Hiukset siiliksi!

Leikkaukset sekä kampaukset
michelangelo
Hiushörhö
Hiushörhö
Viestit: 242
Liittynyt: 24 Tammi 2006, 16:17

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja michelangelo »

luumu: Ei yhtään paha.
Meni pari minuuttia ennen kuin silmä tottui ja sitten huomasin, ettei ole yhtään tyhmän näköinen.
Hassulle tuntui kattoa siiliä kun mieltää sen miehille/pojille, joten vaati pientä totuttelemista.

Todella mukavaa, että laitoit kuvan, se auttaa uskoakseni meitä muita näkemään lopputuloksen millainen tulisi suunnilleen olemaan. Piristävää!
Sitähän ruukataan sanoa kuvan kertovan enemmän kuin tuhat sanaa. Kyllä se suunnilleen niin on (sanojen lukumäärästä en niin saletti).

Tästä on hyvä miettiä omalta osalta siiliä. Hitsi, että se olisi radikaali muutos olkoot hiukset polkka tai pitkät entuudestaan. Jotenkin silti tuntuu, ettei kaduttaisi tai ainakaan se ei näytä yhtään pahalta.  :) Mutta saas nyt nähä. Yhä mietityttää hiusten ohuudesta johtuen. Mutta kertakaikkisen piristävää oli nähdä kuva!

---

Nyt aloin miettimään asiaa todenteolla. Houkuttaa valtavasti.
Kuinka kauan kestää hiuksien kasvaminen suunnilleen puolesta sentistä viiteen?
Hiuksethan ei kasva älyttömän nopeasti, joten jos ottaisi siilin niin sen kanssa pitäisi elellä aika pitkään ja sitten sänki kasvaisi pituttaa ns. poikatukkaan jne.
Tästä herää kysymys, olisiko minusta seisomaan tekoni takana/ iskeekö kuitenkin katumus.
Tuntuu, että kestäisin sen kesäloman joka suunnilleen 2 kk ihan mukavasti siilillä, kosken liikkuisi näissä julkisissa ympyröissä kotipaikkakunnalla, ja sukulaiset on todella mukavia ihmisiä jotka ei varmaankaan mäkisisi mikäli lähden kesätöihin sinne päin.

Minullakin pitkätkö tukka vetää ja korostaa inhottavasti sitä pyörrettä/näyttää lattealle ja myöskin minulla takaraivo näyttää siksi litteälle ja rumalle.

Entäs kun on siili (joka tiettävästi lyhyt, eikä peitä hirmusesti päänahkaa) niin pitäisihän päänahkaa suojata auringolta jollain hattusella tms.?

Kun ajellaan tukkaa siiliksi niin aloitattehan keskeltä jakauksen kohdalta ja lähdette kuljettamaan alaspäin (koskei "kaljua" haluta) Uskoisin, että onnistuisi.

Lähinnä pelottaa juuri palaute mitä tulisi muilta kuin läheisiltä/lähipiiriltä, etenkin koulussa syksyllä kun hiukset lyhyt poikatukka.

Kasvun lisäksi mietityttää lähinnä (eli estelevät puolet asiassa) se kun hiukset tosiaan hyvin vaaleat tyvestä niin huomaako juuri, että on ollenkaan hiuksia päässä/ näyttääkö tyhmältä ???
Aikalailla sopotusta, mutta jospa ymmärsitte mitä sanoin.  :) Aijaijai..


Yhdistin peräkkäiset viestit. ~ Tuikkuli
Viimeksi muokannut michelangelo, 28 Maalis 2006, 21:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Illusia
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1593
Liittynyt: 20 Tammi 2006, 08:32

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja Illusia »

Mulla samanlaista pohdintaa...Tällä hetkellä olen sitä mieltä että kesän alussa lähtee tukka kokonaan pois mutta huomenna olen taas jo toista mieltä.Huoh!Ota tästä nyt sitten selvää...Kesällä ollaan lähdössä reissuun ja olis kiva jos silloin ei tarvis ylimääräsiä hiushärpäkkeitä rinkassa kuljettaa.
maarit

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja maarit »

michelangelo kirjoitti: Nyt aloin miettimään asiaa todenteolla. Houkuttaa valtavasti.
Kuinka kauan kestää hiuksien kasvaminen suunnilleen puolesta sentistä viiteen?
Yksilöllistä. Kahdesta viiteen kuukautta, sanoisin. Kesällä kasvaa kai useimmilla tukka nopeammin kuin talvella.
Entäs kun on siili (joka tiettävästi lyhyt, eikä peitä hirmusesti päänahkaa) niin pitäisihän päänahkaa suojata auringolta jollain hattusella tms.?
Kannattaa varmasti suojata, jos on taipumusta ihon palamiseen.
Kun ajellaan tukkaa siiliksi niin aloitattehan keskeltä jakauksen kohdalta ja lähdette kuljettamaan alaspäin (koskei "kaljua" haluta) Uskoisin, että onnistuisi.
Kannattaa käyttää sellaista konetta, johon voi säätää pituuden. Sillä voi vedellä miten vain eikä voi epäonnistua.
Lähinnä pelottaa juuri palaute mitä tulisi muilta kuin läheisiltä/lähipiiriltä, etenkin koulussa syksyllä kun hiukset lyhyt poikatukka.
Suuri osa (ellei suurin osa) ihmisistä ihailee ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä poikkeuksellisia asioita / juuri niin kuin haluavat.
Kasvun lisäksi mietityttää lähinnä (eli estelevät puolet asiassa) se kun hiukset tosiaan hyvin vaaleat tyvestä niin huomaako juuri, että on ollenkaan hiuksia päässä/ näyttääkö tyhmältä ???
Ihan vaalea tukka suurentaa mahdollisuuksiasi näyttää söpöltä.  ;D Se kun jotenkin pehmentää koko lookia.

Go for it! Ei voi noin paljon miettiä asiaa ja sitten jättää tekemättä - ennemmin tai myöhemmin uskallat kumminkin... Miksei siis ennemmin.  ;D
michelangelo
Hiushörhö
Hiushörhö
Viestit: 242
Liittynyt: 24 Tammi 2006, 16:17

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja michelangelo »

maarit: Tuhannet kiitokset sinulle! :-*

Valtavasti helpotti saada vastauksia ja oli vieläpä positiivisia/huolia alentavia. Olen kyllä varma, että kokeilen siiliä, koska ties vaikka löytäisi tyylin mistä tykkää ja tuntuu hyvälle. Varsinkin takaraivo tuntuisi kaipaavan kevyempää kannateltavaa.
Ajankohta enää mietittävänä: Ihan kesäloman alussa olis menoa missä pitää olla jonkinmoisen tuttavapiirin keskuudessa viikko joten riippuu nyt siitä uskaltaudunko heidän seurassaan olla siilissä vai en. Tuossa nukkuessa tuli mieleen itikat kesällä.. miten voisi suojautua niiltä? Pitäisikö ostaa vaan kunnon hattu vai olisko jotain muuta keinoa? Käytännön asiat alkaa kiinnostamaan, kun on muut jo "suunniteltu", muttei ne tämän päivän murheita ole tietenkään.

Kiitos maarit vielä, ennemmin tai myöhemmin ja kyllä tänä vuonna aion kokeilla (jos en jänistä, mikä ei ole suunnitelmissa) :D
calypso
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2457
Liittynyt: 24 Tammi 2006, 11:49

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja calypso »

Kyllähän ne itikat paksunkin tukan läpi puree, ainakin minun päätäni. Joten tuskin kannattaa alkaa hattu päässä nukkumaan ellei välttämättä halua. Eihän siilitukkaiset miehetkään mitään hattua yöksi virittele  :D
Illusia
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1593
Liittynyt: 20 Tammi 2006, 08:32

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja Illusia »

Ja jotkut itikat myös pistää huivin tai ohuen hatun läpikin.  >:(
petomaani

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja petomaani »

luumu kirjoitti: Olisi, kunhan saan kuvia laitettua irc-galleriaan, niin informoin kyllä tänne.
Wou! *kade* Kerrohan, mitä kommentteja olet saanu? Mitäs itte tykkäät? Harmittaako mikään??
~vail~

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja ~vail~ »

luumu kirjoitti: Lisäsin kuvia, linkki hiuslaatuketjussa
Onpa kaunis, Luumu. Aivan ihana kesätukka :)
Meinaatko pitää ihan lyhyenä koko kesän vai kasvatteletko pikkuhiljaa pois?
luumu

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja luumu »

Tää on niin kiva, että on pakko pitää jonkin aikaa  ;D
petomaani

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja petomaani »

Luumu, sulla on JUST semmoinen kallon muoto, johon siili sopii kuin nenä päähän!! Tosi tosi kaunis!!  :-*
michelangelo
Hiushörhö
Hiushörhö
Viestit: 242
Liittynyt: 24 Tammi 2006, 16:17

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja michelangelo »

Eli tässä on kuva parista "kammasta" jotka laitetaan terään. Miten näiden jälki eroaa toisistaan?
Kun piikit on pidemmät jääkö tukka pidemmäksi vai mistä on kyse? Koitin havainnollistaa asiaa käsivarsien karvoilla, mutta ne on sen verta lyhyet etten saanut asiasta selkoa, eli mikä virka piikkien pituudella on.

Tarkotin noiden kampojen piikkejä, kun mietin miten jälki eroaa toisistaan.
Miten hiustenajojälki eroaa kamman kanssa (terä+kampa) kuin ilman kampaa?


Kuva

(Oli kirjottanut toiseen ketjuun, mutta ajattelin että tänne sopii paremmin)

Pitää nimittäin tutustua hiustenajokoneeseen, jotta osaan tehdä hyvää jälkeä.

Viimeksi muokannut michelangelo, 04 Huhti 2006, 19:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Annika
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 332
Liittynyt: 22 Tammi 2006, 02:53

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja Annika »

michelangelo kirjoitti: -- Miten näiden jälki eroaa toisistaan?
Kun piikit on pidemmät jääkö tukka pidemmäksi vai mistä on kyse? --
Miksi mä olen aina kuvitellut, että se pituus olisi kiinni piikkien tiheydestä? Olen varmaan väärässä, mutta sellainen mielikuva mulla on aina ollut, mitä nyt tuota koirien trimmeriäni olen tutkinut. Siinä on ainakin lyhyet, mutta tiheät kahdessa rivissä olevat terät. Jättää 5mm:n pituisen karvan.

Tuosta pituuden merkityksestä on paha mennä sanomaan. Olen itse tottunut ajamaan mieheltäkin mahdollisimman lyhyellä terällä pään sekä koirilta, tuntuu helpommalta ajaa ja lopputulos tuntuu tarkemmalta.
The greatest battles are fought within oneself.
michelangelo
Hiushörhö
Hiushörhö
Viestit: 242
Liittynyt: 24 Tammi 2006, 16:17

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja michelangelo »

Tuli mieleen taas asiaa siilistä:
miten usein pesette päänahan?
Ja viittiskö joku vilkasta tuota hiustenajokoneeseen liittyvää muokattua versiota kysymyksestäni. Yhä pohdin miten nuo kamman piikkien pituudet vaikuttaa ajojälkeen.
luumu

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja luumu »

Öö, itse pesen pääni yleensä joka päivä, mutta jotain shampoota käytän ehkä joka toinen kerta.

Ja eiköhän se ole niin että mitä pidemmät piikit sitä pitempi sänki? Näin ainakin kaverin leikkurissa, siinä on lyhytpiikkisempi kampa 4-12 mm hiuksille ja pitkäpiikkisempi 14-25 mm hiuksille. Tarkka millimetrimäärä säädetään koneen sivussa olevasta "vivusta".
michelangelo
Hiushörhö
Hiushörhö
Viestit: 242
Liittynyt: 24 Tammi 2006, 16:17

Vs: Hiukset siiliksi!

Viesti Kirjoittaja michelangelo »

luumu: Kiitoksia sinulle.
Ainakin mitä silloin havainnollistin asiaa, niin vaikutti juuri sille, että pitempi piikkinen jättää pidemmäksi, mutta toisaalta en ollut varma käykö niin, koska haituvat ei ollut yhtä tiheät ja pitkät kuin hiukset. Hyvä että asia on selvä.
Eipä enää taida olla kysyttävää, jees. Mukava juttu.  :)
Vastaa Viestiin