Hiustuotteiden ostolakko

Hiusmuutokset, hiuslaatuketjut yms.
marenki
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1837
Liittynyt: 27 Tammi 2006, 02:00

Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja marenki »

Kun suurin osa Juureksista aina valittelee lompakon sekä kaappitilan huutavan armoa hiustuotteiden alla, niin perustetaan vertaistukiryhmä! Aluksi voisi kertoa vaikka sen, että mitä tuotteita ei ainakaan ole lupaa ostaa, mitä täytyy ostaa entisten loppuessa (mikäli sellaista sattuisi tapahtumaan  ;)) ja millä painavalla syyllä sallitaan poikkeukset. Repsahdukset kerrotaan tänne tietysti, vaikka sitten varoittavana esimerkkinä muille.

Eli shampoita en saa ostaa ainuttakaan koko vuonna, tammikuussa tuli ostettua yksi halpa Joico eli Silk Result, ja tämänhetkiset varastot riittäisivät varmaan vielä ensi vuodeksikin. Pikahoitiksia on tämän hetken tarpeisiin, silikonisia ei ole lupaa ostaa, XZ Tyrni pikahoitiksen saan ostaa keväämmällä, vaikka huhtikuussa. Edullisen markettitehiksen arkikäyttöön saan ostaa ja koska tarvetta on myös silikonittomalle tehikselle ostan XZ Tyrnitehiksen. Jätettäviä saan ostaa tarpeen mukaan, lähinnä hoitosuihkeita kun niitä kuluukin niin paljon. Pyrin pitämään repsahduksissa linjan joka on hyvin yksinkertainen, jos löytyy jotain järisyttävän halpaa eli joku himottava kampaamotuote alle 6e, niin sitten saan ostaa.
kirmeli
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 138
Liittynyt: 22 Tammi 2006, 16:54

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja kirmeli »

Mulla OLI tarkoituksena etten osta uusia tuotteita puoleen vuoteen.käytän ensin loppuun entiset,joita kyllä löytyy  ;)
Viime lauantaina kuitenkin hairahduin Oulu reissulla kun käväisin sitruunassa,vaikka kuinka yritin pinnistellä ja ponnistella olla astumatta kauppaan sisään...kuitenkin, löysin alennusmyynnistä mopin extreme protein tehohoidon,joka komistaa nyt minun purnukkakokoelmaani :)
Hairahtuminen harmittaa,mutta hyvä ostos oli  :P
Miracle
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2154
Liittynyt: 20 Tammi 2006, 13:24

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Miracle »

Mä oon monta kertaa päättänyt, etten osta mitään hiustuotteita, ennen kuin entiset varastot on vähän huventuneet. Se päätös vaan kaatuu, jos joku oikein hyvä tarjous tulee vastaan. Nytkin olen ostanut useamman tuotteen, kun ovat olleet niin hyvässä alessa. Normaalihinnoilla en kyllä osta mitään pitkään aikaan, koska mulla oikeesti on jo kaikkea tarpeeksi. Ja rahaahan noihin menee aika paljon, kun parempia sarjoja ja tuotteita käyttää.
Viime aikoina oon onneksi saanut hieman tasapainoitettua tilannetta, koska useampi pullo on loppunut :) Mutta nyt julistan taas ostolakon, enkä osta mitään shampoita tai hoitsikoita, jos ei ihan puoli-ilmaiseksi jostain löydy. Muotoilutuotteita tää lakko ei koske, koska niitä tulen tarvitsemaan uuteen hiusmalliini ja niitä mulla ei ennestään hirveesti ole.
Jadey
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 439
Liittynyt: 23 Elo 2006, 17:13

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Jadey »

Mulla on sama juttu, että päätän usein alkaa ostolakkoon, mutta eihän siitä mitään tule kun hyvä tarjous tulee eteen tai täällä ylistetään jotain tuotetta maasta taivaaseen, ja en voi enää vastustaa sitä ;) Nyt kuitenkin oon aatellut oikeesti pitää taukoa hiustuotteiden ostelusta, koska en todellakaan tarvitse yhtään tuotetta lisää. Haluaisin kyllä vaikka mitä, mutta pitää vaan opetella hillitsemään itsensä, kun on paljon tärkeämpääkin rahanmenoa edessä.


Pelätä ei saa jos tahtoo milloinkaan onnen saavuttaa
Butterfly
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1436
Liittynyt: 23 Kesä 2006, 22:16

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Butterfly »

Sattuipas sopivasti tämä aihe, juuri eilen lupasin avokille, etten nyt helmikuussa osta yhtä ainoata purkkia enkä putelia (en hiustuotteita enkä myöskään kosmetiikkaa). Olen nyt tässä viimesen puolen vuoden aikana ostanut kaapit täyteen kaikkea ei niin tarpeellista (siis avokin mielestä ei tarpeellista, minähän tarvitsen tietysti ehdottomasti jokaikisen purnukan ja mielellään vielä paljon lisää ;D). Ja nuo ostelut näkyvät kyllä ikävänä summana visalaskuissa.

Ymmärrän kyllä avokkiani oikein hyvin. Jos hän kuluttaisi itseensä (esim. tietokoneen osiin ym.) yhtä paljon kuin minä kauneudenhoitotuotteisiin, niin olisimme olleet vararikossa jo aikoja sitten ::). Eli nyt on pakko alkaa vähän rajottamaan, tunnen piston sydämessäni ;)

Saas nyt katsoa sitten, kuinka kauan tämä lakkoni pitää, kestänkö edes tuota kuukautta...
marenki
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1837
Liittynyt: 27 Tammi 2006, 02:00

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja marenki »

Päätin, että parempi ostaa heti tuo Tyrnitehis, ettei jää mieleen kummittelemaan... ::) Nyt voi sitten paremmin olla lakossa, kun ei ole oikeastikaan tarvetta milleen.
Kia
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 491
Liittynyt: 23 Tammi 2006, 21:31

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Kia »

Loistava idea, Juuri viimeviikolla kaverii kommentoi mun tukkapurkkien märää ja tämä laitto  miettimään asiaa muutenkin
Liityn mukaan ostolakkoon. Helmikuussa ei mitään härpättimiä, ainut poikkeus jos hiuslakka loppuu sitä on pakko hakea, mutta ostan edullisen markettilakan.
Helmikuun lopussa teen sitten inventaarion josko vielä maaliskuu menisi olemassa olevilla
Näillä mennään....
Ananas
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 744
Liittynyt: 20 Tammi 2006, 15:33

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Ananas »

Kiva, että meitä on muitakin lakkoilijoita. Itsellenikin pulloarsenaali on kertynyt niin suureksi, ettei siinä ole mitään järkeä ja rahaa ei saisi mennä kyllä oikein mihinkään turhaan. En osta mitään ennen kesäkuuta, paitsi co-hoitoainetta pitää ostaa entisen tilalle aiemmin. Värejä tämä lakko ei koske, niitä ostan kun tarvitsen.
Varis

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Varis »

Ilmoittaudun mukaan. Tuotteita on tällä hetkellä runsaasti. Hurjana tavoitteena on, etten hanki mitään, ennen kuin todella tarvitsen uusia tuotteita. O&H:sta on jäljellä jämät, MOP:in recostructing treatmentista jämät samoin Joicon IH:sta. Nuo kun loppuvat, voi harkita yhden tehiksen ostoa. Se olkoon O&H tai IH. NG on myös yksi vaihtoehto, mutta en oikein pidä ainetta kunnon tehiksenä. Shampoita en tarvitse, enkä pikahoitiksia.

BC:ltä mulla on Repair rescue -shampoo ja pikahoitis, ne voisi laittaa kaverille kiertoon, samoin Joicon Moisture Recovery treatment tehis olisi syytä kierrättää.
Viimeksi muokannut Varis, 02 Helmi 2007, 11:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-j-
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2285
Liittynyt: 21 Syys 2006, 16:15

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja -j- »

Minäkään en aio ostaa mitään, ellei joku tarpeellinen tökötti lopu, mutten uskalla alkaa absoluuttiseen ostolakkoon, koska jos hyvä tarjous tulee, niin sitten hommaan käyttämiäni tuotteita varastoonkin. Halvemmaksihan se tulee, kuin odotella sitkeästi jonkun aineen loppumista jos sitten onkin ostettava normihinnalla.
Mutta mun kämppä ei nyt suoranaisesti olekaan tukkapurkkien kansoittama, n. 40 purkkia on, joista suurin osa on turhia tai lahjaksi saatuja --> ne käytän pois enkä uusia hanki.
2c ii. Kasvatusprojekti käynnissä...
sipe
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 977
Liittynyt: 20 Tammi 2006, 08:38

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja sipe »

Mukana ollaan! Mä aloitin ostolakon (ties monettako kertaa  ::)) jo vuodenvaihteessa, ja tammikuu tosiaan kului ilman ainoatakaan kosmetiikkaostosta. En sortunut edes Dublinin Lushissa. Ja tämän helmikuunkin yritän sinnitellä ilman yhtään kosmis-tuotetta.

Myöhemmin keväällä tosin saan ostaa:
- syväputsarin (mutta vasta sitten, kun nykyinen loppuu)
- jonkun hyväksi havaitsemani tehohoidon (tosin yhtä uutta kohden pitää saada loppuun neljä nykyistä)
- phyto 9:n

Muotoilutuotteita en kyllä saa ostaa ainoatakaan ennen juhannusta.

Niin ja pienen varauksen uusien tuotteiden varalle annan: jos saan jotain suosikkituotettani jostain super-alesta, niin sitten saa ostaa. Mutta ylettömään hamstraamiseen ei ole lupaa edes silloin...
Hiukset: 3b iii. Luonnonkihara, paksu, värjätty ja älyttömän kuiva.
Suosikkituotteet: MOP Hydrating shampoo, Joico K-Pak-sarja kokonaisuudessaan, Joico Moisturizer, Nexxuksen Therappe, Humectress, Luxxtress ja Keraphix; Redken ASHC, sekä Tigin O&H -hoitis CO-pesuun.
Cherry
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 19 Tammi 2006, 20:51

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Cherry »

-En saa ostaa shampoita ennen kuin kaikki on kulutettu. Poikkeuksena tästä bio+, jota on pakko olla kaapissa kun päänahka ärtyy milloin mistäkin(eli suomeksi sanottuna useista shampoista, jotka ei ole tarkoitettu herkälle päänahalle). Myös muita herkän päänahan shampoita saa ostaa, jos on hyvässä tarjouksessa. Syväpuhdistavan saan ostaa, kun sopiva löytyy.

-Pikahoitiksia ja jätettäviä en saa ostaa ennenkuin nykyiset on kulutettu pois. Paitsi, jos on tarvetta päänahkaan käytettävälle hoitoaineelle. Myös co-hoitista saa ostaa. Poikkeuksena myös, jos Lanzan healing moisture sarjan poishuuhdeltavaa tai jätettävää tulee jossain halvalla vastaan(vaan tuskin tulee...)

-Korjaavia tehohoitoja en saa ostaa. Mulla on niitä kaapissa pari, jotka pitäisi saada kulutettua pois. Ja mun hiukset ei edes tunnu tarvitsevan korjaavaa tehistä. Kosteuttavaakin saa ostaa vain hyvästä tarjouksesta.

-Uusia latvasuojia en saa ostaa, ellei ole aivan älyttömän hyvä tarjous.

-Muotoilutuotteita ei, vaikka olisi minkälainen tarjous.
Kaikkein vaikeinta on luottaa, mutta ilman sitä ei mitään saa.
Hunajapupu
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 6166
Liittynyt: 29 Tammi 2006, 18:06

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Hunajapupu »

Voisin yrittää olla helmikuun ostamatta mitään tukkahärpättimiä. (Tosin helmikuun aikana saapuvat tammikuussa tilaamani 2xNexxuksen Luxxtress.) Millekään ei ole tarvetta joten hyvää syytä ostoksiin ei ole, se on sitten pelkkä luvaton sortuminen jos jotain tulee hankittua. Pidempäänkin voisi olla ostamatta mutta aloitetaan nyt näin varovasti kun tuo kuukauden ostolakkokin on jo haaste mulle.  :D
iHerb alekoodi ensitilaajille: GUB005. Alekoodilla saa -10 dollaria jos tilauksen arvo 40 dollaria tai enemmän, alle 40 dollarin tilauksesta saa alea 5 dollaria.
Husky
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2022
Liittynyt: 12 Syys 2006, 09:04

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Husky »

Kiellän itseltäni muotoilutuotteiden ostamisen, paitsi jos vaha loppuu. Ilman sitä nimittäin en voi olla. Shampoota ja hoitiksia ei myöskään saa ostaa.

Voin hankkia:
-NG naamion jos löydän
-Hiusvärin, koska kaveri tulee värjäämään mun pääni ensi viikolla


Mutta ylimääräisiin ei saa sortua ja shampoot ja hoitikset on käytettävä loppuun.

Syväputsari hankittu joten sitä en enää osta.
Viimeksi muokannut Husky, 03 Helmi 2007, 14:49. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Lyhyt poikatukka liukas ja taipuisa. Toimivat tuotteet O&H, Small talk, XZ Tyrnitehis, EHS Hunajahoitis.
Shi Shi
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1212
Liittynyt: 09 Kesä 2006, 12:32

Vs: Hiustuotteiden ostolakko

Viesti Kirjoittaja Shi Shi »

Vaikka mulla nyt ei ole taloudellisia pakotteita hillitä hamstraushimojani, niin omatunto soimaa. Olen päättänyt, että:

- en osta enää mitään kosmetiikkaa Suomesta, ellei ole joku tajunnanräjäyttävän hyvä tarjous.
- en osta muotoilutuotteita, ennen kuin edellisiä on käytetty loppuun.
- en hamstraa mitään värikosmetiikkaa vähään aikaan.
- jätettäviä hoitoaineita en osta, ennen kuin edellisistä on pohja näkyvissä.
- tavanomaisia meikkejä en osta enää ikinä, poislukien kynsituotteet ja huulikiillot.

Varaan itselleni oikeuden pariin hairahdukseen. Tarvitsen jonkun silikonisen latvasuojan, olkoot sitten vaikka karkintuoksuisen liukkarin ja Botanic Oilin sekoitusta, jos en muuta kiinnostavaa sopuhintaan löydy. Humectressia ja Keraphixia saan myöskin hamstrata, jos tulee hyviä tarjouksia tai kimppatilauksia, ja varsinkin jos näiden valmistus ollaan ihan oikeasti lopettamassa. Mutta jos jotain ostan, niin sitten myös jotain myyn, ellen ole käyttänyt vastaavaa edellistä loppuun. Kelvolliset mukisematta kiertoon ja huippuja tilalle.
:: 2a M-F i :: " When the power of love overcomes the love of power, the world will know peace." -Jimi Hendrix
Vastaa Viestiin