juurikasvu.org

Kestovärjäilyjen aloittaminen ylipäätään oli VIRHE! Vaalennukset pilasivat hiukset ja hiusten tervehtymiseen ja hamppulatvoista eroon pääsyyn menikin sitten pari vuotta. Sitten keksin värjätä hiukset mustiksi. Väri oli ihan liian kova ja kylmä mulle, joten tein värinpoiston ja värjäsin punaisella, lopputulos: tukka taas olkapäille, muut hiukset tummanpunaiset (väri aikalailla täydellinen), mutta tyvi kirkkaan oranssi! Voishan tota tyveä korjailla jollain tummemma värillä, mutta ajattelin nyt rangaistukseksi pitää sitä vähän aikaa . Enää en värjää kuin hennalla. Punainen on mun väri .

Tämä vuosia kestänyt moka ei johdu varsinaisesti minusta, vaan äidistäni.

Olin jotakuinkin seitsenvuotias, kun äiti päätti, että permanentti pelastaa maailman. Olihan hän itse vannoutunut permanenttaaja, siskoilla oli permis, olihan mullakin sitten oltava! Alakouluvuosinani mulla tais vuoden-pari olla täysin suora tukka, mutta aivan liian monta kertaa suostuin äidin älliin. Se johtaa siihen, että joka ikisessä luokkakuvassa näytän viisikymppiseltä. Kaksitoistavuotiaana otin viimeisen permanenttini, kun oli vähän pidempi tukka ja ajattelin, että josko en ihan niin lampaalta näyttäisi. Näytin kuitenkin.

Ei koskaan enää.

Tuli joskus vuosia sitten blondattua tukkaa aina tasasin väliajoin, kunnes kerran päätin repassa ja tummata (tietty heti ihan liian tummalla sävyllä, kuin mikä mulle sopii ja mikä mulla esim. nyt on). Tietysti harmittelin ja olin suuresti pettyny ja kipitin tietty samantien kauppaan hakemaan värinpoistoa - ja sen päälle vielä vaalean väriaineen..!

Arvatenkin tukka meni huonoon happeen ja katkeili melkoisesti. Nyt on siitä kriisistä selvitty, tukka voi hyvin ja paksusti  ja pituuskin on mallia "pitkä", kun tuon kriisin jälkeen se oli pakko leikkauttaa superlyhyeksi.

Mun pahin hiusmoka on ollut ehdottomasti otsatukan leikkaaminen.
Joskus v. 2000 tienoilla kun aloittelin opintoja, oli tullut kovaan huutoon sellainen tukka, joka on muuten pitkä ja ihan suora ja lättänä, mutta edessä on sellainen tosi lyhyt ja aika paksu, tasapitkä otsis.
No jossain mielenhäiriössä sitten halusin sellaisen, kun tosi monella opiskelukaverilla näytti olevan sellainen. Ajattelin, että näyttäisin otsiksen kanssa jotenkin reippaalta ja asialliselta.

Noh, sitten vaan mars kampaajalle ja otsis leikattiin. Pesun jälkeen kaamea totuus paljastui: Mulla on otsalla sellaisia pyörteitä, jotka saavat tukan kasvamaan edestä suoraan ylöspäin, ei eteen. Eli otsis sojotti suoraan ylöspäin kuin Nakke Nakuttajan töyhtö. Yritin litistää sitä ties millä aineilla, turhaan.
Lopulta annoin periksi ja vedin otsiksen vahalla ja pannalla taakse ja kasvatin sen pois.
Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Näitähän riittää 

Paksun luonnonkiharan leikkauttaminen lyhyeksi on yksi isoimpia mokia. Ei siinä mitään, kaunishan se oli, joka pesun jälkeisen suoristusoperaation jälkeen. Aiemmin leikattu otsatukka on samaa lajia.

Monta muutakin leikkausmokaa on tullut, kun parturi ei ole ymmärtänyt hiuslaatuani ollenkaan. Kerrostusta pyytäessä ovat kerrokset monesti olleet mitä sattuu. Kai se ei ole niitä helpoimpia tehtäviä ainakaan tähän harakanpesään.

Ehkä isoin "moka" on että koskaan olen edes alkanut pestä hiuksia shampoolla tätä kuivaa kuontaloa. Nyt kun pelkkää hoitoainetta olen käytellyt, hiukset ovat kauneimmillaan.

Mulla on karhea hiuslaatu, suomalaisittain ohuet hiukset, mutta todella paljon hiuksia. Lakkiaisten jälkeen halusin reilusti olkapäille olevaan hiusmittaan ehdottomasti permamentin. Ei ollut oikein hyvä idea... Hiukset jotka eivät koskaan aikaisemmin olleet takkuuntuneet olivat aina takussa ja angstasin niiden kanssa enemmän kuin koskaan.

Vuoden sinnittelyn jälkeen sitten leikkautin lyhyen mallin jossa lähti permamentin jämät ja kuivat latvat. Ainoa "parempi" juttu tuossa permamentti mielenhäiriössä oli että päänahka viimein tottui pidempään pesuväliin. Ennen hiukset piti pestä päivittäin, permiksen jälkeen riitti mainiosti kahdesti viikossa.

Nyt hiukset ovat malliltaan lyhyet ja pidempi pesuväli toimii edelleen..

Minulla on kasvojen molemmilla puolilla "hapsut", jotka eivät koskaan kasva juurikaan leukapituutta pitemmiksi ja muutama vuosi sitten päätin leikellä hamppuisimmat latvat niistä fiskarseilla itse. Tuli otettua vähän turhan paljon ja suoristetuilla hiuksilla edestäpäin tuli mieleen Backstreet Boysin Nickin keskijakauskampaus. (Hiukseni olivat muuten siis pitkät noita hapsuja lukuunottamatta.) Hapsut olivat yhden tuttuni mielestä vielä eri pituiset, ja sain välillä sitten kuulla siitä...Itse en ainakaan mitään huomattavaa pituuseroa huomannut. Onneksi kasvoivat Nick-pituudesta pois enkä ole sen koommin itse hapsujani saksinut.

Värjäsin mustat, paksut ja kiiltävät vyötärölle olevat hiukseni platinan vaaleiksi. Vaalensin 12% hapetteella 10 kertaa. Lopputulos oli se, että osa hiuksista katkesi, niin kuin osasinkin odottaakin, mutta sitä en osannut odottaa, että värjäisin kuunneltuani kaksi viikkoa blondivitsejä takaisin tummaksi. Seuraavalla kerralla ostan vain peruukin

Mä tunnustan tehneeni varmaan kaikkien aikojen hiusmokan eilen.
Se lähti liikkeelle päähänpistosta että mun on saatava vihreän suoravärin jämät pois tukasta, koska en oikein pitänyt mun vihreistä laikuista. Noh, mikäs siinä, kaapista löytyi vaalennusaineen jämät ja sotkin sitten itselleni laimean vaalennuksen. Yritin olla laittamatta mönjää päänahkaan asti, mutta milläs sitä estää kun samalla yrittää saada aineen tasaisesti levitettyä. Pidin ainetta päässä maksimissaan 5 minuuttia ja huuhtelin pois. Tadaa! Juurikasvuni oli vaalentunut oljenkeltaiseksi, latvojen hennajämät eivät ottaneet ollenkaan itseensä, mutta vihreä oli tiessään. Tässä vaiheessa olin vielä suht tyytyväinen. Sitten iski hulluus.
Löysin Crazy colorin orange-sävyn kaapista ja riemastuneena länttäsin päähäni hoitoaineseokseen sekoitettuna. Lopputulos on sellainen, etten kehtaa näyttäytyä ilman pipoa missään muualla kuin kotona. Väri on hirveä jopa mun mielestä, ja olen aina tykännyt punaisista hiuksista. Tämä on vähän sitä luokkaa mitä näkee lähiöräkälöissä, kun vitivalkoisen blondin päälle on heitetty aina uusi kerros punaista kestoväriä... Lukuunottamatta sitä että mun tukkani on hyvässä kunnossa sentäs.

Kun tukka kuivui operaation jälkeen, aloin toivoa että paikalla olisi joku, joka antaisi mulle elämäni selkäsaunan. Kuinka tyhmä pitää ihmisen olla, että menee vaalentamaan kun on ollut värjäämättä hapetteellisilla väreillä tukkaansa 9 kk? Okei, se laikullinen vihreä oli kyllä ruma, mutta siitä huolimatta. Mun päänahka ei onneksi ole osoittanut mitään pahemman hepulin merkkejä, pieniä kirveleviä pisteitä oli, mutta ne hoituivat aloevera-liuoksella.
Aion selvittää tämän katastrofin hankkimalla jotain pahvilaatikonväristä suoraväriä, minkä länttään päähäni kunhan olen ensin uittanut punaoranssia pois öljyillä...

Jos mä seuraavan vuoden aikana alan huudella täällä jotain värikriisistä, niin olkaa hyvä ja kurmottakaa mua kunnes hylkään moiset ajatukset, kiitos.

Hah hah, kunnon räkälän ruusu -look! Tuon kun vielä kruunaat tummalla juurikasvulla ja rasvaisuudella, niin lopputulos on täydellinen. Älä unohda pilottirotsia, Adidaksen myllyverkkareita ja rutkasti mustaa kajalia...

Onneksi tuo kammotukka on jo mennyttä. Öljymuhitus, syväputsaus ja Goldwellin suoraväri 6N auttoi, kun pikkaisen terästin sitä muilla suoraväreillä... Nyt kehtaa taas ottaa hatunkin päästä.

Sillä lailla. 
Mikä sun tavoiteväri nyt sitten on jatkossa?

Enköhän mä yritä tässä uudestaan lähentyä omaa väriäni, kun jostain syystä meni hetkeksi maku punaisiin.. Pitää varmaan aikansa leikkiä näillä neutraalin tummanvaaleilla väreillä kumminkin että saa latvan pysymään jotenkin ruskeana ennemmin kuin punaisena. En oikeastaan voi värjäillä hapetteellisilla väreillä kun päänahka kärsii niistä kovin (jostain syystä ei tosta vaalennuksesta kumminkaan saanut mitään hirveää kohtausta), joten pitää mennä suoraväreillä tai kasviväreillä...
Oikeastaan mulla ei ole sillälailla muuta tavoittelun arvoista väriä mielessä kuin se ikioma, katsotaan sitten piitkän ajan päästä josko mieli on taas muuttunut.

Olen vuoden aikana useasti vaalentanut tukkaa, laittanut päälle ruskeaa, joka on ennenpitkää taas aian mennyt mustaksi. Nyt olen taas kivasti punaruskeassa. Heräsin kuitenkin tänä aamuna uuneen, jossa olin taas värjännyt mustaksi. Olin aika pelästynyt, kunnes löysin peilin.

^Mäkin oon nähnyt vastaavia unia silloin, kun hiusten väri muuttui usein. Oli muuten aika karmivia ja todentuntuisia unia! Joskus tuli tehtyä tavallaan hiusmokia, kun ei tiennyt minkä väriset hiukset haluaisi. Sitten blondattiin ja taas värjättiin tummemmalla ja lopulta oltiin taas mustassa. Ja sitten taas blondattiin oikein urakalla. Ja sitten haluttiin olla punapäitä kun "tähän blondin päälle saisi varmaan värjättyä tosi kivasti kirkkaan punaisen". Onneksi nyt on ainakin toistaiseksi vakiintunut tähän kylmän vaaleaan väriin, eikä enää polttele värin vaihtelut. Tukkakin alkaa olla paaaljon paremmassa kunnossa kuin silloin joskus