluaisin", mutta en sitten tiennyt, mitä asialle voisi tehdäkään. Nyt, valaistumisen koettuani, olen asettanut hiusten kunnon tärkeysjärjestyksessä aika korkealle ja samalla osaan arvostaa hiuksiani enemmän ja tajuan kohdella niitä kauniimmin.

Muok. Nyt meni selostukseni uusiksi, osittain..
 
Minulle on Pääasia että hiukset voi hyvin (päänahkakin..) ja näyttävät kivoille omina ihtenään.
Olen omistanut pitkähköt (en tosin läheskään yhtä pitkät kuin teillä, ehkä jotain 50 cm parhaimmillaan ja useiten yli olkapäiden) hiukset ja olen luullut että ne sopii parhaiten minulle, muttei asia ole näin. Vasta viime- tai sitä edellisenä kesänä tajusin (kun leikattiin ite kesätukka ) että minulle sopii lyhyempi malli, siis se on selkeästi parempi! Pitkä hiusmalli on latistanut minun yleisilmettä ja sitä myötä tehnyt olonkin epävarmemmaksi, mutten ole tajunnut syytä. Lyhyemmät eli joku ns. polkkamalli korostaa minun hyviä piirteitä, joista luulin että ne on huonot kun omistin siis pitemmät hiukset. Muutamankin sentin ero on huima.
 
Elikä nyt on hiukset lyhennetty polkaksi ja kauhia paikka mikä järkytys tuli ja epätoivo, että olis muistanut väärin <=tuo siis sinä perjantai-iltana kun ns. hetken mielijohteesta napsin hiukset lyhyemmiksi. Nyt tähän on tottunut ja jossain määrin olen tyytyväinen. Harmillista on, ettei saa sellasia kampauksia kuin pitkille esim. komiat letit ja nuttura. Onneksi ei niin lyhyet etteikö sais suurinta osaa hiuksista laitettua ponnarille.
&nbsp; &nbsp;Kyllä hiukset vaikuttaa itsetuntoonkin ja omaankuvaan. Niin se vain on.

On muuten ilahuttava ketju! Saatan joutua muokkaamaan tätä, mutta pääasiassa tuossa asiani on.&nbsp;

Kuten Kikalla, minullakin on jossain määrin viha-rakkaus-suhde näihin haituviin. En voi sietää kun hiukset ja päänahka on rasvanen (tulen kärttyisäksi ja kaikki ärsyttää..) mutta hyvinä päivinä olen onnellinen. En aio värjätä hiuksiani, koska koen pärjääväni hyvin tälläkin omalla värilläni, joka parhaina päivinä ihanan pellavanvaalea, mutta yleensä viljankeltanen. Tuommoset kuvaukset nyt.&nbsp;

deko kirjoitti: Minulle tukka on selvästi stressilelu. Jos on tylsää tai kriisiä niin väri vaihtuu pituudesta ajattelin vielä jonkun vuoden pitää kiinni, olisihan se kiva nähdä kuinka pitkäksi nämä kasvavat.

Samoin. Se on kivaa kun tukkamallia ja väriä voi vaihtaa hetkessä. Toisaalta taas ärsyttää kun ei ole ollut vielä tähän mennessä kärsivällisyyttä kasvattaa tosi pitkiä hiuksia (mistä kuitenkin salaa haaveilen), mutta nyt on kova yritys meneillään.

Mulla on myös sellainen viha-rakkaus suhde hiuksiini. Kun hiukset ovat hyvin ja voivat hyvin, myös minä voin hyvin. Kun taas laittaminen epäonnistuu tai hiustenpesukokemukset eivät ole hyviä, asia saattaa vaivata mua kovastikin ja silloin mä inhoan hiuksiani. Kun kuitenkin&nbsp; niiden pitäisi olla aina hyvin,&nbsp; nätisti ja totella mua, toteuttaa kaikki toiveeni. Mutta ei: ovat joskus käsittämättömän rasittavat. Silloin varsinkin jos hiusten selvittäminen pesun jälkeen on hankalaa, vannon mielessäni leikkaavani niistä saman tien 10 cm.

Tiedän kuitenkin, että nämä melkein pitkät hiukset ovat osa minua enkä näistä raaskisi luopua sitkeän kasvattamisen jälkeen. Varsinkin nyt kun on hiukset ja latvat&nbsp; kohtuullisen hyvässä kunnossa.
Hoitamista nämä vaatii, inhoan hailakkaa väriä joten suurin työ mun hiuksissa&nbsp; onkin pitää väri intensiivisen punaisena. Aina ei jaksa, ja silloin hiukset näyttävätkin ihan hirveiltä.

Kahdesta en luovu: mies ja hiukset!

Hiukseni ovat aina olleet parhaimpia osia minussa; niin paksut ja tuuheat. Hiuksiini suihtaudun varmaan vähiten neuroottisesti vartalossani.

Mulla on selvä viha-rakkaus suhde.
Toisaalta tykkään hiuksistani, kun ne on lyhyet, toisinaan taas haluaisin, että ne olisi tosi pitkät, joita mulla ei oo ikinä ollu. Pisimmillään ne on ollu vaan just ja just olkapäille. Tällä hetkellä oon tummassa tukassa, mutta tekisi hirveästi mieli alkaa värjäämään hiusta taas vaikka punaiseksi tai oranssiksi.. Oon onneks saanu pidettyä itseni pois värien luota, joten jos saan pidettyä itseni myös pois saksien luota niin hyvä on..&nbsp;

Olen aikaa myöten oppinut arvostamaan tätä pörröä. Ennen suorastaan vihasin hiuksiani, koska yritin pitää ne pakolla suorina ja se on tosi vaikeaa jos ilma on vähänkään kostea. Nyt kun vihdoin ja viimein osaan olla ylpeä siitä että omistan luonnonkiharat, niin olen oppinut korostamaan sitä ja nauttimaan samalla siitä minkä ennen olen kokenut vaikeimmaksi ulkonäön osaksi.

Nykyään tukassa kiukuttaa useimmiten, etten millään löydä etutukkamallia, jonka voisi leikkauttaa. Mielestäni se toisi persoona paaaljon paremmin esille, kun saisi jonkinlaisen otsanpiilokkeen kun tämä sivuotsistyyli on niin tavallinen.

Lähes aina olen ajatellut, että mitä pidempi sen parempi, mutta nyt on alkanut käymään mielessä myös sellainen, että jos jossain näkisin siistin puolipitkän tai muuten vain ei-niin-pitkän mallin, joka saisi luonnonkiharan tukan näyttämään vielä paremmalta kuin nyt, niin saattaisin nopeastikin pätkäistä näitä pois. Toisaalta taas luonnonkiharat pitkät hiukset on sitä, mitä eniten haluan tällä hetkellä ja toivon että kesällä näitä jo voisi hyvällä omallatunnolla kutsua pitkiksi

Mulle hiukset ovat jonkinlainen suoja, joihin voin tavallaan piiloutua katseilta. Olen sen verran ujo että minulle on tärkeää voida piilottaa kasvoni tarvittaessa hiuksien alle. Siksi todella lyhyet hiukset ja varsinkin kalju olisi minulle liian rohkea juttu. Ja jotenkin hiukset on tosi vahvasti aina liittyneet identiteettiini. Nuorempana tavallaan etsin itseäni hiusteni kautta, ja nykyäänkin koen että pitkä tukka on/olisi osa minua. Ehkäpä myös pieni hippi minussa haluaa antaa hiusten kasvaa kuten hipeillä yleensä.

Mielestäni hiukset kertovat aina kantajansa persoonallisuudesta, siitä mihin ryhmään hän kuuluu.
Naiseus ei ole kiinni pitkistä hiuksista, mutta henkilökohtaisesti koen olevani naisellisempi kun hiukseni ovat pitkät (kasvatan...). Tosin sitten taas tooosi pitkät kertoo minusta enemmän tyttömäisyydestä kuin naisellisuudesta
Vaikka, tilaisuudesta riippuen, joskus tuntuu, että hiukseni ovat yksi asuste ovat ne asuste joka kertoo minusta. En ole niinkään tarkka esim. juurikasvusta, mutta silti aina juurikasvu kummittelee mielessä. En välitä tarpeeksi tehdäkseni sille mitään sillä vaatii aikamoisen käsittelyn.
Haluan olla hiuksiltani erilainen, hieman trendikäs ja hyvin hoidettu. En tip top. Tämä siis ihanne.

Kyllä hiukset on ehdottomasti enemmän kuin asuste. Ennen kyllä värjäilin aika ahkeraan, eikä hiusten kuntoa tullut mietittyä. Oikeastaan täällä käyminen on taas saanut minut järkiini (en voi uskoa, että vähän aikaa sitten suunnittelin blondaamista!&nbsp; ). Nyt olen jo "sinut" omien hiukseni kanssa. Niiden väri on mitä on, eikä sitä voi jatkuvasti muuttaa.
Olen oppinut olemaan realistinen - omat hiukseni tulevat aina olemaan vähän oikuttelevat ja maantienruskeat, ei siihen auta muuta kuin hyvä hoito ja kohtuullinen värjäily. Välillä haaveilen paksummista ja pidemmistä hiuksista, mutta kun katsoo peiliin, onkin ihan tyytyväinen. Nämä riittävät minulle, tilanne voisi olla pahempikin, kun en pari vuotta sitten paljon kunnosta välittänyt, kunhan oli juurikasvu piilossa ja tukka vaaleana.

Nyt olen valmis kuluttamaan rahaa hiusten kuntoon niinkin paljon, ettei moni meinaa millään ymmärtää tätä "pakkomiellettä" kutreista.&nbsp; Oikeastaan jos pitää nimetä joku paras kohta vartalossa, niin se on ehdottomasti tukka. Jo pienenä oli huomattavissa hiushulluutta, kun kelasin yhtä filmiä edestakaisin, missä nainen juoksi pitkä letti hulmuten. Äidin piti jo silloin ommella tarhaan letti, joka kiinnitettiin pinneillä hiuksiin. Mummon neuvot hiustenhoidosta muistin ja äitiä välillä ihan hermostutti, kun suihkussa käyminen ja hiusten peseminen oli hoidettava aina pilkuntarkasti; siihen rituaaliin ei kukaan saanut puuttua.&nbsp; Oli vaihe, jolloin suorastaan inhosin omia hiuksiani. Nyt tulee niitä pahoja hiuspäiviä, mutta olen luvannut itselleni, etten enää koskaan aloita mitään hiusten rääkkivaihetta ja olen nyt pitänyt lupaukseni - hiukset ovat saaneet olla käsittelyiltä rauhassa kohta vuoden.&nbsp; Kunto on selkeästi parantunut. Nyt vielä kampaamotuotteet kehiin, niin alan olemaan tyytyväinen.

Omat hiukseni eivät kai kerro, millainen olen. Ne ovat aika tavalliset. Kai niistä näkee, miten laiska olen, kun ei koskaan ole mitään uusia kampauksia.&nbsp;

Mulla on vähän ristiriitainen suhde tukkaani. Toisaalta olen siihen ihan tyytyväinen, kunto on parantunut paljon kun löysin aikoinaan HS:n foorumin&nbsp; Parhaassa mahdollisessa kunnossa tämä kuitenkin olisi, jos en vaalentaisi ollenkaan. Mun oma väri on kuitenkin niin ankean maantienvärinen, että sitä ei jaksa katsella. Huomaa siitäkin, että naamakin näyttää paljon paremmalta, kun pääsee pitkästä aikaa kampaajalle hoitelemaan tyvikasvun. Niinpä laittelen suosiolla raitoja.

Olen aika laiska laittamaan tukkaa mitenkään. Joidenkin ihmisten tukkahan näyttää hyvältä, vaikka sille ei tee mitään - no, minun ikävä kyllä ei. Tuntuukin vähän hölmöltä, että pidän huolta tukan kunnosta, mutta se ei kuitenkaan ole kovin usein kauneimmillaan, koska olen niin laiska&nbsp;

Oon usein miettinyt, että tukkaan olisi kivaa saada jotain vähän räväkämpää mallia. Haluan kuitenkin pitää sen myös pitkänä. Mulla on ollut tosi lyhytkin tukka, mutta mulla on kyllä sama juttu kuin Suomineidolla - tykkään, että tukan taakse voi myös piiloutua&nbsp;

Mä olen sisimmässäni ehdottomasti pitkätukkainen. Olen koko pienen ikäni piiloutunut hiuksiini, koskaan en pitkää tukkaani kiinni pitänyt. Nyt kun on ollut lyhyet hiukset, niin kamala hinku saada taas pitkät, mutta tätä kokemusta olla lyhythiuksinen en vaihtaisi pois. Tämä on ollut oikeastaan aikamoinen kasvun paikka, tarvinnut rakentaa identiteettiä ihan uudelleen. Pitänyt uudelleen miettiä ne omat hyvät puolet ja minkä takia on viehättävä, koska tukkaa on aina pitänyt naiseuden symbolina. On todella huojentavaa todeta että olen vielä minä, vaikka tärkeä osa minusta on pois, sitä jotenkin rakentuu uudelleen. Onneksi kuitenkin saa harjoitella näin kevytmielisellä asialla eikä vaikka vakavan sairauden myötä menetetyillä hiuksilla tai rinnoilla, kuten sukulaisnaiseni.

Mulla on jo pitkään ollut intohimoinen rakkaussuhde hiuksiini&nbsp; Käytän niiihin todella paljon aikaa ja rahaa, mutta ovat todellakín sen kaiken arvoiset. Sanonta hiukset on naisen kruunu pitää mun kohdalla täysin paikkansa. Haluan että hiukseni voivat hyvin ja näyttävät terveiltä & elinvoimaisilta. Teen kaikkeni niiden eteen.
Haluan että hiukseni muistetaan, haluan että ne kerää katseita ja otan suurena kohteliaisuutena sen, kun niin kovin usein kysytään voivatko hiukseni olla aidot En ikinä koskaan milloinkaan haluaisi pidennyksiä tai mitään vastaavaa. Haluan sen mahdollisuuden että saan vastata kysyjille, että aidothan ne, tyvestä latvaan.
Lovetan tätä tukkaa.

Suhteeni hiuksiini on melko neutraali nykyään. Käyn säännöllisen tiheästi kampaajalla, käytän monipuolisesti melko laadukkaita tuotteita hiusteni hoitoon, enkä halua esiintyä julkisesti "tukka huonosti". Kuulemma hiukseni näyttävätkin aina hyviltä, kavereiden mukaan ainakin. Hoidan hiuksia niin, että ne näyttävät ja tuntuvat hyväkuntoisilta, mutta toisaalta rasitan niitä värjäyksillä ja föönaamisella, sekä hiuslakan käytöllä. En halua enää lookiini mitään liian huomiota herättävää, vaan suosin kohtuullisen klassista tyyliä ripauksella muodikkuutta. Joo, tässä 23 vuoden iässä alkaa jo vähän tylsistyy.&nbsp;

Mulla on lyhyet hiukset, ja olen jotenkin jämähtänyt niihin. Mulla on kai lyhyttukkainen identiteetti tai jotain. Olen aina kaveriporukoissa ja työpaikoilla se, jolla on ne "tosi kivat lyhyet hiukset", mutta salaa haaveilen pitkistä. Minusta ei vain ole kasvatukseen, koska en kestä mitään "ylikasvanutta" mallia! Ehkä vielä jonain päivänä annan kasvaa kunnolla... (??) Kuitenkaan en halua mitään sellaista perusmallia, eli jotain suoraa puolipitkää tukkaa. Mulla pitää olla jotain muuta ideaa siinä lookissa, on ihan pienestä tytöstä asti pitänyt. Huono puoli siinä on se, että musta otetut valokuvat aina oikein alleviivaa sitä aikaa jolloin ne on otettu, koska lyhyemmässä mallissa näkyy aina paljon paremmin muotivirtausten vaikutukset ja muutokset. Siskoni pitkä suora tukka näyttää taas aina vanhemmissakin kuvissa niin klassisilta. Eli just sellaisilta, mitä tyyliä teininä inhosin! Jälkeenpäin tietenkin näyttäis paremmalta niissä teiniotoksissa, jotka on muutenkin kamalia.&nbsp;

Tykkään ilmentää vuodenaikoja ja fiiliksiä tukassani, ja värin vaihto piristääkin aina tosi paljon. Kaipaan aika usein sitä vaihtoa, onneksi lyhyt tukka mahdollistaa sen aika hyvin. Välillä olen ihan blondi, välillä punapää, ja nyt brunetti. Tykkään siitä, että mulle sopii melkein kaikki värit.

Välillä menee hermot, kun tukka ei ole sellainen kuin haluaisin, mutta nykyään olen melko usein tyytyväinen siihen. Olen löytänyt tyylin, jota ei paljon tarvitse laittaa, ja oppinut ehkä arvostamaan niitä ominaisuuksia joita mulla on (paksu tukka, piikkisuoruus) enkä enää niin paljon haikaile esim. kiharoiden perään, joita tähän tukkaan ei yksinkertaisesti saa kohtuullisin keinoin.

Mulla oli tuossa noin vuosi sitten vaihe, jolloin hoidin hiuksiani tosi kalliisti (omalle budjetilleni), mutta nyt olen päässyt siinäkin asiassa tasapainoon. Valitsen mahdollisimman edullista, mutta laadukasta, ja olen vain tyytyväinen että pärjään ilman superkalliita sarjoja.

Pidän hiuksistani noin kuukauden kampaajalla käynnin tai kotona värjäyksen jälkeen, sitten alkaa ahdistus. Ne ei ole hyvät pitkänä, ei lyhyenä ei otsiksella, ei ilman...Mikään ei kelpaa ja kaikki kyllästyttää. Ne on huonot auki, kiinni ponnarilla, letteinä, nutturalla, suorana, kiharana.
Shampoomainokset ärsyttää sikana, muijilla on tuhat metriä pitkä letti joka kiiltää kuin timantti ja minä en saa ikinä semmoista omista hiuksista.

Mitenkähän äkkiä kyllästyisi kaljuun...?

Minulla on viha-rakkaussuhde hiuksiini, koska hiukseni ovat aivan mahdottomat. Nyt kun minulla on lyhyet hiukset, niin olen niihin paljon tyytyväisempi, ja laitankin niitä paljon enemmän kuin pitkä aikoinaan. Toisaalta alan kyllästyä jo tähän lyhyeen, mutta toisaalta taas hiukseni tuntuvat aivan mahdottomilta, kun ne vähänkin kasvavat. Monta kertaa olen miettinyt kasvattamista vähän pitemmäksi, mutta aina olen palannut lyhyeen.&nbsp;

Rakkaussuhde ehdottomasti! Olen ylpeä tukastani ja saan suurta nautintoa sen hoitamisesta. Tutkin tosi mielelläni eri tukka-aineita ja haluan kutreilleni vain parasta. Nuuhkin latvoja usein ihan ekstaasissa ja näplään muuten vaan. Olen myös tosi herkkä ottamaan itseeni jos mun tukkaa arvotellaan (ja poikaystävähän käyttää tätä aina hyväksi kun se haluaa kiusata mua ). Voin vain kuvitella kuinka itseriittoinen mä olen kun saan kasvatettua tukan niin pitkäksi kun sen haluan, sitten se on täydellinen

Nykyään tukka on mulle tärkeimpiä ulkoisia avujani. Ehkä jopa tärkein. Ennen se oli vain välttämätön paha, joka roikkui niskassa ja oli aina huonosti, mutta viime vuoden lopussa koin "herätyksen" ensin HS:n ja sitten Juurikasvun muodossa, ja aloin panostaa hiuksiin. Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut hiusten- ja kauneudenhoidosta, mutta ennen hiustenhoitoni oli sellaista hiusten "kuorruttamista", en siis panostanut hoitoon, vaan enemmän kampauksiin yms. laittoon, että niistä tuli hyvännäköiset.

Omistan suhteellisen paksut hiukset, joten ajattelen asian niin, että kun mulle on sellaiset suotu, niin niistä kannattaa myös ottaa kaikki irti ja maksimoida hyöty hoitamalla hiuksia mahdollisimman hyvin !

Kuten Euphoria, olen tyytyväisempi lyhyeen tukkaani kuin olin ikinä pitkään (leuka-olkapäämittaiseen) tosin joinain päivinä pidin pitemmästä tukasta kun oli kiinni jne. Nykyään tulee laitettua vähän tukkaakin, koska kasvaa ylöspäin...
Mutta kyllä kaipailen pitkiä hiuksia, ne on niin ihanan tuntuiset. Ja kuten CO-pesu -ketjussa mainihin: jotenkin pitkän tukan pesuhetkikin on ihanaa ja jollain tapaa terapeuttista (koska muulloin hiuksiaan vihaa enempi tai vähempi, pestessä ne on märät ja ihanat) kun saa läträtä kaiken maailman aineita tukkaan ja näkee tukkaa huuhdellessa niiden ihanan värin jne.
Tämän lyhyen kanssa elin kuherruskuukautta ihan alussa, mutta suht nopiasti näihin tottui ja tätä nykyä tuntuvat niin arkisille. En kyllä palaa enää pitkiin hiuksiin vaikka kaipailen niitä. Ne ei vaan sopineet minulle, joten ulkonäön merkitessä kuitenkin, en palaa niihin.
Jotenkaan en saa kontaktia näihin kun pesee. Se on niin erilaista, ja tehohoidot olen jättänyt poies sen verran lyhyet ovat.
Tukkani ovat arkiset, mutta helpompi hoitoset. Ja jopsa näihin rakastuisi jälleen kunhan kasvavat vielä, ja tämä ohkanen (hiukset ohentuneet) kausi häviää, ja jos olis varaa ja löytäisi ihanat shampoot ja hoitikset..
Eiköhän tässä ala hiljaksiin kiintymys syveneä, viimestään kunhan pääsen hemmottelemaan hiuksia. Millon lie.

Mun hiukset on ehottomasti osa tyyliä. Luen itseni metallikansan edustajaksi joten tukkakin pitää olla sen mukainen. Mulla oli pitkään blondi, joka sinänsä oli ihan kiva, mut jotenkin en viihtyny niissä ku ne ei oikee sopinu tyyliin. Nyt tukka on punamusta ja tää sopii kyl tyyliin (tyyliin kuului mustat vaatteet, joissa iha pikkasen punasia yksityiskohtia, niittivyöt ja nahkarannekkeet ym). Hiukset ei ole aina tiptop, saatat tavata minut tukka liimautuneena päähän kiinni tai uskomattomissa takuissa mutta jos jonnekin juhlimaan lähden niin kyllä tukan laitan. Tämä nykyinen tukka tekee mun olostani paljon mukavamman kuin se entinen blondi. Mun tukka on blondin ja nykyisen lisäks ollu ihan mitä tahansa! Viis kuus vuotta sit mulla oli pitkä musta tukka lähes alaselkään olin aika hurjan näköne kun tähä yhisti nahkasii vaatteita ja lävistyksen ja viivakulmakarvat kääk

Vaikka pidänkin ihanista hulmuavista monisävyvärjätyistä pitkistä hieman laineikkaista jessica simpson hiuksista en ikinä omaan päähäni niitä kelpuuttaisi koska tyyli on vaa jotain muuta.

Olen ihan tyytyväinen tukkaani. Tavoite on takapuolen alle ulottuva letti. Peseminenkin tuntuu nykyään ihan kivalta. Latvatkin on hyvässä kunnossa, syynään tarkasti kaksihaaraisia, mutta ei noita oikein löydy.&nbsp; Kesäisin minulla on kiharakausi: palmikoin hiukset kahdelle letille pesun jälkeen ja avaan ne kahden päivän kuluttua. Olisin kovasti tahtonut synnyinlahjaksi luonnonkiharat, kuten siskolla. Kasvattelen vielä vähäsen.&nbsp;

Minä rakastan tukkaani hyvin paljon, se on lapsuudesta asti ollut minulle ylpeyden aihe. Hoidan, hellin ja hemmottelen tukkaani ja onhan se osa ulkomuotoani. Haluan että se väritykseltään ja olemukseltaan vastaa minun ihannettani hiuksista, joten tässä sitä vain kasvatellaan .

Mulle tukka on aina ollut suht. tärkeä. Ei se oikeastaan mikään koriste ole, ehkä enemmän vain osa minua. En ilmennä hiuksilla mitään kuuluvuutta mihinkään ryhmään, lähinnä se vain täydentää muuta tyyliä.

Oon kyllä tosi tarkka siitä miten mun hiukset on. Kaverit on joskus sanonu, että mun hiukset on aina hyvin, mutta tietenki siitä on ite eri mieltä Tykkään laittaa hiuksia ja kokeilla eri kampauksia. Tosin monesti huomaan, että mun hiukset on aina samalla lailla sitten loppujen lopuksi, mikä johtuu osaksi siitä, että en tykkää pitää niitä kiinni. Tykkään lähinnä klassisen kauniista hiuksista, mutta joku juttu niissäkin pitää olla. Jos laitatan jonkun uuden värijutun tai mallin kampaajalla, en ikinä kadu sitä. Totun todella nopeasti suurempiinkin muutoksiin ja olen todella vaihtelunhaluinen. Minusta on vähän turhaa jos käy kampaamossa ja eroa ei edes huomaa

Nykyään oon innostunu myös enemmän hiusten hoitamisesta. Tukkaan tulee laiteltua jos jonkinlaista hoitokokeilua ja olen alkanut ajatella laadukkaampiin tuotteisiin siirtymistä. Joskin opiskelijabudjetti vähän haittaa sitä...

Minulla on hiuksiini ystävyys-/rakkaussuhde. Ne ovat kuin oma lapseni. Lapseni käyttäytyy pääosin kiltisti eikä hermostuta kuin joskus satunnaisesti. Lapsi on lisäksi helppo tunkea hoitoon nutturapussiin, kun äiti haluaa vähän vapautta.

Mustat vaatteet ja mustat pitkät hiukset sopivat hyvin yhteen ja ovat toki osa (pintapuoleen keskittyvää) identiteettiäni ja alakulttuuria.

Harrastan myös itämaista tanssia ja vaikka arabimaissa ja Turkissa ihaillaan paljon pitkiä vaaleita hiuksia, itse ihailen tummia hiuksia. Joissain tanssiasuissa näytän kuulemma melko "eksoottiselta", koska hiukset ovat mustat ja pitkät eivätkä kulmakarvatkaan ole ihan keskivertosuomalaisen ohuet. Tietääkseni itsessäni ei kuitenkaan virtaa muuta kuin suomalaista verta ja inahdus saksalaista 1700-luvulta.

Tuulikaappi kirjoitti:Entä, jos vaikka jonkin sairauden seurauksena joutuisitte luopumaan hiuksistanne?

Tämä on yllättävän hankala ja paha kysymys. Olen vitsaillen miettinyt, jättäisinkö syöpälääkkeet väliin, jos ne aiheuttavat pahan hiustenlähdön. Luultavasti söisin kaiken kiltisti, sillä kukaan ei voi ihailla hiuksiani, jos olen haudassa - ja sitäpaitsi suosisin polttohautausta. Toivottavasti ei tarvitse koskaan joutua oikeasti pohtimaan tällaisia ja tekemään valintoja.

Kyllä hiukset on minulle tosi tärkeät. Aikaisemmin ne olivat vain osa ulkonäköä, hiusten kunto ei ollut etusijalla, vaan käsittelin niitä surutta. Vaihtelunhaluni ilmeni erityisen hyvin juuri hiusten kanssa leikimisenä. Tummat, vaaleat, punaiset, ruskeat, raidoitetut, otsatukka, kasvatus, leikkaus, kiharat, suorat... Huh, melkein kaikki on kyllä koettu (paitsi ns. poikatukkaa tai irokeesia jne.).

Nykyisinkin hiukset ovat tärkeä osa ulkonäköäni, mutta tyyliä tai väriä en juuri vaihtele. Haluan ehdoittomasti olla pitkätukkainen, pitkät hiukset ovat osa identiteetiäni. Vähän arastelen ja vähintäänkin harkitsen kaikkia hiuksia kovasti rasittavia käsittelyjä. Haluan hoitaa tukkaa mahdollisimman hyvin. En kyllä aina ole tyytyväinen, ohuus, lyhyys (suhteellinen käsite ) ja kaksihaaraiset kiukuttavat.

Hiukseni ovat ystäväni, pääni koristaja, kallein aarteeni.&nbsp; Kruununi!

Ennen, kun en vielä ollut avannut silmiäni hiustenhoidon ihanalle maailmalle, kutreja tuli kohdeltua vähän miten sattuu. Nykyään niitä hoivaa kuin omaa pienokaistaan: pitää suojassa auringolta ja tuulelta, siirtää pois reppujen ja laukkujen hihnojen alta ja varoo repimistä. Pitkät hiukset edustavat naisellisuutta ja nuoruutta, minulle tosin enemmän ensimmäistä. En tuntisi itseäni kovin tyttömäiseksi lyhyessä tukassa, jo ihan sen takia ettei sellainen sopisi naamaani.

En ole sitä tyyppiä, joka vaihtaa tyyliä ja väriä kerran kuukaudessa. Tahdon hiuksiltani helppoutta ja pysyvyyttä, sitä, etten joudu taistelemaan peilin edessä tuntikausia saadakseni ne näyttämään haluamiltani. Tästä syystä oma väri ja pitkäksi kasvattaminen on tuntunut luonnolliselta vaihtoehdolta. Hellä hoito ja latvojen leikkaaminen silloin tällöin pitää suhteemme kunnossa.

Hiukset ovat nykyään minulle tosi tärkeät ja yritän panostaa niiden hoitoon enemmän jotta saisin vielä joku päivä ihanan pitkät hiukset! Tällä hetkellä kutrini lähentelevät rintsikkapituutta, ja taitavatpa olla tällä hetkellä pisimmillään mitä minulla on ikinä ollut. Jossain vaiheessa ala-asteella minulla oli joku polkkatukka ja ysillä se oli taas lähes yhtä pitkä kuin nyt, mutta blondausten ja permanentin takia leikkasin sitten lyhyeksi, mutta nyt en ole tehnyt mitään radikaaleja lyhennyksiä vähään aikaan, koska haluan ne pitkät hiukset!

Hiuksiini panostan enemmän kuin meikkaamiseen. Hiukset täytyy aina laittaa jotenkin mutta meikkaamaan en läheskään aina ehdi.

Tuli vähän sekava viesti, mutta pääasia on kuitenkin se että rakastan hiuksiani&nbsp;

Mulle hiukset ei kauheesti merkkaa, kunhan niitä on ja pysyvät päässä ja puhtaana&nbsp; Pesuaineilla sentään on jotain rajaa, mutta ei mulla niitä putiloita ihan fanaattisesti ole:) Eli välillä olen tilanteen edessä että aineet on totaalisesti loppu. Pidän pitkistä ja lyhyistä. Mukavinta on jos ponnarille ylttää, että pysyvät jumpassa poissa silmiltä.

Mulla on viha-rakkaussuhde hiuksiini. Mulla menee usein hermot näihin ja oon monesti meinannut leikata ihan lyhyeksi. Helposti myös kyllästyn hiusmalliini. Tai no, ei näissä nyt mitään erikoisempaa mallia ole, hieman kerroksittain leikatut lapaluun alaosaan ylettyvät jouhet. Ennen kampaamotuotteisiin siirtymistä hiukseni olivat erittäin hankalat, takut olivat sitä luokkaa, että oli pakko näyttää saksia niille. Vieläkin eniten vaivaa se, että hiukset ovat luonnontaipuisat ja erittäin kuivat, jolloin ne näyttävät usein epäsiisteiltä. Toisaalta hiukset on suuri osa mun identiteettiä. Hiukseni ovat melko paksut, ja monesti sitä jotenkin kommentoidaan.&nbsp;

En voi ihan sanoa, että rakastan hiuksiani, koska niissä on mielestäni niin paljon puutteita - liian lyhyet, liian karheat liian sitä ja liian tätä&nbsp; Mutta hiusten hoitoa rakastan! Ihanaa huomata, kuinka erilaiset shampoo ja hoitoaine yhdistelmät tekevät erilaisen tukan, ja sitten kun löytyy joku hyvä yhdistelmä niin pakko hiplailla ja peilailla tukkaansa kokoajan.&nbsp; Ennen hiustenhoito oli vain sitä että tukka piti saada puhtaan näköiseksi, vähän jotain hoitista ja that's it.

Eniten tykkään pitää hiuksia auki, en jaksa alkaa ikinä väsäilemään mitään kampauksia ja aukinaisena se sopiikin mielestäni minulle paremmin. Välillä tekis mieli räväyttää, ja leikata vaikka lyhyt A-linjan leikkaus hiuksiin ja ottaa suoristuskäsittely, mutta... Kyllä tää pidempi letti taitaa olla mun juttu.

Hih, no tällä hetkellä liki kriisi, koska huomenna on kampaaja, enkä ole vielä päättänyt, mitä haluan tälle kuontalolle tehtävän.&nbsp;

Aika ristiriitaiset ovat tunteeni hiuksiani kohtaan... Toisaalta pidän hiuksistani,&nbsp; haluan niistä hyväkuntoiset, nätin pituiset ja väriset ja olen valmis kuluttamaan hiuksiin enemmän rahaa kun vaatteisiin. Toisaalta en ole koskaan omistanut hiuksia, joista minulla ei olisi mitään valittamista. Kyllästyn helposti ja hiukseni ovat rakenteeltaan liian paksut ja karkeat ym:ta. Lisää ns. ongelmia tuottaa se, kun pidän shokkiväreistä, mutta baletin takia joudun luopumaan ainakin kokopään värjäämisestä esim, pinkiksi. Sitten taas jos hiukset ovat vain ruskeat tai vaaleat ovat ne mielestäni liian tylsät eivätkä sovi pukeutumiseeni tai mihinkään muuhunkaan minussa... Siksipä hiukseni ovat yleensä kiinni, jotta kukaan ei edes huomaisi nitä. Ennen kun minulla oli pitkät hiukset pidin niitä kyllä mielelläni auki, mutta ei nykyään, kasvatus ja hyvän värin etsintä prosessi menossa. Ehkäpä joskus voin sanoa rakastavani hiuksiani.

Rakastan hiuksiani ihan hirmusti. MUTTA nyt olen hieman kahden vaiheilla, mitä teen: kasvatanko tukan pepun alapuolelle (n. 10cm matkaa) vai leikkaanko kauniin u-malliseksi ja vyötäröpituiseksi? Ääh.

Hiukset on uusiutuva luonnonvara, sanoi hän ja iski mustaan tukkaansa värinpoiston.

Niin. Suhtaudun hiuksiini totta kai hellyydellä ja huolenpidolla, mutta tietyllä huolettomuudella kuitenkin. Aina ne on ennenkin kasvaneet

Pitäisi yrittää olla vähän hellävaraisempi näille, tahtoisin kovasti liittyä pitkätukkaisten joukkoon joskus.. Mutta ajan kanssa, sanon minä

Mulle hiustenhoito on rakas harrastus, hyvä sikäli, että tuloksen näkee heti pesun jälkeen, olen kärsimätön joo Tietyllä tavalla olen tyytymätön hiuksiini, saisivat ne olla paksummat ja luonnostaan suoremmat (ja pidemmätkin, mutta siihen kyllä päästään), mutta koska näihin asioihin ei kauheasti voi vaikuttaa ja hiusten kuntoon kyllä, niin ne epäkohdat unohtuvat helposti. Viime aikoina olen myös huomannut itsessäni hamstraajan piirteitä ja melkein enemmän ilostuttavat korkkaamattomat pullot kaapissa, kuin niiden kokeilu

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin hiuksistostani ylpeä jo nyt, ja sitten kun se on kymmenisen senttiä pitempi ja pääsen muotoilemaan niitä ja kokeilemaan kampauksia ja ja... niin olen kyllä onneni kukkuloilla

Oon suurimmaksi osaksi tyytyväine hiuksiin, nyt vaan huvittais kovasti jo värjätä ja siistiä nää, tolla osastolla mulla useimmin nää ongelmat on ja sit et nää kasvais vähä nopeemmin mut muute iha riittävän paksut ja hyväkuntoset nää hiukset

Olipas hauskaa luettavaa tuo mun puolentoista vuoden takainen kirjoitus:

Zubi kirjoitti: Minusta ei vain ole kasvatukseen, koska en kestä mitään "ylikasvanutta" mallia! Ehkä vielä jonain päivänä annan kasvaa kunnolla... (??) Kuitenkaan en halua mitään sellaista perusmallia, eli jotain suoraa puolipitkää tukkaa. Mulla pitää olla jotain muuta ideaa siinä lookissa, on ihan pienestä tytöstä asti pitänyt.

Nythän olen siis kasvattanut reilun vuoden ja ylikasvaneesta mallista on tullut suorastaan osa mua. Nyt mulla on juurikin suora puolipitkä tukka otsiksella - melko perusmalli siis. Tavoitteena on kaikenlisäksi vieläkin enemmän perusmalli eli kasvattaa kerrostukset tukasta kokonaan pois ja vielä muutaman sentin pidemmäksi. Värissäkin tavoittelen tasaista luonnollisen vaaleaa sävyä, enkä ajatellut vaihtaa ihan heti väriä. Hiusten hoitoonkin panostan nykyään enemmän, vaikka aiemmassa tekstissäni toista väitinkin.

Näin ne mielipiteet muuttuu.

Ristiriitainen. Toisaalta pidän, toisaalta haluaisin koko ajan jotain uutta. Periaatteessa hiukset hyväkuntoiset yms. mutta minä en ole varma sopiiko tälle naamalle.&nbsp; Suuri haave ois päästä sellaisen kampaajan käsittelyyn joka tosissaan tietäis ja näkis mikä mulle sopii ja toteuttais sen. Ja sitten kun minä vielä itekin pitäisin siitä.

Tuossa minun aiemmassa viestissäni minulla oli vielä piiitkä tukka, mutta nythän pituutta on 68cm. Välillä tuntuu, että tukka kasvaa liiankin nopeasti, olen tykästynyt vyötäröpituuteen. Hassua, että juuri kun sain hiukset kasvatettua tavoitepituuteeni takapuolen alle, niin tekikin mieli jo lyhyempää mallia. Sanoinkin äidille, että ei kuuntele minua jos pyydän vielä pätkäisemään. Joku maltti tässäkin innostuksessa...

Mulla on viime aikoina ihmeellisesti muuttunut käsitykseni hiuksistani. Nyt kun ne on ollut useamman kuukauden bsl- ja vyötäröpituuden välissä, on alkanut tuntua ettei ne sovi mulle ollenkaan. Ajatuksena siis se, että jos olisin esim tosi siro tai hoikka niin tämän mittaiset sopisivat hienosti, mutta näin vähän pyöreämpänä tapauksena tuntuu että ne korostaa pyöreyttä entisestään&nbsp; En nyt sitten tiedä pitäiskö minun leikata hiukseni reilusti alle bsl vain siksi etten ole laihempi. Voikohan tämmöistä ongelmaa olla muilla kuin juureksilla&nbsp;

Suurimmaksi osin olen tyytyväinen; väri on hyvä, samoin pituus. Ainut mikä harmittaa, niin kevennystä saisi olla vähemmän. Lyhimmät hiukset on olkapäille ja pisimmät lapaluihin, mielestäni vähän liian suuri pituusero. Aika liru on toi pisin osa eli paksumpi saisi olla. Ei tulisi enää mieleenkään leikata lyhyttä tukkaa, kyllä tää pitkä on niin "minua" .

Hiukseni ovat yksi tapa korostaa naisellisuuttani,sekä voin nostattaa ajatuksia mielialastani erinlaisin kampauksien, vaatetuksen ja muun kauneudenhoidon ohella. Hiukset on naisen arvokkain koru

Hymiöiden liikakäyttöä karsittu. -S-

Hiukseni ovat minulle erittäin tärkeät ja rakastan hoitaa niitä&nbsp;
Tällähetkellä olen silti epätyytyväinen hiuksistooni, koska menin pakon sanelemana leikkauttamaan ne ja nyt en ole sinut tämän polkkatukan kanssa. Tahtoo takaisin bsl-pituisen kasvuston&nbsp; Olen myös tullut tulokseen, että värin täytyy olla joko kirkkaanpunainen TAI musta. Mustassa silti viihdyn parhaiten ja nyt en aio muuttaa sitä mihinkään piiiitkään aikaan.

En osaisi elää ilman pesupäivänä tapahtuvia muhitteluita ja pehmeiden hiusten ihastelua sen jälkeen Tällä hetkellä hiuksiini viha-suru-rakkaussuhde -platinat hiukset kun hellästä hoidosta ja vain yhdestä värinpoistosta huolimatta katkeilevat ja hamppuuntuvat varsinkin jo melkein leukaan asti olevan vanhan otsatukan latvoista pahasti.
Seuraava askel onkin leikata hiukan ja värjätä punaiseksi &nbsp; yritän tosissani päästä blondauksesta eroon vaikka platina tukka on niin osa mua... kun ei tukka kestä niin ei kestä.

Höh.

deko kirjoitti: Minulle tukka on selvästi stressilelu. Jos on tylsää tai kriisiä niin väri vaihtuu pituudesta ajattelin vielä jonkun vuoden pitää kiinni, olisihan se kiva nähdä kuinka pitkäksi nämä kasvavat.

Ihan kuin mun suusta! Tosin nyt oon antanut jo pituudenkin suhteen periksi&nbsp;
Pitäisi kyllä alkaa jo oikeasti rajoittamaan tätä muutostahtia kun eihän se tukalle todellakaan hyvää tee ja jostain syystä mua ärsyttää pikkuisen kun tutut kummastelevat suureen ääneen hiusmuutosteni nopeaa tahtia vaikka tuskin sillä mitään pahaa tarkoittavatkaan. Haluaisin todella löytää hiustyylin ja värin, joissa viihtyisin niin hyvin etten haluaisi mitään muutosta, mutta taidan kyllä olla siihen aivan liian vaihtelunhaluinen.

Ensin ajattelin kun luin aloitusta, että merkkaahan se mulle paljon, mutta toisaalta, mä olen kiinnostunut sen hoitamisesta, en niinkään laittamisesta. Hiukset on osa mua ja kun joskus saan kasvatettua nämä pitkiksi, niin tunnen oloni enemmän naiselliseksi niissä, en tiedä miksi. Mun hiukset ei ole mitenkään villistä leikatut ollu koskaan, eli ne kertoo mun persoonasta sillä tavalla että ulospäin en vaikuta mitenkään kovin räväkältä, se on sitten sieltä sisältä päin... Aiemmin hiukset oli mulle vain sellainen että kunhan ne nyt tuossa mukana roikkuu jollakin tavalla, oli lapsena mukava kuulla ihasteluja paksuista ja pitkistä hiuksista ja huomiota sain pätkimällä ne välillä lyhyeksi Mutta nyt vanhempana kun ne on tullut välissä pilattuakin, hiusten hoito on tullut tärkeäksi.Toisaalta mä oon vaihtelunhaluinen ja haluaisin kokeilla kaikkea uutta ja ihanaa, mutta kun siihen sitten kyllästyy, joten tule pysyttyä tässä aika tylsässä tavallisessa...

Viha-rakkaussuhde ihan mielialojen mukaan..&nbsp; Joskus tuntuu, että elämä olisi paljon helpompaa ihan lyhyillä hiuksilla, ja kun nämä nyt on vähän ohuet, niin tuntuu välillä että ei taida tästä pidemmälle kasvaakaan.&nbsp; Mutta sitten tulee välillä näitä, että voi vitsi, koskaan en ainakaan tätä lyhyemmiksi pätkäse, siis niitä hyviä päiviä.&nbsp; &nbsp; Ja sitten kun tuolla aikaisemmin puhuttiin tuosta yleisestä pyöreydestä ja pitkistä hiuksista, niin tuntuu että minulla on vähän samanlainen tunne.. 'Miltähän nämä näyttää pitkinä mulla..'&nbsp; 'Kannattaakohan näitä nyt enää kasvattaa'&nbsp; Mutta tosiaan on niitä hyviäkin päiviä

Tykkään hiuksistani aivan valtavasti! Paksuissa luonnonkiharissa hoitamista riittää aina vaikka ne ovatkin nyt ok-kunnossa.

Hoidan hiuksiani suurella antaumuksella ja rakkaudella ja saatan tuntea syyllisyyttä jos laitan silikoonista jätettävää latvasuojaksi vaikka järki sanookin ettei se tukkaan jämähdä. Syyllisyys iskee myös jos käytän kraanavettä pullotetun sijaan. Yritän tehdä mahdollisimman tehokkaita hoitoainesekoituksia mahdollisimman pitkillä vaikutusajoilla enkä muotoile hiuksia arkisin mitenkään

Toisaalta taas hiukset ovat mielestäni naisen kruunu eli panostan niihin eniten jos on jotain tärkeää menoa. En voisi kuvitella lähteväni juhlimaan suoristamattomalla tukalla, eli silloin palaa kiiltosuihkeita, ghd:tä ja lakkaa armottomasti. Toinen mistä en voi kuvitella luopuvani on hiusten värjäys. Näistä kahdesta hiukseni joutuvat hieman kärsimään mutta perustelen sen itselleni hyvällä perushoidolla eli arkena ''lataan'' tukkaan kosteutta ja hyviä aineita ja laittamisen jälkeen pääsen nauttimaan tuloksista

Kadi kirjoitti: Syyllisyys iskee myös jos käytän kraanavettä pullotetun sijaan.

Saisinko tarkennusta kiitos Siis mihin tarkoitukseen hiustenhoidossa pitäisi käyttää pullovettä? Ihan uus juttu mulle...

Mulla on kaikenkaikkiaan hyvin ristiriitainen suhde hiuksiini. Toisaalta olen tosi tyytyväinen siihen että ne on luonnostaan hyvin tuuheat, mutta eihän niihin saa leikattua sellasia hienoja lennokkaita kampauksia kun mitkään kerrostukset ym. ei näy missään, näyttävät vaan pörrösiltä. Mulla on tosi paksu hiuslaatu ja hieman taipuisat vielä. Niissä on aina kamala hoitaminen että ne saa pidettyä edes jotenkin kurissa. Ja sitten taas rasvoittuva päänahka.

toisaalta taas tykkään hiustenhoidosta oikeen kovasti että ei nuo haasteet sinällään haittaa&nbsp;

Sitten mulla on yksi iso ongelma; tuntuu että mikään pituus ei ole kiva. Mulla on ollut kaiken näköstä poikatukasta puoleenselkään, toisaalta lyhyt on kiva mutta ne on aina pystyssä ja tunnen ihme kumma syyllisyyttä siitä että jos leikkaan pitkät hiukset lyhyiksi. Kai sitä jotenkin ajattelee että pitkät hiukset ois jotenkin meriitti/viehättävämmät...

Eli äh, mä en yhtään tiedä millaset mun unelmahiukset on, ja ylipäänsä mun mieli muuttuu joka päivä kymmenen kertaa, mur.

HeidiB kirjoitti:

Kadi kirjoitti: Syyllisyys iskee myös jos käytän kraanavettä pullotetun sijaan.

Saisinko tarkennusta kiitos Siis mihin tarkoitukseen hiustenhoidossa pitäisi käyttää pullovettä? Ihan uus juttu mulle...

Metallikertymien takia käytän, meillä on tosi rautapitoinen hanavesi.

Kadi kirjoitti:
Metallikertymien takia käytän, meillä on tosi rautapitoinen hanavesi.

OK, tämä selittää. Tuli itseasiassa mieleen postauksen jälkeen tuo, että varmaan metallikertymistä kyse.
En kyllä silti itse alkaisi pullovedellä tukkaani huuhtelemaan, tuntuu ainakin musta jo vähän turhan kalliilta..

Musta tuntuu että mitä kauemmin mä olen täällä pyörinyt ja friikahtanut hiustuotteisiin, sitä huonommin mulla menee hiusten kanssa. Nyt kun ihan alkaa miettimään niin tämä hiushulluus ei kyllä ole parantanut mun elämänlaatuani. Turhaa stressiä vaan kun kyttää missä kunnossa ja miten pitkä ja väri jne...&nbsp; Saatoin jopa olla onnellisempi silloin kun olin autuaan tietämätön hiusteni kunnosta. Tuntuuko kenestäkään muusta tältä?

^ Kyl vaan! Viime kerralla kun yritin kasvattaa tukkaa, tein sitä niin tosissani että hermostuin itseeni ja koko puuhaan ihan totaalisesti. En ole koskaan tyytyväinen tukkaani, haluan jatkuvasti lyhyempää/pitempää/punaisempaa/omaa väriä.... Mielihalut vaihtelevat laajemmin laidasta laitaan tukka-asioissa kuin ennen juurikasvua. Toisaalta, ennen menin kyllä reteesti vaan kampaajalle kun siltä tuntui ja tein mitä lystää, olin onnellinen tukkani kanssa oli se miltei millainen tahansa. Nyt pää tuntuu aina olevan jollain tapaa vääränlainen. Olisi niin mukava taas mennä sillälailla huoletonna.

Mena kirjoitti: Nyt kun ihan alkaa miettimään niin tämä hiushulluus ei kyllä ole parantanut mun elämänlaatuani. Turhaa stressiä vaan kun kyttää missä kunnossa ja miten pitkä ja väri jne... &nbsp;::) Saatoin jopa olla onnellisempi silloin kun olin autuaan tietämätön hiusteni kunnosta.

I hear you! Olen &nbsp;kanssa miettinyt samaa.. Ennen hiukset kasvo, kampaajat osas hommansa ja elvital hoitoaine oli tosi hyvää. Nyt oon niin kriittinen kaiken suhteen..

Miiialle sanoisin että kyllä saa leikattua. Mun siskolla on hyvin tuuheat ja taipuisat hiukset ja sen kampaaja leikkasi sille hyvin paljon kerroksia joista lyhyimmät on oikeasti lyhyet. Todella hieno rokkitukka tuli! Tarvii vaan uskaltaa rikkoo PALJON.

Mä olen itse asiassa miettinyt tätä paljon. En ole koskaan oikein ollut tyytyväinen hiuksiini, mutta nyt se oikein korostuu. En laita hiuksiani arkena, ettei hiukset vaurioidu ja pystyn kasvattamaan.. Eli hiukset on koko ajan vähän rumat tai tylsät. Se pistää miettimään, että onko sen arvoista kasvattaa, jos kerran ei niistä pitenevistä hiuksista saa iloita. Toisekseen mun hiukset kasvaa niin hitaasti, että senkin takia tuntuu turhalta koko homma. Ja pisteenä iin päälle, en edes usko pitkien hiusten sopivan mulle. Mutta niinkuin joku fiksusti sanoi, hiukset on vähän kuin meriitti, tai omin sanoin naiseuden mitta? Noh, typerää tämmöinen ajattelu. Nyt kuitenkin kasvatan ja sitten kun nää on oikeasti pitkät, voin huoletta leikata ja todeta, ettei ne pitkät sovikaan. Pakko se on kuitenkin ensin testata..

Noniin, suuria päätöksiä on tehty. Mä lopetan hiusten kyttäämisen ja tuotteiden haalimisen. Hankin jo Tigin Eco Awesome tweenin ja aion sillä pestä pääni ainakin loppuvuoden ajan. CWC-pesut mulla on käytössä muutenkin, joku halpishoitis siinä esihoitiksena. Jätettäväksi mitä nyt sattuu hyllystä löytymään (näitä on muutama liikaa) ja perään latvasuojaa (näitäkin on muutama jäljellä).

Tavoitteena olis että jossakin vaiheessa mulla on yksi shampoo, hoitoaine, halpishoitis, jätettävä ja latvasuoja. Muhitteluja en ole jaksanut tehdä enää aikoihin ja pistin Joicon rekunkin eteenpäin. Varmaan lahjoitan parit shampootkin eteenpäin. Ompelupidennys mulla on päässä ja sitä nyt tietysti käyn huollattamassa ja hennalla värjäilen. Näillä mennään loppuvuosi, saa luvan kelvata. Säästyypähän rahaa (tai sit ei ku shoppailen joka tapauksessa aina jotain...) ja ei vaan jaksa enää miettiä tukkajuttuja yhtään, on tullut ihan totaalikyllästyminen. Ei ne siitä tunnu paranevan vaikka kuinka miettisin ja muhittelisin. Aion ottaa tavaksi lähteä salille aina kun tekee mieli hairahtaa johonkin tukan muutokseen tai uusien tuotteiden hankkimiseen.

Viha-rakkaus hoidan säntillisesti päätäni, mutten onneks mene asian kans överiksi. Kasvatus meneillään, tarkoituksena päästä BSL-pituuteen.

Tukan väristä tykkään nykyään tosi paljon, enkä ymmärrä, miten joskus kuvittelin näyttäni paremmalta blondina&nbsp;

Pituus on vaihdellut aikojen saatossa useinkin ihan poikatukasta maksipituuksiin. Jos kyllästyn kasvatukseen, son todnäk nips-naps kampaajan penkillä (ja sittenhän sitä voikin aloittaa kasvattelun taas uudestaan!)

Ensin mä olin aivan fanaattinen ja välttelin lähes pakkomielteisesti kaikkea mikä vähänkin voisi rasittaa hiuksiani. Ylihoidin (taidan tehdä sitä vieläkin..)ym.
Mutta nyt olen kyllä alkanut rääkkäämään tukkapoloa, olen ottanut raitoja ja kehdannut välistä käyttää suoritusrautaakin ja fööniä. Mun lasimainen hiirenhäntäni näyttää ihan yhtä karseelta tein mä mitä tahansa.
Eli suhde hiuksiini on viha, mutta kuitenkin törsään kaikenlaisiin härpäkkeisiin ja laitan täten rahaa näihin . No okei, on nää joskus "aika kivat", mutta turhauttaa kun vaikka kuinka laitat niin hetken päästä sama lättäpää, huoh!

Hiukset on minulle yksi tärkeimmistä ulkonäön ja tyylin osista, vaikka ne eivät varsinaisesti ole mitenkään kovin persoonallisen väriset tai malliset. Todella voimakas luonnonkihara oli varsinkin ennen minulle hirveän identiteettikriisin paikka, nyt olen noin vuoden sisällä oppinut suhtautumaan siihen vähän rennommin, mutta koen silti näyttäväni "vakavammin otettavalta" suoristetulla tukalla.
Toinen pikkukriisijuttu on se, etteivät hiukseni tunnu suostuvan millään kasvaa pitkiksi - koskaan ei ole ollut noin mid-backia pitempiä hiuksia, vaikka näitä ei ole koskaan suuremmin leikelty. Pitkät hiukset on minulle joku saavuttamaton unelma, jota aina haikailen - en edes tiedä, miksi ja milloin minulle on siitä niin pakkomielle tullut.
Pidän kuitenkin siitä, että hiukseni eivät ole ihan maantienharmaat, vaan niissä on mukavaa hunajaista ja kultaista sävyä, niihin saa tehtyä kaikenlaisia kampauksia (rakastan lettejä ja niitä minulla onkin lähes aina päässäni jossain muodossa).

Vaikka muuten pukeutumiseni on hyvin mustavoittoista, hiuksia pidän silti mielelläni vaaleina ja se onkin mukavaa, jopa kansallisromanttisuutta tuovaa kontrastia hieman hipahtavaan metallistityyliini.

Mulla on ristiriitainen suhde hiuksiini. Hyvinä päivinä rakastan hiuksiani ja huonona päivinä vihaan niitä. Kulutan paljon aikaa täydellisten tuotteiden metsästämiseen, tai ainakin ennen kulutin, nyt on niin sopivat tuotteet käytössä, että aikaa menee vähemmän. Toisaalta olen todella laiska laittamaan hiuksiani, en oikein koe osaavani tehdä mitään ihmeellisiä kampauksia, enkä jaksa opetellakaan. Hiukseni näyttävät parhaimmilta föönattuina, mutta se on niin tylsää puuhaa, että jaksan ehkä kerran kuussa kaivaa hiustenkuivaajan esiin.

Metsästän varmaan ikuisesti sitä sopivaa ja ihanaa hiusväriä. Välillä tuntuu jo siltä, että olen löytänyt itselleni sen oikean, mutta sitten taas vaihtelunhalu iskee ja on pakko päästä kokeilemaan uutta. Toisaalta hiustenvärin vaihtelu on mukavaa ja piristävää, mutta olisi silti kiva löytää semmoinen, jossa viihtyisi edes vähän pitempään. Jatkuva vaalentelu/tummentelu rasittaa hirveästi hiusta, mutta onneksi hyvä hoito pelastaa edes vähän.

Hiukseni ovat melkein aina olleet hieman yli olkapäämittaiset ja siinä pituudessa viihdyn kaikkein parhaiten. Välillä malli on rikotumpi ja toisinaan vähän tasaisempi, mutta pituus pysyy aina suunnilleen samana. Keväällä ja kesällä kävin bsl-pituudessa, mutta se ei tuntunut samalla tapaa hyvältä. Hiukset näyttivät raskailta ja jotenkin valmiiksikin pyöreähkö leuanseutu näytti entistä suuremmalta. Lyhimmillään hiukseni ovat olleet leukamittaiset, lyhyempääkin olisi ehkä kiva kokeilla vielä joskus.

Hyvinä päivinä rakastan hiuksiani, mutta viimeisen puolen vuoden aikana pehkoni on muuttunut melkein piikkisuorasta selvästi taipuisaksi enkä ole ihan vielä oppinut tulemaan toimeen asian kanssa. Olen farkut ja t-paita -tyyppiä, joten tuntuisi kummalta jos hiukseni olisivat jotenkin poikkeuksellisen räväkät tai huomiota herättävät.

Taidan olla nykyisin tosi ylisuojeleva. Ennen raastoin hiuksia ihan surutta, värjäsin 3:n viikon välein, pesin päivittäin jne. Sitten aloin kasvattaa hiuksia, vähitellen olen leikkauttanut blondattua pois, nykyisin taitaa olla sitä enää pohjalla ihan parissa sentissä latvoissa. Värjään myös hiuksiani vain n. 5 kk:n- puolenvuoden välein, jolloin myös samalla sitten leikkuutan. Itseasiassa yritän lopettaa sitäkin nyt kun latvat alkavat olla jo aika kivassa värissä. Ehkä vain raitoja ensikerralla.

Omistin ennen lyhyen tukan, nyt kun hius on saanut pituutta olen ihan ylitarkka kunnosta. Huomasin jopa että hiuksissani on muutamia kaksihaaraisia, joita en ole koskaan ennen löytänyt. Tämä on kummallista sillä leikkautan hiuksiani säännöllisemmin, värjään harvemmin ja hellävaraisemmin ja lämpökäsittelytkin on historiaa. En oikeastaan hoitanut hiuksiani edes kun ne olivat yli BSL joskus vuosia sitten. Nyt olen tosi tarkka kaikesta. En uskalla pestä hiuksiani kuin korkeintaan 3:n päivän välein, muhittelen joka toinen kerta, joka toinen on CO, pelkään hiuslenkkejen aiheuttamaa kulumaa, saman kampauksen aiheuttamaa kulumaa, tyynyliinan aiheuttamaa hankausta, värjäämistä, suoristusrautaa ja fööniä (näitä siis ihan koomisen liikaa). Siis kyse ei ole mistään fobiasta mutta pahaa tekee jos en saa toimia mallin mukaan jonka olen syöttänyt aivoihini.

Välillä mietin mistä tämä ylitarkkailu ja hoito johtuu? Ehkä syynä on nyt jo yli vuoden kestänyt kasvatus, se että olen ensimäistä kertaa tyytyväinen oikeasti hiuksiini n. 10:neen vuoteen ja pelkään että ne tuhoutuvat kun ovat nyt niin ihanan hyväkuntoiset. Ehkä tämä suhde neutralisoituu, ainakin latvojen ylitarkkailun yritän tässä lopettaa, ehkä se 2 kaksihaaraista on ihan ok koko päässä&nbsp;

Mulla on nykyään aika neutraali suhde hiuksiini. Vielä muutama vuosi sitten hoidin hiuksia huomattavasti enemmän, mietin mitä shampoota/hoitoainetta/tehohoitoa/jätettävää käytän milloinkin ja itseasiassa merkkasin kyseiset asiat aina "hiuskalenteriin". Tuolloin haalin hellävaraisia hiuslenkkejä, klipsuja, pinnejä yms hiustenkiinnitysvälineitä. Muhittelin usein, talvella suojelin hiukset huolellisesti pakkaselta ja kesällä auringolta. Leikkelin kaksihaaraisia tämän tästä. Kiinnitin huomattavasti enemmän huomiota hiuksiini ja kulutin aikaa niiden kanssa puljaamiseen.

Nykyään käytän hyväksi havaittuja tuotteita, joskus pitää ostaa joku uusi juuresten suosiossa oleva testiin. En jaksa kuitenkaan analysoida kovin tarkkaan pesujen tuloksia ja miettiä mikä yhdistelmä olisi se kaikkein paras. Hiusten pituuden ja työn luonteen vuoksi hiukset ovat aina kiinni. Vapaapäivinäkin tulee pidettyä kiinni, koska pitkät hiukset ovat aika vaivalloiset auki mielestäni. Yöt hiukset ovat aina letillä ja toisinaan tuo sama letti saattaa olla pari-kolme vrk eli pesujen välin siis. Illalla pesen hiukset, haron sormilla suht selviksi, letitän kosteina (useimmiten ilman jätettäviä..), aamulla letti nutturalle, illalla nuttura auki ja kas, hiukset on jo valmiiksi letillä yötä varten. Näin mennään kunnes pesen hiukset seuraavan kerran...

Työn takia pääsen joskus tosi myöhään ja aamulla pitää mennä jo aikaisin taas töihin enkä jaksa/kerkeä pestä hiuksia kokonaan tässä välissä, vaikka olisi pesupäivä. Tällöin pesen päänahan lavuaarissa ja annan pituuksien olla oman onnensa nojassa taas muutaman päivän. Tällä tavalla hoitoaineen/tehohoidon käyttöväliksi saattaa tulla pahimmillaan jopa viikko. Olen kuitenkin koittanut skarpata ja harrastaa tätä mahdollisimman vähän tai ainakin laittaa latvoihin hoitiksen pesun ajaksi vaikuttamaan.

Töiden vuoksi olisi huomattavasti helpompaa, jos hiukset olisivat reilusti lyhyemmät. Olkapää-BSL olisi varmaan aika passeli. Tykkään kuitenkin näin pitkistä hiuksista ja haluan nähdä kuinka pitkiksi ne oikein kasvaakaan. Tällä hetkellä pituus siis takapuolen alle reilusti, pisimmät n. puoleen reiteen. Tosin näistä pitäisi sentti-pari napsaista pois, kun on vähän kuivaa. Värjätäkin taas pitäisi, kun on tullut juurikasvua jo monta senttiä, mutta en jaksa vielä ruveta.

En siis nykyään jaksa stressata hiusten vuoksi. Hoidan kun kerkeän, koitan käsitellä hellävaraisesti, en käytä kuluttavia klipsuja, hiuslenkkejä yms, en föönaa, käytä hiuslakkaa tai muitakaan muotoiluaineita (paitsi otsikseen). Yritän tehdä hieman erityyppisiä kampauksia, jotta kiinnityskohta vaihtelisi, pidän hiukset talvella takin alla ja pyrin käyttämään huivia tms kesäisin aina kun mahdollista. Värjätessä värjään useimmiten vain tyven enkä rasita pituuksia, kuin vain tarvittaessa.

Tälllä hetkellä oon näihin ihan tyytyväinen ( jossei oteta lukuun sitä, että haluun ihan hirveesti niiden kasvavan ja ÄKKIÄ perseelle asti ). Arkisin nää roikkuu letillä pitkin selkää, kun niille on jihan turha tehdä yhtään mitään, kun koulussa joutuu pitää kii ja aamulla haluun nukkuu niin pitkää ku vaa voin.
Ehkä sit jaksan kokeilla näihin kampauksia, kun mulla on oikeesti aikaa.

Minulle hiukset ovat yksinkertaisesti osa identiteettiä ja ehkä imagoakin, pitkät sellaiset siis.

Tämä blogthings-testin tulos, vaikka hupitesti onkin, niin kuvaa kyllä minua aika hyvin, oikeastaan:

What Length Hair Should You have?

You Should Have Super Long Hair
You are free spirited and carefree. You are a total wild child, and no one is going to tame you!
Your hair tells people that you're an individual who doesn't care what other people think. You and your hair break all the rules.

You are a mysterious type who has many secrets. You prefer to keep to yourself.
There's a lot hiding behind that hair. Very few people truly understand what you are all about.

(Jos joku muu haluaa huvin vuoksi tehdä tuon testin, niin tässä: http://www.blogthings.com/whatlengthhai ... uhavequiz/ )

You Should Have Super Long Hair

You are free spirited and carefree. You are a total wild child, and no one is going to tame you!
Your hair tells people that you're an individual who doesn't care what other people think. You and your hair break all the rules.

You are a mysterious type who has many secrets. You prefer to keep to yourself.
There's a lot hiding behind that hair. Very few people truly understand what you are all about.

Oho, tulipa minulle yllättävä tulos!

You should have super short hair

You are confident and conventional. You are proud of who you are and have nothing to hide.
Your hair tells people that you are honest and straightforward. You appear ready to face the world head on.
You can be very quiet at times. You aren't shy though... you're just thinking things over.
You prefer to plan out the best course of action before you do anything. You want to be able to be your best in every situation.

Teksti sinänsä pitää paikkansa useissa kohdissa, en ihan noin itsevarma kuitenkaan ole, mutta super short hair ei ole kyllä yhtään minun juttuni, vaan lempparipituuksia ovat vyötärö ja lantio - oikeasti minulla on aina ollut noin mid-back-pituiset hiukset, kun eivät siitä pitemmälle juuri kasva.&nbsp;

Mäkin sain super-long hair.&nbsp;
Mä olen nykyään hieman välinpitämättömämpi hiuksiani kohtaan kuin aikaisemmin. Ts. nuorempana tuli ihan älyttömästi laitettua ja värjäiltyä, ja aina oli joku ihan hullu hiusmalli, kuten irokeesi tai vastaava. Näin yliopistoikäisenä olen sitten ajatellut, että olisi kiva näyttää jo hieman aikuisemmalta, joten otin itselleni tämän ikuisen projektini: katson kuinka pitkäksi hiukset kasvavat. Nyt luulen, että olen saavuttanut sen maksimipituuteni, joten kasvatus ei enää ole mielessä. Olen nykyään melko huoleton hiusteni kanssa, jokus vähän laiminlyöväkin, sillä pitkästä luonnonkiharasta hiuksesta voisi pitää vähän parempaakin huolta. Laitan kyllä hiukset joka yö kiinni tai en saisi niitä selviksi aamuisin.
Nyt tosin kriiseilen oman värin kasvatuksen kanssa. Mulla olisi oman väristä hiusta jo pixien verran, mutta en ole uskaltanut vielä leikata. Poikkis ja kaveri sanoo, että hiukset on nyt pitkinä tosi ihanat ja toisaalta olen niitä jo pitkään tähänkin mittaan kasvattanut, niin ei heti raskisi leikata. Mietin latvojen liukuvärjäystä, eli jos hetken nauttisi vaalennuksella raiskatuista pitkistä hiuksista ja vetäisisi sitten sen pixien.
Että ei kai tästä hiuskriiseilystä koskaan pääse eroon.&nbsp;

Pitkät hiukset on osa minua, en haluaisi missään nimessä leikata olkapäämittaa lyhyemmäksi.
Silti en kohtele niitä mitenkään ylivarovaisesti, kun on esim. tullut vaihdeltua tuota väriä suht usein... Värjätessä ja vaalentaessa ajattelen että ne on vaan hiukset, ne kasvaa takas. Kun vaalentaa, olen aina valmis ottamaan sen riskin että voi joutua leikkaamaan lyhyemmäksi. Sitten varmaan käyttäisin pidennyksiä, jos näin joku päivä kävisi&nbsp;
Mutta näinhän ei käy, koska oon nyt päättäny pysyä vaaleassa. Ihan oikeesti.&nbsp;
Pyrin kuitenkin hoitamaan hiuksiani niin hyvin kuin suinkin osaan, selvittelen niskatakut pois heti ja läträän hoitoaineilla. Pitkänä ne mieluusti pidän...

Mun hiuksisto ei oo mitenkään helposti asettuva vaan aikamoinen reuhka välillä, mutta suurimmaksi osaksi pidän siitä.

Mä sain vastaukseksi, että pitäs olla Long Hair ja sitähän tässä tavottelen, muuten se analyysi ei pitänyt ollenkaan paikkaansa.

Mulla on ollut 2004 asti pelkästään rakkaussuhde tukkaani. Saan sen hoitamisesta mielihyvää. Tuntuu hyvältä kun pesen likaista tukkaa ja sitten siitä tuleekin puhdas ja ilmava.&nbsp;

Enpä mä noita kummoisemmin laittele, arkena vaan roikkuvat mukana letillä ja tulevat hiplatuiksi aina välillä
Ehdottomasti pitää sanoa, että muutos on parempaan päin, olen rakastumassa niihin