Millainen suhde hiuksiisi?

[Mariatar]

Hiukseni ovat aina olleet parhaimpia osia minussa; niin paksut ja tuuheat. Hiuksiini suihtaudun varmaan vähiten neuroottisesti vartalossani.

[Jemni]

Mulla on selvä viha-rakkaus suhde.
Toisaalta tykkään hiuksistani, kun ne on lyhyet, toisinaan taas haluaisin, että ne olisi tosi pitkät, joita mulla ei oo ikinä ollu. Pisimmillään ne on ollu vaan just ja just olkapäille. Tällä hetkellä oon tummassa tukassa, mutta tekisi hirveästi mieli alkaa värjäämään hiusta taas vaikka punaiseksi tai oranssiksi.. Oon onneks saanu pidettyä itseni pois värien luota, joten jos saan pidettyä itseni myös pois saksien luota niin hyvä on.. 

[loota]

Olen aikaa myöten oppinut arvostamaan tätä pörröä. Ennen suorastaan vihasin hiuksiani, koska yritin pitää ne pakolla suorina ja se on tosi vaikeaa jos ilma on vähänkään kostea. Nyt kun vihdoin ja viimein osaan olla ylpeä siitä että omistan luonnonkiharat, niin olen oppinut korostamaan sitä ja nauttimaan samalla siitä minkä ennen olen kokenut vaikeimmaksi ulkonäön osaksi.

Nykyään tukassa kiukuttaa useimmiten, etten millään löydä etutukkamallia, jonka voisi leikkauttaa. Mielestäni se toisi persoona paaaljon paremmin esille, kun saisi jonkinlaisen otsanpiilokkeen kun tämä sivuotsistyyli on niin tavallinen.

Lähes aina olen ajatellut, että mitä pidempi sen parempi, mutta nyt on alkanut käymään mielessä myös sellainen, että jos jossain näkisin siistin puolipitkän tai muuten vain ei-niin-pitkän mallin, joka saisi luonnonkiharan tukan näyttämään vielä paremmalta kuin nyt, niin saattaisin nopeastikin pätkäistä näitä pois. Toisaalta taas luonnonkiharat pitkät hiukset on sitä, mitä eniten haluan tällä hetkellä ja toivon että kesällä näitä jo voisi hyvällä omallatunnolla kutsua pitkiksi

[Suomineito]

Mulle hiukset ovat jonkinlainen suoja, joihin voin tavallaan piiloutua katseilta. Olen sen verran ujo että minulle on tärkeää voida piilottaa kasvoni tarvittaessa hiuksien alle. Siksi todella lyhyet hiukset ja varsinkin kalju olisi minulle liian rohkea juttu. Ja jotenkin hiukset on tosi vahvasti aina liittyneet identiteettiini. Nuorempana tavallaan etsin itseäni hiusteni kautta, ja nykyäänkin koen että pitkä tukka on/olisi osa minua. Ehkäpä myös pieni hippi minussa haluaa antaa hiusten kasvaa kuten hipeillä yleensä.

[Fredrika]

Mielestäni hiukset kertovat aina kantajansa persoonallisuudesta, siitä mihin ryhmään hän kuuluu.
Naiseus ei ole kiinni pitkistä hiuksista, mutta henkilökohtaisesti koen olevani naisellisempi kun hiukseni ovat pitkät (kasvatan...). Tosin sitten taas tooosi pitkät kertoo minusta enemmän tyttömäisyydestä kuin naisellisuudesta
Vaikka, tilaisuudesta riippuen, joskus tuntuu, että hiukseni ovat yksi asuste ovat ne asuste joka kertoo minusta. En ole niinkään tarkka esim. juurikasvusta, mutta silti aina juurikasvu kummittelee mielessä. En välitä tarpeeksi tehdäkseni sille mitään sillä vaatii aikamoisen käsittelyn.
Haluan olla hiuksiltani erilainen, hieman trendikäs ja hyvin hoidettu. En tip top. Tämä siis ihanne.

[Sanguine]

Kyllä hiukset on ehdottomasti enemmän kuin asuste. Ennen kyllä värjäilin aika ahkeraan, eikä hiusten kuntoa tullut mietittyä. Oikeastaan täällä käyminen on taas saanut minut järkiini (en voi uskoa, että vähän aikaa sitten suunnittelin blondaamista!  ). Nyt olen jo "sinut" omien hiukseni kanssa. Niiden väri on mitä on, eikä sitä voi jatkuvasti muuttaa.
Olen oppinut olemaan realistinen - omat hiukseni tulevat aina olemaan vähän oikuttelevat ja maantienruskeat, ei siihen auta muuta kuin hyvä hoito ja kohtuullinen värjäily. Välillä haaveilen paksummista ja pidemmistä hiuksista, mutta kun katsoo peiliin, onkin ihan tyytyväinen. Nämä riittävät minulle, tilanne voisi olla pahempikin, kun en pari vuotta sitten paljon kunnosta välittänyt, kunhan oli juurikasvu piilossa ja tukka vaaleana.

Nyt olen valmis kuluttamaan rahaa hiusten kuntoon niinkin paljon, ettei moni meinaa millään ymmärtää tätä "pakkomiellettä" kutreista.  Oikeastaan jos pitää nimetä joku paras kohta vartalossa, niin se on ehdottomasti tukka. Jo pienenä oli huomattavissa hiushulluutta, kun kelasin yhtä filmiä edestakaisin, missä nainen juoksi pitkä letti hulmuten. Äidin piti jo silloin ommella tarhaan letti, joka kiinnitettiin pinneillä hiuksiin. Mummon neuvot hiustenhoidosta muistin ja äitiä välillä ihan hermostutti, kun suihkussa käyminen ja hiusten peseminen oli hoidettava aina pilkuntarkasti; siihen rituaaliin ei kukaan saanut puuttua.  Oli vaihe, jolloin suorastaan inhosin omia hiuksiani. Nyt tulee niitä pahoja hiuspäiviä, mutta olen luvannut itselleni, etten enää koskaan aloita mitään hiusten rääkkivaihetta ja olen nyt pitänyt lupaukseni - hiukset ovat saaneet olla käsittelyiltä rauhassa kohta vuoden.  Kunto on selkeästi parantunut. Nyt vielä kampaamotuotteet kehiin, niin alan olemaan tyytyväinen.

Omat hiukseni eivät kai kerro, millainen olen. Ne ovat aika tavalliset. Kai niistä näkee, miten laiska olen, kun ei koskaan ole mitään uusia kampauksia. 

[Liisukka]

Mulla on vähän ristiriitainen suhde tukkaani. Toisaalta olen siihen ihan tyytyväinen, kunto on parantunut paljon kun löysin aikoinaan HS:n foorumin  Parhaassa mahdollisessa kunnossa tämä kuitenkin olisi, jos en vaalentaisi ollenkaan. Mun oma väri on kuitenkin niin ankean maantienvärinen, että sitä ei jaksa katsella. Huomaa siitäkin, että naamakin näyttää paljon paremmalta, kun pääsee pitkästä aikaa kampaajalle hoitelemaan tyvikasvun. Niinpä laittelen suosiolla raitoja.

Olen aika laiska laittamaan tukkaa mitenkään. Joidenkin ihmisten tukkahan näyttää hyvältä, vaikka sille ei tee mitään - no, minun ikävä kyllä ei. Tuntuukin vähän hölmöltä, että pidän huolta tukan kunnosta, mutta se ei kuitenkaan ole kovin usein kauneimmillaan, koska olen niin laiska 

Oon usein miettinyt, että tukkaan olisi kivaa saada jotain vähän räväkämpää mallia. Haluan kuitenkin pitää sen myös pitkänä. Mulla on ollut tosi lyhytkin tukka, mutta mulla on kyllä sama juttu kuin Suomineidolla - tykkään, että tukan taakse voi myös piiloutua 

[Lara]

Mä olen sisimmässäni ehdottomasti pitkätukkainen. Olen koko pienen ikäni piiloutunut hiuksiini, koskaan en pitkää tukkaani kiinni pitänyt. Nyt kun on ollut lyhyet hiukset, niin kamala hinku saada taas pitkät, mutta tätä kokemusta olla lyhythiuksinen en vaihtaisi pois. Tämä on ollut oikeastaan aikamoinen kasvun paikka, tarvinnut rakentaa identiteettiä ihan uudelleen. Pitänyt uudelleen miettiä ne omat hyvät puolet ja minkä takia on viehättävä, koska tukkaa on aina pitänyt naiseuden symbolina. On todella huojentavaa todeta että olen vielä minä, vaikka tärkeä osa minusta on pois, sitä jotenkin rakentuu uudelleen. Onneksi kuitenkin saa harjoitella näin kevytmielisellä asialla eikä vaikka vakavan sairauden myötä menetetyillä hiuksilla tai rinnoilla, kuten sukulaisnaiseni.

[Lafanque]

Mulla on jo pitkään ollut intohimoinen rakkaussuhde hiuksiini  Käytän niiihin todella paljon aikaa ja rahaa, mutta ovat todellakín sen kaiken arvoiset. Sanonta hiukset on naisen kruunu pitää mun kohdalla täysin paikkansa. Haluan että hiukseni voivat hyvin ja näyttävät terveiltä & elinvoimaisilta. Teen kaikkeni niiden eteen.
Haluan että hiukseni muistetaan, haluan että ne kerää katseita ja otan suurena kohteliaisuutena sen, kun niin kovin usein kysytään voivatko hiukseni olla aidot En ikinä koskaan milloinkaan haluaisi pidennyksiä tai mitään vastaavaa. Haluan sen mahdollisuuden että saan vastata kysyjille, että aidothan ne, tyvestä latvaan.
Lovetan tätä tukkaa.

[zubi]

Suhteeni hiuksiini on melko neutraali nykyään. Käyn säännöllisen tiheästi kampaajalla, käytän monipuolisesti melko laadukkaita tuotteita hiusteni hoitoon, enkä halua esiintyä julkisesti "tukka huonosti". Kuulemma hiukseni näyttävätkin aina hyviltä, kavereiden mukaan ainakin. Hoidan hiuksia niin, että ne näyttävät ja tuntuvat hyväkuntoisilta, mutta toisaalta rasitan niitä värjäyksillä ja föönaamisella, sekä hiuslakan käytöllä. En halua enää lookiini mitään liian huomiota herättävää, vaan suosin kohtuullisen klassista tyyliä ripauksella muodikkuutta. Joo, tässä 23 vuoden iässä alkaa jo vähän tylsistyy. 

Mulla on lyhyet hiukset, ja olen jotenkin jämähtänyt niihin. Mulla on kai lyhyttukkainen identiteetti tai jotain. Olen aina kaveriporukoissa ja työpaikoilla se, jolla on ne "tosi kivat lyhyet hiukset", mutta salaa haaveilen pitkistä. Minusta ei vain ole kasvatukseen, koska en kestä mitään "ylikasvanutta" mallia! Ehkä vielä jonain päivänä annan kasvaa kunnolla... (??) Kuitenkaan en halua mitään sellaista perusmallia, eli jotain suoraa puolipitkää tukkaa. Mulla pitää olla jotain muuta ideaa siinä lookissa, on ihan pienestä tytöstä asti pitänyt. Huono puoli siinä on se, että musta otetut valokuvat aina oikein alleviivaa sitä aikaa jolloin ne on otettu, koska lyhyemmässä mallissa näkyy aina paljon paremmin muotivirtausten vaikutukset ja muutokset. Siskoni pitkä suora tukka näyttää taas aina vanhemmissakin kuvissa niin klassisilta. Eli just sellaisilta, mitä tyyliä teininä inhosin! Jälkeenpäin tietenkin näyttäis paremmalta niissä teiniotoksissa, jotka on muutenkin kamalia. 

Tykkään ilmentää vuodenaikoja ja fiiliksiä tukassani, ja värin vaihto piristääkin aina tosi paljon. Kaipaan aika usein sitä vaihtoa, onneksi lyhyt tukka mahdollistaa sen aika hyvin. Välillä olen ihan blondi, välillä punapää, ja nyt brunetti. Tykkään siitä, että mulle sopii melkein kaikki värit.

Välillä menee hermot, kun tukka ei ole sellainen kuin haluaisin, mutta nykyään olen melko usein tyytyväinen siihen. Olen löytänyt tyylin, jota ei paljon tarvitse laittaa, ja oppinut ehkä arvostamaan niitä ominaisuuksia joita mulla on (paksu tukka, piikkisuoruus) enkä enää niin paljon haikaile esim. kiharoiden perään, joita tähän tukkaan ei yksinkertaisesti saa kohtuullisin keinoin.

Mulla oli tuossa noin vuosi sitten vaihe, jolloin hoidin hiuksiani tosi kalliisti (omalle budjetilleni), mutta nyt olen päässyt siinäkin asiassa tasapainoon. Valitsen mahdollisimman edullista, mutta laadukasta, ja olen vain tyytyväinen että pärjään ilman superkalliita sarjoja.

[MerGirl]

Pidän hiuksistani noin kuukauden kampaajalla käynnin tai kotona värjäyksen jälkeen, sitten alkaa ahdistus. Ne ei ole hyvät pitkänä, ei lyhyenä ei otsiksella, ei ilman...Mikään ei kelpaa ja kaikki kyllästyttää. Ne on huonot auki, kiinni ponnarilla, letteinä, nutturalla, suorana, kiharana.
Shampoomainokset ärsyttää sikana, muijilla on tuhat metriä pitkä letti joka kiiltää kuin timantti ja minä en saa ikinä semmoista omista hiuksista.

Mitenkähän äkkiä kyllästyisi kaljuun...?

[Euphoria]

Minulla on viha-rakkaussuhde hiuksiini, koska hiukseni ovat aivan mahdottomat. Nyt kun minulla on lyhyet hiukset, niin olen niihin paljon tyytyväisempi, ja laitankin niitä paljon enemmän kuin pitkä aikoinaan. Toisaalta alan kyllästyä jo tähän lyhyeen, mutta toisaalta taas hiukseni tuntuvat aivan mahdottomilta, kun ne vähänkin kasvavat. Monta kertaa olen miettinyt kasvattamista vähän pitemmäksi, mutta aina olen palannut lyhyeen. 

[RockQueen]

Rakkaussuhde ehdottomasti! Olen ylpeä tukastani ja saan suurta nautintoa sen hoitamisesta. Tutkin tosi mielelläni eri tukka-aineita ja haluan kutreilleni vain parasta. Nuuhkin latvoja usein ihan ekstaasissa ja näplään muuten vaan. Olen myös tosi herkkä ottamaan itseeni jos mun tukkaa arvotellaan (ja poikaystävähän käyttää tätä aina hyväksi kun se haluaa kiusata mua ). Voin vain kuvitella kuinka itseriittoinen mä olen kun saan kasvatettua tukan niin pitkäksi kun sen haluan, sitten se on täydellinen

[Natalija]

Nykyään tukka on mulle tärkeimpiä ulkoisia avujani. Ehkä jopa tärkein. Ennen se oli vain välttämätön paha, joka roikkui niskassa ja oli aina huonosti, mutta viime vuoden lopussa koin "herätyksen" ensin HS:n ja sitten Juurikasvun muodossa, ja aloin panostaa hiuksiin. Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut hiusten- ja kauneudenhoidosta, mutta ennen hiustenhoitoni oli sellaista hiusten "kuorruttamista", en siis panostanut hoitoon, vaan enemmän kampauksiin yms. laittoon, että niistä tuli hyvännäköiset.

Omistan suhteellisen paksut hiukset, joten ajattelen asian niin, että kun mulle on sellaiset suotu, niin niistä kannattaa myös ottaa kaikki irti ja maksimoida hyöty hoitamalla hiuksia mahdollisimman hyvin !

[michelangelo]

Kuten Euphoria, olen tyytyväisempi lyhyeen tukkaani kuin olin ikinä pitkään (leuka-olkapäämittaiseen) tosin joinain päivinä pidin pitemmästä tukasta kun oli kiinni jne. Nykyään tulee laitettua vähän tukkaakin, koska kasvaa ylöspäin...
Mutta kyllä kaipailen pitkiä hiuksia, ne on niin ihanan tuntuiset. Ja kuten CO-pesu -ketjussa mainihin: jotenkin pitkän tukan pesuhetkikin on ihanaa ja jollain tapaa terapeuttista (koska muulloin hiuksiaan vihaa enempi tai vähempi, pestessä ne on märät ja ihanat) kun saa läträtä kaiken maailman aineita tukkaan ja näkee tukkaa huuhdellessa niiden ihanan värin jne.
Tämän lyhyen kanssa elin kuherruskuukautta ihan alussa, mutta suht nopiasti näihin tottui ja tätä nykyä tuntuvat niin arkisille. En kyllä palaa enää pitkiin hiuksiin vaikka kaipailen niitä. Ne ei vaan sopineet minulle, joten ulkonäön merkitessä kuitenkin, en palaa niihin.
Jotenkaan en saa kontaktia näihin kun pesee. Se on niin erilaista, ja tehohoidot olen jättänyt poies sen verran lyhyet ovat.
Tukkani ovat arkiset, mutta helpompi hoitoset. Ja jopsa näihin rakastuisi jälleen kunhan kasvavat vielä, ja tämä ohkanen (hiukset ohentuneet) kausi häviää, ja jos olis varaa ja löytäisi ihanat shampoot ja hoitikset..
Eiköhän tässä ala hiljaksiin kiintymys syveneä, viimestään kunhan pääsen hemmottelemaan hiuksia. Millon lie.