Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Keskustelua muun muassa permanentista, rastoista, pidennyksistä
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Roksane »

Foorumilta löytyy hoito-topic aitohiuspidennyksille, mutta en ainakaan huomannut minkäänlaista topicia kuitupidennyksille. Siirtänette aiheen, jos tarpeellista!

Tänne siis kokemuksia kuitupidennyksistä, sekä kokopään pidennyksistä että tuuhennoksista,. raidoista yms. Kuitu on hoidoltaan hyvin erilaista verrattuna aitohiukseen. Suurin osa kokopään pidennyksistä tehdään aitohiuksesta, joten kuituhiuksen käytöstä erityisesti kokopäänpidennyksiin löytyy hyvin vähän tietoa. Kuitu on eittämättä laadultaan, luonnollisuudeltaan ja kestoltaan huomattavasti heikompi valinta kuin aitohius, mutta se on myös paljon halvempaa. Joissain tapauksissa kuituhius saattaa olla jopa toimivampi valinta kuin aitohius (esim. shokkiväriset raidat). Olisi siis kiva kuulla vähän tarkemmin kokemuksistanne kuituhiuksia koskien. Laittakaa esimerkiksi hyviksi havaittuja hoito-ohjeita, tuotteita ja muita erikseen määrittelemättömiä mielipiteitä kuituja koskien!

Minulle laitettiin toissapäivänä kokopään kuitupidennys keratiinisineteillä. Värinä musta ja kuitu latvoista hieman taipuisaa. Pituus ainakin 55 cm, ellei enemmänkin. Merkkiä en osaa sanoa, ilmeisesti ei mitään ihan perus Kanekalonia. Tämän kuidun pitäisi kestää 180 asteen lämpö ja on kuulemma tavallista laadukkaampaa kuitua. Näistä "lupauksista" osaan kertoa tarkemmin myöhemmin, kun pidennys on ollut kauemmin päässä.

Hoidosta: sain kampaajalta ohjeen, että kuituhiuksen letitys yön ajaksi on vielä tärkeämpää kuin aitohiuksen kanssa. Olen laittanut tiukat letit yöllä päähän ja hiukset eivät tosiaan ole päässeet takkuuntumaan yön aikana. Aitohiuspidennyksen kanssa tein sen virheen, että letitin hiukset turhan löysälle (en halunnut, että kihartuvat yön aikana) ja hiuksia joutui selvittelemään aamulla paljon ahkerammin siitä syystä. Kuitukin kihartuu leteillä jonkin verran, ei kuitenkaan niin paljon, kuin aitohius. Ja kasteleminenhan auttaa kummassakin tapauksessa...

Toinen kampaajani antama neuvo oli levittää käsiin geeliä ja haroa kosteita kuituhiuksia geelin kanssa läpi. Hiukset menevät tällä tavalla vähän "osiomaisiksi", mutta mielestäni se itse asiassa näyttää todella upealta! Geelillä kuidun pinta hieman "kovettuu" eikä se tosiaankaan takkuunnu niin helposti. Kokeilin samaa temppua myös liimamaisella vahalla ja lopputulos oli myös ihan toimiva. Molemmissa tapauksissa käytin ihan perus markettikamaa (geeli Biozell, vaha keltakorkkinen Shockwaves).

Kuidut eivät todellakaan ole niin aidon näköiset kuin aitohius, mutta autenttisuutta en ylipitkällä pidennykselläni haekaan, vaan ehkä vähän ylenpalttistakin muhkeutta. Toivon vaan, että pidennys kestäisi ainakin sen pari kuukautta hyvänä. Aion myös ottaa vähän pituudesta pois, jos kuitu alkaa näyttämään ihan kaamealta loppuvaiheessa. Lyhennys tuo ainakin vähän lisäaikaa käyttöön.

Kuiduissa on se "hauska" puoli, että niitä ei voi oikeastaan mitenkään kosteuttaa, kun muovi nyt ei mitään kauheasti sisäänsä ime. Jossain mielessä tämä on oikein hyvä asia, koska parhaat mömmöt kuidulle ovat todennäköisesti kaikki markettien halvimmat silikonimömmöt. Kuiduille on olemassa ihan omia hoitotuotesarjoja, esim. Dome, mutta sen saatavuus on todella huono. Muutenkin netistä oli todella vaikea löytää ylipäänsä yhtään mitään kuitujen hoitotuotteita.
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Roksane »

Luin netistä (drlocks.com) ohjeen, mten kuituja voi silottaa uudelleen, kun ne käytössä takkuuntuvat. Sivuilla neuvotaan harjaamaan kuivia hiuksia hellästi samalla kun ohjaa kuituihin lämmintä ilmaa. Olen itse pariin otteeseen kokeillut (poikaystävä on ollut fööninpidikkeenä :) ), matala puhallusteho ja maksimilämpötila ja koko ajan harjausta, että hiukset liikkuvat kuuman lämmön alla eivätkä pääse sulamaan / palamaan. Tämä on ollut todella toimiva vinkki kuitujen hoidossa! Kuiduista tulee hetkessä uudenveroiset, pehmeät ja silkkiset. Kuidut menevät tosi helposti sellaisiksi "osiomaisiksi", föönaamalla myös tämä ongelma poistuu.

Kai tämä jollain tavalla perustuu kuitujen pieneen sulamiseen. Föönaamisen kanssa pitääkin olla aika tarkka, ettei liian innokkaasti kuumenna kuituja. Olen nähnyt kuitua, jota on yritetty käsitellä suoristusraudalla, siitä tulee sellaista kuivan näköistä käkkärää.

Edit: Löysin kaappien kätköistä ilmakihartimeeni sellaisen harja-lisäosan. On ihan loistava vaihtopää näitä kuituja ajatellen! Kampaan hiukset siis vaan ilmakihartimen kanssa ja taas on silkkisen sileät hiukset!
Viimeksi muokannut Roksane, 18 Huhti 2007, 12:09. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Amilo
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1386
Liittynyt: 23 Huhti 2006, 18:49

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Amilo »

Onko Roksane nuo hiukset ihan suoria sinulla? Laitoin joskus itselleni muutaman kuituraidan ja suurin ongelma oli se että ne olivat ihan tikkusuoria, eli törröttivät rumasti oman hiuksen seasta. En oikein keksinyt siihen mitään ratkaisua, juuri tuon takia ettei kuumalla voi  käsitellä.
Tosin jos omakin hius on suora, niin eipä tuo kai haittaa, mulla vaan on tätä taipuisuutta :)
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Roksane »

Moi,

Mulla tämä kuitu on suoraa, tosin latvoja on käsitelty niin, että ne taipuvat hieman. Mun omat hiukset ovat myös hieman taipuisat ja yksittäinen hius on ohutta. Kyllä kuitu erottuu selkeämmin omasta hiuksesta verrattuna aitohiukseen. Varsinkin alussa, kun omat hiukset eivät olleet ihan  saman sävyiset kuin kuidut. Värjäsin nyt omat hiukset kuitujen värisiksi ja näyttää huomattavasti paremmalta! Toinen toimiva kikka on laittaa kuidut yöksi tiukoille leteille, jolloin aamulla avatessaan hiukset ovat tasaisesti hieman laineikkaat. Silloin omien hiusten taipuisuus ei haittaa yhtään.

Kampauksista parhain kuitujen kanssa on laittaa sellainen "syherö" päällishiuksista tohon takaraivolle ja jättää loput hiukset auki. Tällöin omat päällishiukset eivät mitenkään erotu kuiduista.

Tällä hetkellä mulla on siis mustanruskeat kuidut (käytännössä kyllä ihan mustat) ja omat hiukset värjätty mustiksi. Mulla oli hetken aikaa näiden hiuksien seassa kirkkaan pinkkejä raitoja, jotka laitoin itse letittämällä kuituosiot kiinni omaan hiuksen juureen parin sentin matkalta. Otin ne viikonloppuna pois ja ostin juuri vaaleaa kuitua ja ajattelin laittaa sitä jossain vaiheessa sekaan. Toisaalta harkitsen myös, että laittaisin sellaisia ihan ohkaisia mustia valmiita kaksipäisiä kuiturastoja sekaan (saa esim. Cybershopista). Niitä sinne tänne, luultavasti näyttäisivät tosi kivoilta ja antaisivat huomattavasti lisää muhkeutta. (Tykkään sellaisista muhkeista, jopa vähän epäluonnollisenkin isoista hiuksista. Kokopään pysyviä rastoja en kuitenkaan halua.)
Luscious
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1227
Liittynyt: 06 Marras 2006, 15:05

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Luscious »

Laita kuvaa pidennyksestäsi! Itselläni ollut aitohiuspidennys, voisin harkita raitoja kuiduista. Joskus bileissä mulla olikin siniset, mut laitoin ne ihan lettikiinnityksellä, eli seuraavana aamuna pois. Vois harkita vähän pidempikestoisia..

Vai onko avattaressa jo kuva niistä? Todella hyviltä näyttää ainakin tuossa mustavalkokuvassa!
Vuosikausien hiusten hennauksien ja kasvatuksen jälkeen takaisin omaa vaaleaa sävyä kasvattamassa...
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Roksane »

Joo avataressa on pidennykset päässä tosiaan seepianvärisenä :) Voisin yrittää ottaa näistä kuvaa nyt, kun olen ottanut noi raidat pois ja laittanut mustaa rastakuitua avopidennyksen sekaan. Nää on ihanan muhkeat :)
Viimeksi muokannut Roksane, 29 Heinä 2007, 16:38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
princess
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 820
Liittynyt: 28 Huhti 2006, 12:32

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja princess »

Tosi nätin näköinen tuo pidennys sulla, Roksane! Ihmeellistä kuinka hyvännäköisenä kuitu pysyy. Oletko miten hoitanut noita nyt, millä pesu yms?

Edittiä: En ainakaan mistään löytänyt hintaa, minkä verran hela hoito kuituineen maksoi? Kuinka yleinen kuitupidennys on nykyään vai suositaanko edelleen aitohiusta suorassa pidennyksessa?
Viimeksi muokannut princess, 04 Touko 2007, 09:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I bruise easily, so be gentle when you handle me
There's a mark in me, like a love heart, carved on a tree
Ice
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3853
Liittynyt: 19 Tammi 2006, 19:21

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Ice »

princess kirjoitti: Oletko miten hoitanut noita nyt, millä pesu yms?
Lueteltu hoitopuolta tuolla ylempänä ^^^
Somewhere there's a rainbow with a pot of gold
But by the time you get there, it's been taken and sold.
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Roksane »

No siis kaikista hupaisintahan näissä kuiduissa on se, että niiden hoitoon käy kaikki halvin mahdollinen markettikama! Kuitu on muovia, sille on ihan turha yrittää syöttää mitään kalliita kosteuttavia hoitoja, ei se niistä vällää :) Olen itse käyttänyt pesussa Glissin (marketti)shampoota ja Goldwellin Kerasilk-hoitoainetta. Levitän hoitoainetta myös kuituosioihin, vaikka hölmöltä kuulostaakin. Vaikka kuitu ei hoitsikkaa varsinaisesti imekään, kyllä se hoitoaineen käyttö silti jotenkin tekee kuidusta "säyseämpää" mun mielestä. Mut mä luulen, että tähän tarkoitukseen kelpaisi aika lailla mikä tahansa kaupan perushuttu.

Hoidoksi lasken myös kampaajan neuvoman geelin käytön - kosteisiin kuituihin levitetään geeliä kauttaaltaan ja harotaan hiuksia. Tämä toimii todella hyvin, jotenkin se geeli kovettaa ja silottaa kuidun pintaa juuri sen verran, että kuidut eivät takkuunnu paljoakaan. Geelinä käytin ensin sellaisen Biozell-merkkisen geelin jämän (perusgeelimpää geeliä kukaan ei voi keksiä :) ) ja nyt käytän L'Orealin StudioLine Invisi'FX Styling Geliä. Lisäksi olen havainnut toimivaksi muotoilu- / hoitotuotteeksi nimenomaan näille kuiduille L'Orealin Studio Go Create -Pump Sprayn. Se myös erottelee kuidut hyvin toisistaan.

Kun hiukset ovat juuri pestyt ja föönatut, käytän vielä geelin lisäksi ShockWavesin Massive Wonder Waxia siihen omien hiusten ja kuitujen "rajakohdan" häivyttelyyn. Kun omat hiukset ovat (varsinkin puhtaina) ohuet ja helposti sähköistyvät, ne pitää tavallaan paksuntaa vahalla, jotta ne sulautuvat aitoon hiukseen verraten niin erilaiseen kuituhiukseen. Tärkeää on kuitenkin, ettei läträä vahan kanssa liikaa, koska omien kokemuksieni mukaan kuitu ei saa päästä tahmeaksi, se pitää pitää hieman kovana kaiken maailman aineilla koko ajan. Tahmaisena se takkuuntuu.

Muotoillessa lähinnä vähän tuperaan päällihiuksia ja suihkuttelen jotain halpislakkaa. Siinä se oikeastaan koko "hoito" onkin ja kaikki käyttämäni tuotteet markettikamaa (niin no, paitsi toi hoitis)! Kaikista paras hoito kuiduille on mielestäni edelleen se lämpimällä ilmalla föönaaminen - poikaystävä pitää fööniä ja minä harjailen siinä lämpimän ilman alla kuituja luonnonhrjaksisella harjalla. Fööni mahdollisimman kuumalle ja puhallusteho mahdollisimman matalalle ja sitten varovasti, koko ajan harjaa liikuttaen hiukset siihen lämmön vaikutuksen alle. Se sopivasti sulattaa säkkyrät suoriksi ja kuitu näyttää kuin uudelta.
Ice
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3853
Liittynyt: 19 Tammi 2006, 19:21

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Ice »

Roksane kirjoitti: Vaikka kuitu ei hoitsikkaa varsinaisesti imekään, kyllä se hoitoaineen käyttö silti jotenkin tekee kuidusta "säyseämpää" mun mielestä. Mut mä luulen, että tähän tarkoitukseen kelpaisi aika lailla mikä tahansa kaupan perushuttu.
Tähän senverran että mikä tahansa sähköisyyttä poistava eli raskauttava ajaa saman asian, tuntuu pahalta kuulla kerasilkia käytettävän siihen ;) Pullollinen jotain halvinta saksan tuontia ja siihen sekaan silikoniliukkaria maun mukaan..
Somewhere there's a rainbow with a pot of gold
But by the time you get there, it's been taken and sold.
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Roksane »

Heh, onhan toi aikamoista haaskausta, mut mä sain sen putelin halvalla ja hoidan sillä kuitenkin omat hiukset, niin en oo jaksanut läträtä toisen mömmön kanssa vielä lisäksi.

Joo ja tosiaan mun pitäis kokeilla tota silikoniliukkaria huuhdeltavana jonkun hoitsikan kanssa :) Yksinään se antaa toki kiiltoa, mutta tekee tahmeaksi, mikä on epätoivottavaa.
sici

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja sici »

noi sun kuidut on kyllä tosi hyvinä pysynyt..:)  :o itselläni onkin sitten yksi TODELLA huono kokemus  kuituhiuksista.. eli mulla oli noin kuukaus sitten ompelu tekniikalla  50cm kuitupidennys. pidennys pysyi latvoista vain  ekan viikon hyvänä vaikka hoidin sitä erittäin hellävaraisesti ja laittelin hoito tököttejä sun muuta. senjälkeen leikkasin pikkuisen kuitujen latvoja eikä mennyt kun noin kolme päivää kun ne olivat taas huonossa kunnossa.. viikonjälkeen tästä alkoi hampukkaista latvoista  haalistua  tumma väri pois :o pakkohan ne oli sitten pois ottaa.::O  senjälkeen en ole kuituhiusta suunnitellut laittavani mutta toi lämpöäkestävä kuitu rupes kyllä kieltämättä kiinostamaan::)  :) :)
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Roksane »

sici kirjoitti: itselläni onkin sitten yksi TODELLA huono kokemus  kuituhiuksista.. eli mulla oli noin kuukaus sitten ompelu tekniikalla  50cm kuitupidennys. pidennys pysyi latvoista vain  ekan viikon hyvänä vaikka hoidin sitä erittäin hellävaraisesti ja laittelin hoito tököttejä sun muuta. senjälkeen leikkasin pikkuisen kuitujen latvoja eikä mennyt kun noin kolme päivää kun ne olivat taas huonossa kunnossa.. viikonjälkeen tästä alkoi hampukkaista latvoista  haalistua  tumma väri pois :o pakkohan ne oli sitten pois ottaa.::O  senjälkeen en ole kuituhiusta suunnitellut laittavani mutta toi lämpöäkestävä kuitu rupes kyllä kieltämättä kiinostamaan::)  :) :)
Tuon kuitupidennyskokeilun jälkeen olen kokeillut raitoina ym. osalisäkkeinä/tuuhennoksina useampaa erilaista kuitua ja olen havainnut, että kuiduilla on kyllä ihan selkeitä laatueroja. Esimerkiksi Cybershopin Kanekalon käkkäröityy ja jotenkin haurastuu (näyttää juurikin siltä, että väri haalistuisi) todella helposti, kun taas saman lafkan Toyokalon puolestaan säilyy jo vähän parempana pidempään (ovat saman hintaisia kuitenkin). Ninjasta ostamani klipsikuidut olivat mielestäni taas jopa melko hyvälaatuisia, eivät pitkälläkään käytöllä menneet juuri miksikään. Samassa päässä oli kerran siis sinettiraitoina kaikkia edellä mainittuja samaan aikaan yhtäjaksoisesti n. kaksi kuukautta, joten laatueron huomasi helposti. Parasta kuitua, johon itse olen törmännyt, on ollut kuitenkin tuo kampaajan laittama lämpöä paremmin kestävä kuitu, en vaan valitettavasti muista sen kuidun merkkiä. Joku "dream" -loppuinen se oli se tuotemerkki...
lip_eh
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 198
Liittynyt: 25 Kesä 2007, 14:40

Kuinka synteettiset kuituhiukset saa sileiksi?

Viesti Kirjoittaja lip_eh »

Eli siinäpä se minun ongelmani olikin. Olen kaikkeni tehnyt, jotta kuituhius raitani latvat pysyisivät sileinä, mutta ne ovat niin kuivan näköiset ja todella karhean tuntuiset. Missä vika? Ainoastaan latvat ovat kauheassa kunnossa, muuten hiukset ovat sileät.  ??? :-\

Viesti yhdistetty tähän ketjuun. - Kikka
Viimeksi muokannut lip_eh, 27 Elo 2007, 21:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kasvain sanoi kasvain ja kasvoi vain. Toimispa myös hiuksiin.
Luscious
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1227
Liittynyt: 06 Marras 2006, 15:05

Vs: Kuituhiuspidennysten hoito ja käyttökokemukset

Viesti Kirjoittaja Luscious »

Roxane oot varmaan jo ottanut noi kuitupidennykset jo poiskin, mutta huomasin kuvan vasta nyt. Aivan upeat!! Ei yhtään uskoisi kuitupidennykseksi, niin hyvälaatuiselta jatkeet näyttää. Kokonaisuus on muutenkin hyvin luonnollinen.
Vuosikausien hiusten hennauksien ja kasvatuksen jälkeen takaisin omaa vaaleaa sävyä kasvattamassa...
Vastaa Viestiin