Sivu 1/1

Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 14:41
Kirjoittaja Supervixen
Eli tässä ketju horror kampaamokemuksille. -Ish-


Tämä kysymys sopinee tähän ketjuun...


Eli: miten paljon hius todella kärsii fööni- & harjausrääkistä? Voiko yksi kerta tuhota hiusta paljonkin (jos repiminen todella on kovaa) vai vaaditaanko hiuksen rikkoontumiseen toistuvia repimiskertoja?

Viittaan nyt lauantaiseen kauhukokemukseeni Helsingin WTC Barber -kampaamossa jota kehotan kaikkia juureksia välttämään. Kampaaja harjasi kosteaa hiustani niin väkivaltaisesti että kuului vaan naps nips kun hiussäikeet katkeilivat. Hiukseni olivat luonnollisesti pesun jälkeen takussa eikä kampaaja tehnyt elettäkään selvittääkseen niitä ennen föönausoperaatiota, aloitti vaan hiusten tempomisen fööniharjalla ja takun osuessa kohdalle repi niin kauan että kuului katkeilun ääntä ja harja meni läpi. Mä katsoin operaatiota peilistä kauhun lamaannuttamana. Sanoin kampaajalle suoraan että "Mun hiuksethan näyttää ihan kauhealta!" kun hiukset alkoivat olla kutakuinkin läpiföönatut ja niin kiillottomat ja hamput kuin olla voi. Kampaajan vastaus: "Nii-in, sun pitäisikin leikata näistä vähintään 20cm niin tulisi hyvä!" Voi Kristus.

Olin pyytänyt kiiltävää ja kuohkeaa tukkaa, ja sen viimeistelyyn arvon kampaajatar käytti Wellan Ocean Sprizz -suihketta jonka kyljessä lukee kutakuinkin näin: "Muotoilusuihke, joka antaa hiuksiin suolaisen karheaa ja mattaista tuntumaa. Lopputulos on rento, kuin merituulen tuivertama rantalook." Mitäs sanotte kampaajan valinnasta? Käyttäisittekö Ishamael ja Amilo Ocean Sprizziä suoraksi föönatun tukan viimeistelyyn josta halutaan saada kiiltävä ja terveen näköinen? Voi jumalauta että vieläkin ituttaa tuo kokemus!! Ja menin siis kyseiseen kampaamoon saadakseni Tigi-hiukset!!!

Tänä aamuna hiukset hautuivat tunnin IHT-naamiossa ja tuntuvat nyt kutakuinkin normaaleilta. Mutta sydämeen koskee kun ajattelen miten paljon niitä katkeili lauantaina....

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 14:46
Kirjoittaja bbee
^Etkai missään nimessä suostunut maksamaan ko. operaatiosta?  :o

Ikävä juttu että juuri kun haluaa hemmotella itseään niin kohdalle osuu tuollainen kampaaja. Toivottavasti hiuksesi ovat nyt vähän paremmassa kunnossa kotihoidon jäljiltä! Anna ihmeessä palautetta ko. liikkeeseen josset sitä jo ole tehnyt. Eik ö sinun tukkaan käytetty Tigejä ollenkaan??

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:00
Kirjoittaja tenn
^^ Joo kauhulla kuunneltiin Vixenin kokemuksia miitissä, oli sun hiukset kivan näköiset mutta tosiaan beach look, ei sileä ja kiiltävä tigi-look >:( Nyt laitat palautetta sinne kyllä! Ihan törkeätä toimintaa ja 29€, mitä ihmettä!? Ja oliko se niin että suoristusraudasta 5€ lisää?! Ei varmana ois ees laittanu lämpösuojaa.. Kauheata palvelua, jos pyytää Tigiä niin miksei ne voi sitä käyttää? Oisin varmana läväyttäny sitä kampaajaa harjalla päähän tollasen jälkeen. Toivotaan että sun hiukset selviää tuosta pelkällä säikähdyksellä :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:07
Kirjoittaja Penny
Voi hitsi Vixen mikä kokemus, ihan pistää vihaksi moiset tyypit! >:( Se on kyllä kamala tunne kun lamaantuu täysin, eikä osaa sanoa mitään vaikka toinen repii ja repii - ja tietää että se ei ole hyvästä tukalle... Mutta tiedätpä seuraavalla kerralla sanoa jos moinen tyyppi vastaan tulee, että kiitti NYT riitti, vähän hellempää kohtelua tai on viimeinen kerta kun tänne tulen!

Kyllähän se märkänä repiminen ja voimakas harjaaminen niin että hiuksia katkeaa on pahasta, tietysti enemmän jos toistuu usein. Mutta kyllä yhdellä kerrallakin voi saada melkoisesti tuhoa aikaan, mikäli oikein väkisin repii.  :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:08
Kirjoittaja Lorena
Silloin tällöin itseäkin pelottaa hiuksien katkeilu kammatessa kampaajan käsittelyssä, koska tukka on pesun jälkeen hyvin takussa, mutta kyllä se tukka ennen föönausta selvitetään! Outoa, että tuo Supervixenin kampaaja on alkanut föönaamaan suoraan ja sitten syytetään hiusten muka-leikkaamattomuutta. Voin kuvitella kuinka lopputulos on ollut varmasti ei-halutun näköinen  :(

Sitten omaan kysymykseen. Voiko olla mahdollista on hiusteni takkuiluvuus johtuu siitä, että olen pessyt pitemmän aikaa hiuksiani pitemmällä pesuvälillä? Tiedän sen kuullostavan hölmöltä, sillä vaikutuksenhan pitäisi olla päinvastainen. Olen nyt kuitenkin huomannut, että toisena pesupäivänä hiukset ovat latvoista aivan hampussa ja takkuja tulee älyttömästi. Kun pesin joka päivä, hiukset olivat todella sileät ja takkuja ei juuri ollut. Voisiko tuo johtua, että hiukset saivat tällöin useammin hoitoaineita?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:18
Kirjoittaja Supervixen
^^^ Kyllähän mä maksoin kiltisti. Monen monesti en ole kampaajalla saanut rahalle vastinetta mutta aina maksanut koska en vaan osaa sanoa että en maksa.  >:( En vaan saa sitä suustani. Ilmaisin kyllä kampaajalle kaikin tavoin epätyytyväisyyteni ja protestoin kun Ocean Sprizz kaivettiin esiin (mutta protestini jätettiin huomiotta) ja odotin itse asiassa että kampaaja antaisi vähintään alennusta mennessäni maksamaan, mutta kun sieltä kuului 29€ niin en sitten osannut tehdä muuta kuin ojentaa pankkikorttini.

Kampaaja käytti yhtä Tigin tuotetta, Control Freak Serumia, ja se tuntui kyllä tukassa tosi huonolta. (Nyt ymmärrän miksei kukaan sitä suositellut tuolla muotoilutuote-ketjussa...). Kun olin jo maksanut ja vetämässä takkia päälle sanoin kampaajalle että voisi kyllä vielä laittaa Girl Toysia kun pituudet oli niiiii-iiin hamppua, mutta kampaaja ei löytänyt (!!!) GT:tä mistään ja suostui sitten lopulta laittamaan Shine Junkieta. Että siinä se mun Tigi-tukka! Pesukin suoritettiin kaikesta päätellen Bonacurella, sillä heillä ei ollut pesualtaiden välissä muita kuin suuria BC-litraisia. Huomautin kyllä pesuvaiheessakin että haluan sitten Tigin tuotteita käytettävän ja pesijä (joka oli eri kuin föönaaja) murahti jotain vastaukseksi, mutta tuotteiden tuoksusta päätellen (ja siitä että kuulin pumppauksen äänen korvani juuresta jossa ne BC-pönikät seisoi) tukka pestiin Bonacurella. Että varokaas tuota paikkaa! Myyvät kyllä Tigiä mutta eivät ilmeisesti mielellään käytä niitä asiakkaiden päihin.

Edit.
Ja oliko se niin että suoristusraudasta 5€ lisää?!
Suoristusrautojen kanssa hinta olisi noussut 55€:n...!!!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:26
Kirjoittaja tenn
Supervixen kirjoitti:
Ja oliko se niin että suoristusraudasta 5€ lisää?!
Suoristusrautojen kanssa hinta olisi noussut 55€:n...!!!
Nyt en tiedä mitä sanoa. >:(
Siinä toisessa WTC-kampaamossa Salon Shape-Up, ne käyttää kanssa Tigiä, mutta ne lukuisat kerrat kun siellä olen virheistä oppimatta käynyt, ei ole mun päähäni mitään laittanut. Kerran jouduin pyytämään vahaa kun olisi jättänyt mun tukan ihan päätä myöten ja sekään ei ollut Tigiä vaikka siinä pöydällä mun vieressä oli pelkkiä Tigejä. Kaivoi jotain muuta sitten laatikosta. Yksi hyvä kokemus kuitenkin tuosta paikasta vaikka meneekin nyt jo ehkä OT, mutta ekan kerran tuolla käydessä sain kivan otsatukan ja kampaaja laittoi Superstaria ja kertoi miten se vaikuttaa ym.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:27
Kirjoittaja Lorena
O_o!!! Siis what a fuck?? Siis minkälainen hoito tuo varaamasi aika oli? Jokin tehohoitokäsittely vaiko ihan vaan muotoilua? Täällä kampaaja käyttää kyllä välillä föönauksen jälkeen suoristusrautaa ja ihan ilmaiseksi.. Kuullostaa uskomattoman huonolta paikalta! Kaikesta eniten tuommoinen asiakkaan pyyntöjen väistäminen ottaa päähän.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:38
Kirjoittaja bbee
WTF??? Ei oo todellista. Ei todellakaan. Mulle on käytetty tigi-kampaamossa aina tigejä pesuun, muotoiluun jne. Lisäksi mulla on käytetty myös suoristusrautaa (jopa tehty kiharoita sillä) ilman erillistä veloitusta. Ja 29€ pesu+föönäys??? Kiskurihinta vaikka Helsingissä onkin!! Palautetta palautetta.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:41
Kirjoittaja Supervixen
^ Kun varasin aikaa puhelimessa kerroin että haluan hiusten pesun ja föönillä tehdyn "kevyen kampauksen", suorat, tuuheat ja kiiltävät hiukset. Hinnaksi ilmoitettiin tuo 29€. En tiedä millä nimellä tuo käsittely sitten heillä kulkee. Paras osoitus kampaajan taidottomuudesta oli kyllä minusta kun tennari kysyi miitissä, "Siis etkös sun pitänyt käydä siellä kampaajalla?" Niin "hyvältä" näytti mun hiukset!  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:44
Kirjoittaja bbee
Whinee paikan omistajalle tuhotyöntakia. Kyllähän nyt pitää ainakin antaa aineet millä tollasen tuhon saa korjattua. Ja katkenneita hiuksiahan ei saa edes takaisin... Oliko tytsy joku harjoittelija vai muuten vaan syönyt sitruunoita ?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:47
Kirjoittaja Eläimellisyys
Siis vixen, törkeää! Oisit tullut mun luo niin oisin laittanut sulle KIILTÄVÄN tukan (tosin ilman tigiä). Mä katoinkin miitissä että mitä sun latvoille oli käynyt, ja kuulinkin sivukorvalla repivästä parturista. :-X just ton takia mä en käy missään kun ei sitä ikinä tiedä että miten latvat joutuu revityksi,  yksikin kerta voi katkoa lukuisia hiuksia jos harjaa märkänä ja väkivalloin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:47
Kirjoittaja tenn
Vixen, en mitenkään pahalla tarkoittanut sitä kysymystäni, kysyin että kävitkö siellä tigi-kampaamossa :) En tarkoittanut että hiuksesi olisi näyttäneet jotenkin huonoilta, en tosiaan! Ja kiilsiväthän ne ja oli sellainen beach-look, mutta ehkei kuitenkaan sitä mitä olisit halunnut hiuksiisi :(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:53
Kirjoittaja Supervixen
Tensku, nou hätä. En loukkaantunut kysymyksestäsi, mutta ymmärsin kyllä että hiukseni eivät mitenkään näyttäneet siltä että olisin juuri kampaajalta tullut. Kuten miitissäkin totesin; taitava kampaaja kyllä taikoo vaikka minkälaisesta hamppupäästä kauniin kuontalon, ja mun tukka ei edes ole sieltä huonokuntoisimmasta päästä!! Ikinä en saa omin avuin latvojani niin kuivan ja rispaantuneen näköiseksi miltä ne lauantaina näytti.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 15:54
Kirjoittaja Ishamael
Voi hyvä elämä minkälaisia kampaajieakin sitä on olemassa...kauhistus mikä reissu Vixenillä on ollut!
Kaikki niin täydellisesti päin mäntyä kuin vain voi mennä. :-X
Kyllä jumalauta jos pyytää pesua, hoitoa ja muotoilua tigin aineilla niin ne myös silloin tehdään niillä!
Eikä myöskään aleta työntämään mitään helvetin ocean pritziä joka on tarkoitettu enemmänkin karheiden ja mattaisten surffi ja horonutturoiden tekoon, sillä saa oikein karheaa ja kiillotonta lookkia aikaan!
Siis ei hemmetin hemmetti mitä meininkiä!  >:(
Sinuna on kyllä olisi maksanut täyttä hinrtaan vaan vetänyt hermoraivarit paikan päällä.

Ja jos kampauksen teko ja sileän ja kiiltävän kampauksen aikaan saamiseki tarvitaan kampauksen teossa suoristusrautoja, niitä myös käytetään ilman tuulesta temmattuja lisäkustannuksia.
Ajalisesti kun suoristusrautojen käyttöön ei mene kuin muutama minuutti eikä lainkaan lisää ainekustannuksia.

Onneksi sen verran voi lohduttaa, että ei yksi edes melko väkivaltainen föönaus riitä pilaamaan hiuksia.
Jonkunverranhan siinä voi hiusta katkeilla, mutta pahimmillaankin melko vähän ajateltuna koko hiusmassan kannalta.
En vähättele epäammattimaista föönausta, mutta onneksi ei ole koko letti pilalla loppulisesti, vaan kyllä se siitä tokenee hellällä käsittelyllä.  :-*

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 16:16
Kirjoittaja Todia
Olen tosi pahoillani tuosta kohtelusta, Supervixen!! Saattaisin kyllä itse itkeä koko loppupäivän, jos olisi tuollaisessa kohtelussa ollut!!
En vaan voi ymmärtää, miksi joku lähtee palvelualalle, jos ei ole mitään kiinnostusta toteuttaa ASIAKKAAN toiveita!!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 16:47
Kirjoittaja dripple
No huh huh... pitäisi varmaan aloittaa kokonainen ketju kamalista hiustenkatkojista  >:( Mua kohtasi tällainen julmuri viime talvena Stopissa Jyväskylässä kun värjäsin tukkaani. Kampaaja laittoi värin päähän ja hieroi sitä siihen (=jolloin hiukset takkuuntui) ja sitten otti metallikamman esille ja alkoi vedellä sillä koko päätä läpi. Voi jestas! Tukka ritisi ja katkeili ja lopputulos oli paljon venyneitä ja katkenneita hiuksia...

Ja samaisessa liikkeessä annettiin päänahanhierontaa shampoon kanssa eli se shampoo oli todella kauan tukassa ja tukkaa sotkettiin niin että se oli hamppuinen ja kuiva  >:( Ja sitten kampaaja kehtasi vielä sanoa että onpa tämä takkuuntuva ja veteli sitä kammalla taas tukka ritisten. On se kumma kun kotona se on pesun jälkeen suora ja sileä eikä sitä välttämättä tarvitse edes harjailla.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 17:00
Kirjoittaja Ice
Todia kirjoitti: Olen tosi pahoillani tuosta kohtelusta, Supervixen!! Saattaisin kyllä itse itkeä koko loppupäivän, jos olisi tuollaisessa kohtelussa ollut!!
En vaan voi ymmärtää, miksi joku lähtee palvelualalle, jos ei ole mitään kiinnostusta toteuttaa ASIAKKAAN toiveita!!
tässä on se syy, miksen itse ole käynyt parturissa kuin kaksi kertaa elämässäni ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 20:02
Kirjoittaja Supervixen
Ishamael kirjoitti: Onneksi sen verran voi lohduttaa, että ei yksi edes melko väkivaltainen föönaus riitä pilaamaan hiuksia.
Jonkunverranhan siinä voi hiusta katkeilla, mutta pahimmillaankin melko vähän ajateltuna koko hiusmassan kannalta.
En vähättele epäammattimaista föönausta, mutta onneksi ei ole koko letti pilalla loppulisesti, vaan kyllä se siitä tokenee hellällä käsittelyllä.  :-*
Huojentavaa kuulla, Ish. Nyt vaan parin viikon IHT-kuuri niin jospa se damage saataisiin minimoitua. Aion todellakin laittaa sinne palautetta. Noloa kyllä että en voinut suoraan sanoa paikan päällä että tällaisesta käsittelystä ei voi maksaa ainakaan täyttä hintaa. Nynny mikä nynny kun olen. Valituksia on oikeasti vaikea sanoa suoraan päin naamaa.  :-\
Eikä myöskään aleta työntämään mitään helvetin ocean pritziä joka on tarkoitettu enemmänkin karheiden ja mattaisten surffi ja horonutturoiden tekoon, sillä saa oikein karheaa ja kiillotonta lookkia aikaan!
Haluatko kuulla mitä kampaaja-neito sanoi puolustuksekseen kun huomautin kyseisen aineen epäsopivuudesta hiuksiini? Sanoin että poikkikseni kaveri käyttää Ocean Sprizziä lyhyeen tukkaansa luodakseen matan ja karhean rantatukan, niin kampaaja vastasi että "Hänellähän on aivan eri leikkaus kuin sinulla, et voi verrata aineen käyttötapaa eri pituisiin hiuksiin". Ai en??? Eiköhän sillä aineella tule samanlainen karhea pinta oli hiusten pituus mikä hyvänsä! Aaaarghh!!
Ja jos kampauksen teko ja sileän ja kiiltävän kampauksen aikaan saamiseki tarvitaan kampauksen teossa suoristusrautoja, niitä myös käytetään ilman tuulesta temmattuja lisäkustannuksia.
Ajalisesti kun suoristusrautojen käyttöön ei mene kuin muutama minuutti eikä lainkaan lisää ainekustannuksia.
Minulle kampaaja selitti että "Jos haluut et tehdään raudoilla niin mun pitää laittaa ne seinään ja sit pitää oottaa et ne kuumenee ja aikaa menee tosi paljon kauemmin eli kyllä se maksaakin enemmän". Että semmosta. Kyllä teinkin onnistuneen kampaamovalinnan! Katsoin siis Tigin sivuilta Hesan Tigi-kampaamot ja soitin ekaan jonka osoite oli keskustassa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 20:14
Kirjoittaja petomaani
Voi v**u minnuu vi**taa sun puolestas, Supervixen!!  >:( >:( kuulosti too-della amatöörimäiseltä tapaukselta se sun "kampaajas".

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 20:18
Kirjoittaja Magdalena
Vixen, saat kyllä niin mun sympatiat edelleenkin. Tänään koulussa opettaja puhui meille asiakaslähtöisyydestä meidän ammatissa. Sitten se otti yhden ammattikunnan esiin, missä asiakaslähtöisyys tulee hyvin esiin: parturi-kampaajat. Mä olin vieläkin niin tuohduksissa sun lauantaisesta selvityksestä, että meinasin kailottaa sieltä takarivistä, että varokaa vaan, jos meette sinne yhteen kampaamoon, siellä kampaaja saattaa laittaa teille Ocean pritziä tukkaan ja repiä takut auki, niin että hiuksia katkeilee, vaikka olet painottanut haluavasi kiiltävän tukan. Että niinkin asiakaslähtöisiä kampaajiakin löytyy. Epäilenpä vaan, että ois varmaan 19 opiskelutoveria tuijottanu mua suu auki, jos oisin pitäny paatoksella samaisen selityksen.  :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 20:22
Kirjoittaja Supervixen
Nii-in, kyllä se tosiaan pistää miettimään että mitä henkilö oikein kuvittelee tekevänsä ollessaan palveluammatissa kun tyrmää suoraan asiakkaan toiveet.  ??? Ja tosiaan mun mielestä jotenkin ironian huippu että kampaamo löytyy Tigi-kampaamolistasta, ja kyseinen mesta sitten hoitaa asiakkaidensa tukat kuitenkin Bonacurella ja Wellalla! Huhhuh. Tigi-imago mutta halpa totuus.  >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 20:23
Kirjoittaja Kikka
Kyllä sitä kaikenmaailman puoskareita tältäkin alalta löytyy, huhhuh. Eikös se sun kampaamokeikkasi Vixen alkanutkin jo tosi "lupaavasti", kun aikaa varatessasi kampaaja vaan hoki sun puheidesi päälle, että niin monelta oot tulossa, sano nyt vaan aika! Ei tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut mitä sä haluat hiuksillesi tehtävän.

Teet todellakin valituksen kampaamoon. Tietääpä, ettei siihen kampaamoon tarvitse ikinä mennä, eikä kenenkään tuttujenkaan. Puskaradio toimii.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 20:30
Kirjoittaja Supervixen
Kikka kirjoitti: Eikös se sun kampaamokeikkasi Vixen alkanutkin jo tosi "lupaavasti", kun aikaa varatessasi kampaaja vaan hoki sun puheidesi päälle, että niin monelta oot tulossa, sano nyt vaan aika! Ei tuntunut olevan lainkaan kiinnostunut mitä sä haluat hiuksillesi tehtävän.
Näinhän se oli. Yritin mm. kysyä kauanko operaatioon menee aikaa niin puheluun vastannut mies vaan toisti, "Niin sanotko nyt että mihin aikaan tuut??" johon minä että no se riippuu siitä kauanko siihen menee aikaa kun mulla on meno kello--, ja luurista kuului "Sano mihin aikaan tulet". Hohhoijaa. Oikeastaan jo sekin oli vähän epäilyttävää että sen sijaan että olisivat tarjonneet mulle aikaa he vaan sanoivat että "Joo kyllä mahdut sano mihin aikaan tuut". Latelevat sitten asiakkaita mihin väliin vaan vaikkei oikeastaan olisikaan aikoja, se minunkin kampaaja kävi välillä tarkastamassa toisen asiakkaansa vaalennusaineen vaikutusta ja pesua.


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 20:51
Kirjoittaja Ice
toisinsanoen parturilla ei käy asiakkaita, jos kerran sattumalta soittamalla saa itse valita aikansa

ihme että tuollainen paikka saa myydä tigiä, sinuna ilmoittaisin SKT groupille

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 20:56
Kirjoittaja RockQueen
Ice kirjoitti: toisinsanoen parturilla ei käy asiakkaita, jos kerran sattumalta soittamalla saa itse valita aikansa

ihme että tuollainen paikka saa myydä tigiä, sinuna ilmoittaisin SKT groupille
Totta. Jos olet Tigin sivujen mukaan tuon paikan yhteystiedot saanut, niin kyllä se olis ehkä hyvä ilmoittaa asiasta sinne ettei muille käy samalla lailla :-X 

Mä oon kans tosi huono sanomaan mitään, saatika kieltäytyä maksamasta, vaikka kyllä pitäis. Kun kävin leikkauttamassa tän otsatukan niin päätin jo etukäteen että nyt olen kyllä hankala asiakas, että tulee sitä mitä haluankin! Ja tuli ;D Käskin äitillekki jo varausvaiheessa että korostaa millasen haluan ja että on paree olla hyvä kampaaja, no ne oli sit laittanu paikan omistajan siihen vuoroon, varmaan pelätyivät :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 21:08
Kirjoittaja Ice
^ kyllä niiden pitäisi ihan pyytämällä käyttää -etua itselleenkin

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 22:21
Kirjoittaja marenki
Voi apua, mua alkoi nyt pelottaa.  :-X Varasin perjantaille kampaaja-ajan, enkä edes hotsinut kysyä, että kuka leikkaa, uusi kampaamo muutenkin. Iik! Apua jos se onkin tommonen monsteri!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 22:26
Kirjoittaja Nuppu
^ No ei kai se olekaan, ja jos näyttäisi kuitenkin olevan, niin sitten puutut asiaan ajoissa. Pyydät vaikka, että laittaisitko jotain selvittävää suihketta ennen kampaamista (lue: repimistä) ja sitten siihen päälle tyttömäisen viaton ja herttainen hymy ja hih hih, olen aika tarkka näiden hiusteni suhteen  ;) Jotain tuollaista varmaan itse tekisin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 22:29
Kirjoittaja bbee
Lynx, Stailissa pestään ja hoidetaan Tigeillä  ;) Jopa mun poikkiksen lyhyt tukka.. se on siis käynyt siellä jo kolmesti. Mä vasta kerran, mut meen uudelleen! Missä sun tukka muuten pestiin lorkulla? Ykkösilläkö?

Mua suorastaan *ituttaa toi Vixenin tapaus. Todellakin puhelua Tigin maahantuojalle tms!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2006, 22:33
Kirjoittaja Ice
Nuppu kirjoitti: sitten siihen päälle tyttömäisen viaton ja herttainen hymy ja hih hih, olen aika tarkka näiden hiusteni suhteen  ;) Jotain tuollaista varmaan itse tekisin.
suosittelisin ennemmin sanomaan että päänahka on niin hirveän herkkä kivulle ettei kestä pienintäkään nykäystä ja että syytä vaivalle ei ole löydetty. Ne tyttömäiset virnut lähinnä täyttä päivää tekevää parturia kun tuppaavat ärsyttämään mutta jos saa rauhallista työtä kipusairauden piikkiin niin mikäettei

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Marras 2006, 09:21
Kirjoittaja -j-
Ice kirjoitti:suosittelisin ennemmin sanomaan että päänahka on niin hirveän herkkä kivulle ettei kestä pienintäkään nykäystä ja että syytä vaivalle ei ole löydetty. Ne tyttömäiset virnut lähinnä täyttä päivää tekevää parturia kun tuppaavat ärsyttämään mutta jos saa rauhallista työtä kipusairauden piikkiin niin mikäettei
Paitsi että repiminen onnistuu niinkin, että eka ottaa juuresta hiustupon tiukasti kiinni ja repii sitten niitä pituuksia...

Kamala kokemus on kyllä ollut Supervixenillä  >:(

Minäkään en kestä sitä, jos joku toinen katkaisee yhdenkin hiuksen päästäni, siksi laitan ja leikkaan tukkani aina itse. Vuonna 98 oli "viimeinen" kampaamoreissuni, kun pyytämästäni sileän suorasta lookista tuli laineikas ja karhea ja tukkaa revittiin(yhtäläisyyksiä kokemuksissa?!). No, nyt syyskuussa 06 uskaltauduin chi-suoristukseen ja sydämeni itki verta, kun kampaajatytöt repi märkää tukkaa juuresta auki. Meinasin monta kertaa älähtää, mutten kuitenkaan uskaltanut. Mutta ei tämä ollut kuitenkaan mitään verrattuna tohon Supervixenin kokemukseen!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Marras 2006, 09:44
Kirjoittaja Joanna
Mulla on samanlaisia kokemuksia tuosta samaisesta kampaamosta, missä Vixen kävi. Aikaa on jo pari vuotta, kun päätin ex-tempore käydä ottamassa väriä. Ja tuonnehan pääsee ilman ajanvarausta.

Kaikki meni hyvin aluksi, kampaaja ehdotti kivaa sävyä, pesi ja laittoi värin vaikuttamaan. Ja sitten ilmoitti, että hänen täytyy nyt lähteä!  :o Kampaaja häipyi ja kaksi muuta työntekijää rupesivat kinaamaan vieressäni, että kumpi pesee värin hiuksistani. Käsitin heidän puheistaan että kumpikaan ei juuri naisten hiuksia laittanut, ja eivät siksi halunneet koskea päähäni. Siinä sitten istuin värit päässä (yliaikaakin hieman) ja kuuntelin. Lopulta toinen sitten pesi pääni ja repi föönin ja harjan kanssa hiukset kuiviksi. Veloitus 130e, jonka minäkin vain järkyttyneenä makselin.  ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Marras 2006, 13:12
Kirjoittaja -kata-
^ vetää ihan sanattomaksi  :o  >:( ... Siis mitä palvelua  :-X ja aivan törkeän kallis hinta, huhhuh  :( !

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Marras 2006, 18:54
Kirjoittaja Fii
aivan käsittämätönta meininkiä! Ihmeellistä, että tuollaista voi ollakkaan.. ja sitten sitä ollaan muka palveluammatissa  :P

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Marras 2006, 19:14
Kirjoittaja Todia
Pitäisi olla jonkunlainen varoituslista näistä kampaamoista, ihan vaikkei mitään megahuonoa kohtelua olisi saanutkaan. Olisi hyvä tietää, minne menee.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Marras 2006, 20:31
Kirjoittaja billabong
Juu, jonkinmoinen kauheiden kampaamokokemusten -ketju ois paikallaan (vai onko täällä jo jossain sellainen ???). Vois nämäkin viestit siirtää sitten täältä "tyhmistä kysymyksistä" sinne.

Huh, minä olen menossa huomenna leikkaamaan nämä (tigi-kampaamoon  ;)). Onneksi olen kerran käynyt tässä kampaamossa ennenkin, eli en usko että pääsen kertomaan mitään kauhukokemuksia sen jälkeen. Mutta aivan uskomattomia kokemuksia täällä muilla..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Marras 2006, 22:57
Kirjoittaja Axamit
Onhan tuolla hömppä-puolella " Hyviä kampaajia" -keskustelu. Voisi tosiaan olla ihan hyvä idea siirtää jotain juttua tästä keskustelusta sinne, vai...?


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 00:46
Kirjoittaja sandy
Mullakin on yksi kauhukokemus. Olin just tullu helsinkiin töihin ja sain ensimmäisen palkkapussin ja ajattelin mennä oikein kunnolla kampaajalle nauttimaan. Varasin sitten ajan työpaikan läheltä pitkien hiusten raidoitukseen. Hiukset oli silloin puoleenselkään. No se täti joka otti mut käsittelyyn laittoi sen paksun hupun mun päähän. Sellainen siis sentin paksuinen kuminen huppu ja alkoi vetelee hiuksia, mun kauniita pitkiä hiuksia sieltä reiístä. Se sattu aivan kamalasti. Voitte  kuvitella vain. No olin silloin nuori ja jotenkin arka, ni en uskaltanu sanoo mitään itkin  :'(vain koko sen prosessin ajan. Sit kun se aine oli vaikuttanu kokopäässä ja mentiin pesulle ni mä muistan sen ikuisesti kun täti sano et" nyt nippasee vähän", kun se yritti repiä sen paksun hupun ja hiukset siitä läpi. No se ei lähteny, ei tietenkään vaan se joutu hakee lisä apua ja ne repi hiuksia sit sieltä alakautta, ja se sattu aivan kauheesti. No sit ku hiukset oli vapautettu ni se huomas et mulla kyyneleet silmissä ja kysy "et menikö ainetta silmiin" ni mä vaa nyökkäilin ja nielin kyyneleitä :'(. Päänahka oli pitkään hellänä.

Nyt jos tapahtuis samanlaista ni varmasti jo ihan alkusekuinneilla sanoisin et STOP!! ja vaatisin korvauksia kärsimyksestä.. mutta silloin nuorena..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 02:42
Kirjoittaja Trillian
^  Auh, meni kylmät väreet selkäpiitä pitkin kun luin tuon kuvauksen hiusten repimisestä.  :-\

Mun tähänastisin kamalin kokemus kampaamossa tapahtui noin kymmenen vuotta sitten kun olin yläasteella. Mulla oli pitkähköt hiukset ja halusin tasaisen polkkatukan. Kampaaja kuuli väärin, mä istuin paikalla jossa ei ollut peiliä (!  :o kyllä vaan, kampaamo oli rempassa) ja tuloksena oli poikatukka. Säikähdin kyllä kun ensimmäinen pitkä suortuva tipahti lattialle, mutta lamaannun sitten vaan jotenkin enkä saanut suutani auki - ja myöhäistä se nyt siinä vaiheessa olisi ollutkin.  :-[ Ihan kamala kokemus, näytin vuoden ajan pojalta ja kärsin...  :-\ ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 02:51
Kirjoittaja Lyx
Pahin kokemus tähän asti on muutaman vuoden takaa kun kävin eräässä turkulaisessa kampaamossa ottamassa kiharoita. Jeps, luitte aivan oikein, otin permiksen!! :o
Silloin oli tukkaa puoleen selkään ja halusin siihen isoa kiharaa, eli permiksen isoilla rullilla. Kampaaja alkoi sitten laittaa tukkaan rullia jotka mun mielestä näytti huolestuttavan pieniltä ja mainitsinkin asiasta, mutta kampaaja vaan sanoi että se on pakko laittaa näin pienllä ja pitää ainetta sitten vähän lyhyemmän aikaa koska muuten tukka ei kiharru... ::)
Noh, tuloksena oli aivan järkyttävä säkkärä tukka joka oli poltettu kuoliaaksi. Se oli jotain niin järkyttävää!!!! Suutani en tietenkään saanut silloin auki, itku kurkussa oli pakko seuraavana päivänä mennä vakkarikampaajalle katsomaan josko hän voisi tehdä asialle mitään. Hän vaan totesi että ainoa keino saada pehko kuntoon on leikata se ihan lyhyeksi. Morjens. Siitä alkoikin sitten meikäläisen kasvatusprosessi.

Mitä tästä opimme? Kärsivällisyyttä. Olisi vaan kiltisti pitänyt odottaa sen yhden viikon että olisi päässyt vakkarikampaajalle, mutta kun oli pakko saada kiharat nyt, heti ja mieluiten jo eilen. Ei ikinä enää!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 08:16
Kirjoittaja Earlybird
Mullakin on käynyt permiksen kanssa niin, että olen halunnut isot loivat kiharat ja olenkin lähtenyt kampaamosta lammaslookissa. "Kyllä ne siitä loivenee ajan kuluessa" ja p*skat ne mihkään loiventuneet. Onneksi hiukset eivät sentään menneet pilalle, mutta ei ollut kauhean hienonnäköistä, kun omaa suoraa hiusta pukkas juuresta ja muuten hiukset oli ihan säkkärät. En sillon jaksanut kasvattaa permistä pois vaan jossain vaiheessa leikkasin lyhyet hiukset, että sain permisjämät hiuksista pois.

Toinen kampaamokammo tuli, kun kävin jossain mummokampaamossa ja halusin lyhyet hiukset. Se nainen ei osannut yhtään leikata ja hän peitteli huonon leikkauksensa ohennussaksilla. Lisäksi hiuksista tuli tosi lyhyet ja hiukseni näyttivät aivan kanan p*rseeltä. Äitikin katsoi ihmeissään mun hiuksia sen reissun jälkeen. No se oli viimeinen kerta siellä kampaajalla ja sen jälkeen kyllä osasi arvostaa ammattitaitoista kampaajaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 09:10
Kirjoittaja Eirene
Tuo Supervixenin kauhukampaamo on tuttu minullekin, se kun on niitä joihin voi vain "kävellä sisään" ja leikkaus on naisilta 25 euroa, miehiltä muistaakseni 20. Pesu tietenkin veloitetaan erikseen, mitä ei kerrota kun vasta kassalla, todella kivaa. Kerran kävelin sinne sisään kun avomiehellä oli tulossa työhaastattelu ja piti saada tukka uuteen kuntoon, päätin sitten itsekin vähän latvoja tasauttaa kun "vain" se 25 euroa olisi maksanut. Kysyivät että pestäänkö ja sehän sitten nosti tuon neljä euroa lisää, ei siis paljoakaan mutta olisivat nyt maininneet ensin lisäveloituksesta. Tyttö joka leikkasi sohi vähän sieltä ja täältä, föönasi kyllä mutta Tigejä ei kyllä minunkaan päähän käytetty.

Avomiehellä taasen oli kampaajana tämä eräs venäläisnainen, joka kenties ei ihan täysin kielimuurinkaan takia ymmärtänyt minkälaista leikkausta tahdottiin, noin minuutti saksien kanssa ja tuloksena oli sitten (pesemättömään tukkaan, eivät edes kysyneet) mauripekkarinen-letti, päältä ihmeellistä pitkää rimpulaa ja sivuilta lyhyttä. Ehkä se työpaikka jäi sen takia saamatta... ;)

Nuo WTC-Barbersin tyypithän ovat samoja kuin siinä Aikatalon puoleisessa Salon Shape-Upissa, juoksevat liikkeestä toiseen ja päällekkäin voi olla kolme, neljäkin asiakasta joilla värit päässä. Ja tosiaan että aina mahtuu, ei paljon väliä ajanvarauksilla... Shape-Upissa kävin kerran kun en paremmastakaan tiennyt, juuri tuo venäläisnainen silloin värjäsi ja leikkasi, ja sai kyllä selittää pit-kään että ymmärsi mitä ajoin takaa, että ei nyt leikata lyhyttä epäsymmetristä poikatukkaa kuitenkaan... Siinäkin aikaa vierähti kun käsitteli pari kolme naista siinä sivussa kun minut, hintaa käynnille tuli 130e ja lopputulos? Niin, kukaan ei huomannut minun käyneen kampaajalla, mutta kysyivät värjäsinkö itse... ::)

Muitakin kauhukokemuksia olisi, mm. kauneudenhoitoalan oppilaitoksen opiskelijatöistä ynnä muista mutta tuli vain nuo WTC-barberskokemukset mieleen tuosta aloitusviestistä... Minäkin kehoitan välttämään.

Nyt käyn Peilissä, samoin kuin avomies, emmekä kummatkaan vaihda sieltä mihinkään. Hyvää arvostaa nyt paljon enemmän kun on takana parit horrorkokemukset.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 09:15
Kirjoittaja Penny
^^ Mulla on ollut ihan samanlaisia kokemuksia niin permiksen kun lyhyeksileikkauksenkin kanssa. Lisäksi yksi kampaaja halusi jokaikisellä käyntikerralla välttämättä käyttää ohennussaksia lyhyehköön tukkaani, lopulta jo ennestään ohut letti oli todella ohut - kun eihän sitä massaa tule lisää vaikka hius pituutta kasvaisikin, jos joka kerta ohennetaan.

Ja kerran eräs kampaajatäti puhkiblondatussa barbietukassaan (olis pitänyt hälytyskellot soida tässä vaiheessa)) leikkasi tukkani täysin erimittaiseksi - ja tämä tuli täysin yllättäen ja pyytämättä - tarkoitus oli vaan hieman tasata lapaluihin asti ollutta tukkaani. "Tasauksen" jälkeen toinen puoli ylettyi jonkin verran korvan alapuolelle, toinen hartioiden alapuolelle...

Se vieläpä naurahti isoon ääneen leikatessaan, "on se kumma kun ihmisille leikkaa toisen puolen hiuksista lyhyemmäksi, ne alkaa kulkeakin pää vinossa!" Mietinkin mitä ihmettä se tarkoitti tuolla, mutta tapahtunut hahmottui vasta kotona, jotenkin kampaamotuolissa sitä ei huomannut. Oli muuten viimeinen kerta kyseisessä paikassa, ja pää vinossa hipsin naapurikampaamoon muutaman päivän päästä leikkaamaan tukan lyhyeksi. Ja elettiin yli 90-luvun puoliväliä, monellekohan se on leikannut moisen toispuoleisen letin tahtomattaan. ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 09:19
Kirjoittaja Chronos
Yhden kerran kävin kampaajalla leikkauttamassa hiuksia,mutta poistuinkin sieltä sitten aivan toisenlaisten hiusten kanssa.
Halusin siis lyhyet hiukset (vähän samantapaset kuin sweet janella) mutta kampaaja ei suostunut sellaisia leikkaamaan kun ei kuulemma sovi minulle.Yritin siinä sitten väitellä mutta kampaaja leikkasi polkkatukan joka muotoiltiin mallia 90-luvun alku.
Ainakin oli sivujakaus.Sen jälkeen en ole kampaajalla käynyt.Pituus ei haitannut mutta olisin halunnut rikotumpaa ja pörröisemää.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 09:44
Kirjoittaja Saheli
Hyvin usein olen törmännyt tuohon hiusten repimiseen. Ja sitten föönätään kuin viimeistä päivää harjan suhiessa selvittämättömiä hiuksia. En ole kertaakaan tullut kampaamosta normaalia paremmalta tuntuvien hiusten kanssa, vaan yleensä tulos on rutkasti huonompi kuin kotipesuilla. Tämä nyt kertoo tieteysti siitä, etten ole vielä löytänyt hyvää kampaamoa.

Noin reilu vuosi sitten syksyllä kävin kampaajalla ottamassa raitoja yli 60 cm pitkiin hiuksiini. Pyysin oman värisiä (maantie/tummanvaalea) ja ei räikeitä kuparisia. Tuloksena oli mustat ja punaiset raidat. Tunsin oloni ihan portoksi ja värinpoisto oli tehtävä, jotta hiukset näyttivät siedettäviltä. Tämä tehtiin tietysti toisessa kampaamossa ja hiuksia piti lyhentää reilusti toimepiteen yhteydessä. Karmivaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 11:53
Kirjoittaja Supervixen
Saheli kirjoitti: Hyvin usein olen törmännyt tuohon hiusten repimiseen. Ja sitten föönätään kuin viimeistä päivää harjan suhiessa selvittämättömiä hiuksia.
Mikähän tuossa muuten on? Osaisikohan joku foorumin kampaajista kertoa miten kosteiden hiusten harjausta opetetaan koulussa? Jokainen, jopa amatöörihiushörhö, tietää että kosteiden hiusten repiminen ja väkivaltainen harjaaminen on about pahinta mitä hiukselleen voi tehdä ja aiheuttaa takuuvarmoja vaurioita.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 12:03
Kirjoittaja sininen kissa
Kävin viime viikolla paikallisen ammattikoulun parturi-kampaamo-osastolla vaalentamassa hiuksiani. Tämä tehtiin kahtena eri päivänä, koska aika oli iltapäivällä ja heiltä loppui aika kesken, kun koulupäivä loppui. Oli tarkoitus myös leikata latvoja eri päivänä, mutta peruin sen ajan.

Vaalennus onnistui hyvin ja tulos on juuri sellainen kylmä platinanvaalea kuin halusinkin. Mutta se hiusten kohtelu ja käsittely - voi elämä! Kaksi opiskelijatyttöä hiusteni kimpussa, molemmat yhtäaikaa repivät ja raastoivat teräväpiikkisellä metallikammalla, väkivalloin takut auki. Riks, raks kuului vain, kun hiuksia katkeili. Tämä siis sen jälkeen, kun vaalennusaine oli levitetty pensselillä hiuksiin. Alahiuksiin jätettiin oma väri ja ne laitettiin jollain metallipinneillä kiinni. Sitten kun pesu alkoi, pinnit kiskottiin ronskilla kädellä irti, vaikka ne olivat takertuneet hiuksiin kiinni. Riks, raks kuului jälleen ja päänahkaan sattui. Hiusten pesu, hoitoaineen levitys ja pyyhekuivauskin olivat väkivaltaisia tapahtumia. Sain todella purra huultani, etten olisi huutanut ääneen: "Lopettakaa jo perkele se hiusten repiminen!!!"  Bonacuren inhottavan hajuinen moisture kick kyllä helpotti sitten kampaamista ja föönaamista, eikä niin paljon katkeillut hiuksia. Onneksi tästä ei tarvinut maksaa kuin 32 e, mutta katkenneita hiuksia en saa takaisin.

Kampaajakäynnit alkavat riittää minulle. Aikaisemmatkin käynnit monissa eri kampaamoissa ovat yleensä olleet pettymys. Juuri tuo hiusten kovakourainen käsittely on inhottavaa ja mielestäni aivan käsittämätöntä. Mitä kampaajat oikein ajattelevat repiessään takkuja väkivalloin auki?! Sitäkö, että sais nyt tämänkin asiakkaan äkkiä hoideltua pois alta, niin vois kyniä rahat ja ottaa seuraavan liukuhihna-asiakkaan?! Varsinaisia asiakaspalvelijoita...

Tästä eteenpäin voin kyllä itse värjätä juurikasvun, ja isi saa tasata latvat 1-2 kertaa vuodessa. Käsittely on taatusti niin hellää, ettei yksikään hius katkea!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 12:07
Kirjoittaja Miracle
Mulle ei oo onneks koskaan sattunu kohdalle noita hiusten repijöitä, johtuen ehkä siitä että olen suosinut samoja tuttuja kampaajia. Ja en ikinä halua, että hiuksiani pestään kampaajalla, koska silloin ne menisivät takkuun ja kampaaja juoutuisi harjaamaan takut auki. Ja sitä en halua, harjaan ja pesen tukkani mieluummin itse ennen kampaajalle menoa. Ja kun monissa paikoissa tuosta pesusta joutuu vielä erikseen maksamaan, niin ei kiitos.

Pilalle menneitä kampaamokäyntejä löytyy kyllä. Yksi permanentti oli aivan liian säkkärä ja kerran kun halusin kerroksittain leikatut hiukset, niin lopputulos oli aivan kamala!  :o

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 12:07
Kirjoittaja Ilyasviel
Viimeisin kampaamoreissuni oli tuskaa, taas.

Värjäys onnistui ok. Mutta kuten moni muukin jo sanonut, se hiusten käsittelytapa.. Revittiin kammalla niin kauan että sai auki, ei edes mitään selvityssuihkeita käytetty! Pesu oli todella kovakourainen ja sitten föönaus.. Fööni lähes kiinni päänahassa että ihan poltteli ja kuului vaan kun hiukset katkeili ja venyi. Ei enää ikinä.  :-[

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 12:29
Kirjoittaja Hallonnikas
Hirvittää tosiaan muistella viime kampaamokäyntiä... niinkuin edellä sanottiinkin niin föönillä kärvennettiin kunnolla päänahkaa niin että sai vedet silmissä istua ja pyytää HIEMAN hellävaraisempaa käsittelyä.. Kaikenlisäksi kampaaja ei tainnut ajatellakkaan että päänahka mikä on juuri saanut kokea värinpoiston on varmasti herkempi kuin kemikaaleilla liottamaton.. Ja se harjalla raastaminen...huhhuh.. tukka ei onneksi kärsinyt mutta tuntui kun olisi skalpeeraus ollut sen tädin mielessä..

Onneksi on muitakin kampaamoja, vaikka tuo paikka on ollut vakikampaamoni tähän asti.  >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 12:32
Kirjoittaja Miracle
Mua ärsyttää tuo hiusten repiminen enemmänkin siksi, että kuulen, kun hiukset katkeilee! Ja voi jessus, että inhoon sitä ääntä yli kaiken!  >:( Mua ei helposti satu päänahkaan, ja jos sattuu, pystyn sen kyllä sietämään. Mutta, jos kuulen kuinka hiukseni katkeilevat, menetän hermoni aivan totaalisesti.. Ei mulla oo mitään pakkomiellettä hiusten suhteen, ne ei vaan saa katkeilla  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 16:32
Kirjoittaja Euphoria
Kävin teininä jollakin kotikampaajalla ottamassa permanentin. Hän laittoi rullat niin tiukalle, että melkein valui kyyneleet silmistä. Permanenttiaineetkin menivät silmiini. Ihme etten ole sokea! Toista kertaa en siihen paikkaan mennyt.

Vanhempana kävin sitten vuosia vakiokampaajallani ja hänellä oli paha tapa puhaltaa hiustenkuivaajalla pitkään samaan kohtaan, kun innostui juttelemaan isäni kanssa. Muutaman kerran täytyi sanoa, että: " Herätys, minun päänahka palaa!" Muuten hän oli pitkätukka-aikanani juuri sopiva. Kävin kuitenkin liian pitkään samalla kampaajalla.

Muutama vuosi sitten kävin asuntoni lähellä olevan ostarin kampaajalla ja siellä tukkani leikkasi sellainen keski-ikäinen nainen. Leikkaus meni päin metsiä ja hän ei käyttänyt mitään muotoilutuotteitakaan. Kierrän paikan kaukaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 18:01
Kirjoittaja Shi Shi
Vixen, eikös se kampaaja vielä tiuskaissut sulle "Ethän sä näistä mitään tiedä!" tai jotain sen suuntaista, kun aloit protestoida Ocean Spritzin käyttöä?  ::)  ;D 

Kerroinkin jo Vixenille, että mullakin on huonoja kokemuksia tuosta WTC-Barbersista. Kävin siellä joskus '00-'01, ja oli tarkoitus leikkauttaa puolipitkät hiukset rikotuksi polkaksi. Tuo kampaamohan on aikamoisen hälinän keskellä, föönejä on aina päällä ja poppivehkeiden nupit kaakossa. Aloin selittämään kampaajalle, millaista mallia olin hakemassa, mutta tämä vain valitteli, ettei kuullut puhettani. Nostin volyymiani lopulta huudoksi asti, mutta kampaaja ei suostunut edes laittamaan radiota pienemmälle. Mainittakoon, että mulla on suht matala puheääni, jonka kampaaja itsekin totesi hukkuvan helposti hälinässä. Kun sitten vihdoin sain viestini jotenkuten perille, että haussa on rikottu ja kerrostettu leikkaus, naikkonen vain totesi kylmästi, ettei ohuita hiuksia kannata kerrostaa.  :P  Joo-o, no lopulta lähdin paikasta ääni käheänä ja latvat tasattuina. 25 euroa köyhdyin, mutta teidän muiden kokemuksiin verraten pääsin kyllä vähällä. Kannattaa kyllä kiertää tuo paikka.

Tarjoutuisin minäkin muuten Vixenin hiustenlaittajaksi Helsingin-visiiteillä, mutta mulla ei ole suoristusrautoja.  ;D Sun pitää varmaan kysyä Lafanquelta. (Ainakin juttujensa perusteella hän jos kuka omaa riittävän hyvin varustellun kotisalongin suoran silkkitukan luomiseen.)  ;)

Noista Tigien käyttämättäjättämisistä voisin samaan syssyyn varoittaa Eerikinkadun Popista. Työn jälki ja hiustenkäsittely oli kyllä ihan hyvää, mutta käytössä on Schwarzkopfin tuotteet (BC ja Osis+), vaikka paikka myy ja mainostaa Tigiä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 18:14
Kirjoittaja Euphoria
^Kyllähän minullakin suurin osa kampaamokokemuksista on positiivisia ja olen saanut todella hyvää palvelua monessakin paikassa. Kannattaa vain valita paikka huolella. Jännitän kyllä näitä Outokummun paikkoja, kun en pitäisi ennen joulua käydä leikkuuttamassa hiukset. Pieneksi kaupungiksi täälläkin on aika paljon valinnanvaraa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Marras 2006, 20:29
Kirjoittaja Hallonnikas
Tulipa vielä mieleen eräs mukava värjäyssessio kampaajalla  >:(

Kampaaja oli toimissaan niin hidas ja touhuili kaikkea muuta siinä samalla kun laittoi päätäni että aika loppui kesken.. Värjäytin hiukseni alapuolelta mustaksi, mutta päällihiuksille ei tehty mitään. Tukka pestiin todella pikaisesti ja föönattiin vielä pikaisemmin niin että jäi melko kosteaksi, minkä tietenkin huomasin vasta ulkona pakkasessa kävellessäni. Kotimatkalla tietty hipelöin pipon alta uutta tukkaani ja ihmettelin että mistähän sormeni saivat mustaa väriä... Niskassa oli vielä kunnon kerros väriainetta, pipossa musta raita ja kotona oli mentävä suoraan suihkuun. Olin sen verran nuori vielä tuolloin etten viitsinyt suoraan mennä huutamaan paikanpäälle, vaan pistin vain sanan kiertämään ja jätin siinä kampaamossa käymiset siihen... Kaiken muun pahan lisäksi kampaaja oli vielä todella ylimielisen oloinen ja syytti minua siitä että aika ei riittänyt.. Kiitos hei vaan.. >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Marras 2006, 03:47
Kirjoittaja Luscious
yyh vieläkin itkettää ajatella..

ilkeä opiskelijatyttönen leikkasi liikaa hiuksista  :'(

Juteltiin kovasti hiusten kasvatuksesta, mutta toiveena oli kuitenkin kerrostettu malli. lopputuloksena hiuksista katosi n. 15cm (hiukset oli kiinni ja kampaaja leikkasi hiuksia takaa osissa.. kun huomasin mitä tapahtuu, oli jo myöhäistä..)
Ärsyttävintä se että lyhyimpiä hiuksia, jotka ei mennyt silloin vielä edes ponnarille oli jopa yli puolet hiuksista!!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Marras 2006, 09:31
Kirjoittaja kerttuli
Otan todellakin osaa. :( Mulla on nimittäin myös erittäin huonoja kokemuksia tuosta WTC-paikasta. Kävin ehkä pari vuotta sitten edullisen hinnan houkuttamana tasoittamassa latvoja. Nuori kampaajatyttö ei kysynyt ollenkaan, haluaisinko hiuksiani pestävän vaan heti kun istahdin tuoliin, oli jo kiireellä leikkaamassa. Todella hätäisen oloinen paikka. Tuntui, että paikan omistaja (?) kyttäsi tiskiltä nuoria kampaajia, ettei varmasti kulu yhtään ylimääräistä minuuttia. Aikaa kampaamokäyntiin kului ehkä 15 minuuttia, jonka jälkeen poistuin hämmentyneenä litteine likaisine hiuksineni. Leikkaustulos oli ihan ok, mutta palvelusta ei muuten tietoakaan. Huono kokemus kerrassaan.


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Marras 2006, 16:16
Kirjoittaja Magda
Mä oon huomannu kanssa, että monessa paikassa on tigit näkyvästi esillä, mutta kun tulee aika alkaa föönata, laatikosta kaivetaan joku halvempi tai jopa täysin tuntematon muotoilutuote. Viime kampaamokäynnillä tehtiin juuri niin ja otin käänteisen taktiikan käyttöön: "Ai kun tuli ihanat hiukset, mitäs tuotetta näihin oikeen käytettiin?" vastaukseks tuli et ei meillä ole tätä nyt myynnissä. En taida toiste mennä ko. paikkaan.


Monesti muutenkin tuntuu, ettei kampaajat kuuntele asiakasta. Kouvolassa muutama vuosi takaperin mulle tehtiin hienot hiukset (tai silloin ne oli hienot): vaaleaa päällä, jyrkällä siksak jakauksella alahiukset kirkuvan punaset ja kaikista alimmat hiukset mustiks.  Menin samaan paikkaan uusimaan kampausta ja eri ihminen alko hääräämään mun pään kimpussa. (Olin nimenomaan varannut ajan sille aikaisemmalle kampaajalle, mutta hän oli lopettanut eikä mua viitsitty informoida siitä). Sanoin sit, että samanlainen värjäys mutta mustaa vois laittaa vähän enemmän. Kampaaja oli vaan että kyllä hän tietää. Loppu tulos oli et vaaleeta päällä ja koko alaosa violettiin vivahtava tummaa ruskeaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Marras 2006, 17:08
Kirjoittaja maikku
Tähän sarjakuvallisena kevennyksenä.
Kuva
http://www.butternutsquash.net/

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Marras 2006, 21:10
Kirjoittaja Ice
illuusia kirjoitti: yyh vieläkin itkettää ajatella..

ilkeä opiskelijatyttönen leikkasi liikaa hiuksista  :'(
missäs kävit opiskelijaleikkuussa?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Marras 2006, 03:52
Kirjoittaja E.Lo
Olen kerran elämässäni käynyt Suomessa kampaajalla (viime syyskuussa) ja se oli juuri tuo kirottu WTC Barbers jonne edullisen hinnan houkuttelemana sitten eksyin.. pyysin kampaajaa leikkamaan pitkiin hiuksiini muutaman kevyen kerroksen. Tyttö rupesi moittimaan latvojen huonoa kuntoa, mikä varmasti oli totta. Pyysin kuitenkin ettei pituutta tällä kertaa leikattaisi ja että tukan "suippomainen" muoto säilytettäisiin. Lopputulos oli se että lähdin kampaamosta hiukset lapaluiden yläpuolelle tasaisestii leikattuna ja 35 euroa köyhempänä. Kerroksista ei ollut tietoakaan. Pakko myöntää että tihrutin itkua minäkin.

Ei ehkä kuulosta kovin dramaattiselta muutokselta enkä halua millään muotoa rinnastaa hukkareissuani oikeisiin kampaaja-kauhukokemuksiin, mutta kun en ennen ollut oikealla kampaajalla käynyt niin jäi hiukan paha maku suuhun. Minusta kampaajan pitäisi viime kädessä aina tehdä niinkuin asiakas pyytää vaikka olisi itse kuinka oikeassa.

Elämäni ihka oikean ensimmäisen kerran kävin kampaajalla Bulgariassa. Kampaamo oli oikeastaan vanha autotalli jonne kaikki tarvittavat vempeleet oli roudattu ja kampaaja oli oikein ammattitaitoinen. Sain hiuksiini tosi nätit, luonnolliset raidat ja juuri sen J.Lo:maisen alaspäin "suippenevan" muodon kerroksineen, ja samaa olisin toivonut Suomessakin saavani. En tahdo mitenkään halveerata suomalaisia kampaajia kun nyt tosiaan olen yhden ainoan kerran käynyt täällä kampaajalla, mutta jotenkin tuntuu että mitä etelämmäksi mennään sitä enemmän kampaaja kunnioittaa naisen suhdetta hiuksiinsa, varsinkin jos ne ovat pitkät. Sain toki bulgarialaiselta kampaajalta pakollisen saarnan hiusten kunnosta ja latvoista mutta sen verran kuitenkin arvosti asiakasta että sain juuri sitä mitä pyysin. Jotenkin tuntuu että täällä (mitä nyt muidenkin kauhukokemuksia on kuullut), on kampaajien suhtautuminen asiakkaisiin joskus lähes vihamielinen. Entäs sitten jos tahdon pitää pitkää tukkaa vaikka se olisi kuinka hamppuinen.. minähän sen kanssa joudun elämään. Kuten nyt tämän (omaan makuuni) liian lyhyen, tasapitkän tukkani kanssa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Marras 2006, 09:21
Kirjoittaja *sade*
Kävin reilu vuosi sitten silloisella lähikampaajalla budjettisyistä. ::)

Minulla oli valokuvia mukana, joissa näkyi tarkka malli ja tarkka pituus. Kampaaja vielä itse tähdensi, että hän jättäisi hiukset hiukan kuvien mallia pidemmiksi, johon yhdyin innolla. Kuvissa etummaisia hiuksia oli leikattu kerroksittain, jota toivoinkin, mutta useaan otteeseen painotin kampaajalle, ettei leikkaisi kerroksittain takaata, sillä vaikka hiukseni näyttävätkin paksuilta, minulla on itse asiassa vain paljon ns. vauvahiuksia. Kerroksittain leikkaaminen saa hiukseni näyttämään hyvin ohuilta.

20 minuuttia meni ja oltiin valmiita! Lopputulos? Hiukset lyhenivät reilut 5 cm enemmän kuin kuvissa ja hän leikkasi hiukseni kauttaaltaan kerroksittain --> Ennen pitkät ja paksut hiukseni olivatkin täysin "normaalit" suomalaiset hiukset.  Kynityt ja ohuet. Itkin päiväkausia.

Sanomattakin selvää, etten ole tinkinyt kampaamokäynneissä tämän jälkeen. Jos minulla ei ole varaa vakikampaajalleni Fredalla, en mene ollenkaan. Käyn harvemmin, mutta tasokkaassa ja osaavassa paikassa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Marras 2006, 09:32
Kirjoittaja Inotti
Olen ollut elämäni aikana vain kaksi kertaa oikealla kampaajalla ja ehkä tästä lähin vain tyydynkin siihen tuttuun ja turvalliseen kotikampaajaan, jolta varmasti saa mitä haluaa. Äiti leikkaa juuri sellaisen pituisiksi ja mallisiksi kuin minulla oli suunnitelmissa eikä taatusti yhtään enempää.
Kamalin kokemus oli kun syksyllä kävin hakemassa spiraalipermiksen. Koko juttu alkoi hiustenpesulla, hoitsikkaa ei laitettut, kun kohta laitettaisiin permishärpäkkeet päähän, joten hiukset arvatenkin oli todella takussa. kampaaja otti vain hiusteni tyvestä kiinni ja alkoi REPIMÄÄN takkuja auki! Siis vaikka kohta hiukset kuinka tapettaisiin, ei silti mielestäni tarvitsisi tietoisesti niitä hiuksia kohdella kaltoin. Kuului vaan raks raks kun hiukset katkeilivat.  >:( Ja kampaaja ei tiennyt miten hennatut hiukset kihartuvat permiksessä  niin laittoi ilmeisesti vahvemmat aineet, minkä vuoksi hiukset olivat korvista alaspäin ihastuttavaa hamppua.. :-[ Sitten vielä pää kuorrutettiin kauhella määrällä todella hiuksia kovettavia muotoilutuotteilla ja sanottiin, ettei hiuksia saanut pestä pariin päivään... Arvatkaa, oliko tuskaa olla pesemättä hiuksia?
Parin viikon päästä pakotin avokin lyhentämään mun latvat pois (ne oli niiiiiiiiiiiiiiin kamalat). Ja ne oli vielä aika pitkät hiukset (jtn. 55cm). Vaikka yleensä ajattelen kaikista epäonnistuneista hiusjutuista että ne on vaan hiuksia ja kasvaa varmasti takaisin, niin kyllä harmitti. On mulle aikaisemminkin laitettu permis tosin kotona mutta kampaamo aineilla ja ei ikinä ole hiukset noin palaneet.  :-\
No nyt kasvatus käynnissä ja kesään mennessä nää on jo aika hyvät.  :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Marras 2006, 17:20
Kirjoittaja siili
Ehdottomasti extreme-kokemukseni Romaniassa on kauhein. Ei me tajuttu toisiamme ollenkaan kampaajan kanssa, se ei puhunut englantia enkä minä romaniaa tai venäjää. Tukkaväriä katsottiin ensi kampaajan mallitupsuista jonka jälkeen kestoväri käytiin ostamassa supermarketista  ::) Kauheeta kun se aine kirveli päänahkaa, kyllä mä ajattelin et tais muutama aivosolukin sulaa siinä samalla...
Hirveesti se repi mun tukkaa märkänä, hoitoaineesta ei ollut puhettakaan.
Väri pysyi kyllä kuukausi kaupalla kiiltävänä mustana, mitä lie ollut se paikallinen väri...
Kaikki maksoi muuten erikseen, pesu, värinlevitys, poishuuhdonta, kuivaus jne.




Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Marras 2006, 17:22
Kirjoittaja Supervixen
Eipä ole muuten tullut mitään reaktiota viikko sitten lähettämääni valitukseen WTC Barbersilta... Johan on ylimielistä porukkaa kun ignoroivat kirjallisen valituksen! Mitäs on asiakaspalvelun tunneilla opittu valituksiin vastaamisista?  >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Marras 2006, 17:25
Kirjoittaja Euphoria
Kiitos tämän ketjun, varasin ajan taas luottokampaajalleni Joensuuhun. Yksi kaveri kyllä suositteli erästä outokumpulaista kampaamoa, mutta en uskalla ottaa riskiä. Maksan kyllä itseni kipeäksi kampaamokäynnistä, mutta saanpahan kunnon hiukset.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Marras 2006, 17:28
Kirjoittaja tenn
Supervixen kirjoitti: Eipä ole muuten tullut mitään reaktiota viikko sitten lähettämääni valitukseen WTC Barbersilta... Johan on ylimielistä porukkaa kun ignoroivat kirjallisen valituksen! Mitäs on asiakaspalvelun tunneilla opittu valituksiin vastaamisista?  >:(
Laita uusi valitus vielä perään!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Joulu 2006, 18:45
Kirjoittaja -kata-
Kävin tänään kampaajalla ... JA taas mielesessäni ihmettelin, että mikä ihme se on, kun niin hiton monilla kampaajilla tuntuu olevan se, että ne käsittelee tukkaa todella kovakouraisesti  >:(  ::)  :-X ... Olen ollut nimittäin kyllä kampaajilla jotka osaa käsitellä tukkaa ihan normaalisti ja hellävaraisestikkin, turha raastaminen ja nykyminen on kyllä aivan totaalisen turhaa  >:( !
Mutta kuinka ollakkaan, niin niinkuin monelle muillekkin on käynyt niin en minäkään tuossa tilanteessa suutani auki saanut, mikä ihme siinä onkin ettei voi avata suutaan ...
Väri tuli hyvä ja leikkauskin oli aika onnistunut, mutta muuten sitten ... Ihmettelin hiukka jo siinä kun pesun jälkeen levitti hoitsikkaa päähän niin käytti kampaa aika kovakourasesti, ei mulle oo ikinä tossa tilanteessa ees kampaa käytetty ja hyvä on tullut ilman kampaakin hitto vie ... No, sekään ei vielä mitään ... Mutta antakaas olla, kun tuli föönauksen aika ... Ens föönäili ihan sillai ilman mitään harjoja ... Sitten kun tukka oli jo vähän kuiva niin otti harjan esille ja alkoi ihan mieletön raastaminen  :o ... Hyvä että tuolillani pysyin kun pää heilu sen mukana kun tukasta aina otti harjalla osioita ja föönas, tukka takkuili ja katkeili  :-X  :( ... Ei mun tukkkaa ennen oo noin huonosti koskaan föönattu!!! Aika paljon mun tukka kyllä kestää kovaakin käsittelyä, mutta eihän tollanen nyt hitto hyvää tee kenenkään tukalle. Näyttikin tukka aika hampulle ja hirveelle ton jälkeen  >:(  >:( ennenkuin sitten lätki silikonia päähän ja sutas suoristusraudalla.

Mikä ihme siinä voi niin vaikeeta olla käsitellä tukkaa NORMAALISTI  ??? joillekkin kampaajille.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Joulu 2006, 22:05
Kirjoittaja Mustikka
Useampi vuosi takaperin kävin kampaajalla leikkaamassa pitkää tukkaani. Kampaaja sanoi, että takatukkani oli melko huonossa kunnossa ja että hän leikkaa takaa niskasta hieman lyhyemmäksi. Seuraavan kerran kun kävin toisella kampaajalla, niin hän puheli jotain, että "ai, sinulla on edestä pidemmät hiukset kuin takaa".  ??? Ilmeisesti se edellinen kampaaja oli leikannut hiukset eteenpäin piteneviksi. Ei varmaan näyttänyt kauhean hyvältä yli olkapäiden yltävässä tukassa..
Tämä nyt oli ihan pikkujuttu kuitenkin.

Kasilla kun minulla oli ihan musta tukka tahdoin jotain pientä piristystä tukkaani. Tahdoin raitoja ja samalla juurikasvun piiloon. Varasin ajan ja menin kampaajalle. Minulle laitettiin punaisia raitoja sen kamalan kumihupun kanssa. :-X Järkyttävää repimistähän se oli. Tuloskin oli järkyttävä. Kampaaja ei värjännyt ollenkaan juurikasvua, vaan selitti, että raidat häivyttää juurikasvua. Öh, minun tukka oli värjätty mustaksi ja minun oma tukka on vaalea maantieharmaa/blondi. Ne raidatkin oli ympäri päätä, joten ei siinä jakauksen kohdalla ollut kuin muutama pikkuinen raita. Sanoin siinä, että minun tyvi piti värjätä, johon kampaaja alkoi mölisemään, ettei semmoisesta ollu puhetta. No kyllä vaan oli, kun aikaa varatessa asiani esitin.
Niin ja ne raidathan oli ihan hirveät. Ne olivat läikikkäät, muutamassa tupsussa oli latvat punertavat.
Varattiin sitten uusi aika, että tyvi saadaan värjättyä. Seuraavalla kerralla koko pää värjättiin mustaksi. :(

Noin vuosi sitten kävin leikkaamassa permiksen jämiä pois ja halusin kevyttä kerrostusta. Sanoin että haluaisin kerrokset leikattavan niin, että hiukset yltäisivät  kiinni. Tuloksena oli, että etuhiuksia ei leikattu paljoa ollenkaan, mutta takatukkaa leikattiin senkin edestä.
Edellisellä kerralla tukkaa kerrostettin vähän lisää, koska viime kerralla ei saatu kaikkia permiksiä pois.Tällä kertaa hiuksia kerrostettiin edestä, mutta takaa taas vähän enemmän. Nyt mulla on sellainen nätti kolo tuolla takana. :(
Inhoan syvästi tätä mallia!
Haluaisin sitten joskus sellaisen tukan jossa nuo kerrostukset menee päinvastoin. Edestä enemmän kuin takaa..

Kävin tuolla samalla kampaajalla myös vähän aiemmin laittamassa sinettiraitoja. Kampaaja vastaili tylysti kysymyksiini eikä oikein tykännyt, kun toin mukanani omat sinetit (sain halvemmalla netistä aitohiussinettejä).
Hiukset ensin pestiin bonacurella eikä tukkaan laitettu hoitoainetta. Ymmärrettävää toki, koska se hoitoaine saattaa heikentää sitä sinettiä. Mutta mulla silloin oli 50cm pitkät hiukset, niin luulis, että vähäsen olis latvoijen päähän voinu laittaa.  Hiuksen selvitettiin rajuin ottein, ritisi ja ratisi, ja sitten alotettiin hurja föönaus. Minun päänahka oli tulessa eikä minun pää ole edes erityisen herkkä. Jostain syystä kampaaja keskittyi oikean puolen kuivatteluun ja minun oikea korva hohkasi punaisena! En älynnyt edes sanoa mitään.
Sinetit ei näkyny minun hiusten alta ollenkaan ja kampaaja halusi leikata tukkani kerroksittain, että sinetit näkyisi. En kuitenkaan halunnut, koska hiusten leikkuusta ei ollut ollut puhetta enkä ollut siihen varautunut.
Melko pian minun omia hiuksia löystyi niiden liimasinettien välistä. Miten sen nyt sanoisin? Siis irtonaiset hiukset nousi sellaiselle lenkille päänahan ja liimakohdan väliin. Myös ne liimakohdat näkyi hiusten alta, varsinkin silloin kun pidin hiuksia kiinni.  Niin että liima kyllä näkyi, mutta ei se sinettihius. ::) Tuli harmittavan kallis kokeilu. :(

Permistapahtuman olenkin jo kertonut useampaan otteeseen. Halusin siis loivia kiharoita ja tuloksena oli takaa, varsinkin takaraivolta, kihartunut tukka ja päältä ja edestä suora tukka. Takaraivon kiharat menivät hiljalleen aivan rikki. Edes tehohoidot eivä niitä pelastanee.
2.5 vuotta kulunut ja yhä kasvattelen tukkaani takaisin. En raskinut leikata, koska olin juuri saanut kasvatettua kivan tukan enkä kestänyt ajatusta palata takaisin lyhyeen tukkaan.

Tarviiko edes erikseen sanoa, että jokaisen kerran jälkeen itkin hyvin katkerasti.

Mitähän muita tapauksia vielä...
Ai niin, unohdinkin valittaa kampauksista. Yo-juhliin halusin tällaisen nutturan (ilman kukkia), johon tulisi sivuun tällainen palmikko:
Kuva
Kuva

Tuloksena oli kaksi erillistä saparoa ja keskijakauksen viereen tiukaksi vedetty pikkuletti. Eli ei yhtä isoa nutturaa eikä kaunista palmikkiokasvoja kehystämään. Tuloksena oli kaksi hiljaa mutta varmasti löystyvää rinkulaa ("nutturoita" oli pakko kiristellä ja korjailla pitkin päivää) ja yo-lakin alla painava pieni letti. Se letti oikeasti paino koko ajan, eikä näkyny lakin alta. Mulla puristi lakki koko päivän päässä ja välissä minun oli pakko käydä vessassa ottamassa lakki pois, että otsa ja pää sai levähtää siitä puristuksesta.
Siitä kivusta ja ärsytyksestä sai maksaa 65 euroa!

Toinen kampausoperaatio oli vanhojen tanssit. Annoin kampaajalle vapaat kädet. Ihan ok nukkekampaus tuli. Hiukset oli ollu yön patukoilla niin kyllähän tukka oli lyhyt, kun ne aukas. Mulla on sen verran taipusa tukka, että ei ne päivän aikana edes yhtään oienneet.
Mulla oli viikkoa ennen leikattu aivan ihana ja upea etutukka, mutta tuota kampausta tehdessä kampaaja omin luvin leikkeli sitä kampaukseen "sopivaksi". Kun pesin kampauksen pois, niin kolohan siinä keskellä etutukkaa oli. :(

Oho tätä patoutuman määrää. :o ::)
Pitää kuitenkin sanoa, että kyllä niitä positiivisia tapauksia on kuitenkin enemmän. Luulisin ainakin.

edit. kauheasti kirjotusvirheitä...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Joulu 2006, 23:20
Kirjoittaja Wanda
Tämä ei nyt varsinaisesti ole kampaamokokemus, mutta pakko avautua kuitenkin. Sain synttärilahjaks lahjakortin Hairstoreen (sinänsä mukava ja ajattelevainen lahja pikkusiskolta, joka ei ymmärrä tukkajutuista mitään). Koska mä en ikinä antaisi niiden siellä koskea mun hiuksiini, niin ajattelin tuhlata lahjakortin tukkatuotteisiin.

Tänään sitten töiden jälkeen (noin kasin aikaan illalla)  menin Ideaparkin Hairstoreen. En ajatellutkaan saavani siellä mitään palvelua, mutta toiminta siellä otti silti päähän. Myyjä kailotti kovaan ääneen jollekin toiselle asiakkaalle, että www on niiden myydyin ja paras tuote. Mietin sitten itsekseni tigihyllyn luona, että mitäköhän ostaisin. Halusin vähän lisätietoja Tigin muotoilutuotteista, kun hiuksiin on vähän aikaa sitten leikattu kerrostetumpi malli ja tarvetta joillekin hyville muotoilutuotteille olisi (olin ajatellut esim. Queen for a day -suihketta tai jotain). Jostain kumman syystä päätin luottaa Hairstoren henkilökunnan tietämykseen ja kysyin asiasta myyjältä. Myyjä ei tullut edes kanssani Tigi-hyllylle, vaan sanoi, että "en osaa sanoo, mä oon käyttäny vaan sitä vitamiinishampoota". Toinen myyjä kehoitti minua ostamaan www:tä, sillä sitä saisin lahjakortilla paljon enemmän ::)

Tätä on varmaan jauhettu täällä jo paljon, mutta mä en voi ymmärtää, miten sinne palkataan noin epäammattimaisia myyjiä! Siis onhan esim. vaatemyyjänkin tiedettävä vaatteista, joita myy. Miksei Hairstoressa osata koskaan vastata mihinkään kysymyksiin? Koulutetaanko henkilökunta tarjoamaan kaikille sitä iänikuista www:tä? Kylläpä taas ärsyttää.

edit. Epäammattimaisella en tarkoita mitään henkilökohtaista, vaikka siltä varmaan kuulostaakin. Tarkoitan lähinnä sitä, että Hairstoren työnantajana pitäisi huolehtia siitä, että myyjät koulutetaan työhönsä ja että edes joku heistä osaa vastata asiakkaiden kysymyksiin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 00:51
Kirjoittaja Rory
Mun yksi karmea kampaamokokemus liittyy juhlakampaukseen. Lukion Vanhojen päivän vuoksi tarvitsin jonkun kivan kampauksen ja menin sitten paikalliseen kampaamoon. No kun en siihen aikaan nuorena paremmasta tiennyt, niin se oli tietysti sitten ns. mummokampaamo. Iäkäs täti teki sitten ehkä sen ainoan osaamansa kampauksen, no tietysti banaaninutturan. Voi kääk miten karmea se oli nuorella tytöllä! Teki tosiaan vanhaksi ja typerän näköiseksi. Vihasin sitä niin paljon ja häpesin koko päivän tukkaani. En silloin nuorena osannut sanoa, mitä kannattaisi tehdä ja kun täti sanoo, mitä tekee niin sehän laitetaan sitten. nim. Ei enää ikinä banaaninutturaa

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 00:53
Kirjoittaja E.Lo
Wanda  kirjoitti: Tämä ei nyt varsinaisesti ole kampaamokokemus, mutta pakko avautua kuitenkin. Sain synttärilahjaks lahjakortin Hairstoreen (sinänsä mukava ja ajattelevainen lahja pikkusiskolta, joka ei ymmärrä tukkajutuista mitään). Koska mä en ikinä antaisi niiden siellä koskea mun hiuksiini, niin ajattelin tuhlata lahjakortin tukkatuotteisiin.

Tänään sitten töiden jälkeen (noin kasin aikaan illalla)  menin Ideaparkin Hairstoreen. En ajatellutkaan saavani siellä mitään palvelua, mutta toiminta siellä otti silti päähän. Myyjä kailotti kovaan ääneen jollekin toiselle asiakkaalle, että www on niiden myydyin ja paras tuote. Mietin sitten itsekseni tigihyllyn luona, että mitäköhän ostaisin. Halusin vähän lisätietoja Tigin muotoilutuotteista, kun hiuksiin on vähän aikaa sitten leikattu kerrostetumpi malli ja tarvetta joillekin hyville muotoilutuotteille olisi (olin ajatellut esim. Queen for a day -suihketta tai jotain). Jostain kumman syystä päätin luottaa Hairstoren henkilökunnan tietämykseen ja kysyin asiasta myyjältä. Myyjä ei tullut edes kanssani Tigi-hyllylle, vaan sanoi, että "en osaa sanoo, mä oon käyttäny vaan sitä vitamiinishampoota". Toinen myyjä kehoitti minua ostamaan www:tä, sillä sitä saisin lahjakortilla paljon enemmän ::)

Tätä on varmaan jauhettu täällä jo paljon, mutta mä en voi ymmärtää, miten sinne palkataan noin epäammattimaisia myyjiä! Siis onhan esim. vaatemyyjänkin tiedettävä vaatteista, joita myy. Miksei Hairstoressa osata koskaan vastata mihinkään kysymyksiin? Koulutetaanko henkilökunta tarjoamaan kaikille sitä iänikuista www:tä? Kylläpä taas ärsyttää.

edit. Epäammattimaisella en tarkoita mitään henkilökohtaista, vaikka siltä varmaan kuulostaakin. Tarkoitan lähinnä sitä, että Hairstoren työnantajana pitäisi huolehtia siitä, että myyjät koulutetaan työhönsä ja että edes joku heistä osaa vastata asiakkaiden kysymyksiin.
Tuo on kyllä ihme juttu, itse en enää oikein edes odota saavani asiantuntevaa palvelua MISSÄÄN. Pari päivää sitten eräässä helsinkiläisessä vaateliikkeessä ostin farkut ja olin ihan äimänä kun myyjä farkkuja pakatessaan antoi minulle pesuohjeita jotta ne pysyisivät mahdollisimman hyvinä.  :o Se on jännä miten tuollaisesta tulee koko päiväksi hyvälle mielelle.
Rory kirjoitti: Mun yksi karmea kampaamokokemus liittyy juhlakampaukseen. Vanhojen päivän vuoksi tarvitsin jonkun kivan kampauksen ja menin sitten paikalliseen kampaamoon. No kun en siihen aikaan nuorena paremmasta tiennyt, niin se oli tietysti sitten ns. mummokampaamo. Iäkäs täti teki sitten ehkä sen ainoan osaamansa kampauksen, no tietysti banaaninutturan. Voi kääk miten karmea se oli nuorella tytöllä! Teki tosiaan vanhaksi ja typerän näköiseksi. Vihasin sitä niin paljon ja häpesin koko päivän tukkaani. En silloin nuorena osannut sanoa, mitä kannattaisi tehdä ja kun täti sanoo, mitä tekee niin sehän laitetaan sitten. nim. Ei enää ikinä banaaninutturaa
Anteeksi hirveästi mutta repeilin ihan kybällä tolle jutulle.. banaaninuttura voi hyvä luoja.  ;D Otan osaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 01:01
Kirjoittaja Hunajapupu
^Mulle tehtiin banaaninuttura mun veljen häihin kun olin 18-vuotias ja hyvältä näytti. Mun tyyliin se jotenkin sopi tosi hyvin. Mulla on ollut myös sellainen kukilla koristeltu useista pienistä "silmukoista" (en osaa kuvata paremmin) koostuva kampaus yo-juhlissa eikä se sopinut yhtä hyvin. Tosin se sopi kyllä asuun ihan hyvin. Joten kyllä nuorikin voi mun mielestä käyttää banskua riippuen yleisilmeestä ja asusta.  :)
Tuo banaaninutturan tehnyt kampaaja oli ikävä kokemus siinä mielessä, että me ei missään vaiheessa keskusteltu että mitä mulle tehdään (mulle maksettiin tuo kampaaja ja menin vain sinne enkä ollut kyllä itse miettinytkään kauheasti mitään etukäteen) vaan sanoi heti että hän tietää kyllä mikä mulle sopii ja alkoi tekemään kampausta. Onneksi olin tyytyväinen sitten tuohon banskuun, muuten olisi voinut harmittaa. Tuo kampaaja oli rasittava koska hän haukkui kanssani kampaukseen tulleen tytön hiuksia minulle. Tuon toisen tytön hiukset oli laitettu ennen minua ja hän poistui kampaamosta siksi aikaa kun minä olin kampaajan käsittelyssä. Kampaaja haukkui tytön pitkiä hiuksia hampuksi, päivitteli miksei tämä älyä leikkauttaa hiuksiaan ja ylipäätään haukkui hiusten kuntoa todella ilkeästi ja epäasiallisesti huomautteli tytön tyylistä minulle. Aika törkeää mielestäni, etenkin kun hän ei voinut tietää kuinka läheisiä me tytön kanssa olimme. Tyttö oli myös valinnut etukäteen kampauksen jollaisen halusi ja kuvaili sen tarkasti kampaajalle ja saikin haluamansa kampauksen. Jälkikäteen kampaaja haukkui minulle tytön kampausvalintaa koska se oli hänen mielestään ruma! Kampaus sopi kyseiselle henkilölle ja hänen asuunsa joten kampaajalla ei kyllä ole oikeutta käydä kritisoimaan kampausta jota häneltä pyydetään...


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 01:32
Kirjoittaja RockQueen
^ rupes vähän naurattamaan kun HS:ltä pukkas postilaatikkoon sytykkeitä, että palvelulahjakortit -50% ::) Ei taida olla tunkua kampaamon tuoliin..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 10:22
Kirjoittaja Husky
Minulla myös kamala juhlakampauskokemus.

Lukiossa järjestettiin sellainen gaalajuhla ja viimeisenä vuonna kun oltiin abit sitten kutsuvieraita niin päätin mennä laitattamaan oikein juhlakampauksen. Hiukset oli tuohon olkapäille asti ja ajattelin, että kyllä siitä saa jonkin kivan kiharapilven tai sitten siistin pienen nutturan. Ilmaisin toiveeni tutulle kampaajalle jolla oon käynyt aina (vaihtelevalla menestyksellä) ja nainen ryhtyi töihin. Alku meni hyvin, rullat päähän jne. Mutta yllättävän nopeasti kampaus oli valmis. Hieman oli kohotetty tyveä ja sitten käänneetty lavat ulospäin. Eli oli sellainen sienimallinen kampaus ja latvat sojotti ulos. Suututi ja itketti ja kaikkea. En kuitenkaan sanonut mitään ujo kun olin. No sopihan se pukuun sellainen yksinkertainen ja siisti mutta oli vähän turhankin yksinkertainen. Kyllä kaverin kanssa suunniteltiin mitä sille saa ilman pesua, mutta ei ollut aikaa ja tuolla sitten mentiin. Hieman nolottin kun sali täynnä upeita nutturoita jne. ja mun tukka näytti siltä että olin sen itse laittanut. Pistin kampaajan boikottiin hetkeksi ja menin seuraavan kerran protestiksi muualle.

Mutta ei hätää, kampaajakatastrofista huolimatta tapasin  noissa juhlissa nykyisen avomieheni.  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 14:48
Kirjoittaja Eläimellisyys
Wanda  link=topic=2114.msg171013#msg171013 date=1165353654 kirjoitti: Myyjä kailotti kovaan ääneen jollekin toiselle asiakkaalle, että www on niiden myydyin ja paras tuote.
Tätä on varmaan jauhettu täällä jo paljon, mutta mä en voi ymmärtää, miten sinne palkataan noin epäammattimaisia myyjiä! Siis onhan esim. vaatemyyjänkin tiedettävä vaatteista, joita myy. Miksei Hairstoressa osata koskaan vastata mihinkään kysymyksiin? Koulutetaanko henkilökunta tarjoamaan kaikille sitä iänikuista www:tä? Kylläpä taas ärsyttää.

edit. Epäammattimaisella en tarkoita mitään henkilökohtaista, vaikka siltä varmaan kuulostaakin. Tarkoitan lähinnä sitä, että Hairstoren työnantajana pitäisi huolehtia siitä, että myyjät koulutetaan työhönsä ja että edes joku heistä osaa vastata asiakkaiden kysymyksiin.
En syyttäisi tästä Hairstoren henkilökuntaa, vaan johtoporrasta. Lähinnä käy sääliksi niitä raukkoja jotka joutuvat siellä syystä tai toisesta töissä olemaan. Ammattitaitoiset ovat varmasti lähteneet puljusta menemään heti kun ovat meiningin tajunneet. Työntekijät varmasti pakotetaan markkinoimaan kaikille vain WWW:tä, en ainakaan yhtään ihmettelisi. Suosittelenkin boikottia kyseistä liikettä kohtaan, koska Hairstore rikkoo työehtosopimuksia ja kohtelee työntekijöitään julmasti.

tässä aiheeseen liittyvää keskustelua

http://juurikasvu.org/smf/http://localh ... 80#p128380
http://juurikasvu.org/smf/http://localh ... 80#p127680

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 15:12
Kirjoittaja Wanda
Kuukunen kirjoitti: En syyttäisi tästä Hairstoren henkilökuntaa, vaan johtoporrasta. Lähinnä käy sääliksi niitä raukkoja jotka joutuvat siellä syystä tai toisesta töissä olemaan. Ammattitaitoiset ovat varmasti lähteneet puljusta menemään heti kun ovat meiningin tajunneet. Työntekijät varmasti pakotetaan markkinoimaan kaikille vain WWW:tä, en ainakaan yhtään ihmettelisi. Suosittelenkin boikottia kyseistä liikettä kohtaan, koska Hairstore rikkoo työehtosopimuksia ja kohtelee työntekijöitään julmasti.

tässä aiheeseen liittyvää keskustelua

http://juurikasvu.org/smf/http://localh ... 80#p128380
http://juurikasvu.org/smf/http://localh ... 80#p127680
Oon lukenut noi keskustelut ja olen ollut jo pitkään ostamatta sieltä mitään. Kamalaa toimintaa työntekijöitä kohtaan. Ja tuolla editilläni tarkoitin juuri sitä, etten syytä tästä henkilökuntaa, vaan juuri nimenomaan johtoporrasta. Käsittämätöntä toimintaa!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 15:20
Kirjoittaja Eläimellisyys
Sama tyyppi omistaa WWW-puljun ja Hairstoren.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 21:40
Kirjoittaja Euphoria
Minua on myös ihmetyttänyt tuo halpojen tuotteiden tyrkyttäminen joissakin kampaamoliikkeissä. Ensimmäisenä esittelevät jotkut Clikit ja muut halvat merkit. Kerran kyselin hiusvahoista ja ostamatta jäi. Ei se tarkoita sitä, ettenkö haluaisi panostaa hiuksiini - ja maksaakin siitä - jos kuljen farkuissa ja vähemmän trendikkäissä vaatteissa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Joulu 2006, 22:59
Kirjoittaja Fry
Mulla on ilmeisesti käyny hyvä tuuri kampaamoreissujen kanssa, kun ei muistu mieleen yhtään ikävää kampaamokäyntiä. TAI no

Ala-asteikäisenä mulle leikattiin aina melkein hartiamittaisesta tukasta todella lyhyt polkkatukka, vaikka piti vain tasoittaa ja leikellä kuivia latvoja pois.

Ja kerran kävin leikkauttamassa pidennyksiä lyhyemmäksi, niin kampaaja selvitti kammalla pitkää ja takkuista pidennystä tyvestä aloittaen.. Sattui.

Mutta nuo nyt olivat pikkujuttuja.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Joulu 2006, 23:30
Kirjoittaja Aquatar
Mulla on jääny traumat lähikampaamoista.. Yläasteikäisenä tuli koluttua lähialueen saksipaikkoja kun ei kauemmaksi viitsinyt lähteä ja joka ikisestä paikasta tuloksena oli hirveä polkka :| Kerran vielä oikein pirtsakalla oranssilla värillä varustettuna vaikka toive oli kyllä vähän neutraalimpaa.
Nuorempana kun vielä kun oli pitkät hiukset ja pyysin kerrostettua mallia, kampaajatäti rupesi kerrostamaan sisältäpäin, eli sisäpuolelta lyhempää ja ulkopuolelta pidempää  ??? En ihan ymmärtänyt ideaa mutta sen verran nuori vielä olin että pysyttelin hiljaa ja katselin kiltisti vierestä kun hiuksia kynittiin väärästä päästä..
Viime aikoina on leikkaukset olleet ihan onnistuneita, onneksi.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 08 Joulu 2006, 16:12
Kirjoittaja shivaree
Aquatar kirjoitti: Nuorempana kun vielä kun oli pitkät hiukset ja pyysin kerrostettua mallia, kampaajatäti rupesi kerrostamaan sisältäpäin, eli sisäpuolelta lyhempää ja ulkopuolelta pidempää  ???
Miulla on kerran kans nuorenpana kerrostettu tollai väärinpäin, arvatkaa miltä jo ennestään ohut tukka näytti sen jälkeen!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Joulu 2006, 11:12
Kirjoittaja Bambi
Kamalia juttuja tää ketju täynnä. Mä olen torstaina menossa tässä meidän lähellä olevaan uuteen kampaamoon, jossa en ole ennen käynyt ja nyt alkoi pelottamaan tosissaan.

Tulipa mieleen että aikaa varatessa kun selitin mitä haluan, erilaisia punasävyisiä raitoja hiusten päälliosaan, niin kampaaja totesi ja leikkaus. Sitten sanoin nopeasti, että ei leikkausta, pelkkä väri.

Mutta ehkä se vaan usein otetaan noin molemmat yhtä aikaa, niin että kampaaja oletti minunkin haluavan myös leikkauksen. Jos kampaaja alkaa uhkaavasti lähestyä saksien kanssa, niin sanon kyllä heti että pelkkä väri riittää. Sama juttu jos ne tuovat lähelleni sitä avaruuskypärää (kuminen raidotuskypärä) saavat kyllä tehdä nää raidat päälliosaan ihan sillä foliotekniikalla siitä pidän huolen, tai sitten ei tehdä koko raitoja.

Mutta olivat aika nuoria molemmat kampaajat, mikä on sinänsä ihan hyvä, että ehkä on käsitystä uudemmista tekniikoista. Toinen vaan vaikutti sellaselta oppisopimusoppilaalta  :o mutta eiköhän se raitojen tekeminen onnistu siltäkin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Joulu 2006, 11:23
Kirjoittaja Tiizku
^Meille ainakin on opetettu että värin tai permiksen yhteyteen kuuluu aina leikkaus.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Joulu 2006, 12:34
Kirjoittaja Minni
Mä käyn usein pelkästään värjäämässä, ja aikaa varatessa pyydän vain "ajan värjäykseen" eikä kukaan ikinä ole leikkausta tyrkyttänyt. :D  Yleensä kampaaja sitten väriä laittaessaan varmistaa etten halua leikkausta. Erikseen ne on ainakin mun vakkaripaikassa hinnoiteltu, eikä tule suhteessa yhtään halvemmaksi ottaa väriä+leikkausta, kuin pelkän värin. Jos leikkauttaisin joka värjäyskerralla niin eihän nämä pitenisi yhtään. :P

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Joulu 2006, 14:49
Kirjoittaja Husky
Monesti kun olen halunnut vain värin on sitä leikkausta myös tyrkytetty eikä sitten tosiaan ole heillä ollut hintaa erikseen pelkälle värille. Mutta aina se on saatu laskettua jotenkin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Joulu 2006, 23:21
Kirjoittaja Nuppu
^ No johan oli touhua >:( Tosi hyvä kuitenkin, että pidit puolesi, tennari! Hyvä hyvä!  :D

Kyllähän sen niin pitäisi mennä, että asiakas on oikeassa ainakin sen suhteen, millaiset hiukset haluaa. Ei siinä kampaajan henk. koht. mieltymyksillä tulisi olla juuri merkitystä. Toki silloin tulee huomauttaa, jos asiakas ehdottaa jotain ihan mahdotonta tai muuten vaan täysin omituista, mutta tuossa nyt ei mistään sellaisesta ollut kysymys.

Et varmaan ole toista kertaa tuonne menossa?  ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Joulu 2006, 23:38
Kirjoittaja Nuppu
Hmm... Saattoihan se 39 olla vahinkokin... Muisti väärin tai jotain  ::)

Itse olen varsinkin ravintoloissa syömässä käydessäni hyvin tarkka siitä, että ensinnäkin saan etukäteen kuulla, mitä olen tilaamassa, ja toisekseen, että itse ruoka myös on sitä, mitä mulle on luvattu. Kyllä puoliansa täytyy pitää! Toisaalta kyllä täytyy kyetä ymmärtämään inhimillisiä erheitäkin, mutta mikäli se erheen tehnyt osapuoli ei itse mitenkään osoita olevansa pahoillaan tai ei edes myönnä tehneensä väärin, niin siihen kyllä loppuu myös mun empatiat!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Joulu 2006, 23:56
Kirjoittaja Nuppu
^ Niin, aivan. Nähtävästi se kampaaja oli ihan omaan lukuunsa päättänyt pyytääkin enemmän. Just  ::)

Hieman OT, mutta mä oon monta kertaa jättänyt jonkin tuotteen kassalle, jos se ei olekaan ollut sen hintainen kuin mitä esim. hyllyssä on lukenut. Yleensä kassalla on vaan puolusteltu jotain tyyliin "hyllyyn on jäänyt vanha hinta", johon minä, että no en mä sitten otakaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Joulu 2006, 00:04
Kirjoittaja tenn
^ Muuten eikö kauppa ole velvollinen myymään sillä hinnalla mikä hyllyssä/tuotteessa lukee? Kertokaa joku joka tietää :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Joulu 2006, 01:26
Kirjoittaja Magda
Kyllä se pitäs myydä sillä hinnalla mikä on merkitty. Eihän asiakkaat muuten vois vertailla tms, jos hinnat hyllyn reunassa ei pidä paikkaansa. Eri asia on siten epäselvät tai puuttuvat hinnat, joista on kyllä syytä huomauttaa. Omassa työpaikassani ainakin myydään halvemmalla hinnalla eli jos kone antaa kalliimman hinnan kuin mitä hyllynreuna sanoo.

Nyt menee asian vierestä......

Itse töissä törmään monesti siihen, että asiakas lukee huolimattomasti tai olettaa hinnoista jotakin ja alkaa sitten marmattaa. Monet esim. hakee tuotteet myymälänhyllystä (joka on tarkoitettu vain ulosmyyntiin), koska tuotteet siellä ovat ravintolapuolta halvempia. Mutta kun lisäät tarjoilupalkkion hintaan, joka kuuluu ottaa jos tuote nautitaan ravintolapuolella alkaa marmatus.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Joulu 2006, 02:28
Kirjoittaja E.Lo
Oon miettinyt tuota että mistä ihmseestä se johtuu että juuri kampaamossa sitä ei osaa polkea jalkaa vaikka missä tahansa muualla valittaisi.. kauneus on sellainena akilleenkantapää naisille että kun en itse saanut haluaamani kampaamossa niin en jotenkin kehdannut valittaa. Tuli vähän semmoinen olo että mitäs sä ruma tavis oikein siinä meuhkaat kun me sentään olemme kauneuden ammattilaisia, olisit kiitollinen että joku suostuu edes koskemaan. No ehkä vähän ylidramaattista.. mutta jotain sen suuntaista kuitenkin muistan tunteneeni.  :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Joulu 2006, 16:39
Kirjoittaja Shi Shi
No mä en ainakaan uskaltaisi tekovaiheessa vielä ruveta kunnolla avautumaan. Tiedä minkä näköisenä sieltä frisyyristä sitten lähtisi...

Oon tässä elokuusta asti jallittanut uuden hiustenleikkuuajan varaamisen kanssa. Eihän sitä enää uskalla minnekään mennä, kun tosiaan repivät, tekevät mitä tykkäävät ja käyttävät tiskin alta niitä bonacurejaan ym. niin monessa paikassa. Minkäköhän ihmeen takia täkäläisissä kampaamokouluissa opetetaan repimään harjalla pyyhekuivasta asti föönatessa? Kuka hullu tekis niin kotona? Laittaisivat vaan kunnon hoidot pohjalle, niin riittäis kun haroisivat hellästi sormin alkuunsa ja siloittelisivat harjalla vasta ihan lopuksi, jos on tarvis.

(Saat multa Tennari nokareen Cockya kokeiluun, jos sulla on joku tiivis pieni purnukka, johon voit sitä ottaa.  :) )

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Joulu 2006, 17:26
Kirjoittaja Hanzku
tennari kirjoitti: ^ Muuten eikö kauppa ole velvollinen myymään sillä hinnalla mikä hyllyssä/tuotteessa lukee? Kertokaa joku joka tietää :D
Itse asiassa ei ole velvollinen myymään. Varmistin silloin vielä edelliseltä pomolta, eli kauppiaalta kysyin, vahvisti tämän asian. Vaikka kyllä yleensä meidän liikkeessä annettiin halvemmalla hintaa, jos tarjous oli juuri päättynyt ja hintalappu unohtunut hyllyyn.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Joulu 2006, 17:43
Kirjoittaja tenn
Shi Shi kirjoitti: Eihän sitä enää uskalla minnekään mennä, kun tosiaan repivät, tekevät mitä tykkäävät ja käyttävät tiskin alta niitä bonacurejaan ym. niin monessa paikassa. Minkäköhän ihmeen takia täkäläisissä kampaamokouluissa opetetaan repimään harjalla pyyhekuivasta asti föönatessa? Kuka hullu tekis niin kotona? Laittaisivat vaan kunnon hoidot pohjalle, niin riittäis kun haroisivat hellästi sormin alkuunsa ja siloittelisivat harjalla vasta ihan lopuksi, jos on tarvis.

(Saat multa Tennari nokareen Cockya kokeiluun, jos sulla on joku tiivis pieni purnukka, johon voit sitä ottaa.  :) )
Joo, tuollakin oli Tigiä pesupisteellä mutta kuitenkin pesi mun tukan jollain muulla shampoolla ja hoitksella kuin Tigillä. Kiva, kun olin vielä sanonut aluksi että onpas kiva että käytätte näitä Tigejä täällä! ::)

Otan siis miittiin mukaan pienenpienen purnukan! Kiitos :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Joulu 2006, 22:23
Kirjoittaja Magda
Vielä hintamerkinnöistä

Kuluttajaviraston sivuilta lainattua:

Jos mainoksessa on väärä hinta, voiko kauppaa vaatia myymään tuote sillä hinnalla?
Kuluttajan on voitava luottaa siihen, että mainoksessa ilmoitettu hinta on oikea. Jos mainoksessa on väärä hinta, kuluttajalla saattaa olla oikeus saada tuote mainostettuun hintaan, mikäli mainoskampanja on toteutettu huolimattomasti. Jos virhe on kuitenkin niin selkeä, että kuluttajan olisi pitänyt ymmärtää se, hinta ei sido mainostajaa.

Kuluttajavirasto muistuttaa, että hintojen merkitseminen on pakollista - hintamerkintäasetuksen mukaan kulutustavaroiden ja -palveluiden hinnat on ilmoitettava selkeästi. Kuluttajalla tulee olla tieto tuotteen hinnasta jo valintahetkellä. ...Hintamerkintöjen on oltava paitsi selkeitä myös oikeita, ts. hintamerkinnän tai hintailmoittelun on vastattava kassalla perittävää hintaa.


Yritin etsiä lakipykälää tuosta, mutta ei tullut sopivaa vastaan (juristin alut vois tietää paremmin :) ). Mutta monestihan mainoksissa on merkittynä päiväys, jolloin tarjous päättyy ja kauppa voi vedota siihen. Mun mielestä kuluttajansuojalaki on vahvasti kuluttajan puolella näissä asioissa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Joulu 2006, 23:06
Kirjoittaja Cherry
Nuppu kirjoitti: Hieman OT, mutta mä oon monta kertaa jättänyt jonkin tuotteen kassalle, jos se ei olekaan ollut sen hintainen kuin mitä esim. hyllyssä on lukenut. Yleensä kassalla on vaan puolusteltu jotain tyyliin "hyllyyn on jäänyt vanha hinta", johon minä, että no en mä sitten otakaan.
Minkähän takia sitä ei itse ole aina kehdannut sanoa tuollaisesta ??? Joskus, kun kävin yhdestä kampaamosta ostamassa hoitoaineen, katsoin, että hyllyn reunassa luki 16€, ja kassalla pyydettiin 18€. No, ajattelin sitten, että ehkä katsoin sen hinnan väärin ja maksoin kiltisti sen 18€. Joskus myöhemmin huomasin, että sen hoitoainepullon pohjassa oli hintalappu 16€ ::) Tuota kampaajaa on monet kehuneet hyväksi, mutta tuon kokemuksen jälkeen en todellakaan halua käydä siellä teettämässä hiuksilleni mitään. Eihän tuo 2€ lisää tuohon hintaan ole paljoakaan, mutta ihan periaatteesta...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Joulu 2006, 13:11
Kirjoittaja Hanzku
OT jatkuu... Meillä kyllä ikävän usein ne hintalappuvirheet oli asiakkaiden omia, tahallisia tai tahattomia. Joko oli laitettu tuote väärään piikkin, josta seuraava asiakas sen nappaa, eikä välitä vaikka hintalapussa lukee ihan jotain muuta ja sen ensimmäisen tuotteen jälkeen piikissä oli sitä mitä hintalapussa lukikin. Toinen suosittu yritys oli tökätä jostain halvemmasta tuotteesta hintalappu kalliimpaan. Ehkäpä tätä varten oli se sääntö, ettei tarvitse myydä esim. 300e iskuporakonetta 10 eurolla, koska asiakas on sellaisen lapun siihen tökännyt.

En toki tuosta säännöstä varma ole, mutta tälläiset ohjeet kyseisen ketjun sisäisessä lehdessä annettiin. Pirkastakin olen muistaakseni vastaavaa lukenut.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Joulu 2006, 13:54
Kirjoittaja Bambi
Meillä ainakin jos hyllyssä on väärä hinta tai tuotteeseen on merkitty väärä hinta, se myydään asiakkaalle sillä halvemmalla hinnalla. Ja se on musta ihan oikein. Apteekissa olen siis töissä.

Mutta tollainen hintalappujen siirtely on rikollista. Asiakkaiden harmiksi tosin varmasti melkein jokaisessa suuremmassa liikkeessä tuote myydään viivakoodilla, joten lappujen liimailu ei paljon auta.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Joulu 2006, 15:19
Kirjoittaja Shi Shi
Kyllä se on varmaan yleisin käytäntö, että myydään enintään sillä hinnalla mikä hyllynreunassa lukee. Itse asiassa on vaan parempi, jos asiakas avaa suunsa, mikäli hinta tuli hänen mielestään väärin. Inhimillisiä virheitä kun sattuu, aina ei olla ehditty jompaan kumpaan päähän, koneelle tai hyllyn reunaan, uutta hintaa päivittää, ja mitä aiemmin se huomataan, sen parempi. Ensinnäkin sen vuoksi, että tuote tulee myytyä seuraavillekin asiakkaille oikealla hinnalla ja tietysti senkin puolesta, ettei asiakkaalle jää huono maku suuhun. Onhan se totta, että suurimmassa osassa noita hintavirheitä vika on asiakkaassa, mutta se, että jotain tuotetta myydään oikeasti pahimmillaan viikkotolkulla väärällä hinnalla on paljon pahempi juttu kuin se, että myyjä joutuu jaloittelemaan vähän useammin.  ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Joulu 2006, 13:38
Kirjoittaja Paulina
Itselläni oli tässä kesällä kauhea kampaamokokemus, menin kysymään pystyykö kuontaloani vaalentamaan (silloin keski/tummahkon ruskea), nimenomaan ensin KYSYIN, mainostetaanhan sitä vaikka mitä ihmevaalennusaineita, niin ajattelinpa sitten ammattilaisen käsitystä tiedustella. Katseltiin siinä sitten värikarttoja, että millaista tulosta tarkoitan, eikä kukaan sanonut että ei onnistu tuon väristä muuttamaan tällaiseksi. Sitten vaalennettiin, täti laittoi vielä kevytvärin "taittamaan" keltaisuutta.. tulos kokonaisuudessaan oli astetta hailakamman ruskea. Sillä erotuksella että ensimmäistä kertaa elämässäni paksu kestävä karvani muuttui täysin kiillottomaksi ja märkänä venyväksi PURKAKSI.

Hintaa tuli 140 e (jota en tapojeni vastaisesti kysynyt etukäteen..) ja pari päivää nieleskeltyäni, menin takaisin ja sanoin ettei tulos ole mielestäni hinnan väärti. Täti siihen sitten että laitetaan sitten lisää raitoja.. Kuoliaaksi vaalennettuun tukkaan???? Sanoin että jos nyt ei kuitenkaan laitettas, eihän tämä tukka kestäisi sellasta. En saanut mitään hyvitystä tai että kampaaja olisi edes myöntänyt, että eihän siitä nyt ihan sellanen tullut kuin olisi pitänyt. "Tuu laittaan siihen sitten raitoja". I don't think so.

Tämän jälkeen on mennyt mukavasti rahaa värien ostoon, hoitoaineiden ostoon, leikkauttamiseen ja sinettihiusten laittoon, että saisi ihmismäisen näköisen kuontalon takaisin.



Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Joulu 2006, 11:49
Kirjoittaja Mella
Minulla ei taida olla kuin yksi kampaamohorrorkokemus:

Ajattelin, että haluaisin leikauttaa tukkaani hieman muodikkaamman kampauksen  ja löysin lehdestä oikein kauniin leikkauksen. Varasin kampaajalle ajan ja näytin lehdestä kuvaa, kysyin onnistuuko tähän tukkaan ja hiusrajaan ja hiukset pitää saada kiinni urheillessa. Kampaaja nyökkäsi, että onnistuu ja... Kuvassa mallin tukka ylettyi yli olkapäiden, mutta itse sain polkkatukan. Lähes vyötärölle ulottuvasta tukasta napsaistiin siis reilustin pois. Edelleen kasvattelen...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Joulu 2006, 12:22
Kirjoittaja doomsower
Mulla ainakin pelottaisi sanoa oudolle ihmiselle, jolla on sakset kädessä, etten tahdo että teet noin. :D Olen kai vainoharhainen.. Jos se loukkaantuu ja napsii jostain takaraivolta tupon hiuksia pois. Saisihan tuollaisesta jo jotain korvauksia, mutta ei niitä niin paljon saa, että se korvaisi kahdeksan vuoden kasvattamisen. Kampaajan tuolissa on kuitenkin aika avuton. No, en ole kahteen vuoteen kampaajalla käynyt, saksin ja värjään itse. Pilaan mielummin tukkani itse, kuin maksan jollekin muulle siitä.  ;D


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Tammi 2007, 20:44
Kirjoittaja wilvi
Uskaltauduin tässä uudenvuoden kunniaksi kampaajalle. Viime kerrasta olikin kulunut reilusti yli puoli vuotta, ja ajattelin ihan vain tasoittaa latvoja.

Pyysin kampaajaa tasoittamaan latvoja kahden-kolmen sentin verran. Näytin mitan oikein vielä sormilla, ja mainitsin kasvattavani hiuksia. Kerroin vielä haluavani, että hiuksia leikataan mahdollisimman vähän. Kampaaja näytti hiuksista, minkä verran olisi tarvetta leikata. Olin samaa mieltä, pituutta lähtisi siis noin 3 senttiä. Kampaaja vielä kehui hyväkuntoisia hiuksia, oli yllättynyt ettei kaksihaaraisia juuri löytynyt.

Kampaajalta lähtiessä hiukset olivat lyhentyneet lähes kaksikymmentä senttiä. Kuulemma kuivuvat nopeammin.

Kiva. En voi edes sanoin kuvata, miltä tuntuu.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Tammi 2007, 21:16
Kirjoittaja Paulina
Joo kummallista miten asian voikin ymmärtää eri lailla, viimeksi kävin syksyllä leikkauttamassa hiuksia, ajatuksena "muotoillaan ja kerrostetaan vähän, ei pituudesta pois, kuin pakolliset kuivat..". Eri asia on, jos ei saa sanottua ääneen tasan sitä mitä on hakemassa.
No, sitten huomaat että lähtee paksuja toistakymmentä senttiä pitkiä huiskaleita.. mitäs siinä sitten teet. Sinulle onkin leikattu muodikas kampaus, erittäin kerrostettu, erittäin hidas kasvattaa takaisin, juuri kun viimeinen asia mitä haluat on, että lyhyet sivusuortuvat ovat aina naamalla.. Että tulee taas napsittua niitä kaksihaaraisia ihan itte ennenkuin taas uskaltautuu kampaajalle.. ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Tammi 2007, 21:21
Kirjoittaja Fry
wilvi kirjoitti: Kampaajalta lähtiessä hiukset olivat lyhentyneet lähes kaksikymmentä senttiä. Kuulemma kuivuvat nopeammin.
Tähhhh  :o  >:( Itse olisin saanut tuossa tilanteessa kauheat raivarit, vaikka harvoin tulee valitettua mistään.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Tammi 2007, 22:14
Kirjoittaja Bamboo
Fry kirjoitti:
wilvi kirjoitti: Kampaajalta lähtiessä hiukset olivat lyhentyneet lähes kaksikymmentä senttiä. Kuulemma kuivuvat nopeammin.
Tähhhh  :o  >:( Itse olisin saanut tuossa tilanteessa kauheat raivarit, vaikka harvoin tulee valitettua mistään.
Joo, kyllä tuollaisessa tilanteessa pitäisi sanoa, ettei todellakaan ole tyytyväinen lopputulokseen! Toivottavasti kerroit mielipiteesi kampaajalle. En tiedä tilannetta, mutta etkö sanonut silloin mitään, kun huomasit kampaajan leikkaavan reilummin kuin oli sovittu?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Tammi 2007, 08:51
Kirjoittaja -j-
wilvi kirjoitti: ...
Olin samaa mieltä, pituutta lähtisi siis noin 3 senttiä. Kampaaja vielä kehui hyväkuntoisia hiuksia, oli yllättynyt ettei kaksihaaraisia juuri löytynyt.

Kampaajalta lähtiessä hiukset olivat lyhentyneet lähes kaksikymmentä senttiä. Kuulemma kuivuvat nopeammin.

Kiva. En voi edes sanoin kuvata, miltä tuntuu.
EIIII!?!?!
Ethän maksanut???
Tosta jo haastaisin kampaajan oikeuteen!!!  >:( >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Tammi 2007, 13:04
Kirjoittaja Bembo
wilvi kirjoitti: Pyysin kampaajaa tasoittamaan latvoja kahden-kolmen sentin verran. Näytin mitan oikein vielä sormilla, ja mainitsin kasvattavani hiuksia. Kerroin vielä haluavani, että hiuksia leikataan mahdollisimman vähän. Kampaaja näytti hiuksista, minkä verran olisi tarvetta leikata. Olin samaa mieltä, pituutta lähtisi siis noin 3 senttiä. Kampaaja vielä kehui hyväkuntoisia hiuksia, oli yllättynyt ettei kaksihaaraisia juuri löytynyt.

Kampaajalta lähtiessä hiukset olivat lyhentyneet lähes kaksikymmentä senttiä. Kuulemma kuivuvat nopeammin.
Toihan kuulostaa jo varsinaiselta ilkeilyltä; "kuivuvat nopeammin..." Kyse ei voi olla mistään ajatuskatkosta tai halusta toteutaa trendikampaus yms..tuo kommentti jotenkin kertois siitä että kampaaja tasan tarkkaan tietää, mitä hiusten kasvattaminen on ja kuinka tärkeää on, että niistä saisi mahdollisimman pitkät. Halus tehä kiusaa, enkä ymmärrä miksi. Onko työ sitten stressaavaa vai mikä oikein mättää? Mä jos töissäni tekisin asiakkaalleni ratkaisuja oman pään mukaan, menisi pää pölkylle hyvin äkkiä....

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Tammi 2007, 16:12
Kirjoittaja Ice
tee nyt wilwi tosiaan jotain tuon asian kanssa, jollet ole tehnyt jo

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Tammi 2007, 21:16
Kirjoittaja Syaani
Mun ainoasta varsinaisesta horrorkokemuksesta on jo useampi vuosi aikaa, mutta sen takia pikkuhiljaa sitten lopetinkin kampajalla käynnit. Olin siis köyhä opiskelija ja bongasin Jyväskylässä Väinönkeskuksen kivannäköisessä kampaamossa ilmoituksen, jonka mukaan jo melkein valmis paka-opiskelija tekee työn 30 prossan alennuksella.

Minä into piukassa menin sinne teettämään silloin tummanruskeaan tukkaani värjäyksen mustaksi punaisilla raidoilla sekä latvojen tasoituksen. No opiskelija oli ihan hermona alusta asti ja kampaamon muut työntekijät suhtautuivat hänen kysymyksiinsä todella tylysti. Alku oli jo "lupaava", kun tää opiskelija selitti tohkeissaan, että kampaamokoulun kemia oli niin kamalan vaikeaa ja juoksi kysymään sekoitusohjetta vaalennusaineelle. Pitkän häsläyksen jälkeen saatiin hiukset raidoitettua vaalennusaineella. Pestessään aineen pois tyttö pesi melkein koko tukan ja sotki vaalennetut kohdat muihin hiuksiin. Oltiin jo takaisin peilipaikalla, kun hän huomasi mokan.

Siinä ei ollut tytöllä itku kovin kaukana. Muut työntekijät eivät auttaneet ollenkaan ja mun oli pakko alkaa rauhoitella tyttöä. Mä nostin toisen käteni ylös ja sanoin, että etsiskelee vaalennetut hiukset sieltä rauhassa ja antaa ne mulle käteen niin mä pidän niistä kiinni. Sitä tehtiinkin sitten tunnin verran.

Seuraavaksi punaisen värin sekoittaminen oli taas todella vaikeaa - vaikeampaa kuin vaalennusaineen - eikä kukaan taaskaan halunnut auttaa tyttöä. Lopulta, kun sekä punainen että musta väri oli ehtinyt vaikuttaa ja väri pesty pois, tyttö oli jo tuuppaamassa mua märällä letillä pois tuolista. Pyysin sitten sitä sovittua tasoitusta, jonka seurauksena tyttö vaan kampas mun hiukset suoraksi, kokosi ne pieneen kimppuun ja pätkäisi kahdella leikkauksella. Ei sillä, etteivätkö mun hiukset olisi ohuehkot, mutta aina aiemmin tuo tasoitus on vaatinut hieman enemmän mallaamista.

Kolme ja puoli tuntia myöhemmin pääsin paikasta pois henkisesti melko nääntyneenä. Ei siinä mitään, että opiskelija ei vielä kaikkea hallinnut ja tarvitsi enemmän aikaa, mutta se, että kampaamon muut työntekijät eivät millään meinanneet auttaa häntä. >:( Siinä kärsi sekä opiskelija että asiakas.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Tammi 2007, 21:32
Kirjoittaja wilvi
Kyllä mä kantani tein aika selväksi heti. Ensimmäinen saksien napsaisu vei sellaiset parikymmentä senttiä. Multa pääsi heti huuto muutaman voimasanankin avustuksella, mutta vahinko oli jo tehty. Kampaaja ei sen kummemmin selitellyt, ainoat kommentit olivat "kuivuvat nopeammin" ja "mun mielestä ne näyttävät paremmilta lyhyempinä". Kumpikaan kommentti ei mun mieltä lämmittänyt, ja leikkauksen jälkeen lähdinkin kyseisestä paikasta itkun kanssa.

Maksoin puolet hinnasta, todellakin siinä vaiheessa oli jo itku kurkussa ja en pystynyt/jaksanut asiasta enempää valittaa. Selvää se oli kaikille, että en ollut tyytyväinen, mutta anteeksipyytöä en saanut.

On se kumma, miten voikin pahoittaa mielensä hiusten vuoksi. En edes halua ajatella, miten kauan nyt vie kasvattaa ne entisiin mittoihin - varsinkin kun se tavoitepituus ei ollut edes silloin lähellä.

Biotiinia, biotiinia....

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Tammi 2007, 23:39
Kirjoittaja Ice
Syaani kirjoitti: juoksi kysymään sekoitusohjetta vaalennusaineelle
kyllä tässäkin jotain vikaa on, jollei osaa tölkin kylkeä lukea -jo siinävaiheessa kun parturiin ensimmäistä kertaa töihin menee

vaikka tasoitus aika usein voidaan kyllä noinkin parilla napsaisulla tehdä, siitä saa kiskottua enemmän hintaa osioittain pitkän kaavan mukaan otettuna vaikkei tulos olisi välttämättä sen siistimpi :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 11 Tammi 2007, 07:08
Kirjoittaja Tyrni
Itselläni on paljon tympeitä kampaamokokemuksia, mutta ei niin kovin kauheita. Kurjin kokemus näin maksavana asiakkaana oli se, kun viimeksi sain tarpeekseni pitkistä hiuksistani ja menin kampaamoon leikkauttamaan ne lyhyeksi. Myönnetään, että hiukset olivat yli puolen selän, mutta kampaaja ei suostunut leikkaamaan niitä niin lyhyeksi kuin halusin. Sain sellaisen (mielestäni) typerän sporttipolkan, jonka kävin napsauttamassa kaksi viikkoa myöhemmin toivomaani oikeasti lyhyeen pituuteen.
Ko. kampaaja oli vakuuttunut, että en kuitenkaan pitäisi oikeasti lyhyistä hiuksista (aivan kuin se lähes 50cm lyhennys olisi tehnyt isoa eroa). Se, että en ollut ensimmäistä kertaa lyhytta ottamassa ei mitenkään vaikuttanut hänen näkemykseen.

Toinen pettymys oli elämäni ensimmäinen juhlakampaus jonka kävin oikein kampaajalla teetättämässä. Kävin siellä aiemmin viikolla valkkaamassa mallin. Valitsemani malli oli sellainen nutturahärpäke, jossa oli aika ylhäälle laitettu muutama sellainen selkeä, leveä lenkki hiuksista ja niiden väliin jonkin verran itsensä ympärille kieputetuista hiuksista tehtyjä säkkäröitä. Eli aika selkeälinjainen kampaus. Varmistelin vielä kampaajalta, että ko. kampauksen minulle saa.
No, juhlapäivänä sitten menin kampaajalle ja kun hän sai kampauksen valmiiksi, niin minulla ei ollut muutamaa selkeää lenkkiä ja paria säkkärää, vaan päälaella/takaraivolla oli tsiljoona säkkärää ja lenkkiä. Se näytti enemmän sellaiselta mättäältä kuin selkeälinjaiselta kampaukselta.
Mutta koska olin sovittanut kampaajan niin, että minulla oli vain aikaa mennä vaihtamaan vaatteet ja suunnata sitten tanssiaisiin, niin eipä siinä auttanut itku markkinoilla.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 11 Tammi 2007, 12:09
Kirjoittaja sininen kissa
wilvin kokemukset sai mut taas entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että tästä lähtien teen kaiken hiuksilleni itse  :o  Tuollaiselle sekopääkampaajalle kun joutus, niin ois sen jälkeen kirveellä töitä  :o

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 11 Tammi 2007, 12:21
Kirjoittaja Sanne78
Näitähän on tähän ikään mennessä karttunut muutama.

Viime vuoden kesäkuussa siskollani oli häät ja halusin näyttää kaasona mahdollisimman kauniilta. Varasin sitten ajan kampaajalle ja esitin toiveeni mitä pitkille hiuksilleni voisi tehdä. Kävin sitten viikkoa ennen häitä samassa kampaamossa värjäämässä juurikasvun ja tasaamassa latvoja. Lisäksi minulle tehtiin joku hoitokäsittely. Tämän setin hinnaksi tuli 110 €! Nielin ylpeyteni ja maksoin kiltisti sillä häihin oli vain vähän aikaa ja tarvitsin kampauksen. Samalla olimme suunnitelleet että hiukseni laitetaan klassiselle sileälle nutturalle. Itkin miehelleni tuon käsittelyn hintaa, en todellakaan tiennyt että hiustenhoito voi maksaa noin paljon! Normaalisti juuriväri+leikkaus on maksanut n. 50-60e. Menin kampaukseen aamulla ja juhlat alkoivat päivällä. Minulle sattuikin eri kampaaja, edellinen kampaaja oli sairastunut! Tämä uusi kampaaja pesi hiukseni kova kouraisesti ja raastoi ne auki tiheällä kammalla. Hiuksiini laitettiin paljon aineita ja ne suoristettiin ja laitettiin taakse nuttaralle. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta myöhemmin huomasinkin ettei nuttura kestä. Se alkoi painaa ja valua alaspäin... Ei tainnut olla ihan huolella tehty nuttura. No kestin tuon illan hammasta purren ja lähdin ajoissa kotiin itkien. En mene kyllä enää tuolle kampaajalle!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 11 Tammi 2007, 15:12
Kirjoittaja Lauris
Muutama vuosi sitten menin leikkaukseen tuttuun kampaamoon, mutta uudelle kampaajalle, joka oli tullut äitiyslomasijaiseksi. Kampaaja oli noin 40-vuotias nainen, eli tuskin mikään vastavalmistunut.

Mulla oli silloin ihan lyhyet hiukset, joihin pyysin siistimistä. Kampaaja leikkasi latvat suoraan poikki, vaikka aina ennen latvat oli "hapsutettu". Lopputulos oli kamala, sillä minulla on suorat, jäykät ja melkoisen paksut hiukset. Siinä ne sitten tönköttivät. Lopuksi kampaaja laittoi hiuksiin koppuroittavaa wet-look-geeliä ja asetteli ne keskipääjakaukselle :-X ja valitti, miten hiukseni ovat niin itsepäiset että niitä on vaikea saada jakaukselle, aina joku tupsu karkaa muualle.

Enpä mennyt kyseiseen paikkaan enää ikinä, vaikka siellä oli pari oikein hyvääkin kampaajaa töissä.


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Tammi 2007, 11:44
Kirjoittaja Hiustyöläinen
Syaani kirjoitti: Mun ainoasta varsinaisesta horrorkokemuksesta on jo useampi vuosi aikaa, mutta sen takia pikkuhiljaa sitten lopetinkin kampajalla käynnit. Olin siis köyhä opiskelija ja bongasin Jyväskylässä Väinönkeskuksen kivannäköisessä kampaamossa ilmoituksen, jonka mukaan jo melkein valmis paka-opiskelija tekee työn 30 prossan alennuksella.

Minä into piukassa menin sinne teettämään silloin tummanruskeaan tukkaani värjäyksen mustaksi punaisilla raidoilla sekä latvojen tasoituksen. No opiskelija oli ihan hermona alusta asti ja kampaamon muut työntekijät suhtautuivat hänen kysymyksiinsä todella tylysti. Alku oli jo "lupaava", kun tää opiskelija selitti tohkeissaan, että kampaamokoulun kemia oli niin kamalan vaikeaa ja juoksi kysymään sekoitusohjetta vaalennusaineelle. Pitkän häsläyksen jälkeen saatiin hiukset raidoitettua vaalennusaineella. Pestessään aineen pois tyttö pesi melkein koko tukan ja sotki vaalennetut kohdat muihin hiuksiin. Oltiin jo takaisin peilipaikalla, kun hän huomasi mokan.

Siinä ei ollut tytöllä itku kovin kaukana. Muut työntekijät eivät auttaneet ollenkaan ja mun oli pakko alkaa rauhoitella tyttöä. Mä nostin toisen käteni ylös ja sanoin, että etsiskelee vaalennetut hiukset sieltä rauhassa ja antaa ne mulle käteen niin mä pidän niistä kiinni. Sitä tehtiinkin sitten tunnin verran.

Seuraavaksi punaisen värin sekoittaminen oli taas todella vaikeaa - vaikeampaa kuin vaalennusaineen - eikä kukaan taaskaan halunnut auttaa tyttöä. Lopulta, kun sekä punainen että musta väri oli ehtinyt vaikuttaa ja väri pesty pois, tyttö oli jo tuuppaamassa mua märällä letillä pois tuolista. Pyysin sitten sitä sovittua tasoitusta, jonka seurauksena tyttö vaan kampas mun hiukset suoraksi, kokosi ne pieneen kimppuun ja pätkäisi kahdella leikkauksella. Ei sillä, etteivätkö mun hiukset olisi ohuehkot, mutta aina aiemmin tuo tasoitus on vaatinut hieman enemmän mallaamista.

Kolme ja puoli tuntia myöhemmin pääsin paikasta pois henkisesti melko nääntyneenä. Ei siinä mitään, että opiskelija ei vielä kaikkea hallinnut ja tarvitsi enemmän aikaa, mutta se, että kampaamon muut työntekijät eivät millään meinanneet auttaa häntä. >:( Siinä kärsi sekä opiskelija että asiakas.
Olipa sinulla todella ikävä kokemus kampaajaparturiharjoittelijalle. Ikävää myös harjoittelijan kannalta jos työntekijät eivät halunneet auttaa opiskelijaa. Toki jos kyseessä on viimeisen vuoden harjoittelija, tulisi hallita jo värien ja hapetteiden sekoitussuhteet. Kuitenkin sinunkaltaisiasi asiakkaita tarvittaisiin enemmän juuri näille valmistuville harjoittelijoille, jotta uudet uskaltautuvat alalle. Olit hienosti asiakkaana pyrkinyt auttamaan harjoittelijan epämiellyttävää tilannetta, vaikka sinun kuuluisi olla asiakas ja muiden työntekijöiden opastaa harjoittelijaa  sekä valvoa, mitä harjoittelija tekee.

Olen tavannut useampia pa-ka -alan vaihtaneita, joilla kokemukset valmistumisen jälkeen eivät ole olleet kovinkaan positiiviset. Osa jatkaa maskeerajaksi ja kyse ei kuitenkaan ole henkilön taitamattomuudesta alalla, osa voi olla todella taitavia ja lahjakkaita, mutta odotukset ja jännitys voivat tulla sietämättömäksi ja ensimmäiset negatiiviset kokemukset, mikäli ne osuvat ensialkuun ryppäinä, voivat antaa aloittelijalle epämieluisan kuvan työstä ja uskallus jatkaa ammatissa katoaa. Ei ole mitenkään helppoa aloittaa pa-ka työtä, vaikka taitoa olisikin ja hienoja ideoita sekä kykyä ne myös toteuttaa, voi asiakassuhteessa olla vaikeuksia saada luottamusta vastavalmistuneena. Nuorempana voi olla vaikeuksia luoda asiakaskontaktia niin, että molemminpuolinen luottamus syntyy. Ammatin lisäksi kun tulisi kyetä hallitsemaan small talk ja muut lisät päälle.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Tammi 2007, 12:43
Kirjoittaja Penny
Tyrni kirjoitti: Kurjin kokemus näin maksavana asiakkaana oli se, kun viimeksi sain tarpeekseni pitkistä hiuksistani ja menin kampaamoon leikkauttamaan ne lyhyeksi. Myönnetään, että hiukset olivat yli puolen selän, mutta kampaaja ei suostunut leikkaamaan niitä niin lyhyeksi kuin halusin. Sain sellaisen (mielestäni) typerän sporttipolkan, jonka kävin napsauttamassa kaksi viikkoa myöhemmin toivomaani oikeasti lyhyeen pituuteen. Ko. kampaaja oli vakuuttunut, että en kuitenkaan pitäisi oikeasti lyhyistä hiuksista (aivan kuin se lähes 50cm lyhennys olisi tehnyt isoa eroa). Se, että en ollut ensimmäistä kertaa lyhytta ottamassa ei mitenkään vaikuttanut hänen näkemykseen.
Tuosta tuli mieleen, onkos se ihan jokaisen kampaajan oman harkinnan varassa mihin suostuu ja mihin ei? Kumman paljon sellaisiakin on jotka suostuu ihan mihin vaan. Itse otatin aikanaan lukuisilla värinpoistoilla kirjaimellisesti rääkättyyn tukkaan pehmennyksen pariinkin kertaan, ei mitään ongelmaa asian kanssa kampaajan taholta, vaikka tukka oli melkoista paperia jo mennessä (voitte kuvitella mitä niiden jälkeen). Näin jälkeenpäin mietin, miten kampaaja suostui moiseen - toisaalta hyvä ettei kieltäytynyt tekemästä, koska silloinen minä olisi taatusti mennyt ottamaan sen muualle...

Mutta on se kumma, jos kampaaja ei suostu edes leikkaamaan hiuksia tietyn mittaisiksi, vaikka asiakas niin vaatii? ??? Tietty siinä on pelko asiakkaan tyytymättömyydestä isoihin muutoksiin, mutta eikö tuohonkin jotain kompromissia olisi voinut keksiä - tyyliin leikataan aluksi vähän ja seuraavalla kerralla enemmän jos siltä tuntuu?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Tammi 2007, 19:00
Kirjoittaja Amilo
^ihmettelen kyllä myös aina että onko todella olemassa kampaajia, jotka eivät suostu tekemään mitä asiakas pyytää, mutta kyllä  niitä on, olen kuullut. Itselläni on se periaate, että teen parhaani mukaan mitä asiakas haluaa, mutta ensin esitän oman mielipiteeni ja jos kyse on juuri esim. permanenstista tai väristä, niin realistisen arvion hiuksen kestosta ym. Sitten mietitään kompromisseja, mutta jos asiakas esim. välttämättä silti haluaa permiksen, vaikka olen sanonut, että hius todennäköisesti menee poikki, niin sitten tehdään ja teen sitten kaikkeni, että hius ei katkeaisi. Yhden kerran olen kieltäytynyt tekemästä permanenttai, mutta onneksi asiakaskin uskoi lopulta, että hius ei sitä kestäisi.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Tammi 2007, 14:07
Kirjoittaja petomaani
Joskus tossa.. no oisko ollu v. 97 tai jotain sinne suuntaan? Halusin lyhyeen poikatukkaani vaaleita raitoja. Menin paikkakuntani kalleimpaan ja arvostetuimpaan kampaamoon, missä nainen löi aineet päähäni ja istututti lämpöpallon alle istumaan. Poltteli, sanoin, nainen totesi, ettei se voi poltella, jatkoi raataamista toisen asiakkaana olleen naisen kanssa (jota hoiteli siinä sivussa) ja kuinka ollakaan, mun hiusten vaalennus venyi ihan HIRMU pitkäksi aikaa (ja noviisina en osannut sanoa asiasta yhtään mitään). Olin pyytänyt kapeita raitoja, poistuin liikkeestä itkien semmoiset keltaiset läiskät päässäni (aivan kuin mulla ois ollu joku sairaus, valehtelematta raidat olivat semmosia peukalonpään näkösiä "ränttejä" ja leveitä kun mitkä). Niitä oli sitten epätasasesti pitkin päätä.  :'( :'( Kävelin suoraa päätä kauppaan ostamaan ruskean hiusvärin ja värjäsin keltaiset rannut pois. Karseaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Tammi 2007, 14:36
Kirjoittaja petomaani
^niin mieki nykysten ja useimmiten, vaikka juurikin vaihdoin randomina paikkakunnallani kampaajaa lyhentäessäni viimeks tukan ihan lyhyeen. Tälle mimmille menen tasan jatkossakin (helmikuun lopulle suunniteltiin tummempaa pohjaväriä + vaaleita raitoja). Leikkaus maksoi 17 e ja nainen oli TOSI mukava!  :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Tammi 2007, 14:39
Kirjoittaja Sanne78
Mua ärsyttää kun yleensä kampaajat tunkevat aina jotain "lämmintä" vaaleaa väriä. Tuloksenahan on yleensä se nestemäisen eritteen väriset kutrit ;) Kotona saa sitten olla lattamassa sävytettä ja hopeashampoota korjaamaan tuota. Miksei ne ymmärrä mikä on "puhdas vaalea", ei ainakaan sellainen mitä minä olen saanut...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Tammi 2007, 19:10
Kirjoittaja Amilo
^Ehkä siksi, että sitä puhtaan vaaleaa on vaikea tehdä ja monet hiukset vaativat värinpoistoa, jos oma hius on kovinkin tumma. 8-9 asteiseen onnistuu suht helposti. Värisarjoilla on vähissä vaalennusvärit jotka tekisivät suoraan sen platinan vaalean, ehkäpä siksi on helpompi suositella sitä lämpimämpää. No meni hieman OT: ksi. Sori

edittiä. Omia horror kokemuksia ovat kärähtänyt permis, muhi aineet päässä VAIN 40 min...No lopputulos oli arvattava. Sitten kerran halusin jonkun kivan lyhyen mallin ja lopputulos oli sellainen sienikampaus eli lyhyt tasapitkä pallopää! Nämä samalla kampaajalla (hmm. miksihän menin sinne takaisin..? ), joka kyllä aina joskus teki ihan hyviäkin lopputuloksia.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Tammi 2007, 20:29
Kirjoittaja Husky
^Mulla sama. Muutaman kerran ollut tuloksena tuo sienimalli. Olen päättänyt, että siellä en käy enää kuin siistimässä tukkaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Tammi 2007, 20:16
Kirjoittaja Trouper
Tänään tuli Kuningaskuluttajassa aika hyvä juttu aiheesta. Siinä haastateltiin jonkun hiusalan liiton puheenjohtajaa ja sitten Helsingissä Salon Titti Haapalan omistajaa ja sen yhtä asiakasta. Tämä kampaajaliiton tyyppi sanoi, että ammattitaitoisen kampaajan tulisi osata jokaisesta asiakkaan ilmeestä ja eleestä tulkita mitä asiakas tykkää mistäkin toimenpiteestä ja kysyä onko kaikki hyvin. Myös he sanoivat, että omaa ammattitaitoaan siinä kehittää jos saa ja ottaa vastaan palautetta, lähtien siitä oliko vesi liian kylmää ja fööni liian kuuma.
Olisipa kaikki kampaajat noin ajattelevaisia! Ja asiakkaat tietäisivät tasan tarkkaan kenen käsittelyyn ovat menossa ;)

Tällaista en ole itse ajatellutkaan, kun nuo ammattilaiset sanoivat, että asiakas päättää, mistä kampaajalla jutellaan. Ei ole mieleen tullutkaan, että kampaaja tietoisesti seuraisi puheenaiheissa asiakkaan vihjeitä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Tammi 2007, 23:07
Kirjoittaja petomaani
^joo, oli hyvä juttu, hoksasin ittekin kattoa. Kumma etten itekään osaa sanoa suoraan, jos en jostain tykkää. Mitä himputtia sitä pitää arastella?? Saan ittekin kuulla omassa duunissani negatiivista palautetta suoraan asiakkaalta, ja tiedän, että sitäkin tulee ja sitä pitää osata käsitellä - miksen siis ite osaa sanoa suoraan kampaajalle, joka kumminkin käsittelee ulkoisesti tärkeää osaa minusta??  ???

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Tammi 2007, 23:14
Kirjoittaja Amilo
^ Kannatan myös edelleen tuota sanomista heti siinä. Useinkin voi olla jotain parannettavaa tehtävissä :)
Tosin kuulemma toisille kampaajille tuntuu olevan käsittämätöntä jos asiakas antaa negatiivista palautetta, ainahan sellainen harmittaa, mutta jos se tulee aiheesta niin kyllä siihen pitäisi osata suhtautua oikein.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Tammi 2007, 08:24
Kirjoittaja Varis
On kyllä aika kovat vaatimukset kampaajille tuossa Kuningaskuluttaja-jutussa. Ehkä on hieman kohtuutonta vaatia eleistä ja ilmeistä tulkintaa, tuohan lähentelee jo ajatustenluku vaatimusta. Mutta asiakkaan toiveita tietysti mieluusti kuunneltaisiin ja onhan hyvä jokaisen rohkaistua asiakkaana ääneen sanomaan toiveitaan. Silloinhan ei toivottua tulosta välttämättä saa, jos ei uskalla reilusti pyytää.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Tammi 2007, 09:57
Kirjoittaja Lilly Missy
Mä en katsonut juttua, mutta mua rasittaa kampaajien höpinät aina. Mielelläni istuisin vaan hiljaa ja lukisin lehtiä, mutta ei, pakko yrittää koko ajan jotain udella. Monesti tehnyt mieli sanoa, että: Kuule, ole hiljaa edes hetki, jooko? Tulee mieleen vaan yksi rasittavampi tilanne, hammaslääkäri. Aina kun suu on ängetty tavaraa täyteen aletaan kyselemään ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Tammi 2007, 10:08
Kirjoittaja Avena
^ Ihan sama. Se kampaaja, jolla mä käyn leikkaamassa latvat tajuaa kyllä, että mä en jaksa puhua. Kampaaja on mun työpaikan vieressä ja menen sinne aina suoraan töistä. Töissä puhun koko päivän, niin että kampaajalla on sitten ihana vaan istua tuppisuuna ja selailla lehtiä. Joo eli tää kampaaja tajuaa sen, mutta ei kaikki muut joilla olen käynyt. Mun mielestä jo sen, että asiakas ottaa lehden ja alkaa lukeen sitä, pitäisi toimia aika vahvana merkkinä siitä, että se ei halua keskustella.

Toi hammaslääkärijuttu on kanssa niin totta  :).

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Tammi 2007, 11:35
Kirjoittaja petomaani
^^kovastihan tuossa jutussa kehotti se mestarikampaaja sanomaan, jos haluaa istua ihan hiljaa. Kampaaja ei kuulemma silloin lörpöttele yhtään mitään.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Tammi 2007, 11:36
Kirjoittaja Euphoria
^Ei se minua haittaa, jos kampaaja haluaa jutella. Itse teen kuitenkin aloitteen siihen jutteluun ja koko ajan ei tarvitse olla äänessä kuitenkaan.

Viimeksi kävi hammaslääkärissä tuollainen juttu, että koko ajan kyseli kaikkea. Siinä ei varmaan fluorilakat jääneet oikeaan paikkaan, kun piti olla vastailemassa.  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Tammi 2007, 13:36
Kirjoittaja Magda
Mä saatan olla rasittava asikas, koska musta on kiva kattella kun kampaaja työskentelee ja yleensä olen ihan hiljaa; tarkkailen vaan silmä kovana  ;) Harvoin löytyy polttavaa aihetta, josta olis helppo vääntää neutraalia juttua. Jos pitää puhua mieluiten keskustelisin sitten hiuksista, muotoilutuotteista ja tuoteuutuuksista. Esim, jos päähän laitetaan jotain muotoilutuotetta musta olis kiva, että kerrotaan mikä tuote on kyseesä ja miten sitä voi käyttää. Se ruokkis mun ostohaluja paljon paremmin, kun se että lopuks kysytään tarviitko shampoota.

Mutta yleensä voin ymmärtää, että monella asakkaalla on kohtuuttomat odotukset mitä omista hiuksista voi saada aikaan ja lisäksi ei olla valmiita maksamaan mistään vaan kaikki pitäisi saada tasauksen hinnalla. Ammattitaitoa on kysyä mahdollisimman tarkkaan ennen työn aloittamista ja varmistaa, että puhuu asiakkaan kanssa samaa kieltä ja myös sanoa suoraan, jos asiakkaan hiuksista ei saa tehtyä haluttua mallia. Toisaalta huonojakin kampaajia on ja asiata pitää valittaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2007, 10:43
Kirjoittaja Efva
Jutustelu on ihan OK, jos se on edes jotenkin luontevaa. Kerran yksi kampaaja yritti keskustella mun kanssa hanurimusiikista. Siihen mulla ei kyllä oikeen ollut mitään sanomista. ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2007, 10:51
Kirjoittaja Husky
Mä en oikein tykkään tuosta juttelemisesta. Eräs kampaaja kovasti yritti harrastaa small talkia mutta mä en oikein innostunut. Tämä jolla nyt olen pari kertaa käynyt ei paljon puhele kun ilmeisesti huomaa että en oikein jaksa keskustella. Ja hyvä niin. Inhottavaa se sellainen väkisin jutteleminen.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2007, 12:12
Kirjoittaja Hipsu
Se on kyllä kamalaa jos pitää sellaista väkinäistä juttua vääntää.. Mun tän hetken luotto-kampaaja onneks tajuaa että sillon kun mä otan MeNaiset käteen, mä en oo enää tavattavissa. Mulla on vaan sellainen juttu, että alan sitten itse jossain välissä jutteleen, kun mua säälittää se kampaaja jossen juttele..  ::) Mun kampaajan kanssa on kiva jutella myös hius-jutuista. Se kertoilee kaikkia tarinoita värjäyksestä jne.. Hauskaa kuunneltavaa!  :D

Mullekin on kerran sattunut sellainen kunnon masis-kampaaja. Oli kyl vähän vaivaantunut olo kun se avautu kaikista sen ongelmista.. hmm..

Hiukan OT..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2007, 21:16
Kirjoittaja Lapanen
Mulla ei taida olla mitään erityisen kauheita kampaajakokemuksia. Pienempänä kävin usein kampaamossa, jonka yhdellä kampaajalla kädet vapisivat ja hänen jäljiltään hiuksissa oli usein pieniä koloja. Tän huomas selkeesti lyhyessä tukassa. Pitemmässä tukassa tuntui kuin kala olisi nykinyt ongen koukussa kun hän leikkasi latvoja. Kyseisessä paikassa myös korvani meinasi kärsiä toisen kampaajan käsittelyssä, sillä sakset olivat jo narskaisemassa korvalehteä, onneksi ei ehtinyt kuitenkaan. Sen jälkeen kun olen saanut itse päättää missä hiukseni leikkautan, en ole kyseisessä paikassa käynyt. Mutta en pahallakaan muistele vaan ihan hyvällä.  :) Toinen kokemus oli nuorella kampaajalla, joka halusi kerrostaa tukkaani. Olin 14-vuotias ja kerrostusta tuli ihan liikaa edestä. Ei sopinut yhtään ja shokissa en tajunnut pyytää että leikkaisi kokonaan polkaksi. Vaikka muistaakseni kampaaja kysyi vielä, olenko tyytyväinen ja haluanko että jotain vielä tehdään. Kotona sitten muutaman itkun jälkeen kummitätini korjasi tilanteen ottamalla sakset käteen.  :) Muuten on vain hyviä kokemuksia.

Nyt oon menossa lauantaina kampaajalle. Paikassa oon käyny 2 kertaa aiemminkin mutta aina eri kampaajalla. Molemmilla edellisillä kerroilla oon ollu tyytyväinen. Mä tykkään kyllä jutella kampaajan kanssa, mutta tykkään myös silmä tarkkana katsoa, mitä hiuksilleni tapahtuu. Eli mä harvemmin luen lehtiä kampaajalla. Vakkarikampaajaa mulla ei ole vielä, muutama hyvä ehdokas on kyllä ollut mutta jostain syystä oon vielä halunnut kokeilla minkälaista jälkeä jossain muussa paikassa tehdään.  ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2007, 11:12
Kirjoittaja irso
Ei nyt mitään erityisen kamalaa mutta huvittavaa  ;D
Parturi-kampaaja-täti jolla äiti on käyny jostain kivikaudelta, ammattiaan tämä on harjoittanut yli kolmekymmentä vuotta. Itse kieltäydyin joskus viitisen vuotta sitten menemästä enää kun tämä aina vaan haukkui mun hiuslaatua jota ei millään sitten saa kasvatettua yli hartiapituuden (on nyt vähän vajaa 60 cm että aijaa).

No lauantaina menin sitten tasotukseen kun latvoja on viimeks tasattu kesäkuussa ja mukaan pääsi äidin siivellä.
Tarkoituksena oli ottaa viitisen senttiä eli kokemuksesta sanoin että pari senttiä. Tästä kauhea valitus että kun on niin huono hiuslaatu ja latvat niin huonossa kunnossa että varmaan on jo yli kuukausi viime tasoituksesta O_O öh niin siis seittemän kuukautta. Lopputulos oli ihme kyllä tuo haluttu viisi senttiä.

Lisäksi tuli hiustenhoidollisia viisauksia kuten että tehohoitoa kannattaa käyttää kolmen viikon välein ja puhe erilaisista silikooneista on ihan puppua. Hän kertoi myös että markettivärit ovat ihan hirveitä verrattuna kampaamoväreihin "kun ne hapetteet ovat ja niin", samalla hän kärytti äitini tukkaa blondausaineessa vähän reilusti. Muistakaa myös ettei hiuksia kannata leikata lainkaan leikata kerroksittain eikä varsinkaan mihinkään U- tai V-malliin koska se ohentaa tukkaa kauheasti. Ei hyvää päivää.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2007, 12:03
Kirjoittaja MerGirl
irso kirjoitti: Muistakaa myös ettei hiuksia kannata leikata lainkaan kerroksittain
;D Miljoonat stylistit ovat väärässä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2007, 21:13
Kirjoittaja Kronia
Kohdalle on sattunut noita epäonnistuneita kampaamoreissuja useampia, mutta usein on vain ollut kuitenkin kyse erilaisista käsityksistä tms. Kirjoitan nyt pahimmasta:

Menin tunnettuun ja hyvämaineiseen kampaamoon toiveikkaana värjäyttämään ja leikkauttamaan hiukseni (harvinaista, koska yleensä minulla ei ole varaa värjäyttää kuontaloa muualla kuin omassa kylppärissä) kampaajalle, jolla en ennen ollut käynyt (etsin vielä sitä oikeaa). Kerroin haluavani hiuksiini lämpimän vaalean sävyn (hiukset olivat silla hetkellä kirkkaanvaaleat) ja pituudesta vain "pakolliset" pois. Hiukset olivat pitkällisen kasvatuksen tulos ja tuolloin ylettyivät noin yläselkään asti. Ne olivat huonohkossa kunnossa, mutta kampaaja-tyttö oli sitä mieltä että haluamani sävy onnistuisi.

Juteltiin siinä kaiken näköistä ja tämä kampaaja kertoi olevansa kyseisessä paikassa oikeastaan ihan uusi ja että häntä vähän vielä jännittikin, kun halusi todistaa muille olevansa työssään hyvä. Kyseessä oli todella mukava tyttö ja aika meni mukavasti siihen asti, että mentiin pesupaikalle. Hiuksia huuhdottuaan tyttö alkoi hypistellä hiuksiani ja sanoi ettei väri kyllä nyt yhtään tarttunut, mutta ei se mitään, laitetaan uudet tökötit päähän. Itseä vähän pelotti kun näin, että juurissä väri oli ihan ok, mutta latvat olivat sitä pelottavaa harmahtavaa sotkua. No, luotin ammatti-ihmisen tietoon ja uusi annos väriä laitettiin päähän. Kun hiukset uudestaan huuhdeltiin, tyttöparka alkoi hermostuneesti hokea, ettei ollut nähnyt moista ennen ja väri ei vaan tartu. Raukka oli hirveän pahoillaan ja sanoi yrittävänsä leikata tukan niin, että pahimmat harmaat lähtisivät ja pituus kuitenkin melkein säilyisi.

Kampaaja oli jo tässä vaiheessa hirveän järkyttyneen oloinen ja minulle tuli sääli ja yritin kovasti sanoa, ettei tässä mitään hätää. Pahin oli kuitenkin vasta edessä. Kampaaja alkoi selvitellä hiuksia harjalla ja kauhuksemme huomasimme, että hiuksista irtosi iso "purkkakasa". Tässä vaiheessa kampaajan silmät alkoivat vettyä ja hän pyysi anteeksi ja häipyi takahuoneeseen. Itselläni oli lähinnä vain hämmentynyt olo ja kun tyttö tuli takaisin silmät punaisena kymmenen minuutin päästä, yritin esittää niin positiivista kuin mahdollista. Loppujen lopuksi minulle leikattiin rikottu polkkamalli. Maksoin kiltisti koko hinnan(!) ja lähdin pois, jotenkin vain säälin sitä tyttöä ja ajattelin, että on oma vikani kun on niin paskat hiukset. Vasta kotoa lyhyttä tukkaa miehelleni selittäessäni tuli itku kun tajusin kunnolla, mitä oli tapahtunut.

Vieläkään en tajua miksi maksoin koko hinnan...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Helmi 2007, 01:33
Kirjoittaja petomaani
^aika kurja kokemus, Kronia!  :(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Helmi 2007, 03:06
Kirjoittaja Ice
^ en käsitä, millä vihreähirviösarjalla se tyttö tietämättään värjäsi jos lämpimästä pyrkimyksestä tuli harmaa. Cutrinilla vai Lakmella? ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Helmi 2007, 15:37
Kirjoittaja irso
MerGirl kirjoitti:
irso kirjoitti: Muistakaa myös ettei hiuksia kannata leikata lainkaan kerroksittain
;D Miljoonat stylistit ovat väärässä.
Niinpä, sillä kyllä tämä 30 vuotta Rauman käpykylässä toiminut täti tietää kaiken hiuksista. Ihme että sillä on lainkaan asiakkaita/niittä on tukka vielä päässä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Helmi 2007, 18:14
Kirjoittaja kukkaistuuli
Voi miten ikävä kokemus Kronialla! Varmasti harmittaa! Ymmärrän kyllä myös tuon säälin tuntemuksesi.

Ihmettelen vain, että oliko se tyttö siellä ihan yksin töissä sillä hetkellä, ettei keneltäkään apua kysynyt? Uskon kyllä, että uudella kampaajalla voi sattua kaikkea pientä vastoinkäymistä, mutta olis pitänyt jo toisten kampaajien puuttua hommaan. Ehdottomasti pitäis kysyä heti kun pienikin ongelma tulee. Ja muiden pitäis uskaltaa puuttua tilanteeseen ihan ystävällisillä neuvoilla, jos ei toinen kysy. Ongelmat nimittäin helposti vain kasvaa!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Helmi 2007, 07:38
Kirjoittaja Kronia
No, onneksi tuosta reissusta on jo 1,5 vuotta aikaa, on ehtinyt jo "toipua"  :)

Ei se tytteli ollut töissä yksin. Alussa luulen, että yritti vaivihkaa korjata tilannetta itekseen ja kun lopullinen tuho tuli, siinä kävi toinen kampaaja vain sanomassa, että "En kyllä oo tommosta ennen nähny". En tiedä johtuiko siitä, että kyseessä on vuokratuoli-paikka, ettei toisia niin kauheasti kiinnostanut.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Helmi 2007, 11:48
Kirjoittaja hunaja
Kerran laitettiin raitoja hupulla (en tiedä käytetäänkö tätä enää edes, toivottavasti ei) ja sen repimisen seurauksena osa hiuksista katkeili ja jakauksen kohdalta törötti sitten nätisti siili-mittaisia haituvia. Kaikenmaailman tököteillä yritin sitten sliipata niitä kuriin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Maalis 2007, 20:35
Kirjoittaja Varis
Hmm, mulla oli kanssa ei viime, mutta edellisen leikkauksen jälkeen ilmestynyt jakauksen kohdalle ihmeellinen hyvin ohut osio hiuksia, jotka olivat juuri tuon 2 cm pitkät. Eivät voineet olla kasvaviakaan, olivat ihan liian tasapitkät. Kyseessä oli ehkä parisenkymmentä hiusta, mutta olipa outo juttu. Siinä oli tainnut myös käsi livetä, vai oliko kenties leikattu väärään kohtaan tullut raita pois. Nyttemmin nuo eivät enää sojota kohti kattoa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Maalis 2007, 20:51
Kirjoittaja Tuulikaappi
Saheli kirjoitti: vai oliko kenties leikattu väärään kohtaan tullut raita pois.
Näinhän ne ongelmat ratkotaan. ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Maalis 2007, 21:04
Kirjoittaja Varis
Kieltämättä erikoinen tyyli, alkoi nyt itseäkin hymyilyttää ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Maalis 2007, 00:21
Kirjoittaja Silver
Kronia kirjoitti: No, luotin ammatti-ihmisen tietoon ja uusi annos väriä laitettiin päähän.
Kauhea kokemus kaikkiaan. :'(
Mutta otan nyt erityisesti tän lauseen käsittelyyn.
Meinaan olen huomannut,että kun näiden" ammatti-ihmisien tietoonkaan" ei ole syytä  luottaa.
Niin monta kertaa on huomattu,että monella on ihan vääränlaiset ja erilaiset uskomukset,toimenpide ja taito hallussa,että huh!
Kyllä pelottaa mennä tuolla kampaaja markkinoilla.Niin monenlaista säveltäjää siellä on vastaan tullut.Varsinkaan jos tukka on yhtään "hankalampi" tapaus niin saa olla tosi tarkkana.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Maalis 2007, 11:48
Kirjoittaja Hipsu
Silver kirjoitti:
Kronia kirjoitti: No, luotin ammatti-ihmisen tietoon ja uusi annos väriä laitettiin päähän.
Kauhea kokemus kaikkiaan. :'(
Mutta otan nyt erityisesti tän lauseen käsittelyyn.
Meinaan olen huomannut,että kun näiden" ammatti-ihmisien tietoonkaan" ei ole syytä  luottaa.
Niin monta kertaa on huomattu,että monella on ihan vääränlaiset ja erilaiset uskomukset,toimenpide ja taito hallussa,että huh!
Kyllä pelottaa mennä tuolla kampaaja markkinoilla.Niin monenlaista säveltäjää siellä on vastaan tullut.Varsinkaan jos tukka on yhtään "hankalampi" tapaus niin saa olla tosi tarkkana.
Joo, välillä kyllä tuntuu, ettei viitsi luottaa ihan kehen tahansa. Muistan kun ennen juuriksvua ja storea menin aina innoissani tälläisiin vuokratuoli-paikkoihin, kun oli kiva ylllätys kuka sieltä tällä kertaa laittaa tukan.. Hmm..  ::)

Kerran oli just sellainen just valmistunut, täriseväkätinen tyttö, jonka oma tukka oli samanlainen kun noilla paljon puhutuilla Dolls- tanssijoilla. Ois ehkä siinä vaiheessa voinu hälytyskellot ruveta soimaan. Raitojen laitossa meni 3h ja sit se vielä kysy et kuivataanko? Mä olin jo tunnin myöhässä tapaamisestani, joten sanoin et ei tarttee. No, se vähän niitä suki döönin kanssa ja vielä veloitti siitä. En suostunut maksamaan..  ;D
Lopputulos oli vihreänharmahtavat vaaleat raidat, joista onneks se sävy lähti pesussa pois vähitellen.. Huoh.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Maalis 2007, 19:30
Kirjoittaja MerGirl
Samankaltaista täälläkin.
Serkun häihin kävin kampaajan varaamassa, koska en viittinyt serkun äitiä vaivata. Katsottiin kampauskirjasta semmosta 60-luvun mallia, ampiaispesää tai vastaavaa, mulla oli kuuskytluvun mekkokin.

Tää sitten kampauspäivänä pesee puhtaat hiukseni, eikös kampaukset kannattas tehdä hieman "likaiseen" tukkaan? Ähertää ja ähertää ja yrittää tupeerata, muttei onnistu. En osannu sanoa mitään, kampaaja päätti vaihtaa mallia ja jätti takahiukset auki ja eteen sellaisia silmukoita.

Jos samaan aikaan ollut morsian ei olisi tarjonnut mulle ylimääräisiä kukkiaan olis aika karmeena täytynyt häihin mennä. Kukat kävi nätisti näiden silmukoiden seuraksi.

Kampaaja ei saa tupeerattua...hmm. Ja tätini kysyi vielä häissä oonko itse kampauksen tehnyt..noloa!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Maalis 2007, 08:34
Kirjoittaja Kronia
Heh, mulle palasi muistin perukoilta mun ylioppilasjuhlakampaus  :D Siihen aikaan kävin aina tietyllä kampaajalla Raumalla jolta sitten suureksi päiväksi varasin kampauksen. Samalla varasin myös meikkauksen, koska kampaaja kertoi saavansa meikkaajan paikalle tilauksesta. Pari päivää ennen juhlia kävin värjäyttämässä ja leikkauttamassa hiuksiani ja tämäkään ei mennyt ihan putkeen. Kampaaja-setä innostui vaaleitten raitojen kanssa, sain hopeanhohtoisen pään ja päänahkaan täyteen punaisia kärvähtäneitä laukkuja. Kaiken huippuna kampaajalla oli kesäharjoittelija poika, joka sai tehtäväkseen pestä hiukseni. Oli kamalaa maata siinä pesupaikalla kun kyseinen harjotteli hieroi päänahkaani ja samalla limaisesti höpisi kuinka kaunis olen ja voitaisiinko mennä treffeille (yök). Yritin kohteliaasti kierrellä ja kaarrella, kun en osannut suoraan eitäkään sanoa.

Varsinaisena kampauspäivänä minulle oli tarkoitus laittaa kiharoita sellaiseen rentoon sotkukasaan niskaan, niin että ylioppilaslakin saa hyvin mahtumaan päähän. Ensimmäinen ongelma oli, että hiusten kuivumisessa meni paljon arvioitua kauemmin. Kun lopulta tukka oli kuiva, kello oli jo niin paljon, että meikkaajan olisi pitänyt aloittaa. Seuraava ongelma oli, ettei meikkaaja koskaan ilmestynyt paikalle. Kampaaja yritti kiireellä saada kampaukseni kokoon, mutta sen valmistuttua kello oli jo niin paljon, etten olisi ehtinyt kotiin meikkaamaan. Ei siinä sitten muu auttanut kuin käydä käsiksi paikan Trucco-testereihin. Kiire oli, eikä lopputulos kovinkaan kaunis (tuon ikäisenä en vielä paljoa yleensä meikannut, joten lopputuloksen voi vain kuvitella). Kun olin lähdössä, sisään hyökkäsi se harjoittelija poika ruusu kourassa, eikä paastänyt minua lähtemään, ennen kuin oli halaillut minua tarpeettoman kauan...Ehdin koululleni paria minuuttia ennen tilaisuuden alkua, vanhempani olivat raukat istuneet paniikissa ihmetellen missä minä viivyn. Kaikki sujui hyvin siihen asti, että meidän piti laittaa lakit päähän. Yllätys yllätys, tukkani oli liian iso ja kiharakasa liian ylhäällä, eikä lakki mennyt paikoilleen. Yhdessä vieressä seisovan kaverini kanssa revimme pinnit irti tukastani ja tungimme hatun päähäni. Tämän jälkeen uusia takaiskuja ei onneksi enää tullut  ;D

Nykyään kyllä naurattaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Maalis 2007, 22:25
Kirjoittaja Ice
N kirjoitti: Tuosta repimisestä tuli mieleeni eräs kampaaja,joka liittyi jo mainitsemaani epäonnistuneeseen hiustenvärjäykseen.Nainen oli oikein mukava,mutta "päänahkahieronta" oli kyllä lähinnä semmoista repimistä,että kipeetä jo teki  ??
joillain on muuten tosiaan tuo kyky, joko tukka jää kynsien alle tai sitten painetaan täysillä terävästi sormenpäillä ja kynsillä niin että hiukset kiertyy sormien ympärille.. hirveetä touhua. Samoin se, että tupeerauksen taito tuntuu olevan nykypäivänä jo ihan unohduksissa suurimmalta osalta -otetaan osa ja rynkytetään sitä hemmetillisellä nopeudella keskikohdastaan edestakaisin pari sekuntia ja ihmetellään kun ei se nyt tupeeraudu samalla kun asiakkaasta tuntuu että voisi alkaa ampumaan kun sattuu senverran se tulokseton tohina
hunaja kirjoitti: Kerran laitettiin raitoja hupulla (en tiedä käytetäänkö tätä enää edes, toivottavasti ei) ja sen repimisen seurauksena osa hiuksista katkeili ja jakauksen kohdalta törötti sitten nätisti siili-mittaisia haituvia. Kaikenmaailman tököteillä yritin sitten sliipata niitä kuriin.
huppu on oikein kiva kaveri kun sen kanssa osataan olla, ei se vaadi mitään repimisiä missään vaiheessa kun kaiken voi hoitaa nätistikin. Hiukset tulee rei´istä tasaisella vedolla, koukulla ei ole tarkoituksenmukaista keihästää päänahkaa kovin syvältä ja huppu lähtee mukavasti shampoon kanssa liukuen irti -kaikki ei vaan osaa ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Maalis 2007, 22:56
Kirjoittaja Armada
Hirvein kokemus on, kun päätin ottaa muutamia paksuja, vaaleita raitoja vakkarikampaajalla. Raidat muhivat folion sisällä, kunnes kampaaja alkoi koettaa niitä kädellään ja totesi, että ne ovat aivan kuumat. Äkkiä foliot pois ja pesulle. Pesun jälkeen kampaaminen oli karua katsottavaa. Raidoista suurin osa tippui lattialle niin, että raitojen kohdalle jäi 10-senttistä tynkää, kun muu tukka oli noin 30-senttinen. Syyksi paljastui kaivovedestä tulleet metallikertymät, jotka reagoi aineen kanssa pahasti. Sen jälkeen aloin kyllä tehdä syväpuhdistuksen ennen jokaista kampaamoreissua ja varmasti kampaajakin siitä sai oppia. Se onni oli onnettomuudessa, että en ollut suostunut siihen, että täti olisi laittanut minulle raitoja kotona koko päähän. Minulla ei varmasti olisi ollut sen jälkeen tukkaa päässä ollenkaan.  :-X

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Maalis 2007, 21:35
Kirjoittaja Trouper
Moni tuntuu olevan paljon huppuraitoja vastaan, mutta silloin kun olin vielä vaalea, mulle laitettiin usein huppuraitoja. Sillä sai tosi luonnollisen näköisesti todella ohuita raitoja kauttaaltaan päähän, ja lopputulos oli tosiaan aina hyvin luonnollinen ja tasainen. Ei valittamista - mulla on hyvä ja kokenut kampaaja, ei varmasti niin trendikäs kuin jotkut, mutta kun en mitään t***a toivokaan niin olen ollut tyytyväinen. :) Ei ole koskaan repinyt hiuksia huppua poistettaessa, eikä koukkukaan ole sattunut kuin muutamalla vedolla.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 11 Maalis 2007, 09:18
Kirjoittaja Kronia
Vitsikkäin juttu tuohon harjoittleijaan liityen oli se, että raukka sai potkut puolessa välissä kesää ahdisteltuaan jokaista mielensä mukaista asiakasta  Prkl, mä en ollut ees ainutlaatuinen...  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 11 Maalis 2007, 13:08
Kirjoittaja Luna
Itselläni pahin kokemus on sattunut muistaakseni seiskaluokalla. Varasin ajan nelikymppiselle kampaajalle, joka vaikutti oikein mukavalta. Ilmeisesti en sitten tarpeeksi selvästi ajanvarausvaiheessa ilmaissut että haluan muotoonleikkauksen, ja sitten myöhemmin tullessani hän suuttui minullle siitä, kun ilmeisesti luuli että haluan vain tasoituksen. Nainen oli erittäin pahalla tuulella koko ajan, tiuski ja jupisi itsekseen, ja leikkasi kaikki hiukset veitsellä kirjaimellisesti raastaen. Sattui ihan pirusti, mutta en silloin 13-vuotiaana uskaltanut tehdä enkä sanoa mitään, istuin vain suurin piirtein itku silmässä. Kun oli saanut tukkani leikattua meni kassapöydän taakse ja oikein ystävällisesti hymyillen peri maksun, what a bitch....

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin noussut sillä sekunnilla tuolista kun kampaaja alkoi aukomaan päätään ja poistunut paikalta, asiakaspalvelun periaatteet oli siltä naiseltä kyllä täysin hukassa. Ehkä se ajatteli että sama miten tuollaista kakrua käsittelee  >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Huhti 2007, 09:32
Kirjoittaja Serena-82
Nyt viimeisin ei ehkä ollut kauhein kampaamokokemukseni mutta vähän oli koko ajan tunne, että tietääkö se mitä on tekemässä. Taisi olla suht tuore kampaaja. Miksei kampaaja käytä mitään selvittävää suihketta tms jos huomaa, että takkuisia latvoja ei saa repimättä auki? Tai miksi föönatessa repii harjalla takkuista kohtaa kaikkea muuta kuin hellävaraisesti :( 

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Huhti 2007, 10:35
Kirjoittaja EyeCandy
Ei tää ehkä ihan kaikkein kauhein kokemus oo, mut kuitenkin.. Viimeksi kun olin kampaajalla ja värjättiin, se pesu-operaatio oli epämiellyttävää! Siis kampaaja kun huuhteli niin huolimattomasti että se suihkutti vettä ihan silmiin. Kivaa! Ripsarit siinä meni ja otsasta meikkivoiteet. Puhumattakaan siitä miten stressaavaa se on olla siinä asennossa ja koko ajan pelätä, koska tulee taas vettä suoraan silmiin! Sit se oli vaan et "oho, mites se nyt tällee".  >:(  Se tunne on tosi inha ku koko ajan saa pelätä, koska taas tulee vettä silmiin...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Huhti 2007, 16:10
Kirjoittaja Furtiva
Luin tätä ketjua juuri ennen kun lähdin leikkauttamaan tukkaani kampaajalle, jolla en ole koskaan ennen käynyt. Vähän alkoi hirvittämään ;D Onneksi kokemus oli taaskin pelkästään positiivinen. Kampaaja oli tosi mukava, kuunteli tarkkaan mitä halusin, käsitteli hiuksiani nätisti, antoi opiskelija-alennuksen, eikä tuputtanut tuotteita. Ja tietenkin hyvä mieli jäi siitäkin, että hän kehui hiuksiani harvinaisen paksuiksi ja möi mulle pyynnöstäni aivan ihanaa vadelmantuoksuista kiiltotuotetta :-* Tuonne menen varmasti uudestaankin. Ihan hatusta en tätä kampaamoa kuitenkaan vetänyt, vaan menin sinne erään paikallisen kehujen perusteella.

Mutta ihmettelen kyllä, miten ihmisillä täällä voi olla noin huono tuuri kampaajien kanssa. Minä leikkautan tukkani aina kampaajalla, eikä kauhukokemuksia ole. Yhdesti tukkani leikkasi vastavalmistunut tyttö, joka otti niin varovasti, ettei eroa juuri huomannut. Mutta parempi tuokin kuin, että olisi ottanut liikaa. Toisen kerran tukkani leikkasi vanhempi nainen ja kampauskin oli sitten sen mukainen. Onneksi sain kotona stailattua tukan taas ihan hyvän näköiseksi.
Minusta kaksi hieman epäonnistunutta kampauskertaa elämäni aikana ei ole kovin paha :D
Ai niin, leikattiinhan mulla kerran ala-asteella tukka polkaksi, vaikka ei ollut tarkoitus noin paljoa ottaa, mutta ei tuo siinä iässä osannut harmittaa pätkääkään :D


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Huhti 2007, 18:20
Kirjoittaja Emiliaa
Kauhein kampaajakokemukseni oli eräs kerta aikaa varatessa, eli itse värjäykseen asti ei (onneksi) edes päästy. Olin menossa uuteen kampaamoon värjäysaikaa varaamaan ja kyselemään mitä hiukselleni voisi tehdä, jotta niistä saisi tasaisemman sävyiset ja KYLMÄN vaaleat. Esitin asiani minua "palvelemaan" tulleelle naiselle ja hän ryhtyi ensitöikseen haukkumaan hiuksiani. "Miten tää sun väri nyt tällänen on? Ja ei tää nyt oikeen oo hyvä.. tällänen mattanen tuhkansävy.. Sulle sopis paljon paremmin lämpimän sävyset hiukset" Ei mutta kun mä haluan kylmän vaaleat! Sitten joku toinen kampaaja osallistui keskusteluun "Sillä Big Brotherin Sarillahan on sitten just sellaset hiukset mitkä sä haluat." MITÄ? :o Siis nehän nimenomaa on sellaset keltaset mitä siis en halunnu. Lopulta se kampaaja sano suostuvansa laittaan jotain raitoja. Jotta sen mielestä mun hiuksista ois saanu tasasen väriset ois pitäny tehdä vaalennuspesu "Ja se on ihan kauhee homma. En mä siihen kyllä rupee eikä kyllä kukaan muukaan meiän kampaamosta sitä jaksa tehdä. Että sun pitää mennä sit kyseleen jostain muualta" Kyllä vain, jäi aika varaamatta.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Huhti 2007, 00:35
Kirjoittaja calypso
^  ::) ???  Kaikille ei ilmeisesti asiakkaat ja heidän rahansa kelpaa. Omituista sakkia kyllä.. Ja miten vaalennuspesu muka olisi niin kamalan työläs, ei kai se sen työläämpää ole kuin värjääminenkään.
Mutta ajattele kuinka onnekas olit että tuo tuli ilmi jo varausvaiheessa ettei vasta siinä kampaajan tuolissa värit ja muut mömmöt päässä  :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Huhti 2007, 14:07
Kirjoittaja Emiliaa
calypso kirjoitti: ^  ::) ???  Kaikille ei ilmeisesti asiakkaat ja heidän rahansa kelpaa. Omituista sakkia kyllä.. Ja miten vaalennuspesu muka olisi niin kamalan työläs, ei kai se sen työläämpää ole kuin värjääminenkään.
Mutta ajattele kuinka onnekas olit että tuo tuli ilmi jo varausvaiheessa ettei vasta siinä kampaajan tuolissa värit ja muut mömmöt päässä  :-\
Jep, onneksi menin käymään siellä paikanpäällä niin säästyin oikeilta vahingoilta. Mutta eihän tuo kyllä kivaa ollut. Hieman myös ihmettelin että heillä on varaa karsia asiakkaitaan tuolla tapaa ja vielä koko kampaamon kuullen ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Huhti 2007, 00:44
Kirjoittaja Kissatukka
Seiskaluokalla mulle leikattiin eräässä lähikampaamossa ihan järkyttävä pottakampaus, jonka kasvattaminen pois vei yli vuoden ja oli ihan kamalaa. Mulla oli kuva mukana, mutta lopputulos oli melkein 15cm lyhyempi edestä, ja takaakin aika paljon. Kampaaja ei välittänyt ollenkaan kun huomautin hänelle asiasta. Lisäksi pyysin häntä opettamaan kyseisen kampauksen laittoa, mutta hän sanoi olevansa liian kiireinen siihen. Olin niin nuori, etten uskaltanut enää vaatia mitään, vaan lähdin kotiin itkemään.

Mulla on muitakin huonoja kokemuksia eri kampaajista, sillä tukkani on kuivahko ja yksittäinen hius on hyvin paksu, joten kerrostamiseen pitää nähdä aika paljon vaivaa ja olen kyllä varoittanut tästä aina etukäteen, mutta pelottavan usein selkäni takaa on kuulunut hiusten kuivaamisen jälkeen säikähtänyt "0ho!".

Väritkin teen nykyään aina kotona, sillä tuntuu, että siten saan paremman lopputuloksen paljon halvemmalla ja todennäköisemmin. Haluaisin kyllä tosi paljon mennä jonkun luotettavan kampaaja tuoliin istumaan ja nauttia siitä että joku muu stailaa ja mahdollisesti saa aikaan jotakin kivaa, mutta minulla on niin paljon huonoja kokemuksia, että ainakaan vähään aikaan en uskalla edes yrittää semmoista. :(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Huhti 2007, 14:16
Kirjoittaja Ginia
Ei hitto mitä kaikkea teille on käynyt, oli pakko lukea koko ketju kerrallaan.

Onneksi on silloin kun harvoin käynyt saanut kohtuu ok palvelua.

Ainoa oli yks täti joka haukku mun hiukset ja niiden edellisen leikkauksen pataluhaksi, olin tollon jotain 17. Oli niin pelottava täti etten kampaajalla käynyt kuuteen vuoteen  :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Huhti 2007, 15:09
Kirjoittaja Triina
Kauhein kokemukseni oli seiskaluokalla, kun kävin ottamassa permanentin läheisessä kampaamossa. Tulos oli hirveä, mummotyylinen säkkärä pään ympärillä, karmeinta laatua. Kotona tungin pääni itkien vesihanan alle ja koetin pannalla saada jotain muutosta aikaan. Seuraavat päivät koulussa sain kuulla erinäisiä ilkeitä huomautuksia sähköiskun saamisesta ja kärsin useamman viikon, kunnes kihara hiukan loiveni ja hius kasvoi, eikä ollut enää niin järkyttävä.

isoäitini kävi samassa paikassa leikkauttamassa hiuksiaan ja tulos oli uskomattoman ruma ja epäammittimainen, epätasaisesti nyrhitty linnunpesä, jossa lovia siellä täällä. Se kampaamo ei enää meidän perheen rahoja sen jälkeen saanut.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Huhti 2007, 17:32
Kirjoittaja Magia
Tämä nyt ei ole niin erikoisen kauheaa, mutta etuhiukset minulta leikataan aina liian lyhyeksi ja minusta kulmakarvojen yläpuolelle ulottuva otsis ei ole mikään kaunein näky. Ainakaan itselläni.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Touko 2007, 17:03
Kirjoittaja Ice
Magia kirjoitti: etuhiukset minulta leikataan aina liian lyhyeksi
Tähän auttaa useimmiten se, että sanoo ja näyttää minkä pituisen otsiksen haluaa -> katsoo kun kampaaja lähestyy vehkeidensä kanssa ja on kokoajan rääkäisyvalmiudessa "EI SIITÄ ASTI"  ;) Rääkäisy kannattaa vaan ajoittaa vähän ennakoivaksi koska ne sakset ovat joskus piinaavan nopeat..

Harvoin sitä hahmottaa ihan täysin miten sen asiakkaan tukka sitten kuivuessaan saati jollain harjalla föönatessa menee. On yleinen ongelma :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Touko 2007, 17:42
Kirjoittaja jeppu
Kamalimpana kampaamokokemuksena muistuu mieleen kerta, kun halusin tummanruskeat hiukset. Olin pitkään taistellut punaisen värin kanssa, joka aina paistoi ennemmin tai myöhemmin sieltä uuden hiusvärin alta. No, taistelu oli voiton puolella, eikä hiukset sitten olleet enää paljoakaan punertavat. Painotin kampaajalle sitten että haluan tummanruskean värin, enkä yhtään punaiseen vivahtavankaan. Kampaaja nyökkäili ymmärtävästi ja istuin sitten helpottuneena tuolissa. No, värjäyksen ja pesun jälkeen hiukset olivat ihan selkeästi TODELLA punertavat. Huomautin siitä sitten kampaajalle, joka vastasi " No, sulle kun sopii niin hyvin tälläinen lämpimämpi. Tämä punainen tuo tähän väriin eloisuutta ja sopii hyvin sun ihosi sävyyn". Ja minä kun olin hänelle painottanut etten halua yhtään punertavaakaan väriä  ::) Mahtoikohan yhtään edes kuunnella.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Touko 2007, 19:56
Kirjoittaja Ice
^ Luultavasti kyseessä oli värjäysvirhe jota kampaaja ei halunnut suoraan tunnustaa vaan yritti lässyttää asiaa omaksi parhaakseen, vaikka ehkä olikin sitä mieltä että sinulle sopii se punainen. Tuossa tilanteessa sanotaan että jumankaut akka, tästä ei sovittu joten pää ei tällaiseksi jää.

Jos selkeästi tulos on jotain toista kun sovittiin ei auta kun puristaa vähän vyön alta jollei ääni kellossa ole selkeän pahoitteleva heti värin poispesun jälkeen.

Hän ei siis ilmeisesti osannut ressukka taittaa ja peittää sitä punaista niin että se olisi asiansa tehnyt.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Touko 2007, 21:14
Kirjoittaja Vera
Halusin leikkauttaa olkapäämittaisista hiuksistani sellaisen kivan, lyhyemmän mallin. Olin idiootti, ja varasin ajan ns. mummokampaamosta. Mulla oli mukana kuva, jonka näytin kampaajalle, mutta lopputuloksesta tuli aivan täysin erilainen kuin kuvassa :(

Kampaaja leikkasi minulle kamalan niskatukan ja malli oli muutenkin todella vanhanaikainen ja ruma. Lähdin järkyttyneenä kotiin itkemään, leikkasin takatukan itse pois ja menin seuraavalla viikolla korjauttamaan katastrofin jäljet tasokkaampaan kampaamoon.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Touko 2007, 21:13
Kirjoittaja moondancer
Supervixen kirjoitti:
Saheli kirjoitti: Hyvin usein olen törmännyt tuohon hiusten repimiseen. Ja sitten föönätään kuin viimeistä päivää harjan suhiessa selvittämättömiä hiuksia.
Mikähän tuossa muuten on? Osaisikohan joku foorumin kampaajista kertoa miten kosteiden hiusten harjausta opetetaan koulussa? Jokainen, jopa amatöörihiushörhö, tietää että kosteiden hiusten repiminen ja väkivaltainen harjaaminen on about pahinta mitä hiukselleen voi tehdä ja aiheuttaa takuuvarmoja vaurioita.

mahdettiinkohan tähän oikeesti haluta vastausta....
meillä ainakin on opetettu että lähdetään selvittämään latvoista....yksi opettaja on käskenyt käyttää hoitosuihketta tms. jos tuntuu vähänkin takkuiselta hius...toinen opettaja taas on kieltänyt suihkutettavan jätettävänhoitsikan käytön, kun se tekee kuulemma lattian liukkaaksi...
sillai meillä...itse laitan aina jätettävää hoitsikkaa tarpeeksi, niin että kamman saa läpi ilman väkivaltaa..opettajan vihaisista mulkoiluista huolimatta....

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Touko 2007, 21:29
Kirjoittaja Eleonora
^hyvähyvä :D Niin pitääkin, koska eiköhän tulevaisuudessa tärkeintä ole että asiakkaasi on happy vaikka se ope kuinka unissa kummittelisi. Kun valmistut, ilmoita niin tulen sun käsittelyyn ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Kesä 2007, 03:12
Kirjoittaja Angora
Ei nyt ehkä kauhein kampaamokokemus, mutta tulinpahan tännekin nyt sitten itkemään kun oon koko päivän surrut mun hiuksia... Olin siis tänään kampaajalla. Edellisellä kerralla tällä kampaajalla koin positiivisen yllätyksen ja hehkutinkin tuota vaikka kenelle. Nyt sitten kuitenkin sovittiin, että kerrostetaan ja latvoista lähtee 5cm. Siinä vielä selitin kuinka voimistelijana hiusteni on yllettävä kunnolla kiinni ja haluan kasvoja kaventavan leikkauksen eikä otsatukkaa saa leikata liian lyhyeksi tai minusta tulee liian pikkutyttömäisen näköinen ja sen pitää olla rikottu.

Tein sen virheen, että keskityin lehden lueskeluun tuon leikkausajan.

Niin siinä sitten kävi, että huulta purren nousin kampaamotuolista näyttäen kaksi kertaa leveämpi naamaiselta. Otsis on kunnon pottamalli ja vielä lyhyt ja kerrostettu tätä tukkaa on nyt niin paljon, että näyttää todella lyhyeltä. Latvoistakin lähti joku 7cm. Kiinni tämän saa pienelle ponnarille jotenkuten... Onko epäselvää, että voimistelijoilla on nutturat??! Suututtaa niin paljon. Hävettää myöntää, että oikeasti olen jopa itkenyt kunnolla HIUKSIEN takia (muutenkin herkällä päällä täl viikol :D) ja harkinnut tosissani hiuspidennyksiä, vaikka elän todella tiukilla. :-[

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Kesä 2007, 10:23
Kirjoittaja NarnianQueen
On se todella kurjaa, kun hiuksissa tapahtuu jokin katastrofi...  :(
Onneksi viimeisimmällä kampaamoreisuulla tyttö kysyi tarkasti, paljonko saa leikata, ja tarkisti vähän väliä toimivansa toiveitteni mukaan.  Sellaiset kokemukset eivät ole itsestäänselvyyksiä, ammattilaisetkin mokaavat aina silloin tällöin kunnolla... On täälläkin väännetty itkua kammottavien pata- ja pottamallien johdosta useaan kertaan, nykyään käyn erittäin harvoin leikkauttamassa...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Kesä 2007, 11:02
Kirjoittaja Earlybird
Mun kauhein kampaamokokemus tapahtui 10 vuotta sitten, joten tämän voi jo ihan hyvällä mielellä kirjoittaa. Olin kasvattanut blondattuja hiuksiani, että saan niihin permiksen. No menin sitten kampaajalle ja sain permiksen ja tumman värin hiuksiini. Ensimmäisessä pesussa tumma väri liukeni kokonaan viemäriin ja peilistä näkyi taas blondi. Permisrullat aiheutti hiusten katkeilun juuresta ja ainoastaan päälaesta lähti 8 kohdasta hiukset ja mulla oli siis 8 pälvikaljua ainoastaan jo päälaella. Näytti tosi hienolta, kun hiukset rupesivat kasvamaan päälaelle ja siellä oli monta pikkupystäriä ennen kuin hiukset olivat sen verran pitkät, että painovoima veti ne alas.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Kesä 2007, 15:16
Kirjoittaja Ice
^ Pakko tarkistaa, oliko tosiaan pälvikaljuja vaiko vain katkenneita kohtia? Pälvet kun voi teoriassa johtua liian kireistä rullista, joiden vuoksi permisaine on päässyt hiustuppiin.

Ilmeisesti parturi koitti tummentaa kevytvärillä kun permiksen yhteydessä värjäsi.. ammattitaito, köh.. ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Kesä 2007, 20:58
Kirjoittaja Mena
Mulla on taas niinpäin, että mun vakileikkaajat (2 tuttua, en oo koskaan käyny oikeella kampaajalla!) ei uskalla koskaan tarpeeks kerrostaa vaan saa erikseen sanoa että reipas kerrostus, kiitos. Tää luonnonkihara näyttää niin hirveeltä harakanpesältä ilman kerrostusta ja kiharat tulee paremmin esiin reippaasti kerrostettuna :)

Mä en varmaan kehtais haukkua heti kampaajalla jos ei miellytä. Ei ole kyllä koskaan tullut tilannetta vastaan... Ja toivottavasti ei tarvitse oikealle kampaajalle koskaan mennäkään. Kaverille kun on niin helppo sanoa päin naamaa et nyt on päin sitä itseään, korjataas viel..  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 08 Heinä 2007, 10:34
Kirjoittaja hairyfairy
Tulipa käytyä kampaajalla ja valitettavasti jälleen kerran osui kohdalle sellainen, joka ei nähtävästi ymmärrä, mitä tarkoittaa pari senttiä. Lapaluihin ylettyneet hiukseni eivät ylety enää edes hartioille >:( . Lisäksi sanoin, että latvoja voi vähän kerrostaa, että asettuisivat kauniimmin. Tuloksena todella paljon kerrostusta, niin että esim. ponnari on ihan liru, ei sellaista voi edes pitää. Suorastaan ihan hirveä _takatukka_!!!

Ennenkin olen törmännyt kampaajiin, joille sentti tarkoittaa jotain ihan muuta kuin se todellisuudessa on. Olenko yksin "ongelmieni" kanssa vai onko kohtalotovereita?

Mistä ihmeestä löytyy normaali ymmärryksen taitava kampaaja, tää on ollut ongelmana jo vuosia, kun luottokampaaja muutti toiseen kaupunkiin. Täytynee kai kohta ajaa hänen luokseen, vaikka välimatkaa onkin. Tällainen syö naista niin maan pirusti.  :(

ARGH!!!

viestisi siirretty jo olemassa olevaan ketjuun -s-

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Heinä 2007, 00:10
Kirjoittaja sandy
Lueskelin taas kauhukertomuksianne ja en uskalla kyllä mennä enää mihinkään kampaajalle. Leikkauttamaan ehkä vähän, mutta en värjäyttämään. Vihdoinkin olen saanut hyväkuntoiset ja pitkät hiukset, kampaajalle en mene pilaamaan.

Ei saa kyllä yleistää.. On niitä tosi hyviäkin kampaajiakin. Ja ihmisiähän nekin on..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Elo 2007, 17:48
Kirjoittaja minde
Mulla kävi muutama vuosi sitten niin, että uskalluksen huumassa aloin etsiä uutta kampaajaa, vanha nääs vaihtoi paikkakuntaa. No, äitini suositteli yhtä naista läheltä meitä, he olivat juuri miehensä kanssa perustaneet siihen kampaamon ja äidin mielestä olivat todella päteviä. Pyysin tätä naista jo puhelimessa, että ottaa latvoista vain huonot pois, max 3cm, ja laittaa näkyviä raitoja koko päähän, jotta tulos olisi vaaleampi. Sanoin vielä samat asiat kun istuin paikan päällä. Selailin myös siinä lehtiä ja ennenkuin tajusinkaan, nainen oli leikannut hiuksistani yli 10cm ja otsatukan! Sopi kuulemma minulle! Kun värin vuoro tuli, laitettiin huppu päähän (repi aivan tajuttoman kovaa, päänahka hellänä koko viikon) ja nainen vaalensi vain yläosan! Sanoin, että mites tuolta muualtakin, mutta ei vastannut mitään. Lopuksi föönauksen yhteydessä sanoin että käännä vähän latvoja (jos se olisi pelastanut muuten kammottavaa tilannetta). Nainen sitten käänsi ne niinkuin 50 vuotiaalle mummolle. Näytin aivan hirveältä, yli 40v perheenäidiltä. Nainen itse oli 25v! En tajunnut sanoa mitään vaan maksoin kiltisti 67e ja lähdin kävelemään. Ikinä enää en kyllä ko. kampaamoon astu. Äitini käy siellä vieläkin, mutta hän onkin yli 40v..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Elo 2007, 21:17
Kirjoittaja Hentoinen
Mun kauhukokemukseni juontaa juurensa siihen päivään, kun mä tuoreena lukiolaisena päätin vaihtaa kampaajaa siitä vanhasta mukavasta mummelista, jolla äitini kävi, sellaiseen, jonka olen itse valinnut. Koulussa suositeltiin kovasti yhtä paikkaa, leikkaavat kuulemma niin upeasti.

Taustatietona on hyvä kertoa, että mulla on atooppinen iho. Nykyään se on ihan hyvässä kuosissa, kiitos ruokavalion ja oikean hoidon, mutta tuolloin mulla oli varsinkin kevättalvisin niin kuiva päänahka että siihen saattoi tulla pieniä haavoja ohimoille ja takaraivolle. Se mummelikampaaja suojasi ne aina paksulla vaseliinikerroksella jos värjättiin.

No, minäpä siis sinne uudelle kampaajalle. Mulla sattui (tietysti) just silloin olemaan tosi kuicvassa kuosissa päänahka ja toisella ohimolla pieni haava. No, se kampaaja sitten harjasi mun hiuksia ja koetti mätsätä sävyä, että millä värjättäisiiin. Sitten se totesi että "onpas sulla kuiva päänahka". Mihin minä, että joo, on aina talvisin. Sitten se lopetti harjaamisen ja totesi että "Kuule, nyt on ongelmia." Mä olin ihan että mitämitä? Se kutsui paikalle kampaamon omistajan, näytti sille mun päänahkaa ja sitten ne supisi keskenään. Sitten omistajarouva ilmoitti mulle hyvin selkeästi artikuloiden: "Kuule kulta, nyt täytyy perua tää aika. Sulla on täitä. Me ei voida tehdä mitään ennen kuin sä olet hoitanut ne pois. Toi harjakin, millä sua on harjattu, täytyy heittää pois." Ja kiva kun sitten kaikki muut asiakkaat (3 kpl) katteli silmät suurina, omistajarouva kun ei todellakaan kuiskannut... Mä olin siis aivan öönä. No, ne hätisti mut pois tuolista ja antoi mulle uuden ajan 5 viikon päähän. Jalomielisesti mun ei tarvinnut maksaa tätä hukkaan mennyttä aikaa eikä sitä poisheitettävää harjaa.

Sit kadulla mua rupes oikeesti itkettämään, varsinkin kun mä huomasin että kampaamossa alkoi aikamoinen osoittelu mun perään ja ilmiselvästi yleinen pulina musta. Menin sitten itkua niellen apteekkiin ja pyysin täishampoota. Onneksi se apteekin täti kysyi että onko mulla päänahka terve. Sanoin että siellä on pieniä haavoja, jolloin se halus kattoa kuinka pahat. No se vellasi mun tukkaa iät ja ajat ja totesi sitten että hän ei nähnyt ensimmäistäkään saivarta ja käski lääkäriin, koska ei uskaltanut myydä mulle sitä shampoota.

Mä itkin himassa surkeuttani ja häpeääni pari päivää kunnes sitten menin lääkäriin. Se oli sellainen vanha mies joka ensin kävi melkein puol tuntia läpi mun hiuspohjaa suurennuslasin kanssa ja sitten täikammalla. Tulos oli että täistä ei löytynyt jälkeäkään, mutta mä sain passituksen allergiatesteihin ja sain kortisonivoidetta niihin haavoihin ja ohjeet miten tehdä rasvapesu päänahalle.

Mun äitini sitten vei mut sinne kampaajalle ja kerroin mikä oli lekurin tuomio. Siihen omistajarouva kajautti helekan naurun ja sanoi: " Mitä ne lääkärit nyt tommosista tietää? Kyllä me kampaajat täi tunnetaan kun se nähdään. Ota nyt vaan lusikka kauniiseen käteen ja hoida ne pois." Tässä vaiheessa mutsini sitten päättäväisesti perui sen uusinta-ajan ja arvatkaas, ne kehtasivat yrittää hinnastaa meitä siitä hiusharjasta.  ::)

Mutsi vei mut sitten toiseen "nuorten" kampaamoon ja kas: siellä ei täistä ollut jälkeäkään ja se nuori mieskampaaja vaan suositteli että annetaan sen haavan nyt parantua pari viikkoa ennenkuin värjätään, mutta leikataan nyt heti. Mutta sanoi vielä että jos mä haluan sen värin heti, niin voidaan laittaa, mutta hän laittaa siihen kohtaan sitten suojavoidetta, joten juurikasvu voi siinä olla isompi. Mutta ei ongelmaa.

Näin jälkikäteen mä oon ihmetellyt että mistä ne tekaisi ne täit? Eikö ne vaan viittineet suojata sitä haavaa? Luuliko ne että mulla on joku kauhea tarttuva ihosairaus eikä kehdanneet kysyä? Multa meni monta vuotta ennen kuin mä osasin rentoutua kampaajalla, mä aina vaan odotin että kampaaja lopettaa kampaamisen ja sanoo: meillä on ongelma...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Elo 2007, 23:28
Kirjoittaja NarnianQueen
JÄRKYTTÄVÄÄ!!  :o  Halaus myötätunnosta! Atoopikkona tiedän hyvin, minkälaisia kommervenkkeja ihon ja päänahan kanssa saattaa olla, ja tuo ihmisten tietämättömyys ihotaudeista on jotain käsittämätöntä. Ammattilaisen tulisi ehdottomasti osata tunnistaa päänahan eri ongelmat. Niin joo, täitä tosiaan...  ::) U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A!  Atooppinen ihottuma on vielä niin yleinen Suomessa, että on outoa luulla sitä elukoitten aiheuttamaksi. Huh heijaa... kaikenlaiseen täällä törmääkin...  :-\
Hieno juttu, että olet saanut apua sopivasta ruokavaliosta ja hoidosta  :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Elo 2007, 14:33
Kirjoittaja Merial
^ Jopa oli törkeätä käytöstä, pistää näin itsekin atoopikkona vihaksi ja muutenkin! >:(

Tuo on kyllä ikävää, että karsastetaan toista jonkun sellaisen asian takia, mille itse ei voi mitään. Itsekin olen välillä saannut kuulla (lapsilta) kiljahduksia "Hyii miks sun kädet on tommoset!", kun en ole niitä rasvannut ja kaikki uurteet hohkavat punaisuuttaan ja muutenkin iho on karhea.

No, nuo vain lähinnä naurattavat ja onhan se sitten kiva säikytellä niitä käsillään (;D) mutta ei se muuten ole kivaa ajatella, ettei oma kosketus aina tunnu siltä mainosmaisen silkinsiloiselta ja pehmeältä tai että iho ei olekaan kuivuutensa vuoksi sileä ja tasavärinen.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Elo 2007, 19:40
Kirjoittaja hubbabubba
Ei hitsit mitä juttuja  :o

Mun kauhein kokemuks ikinä oli kampaamossa jonka luulisi olevan hyvä mutta ei, kaikkea muuta. Minulla oli kampaajalle mentessäni pitkät ja ruskeat hiukset. Vein mukanani kuvan, sanoin monen monta kertaa että tahdon tämän _mallin_ EN väriä. Noh, mitä sain, juuri sen kuvan väriset hiukset ja malli jotain sinnepäin. Halusin siis vähän vaalentaa hiuksia ni tulen kampaajalta ulos aivan oransseissa hiuksissa. Kaiken lisäksi jouduin istumaan koko sen ajan kun minulla oli värinpoisto ja hiusväri pässä siinä hiustenpesualtaalla. Ei hitto mun niskat oli jumissa sen jälkeen  >:( Sanoin sitten kampaajalle että tulos on kaikkea muuta kun sitä mitä toivon, värin suhteen olin todella tyytymätön. Sain sitten jonkun vaahtotuotteen  8-sävyisille hiuksille (hennosti värjäävä) kaupan päälle.. Ihan karmeaa kamaa, sillä sain aikaan vielä oranssimmat hiukset. Aika nopeasti ton kampaamoreissun jälkeen värjäsin hiukset kotona 9 asteiseksi, että olisi edes vähän kivempi väri, kun nyt kerta vaaleaksi laitettiin..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Elo 2007, 13:43
Kirjoittaja MissSpookiness
Ei olis pitäny alkaa lukemaan tätä.  :) Mul on aika varattuna heti töiden jälkeen kampaajalle, joka pitää liikettään mein asunnon alapuolella. Kerran oon siellä jo käynyt, jollon nuori likka leikkas kyllä tosi upeen tukan, mutta aikaa varatessa en nähny tätä tyttöä missään.

Huonoja kokemuksia on mullakin ollut. Tosin tuntuu aika pieniltä verrattuna kaikkiin kertomiinne kauhujuttuihin. En edes oo kovin tarkka hiusten suhteen, koska yleensä oon saanu tukasta mieleisen aina muotoilemalla eri tavalla.

Kerran oli tarkoitus vetää hiuksia lyhyemmäksi. Toin mallikuvan mukana mutta naisen mukaan ei tälläinen minulle olisi sopinut. Pesun aikana hän valitteli kovasti hiusrajan muutamasta isosta ihonalasesta patista. Olin siis pahimmassa teini-iässä ja varsinkin otsaan ilmestyi kivuliaita finnejä silloin tällöin. Tässä saattoi olla syy miksei nainen halunnut leikata lyhyttä otsatukkaa, joka mallikuvassa oli. Sen sijaan sain pitkän ja todella ohuen otsatukan todella lyhyiden hiusten kanssa. Pinnin kanssa sitä sitten pärjättiin seuraavaan leikkaukseen.

Vakkarikampaajan sakset jäivät kivuliaasti kiinni kulmakorun renkaaseen joskus mutta muuten ei ole ollut valitettavaa.

Kun asuin itä-Suomessa vuoden ja jouduinpahan sitten käymään sielläkin kampaajalla huomasin kyllä eron. Tämä nainen kertoi kaiken struumastaan ja Köyliössä asuvasta serkustaan. Länsi-Suomessa kampaajien jutut on liittynyt lähinnä hiustenhoitoon.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Elo 2007, 23:17
Kirjoittaja hubbabubba
Yksi kampaaja leikkasi äitiäni kerran korvaan. Ei edes huomannut koko juttua ennen kun äiti huomautti että kaulaa pitkin valuu verta..  ::) ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Elo 2007, 08:54
Kirjoittaja Penny
MissSpookiness kirjoitti: Vakkarikampaajan sakset jäivät kivuliaasti kiinni kulmakorun renkaaseen joskus mutta muuten ei ole ollut valitettavaa.
Ja mulla kulmatappiin, tosin yleensä harja/kampa - ja joka kerran tekisi mieli kiljaista ääneen pari rumaa sanaa. Sitä korua tuntuu olevan niin vaikea muistaa vaikka kuinka sanoisi etukäteen asiasta, että varothan sitten pliis tuota, ettei repeydy irti.

Tuo Hentoisen täikampaaja-juttu oli kyllä uskomaton.. Siis kaikenlaisia dorkia sitä on olemassakin! >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Elo 2007, 20:51
Kirjoittaja Lizine
Näitähän riitää..voivoi. Kerrankin kävin kampaajalla ja selitin oikein tarkkaan että haluan oikein tummanruskeat hiukset, näytin värin väritupsustakin ja kampaaja sanoi että selvä. Sitten pyysin lisäksi punaisia raitoja hiuksiini, ei päällikerrokseen vaan  niin että näkyvät kerrostetuissa latvoissa mukavasti. Näytin myös osioita mihin niitä raitoja haluaisin.Kampaaja ymmärsi täysin ja alkoi iskemään väriä päähän. Noh, hän ei sitten kuitenkaan värjännyt koko päätä ruskeaksi ja tehnyt niitä punaisia raitoja vaan jätti osan hiuksistani värjäämättä kokonaan niin että päällihiukset olivat sieltä täältä vaaleanruskeat, osa päästä sitten tummanruskeat ja lähinnä otsatukassa oli punaisia raitoja. Lisäksi kampaaja pörrötti hiukseni käsittämättömäksi puudelisotkuksi. Lopuksi hän tyytyväisenä tokaisi että syksymmällä voitas tehä sellanen värjäys että värjättäis pää tummanruskeeksi ja laitettas punasta väriä sinne tänne latvoihin ja raidoiksi. Katsoin kampaajaa suu auki niin hämmästyneenä etten tajunnut edes sanoa että niinhän minä nytkin halusin. Onneksi leikkaus sentään oli juuri oikeanlainen. Harvoinpa on värjäys onnistunut niinkuin olen halunnut, mitään selkeitä virheitä tai epäonnistumisia ei kuitenkaan ole sattunut niin että olisi rahoja kehdannut pyytää takasin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Elo 2007, 10:34
Kirjoittaja Pikkunen
Ei mitään tosi pahoja kokemuksia ole viime aikoina sattunut,onneksi.

Tosin olin kesäkuussa hakemassa uutta mallia hiuksiini(pituutta hiuksissa oli silloin 5-7cm)
Pyysin uutta mallia johon kampaaja tokaisi että "nää on jo nyt niin lyhyet ettei näihin mitään uutta saa leikattua"
Mä olin vaan et just.
No leikkasi sitten samaan malliin pari senttiä vähentäen.

Onneksi löysin viikkoa myöhemmin uuden kampaajan joka ymmärsi että minun mielestä 7cm pitkät hiukset on mulle liian pitkät. ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Elo 2007, 18:43
Kirjoittaja Lizine
Tuosta Pikkuisen jutusta tulikin mieleen että minä menin joskus vuosia sitten hartioille asti ulottuvien hiusteni kanssa kampaajalle. Kampaaja oli sitä mieltä että hiuksiini ei saa kuin yhden ainoan mallin leikattua. Olin silloin juuri ja juuri yläasteelle päässyt joten huuli pyöreänä ihmettelin että jaa, no leikataan sitten sellainen. Kampaaja sitten leikkasi TÄYSIN samanlaiset hiukset minulle kuin sillä itsellään oli  ;D ihan uskomatonta. Käänsi vielä latvatkin ulospäin ja muotoili aivan samanlaiseksi kuin omansa. Kampaamosta lähtiessäni sutasin hiukset pompulalle ja sanoin kiitos ja hei ::)

Varasin tiistaiksi kampaajan uudelle kampaajalle, puhelimessa ainakin tyttö jolta varasin ajan kuulosti oikein mukavalta, saas sitten nähdä mitä tuostakin tulee, sen ajattelin ainakin tehdä että suunnittelen nyt tosi huolella peilin edessä minkälaisen leikkauksen haluan otsikseen jne, että osaan varmasti selittää tarkasti. JA sanon HETI jos vaikuttaa siltä että asiat ei mene niinkuin haluan. EIlen illalla katsoin sinkkuelämää ja ihailin miten miranda vaan huusi mielipiteensä eräälle puotipuksulle. :P Noin sitä pitäisi sanoa jos ei muuten ymmärretä. 110 euroa arvioitiin kuitenkin värin ja raitojen ja leikkauksen yhteishinnaksi että että..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Elo 2007, 19:29
Kirjoittaja Mitlu
Täällä on ihan kamalia tarinoita, mutta jotenkin on silti alkanut naurattaa näitä lukiessa, kun osa kirjoittaa niin elävästi.  ;D

Omat kamalimmat kokemukseni ovat pääosin ala- ja yläasteiästä, tuosta 80-luvun lopusta ja 90-alusta.

Ihan ensimmäisen kerran kun menin kampaajalle, minulla oli pitkät, ristiselkään ulottuvat lapsen terveet ja paksut hiukset. Halusin samanlaiset hiukset kuin Dynastian Chrystalilla (tjsp) ja korttelikampaaja leikkasi minulle lyhyen polkan, jossa niskatukka leikattiin siiliksi, sen kun oli tarkoitus "kohottaa päälihiukset kuohkeiksi".  ::) Ei ihan toiminut. Näin aikuisena olen joskus katsonut, että millaiset hiukset sillä Dynastian naisella oli ja huomaan, että eipä niistä minun hiuksistani olisi kovin helposti saanut esim. tällaisia... En tajua mitä kampaajan päässä on liikkunut.

Samaisella lähiökampaajalla kävin tietysti jatkossakin, kun se oli niin "kätevää". Seuraavaksi leikattiin vissiin muodikas toispuoleinen tukka, jonka lopputulos oli lyhyt poikatukka, jossa toinen puoli oli ehkä 3 milliä pidempi kuin toinen. Lienee turha sanoa, että pyörylät päässä tekivät jäljestä omituisen sojottavan.  ::)

Sitten seuraavaksi taisi olla muotia sellainen kiva permis, jonka voisi vain rutistaa kivasti kiharoille. No, se permis vedettiin sitten tuohon ylikasvaneeseen poikatukkaan, jolloin siitä tuli mummopermis (tehtiin isoilla rullilla, tietysti). Näytän ihan järkyltä, 6-luokan koulukuvaa en kestä katsoa vieläkään.

Sitten kasvattelin tuota edelleen ja seuraavaksi tuli pienemmillä rullilla lampaankiharaa, ja koska kasvatin tukkaa, sitä ei tietystikään leikattu. Eli mali pysyi sellaisena mummomallina (korvilta ja päältä lyhyempi kuin niskasta), mutta pituus kasvoi joka paikasta. Pidin tukkaa välillä niin, että laitoin takahiukset niskaan kiinni lyhyempien päälihiusten alle, jolloin hiukset näyttivät tavallaan polkkatukalta.  ::)

Välillä värjäilin itse ja sama "malli" oli punainen, välillä ruskea, välillä musta.

Lukioiässä vaihdoin paikkakunnan luksuskampaamoon, jossa jälki alkoi olla huomattavasti parempaa ja tukka todella trendikäs. En vaan ihan itse kokenut sopivani trendipaikan imagoon... ;D

Yliopistoon mennessäni vaihdoin samaisen paikkakunnan yhteen toiseen trendipaikkaan, jossa kerran värjättiin platinablondiksi, tukka vaalennettiin kolmeen kertaan ja oli yhä ihan oranssinkeltainen, mutta tukka ei kärsinyt muuten (en vieläkään tajua, että miksi) ja sain violettia korjausshampoota mukaan ja paikka oli vakkaripaikkani, joten kävin jatkossakin ja minua oli varoitettu, että tummasta tukasta ei suoraan saa platinablondia. Kun oransseja latvoja vähitellen leikeltiin ja puhdasta juurta päästiin blondaamaan niin ehkä puolen vuoden päästä mulla oli kuin olikin ihan vitivalkoinen tukka.  :)

Nyt myöhemmin olen onnekseni löytänyt Helsingistä hyvän kampaajan, joka tajuaa mitä haluan ja on kaikinpuolin mainio muutenkin. Ainoat disasterit ovatkin tulleet kampauspuolella, kun oma kampaajani on ollut lomalla tai ei tee töitä (esim vkonloppuna lastenhoitosyistä). Olen kaksi kertaa joutunut turvautumaan hätävarakampaamoihin, joista en ole tiennyt mitään ja jälki on ollut sen mukainen.

Ensimmäinen oli remontissa (?!) ja siellä lappoi remonttiväkeä (sukulaisia ym) koko ajan duunailemassa. Peilejä ei ollut, kun tosiaan remontti oli kesken ja mua kammattiin siellä maalinkäryssä jne. Jouduin tuomaan kaikki omat pinnit ym mukana, kun siellä ei ollut mitään, kun oli tosiaan se remontti (josta mulle ei aikaa varatessa puhuttu mitään). Lauantaipäivänä ei ollut mahdollisuutta valittaa, kun juhliin oli päästävä, eli istuin ja toivoin, että tukka olis sellainen, jonka voin itse vielä pelastaa. Joku koirankakkanuttura päähän muistaakseni tuli, olin niin kypsä (ja myöhässä), että maksoin mukisematta täyden hinnan, joka ei erityisesti olosuhteisiin nähden ollut mitenkään halpa. En ole mennyt toiste.

Toinen nutturacase kävi joskus vuosi sitten kun olin ihaillut yhtä naapuriin tullutta kampaamoa, ja ilahduin kun taas oli sellainen tilanne, että omalle kampaajalle ei sopinut. Varasin ajan ja puhelimessa sovittiin, että itse omistaja tulee lomalta tekemään kampauksen, kun kuulemma toisella kampaajalla ei ole kampauskokemusta. Juhlapäivän aamu koitti ja menin toiveikkaana paikalle. Olimme sopineet, että pesen itse hiukset kotona eli tukka märkänä riensin kammattavaksi. Kampaaja oli (outoa kyllä, kun puhelimessa asiasta oli jo sovittu) hieman pihalla ja pyöritteli märkiä hiuksiani sen näköisenä, että mitäköhän pitäis tehdä. No, päätti sitten laittaa tarrarullat niihin hiuksiin (mitä ihmettelin) ja alkoi tosiaan laitella niitä rullia ilman, että olisi edes selvittänyt hiuksia. Tässä vaiheessa olin jo hieman skeptinen, että mitä, mitä, mitä. Taas olin pakkoraossa, joten oli pakko tyytyä ko. kampaajaan. Sitten kampaajalle tuli kaveri sinne jutustelemaan, ja kaveri oli muuten paikalla koko ajan loppuun asti. Kun tarrarullat olivat tarpeeksi kauan päässä kuivuneet, niitä alettiin repiä auki (tukka oli tietysti edelleen takussa). Puhelimessa oli sovittu sileästä, täysin yksinkertaisesta niskanutturasta, ei mitään kiharaa, krumeluuria tai omituisuuksia. Pieni, sileä nuttura. No joo, kampaaja alkoi väkertää löysiä lenkkejä jne ja olin ihan, että voiskos tehdä tiiviimpää ja laittaa enemmän pinnejä/hengettömiä, että nuttura on tosi löysä. Kaveri henkäili vieressä vaan, että ihanaa, onpa upea nuttura, tosi hieno ja mä olin yhä enemmän ???. Kesken kaiken joku soitti ja puhelun kulusta päättelin, että siellä oli nyt se omistaja, kyseli, että miten menee, ja kampaaja kertoi, että "tosi hyvin". Siinä vaiheessa tajusin, että eihän tämä nyt ollut yhtään se tyyppi, jonka piti olla, vaan tämä oli se, jolla ei ole paljon kokemusta. Summa summarum: aikaa meni miltei tunti liikaa ja lopputuloksena niskassa oli alkuruokalautasen kokoinen, donitsia muistuttava littana rinkilä, jossa oli "löysiä" roikkuvia paikkoja jne. Ei ihan sitä, mitä piti olla. En voinut muuta kuin parku kurkussa maksaa (taas ihan liikaa, kaikilla mittareilla mitattuna) ja lähteä kotiin hengettömillä korjaamaan sitä mitä pelastettavissa oli. En muuten mennyt tuonnekaan ja harmittaa, kun en ehtinyt ikinä (ja enää lopulta: jaksanut) valittaa omistajalle, että miksei hän itse ollut tekemässä kampausta kun kerran lupasi. Erityisesti vieläkin ottaa päähän se, että koko homma vaikutti täydelliseltä tunaroinnilta alusta loppuun saakka ja mitä ihmettä se kaveri siellä teki?! Kampaaja oli n. 40-50-vuotias eli oletin, ettei ole ihan juuri valmistunut.

Olen minäkin alkanut näiden kokemusten jälkeen arvostaa omaa kampaajaani ja hänen kollegaansa aivan uudella tavalla (olen kyllä arvostanut aiemminkin, ettei sen puoleen) ja sitä, että minulta kysytään leikataanko, haluanko minkätyyppistä väriä, ja mikä imartelevinta: kampaaja haluaa mennä kadulle asti ihastelemaan hiusteni kiiltävyyttä ja hyvää kuntoa ja olen leikilläni vitsaillut, että pitänee varoa häntä sakset kädessä, ettei tukkani ole kohta myynnissä irtolisäkkeiksi.  :D

Kampaukset teen nykyään itse, jos en pääse vakiokampaajalleni, en halua enää maksaa 60 euroa siitä, että olen aivan kypsä tai kyyneleet silmissä. :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Elo 2007, 21:20
Kirjoittaja petomaani
Mulla ärsyttää AINA kampaajalla se, että tukka pöyhötetään joksiki mummokampaukseksi, siis semmoseksi "ei-todellakaan-sovi-mulle"- pallomalliksi pään päälle. Monesti pyydänkin, ettei mulle tarvi mitään laittaa, kunhan kuivaa ja pistää vaikka vahaa (vakkarini onneksi osaa ja tajuaa nuorisomuodin päälle, mutta auta armias jos eksyn varttuneemmalle kampaajalle, niin johan ollaan taas pallottamassa tukkaa mitä ihmeellisemmän muotoiseksi jalkapalloksi!)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 02 Syys 2007, 00:47
Kirjoittaja Tiitunen
^Tuttu ilmiö, katsos kun pitää olla kammatun näköinen, kun kampaajalta tulee!  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 02 Syys 2007, 01:12
Kirjoittaja J. Doe
^^ Pakko taas kommentoida tähän, että minua taas ärsyttää se, että kampaajani ei pöyhi tukkaani, vaan tykkää muotoilla sen hirvittäväksi nykymuodin mukaiseksi, päätä nuolevaksi  lipiliiruksi. :D Kuulemma näin, jotta värjättyjen hiusten kiilto näkyy ja pääsee oikeuksiinsa. On kyllä aina kiire kotiin tupeeraamaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 02 Syys 2007, 02:52
Kirjoittaja Deadly Nightshade
Jestas mun teki eilen pahaa kun olin kamapaajalla värjäyttämässä tukkaa.. En tiedä mitä ihmeen liruhoitoainetta se pisti pesun jälkeen, ja sen jälkeen vielä jotain jätettävää hoitoainetta, jossa oli heti veden jälkeen INCI:ssä denaturoitu alkoholi. Ja ei tässä vielä kaikki.. Kuivatessaan tukkaa se suurinpiirtein repi mun tukkaa samalla selväksi ja se fööni oli ihan tukassa kiinni.  :( Mietin koko ajan, että jahas, kasvatusprosessi meni kokonaan uusiks.  :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 03 Syys 2007, 21:43
Kirjoittaja nannna
Omalla kohdalla ei mitään varsinaisia kauhukokemuksia ole ollut, mutta aika pettynyt olin pari vuotta sitten kun lähdin hakemaan parturista oikein kunnon muodonmuutosta. Otin mukaani kuvan jonka mukaiset hiukset itselleni tahdoin,ja jotka erosivat täysin omasta pidemmästä mallistani, lopputulos oli kuitenkin se että maksoin koko hommasta 40 ja kävellessäni ulos parturista olin samannäköinen kuin sinne mennessänikin..  :D kaveritkin koulussa kyselivät, että "niin olitko sä siellä parturissa?" :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 03 Syys 2007, 22:06
Kirjoittaja Tristy
Mua myös ärsyttää, kun aina kampaajalta tullessa mun hiukset menee erittäin päätämyöden. Olisiko niin suuri vaiva laittaa jotain tuuheuttavaa mömmöä ja föönata vaikka vähän juuria nostellen. Mun hiukset on niin ohuet, että ovat ihan kauheat kun ovat ensin föönattu päätämyöden ja sen jälkeen vielä sliipattu suoristusraudalla.

Tänään teki pahaa kampaajalla, kun suoristi lopuksi hiuksiani ilman, että laittoi mitään lämpösuojaa alle. Eikä mulla ollut hiuksissa ennestäänkään mitään aineita. Lisäksi ärsyttää, kun parturit eivät ikinä laita mun hiuksiin muuta kun lakkaa. Luulisi, että ihmiset ostaisivat enemmän tuotteita, jos niitä käytettäisi asiakkaiden hiuksiin. Ehkä mun hiukset sitten on sen näköset, ettei niitä voi pelastaa millään aineella ::) ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Syys 2007, 01:29
Kirjoittaja Sanguine
Mua jostain syystä ahdistaa kaikki kampaajat, jotka eivät katso kuvaa, jonka tuon mukanani. Siis jos haluan vaikka tarkalleen samanlaisen kampauksen kuin jossain kuvassa (toki tajuan ettei sitä nyt täysin samanlaisena voi toteuttaa), kampaaja vilkaisee kuvaa nanosekunnin ajan tyyliin OK, ja heittää sitten kuvan roskiin. Onko mikään ihmekään, että tulee aina hyvin erilainen kuin kuvassa.  ::)

Mua häiritsee myös ujostelevana persoonana kampaajat, jotka kyttää jatkuvasti ilmeitäni peilin kautta. Vaikka rakastaisinkin uutta tukkaani, en oikein osaa pukea sanoiksi (ilmeeksi  ;D) tyytyväisyyttäni, ja sitten kampaaja alkaa näyttää huolestuneelta ja varmistelemaan, että leikkaanko vielä tuosta ja tuosta, ja onko varmasti hyvä. Ymmärrettävää tosin.

Kaikkein eniten ärsyttää kampaajat, jotka leikkaavat liikaa.  >:( On myös omaa ujouttani ja tyhmyyttäni, etten uskalla tilanteeseen heti puuttua, mutta kyllä kerran otti päähän, kun olin tukkaa kasvatellut aika pitkään, ja kampaaja leikkasi kuvan mukaan. Kuvassa olevalla naisella oli tukka hieman yli olkapäiden, ja kampaaja leikkasi tukan suunnilleen korvien tasolle (vielä epätasaisesti). Yritin kyllä jotain mutista siitä, että tästä tulikin aika lyhyt, mutta kampaajan mielestä tukka oli tismalleen saman pituinen kuin kuvassa...  ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Syys 2007, 07:12
Kirjoittaja Kronia
Täti Kukkahattu kirjoitti: ^^ Pakko taas kommentoida tähän, että minua taas ärsyttää se, että kampaajani ei pöyhi tukkaani, vaan tykkää muotoilla sen hirvittäväksi nykymuodin mukaiseksi, päätä nuolevaksi  lipiliiruksi. :D Kuulemma näin, jotta värjättyjen hiusten kiilto näkyy ja pääsee oikeuksiinsa. On kyllä aina kiire kotiin tupeeraamaan.
Mulla sama juttu. Olen vielä monta kertaa maininnut, että tykkään "isosta" tukasta, mutta silti lähden tukka päätä nuollen kotiin tuperaamaan päätäni, ennen kuin kehtaan missään näyttäytyä. Olen myös sillä tavalla omituinen, että mielestäni kampaajalla ei koskaan käytetä tarpeeksi tukkamömmöjä  >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Syys 2007, 08:06
Kirjoittaja Erykah
Kronia kirjoitti:
Täti Kukkahattu kirjoitti: ^^ Pakko taas kommentoida tähän, että minua taas ärsyttää se, että kampaajani ei pöyhi tukkaani, vaan tykkää muotoilla sen hirvittäväksi nykymuodin mukaiseksi, päätä nuolevaksi  lipiliiruksi. :D Kuulemma näin, jotta värjättyjen hiusten kiilto näkyy ja pääsee oikeuksiinsa. On kyllä aina kiire kotiin tupeeraamaan.
Mulla sama juttu. Olen vielä monta kertaa maininnut, että tykkään "isosta" tukasta, mutta silti lähden tukka päätä nuollen kotiin tuperaamaan päätäni, ennen kuin kehtaan missään näyttäytyä. Olen myös sillä tavalla omituinen, että mielestäni kampaajalla ei koskaan käytetä tarpeeksi tukkamömmöjä  >:(
Niinpä! Ja kun värjäyksen jälkeen kuitenkin föönataan tukka kuivaksi niin eikö sen voisi samalla vaivalla föönata jonkun tuuheuttavan aineen kanssa tuuheaksi? Kaikilla kampaajilla on myös joku suoristurautafiksaatio, aina pitää suoristaa raudalla vaikka mulla on piikkisuora ja sileä hiuslaatu luonnostaan  ::) Eli munapäänä vaan kaupungin läpi kotiin kohottamaan tukkaa. Oon kyllä sanonut tuosta tuuheudesta föönatessa, mutta kampaajat on sitten vaan vähän nostelleet harjaa vaikka mun lasihiukseen pitää ottaa kunnon otteet ja aineet käyttöön.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Syys 2007, 09:07
Kirjoittaja Lyx
Mulla on kampaajat mennyt yhdestä ääripäästä toiseen. Aikaisemmin sai kampaajan jälkeen hipsiä mahdollisimman huomaamattomana lähimpään vessaan latistamaan tukkaa kun täti oli pöyhinyt niistä sellaisen Dynastia-bouffantin että Alexis Colbykin olisi kateudesta vihreä. Nyt taas vedellään suoristusraudalla niin kauan kunnes tukka näyttää ihan lirulta hiirenhännältä.

Nykyinen kampaaja on aika lailla löytänyt sen kultaisen keskitien ja olen hänelle siitä tosi kiitollinen. Välillä on kiva mennä kampaajalta suoraan kahville jonnekin ilman että täytyy kipaista vessan kautta... :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Syys 2007, 20:42
Kirjoittaja nannna
Sanguine kirjoitti: Mua jostain syystä ahdistaa kaikki kampaajat, jotka eivät katso kuvaa, jonka tuon mukanani. Siis jos haluan vaikka tarkalleen samanlaisen kampauksen kuin jossain kuvassa (toki tajuan ettei sitä nyt täysin samanlaisena voi toteuttaa), kampaaja vilkaisee kuvaa nanosekunnin ajan tyyliin OK, ja heittää sitten kuvan roskiin. Onko mikään ihmekään, että tulee aina hyvin erilainen kuin kuvassa.  ::)
^^Mulla on kans ollut vastaavia kokemuksia :D tulee jotenkin sellanen olo, että kampaaja ei oikein arvostanut omaa mielipidettäni  :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Syys 2007, 21:07
Kirjoittaja Hue
naenna kirjoitti:
Sanguine kirjoitti: Mua jostain syystä ahdistaa kaikki kampaajat, jotka eivät katso kuvaa, jonka tuon mukanani. Siis jos haluan vaikka tarkalleen samanlaisen kampauksen kuin jossain kuvassa (toki tajuan ettei sitä nyt täysin samanlaisena voi toteuttaa).
^^Mulla on kans ollut vastaavia kokemuksia :D tulee jotenkin sellanen olo, että kampaaja ei oikein arvostanut omaa mielipidettäni  :-\
Ihan oikeasti asiaan vaikuttaa hyvin moni tekijä, miksi välttämättä kyseistä kampausta/leikkausta ei saada tehtyä saman näköiseksi kuin kuvassa. Mm. hiusten kasvusuunnat, pyörteet, hiusten paksuus/laatu, hiusten määrä, pituus jne.

Tosin tällöin kampaajan pitää sanoa, että välttämättä hiuksiin ei saada toivotunlaista leikkausta/kampausta juuri samannäköisenä. Kampaaja myös helposti tajuaa/sisäistää, mitä mahd. kuvassa on hiuksille tehty, joten kuvaa ei välttämättä montaa kertaa tarvitse katsoa.


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Syys 2007, 23:54
Kirjoittaja Sanguine
Emi-lyn kirjoitti:
Ihan oikeasti asiaan vaikuttaa hyvin moni tekijä, miksi välttämättä kyseistä kampausta/leikkausta ei saada tehtyä saman näköiseksi kuin kuvassa. Mm. hiusten kasvusuunnat, pyörteet, hiusten paksuus/laatu, hiusten määrä, pituus jne.

Tosin tällöin kampaajan pitää sanoa, että välttämättä hiuksiin ei saada toivotunlaista leikkausta/kampausta juuri samannäköisenä. Kampaaja myös helposti tajuaa/sisäistää, mitä mahd. kuvassa on hiuksille tehty, joten kuvaa ei välttämättä montaa kertaa tarvitse katsoa.
Juu, mä olen aina tuonut mukanani mielestäni realistisia kuvia, eli kampauksia ja hiusmalleja jotka voi mulle toteuttaa ilman mitään ongelmia.  ;) Uskonkin, että jotkut yhdellä vilkaisulla voi tajuta koko kampauksen idean ja sen toteuttaa jatkuvasti kuvaan vilkuilematta, mutta kun esimerkiksi kerran pyytämästäni suorasta ja paksusta otsatukasta (tyyliin Nelly Furtado) tuli ohkainen sivuotsis, piti ihan oikeasti kysyä kampaajalta, että miksei hän vaan voinut katsoa kuvasta.  ::)

Mä odotan aina, että mulle sanotaan ja kerrotaan ihan rehellisesti hiusmalleista, joita ei mulle voi tehdä. Mulla on tosin aika taipuvainen ja ongelmaton hiuslaatu, joten aika monet pyytämäni kampaukset ovat olleet mun hiuksiin mahdollisia (ja jotkut jopa helppoja) toteuttaa, mutta kun ei niin ei.  ::) En tiedä johtuuko se iästäni vai mistä, ettei toiveitani oteta huomioon. Enää en mene kuin sellaiselle kampaajalle, jotka selkeästi kuuntelevat, mitä hiuksiini haluan ja mitä en.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Loka 2007, 13:28
Kirjoittaja sininen kissa
Deadly Nightshade kirjoitti: Jestas mun teki eilen pahaa kun olin kamapaajalla värjäyttämässä tukkaa.. En tiedä mitä ihmeen liruhoitoainetta se pisti pesun jälkeen, ja sen jälkeen vielä jotain jätettävää hoitoainetta, jossa oli heti veden jälkeen INCI:ssä denaturoitu alkoholi. Ja ei tässä vielä kaikki.. Kuivatessaan tukkaa se suurinpiirtein repi mun tukkaa samalla selväksi ja se fööni oli ihan tukassa kiinni.  :( Mietin koko ajan, että jahas, kasvatusprosessi meni kokonaan uusiks.  :-\

Jep, ja tähän kun lisätään vielä se, että hiuksista ryöstetään reilusti pituudesta pois ilman lupaa, niin siinäpä on jo riittävästi syitä että siirtyy Tee se itse -kampaajaksi. Tietty jos sattuu löytämään jonkin ihan mahtavan kampaajan joka ei tee mitään edellämainituista, niin sehän on kultaakin kalliimpi aarre!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Loka 2007, 13:49
Kirjoittaja MissWorld
Apua, ihan kauheita juttuja täällä!  :o Kyllä nyt vähän kävi mietityttämään kun kohta pitäis aika varata kampaajalle, että uskallanko sittenkään mennä sinne. Kun olen muuttanut ja vanhalla kampaajallani en enää voi käydä, joka oikeesti olikin ihan unelma kampaaja, ei leikannut hiuksia kun just sen verran kun halusin, laittoi ne just sillä tavalla kun pitikin jne, ja antoi jopa välillä alennusta kun olin niin kauan ollut sen asiakas.  :)

Kauheeta nyt sit kun menee kampaajalle jos se leikkaakin enemmän ku pitäis ja muuta kauheeta.  :-X

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Loka 2007, 14:57
Kirjoittaja Sylver
Minulla ei ole kovin montaa kamalaa kokemusta.. mutta muistan yhden kerran, kun kaveri suositteli kampaamoa, että se on tosi hyvä, sinne kannattaa mennä.. No menin sitten leikkaukseen, mutta minun kohdalleni sattui varmaan joku harjoittelija, sillä pelkkä tasaus, joka ei ole kovin vaikea leikkaus, oli aivan vinossa.. Siis ihan selkeästi, enkä tajua miten kampaaja ei voi nähdä sellaista heittoa. Ja se maksoikin vielä ihan kauheasti.. Muistan että minulla ei ollut edes ihan niin paljoa rahaa mukana ja joutuivat sitten tyytymään siihen minun summaani. Sen jälkeen en enhää koskaan mennyt sinne :D ..Mutta tästä on jo aikaa monia vuosia.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Marras 2007, 20:50
Kirjoittaja -j-
Kamala kampaamokokemus oli tänään, kun uskaltauduin leikkauttamaan latvoja kampaajalle 9 vuoden kampaamoiden välttelyn jälkeen. Piti saada syvä v-malli ei-katkaistun näköisillä latvoilla, sain liian lyhyet hiukset, joka ei ole toivomani mallin mukainen ja latvat näyttää hampulta. Hyvästi pitkät hiukset!  :'(
Ja hyvästi kampaamot forever!  >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Marras 2007, 12:57
Kirjoittaja Ulrika
Mun kamalin kampaamokokemus oli, kun menin Jyväskylässä erääseen kampaamoon leikkauttamaan hiuksiani. Samassa kampaamossa oli hyvä ystäväni käynyt leikkauttamassa omat hiuksensa ja kivat olivat, joten päätin sinne suunnistaa. Mulla itselläni oli sellaset n. liivipituiset hiukset silloin ja vein mukanani kuvan Frendien Phoeben näyttelijästä Lisa Kudrow'sta, jolla kuvassa oli pitkät hiukset, mutta rikotut edestä ja lyhyimmillään hiukset kuvassa olivat olkapäille. No mä lähdin sieltä kampaamosta sellaisen ihme takatukan kanssa ja päällimmäiset hiukset olivat noin 10cm pituisia... Tuohon kun lisää mun luonnon kiharan, niin aikansa meni noiden kanssa ihmetellessä. No tästä on jo aikaa, toipunut olen tuosta.

Toinen kamala kampaamokokemus ei kyllä sattunut itselle, mutta olin Tampereella oman luottokampaajani käsittelyssä, kun liikkeeseen tuli itkevä morsian. Hän oli käynyt jossain toisessa kampaamossa teettämässä hääkampauksen ja häiden piti kuulemma alkaa parin-kolmen tunnin päästä. Hääkampaus vaan ei morsianta yhtään miellyttänyt. Valitettavasti kampaajallani tai muilla liikkeen kampaajista ei ollut vapaita aikoja ja eipä kampaajani voinut kuin neuvoa mistä muualta lähistöltä löytyy liikkeitä, joista voisi käydä kysymässä. Sääliksi kävi tuota morsianta, lopputulosta en tiedä, mutta sen tuosta opin, että kannattaa kyllä teettää harjoituskampaus, jos minulle joskus hääkampaus laitetaan. Hän ei ollut nimittäin käynyt harjoituskampauksessa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Marras 2007, 22:49
Kirjoittaja Tiiti
Mitlu kirjoitti: Täällä on ihan kamalia tarinoita, mutta jotenkin on silti alkanut naurattaa näitä lukiessa, kun osa kirjoittaa niin elävästi.  ;D

Mä oon nauranu vedet silmissä. ;D  Itsellä kun ei ole niin hyviä kirjoituslahjoja, kun suurella osalla tästä porukasta. Itseltänikin löytyy yksi kamala kampaajakokemus, joten tunnen kyllä tuskan, mikä siitä syntyy.
Mun äitin ystävä (kampaaja siis) värjäsi kerran mun tukan ruskeaksi. Omasta toiveestani tosin. Väristä ei tullut ihan sitä mitä piti, mutta kaikista kamalin oli se kampaus. Just sellanen mummotukka. Ja mulla oli ikää joku 15v. Kaverit nauro niin, että hyvä kun happee saivat. Se oli noloa. Ei sit muuta kun kotiin itkemään ja repimään nutturaa auki.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Marras 2007, 12:19
Kirjoittaja sandy
Kävinpä viime viikolla kampaajalla laitattamassa vaaleita raitoja pitkiin jo vaalennettuihin hiuksiini. Raidat onnistu oikein hyvin, mutta mulle varattu aika oli liian lyhyt, joten hiusten föönaus jäi "vastaanottoapulaiselle". Ja se oli jotain kamalaa, kun se repi ja repi niitä märkiä hiuksia. Melkein sanoin et, anna olla jo et lähden märkien hiusten kanssa kotiin ja laitan sit kunnolla kotona. En kehdannu. Muutenkin se föönin ja kamman käyttö oli todella tumpeloa. Reppana varmaan vasta opiskelemassa. No en mene enää sinne kampaamoon. :(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Marras 2007, 12:41
Kirjoittaja Sylvia
Mitään ihan peruuttamatonta ja kammottavaa ei ole käynyt, silä olen yrittäny valita kampaamot mahdollisimman huolella, mutta muutama ikävä juttu on käynyt

Joskus yläasteella menin ihan vain tasoittamaan pitkää tukkaani kampaajalle. Tasapitkänä tukkani on kamala muodoton möykky, joten pyysin leikkaamaan latvan kevyesti kerrostaen ja ohentaen Kampaamo oli nuorekkaan ja laadukkaan oloinen keskustakampaamo Kuopiossa ja kampaaja suhteellisen nuori nainen joten olisi luullut tajuavan mitä tarkoitin. Kampaaja näytti jo leikkaamista aloittaessaan niin hölmistyneeltä, että olisi pitänyt osata varoa ja viimeistään siinä vaiheessa alkoi pelottaa kun kesken leikkaamisen kampaajani totesi että "On se jännä, kun suuin osa haluaa tasaamalla terveemmän näköisen tukan ja sinä tämmöisen haaroittuneen näköisen". Kotona sitten äidin kanssa katseltiin sitä ja "tasauksen" tulos oli se että tukkaa oli sieltä täältä vähän epätasaisesti sorkittu ja sekaan oli jätetty 3cm muuta tukkaa pidempiä tupsukoita. En mennyt tähän kamaamoon enää uudestaan. :P

Myös minun pitkää tukkaani on joskus kampaajalla revitty harjalla. Tiesin jo alle kouluikäisenä, että hiusten selvittely aloitetaan latvoista eli en voi käsittää miten kampaajat eivät tämmöistä tajua. Joskus tästä huomautinkin jollekin kampaajalle, kun se yritti harjata auki takkuista kuontaloani työntämällä harjan takaraivon kohdalta tukan sisään ja repimällä siitä alaspäin (hiukset olivat tällöin melkein takamukseen). Kamala katkeilu vaan kuului. >:( Ikävää on joskus ollut myös parantumassa olevien korvalävistysten repiminen.

Kaikkein traumaattisin kokemus oli silti lapsena, kun äiti vei minut kampaajalle leikkauttamaan pitkät hiukseni polkkamittaan, kun en antanut kenenkään harjata tukkaani. Suostuin leikkaukseen sillä ehdolla, että korvat eivät saaneet jäädä näkyviin hiusten alta. No, kampaaja tietysti leikkasi hiukseni kosteina ja venyttäen niitä juuri korvan alarajaan, jonka tuloksena valmiissa kuivassa tukassa korvaa oli näkyvillä ainakin sentti. Muistan, että huusin ja raivosin ja itkin kampaamon edessä niin, että ohikulkijoilla on varmasti ollut ihmettelemistä. ;D Mutta pitäähän sitä jo 5-vuotiaana olla tarkka ulkonäöstään. ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Marras 2007, 17:57
Kirjoittaja Amanda
Hmm, mulla ei onneksi oo ollut mitään kovin hirveitä kampaamokokemuksia. Oon löytänyt hyvät vakkarikampaajat jotka saa aina kaunista jälkeä aikaan  :) Ainut mikä tulee mieleen on se, kun joskus 7-vuotiaana halusin leikata vyötäröpituiset  hiukseni olkapäille, ja kampaaja ei suostunut leikkaamaan niitä. Sanoi vain ettei raaski leikata niin pitkiä ja paksuja hiuksia lyhyiksi! Hän sitten vain tasoitteli vähän, enkä uskaltanut väittää vastaankaan  ::) Kotona sitten itkin ja kerroin asiasta äidille, jonka kanssa mentiin uudestaan kyseiseen kampaamoon. Äidi keskusteli hetken kampaajan kanssa ja niinpä mun hiukset leikattiin uudestaan, tällä kertaa haluamani pituisiksi ja veloituksetta  ;D

Edit. Ai niin, tulihan mulle mieleen toinenkin. Olin joskus ala-aste/yläasteikäisenä ekoja kertoja värjäyttämässä hiuksia kampaajalla. Mulle sattui joku harjoittelija, joka ensin tasoitti hiuksiani. Sitten hän alkoi värjäämään hiuksiani ja lopputulos olikin ihan hyvä, mutta hänelle tuli kuulemma niin kiire seuraavan asiakkaan odottaessa ettei ehtinyt föönata hiuksiani kunnolla. Siinä sitten jouduin poistumaan kampaamosta hiukset puolimärkinä.. Enpä mennyt kyseiseen kampaamoon enää toista kertaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Marras 2007, 08:29
Kirjoittaja Ulrika
^ Mulle on muuten nuorempana käynyt niin aika montakin kertaa, että olen lähtenyt hiukset märkinä/puolimärkinä kampaamosta. Etenkin yksi kampaaja on jäänyt mieleen siitä syystä, että hän ei koskaan kuivannut hiuksiani kuiviksi. Syynä muistaakseni oli, että ne on niin paksut - ei ehdi tai ei jaksa niin kauan kuivata kuin ne vaatisivat...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Marras 2007, 08:57
Kirjoittaja zubi
Kyllähän sitä kaikenlaisia pikku mokia on sattunut, mutta tässä kyllä kaikkein pahin kokemus ikinä:

Noin neljä vuotta sitten kun olin vasta muuttanut pois kotikaupungista, minulla oli tapana käydä lomilla siellä eräällä puolitutulla törkeän halvalla kampaajalla rahaa säästääkseni. Kesäloma ja kesätyöt olivat juuri alkaneet ja minä sitten halusin vähän vaaleampaa tukkaa. Mainitsin vielä, etten halua kellertävää vaan puhtaan vaaleaa väriä, koska olen aina kammonnut keltaista blondia.

Kampaaja sanoi, että lopputuloksesta tulisi nätin "vivahteikas", jos tehtäisiin värjäys raitahupulla. Ihmettelin vähän, mutta suostuin, silloin en todellakaan osannut olla kovin kriittinen. Vaikka mulla oli lyhyet hiukset, niin raitahupun kanssa sähläys sattui ihan hirveästi. Ja siis tämä kaunis vivahteikas väri tehtiin pelkällä värinpoistolla. Oletin, että päälle laitettaisiin joku sävy vielä, mutta ei. Näin jo heti märkänä hiuksista, että ne olivat ihan hirveän keltaiset ja mainitsin tästä kampaajalle huolestuneena - tyyliin että kai tähän tulee vielä sävyte. Kampaaja vaan totesi, että odotas kun leikataan ja föönataan, niin kyllä se keltaisuus siitä taittuu. No ei taittunut. Lopputulos oli todella karmea! Keltainen tukka teki mun naamastakin ihan kauhean ja väkisinkin siinä tuli itku. Ja lisäksi tyvi loisti tummuuttaaan. Sanoin heti kampaajalle, että en ole tyytyväinen ja haluan sävytteen päälle. Hän vain totesi, että on ihan kauhea kiire (kaksi asiakasta oli jo odottamassa) ja pyysi minua katselemaan pari päivää ja pari pesua kotona josko se tukka siitä muuttuisi kivaksi.

No minähän katselin ja pesin, yhden päivän kestin. Ei muuttunut. Itkin ja raivosin. Olin silloin töissä Hesburgerissa ja työkavereiden kanssa yhdessä kauhisteltiin ja naurettiin, että mun tukka oli täysin identtinen ranskalaisten perunoiden värin kanssa.

Soitin ko. kampaajalle kahteen kertaan, että apua, mitä tehdään. Suorastaan vaadin korvauksia, mikä ei ole ollenkaan mun tapaistakaan. Hän sanoi, että voin tulla sieltä 20 km päästä hakemaan hopeashampoota, että hän myy sen mulle korvaukseksi alehintaan "vain 7 eurolla". Sanoin että kiitos tulen, vaikka tiesin jo silloin, että en todellakaan tule.

Varasin hätäajan äitini luottokampaajalle seuraavaksi päiväksi ja tukka värjättiin oikein nätisti hieman tummemmaksi, luonnolliseksi blondiksi ja alta ruskeahkoksi. Kallishan se keikka oli, mutta lopputulos oli ihan hyvä. Harmi vain, etten tuohon aikaan oikein tajunnut hiusten hoidosta mitään, enkä ymmärtänyt hoitaa raskaasti käsiteltyä pehkoani sen kesän aikana tarpeeksi. Aiuka kauhea kuiva tukka siis oli mulla. Oikein hävettää kun muistelen.

Olen kertonut tämän tarinan niin monelle mun kaverille, että tuo kampaaja on varmasti menettänyt monta vanhaa asiakastaan. Ainakaan kukaan meidän perheestä ei enää ikinä mene sinne.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Joulu 2007, 19:31
Kirjoittaja slippery
en oikein tiedä mihin kategoriaan tää kuuluu mutta..
olin tänään kampaajalla,en ole värjänyt omia hiuksiani kampaajalla ku muutamia kertoja,johtuen siittä että se ei ole oikein ikään ollu sitä mitä haluaisin. joten olen pysytellyt sit vaan blondina.
no viime viikolla päätin et nyt laitan raitoja,soitin ajan ja tänään olin kampaajalle.. ja voi hitto.. mä en ole tyytyväinen.. kysymys kuuluukin.. miten mä kehtaan soittaa kampaajalle ja sanoa että mä en tykkää..
edestä hiukset on kivat,eli vaalea pohja ja hieman tummaa kehystämässä kasvoja,,mutta takaa sitten,hiukseni  on lyhyet ja nyt niis on takana väri silleen läntittäin.. tiiättekö..mä huomasin jo kampaajalla tän mutta.. mä en kehdannut sanoa.. voi että kun oisinkin sanonut. sinne meni siis 90 euroa taivaan tuuliin..
mulla oli kuva mitä näytin ja ei se mennyt edes sinnepäinkään.. voi taivas.. harmittaa.. vai pitäskö mun vaan niellä tää ja ite koittaa blondata taksin ne raidat.

terveisin: hemmetin laikkupää :-[

Tämä sopii tänne ketjuun. -Luomo-

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Joulu 2007, 20:42
Kirjoittaja Josi
Mulle ei myöskään ole (onneksi) sattunut mitään pahempia kampaamomokia. Kaikenlaisia pieniä tyytymättömyyksiä leikattuun malliin tai muuta on toki vuosien varrelle mahtunut, mutta niiltä tuskin voi välttyäkkään. Onneksi hiukset ovat uusiutuva luonnonvara ! ;)

Ainut vähän enemmän harmittanut juttu sattui muistaakseni ollessani ensimmäisellä luokalla (jo vuosia sitten siis). Olin silloin jo todella tarkka hiuksistani, miten nyt sen ikäinen voi siis olla. Kampaajan piti todellakin leikata aivan vähän yli olkapäiden ulottuvia hiuksiani, mutta jotenkin yllättäen lähdinkin kampaamosta erittäin lyhyt hiukan kypärämäinen polkka hiuksissani. Noh, silloin itketti, nykyään lähinnä naurattaa tuon aikaisia kuvia katsellessa !  :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Joulu 2007, 20:39
Kirjoittaja Ziru
Voi hitsi mitä juttuja  :o Onneks mulla on oma ihana vakkari-kampaaja, jonka kanssa on jo ihana suhde ja voi sanoa mitä haluaa, kumpikin ;)

Semmonen piirre kampaajissa raivostuttaa, kun minulla on polkkatukka ja haluan että se on SUORA, ei pitempi eestä tai takaa, ja silti leikataan mulle AINA taakaapitempi, vaikka oikein mainitsen siitä monta kertaa ja vielä kun kysytään että oonko tyytyväinen niin sanon että EN, TAKAA POIS ENEMMÄN, HALUAN SIITÄ SUORAN, ja aina jää silti ihan pieni U:n muoto.Näin ei ole käynyt vakkari-kampaajilla, mutta jos menen kokeileen johonki muualle kun ei ole saanut vakkarille aikaa niin aina näin

EDIT. kirjotusvirhe

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Joulu 2007, 12:06
Kirjoittaja Teresa_82
Itselläni on takana suhteellisen lieviä kauhukokemuksia, liian tummaa väriä, pissankeltaiset raidat, tolkutonta repimistä jne. 

Viime vuosina olen opetellut ystävällistä mutta jämäkkää kommunikointia kampaajan kanssa, ja todennut hyväksi lähestymistavaksi ystäväni periaatteet "äärimmäisen kohtelias, äärimmäisen päättäväinen". Palvelusta valittaminenhan ei siis tarkoita tolkuttomien itkuraivareiden vetämistä kampaajantuolissa, vaan homman voi hoitaa miellyttävämminkin.

Uudella kampaajalla käydellä voi tehdä pienen testin jo ennen kuin istuutuu tuoliin, eli kysyä "mitäs sitten jos menee liian tummaksi" tai kertoa, että "mulla on herkkä päänahka, sanon sitten heti jos kampaaminen sattuu". Kampaajan reaktiosta voi vähän päätellä miten hän reagoi ongelmatilanteessa. Jos vastaus on naureskelua tai ylimielinen "ei tää voi mennä liian tummaksi" niin homma on huono.

Jos joku homma näyttää menevän pieleen siinä vaiheessa kun istuu kampaajan tuolissa, niin suu reippaasti auki! "Hei odotas vähän", "voisitko föönata pinemmällä lämmöllä" tai "auts" ovat sen verran neutraaleja kommentteja, että niistä ei normaali ihminen voi pahastua.

Sitten kun tulosta ihmetellään, niin on hyvä muistaa, että tässä vaiheessa kannattaa tehdä korjausehdotuksia. Olen itse latvojen tasoituksessa pyytänyt kampaajaa ainakin kolme kertaa leikkaamaan vielä lisää!

Palaute kannattaa muuten paketoida hampurilaismallin mukaan: ensin sämpylä (positiivinen kommentti) sitten pihvi (negatiivine palaute) ja vielä sämpylä päällinen (positiivinen kommentti). Eli vaikka "tosi ihana leikkaus, väri on kyllä vähän liian tumma. Sinä taitavana ammattilaisena osaat varmaan korjata sen"!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Joulu 2007, 15:46
Kirjoittaja Hentoinen
Voi ei! Mä en kestä! Mun luottokampaajani mokas koko homman!

1) Mulle laitettiin viimeks pohjalle kylmänruskea ja siihen tehosteeksi muutamia violettiin vivahtavia raitoja. No mä halusin saman pohjavärin juurikasvuun ja raitojen päivityksen. Tulos: Viininpunainen tukka.

2) Mä sanoin, että mä kasvatan, eli siis otetaan vähemmän kuin tavallisesti, vain joku sentin verran. Yleensä leikkautan pari kolme senttiä. Tulos: Latvoista lähti 10 cm ja ne on jotenkin oudosti kerrostettu, eli pituudet on ohkaiset ja luirut.

Siis miten voi kaikki mennä näin pieleen? Värimerkkiä ei ole vaihdettu, en ole raskaana tms. hormoniongelmia. Sanoin tasan tarkkaan että vähemmän leikataan, koska mä kasvatan ja hän oli että juu, sopii, latvat onkin sen verran hyvännäköiset ettei haittaa. Mä en sanonut mitään pituuksien kerrostuksesta, vaan pyysin rikkomaan vain otsiksen linjaa. Ei helkata! Nää on nyt niin oudosti leikattu ettei niitä saa edes kunnolla kiinni taakse. Mulla oli aiemmin pari lyhyempää suortuvaa kasvojen ympärillä, leukaan asti. Nekin on lyhentyneet poskipäiden korkeudelle!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Joulu 2007, 10:50
Kirjoittaja zubi
Voi Hentoinen... tiedän miltä tuntuu kun leikataan ja kerrostetaan liikaa. Voisitkohan kuitenkin saada sen värin vielä korjattua, jos menisit kampaajalle ja kertoisit, miten ikävältä susta tuntuu. Pituutta ei saa tietenkään enää lisää.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Joulu 2007, 13:54
Kirjoittaja Hentoinen
Kyllä mä tän värin kanssa pystyn elämään. Vaikka se ei olekaan lähelläkään sitä mitä piti, on se loppujen lopuksi varsin punk-henkisen vinkeä ja sopii kyllä ajankohtaan.  ;D Jotain outoa siinä kuitenkin on, koska mä pesin sen nyt aamulla toisen kerran kampaamokäynnin jälkeen ja siitä lähtee edelleen ihan sikana väriä.  :o Kun kastelin, niin kasteluvesi värjäytyi ihan marjapuuron väriseksi. Shampoovaahto oli ihan sinipunaista ja loppuhuuhtelu meni todella pitkäksi kun värintulo ei meinannut loppua ollenkaan. Ja silti kuivuttua toi siniliila viininsävy on tosi vahva, ei se ainakaan haalistu.

Toi leikkaus mua eniten kismittää. Ja kun mä olen käynyt tän kampaajan luona vuosia ja se ei koskaan aiemmin ole mokannut mitään. Ja nyt näin totaalisesti. Ton värin mä voin ymmärtää, ehkä mä en vaan saa päähäni jotain juttua, mikä on vaikuttanut lopputulokseen ( en tosin ole käyttänyt mitään outoja kotihoitotuotteita enkä ruvennut syömään mitään epänormaalia). Mutta toi leikkaus! :'( Siis haloo?! Kyllä mä mielestäni ihan selkeää suomea puhuin ja näytin vielä sormillan sellaista vajaata senttiä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Joulu 2007, 12:21
Kirjoittaja Kiivi
Minulla on jonkin asteinen kampaamokammo, enkä olekaan käynyt kampaajalla vuosiin. Nyt on kuitenkin totaalinen mallin ja värin muutos edessä, joten kampaajalle on pakko mennä. Olisiko jollain antaa vinkkejä, jotta saisin kampaajan ymmärtämään, millaista tukkaa haen ja milllaista en? Täällä kun on aivan uskomattomia juttuja, kuinka kampaaja on onnistunut tekemään aivan vääränlaisen tukan, vaikka on ollut kuva mukana ja selkeät ohjeet!  :o Ajattelin mennä ensin vain juttelemaan kampaajan kanssa, mutta olisi kiva tietää missä vaiheessa kannattaa ottaa jalat alle ja vaihtaa kampaajaa.  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Joulu 2007, 13:51
Kirjoittaja petomaani
No eihän se auta kun ottaa kuva messiin ja yrittää saada käsitys kampaajalle, mimmosen haluat. Tosin meistä jokaisen kampaajalla käyvän on syytä muistaa, että se tukka ei joka tapauksessa näytä omassa päässä samalta kuin sillä meikatulla ja vimosen päälle laitetulla mallilla siinä sun kuvassas.. ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Joulu 2007, 14:07
Kirjoittaja Kiivi
petomaani kirjoitti: Tosin meistä jokaisen kampaajalla käyvän on syytä muistaa, että se tukka ei joka tapauksessa näytä omassa päässä samalta kuin sillä meikatulla ja vimosen päälle laitetulla mallilla siinä sun kuvassas.. ;)
Juu, tämä on kyllä selvä.  :D Mulla on vaan jo mielessä kauhukuva liian lyhyestä ja ylikerrostetusta "rokkitukasta"...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Joulu 2007, 12:56
Kirjoittaja -j-
Voi ei, hentoinen, sulle kävi ton leikkauksen kanssa samalla tavalla, kuin mulle! :(
Aiotko käydä samassa paikassa edelleen, jos se on sun vakipaikka ollut? Jos meet uudelleen niin varmaan on pakko sanoa siitä leikkausmokastakin.

Kiivi, ei aavistustakaan, miten kampaajan saa ymmärtämään, mitä tarkoittaa...
Kai se paras olisi, jos etukäteen saisi vain keskustella kampaajan kanssa, ihan paikan päällä. Mutta varaako kampaaja sellaiseen aikaa? Vai veloitetaanko siitäkin sitten? Vaikka onhan sekin pieni hinta, jos ensin maksaa keskusteluajasta ja sitten vasta varsinaisesta ajasta, jos tukan pilaaminen sillä estetään.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Joulu 2007, 17:03
Kirjoittaja petomaani
Kiivi kirjoitti:
petomaani kirjoitti: Tosin meistä jokaisen kampaajalla käyvän on syytä muistaa, että se tukka ei joka tapauksessa näytä omassa päässä samalta kuin sillä meikatulla ja vimosen päälle laitetulla mallilla siinä sun kuvassas.. ;)
Juu, tämä on kyllä selvä.  :D Mulla on vaan jo mielessä kauhukuva liian lyhyestä ja ylikerrostetusta "rokkitukasta"...
Kyl mie uskon, että hyvin sulle käy :) Pistä sitten kuvaa lopputuloksesta! Joko löysit mieleistä kampaamoa?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Joulu 2007, 17:32
Kirjoittaja Kiivi
petomaani kirjoitti: Joko löysit mieleistä kampaamoa?
Toivottavasti löysin, kun varasin ajan soittamalla... Haluan punaisen värin ehdottomasti elumenilla ja täällä on vain yksi kampaamo mistä sitä löytyy. Kävin siellä ja kun kerroin, että pitäisi saada punaista väriä tähän mustaan tukkaan, niin kampaaja huokaisi oikein kuuluvasti ja pyöritteli silmiään.  >:( Muutenkin oli niin tympeän oloinen täti, että ei kiitos. Seuraava elumen-kampaamo onkin tunnin ajomatkan päässä, mutta sinne on nyt torstaiksi aika.

Olen kyllä jo valmistanut itseni ajatukseen, että kohta on yli puolet hiuksista poissa, niin ei hirvitä enää niin paljoa.  :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 02 Tammi 2008, 08:31
Kirjoittaja Supsutin
Hahah : D tuli tässä mieleen kun joskus serkkuni Emi-lynin kanssa ihan natiaisina keksittiin ruveta leikkaamaan hiuksia.
Muotoiltiin ne kaikkien taitojemme mukaan ja tulos oli lopulta se että oltiin varaamassa kampaajalle aikaa seuraavaksi päiväksi : D Ja tämä tapahtui about vuonna 2000 ja meidän vessassa... salaa :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 02 Tammi 2008, 11:11
Kirjoittaja Hentoinen
-j- : No harkitsen kyllä aika tarkkaan. Tukasta lähtee vieläkin väriä pestessä, mikä tosin on ehkä hyvä, koska nyt se viininpunainen sävy alkaa selkeästi haalistua pois. Mutta tuo leikkaus...laitoin eilen lenkille hiukset ponnarille ja paitsi tietty, että ponnari on n. 10 cm lyhyempi kuin aiemmin, sieltä ponnarista tulee sellainen yksi suortuva toisesta reunasta, joka on 5 cm pitempi kuin kaikki muut hiukset. Siis ihan sellainen yksittäinen ohut suortuva.  :o Eli on se leikatessa myös missanut jotain osioita.

Veikkaisin, että en mene hänelle ainakaan nyt kun suunnittelen uutta permistä. Edellinen meni kyllä ihan nappiin, ei siinä mitään, mutta jotenkin luottamus sai kyllä aika kovan kolauksen. Mä ymmärrän että kemiallinen käsittely voi mennä pieleen, mutta en tota leikkausta. Kun sanotaan että ota vähemmän kun kasvatan. Niin sitten leikataankin neljä kertaa niin paljon kuin yleensä...?!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 02 Tammi 2008, 19:45
Kirjoittaja petomaani
^toi on muuten pelottavan yleistä, meinaan että leikataan ihan liikaa kuin mitä asiakas pyytää. Tosin ittellä on nyt käyny tosi hyvä tsägä oman kampaajani kohdalla, joka ottaa siististi ja hyvin niukasti, usein vielä sanoo, ettei tarvi ottaa paljoakaan kun on latvat hyvässä kunnossa. Surullinen kokemus sulla(kin), joka tapauksessa.  :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Tammi 2008, 16:16
Kirjoittaja Pikkunen
Tilasin joulun jälkeen kampaajalle ajan uuden mallin leikkaamiseen.
Menin paikalle ja kampaajan kommentti oli että "ei näihin mitään saa leikattua".
Hiuksillani oli taas kuitenkin pituutta reilut 7cm joten mun mielestä muodon muutokseen olisi ollut mahdollisuuksia.
Noh,kampaaja leikkasi muutaman sentin lyhyemmäksi ja suht samaan malliin kuin ennenkin,eli se uudesta mallista.
Kyseiselle kampaajalle en halua enää mennä joten uusi jälleen hakusessa.


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Tammi 2008, 16:53
Kirjoittaja ZombieQueen
^"Ei näihin mitään saa leikattua." ???

Olisiko rouvan/herran aika tutkailla omaa ammattitaitoaan?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Tammi 2008, 17:00
Kirjoittaja Pikkunen
SuperHotFemale kirjoitti: ^"Ei näihin mitään saa leikattua." ???

Olisiko rouvan/herran aika tutkailla omaa ammattitaitoaan?
Aihetta varmaankin olisi. >:(
Äänestän siis jaloillani ja boikotoin kyseistä kampaamoa jatkossa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Tammi 2008, 18:51
Kirjoittaja Mindie
Mulla taitaa olla poikkeuksellinen kampaaja kun se ei ikinä ole onnistunut leikkaamaan mun hiuksia liian lyhyiksi  :D Ne on joskus jääneet jopa sellaisiksi kuin niitä ei olisi leikattukaan. Mutta en mä sitä välttämättä katso pahaksi asiaksi  ;D Onpahan tullu ainaki siistittyä nääki haituvat. Parin viikon päähän olis seuraava aika ja poikatukkani lyhenee vielä lisää  ;D Saa nähä miten käy... vakkarille kyllä meen  :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Tammi 2008, 21:29
Kirjoittaja Memmuuh
Kesällä kun kävin  leikkauttamassa vähän hiuksia, sanoin kampaajalle että haluan pitää hiukset pitkinä, joten leikataan vaan pari senttiä. No kampaaja katsasteli ja tunnusteli hiuksiani, ja alkoi leikata.. Kohta se näytti sormilla sellaista noin 10cm väliä ja kysyi onko se liikaa. Sanoin että on liikaa, ja haluan että niistä leikataan vain pari senttiä, ja näytin sormilla sellaista sopivan kokoista väliä. Kampaaja jatkoi leikkaamista, ja hetken päästä näytti sormilla taas sellaista noin 10cm väliä, ja sanoi että otti nyt sitten sen verran. :o

Kampaaja oli joku perhetuttu, joten se saattoi vaikuttaa asiaan, mutta oli mun hiukset latvoista kuinka kuivat ja huonokuntoiset tahansa, ei kellään pitäisi olla oikeutta leikata niistä yhtään sen enempää kuin minä itse haluan! Tokaisin vielä lopuksi tälle kampaajalle että hiuksista tuli kyllä ihan liian lyhyet, ja lähdin kotiin suihkuun itkemään menetettyä pituutta.  :(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Tammi 2008, 22:04
Kirjoittaja Ilyasviel
^ Meillä on kanssa "mukava" perhetuttukampaaja, jolla äitini käy - ja minäkin ennen. Sillä on aina jonkinlainen pakkomielle pätkäistä ihmisten hiukset lyhyiksi, mm. oman tyttärensä hiukset leikkasi vyötäröpituudesta polkkapituuteen ja tyttöä harmitti ihan vietävästi.  :-\ aina käydessäni latvoja tasauttamassa kysyi no paljonkos leikataan, joo pari senttiä, ja ilkeästi sitten aina huomautteli "no voishan näistä ainakin sen 15cm ottaa!!"  ::) eri asia jos latvat olisivat hirveää hamppua, mutta..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2008, 11:25
Kirjoittaja naanna
Joskus yläasteen aikaan kävin pienellä paikkakunnalla kampaajalla, jolla äitinikin oli käynyt jo vuosia.
Kerran halusin ohuita raitoja vain päällisosaan, en siis koko päähän. Kampaaja-täti teki mulle yhden paksun raidan toiselle puolelle päätä. Toisella kerralla halusin vain ihan tavallisen tasaus-leikkauksen. Leikkaus oli ihan OK, mutta jälkityö oli aika olematonta. Kun kampaaja oli leikannut, hän tokaisi vain että: "sä osaat varmaan itse laittaa nää paremmin". Lähdin siis kampaajalta tukka sotkussa ja vettä valuvana.
Tämän jälkeen en ole samaisella kampaajalla käynyt, mutta äitini siellä viihtyy edelleenkin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Huhti 2008, 08:51
Kirjoittaja Neriana
Itsellä näitä kauhukokemuksia on ollut niin paljon etten jaksa edes listata..

Jotain "inhottavimpia" on kuitenkin ollut, esim.

Kampaaja pesi hiukseni, paineli hiukan pyyhkeellä ja jätti hiukset ihan vettä valuviksi..
Tunsin kuinka vesi norui selkää pitkin ja koko saakelin paita oli ihan läpi märkä.

Sanoin kampaajalle, että nyt menee kyllä vettä paidan sisään ja annatko sen pyyhkeen takaisin että voin kuivata hiuksia lisää.. Siihen kampaaja tokaisi, että niin mutta kun hiukset on helpompi leikata kun ne on ihan läpimärät...  ???
Sain kiskoa pyyhkeen takaisin tyyliin väkivalloin  ;D
Kyseessä ei ollut kosteat hiukset, vaan sellaiset kun tulet suoraan suihkusta..

Myöskin kerran eräässä kampaamossa sanoin, että ethän käytä mitään BC tuotteita sillä saan niistä allergisen reaktion. Kampaaja rupesi väittelemään, että olenkin ensimmäinen jolta tällaista olen kuullut yms. Ja ei niissä pitäisi allergisoivia aineita olla yms..
Pesupaikalla heillä oli vain BC tuotteita ja kysyin, että millä ajattelit pestä kun noita ei voi minun päähäni käyttää.
Kampaaja nihkeästi haki hyllystä jonkun Lifetexin shampoon..

Hiukset oli ihan takussa pesun jälkeen ja kampaaja repi niitä ihan surutta tiheällä kammalla vaikka sanoin että sattuu ja voisiko harjata ensin.. Muutenkin niin paksu tukka että kampa on käytön jälkeen entinen..

Kampaaja sanoi ettei heillä ole mitään harjaa joten jatkaa tällä vähän varovaisemmin..
Ja sama meno jatkui.

Leikkaus oli sellaista nipsmistä sieltä täältä..
Lopputulos sen mukainen.

Pyysin että laitettaisiin jotain jätettävää hoitoainetta ja kampaaja lähti hakemaan viereisestä pisteestä hoitsikkaa.
Luulin, että hän oli ottanut Tigin pullon mitä pöydällä oli useampi.
Sitten kauhukseni näin kuinka kampaaja surutta levitteli BC latvasuojaa kaikkialle hiuksiini.

Sanoin että älä ihmeessä käytä tuota sillä olen allerginen..

Ai tällekkin? oli vastaus.. noh, jos sanotaan Bc tuotteet niin..

ja arvatenkin ei mennyt kauan kun silmät kutisivat ja kaula yms.
Kurkku rupesi turpoamaan ja silmäluomet.

Sanoin että on pakko lähteä hakemaan nopeasti allergialääkkeitä.
Maksoin vedin pipon vettä valuvan tukan päälle ja juoksin apteekkiin...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Huhti 2008, 10:12
Kirjoittaja tiita
Oma kamalin kokemuskeni on erään pienen paikkakunnan kampaajasta. Halusin leikkauttaa silloista lyhyttä tukkaani muotoon. Sanoin kampaajalle, että lyhennetään takaa, mutta ei saa koskea etuhiuksiin, sillä en tahdo otsista. Voitte vaan arvata lopputuloksen: Otsiksen sain ja vielä erittäin lyhyen sellaisen, eikä takahiuksia lyhennetty sitten ollenkaan. Lopuksi sain "kampauksen" föönillä ja pyöröharjalla joilla tukka pöyhittiin kuohkeaksi. Lyhyessä tukassa lopputulos ei ole imarteleva ja itkua pidätellen maksoin ja vedin pipon päähäni ettei kukaan kotimatkalla näkisi päätäni. Meni loppuilta peilin edessä, että mitenhän tästä saisi sen näköisen, etteivät pojaksi erehtyisi.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Huhti 2008, 19:30
Kirjoittaja -j-
Neriana kirjoitti:Sitten kauhukseni näin kuinka kampaaja surutta levitteli BC latvasuojaa kaikkialle hiuksiini.

Sanoin että älä ihmeessä käytä tuota sillä olen allerginen..

Ai tällekkin? oli vastaus.. noh, jos sanotaan Bc tuotteet niin..

ja arvatenkin ei mennyt kauan kun silmät kutisivat ja kaula yms.
Kurkku rupesi turpoamaan ja silmäluomet.

Sanoin että on pakko lähteä hakemaan nopeasti allergialääkkeitä.
Maksoin vedin pipon vettä valuvan tukan päälle ja juoksin apteekkiin...
Ei helevata, toi on uskomattoman törkeätä!!! Kai sentään valitit asiasta???  >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Huhti 2008, 20:08
Kirjoittaja Neriana
No arvaa ;)

Reklamoin oikein kunnolla.. Mutta eipä siitä oikein mitään muuta kun kuittasivat asian väärinkäsityksenä ja antoivat hyvityksenä jonkun -50% värjäyksestä kortin ja ilmasen shampoon.. wella lifetex.. jee.. Ihme kun eivät antaneet BC.tä  ;D Mä tosin jätin ne kaikki siihen kampaamon tiskille erittäin suurieleisesti.. Eipä ole siellä tarvinnut asioida enää.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Huhti 2008, 08:53
Kirjoittaja petomaani
Kultsi koki eilen todnäk elämänsä karmeimman kampaamo/parturikokemuksensa. Meni parturiin ja pyysi, ettei niskan pituutta leikattas yhtään pois ja pidettäs keskikeesi pidempänä, sivut siistittäs sen sijaan lyhyeksi. Parturitäti sanoi hiffaavansa. No, nips naps, takatukka leikattiin samantien pois.  >:( Kulta nousi parturipenkistä samantien ja sanoi, ettei maksa senttiäkään. Parturi siinä punastuneena totes, ettei tarvikaan.. TÖRKEETÄ!! Ottaa niin päästä oman rakkaan puolesta, kun oli niin masentuneen kuulonen puhelimessaki eilen. Yritin piristää.. "kyllä se pian takas kasvaa!"

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Huhti 2008, 09:16
Kirjoittaja Copper
^ Toi on kyllä törkeää, miten osa kampaajista ei ymmärrä asiakkaan antamia ohjeita hiusten leikkauksesta! :(

Itsellänikin on yläasteelta tällainen kauhukokemus: Olin leikkauttamassa hiuksiani päivää ennen luokkakuvan ottamista. Hiuksista piti leikata vain sentti tai kaksi korkeintaan. Kampaaja meni sitten sörkkimään polkkatukkani poikatukaksi, hiukset pätkittiin epämääräisen pituisiksi hapsuiksi ja niskassa hiusten pituus oli muutamasta millistä yhteen senttimetriin. Itkin koko illan ja luokkakuvastakin tuli aivan kauhea. Sanomattakin selvää, että en enää ikinä antanut saman naisen koskea hiuksiini. Tuo "hiustyyli" on ollut lyhyin, mitä mulla ikinä on ollut ja kammo jäi siitä vahvasti elämään. :(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Huhti 2008, 16:02
Kirjoittaja -j-
^
Mulle on tapahtunut samankaltainen juttu, tosin ei kampaamossa. Siskon piti vähän tasoittaa hiuksiani, ne oli silloin varmaan bsl-pituiset. No, tuli polkkaa lyhyempi, jota piti vielä seuraavalla viikolla mennä kampaamoon korjailemaan, ja sitten se oli poikatukka. Just sopivasti ennen luokkakuvausta  ;D
Olin jotain 6v.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Huhti 2008, 19:46
Kirjoittaja Nik
Yksi kampaamokokemus muutaman kuukauden takaa oli  ihan kammottava, enkä aio siihen kampaamoon enää astua vaikka yhteistä historiaa on 15 vuoden ajalta. Syy ei sinällään ollut kokonaan kampaamossa, vaan mun hiuksissakin osaksi, mutta traumatisoiduin aika pahasti  ;D

Mulla oli takamusmittaiset hiukset, jotka piti vaalentaa tummanruskeasta noin seiska-asteiseksi. Blondausaine oli aika tujua ja pisti mun hiukset ihan solmuun, jota sitten neljä eri kampaajaa selvitteli vuorollaan kolmen tunnin ajan. Kyllä, KOLMEN tunnin. Koko setti kesti 5 h ja maksoi 200 euroa. 200 euroa siksi ettei kampaamo kehdannut laskuttaa enempää. Ei siinä mitään, mutta se kolme tuntia oli pelkkää kidutusta istua tuolissa, kun hiuksiani revittiin molemmilta puolilta selväksi harjalla ja ilman mitään selvittävää ainetta. Koskaan mua ei ole sattunut niin paljon, ei edes lapsena kun astuin naulaan... Jos olisin kehdannut olisin itkenyt. Ihmettelin vain miksi he eivät laittaneet mitään ''liukastusta'' mun päähän, vaan lähtivät ihan kylmiltään repimään kosteaa tukkaani harjalla auki.

Yleisesti mä en myöskään tykkää siitä, jos mun hiuksia kauhistellaan kampaamon tuolissa istuessani. Ne on paksut, joo, ja pitkät, joo, ja kyllä, niissä on paljon työtä. Tiedän sen, ja ärsyttää jos kampaaja alkaa heti ääneen kauhistelemaan mitenköhän selviää niistä, ja olenko koskaan ajatellut myydä tukkaani! No en ole.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Huhti 2008, 07:42
Kirjoittaja Neriana
Miksi et itse pyytänyt heitä laittamaan jotain hoitoainetta?  ???

vai olenko mä vain aina vähän vaativa asiakas, kun kuulutan ja osottelen sormella, että mä haluan sitten tuota ja tuota ja tuota...  ::)

Itse olen huomannut eräänlaisen piirteen aina kun käyn värjäyttämässä..
Hiukset sitten blondataan, värjätään yms. niin aina sama juttu;
Minusta on todella tärkeää mitä tuotteita hiuksissa käytettään tuollaisten käsittelyiden jälkeen.
Sillä jos heti laitetaan hyvää sulkevaa jätettävää niin tod.näk. se pelastaa hiuksia paljon.
Itse blondailin kotona todella monesti ja hiukset eivät menneet blondauksesta sinällään miksikään sillä käytin aina hyviä aineita värin poispesussa sekä jätettävänä.

kampaamossa aina pihistellään näistä jätettävistä.. ainakin minun kohdallani. saa aina natista sen puoli tuntia, että suostuvat laittamaan jotain ok tuotetta.. Luulisi että haluavat asikkaiden hiusten olevan hyvät ja pysyvän hyvänä kun sieltä lähtevät..

Kävin raidoittamassa muutaman päivä sitten ja sama  juttu, kampaaja laittoi jotain jätettävää (vain yhtä) ja hiukset ihan solmussa.. sitten sanoin että jos ne kauheasti takkuuntuu niin eikö niihin voisi laittaa jotain voidemaista jätettävää..? Vastaus oli, että kyllä tämä tästä ja kamala kiskonta jatkuu. Kiva ritinä kuului kun pyöröharjalla yrittivät hiuksia laittaa.. samoin voin omin silmini nähdä kuinka hiuksia irtoilee/latvoja katkeilee tällaisen takia..

Päätin, että tästä lähtien otan aina omat jätettävät mukaan minne menenkin.
Onko siinä jotain törkeää? Itselläni paljon laadukkaampia tuotteita kuin heillä ja haluan että hiukset ovat hyvässä kunnossa kun sieltä lähden.. Kyllähän sekin vielä paljon merkkaa kun pesee ensimmäistä kertaa itse ja sitten laittaa haluamansa tuotteet, mutta silti suurimmat vauriot saisi minimisoitua heti värjäyksen jälkeen..

taisi mennä vähän OT.ksi tai sitten ei.. Kuka muu huomannut saman..?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Huhti 2008, 13:01
Kirjoittaja RockQueen
^ olen huomannut saman ja itsellä käynyt kyllä myös mielessä että pitäskö tuoda omat jätettävät mukana. Onneks tuolla mun vakkaripaikassa laittavat edes vähän jotain.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Huhti 2008, 13:24
Kirjoittaja Neriana
No niin, aloitetaan siis uusi trendi ja kaikilla omat shampoot yms. mukana  ;D mahdollisesti omat värit, sakset ja föönit  ;D

Tippuisivatkohan hinnat kun maksutettavaksi jäisi enää pelkkä fyysinen työ :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Huhti 2008, 15:42
Kirjoittaja Ice
Vanhemman koulun kampaajat ottaisivat tuollaisen liikkeen niin henkilökohtaisena loukkauksena ettei hymyä varmastikaan irtoisi, josko edes suostuisi ne jätettävät omin kätösin levittämään. Heillähän on kuitenkin aina se ainoa oikea tyyli ;) Vastaavasti taas vähän avarakatseisemmat tapaukset ottaneevat asian hyvin vastaan koska ymmärtäävät sarjojen erot, ehkäpä moni käyttäisi mieluusti Lanzaa sen BCn sijaan jos sitä vaan joku muukin osaisi arvostaa eikä rahat menisi hukkaan.

Siltikään en suosittele koko arsenaalia mukaan kantamaan, korkeintaan ne jätettävät ja sulkeva - helpottaa sekin jos valehtelee sujuvasti että on allerginen vähän kaikelle ja nämä tietyt aineet ovat nyt testauksessa ;D

Idea on oikeasti hyvä, kannattanee tosin mainita asiasta jo aikaa varatessaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Huhti 2008, 17:39
Kirjoittaja Neriana
Joo no en ihan ajatellut oikeasti ottaa kaikkia mukaan.. saisin raahata koko kylppärin siinä vaiheessa!  :D tarkoitin vain tuota jätettävää.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Huhti 2008, 23:11
Kirjoittaja Nik
Neriana kirjoitti: Miksi et itse pyytänyt heitä laittamaan jotain hoitoainetta?  ???
Tajusin vasta jälkeenpäin, että olisi pitänyt aukaista suu ja pyytää hoitoainetta. Oma vika. Mä olen muutenkin arka kommentoimaan, jos koen että toinen on kuitenkin ammattilainen siinä mitä tekee  :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Huhti 2008, 06:41
Kirjoittaja Neriana
Joo ymmärrän.. Itsellä vain on napsahtanut tässä elämän mittaa kun kerta kaikkiaan ei koskaan voi lähteä tyytyväisenä.. En itsekkään kommentoinut ennen, mutta nykyään vaan ihan törkeästi sitten pyydän jos eivät laita..  ;D

Jotenkin harmittaa että itselle on jäänyt ihan sellainen "trauma" elämään kampaamokeikoista.. Kun istun siihen tuoliin niin jo valmiiksi kädet hikoilee ja vatsassa pyörii :D

Kun tuonhan pitäisi olla sellainen rentouttava ja miellyttävä kokemus :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Touko 2008, 14:51
Kirjoittaja Lauretta
Mulla ei onneksi ole ollut mitään leikkuu-/värivirheitä, mutta se on ihan hirveää, kun kampaaja suorastaan repii sen harjansa kanssa. Pää keikkuu vaikka mille puolelle, ja päänahkaan sattuu ihan oikeasti. Ajattelin tässä muutenkin vaihtaa kampaajaa, että tuostakin vaivasta pääsisi eroon.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 08 Touko 2008, 14:53
Kirjoittaja Teresa_82
Oikeasti ihan hyvä idea ottaa omat jätettävät mukaan! Ensin tietysti pyydetään nätisti kampaajaa laittamaan, ja jos ei onnistu niin todetaan, että "laitan sitten itse tästä omastani". Siinä ei ole kampaajalla yhtään mitään sanomista, korkeintaan vähän miettimistä!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 08 Touko 2008, 18:37
Kirjoittaja Neriana
Itse käyn aika paljon kampaamoissa missä ei ole ns. laatutuotteita sillä värjäykset yms. ovat halvempia. Minulle on ihan se ja sama millä pesevät juuri sillä hetkellä, mutta jätettäväksi valitsen kyllä ehdottomasti mielummin oman Lanzani kun jonkun Lifetexin suihkeen..  ::) Ja jos kivasti kysyy niin eiköhän tuo onnistu :) säästäväthän he itsekin aineita :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Touko 2008, 12:07
Kirjoittaja ellen
Realicer kirjoitti: Siltikään en suosittele koko arsenaalia mukaan kantamaan, korkeintaan ne jätettävät ja sulkeva - helpottaa sekin jos valehtelee sujuvasti että on allerginen vähän kaikelle ja nämä tietyt aineet ovat nyt testauksessa ;D

Idea on oikeasti hyvä, kannattanee tosin mainita asiasta jo aikaa varatessaan.
Mie tein äsken näin. Oon menossa kampaajalle kampauksen tekoon valmistumisjuhliani varten ja äsken kun soitin kyseiseen paikkaan, kyselin hajusteettomista tuotteista ja selitin kutiavan ja herkän päänahkani, joka ärtyy esim. Tigin tuotteista, joita he kampaamossaan käyttävät. Sovittiin sitten, että pesen hiukset itse ennen kampaajalle menoa, ettei mun tarvitse kärsiä kutiavasta päänahasta koko tärkeää päivää, koska heillä ei ollut mitään hajusteettomia ja silikonittomia tuotteita. Mietittiin sitäkin, että ottaisin omat tuotteet mukaan, mutta taitaa olla helpompi pestä hiukset kotona ja vain kastella hiukset kampaajalla kuin kuljetella omia puteleita mukana.

Siis mullahan ei ole mitään hajusteallergiaa, mutta päänahka ei tykkää silikonista yhtään ja herkistyi Tigin O&H:llekin. Ihan sujuvasti käytän kuitenkin hajustettuja Nexxuksen, Joicon, L'anzan ja ABBAn tuotteita, kunhan vain pidän silloinkin huolta, ettei päänahka lillu hoitoaineessa, eli levittelen tehikset latvoihin.

Eli jos tosiaan kampaamon tuotteet eivät tosiaan sovi syystä tai toisesta itselle, niin näköjään avarakatseiset kampaajat suostuvat pesemään asiakkaan omilla tuotteilla, kunhan vain mainitsee asiasta etukäteen ja selittää tilanteensa asiallisesti ja syyttelemättä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Touko 2008, 11:54
Kirjoittaja MerviMaria
Oletteko huomanneet semmosta ilmiötä (siis vaikka vuosia käynyt samalla kampaajalla), että aikaa on niinku varattu tosi reilusti väriin ja leikkaukseen, mutta sit höpötetään ja yhtäkkiä siellä onkin jo seuraava asiakas sisällä odottelemassa? Eikä tämä se pahin vaan se, että kampaaja alkaa hosumaan loppuvaiheessa niin, että leikkaus jää puolitiehen ja kuivatus jne tehdään vaan sinne päin. Mulle nimittäin kävi justiinsa näin jo vuosia sitten yhdessä putiikissa, lopetin siellä käymisen. Nyt kolmen vuoden jälkeen nykyisessä kampaamossa alkoi sama juttu. Nimittäin tää pää on leikattu ihan päin p***settä! Otsis ja sivut olis pitäny ottaa selkeästi huolellisemmin. Mutta ei kun vaan uutta asiakasta tuoliin ja entinen ulos.. Ei millään pahalla, mutta jotenkin raivostuttavaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Touko 2008, 12:17
Kirjoittaja koh-i-nor
Mä olen käynyt kampaajalla varmaan kahdesti, ekan kerran tarhaikäisenä kun jotain mainoskuvaa varten pään päälle leikattiin pyöreä 5cm pitkä tupsu joka värjättiin pinkiksi ja oli mun omastanikin mielestä ihan hauska, toinen kerta olikin sitten ihan toista luokkaa..
Ikää mulla oli varmaan 11 vuotta, olin ihan erikseen päättänyt haluta kampaajalle, äidin latvojen tasoitus ei riittänyt enää. Pääsin sitten äitini käyttämään kampaamoon jollekin tuntemattomalle kampaajalle ja olin aivan innoissani.
Kunnes hän alkoi kammata todella hiuksiani auki metallisella kammalla. Mun hiukset oli siihen aikaan todella ohuet mutta niitä oli paljon ja ne meni takkuun jo siitä että ajattelin. Sanoin sitten kampaajalle että vähän rauhallisemmin, mutta hän jatkoi raastamista todeten että kauneuden takia kuuluukin kärsiä. Jostain käsittämättömästä syystä hän ja viereisessä tuolissa kammattavana ollut täti alkoivat valistaa mua siitä, millaista kärsimystä koko naisen elämä on, kuinka tuskallista kauneus ja sen ylläpito on, korkokengät, silikoonirinnat, kaikki, ja silti miehet lähtevät aina nuoremman perään.
En todellakaan muista millaisen kampauksen tuolla sain, mutta edelleen muistan ykistyiskohtaisen selostuksen siitä, miten rinnan ihoa venytetään metallikoukuilla että silikoonipussi saadaan sen alle. Enkä yhtään valittanut äitini pikatasoituksista tuon jälkeen, ja kampaajakäynnitkin jäivät mun osalta näihin kahteen kertaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Touko 2008, 14:21
Kirjoittaja Copper
MerviMaria kirjoitti: Oletteko huomanneet semmosta ilmiötä (siis vaikka vuosia käynyt samalla kampaajalla), että aikaa on niinku varattu tosi reilusti väriin ja leikkaukseen, mutta sit höpötetään ja yhtäkkiä siellä onkin jo seuraava asiakas sisällä odottelemassa? Eikä tämä se pahin vaan se, että kampaaja alkaa hosumaan loppuvaiheessa niin, että leikkaus jää puolitiehen ja kuivatus jne tehdään vaan sinne päin.
Vastaukseni ei nyt ihan suoraan liity kysymykseesi, mutta on kuitenkin sinne päin. Mun vakituinen kampaaja pysyy nimittäin yleensä ihan aikataulussa, MUTTA seuraavaa värjäys-leikkaus-kertaa odotan hieman pelonsekaisin tuntein. Ainoa päivä, joka minulle nimittäin lähiaikoina sopii, on 31.5. eli yo-juhlapäivä. Mulla on silloin varattuna värjäys+leikkaus ja tiedän, että kampaajani tekee koko aamupäivän kampauksia samaan aikaan muillekin. Toivottavasti hän kuitenkin ehtii riittävästi keskittymään minunkin päähäni, ettei tulisi ikävää jälkeä. Lisäksi olen pyytänyt, että mikäli itselläni on yhden tutun yo-juhlat tulossa, hän tekisi minullekin jonkin yksinkertaisen kampauksen. Jään mielenkiinnolla odottamaan kuun loppua...  :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Touko 2008, 19:57
Kirjoittaja Valentine
^Oma ratkaisuni tähän on, että en vain juttele koko aikaa kampaajlle. Annan välillä ihan työrauhan ja sitten esim. muotoilu ja suunnitteluvaiheessa puhutaan enemmän. Näin molemmat ovat tyytyväisiä  :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Touko 2008, 20:08
Kirjoittaja Caudealis
Mulla ei nyt mitään todella kamalia kampaajakokemuksia ole, mutta pari huonoa tulee mieleen.

Kerran mulla sattui niskaan ihan älyttömästi, kun pestiin hiuksia pesupaikalla värjäyksen jälkeen. Tämä tapahtui teininä, enkä jostain syystä avannut suutani ollenkaan. Muistan vieläkin, kuinka tuskallista siinä pesupaikalla oli olla. Olin kai jotenkin huonossa asennossa tms. Tuo oli siis ihan oma mokani, kun en sanonut mitään.

Toinen huono kokemus on, kun varasin ajan hiusten tasoitusta varten. Kello oli lähes neljä, ja kampaajalla ilmeisesti kiire kotiin, sillä hän ei puhunut sanaakaan, tylysti vain leikkasi superpikavauhtia hiukseni. Olin kampaajalla peräti 10 minuuttia tuolloin... En yllättäen mennyt enää uudestaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Touko 2008, 06:05
Kirjoittaja Cherry
^ OT: Se kampaaja, jolla kävin vuosien ajan, ennenkuin älysin että pystyn tasoittamaan hiukseni itsekin, tasoitti hiukset aina 10 minuutissa, ja lopputulos oli hyvä :) Mutta joo, kaikki ei ole niin nopeita leikkaamaan hyvin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Touko 2008, 07:57
Kirjoittaja Caudealis
^

Jotain pidempiä alahiuksia tuolla kampaajalla jäi. Mulla on luonnontaipuisat hiukset, eikä näitä kyllä kukaan muu ole vielä 10 minuutissa leikannut. "Pahinta" tuossa oli ehkä kuitenkin se oikea kiireisyyden tuntu, kampaaja todellakin piti tylysti vauhtia yllä, eikä panostanut asiakaspalveluun ollenkaan, kiukkuisesti vain veteli hiuksia tuppisuuna. Nyt kyllä lähinnä naurattaa moinen, silloin ei.  ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Touko 2008, 08:14
Kirjoittaja Neriana
Itsellä on taipuisat ja todella paksut hiukset, niiden leikkaamisessa menee yleensä vähän vajaa tunti.
Mutta ompa minultakin ne kerran napsittu 10 minuutissa.. Turha varmaan sanoa että lopputulos oli ihan kamala ja kun kysyin kampaajalta että miltä tämä sinun mielestäsi nyt näyttää niin vastaus oli että eihän se täydellinen ole...
Ja maksoin 45e. Kotona vollotin ja volisin äidin kainalossa  ;D Olin varmaan jo 15v!!
Nooh, varmaan ymmärrätte, hiukset kun on kaikki kaikessa niin.. yritin vielä kasvattaa ja pää oli täynnä saksenjälkiä..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Touko 2008, 15:58
Kirjoittaja Hallonnikas
Viime kerta kampaajalla ei ollut kovin kehuttava..
Kyseessä oli mallinmuutos, ja sen lisäksi halusin yksityiskohdan otsatukkaani vaalentamalla. Vein kuvankin ja selostin huolellisesti mitä oikeen haluan. Sanaakaan se kampaaja ei tainnut kuunnella.

Koko ajan leikkaamisen aikana katsoin että aika vähän se ottaa kerrallaan ja sanoin monesti että saa ottaa reilumminkin, kun tarkoituksena oli kumminkin saada aikaan toiselta puolelta polkkamittainen ja toiselta LYHYT tukka.. No tämä jätti mun korvan piiloon hiusten alle vaikka moneen kertaan sanoin että leikkaa vaan näkyviin. Niskaan jäi kummallinen klöntti hiuksia, kun tarkoitus oli niistäkin karvoista tehdä reilusti kerrostettua ja jotenkin hapsumaista edelleen lyhyttä.. Otsatukka oli päin pyllyä, eikä istunut muuhun tukkaan niin millään. Pitempää puolta ei ohennettu paljon mitään, vaikka tässä paksussa tursossa muotoilun ehtona on juurikin se että saadaan vähän tätä älytöntä massaa hallintaan..
Ja se otsatukan yksityiskohta.. Selostin hienosti, että haluan otsatukan alapuolen vaalennettavan niin että siihen päälle jäisi hauskasti aiemmin värjäämääni punaista tukkaa.. Otsatukan altavärjäys siis.. No tuloksenapa oli ohuen ohut vaalea raita otsiksen keskimmäisissä karvoissa. ::) Sekä alla että päällä on sitä punaista, vaikka sitä olisi pitänyt olla vaan päällä..
Kaikenlisäksi kyseinen nainen katseli puolet ajasta kelloa, ja vilkuili muita kampaajia kun seuraava asiakas oli vissiin jo jonossa.. Oikeen asiakaspalvelun maisteri.

Taitaa olla sanomattakin selvää että kun tuolistani lähdin niin ketutti armottomasti ja kotona annoin fiskarssien laulaa.. Nyt ehkä vähän nolottaa koska mun oma vakio kampaajani (jolle en valitettavasti saanut aikaa silloin..) ehdotti mulle että se vois korjata vahingot, kunhan ensin on neuvotellu sen aiemman kamapajan kanssa.. Ovat kumminkin kollegoja..

Edit. Kävin näyttäytymässä vakikampaajalleni.. Se tonki vähän aikaa mun tukkaa ja sano että melkeen kauttaaltaan sais ottaa puolet pois ihan reippaasti! :o (paitsi siitä pitemmästä puoliskosta...) Sitten se suositteli graafista linjaa lyhyemmälle puolelle ja sen semmosta.. Kaikki tietenki korjattais koska selvästikin tukka on väärin leikattu, kuulemma.
Mua vaan jostain syystä alko kovasti jännittää tommonen pätkimisidea. Jos mä en haluakaan ihan niin lyhyttä kumminkaan. :-[
Pitäisköhän vaan kulkea hattu päässä seuraavat pari kuukautta (ainakin 4!) kunnes tuo toinen puoli kasvais inhimillisiin mittoihin.. :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Touko 2008, 16:13
Kirjoittaja RockQueen
Ei tää nyt kauheeta ollut mutta tänään olin taas vähän tyytymättömänä kampaajalla. Paikka jossa käyn on ihan vakkaripaikka mutta yhdelle tietylle kampaajalle en kyllä enää siellä halua. Hän on aiemminkin ollut sellainen nyrpeä ja tää kerta ei ollut poikkeus. Tuli haukut CO-pesuista (kuulemma se on sama asia kun koittaisi pestä meikkejä pois kasvovoiteella), jouduin muutamaankin kertaan sanomaan miten haluan hiuksiani leikattavan ja muotoiltavan. Ei tietenkään jätettävää hoitoainetta, sentään aika hellästi harjasi hiukset auki märkänä. Föönatessa ihmetteli kun tukka takkuuntui ja kysyi siitä, ilmoitin vaan että normaalisti käytän kyllä vähintään kahta eri jätettävää ennenkuin hipaisenkaan hiuksia kammalla. "Kai sä käytät huuhdeltavaa hoitoainetta kanssa?" Jepjoo.
Jos leikkaus maksaa yli kolmekymppiä niin pitäis sieltä tyytyväisenä lähteä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Touko 2008, 12:57
Kirjoittaja Melisande
^ Noista kommenteista tuli mieleen eräs kampaaja joka viime vuoden puolella naama vääränä valitti hiusteni kuivuutta. Siis oikeasti hiukseni eivät tod. olleet kovinkaan kuivat, vaan ihan hyvässä kunnossa sanoisin. Mutta kampaaja käytti pesun jälkeen todella nihkeästi hoitoainetta, jonka huuhteli samantein pois. Selvitti hiukset sellaisella harjalla, jonka varren joku kolo tai kuluma nappasi joka vedolla hiuksia kiinni ja tilanne oli aikas epämukava.
Operaation jälkeen sitten kommentoi kuinka hiukseni on todella kuivat kun selvityskin käy niin hankalasti.. Justiinsa. Olisi tietenkin pitänyt sanoa mikä oli asian laita, mutta en sanonut vaan k-otsassa nökötin operaation ajan. Jännä sikäli, miten sitä on niin tuppisuu tuollaisissa tilanteissa, vaikka järki sanoo että avaa suusi.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Touko 2008, 20:19
Kirjoittaja calypso
RockQueen kirjoitti: Tuli haukut CO-pesuista (kuulemma se on sama asia kun koittaisi pestä meikkejä pois kasvovoiteella), jouduin muutamaankin kertaan sanomaan miten haluan hiuksiani leikattavan ja muotoiltavan.
Olipas tietämätön kampaaja, minä nimittäin pesen aina talvisin ja toisinaan kesälläkin meikit pois kasvovoiteella (apteekin perusvoide, Aqualan L). Lähtee paljon paremmin kuin tavallisella putsarilla eikä kuivata. Voidepesuthan on muutenkin käsittääkseni aivan normaali asia kuivaihoisille ja atoopikoille, joten hieman kummallinen vertaus..  ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Touko 2008, 22:28
Kirjoittaja Nukkumatti
Huhhuh  >:( mitä ilmeisimmin kyseinen kampaaja on töissä vain rahan vuoksi  :o Mä leikkaan itse hiukseni, kampaajalla kävin viimeksi monta vuotta sitten

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Touko 2008, 13:47
Kirjoittaja Kuutar
Nonnii. Olen siis virallisesti "ihqun" takatukan omistaja. Kävin kampaajalla leikkaamassa yli hartoidenpitkät hiukset "rock-look" ja lopputulos oli siis takatukka ja muuten sellaista lyhyttä muualta. ::) Tarkoitus oli siis pitää takana pituus ja hiukset päältä vähän! kerrostetut ja edestä pitkää ja lyhyttä. Kun mulla on muutenkin ohuet hiukset niin tämä takana oleva liru on ihan järkyttävä.. siis se raja sen kerrostetun ja takatukan välillä on ihan selvä ei mitenkään nätisti laskeutuva ja kerrostettu..arghhh

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2008, 00:45
Kirjoittaja Tiitunen
Olin kampaajalla teettämässä hääkampaukseni koekampausta. Kampaaja oli mukava ja kampaus näytti valmiina ihan hyvältä. Kotona aloin ottaa pinnejä tukasta ja karmea totuus paljastui: hiukseni olivat kiertyneet todella tiukoille, huopamaisille takuille!  ??? Olin kampaajalla hiukan huolissani siitä, että mitään jätettävää hoitoainetta tai lämpösuojatuotetta ei laitettu hiuksiin. Wellan Sp-sarjan kampausnestekin tai mikälie haisi hirveän voimakkaalta alkoholilta, mutta ajattelin, että en puutu kampaajan tekemisiin. Yritinb luottaa siihen, että hän ammattilaisena osaa asiansa. Tiedän myös, että minulla on taipumus ylihoitaa eivätkä kampaukset onnistu sillloin kovin hyvin.

Nyt istun tehissekoitukset päässä ja murehdin, miten saan nuo rastat auki! Itse tehtyjen pesujen jälkeen hiukseni eivät koskaan ole noin takkuiset, vaikka minulla käsitelty tukka onkin. Hiushöperölle tämä on aika kauhea tilanne, toivottavasti saan osan hiuksista pelastettua. Minulla olisi sitten samassa paikassa hääkampaus, mutta ei tee mieli mennä uudestaan. Voisikohan tästä reklamoida?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2008, 06:20
Kirjoittaja Neriana
Minusta ^^ sinun kannattaisi mennä juttelemaan että pidit kampauksesta MUTTA et siitä millaiseksi hiuksesi jäivät sen jälkeen! Kuitenkaan et halua koko tukkaa pilata yhden kampauksen takia.. Voit kysellä että voisiko siihen laittaa enemmän hoitoainetta ja jotain hoitavaa sekä muotoilevaa jätettävää? Sellaisiakin löytyy kuten sebastianin potion 9.. ihme jos heillä ei mitään muka ole.. Menisin keskustelemaan niin ei tarvitse murehtia :) *nimimerkillä tiedän tunteen, selvitellyt rastapaakkuja itsekkin..*

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2008, 07:35
Kirjoittaja Tiizku
Tosi ikävää tollanen. Mulle opettajat valittaa kokoajan että olen liian hellävarainen ja että kyllä asiakkaan tukkaa saa voimakkaastikin harjata sillä kyllä siinä niskassa on saranat :-\ Teen kampauksetkin aina tosi varovaisesti siten että asiakkaan on helppo purkaa se itse. Työssäoppimispaikassa mulle valitettiin kokoajan kun ei ole kuulemma tehokkaan työskentelyn näköistä jos ei raasta asiakkaan tukkaa >:( Siitä syystä mun sisäisenyrittäjyyden näytön arvosanaa laskettiin. En tykkää yhtään siitä että uudessa opetussuunnitelmassa työssäoppimisen aikana muut työntekijät arvioivat kaikki näyttöni.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2008, 11:28
Kirjoittaja Tiitunen
Kiitos vastauksista! Sovittiinkin jo, että ennen varsinaista kampausta pesen hiukseni itse kotona. Minua vain harmittaa, että että pienellä hellävaraisuudella ja järjen käytöllä tämän olisi saanut vältettyä. Käytin kaikki takunselvityskeinoni, kaikki mahdollisimman hoitavat, silikoniliukastavat sekä öljyiset aineet. Muu tukka alkoi näyttää normaalilta, mutta nuo huoparastat ovat ja pysyvät - ja ne ovat todela isoja. Täytynee mennä näyttämään ja neuvottelemaan asiasta.

Todella epäreilu tuo Sinunkin tilanteesi, Tiizku!  >:( En olekaan yhtään oppilaitosta vielä kohdannut, missä arviointi ym. olisi mielestäni täysin reilu... Mutta kun valmistut, asiakkaat osaavat varmasti arvostaa sitä, että Sinulla on enemmän järkeä ja todellista ammattitaitoa kuin monilla (useimmilla) muilla kampaajilla!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2008, 14:56
Kirjoittaja sininen kissa
Tiizku kirjoitti: Tosi ikävää tollanen. Mulle opettajat valittaa kokoajan että olen liian hellävarainen ja että kyllä asiakkaan tukkaa saa voimakkaastikin harjata sillä kyllä siinä niskassa on saranat :-\ Teen kampauksetkin aina tosi varovaisesti siten että asiakkaan on helppo purkaa se itse. Työssäoppimispaikassa mulle valitettiin kokoajan kun ei ole kuulemma tehokkaan työskentelyn näköistä jos ei raasta asiakkaan tukkaa >:( Siitä syystä mun sisäisenyrittäjyyden näytön arvosanaa laskettiin. En tykkää yhtään siitä että uudessa opetussuunnitelmassa työssäoppimisen aikana muut työntekijät arvioivat kaikki näyttöni.
Ahaa, tuolta se useimpien kampaajien väkivaltainen hiustenraastamisvimma lähtee. Koulussa sitä jo siis vaaditaan! Kuten Tiitunen jo sanoi, tulet varmasti löytämään oman uskollisen asiakaskuntasi. Kuulostat ihan sellaiselta tulevalta kampaajalta, jonka luona jopa minä uskaltautuisin käymään...!  ;)  Tee vaan kuten itsestä hyvältä tuntuu, vaikka ymmärrän kyllä että hellävaraisen käsittelyn takia laskettu arvosana tympii taatusti.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2008, 15:03
Kirjoittaja Inotti
No mun mielestä vieraan ihmisen hiusten kanssa ei edes voi olla liian varovainen.  ??? Harva nainen arvostaa kovakouraista kampaajaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2008, 15:40
Kirjoittaja Luurankka
Tiizku kirjoitti: Työssäoppimispaikassa mulle valitettiin kokoajan kun ei ole kuulemma tehokkaan työskentelyn näköistä jos ei raasta asiakkaan tukkaa >:( Siitä syystä mun sisäisenyrittäjyyden näytön arvosanaa laskettiin.
Muutaman kerran olen ollut hyvin helläkätisen kampaajan käsittelyssä ja olenkin poislähtiessä kovin kiitellyt kuinka mukavaa oli kuin ei temmottu ja raastettu. Niiden kampaajien ilmeet oli aina aika yllättyneitä, ihan kuin se tosiaan olisi jotenkin hävettävää jos ei reuhdo ja kisko kuin viimeistä päivää?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 31 Touko 2008, 15:53
Kirjoittaja Tiitunen
Soitin koekampauksen tehneelle kampaajalle ja sovittiin aika takkujen selvittelyyn. Kuulin, kuinka hiuksia napsahteli poikki, mutta kmapaaja joutui toteamaan, ettei saa hiuksiani selvitettyä. Nyt minulla on kolme isohkoa ja erittäin tiukkaa takkua, joita en antanut leikata pois. Haluan vielä yrittää, vaikka luultavasti sakset ovatkin ainoa vaihtoehto.  :'( Kampaaja totesi, että kyllähän siihen jää vielä pitkää tukkaa, eivät ne leikatut töpöt niin kovasti erotu.

Varsiinainen hääkampaus tehdään sitten eri tavalla, ja kampaajakin sanoi, että hyvä, että pesen hiukseni hääaamuna itse, kun kerran minulla on kotona hyvät aineet. Varsinaisesta kampauksesta en joudu enää maksamaan, mutta siitä tuleekin huomattavasti yksinkertaisempi. Kampaaja yrittää neuvotella pomonsa kanssa myös jonkinlaista hyvitystä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 31 Touko 2008, 16:34
Kirjoittaja Tiiti
^ Jos sulla Tiitunen on mahdollisuus saada käsiisi Tigin After Party voidetta, niin suosittelen kokeilemaan sitä takkujen selvitykseen. On sen verran silikonista kamaa ja ainakin tepsinyt mulla takkujen aukaisuun ja kaverilla pidennyksen jälkeen tulleisiin rastoihin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 31 Touko 2008, 21:57
Kirjoittaja Tiitunen
Kai se täytyy sitten käydä hakemassa, kiitos vinkistä... En tiedä, onko mistää aineesta enää apua, koska olen jo muhittanut hiuksiani mahdollisimman monessa oikeasti hoitavassa ja/tai erittäin silikonisessa hoitoainessa mukaan lukien lainatut Joicon IH ja L´anzan Healing Colour Care. Oliivi- manteli- ja parafiiniöljyt on myös kokeiltu, samoin lehden mukana tullut ilmais-Fructis ja Bonacuren suihke, silaripommeja molemmat. Kampaaja yritti sanoa, ettei ole ihme, että hiukset menevät takkuun, kun on kuiva latva. Totesin siiihen, että tiedän kyllä, että latvani ovat pitkät ja käsitellyt, mutta eivät kotona käyttäydy noin, koska hoidan hiuksia. Sanoin, ettei minulla muuten olisi enää hiuksia, joita hoitaa!

Tilanne ahdistaa, takkujen mukana joutuisi leikkamaan useammasta kohtaa 15 senttiä... ja juuri ennen häitä!!! Kampaaja oli sentään pahoillaan, eihän hänkään tietenkään hiuksiani tahallaa pilannut.

Päivitän kaikille asiasta kiinnostuneille tiedoksi.  :) Useiden tuntien väkertämisen jälkeen sain noin puolet takkuuntuneista hiuksista selviksi. Hermot alkoi mennä sen verran, että en jaksanut olla aivan riittävän varovainen, osa hiuksista repeytyi kamman piikin mukana pois.  ::) Mutta loppujen lopuksi tuloksena on kuitenkin vähemmän hiuskatoa kuin jos olisin antanut vain leikata. Käytin viimeisessä taistossa apuaineina Small Talkia ja Joicon Protect & Shine Serumia. Jos tästä vaikka olisi apua jollekin muulle takkupäälle. Kiitoksia kovasti tuesta, joku voisi ihmetellä, miksi takuista tehdään näin suuri numero, mutta täällä varmasti ymmärretään.  :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 31 Touko 2008, 22:15
Kirjoittaja petomaani
Tiitunen, tosi paska juttu sulla! Toivottavasti saat ne takut auki ilman saksia. Voin kuvitella, miten ilkee fiilis sulla nyt on, kun on häät tulossa ja pitäs muihinkin asioihin keskittyä kuin tukan takkujen selvittämiseen.. Mutta, emmehän luovu toivosta. Hali!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Kesä 2008, 10:01
Kirjoittaja Hentoinen
Kävin perjantaina leikkauttamassa otsiksen. Normaalikampaajani on saikulla, joten päädyin saman puljun toisen kampaajan huostaan. Mä näytin ihan kädestä pitäen, että haluan sentin pois. Vaikka otsis oli reilusti ylipitkä, muoto näkyi edelleen selkeästi, joten mä ilmoitin että pidä sama muoto mutta lyhennä se sentti. Ja näytin vielä naamasta, että mille korkeudelle haluan otsiksen yltävän leikkuun jälkeen.

No, nyt mulla on sitten 3 senttiä lyhempi otsis, joka nousee pystyyn, koska pituus ei riitä asettamaan sitä mihinkään. AIemmin täysin suoralinjainen ja tuuhea otsis on nyt sitten todella voimakkaasti ohennettu ja rikottu.

>:(  *ttu s*tana, eihän tää sovi mun naamanmuotoon yhtään, sen näkee sokea kanakin! Ja eihän tällä ole _mitään_ tekemistä sen aiemman leikkausmuodon kanssa! Että nyt sitten kasvattelen ensiks kuus viikkoa että saan sen tasoitettua ja sitten toiset, että saan sen normaalikuosiin leikkautettua. *kele.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 02 Kesä 2008, 15:07
Kirjoittaja Pähkinä
Oma karmaisevin kampaamokokemuksia on (luojan kiitos!) vuosien takaa, ja enää vain hämärä muisto  :D .

Kävin nuorena, joskus 11 – 12 -vuotiaana kampaajalla, jolla olin käynyt jo monta kertaa aiemmin. Hiukseni olivat tuolloin lyhyet ja edellisellä kerralla oli kampaaja mielestäni leikannut selkeästi liian vähän. Kun hän sitten leikkauksen loppuvaiheessa kysyi, että joko nyt pituus olisi sopiva, muistelin vain edellistä kertaa, ja vastasin tomerasti, että ”vielä voi ottaa”. Ikävää tässä oli se, että erittäin likinäköisenä en ilman lasejani nähnyt peilistä hölkäsenpöläystä, ja en kehdannut niitä lasejani tuossa välissä alkaa nenälleni asettelemaan. Luotin vain siihen, että edellisellä kerralla oli otettu niin vähän, ja että hieman enemmän voisi nyt ottaa. Mutta voi sitä järkytystä, kun sitten sain ne lasit nenälleni!!! Hiukseni olivat aivan kynityt. Sivuista näkyi päänahka läpi, ja pituus pisimmissäkin hiuksissa oli valehtelematta 3cm. Lähdimme aika pian perheen kanssa ulkomaanlomalle, joten (kuinka sattuikaan) on tästä lookista enemmän kuin tarpeeksi valokuvia muistoja elävöittämässä  ;D .

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Kesä 2008, 16:38
Kirjoittaja Liina
Kauhein kampaajakokemus oli joskus yläasteella. Olin käynyt pari vuotta ihanalla kampaajalla teettämässä vuoden välein permanetin ja tulos oli aina ollu sellanen "spanielikihara", loiva kihara ja kevyt kerrostus vähän yli olkapää mittaisessa tukassa.

Nyt sitten äiti pakotti menenään halvemmalle kampaajalle. Kampaaja oli keski-ikänen äkänen ja töykee täti, jonka kanssa tuli heti erimielisyyttä asiasta. Sanoin että, haluan isoilla rullilla, mutta hän ei suostunut, koska "eihän se kihara pysy". Kampaaja sitten rullasi pienillä/keskikokoisilla. Seuraava erimielisyys tuli kerrostuksesta, koska mun ohutta tukkaa "ei voi kerrostaa, koska muuten siitä ei jää mitään jäljelle, mutta jos mä ihan välttämättä haluun, niin hän voi tehdä muutaman kerroksen latvoihin".

Ja viimeinen erimielisyys tuli vielä hinnasta. Kampaamon ikkunassa ol iso mainoskyltti permanentin tarjoushinnasta ja aikaa varatessa olin vielä kysynyt toiselta kampaajalta, että hinta on sama mun melko pitkälle tukalle. Nyt se ei enää ollutkaan sama vaan kalliimpi (itse asiassa sama mitä oma vanha kampaajakin pyysi). Ja mulla ei ollu yhtään enempää rahaa mukana. Kampaaja sitten tokas tosi vihaisesti, että "seuraavalla kerralla sitten varaat tarpeeksi rahaa mukaan, ettei hän joudu tekemään alihintaan".

Lopputulos: Tukka oli ylikihara pituudesta huolimatta ja kauheen raskaan näkönen, olkapäille asti täyspitkä ja siitä loput oli kerrostettu raskaalla kädellä. Siitä mistä kerrostus alko oli kauhee porras, juuret meni ihan päätä myöten ja latvat oli ihme hapsut. Tukka vielä kuivui tosi pahasti, vaikka aikasemmin se ei ollu kärsiny paljoakaan, joten melkosen vahvoja aineita oli käytetty.

Voin sanoo ettei tulle "seuraavaa kertaa" eikä mun äiti enää pakottanu menemään "halvemmalle kampaajalle" kun näki lopputuloksen. Oma kampaaja kans oli aivan ihmeissään mun tukasta, kun kävin syksyllä leikkauttamassa "hännän" pois. Sai kuitenkin siitä hyvällä leikkauksella ihan kivan näkösen, kun kiharakin oli onneks loiventunu.

Tämä tapahtui joskus -93-94 Helsingin Kalliossa.

Toiseks kauhein kampaamokokemus oli joskus opiskeluaikana (-00-04) Länsi-Vantaalla, kun jouduin varaamaan ajan vieraalle kampaajalle. Kampaaja oli oikein mukava, pesi Tigeillä ja leikkasi pitkään ja föönasi tosi hyvin. Tukka näytti tosi hyvältä siihen saakka kunnes pesin sen ensimmäisein kerran. Pesun jälkeen paljastui aivan amatoorimäinen leikkaus, jossa kaikki saksenjäljet näkyi. Mä kun en ollu silloin vielä kauheen hyvä föönaamaan, niin mulla oli ihan kauhee homma muotoilla tukka pesun jälkeen niin, ettei pykälät jääny näkymään. Mulla on ylisuora tukka, jonka leikkaaminen vaatii huolellisuutta, mutta...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Kesä 2008, 18:42
Kirjoittaja Mustikka
Kävin tänään yhdellä opiskelijakampaajalla hiustenleikkuussa. Olin aluksi todella helpottunut, koska tyttö tuntui ymmärtävän mitä haluan ja katsoi hiuksiani tarkasti. Olin aamulla pessyt hiukset, joten ajattelin että pesulta vältyttäisiin, koska en halunnut bonacurea tukkaani. Kun olin tuolissa kertonut tytölle mitä haluan, hän ohjasi minut kuitenkin pesupaikalle ja shampoon jälkeen hinkkas hoitoaineen minun hiusjuureen. Ja nyt kutittaa ja hiukset on likaiset. :-X Homma siis lähti alusta alkaen väärällä jalalla. Pesun jälkeen tyttö kuivatteli hiuksiani ja ihmettelin kun hän väenvängällä väänsi tukkaani väärälle puolelle jakausta. Hetken tilannetta seurattuani sanoin, että pidän jakausta kyllä toisella puolen päätä (niin kuin minulla oli ennen hiustenpesua). "Ai, niin sulla taisiki se olla". ::)
Pyysin tyttöä keventämään etummaisia hiuksiani ja sanoin, että lyhimpien hiuksien on kuitenkin yllettävä kiinni. Tyttö sanoi ymmärtävänsä ja olin tyytyväinen kun tyttö aloitti leikkelyn saksilla. Tosin heti aloitettuaan tyttö leikkas kauhean tupollisen tukkaa ihan vaakatasossa suurin piirtein minun silmien korkeudelta. Hän huomasi itsekin mokansa ja tempasi veitsen esiin ja alkoi luovia tukkaa uudelleen. Meinasin sanoa, etten halua käytettävän veitseä, mutta en viitsinyt enää.. Että se siitä ponnarlle yltävästä tukasta!
Seuraavaksi hän kävi pystyyn kuivuneen otsahiusteni kimppuun. Hän nykersi niitä jonkin aikaa ja taas hetken seurattuani tilannetta huomautin, että minun otsatukkahan sitten pitäisi pidentyä toiselle puolelle (hän siis oli pätkimässä juuri sitä pidempää puolta lyhyemmäksi).  "No mutta kun sulla on tässä pyörre, niin se taipuu tänne puolen..". Pah! Laittamisesta se on kiinni.
Sen verran tyttö onneksi tajusi, kun sanoin ettei pituudesta saa ottaa kuin sentin. Juu-u, sen se tajusi, mutta päätti kuitenkin ohennussaksilla raastaa mun latvoja kymmenen sentin matkalta ohuemmaksi. Ärsyttävää oli, kun se aloitti ohentamisen ja vasta sitten sanoi mitä oli tekemässä! En viitsinyt enää kieltääkään.
Mie en oikein tiedä mitä ajatella yli 50cm tukasta, jonka latvat on ohennetut.. Eikö ne ole ohuet muutenki!?

Eihän tää mikään kauhea katastrofi ollut, mutta kun olen vain niin herkkä hiusteni suhteen kun niin monta vuotta olen kasvattanut ja hoitanut tukkaani. Sinne tippui paksut latvat lattialle.. Kotia päästyäni leikkasin vielä sentin pois, ettei latvat näytä kynityltä.

edit. Pitipä vielä se tulla sanomaan, että tytöllä oli päällään niin avonainen paita että näin tämän rintsikat koko ajan. Eikä mitenkään silleen, että jotain reunusta olisi vähän näkynyt, vaan puoli kuppia oli näkyvillä. Hamekin oli niin lyhyt, että kun hän istui korkealla jakkarallaan, niin näin tämän alushousut.  :-X

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Kesä 2008, 17:12
Kirjoittaja Mirkkis
Perjantaina kävin kampaajalla leikkauksessa. Alussa jo vähän kauhistelin kun kampaajani olii varannut vahingossa kaksi aikaa päällekkäin. No, äkkiäkös leikkaa mun tukan kun toisella vaikuttaa väri. Aika hätäistä toimintaa oli, meinas mm. unohtaa leikata etuhiukset kokonaan.  ;D

No nyt on toiselta puolelta (kasvoja kehystävät) hiukset hiukan erimittaiset, tämän vielä kestän. Mutta sitten on sielä sun täällä ihan tasapitkiä osioita rikotussa tukassa. Eivät siis laskeudu tasaisesti vaan paakkuuntuvat ja näyttää kuin olisin itse leikannut sieltä täältä. Osasta kohtaa on leikattu ihan ok. Mietin jos hakisin ohennussakset jostain ja vähä rikkois noita tasapitkiä..

Ajattelin että kävisin pyytämässä että vähän siistisi, mutta en kehtaa.  :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Kesä 2008, 20:24
Kirjoittaja Varis
Se on kyllä kaiken huippu, kun joutuu kotona korjailemaan kampaamokäynnin tuloksia. Kuten toissa kerralla, kun kävin kampaajalla. Toinen puoli oli lähes viitisen senttiä pidempi kuin toinen, miten tuollaista ei huomaa. Johtuu varmaan osittain siitä, että tyyppi leikkasi hiukset kuivina, jolloin lopputulos on mielestäni aina huono. Kotona sitten leikkelin toista puolta toisen tasalle.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Kesä 2008, 22:15
Kirjoittaja Ilyasviel
Äiti valittaa joka kerta, että kampaajakäynnin jälkeen joutuu siistimään ja että se leikkaa huonosti. Silti käy aina sillä samalla kampaajalla, vaikka kaupunki on pullollaan varmasti osaavampiakin kampaajia..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Kesä 2008, 18:20
Kirjoittaja Densu
Ah, ihana topic :---D Itse olen todella herkkä hiusteni suhteen, enkä ole lähes koskaan tyytyväinen, koska tuntuu etteivät kampaajat ymmärrä minua tai sitten vain kuuntele.

Noh, viime kampaamokäynnilläni parisen kuukautta sitten sattui mukavia: olin edellisellä kerralla, siis joskus alkuvuodesta leikannut otsiksen, joka oli siis todella ihana, se oli loiva, loiva, ei siis suoralinjainen. Noh, varasin ajan ja totesin vain että joo, tasoittaa saisi ja leikkaa hieman kerrostaen, ja otsiksesta vähän pois, koska en nähnyt sen alta mitään . Samalla totesin että joo, edellisen kampaajan kanssa oltiin päädytty vaalentamaan hiuksiani raidoilla (koska kihara ja kuiva tukkani ei vaalennusta kehtäisi), ja niin päädyttiin tekemään sitten. Ainoa juttu vain, että minä tykkään folioilla tehdyistä raidoista, ne näkyvät tukassani paremmin ja muutenkin tuovat kivaa eloa tähän päähän. No, kampaaja totesi että tehdään hupulla, eli siis napsitaan pieniä määriä hiuksia sieltä hupun 'rei'istä' ja laitetaan väriä niihin. No, minkäs siinä teet kun kampaaja jo tunki huppua päähän, ja totesin itselleni että noh, katsotaan, kun en ollut moista ennen käyttänyt. Noh, minulla oli huono aavistus koko jutusta, koska ne värit näkyivät vain siinä päällihiuksissa, ja tekivät mukavan kerroksen päällihiusten ja alimpien hiusten kanssa, koska päällimmäiset hiukseni ovat kovin kiharat ja alimmat hieman loivemmat ja vielä tummemmat koska niissähän ei ole vaaleaa väriä vielä. no, olisin senkin kestänyt, mutta ah mitä kamaluuksia otsahiuksilleni tapahtui. Noh, kerroin että halusin siis loivan otsiksen, _loiva_ ei tietääkseni tarkoita samaa kuin suora. Noh, lueskellessani kampaajalla olevia hiuslehtiä törmäsin upean kuvaan jossa olivat todella runsaat ja paksut suorat hiukset ja suora otsis. Totesin melkein ohimennen että on kyllä hieno otsis mutta jos pysytään kuitenkin sen loivan kanssa :D noh, eihän siitä mitään tullut, vaan otsiksesta tuli suora, siis täysin suora, ja vielä aivan liian lyhyt. Vaikka se olikin ihan suora ja meni otsaa myöten, se ei edes osunut kulmakarvoihini. Olen vielä sen verran ystävällinen ihminen etten uskaltanut siinä sanoa mitään  :-[

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Kesä 2008, 12:31
Kirjoittaja Tiizku
^ Kuka oikeesti käyttää vielä huppua ;D Meidän opettaja ei anna tehdä edes hupulla koska se on mummujen juttu ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Kesä 2008, 12:34
Kirjoittaja petomaani
^juu täytyy myöntää etten tiedä itekään kampaajaa, joka hupulla tekis raitoja (siis vielä tänä päivänä). OT:ksi menee, mutta kerran tuli tolla tyylillä tehtyä ittelle raitoja ja kun on näin paksu tukka, kidutus oli ihan karmee, enkä taatusti enää suostuis tekeen!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Kesä 2008, 12:40
Kirjoittaja Neriana
OT: Mulle tehtiin muutamia vuosia sitten.. Hiukan ihmettelin, mutta samoin, kun koskaan ei oltu tehty niin ajattelin että anti mennä.. Tällainen paksu luonnonkihara.. Sattui muuten aika perkuleesti. Hiukset myös paloivat ja takaraivo oli valkoinen edestä hiukset tummat..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Kesä 2008, 13:20
Kirjoittaja Teresa_82
OT: Minulle tehtiin huppuraidat about puoli vuotta sitten, ja hyvin toimi! Olin aika epäileväinen (muistissa vielä se kerta n. 15 vuotta sitten kun huppuraidoituksessa hiuksia revittiin, ja revittiin ja revittiin), mutta kampaajani vakuutti että mikään ei sattuisi. Hänellä olikin sellainen todella paksu, silikoninen huppu, joka lopuksi vain vetäistiin päästä ilman että hiukset tarttuivat mihinkään kiinni. Ihmeellistä!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Kesä 2008, 14:18
Kirjoittaja Cherry
Mullekin on tehty myssyraidat joitakin vuosia sitten, piti sitten kotiinkin hommata sellainen silikoninen raitamyssy. Ei mulla ole ainakaan sattunut ollenkaan se hiusten repiminen niistä rei'istä, ja aina on myssy lähtenyt hyvin irti, vaikka kahdella kerralla on vaalennettu jolloin voisi ehkä kuvitella ettei sitä myssyä saa pois ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Kesä 2008, 17:52
Kirjoittaja kuku
OHO !  :o luin tuon aloitusviestin, ja totesin miten kauhea kampaaja!
ps. mitä tarkoittaa juures, kun tuolla luki että "juuresten kannattaa tätä välttää.." ???

edit// Jos haluaa että käytetään vain tigin tuotteita niin sanonko sen kampaajalle?
Ja mikä on hyvä Tigi-kampaamo JYVÄSKYLÄssä?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Kesä 2008, 19:42
Kirjoittaja kivi
^ juures=tämän foorumin käyttäjä

Jyväskylän kampaajista on ketju tässä: http://juurikasvu.org/smf/http://localh ... ic.php?t=6

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Kesä 2008, 18:03
Kirjoittaja Nihnaana
No mittän kamalan pahaa ei ole sattunut, mutta tässä pari juttua...

Kerran laitettiin yli olkapituisiin hiuksiin permis jota kampaaja alkoi sitten kuivattelemaan harjalla ja föönillä!  :o  Se oli sitten oikein kaunis lampaanvilla...kampaajalta suoraan kirjaston vessaan kastelemaan tukka  ;D

Toinen kerta oli kun mun vaalea tukka piti värjätä vaaleanruskeaksi, niin lopputulos oli todella kirkkaanpunainen.Pieni pettymys kun ekaa kertaa olin tukkaa edes värjäämässä...  :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2008, 19:20
Kirjoittaja Chiri
Huoh pääsen itsekin avautumaan tänne :( Kävin tänään kampaajalla. Hiukset oli n. rintsikkapituset, eli latvaa oli kertynyt ihan kivasti. Latvat oli vähän kuivat, mutta korkeintaan 2cm pituudelta, ja sanoin kampaajalle että voitko hieman SIISTIÄ latvoja. Nyt onkin hiukset sitten olkapäille raskaasti kerrostettuna :( Hiukset niin ohuet että tuo saakelin kerrostaminen saa ne näyttämään ihan hiirenhännältä  :'( Mun kauniit hiukset on mennyttä
Mies yritti lohduttaa että nopeesti ne kasvaa, niinhän ne tekee mutta ei se silti lohduta tätä hirveetä näkyä :(
Miksei KUKAAN kampaaja ymmärrä kun sanon? Selitin tarkasti että yritän kasvattaa ja haluan vain latvat siistiksi argh!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2008, 19:28
Kirjoittaja Luscious
Mun mielestä kampaajakielellä "leikkaa siistiksi" on siten, että haivenia ei lasketa vaan terveestä hiuksesta leikataan vielä parisen senttiä, eli pituutta saattaa katketa hyvinkin 5-7 senttiä jos tavoite olisi 2cm.
Kannattaa vaan yrittää sanoa että "Pari senttiä latvoista" ja näytä se sormin.
Pysy tarkkana kampaajalla! Älä lue lehteä ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2008, 19:31
Kirjoittaja Chiri
Njoo ehkä sillä kampaajalla oli vähän eri käsitys siitä mitä minulla oli :( Täytyy kärsiä ja ensikerralla tuoda oma mittain mukaan ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Heinä 2008, 13:47
Kirjoittaja Breezy
Olen yleensä aina saanut kampaajilta hyvä palvelua, vaikka työn laatu olisi joskus tietysti parempikin voinut olla.
Pari viikkoa sitten sattui tapaus, jonka johdosta vaihdoin kampaamoa.
Olin tilannut ajan juhlakampausta varten, koska olin menossa veljeni häihin. Tavoitteenani ei ollut mikään superglitterjuhlakampaus vaan siisti ja yksinkertainen kiharakampaus. Joten päädyimme tekemään kiharoita puoleen selkään ulottuviin hiuksiin ghd-suoristusraudalla. Kiharrus oli tuskaista, muotoilutuote vain ritisi ja kampaaja joutui kostealla pyyhkeellä vähän väliä puhdistamaan rautoja, kun se ei liukunut vaan takerteli koko ajan. Hän sai kuitenkin kiharat tehtyä, ja sivukiharat hän  suoraan sanottuna vain lätki pinneillä takaraivolleni. Hapsottavia hiuksia ja muita kummia koukeroita selitti rennolla tyylillä. Lopuksi kilo lakkaa päälle ja se oli valmis. Hänen mielestään. Jos vain olisi ollut enemmän aikaa, niin olisin vaatinut pientä korjailua. Kampauksen vielä jotenkin sulatin, mutta kampaajan asenne ja käytös oli aivan järkyttävää. Koko kampauksen ajan hän suoraan sanottuna v...tuili, ja haukkui kaikki naimisiin menijät ja miehet yleensäkin maan rakoon. Lopuksi hän katsoi minua peilin kautta silmiin ja sanoi hiukan ivallisella äänellä, että kyllä tuli kaunis, sä oot maailman kaunein nainen. Mitäpä siihen olisi sanonut? Tuijotin vaan takaisin, enkä ollut uskoa korviani. Maksoin äkkiä, lähdin enkä koskaan astu siihen liikkeeseen uudestaan. Huh!
Jos on valinnut asiakaspalvelutyön, niin pitää oppia siihen, että asiakkaille ollaan asiallisia ja ystävällisiä vaikka kuinka olisi lauantai ja itseä ottaisi päähän.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Heinä 2008, 14:48
Kirjoittaja Melisande
^ No huh huh! Lievää katkeruutta aistittavissa naikkosen käytöksestä..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Heinä 2008, 20:09
Kirjoittaja Nienna
^^ No mikä kampaamo oli kyseessä? Lievitä katkeruuttasi edes hieman antamalla naikkosen putiikille huonoa näkyvyyttä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 08 Elo 2008, 16:45
Kirjoittaja stylist
Aika kauheita kokemuksia.  Itselle ei onneksi ole mitään karmivaa tapahtunut, mitä nyt joskus mennyt liian lyhyeksi, muttei sekään onneksi katastrofaaliselta näyttänyt. Föönaukset taitaa useinmiten olla sellaisia ettei miellytä, mut se nyt on aika pikkujuttu jos menee äkkiä kotiin ja laittaa tukan itse uudestaan. Sitä tosiaan ihmettelen miten moni kampaaja ei ainakaan mun mielestä tunnu osaavan viimeistellä hiuksia silleen kivan näköiseksi.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 08 Elo 2008, 17:11
Kirjoittaja Pähkinä
^ Aivan! Lyhkäisten hiusten aikana varasin kampaamoajan aina niin, että saatoin hiipiä sivukujia ( ;)) pitkin kotiin pesemään ja laittamaan hiukseni oman makuni mukaan. Vielä nykyäänkin tuo tapa on niin tiukassa, että aika nihkeästi suunnittelen mitään kummempia heti leikkausten perään. Näin, vaikka viimeksikin kampaaja loihti föönaamisella ja jollakin jätettävällä hiuksistani kuin erit: jotenkin aivan toisenlaiset ja vieraat, mutta ihan hyvällä ja kivalla tavalla. Kyllä niillä olisi kelvannut edustaa  :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Elo 2008, 11:50
Kirjoittaja stelectra
Mulla kävi kanssa pari kuukautta sitten niin kamalasti kampaajalla etten vielä oikein uskalla mennä mihinkään kamapaamoon:(

Olin menossa lauantaina häihin ja täysin unohtanut varata ajan kampaajalle, aloin sitten la aamuna soitella ja sain ajan samantien turkulaisesta kampaamosta.
Ihmettelen hieman koska kyseisellä kampaamolla on oikein tosi kallis "maine" mutta iloitsin että ainakin varmaan tekevät hyvin..
Menin sisälle ja selitin sitten että tyvi pitäisi värjätä ja joku oikein yksinkertainen kampaus tehdä. Halusin pitää hiukset auki ja jotain kiharoita/laineita hiuksiin.

En voinut uskoa silmiäni kun KOLME kampaajaa alkoi laittaa tyviväriä päähäni, yksi molemmilla sivuilla ja yksi takana. Ensinnäkin yritin selittää, että olin viimeksi kun olin kampaajalla kauhealla vaivalla laittanut vaaleat raidat (mulla musta tukka) eli että sitä tyviväriä EI SAA LAITTAA RAITOJEN PÄÄLLE ja toiseksi kysyin että voiko niskaan laittaa väriä kun olen samana päivänä menossa häihin jossa mulla on valkoinen mekko..
Juu tottakai voi, ne laittaa sen niin ettei se sit missään tapauksessa tartu mekkoon.
No, kun väri oli laitettu niin nämä kolme kampaajaa lähti ja taas joku ihan muu tuli luokseni.
Taas eri tyttö pesi hiukseni.
Koko ajan nämä kampaajat aloittivat tekemään jotain asiakkaan hiuksille ja siirtyivät sitten taas uuteen asiakkaaseen.

Olin niin kypsä kun aikaa oli kulunut jo yli 1,5 h (siis pelkkä tyvi laitettu ja pesty väri pois) että en olisi yhtään jaksanut istua siellä enää.
No tämä ensimmäinen kampaaja tuli taas ja alkoi kuivaamaan tukkaa. Kampaus oli sitten siis tupeeraus ja varmaan kaksi purkkia lakkaa päälle.

Koko juttu maksoi 75 euroa, siis vain tyvi ja tupeeraus. Minusta ihan liian kallis.
No lähdettiin häihin ja seuraavana päivänä olin laittamassa mekkoa kaappiin niin huomasin että koko kaulus oli täynnä mustaa väriä. Vein maanantaina mekon pesulaan jossa sanottiin että väri ei lähde pois, vein vielä keskiviikkona toiseen pesulaan mutta väri ei lähde.

Olin ja olen vieläkin niin vihainen etten ihan vähään aikaan ole menossa mihinkään kampaamoon.
Olisi edes ollut hyvää asiakaspalvelua ja sanonut että ei voida taata ettei väriä lähde tukasta. >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Elo 2008, 11:56
Kirjoittaja Magia
^ No tuosta on kyllä ihan oikeus ja suorastaan velvollisuus käydä valittamassa! >:( Ihan törkeää, vie vaikka se mekkokin näytille.

Kuinka monta blondia tarvitaan laittamaan juureen väriä.. ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Elo 2008, 17:49
Kirjoittaja stelectra
Niinhän se on juu..
Tuntuu vaan jotenkin että mun olisi silloin heti käydä sanomassa, kehtaankö enää kun aikaa on kulunut yli kaksi kuukautta? :-[

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Elo 2008, 20:47
Kirjoittaja sarvis
Liina kirjoitti: Pesun jälkeen paljastui aivan amatoorimäinen leikkaus, jossa kaikki saksenjäljet näkyi. Mä kun en ollu silloin vielä kauheen hyvä föönaamaan, niin mulla oli ihan kauhee homma muotoilla tukka pesun jälkeen niin, ettei pykälät jääny näkymään. Mulla on ylisuora tukka, jonka leikkaaminen vaatii huolellisuutta, mutta...
Kuulostaa tutulta. Leikkautin tukkani hieman leuan alle ulottuvasta polkasta lyhyeksi poikatukaksi, ja leikatessaan kampaaja jo tokaisi että "sulla jää tosi selvästi nämä saksenjäljet näkyviin".  ::) Niinpä nuo jäivätkin, oikein kivan näköinen töks-töks-kampaus on luonnostaan ellei tuhlaa kovasti aikaa muotoiluun ja muotoilutuotteiden kanssa läträämiseen...

Ko. kampaaja kyllä kertoikin opiskelleensa puutarhuriksi. Mistään kampaajan koulutuksesta ei ollut puhetta laisinkaan...  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Elo 2008, 22:58
Kirjoittaja NarnianQueen
Tämä ei ole mikään varsinainen kauhukokemus, mutta avaudun täällä nyt kuitenkin omista kampaajafiiliksistä.  :-\ Miksi ihmeessä on niin vaikeaa löytää sellainen kampaaja, joka osaa leikata, jonka kanssa tulee juttuun ja jonka kanssa viihtyy? Kaikki luottokampaajani tällä paikkakunnalla ovat lähteneet pois, enkä ole löytänyt ketään sopivaa tilalle. Eikä kyse ole kuin 'vain' leikkauksesta, mitään väri-tai permanenttioperaatioita en voi edes kuvitella tämän luottamuspulan vallitessa....

En halua nyt mustamaalata kyseistä kampaajaa, van kerron, miltä itsestäni tuntuu. Käväisin leikkaamassa tänään latvojani, ja halusin kokeilla erästä kampaamoa, missä en ollut siis aiemmin käynyt. Kyseinen henkilö osasi kyllä napsaista ihan kivasti - mutta, jäi vähän ikävä maku suuhun siitä suhtautumisesta.  :( 
Hän kysyi, oliko minulla koskan ollut väriä tai kiharaa, mihin vastasin, että on ollut monesti, mutta nyt olen päätynyt pitämään omaa väriä parhaana. Hän totesi siihen jotenkin, ett' 'ai niinkö ajattelet?' En mitään kehuja tai ihqutus-hehkutuksia odottanutkaan, mutta se tuntui jotenkin ikävältä, aivan kuin vihjaus siihen, että nämä ovat hänestä huonot. (sain sentään kommenttia hyväkuntoisuudesta, mikä pitääkin paikkansa - eikä se värikään näissä mikään tylsä ole, vaikka ei olekaan mikään kukertavan punaisista ja kuparisista koostuva taideteos!) 'no, pääasia, että olet itse tyytyväinen...'

Muutenkin koko se suhtautuminen oli hieman vähättelevä. Olin tullut paikalle kysymään, millainen tämän päivän aikataulu on, ja hän sanoi, että pääsen heti - joten jäin samantien. Se tuntui sitten kirvoittavan myöhemmin kuitenkin kommenttia, että 'käytkö aina leikkauttamass anäin ex tempore?' aivan kuin se olisi ollut aivan hirveä häiriö hänen päiväänsä... Luulisi, että kampaaja on mielissään, jos saa asiakkaita silloin, kun on tyhjää tilaa kalenterissa... olisihan hän voinut kieltäytyä, jos olisi halunnut.

En ymmärrä... taitaa olla muuten PMS, fiilis on juuri sellainen yliherkkä, jolloin kaikesta pahoittaa mielensä. Muutenkin, koska oli kyseessä uusi kampaaja, niin jännitystä oli muutenkin riittämiin katsoessani, kuinka hän leikkaa. Voi miksi jokainen taitavaksi osoittautunut kampaaja on poistunut elämästäni...!
Haluaisin tehdä jotain isompaa mallinmuutosta näihin hiuksiin, mutta tuossa tilanteessa ei edes kysymystä mistään syvällisemmästä keskustelusta ja paneutumisesta.
Onko niin, että palvelua saadakseen on maksettava jonkin trendikampaamon kallis hinta? Olen elämäsäni saanut hyvää palvelua edullisestikin, mutta nyt ei oikein tunnu enää löytyvän keskitason paikoista sellaista, mitä haluan. Eikä ole lähellä ketään tuttua/sukulaista, jolla olisi lahjoja hiusmuotoilijaksi...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Elo 2008, 23:41
Kirjoittaja Shi Shi
Vähän OT, mutta musta se on kyllä aika jännä juttu, miten monelle kampaajalle oman luomuvärin ylläpito ihan vapaaehtoisesti on ihan käsittämätöntä. Oma väri kun kuitenkin loppupeleissä on usein vivahteikkaampi ja moniulotteisempi kuin purkista tullut - käsittelemättömän hiuksen paremmasta kunnosta puhumattakaan. Luulis, että värjäämätön ja hyväkuntoinen tukka ois vaan piristävä poikkeus värjätyn enemmistön joukossa. Luonnollisuus on vaan ilmeisesti tylsää, kun siihen törmää luonnossa, mutta muoti- ja mainoskuvissa se kyllä kelpaa.

edit. Toivottavasti NQ:lle löytyy uusi kampaaja. Tiedän tunteen, kun ei uskalla mitään erikoisempaa ajatellakaan siinä pelossa, että kampaaja tekeekin oma-alotteisesti jotain ihan muuta.  :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Elo 2008, 00:12
Kirjoittaja tiiti2
NarnianQueen kirjoitti: Tämä ei ole mikään varsinainen kauhukokemus, mutta avaudun täällä nyt kuitenkin omista kampaajafiiliksistä.  :-\ Miksi ihmeessä on niin vaikeaa löytää sellainen kampaaja, joka osaa leikata, jonka kanssa tulee juttuun ja jonka kanssa viihtyy?
Onko niin, että palvelua saadakseen on maksettava jonkin trendikampaamon kallis hinta? Olen elämäsäni saanut hyvää palvelua edullisestikin, mutta nyt ei oikein tunnu enää löytyvän keskitason paikoista sellaista, mitä haluan.
Joo, on se niin.  ;)  Minä ainakin olen myöntynyt asialle. Tukka-asioissa halvalla saa harvoin hyvää. Oman kampaajan kesäloman vuoksi jouduin leikkauttamaan otsiksen muualla. Menin sellaiseen "ilman ajanvarausta" -kampaamoon. Esitin asiani kampaamon tiskillä. Nuori kampaaja meni kysymään toiselta samanlaiselta, ehtisikö tämä leikkaamaan otsiksen. Ajanvaraustyttö kallisti päätään minun suuntani ja toinen katsoi minua kahden sekunnin ajan arvioivasti päästä varpaisiin ja sanoi sitten: "Joo." (Oishan se tietty voinut olla tylympikin suhtautuminen vastassa. Pitkän tuijotuksen jälkeen kommentti olisi voinut olla, että just nyt on vähän kiire.  ;D)

Otsis sitten leikattiin (työohjeena: pituus kulmakarvojen yläpuolelle föönattuna) ja maksoin tästä huvista 13 €. Otsis näytti ihan kivalta ja pääsin siistinä kyläreissulle. Illalla pesin tukan ja annoin sen kuivua luonnollisesti. Zing! Otsis laskeutui siten, että latvat asettuivat pari senttiä hiusrajan alapuolelle. Tapahtui varmaan jokin informaatiokatkos... Otsiksen sai näyttämään asialliselta, kunhan kuukauden ajan joka aamu suoristi otsatukan, ei föönannut. Lisäksi kummaltakin puolelta tukkaa sojottaa nyt epämääräisiä pitempiä osioita, jotka saa siististi aseteltua vain pinneillä ja rajulla lakan käytöllä. Viikon päästä menen sitten korjauttamaan jo enimmäkseen uloskasvaneen vahingon sinne "omalle" kampaajalle.

Olen päättänyt, että maksan ilomielin korkeamman hinnan mieluisesta hiustenleikkauksesta. Varsinkin noista "ilman ajanvarausta" -paikoista mulla ei ole yhtään hyvää kokemusta. Siellä kalliimmassa tai trendikkäässä kampaamossa voi myös olla ei-niin-loistavia kampaajia, mutta todennäköisimmin sieltä löytyy myös niitä loistavia! Jokainen kampaaja on tietysti ollut joskus aloitteleva kampaaja, mutta huonolle käyttäytymiselle (kuten toi "no, pääasia, että olet itse tyytyväinen...") ei musta ole mitään perusteluja. Nykyisessä kampaamossani on selkeästi käytössä periaate, että jokaisen asiakkaan tukasta sanotaan jotain positiivista. Mun tukkaa ei ole koskaan kehuttu paksuksi tai hyväkuntoiseksi, vaan kampaaja sanoo joka käynnillä hiuksissani olevan upean kiillon! (Vähän niin kuin että tästä kokeesta nyt tuli nelonen, mutta onpas sinulla kaunis käsiala!) Eihän mun tukallani ole mitään mahdollisuuksia olla koskaan leijonanharja. Tykkään kuitenkin kovasti siitä, että keskitytään siihen (tässä tapauksessa melko vähäiseen) positiiviseen, eikä joka käynnillä tarvitse alleviivata tukan ohuutta ja latvojen kuivuutta....

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Elo 2008, 00:52
Kirjoittaja NarnianQueen
Kiitos empatiasta  :) Niin taitaa olla, että suunnistan tässä syksyllä erääseen kalliimmanpuoleiseen paikkaan. Siellä on hei sentään kahviautomaatti!  :D

Mainitaan vielä, että tuo tämänpäiväinen kampaaja ei ollut mikään aloitteleva nuori neiti, vaan jo kypsään ikään ehtinyt aikuinen nainen... Yleensä sellaiset ovat mielestäni mukavampia kuin ne vastavalmistuneet uraansa aloittelevat, ja heiltä löytyy silmää ja kokemuksen tuomaa särmää.. Mutta, mikään ei ole automaatio.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Elo 2008, 15:20
Kirjoittaja muori Pippuri
^Meikäläinen hiukkasen järkyttyi, kun tajusin että kampaamo, missä olen nyt pari kertaa käynyt onkin aika mukavan kallis. 35e maksoi hiustenleikkaus kaiken kaikkiaan.  ;D Kaiken lisäksi aloin viime kerralla epäillä, että eivät käytäkään mainostamaansa Tigiä pesuun, koska kampaaja taas jätti vastaamatta mitä shampoota tarkalleen käytti. Tuoksu oli kyllä Tigimäinen, mutta en löytänyt Tigin sivuilta sitä vastaavaa tuotetta.

Palvelussa ei kyllä ole ollut mitään moitittavaa. Ajan on saanut nopeasti (ehkä tuo hinta karkoittaa asiakkaat  ;D), ja viime kerralla kun sanoin, että mulla on kamala harmaa juurikasvu niin kampaaja siihen, että se väri varmaan näyttää paremmalta kunhan kasvaa kokonaan takaisin. Ei siis yrittänyt tyrkyttää värjäystä, eikä mitään muutakaan radikaalia muutosta. Kahvia en ole "pelkkänä leikkauspotilaana" saanut, vaikka paikassa on (mainostettukin) kahvikone... siitä iso miinus. Kyllä kolmeenviiteen pitäisi se kupponenkin sisältyä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Elo 2008, 18:16
Kirjoittaja Nienna
^ En kyllä nyt muista, asuitko stadissa päin mutta täällä ainakin ne "halvat lähiömummokampaajat" ottavat yksinkertaisesta leikkauksesta/tasoittamisesta 35 euroa eikä puhettakaan kahvikupista  :D.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Elo 2008, 19:31
Kirjoittaja Tiizku
^Eikö missään muka ole hinnastoa :o. Tosiaan nuo hinnat koostuvat niin monesta jutusta että kampaajalle ei leikkauksesta jää paskaakaan käteen. Hinnoitteluun otetaan mukaan vuokrat, paljon shampoota ja hoitsikkaa menee pesuun, vesi, sähkö....

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Elo 2008, 19:39
Kirjoittaja Tiizku
^Enempää ei saisi pyytää kuin hinnastossa on mutta vähemmän tietenkin. Meillä on töissä hinnoilteltuna todella tarkkaan ja vielä kampaajan kokemuksen mukaan. Minä otan junior stylistin hinnan koska opiskelen vielä, valmistuneet stylistin ja monta vuotta alalla olleet advanced stylistin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Elo 2008, 19:52
Kirjoittaja Tiizku
^Tukkaan on tehty jo sen miljoona käsittelyä jonka takia huonossa kunnossa sekä yleensä malli vaihtuu tiuhaan ja välissä on niitä "kasvatusvaiheita" ilman kunnollista mallia. Meillä koulussa moni on pilannut kauniin tukkansa värinpoistoilla sun muilla ja sitten mikään väri ei enään ota tasaisesti kiinni.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Elo 2008, 22:25
Kirjoittaja NarnianQueen
Pähkinä kirjoitti:

Niin. Mistä kummasta johtuu, että tosi usein kampaajien omat hiukset ovat aivan hirveät: ei kunnon mallia, väri usein pinttyneen ja kerrostunen oloinen, yksivärinen, kuiva jne. jne. Luulisi, että löytyisi intressiä ja tietotaitoa parempaan  ???.
Samaa ihmettelen. Totta kai alalla työskentelevä saa olla persoonallinen, eikä tarvitse olla mikään mallinukke, mutta silti toivoisin siistiä ja puhdasta ulkoasua. Yleensä ne nuoret kampaajaneitoset täällä ovat juuri niitä edellämainittuja tapauksia. Ehkä nuorilla kampaajilla on paine näyttää ylitrendikkäiltä, ja tulos on sitten niin trendikäs, että siinä ei näytä olevan mitään mallia ja tyyliä. Ei herätä luottamusta, vaan pikemminkin protestin 'ai sinunko käsittelyysi pitäisi antaa arvokas päänuppini?'
Jos ihminen ei osaa huoltaa omaa ulkomuotoaan, miksi antaisin itseni hänelle stailattavaksi?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Elo 2008, 07:22
Kirjoittaja Neriana
Menin kerran epäonnistuneen kotivärjäyksen jälkeen ensimmäiselle vapaalle kampaajalle. Kampaaja oli melkein 50-kymppinen ja hänen hiuksensa olivat tosi kamalat, juurikasvu, kulahtanut väri yms. Nieleskelin kauhuani heti siinä vaiheessa kun hänet näin.. Silti kampaaja osottautui ihan ammattilaiseksi, ehdotteli värejä, tiesi mitä tehdää, jne. Lopputulos oli 10+ ja kävin hänen luonaan muutamia kertoja. Liike kuitenkin lopetti jostain syystä. Pahempia kokemuksia on nimenomaan ollut näiltä "trendikkään" näköisiltä kampaajilta. Saksivat ihan miten sattuu ja hakevat aina jotain ääripäistä..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Elo 2008, 10:31
Kirjoittaja muori Pippuri
Keltis kirjoitti: ^ En kyllä nyt muista, asuitko stadissa päin mutta täällä ainakin ne "halvat lähiömummokampaajat" ottavat yksinkertaisesta leikkauksesta/tasoittamisesta 35 euroa eikä puhettakaan kahvikupista  :D.
Uskaltaisin väittää, että täällä korvessa 35euroa pelkästä leikkauksesta on aika iso summa. Mutta toki se kampaamokin on tavallista luksuksempi ja isompi tiloiltaan. Ei tuo nyt hirveä summa ole näillä käyntimäärillä (ehkä 2krt/vuosi), mutta jos useammin pitäisi käydä niin etsisin jonkun toisen paikan.

Muistuikin mieleen, kun kerran sain päähäni leikkauttaa hiukset ennen festareita ja niihin oli muutama päivä aikaa. Valkkasin tästä läheltä jonkun kampaamon, missä ei kuitenkaan käy paljon ketään, mutta aikaa puhelimella kysellessäni sainkin ylimielistä kommenttia tyyliin että olenpa idiootti kun edes viitsin kysyä noin lyhyellä varoitusajalla. Ehkä miä vaadin liikaa, mutta olisi sen voinut ystävällisemminkin sanoa, eikä niin että
*huokaus* Kuules meillä ei todellakaan ole aikoja kun vasta kuukauden päästä.

njooh.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Elo 2008, 11:43
Kirjoittaja Beatrix
Täälläkin korvessa 35 euroa on suurinpiirtein mallinmuutoksen hinta. Tasoituksesta otetaan minun vakiokampaamossani (joka ei ole lähiömummo-paikka) 15 euroa.
Minulla on kyllä sattunut hyvä tuuri kampaajien kanssa, kun ikinä ei ole sattunut mitään katastrofeja. Joskus en lähtiessäni ole ollut ihan tyytyväinen, mutta kyse on ollut aina jostain pikkujutuista.
Tosin pienenä minulla oli sellainen ihana korvien taakse asti leikattu suora otsatukka + ehkä 1/3 hiuksista takatukkana. ;D Onneksi en välittänyt ulkonäöstäni vielä tuolloin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Elo 2008, 16:59
Kirjoittaja keesha
Mulla oli pari viikkoa sitten melko kamala leikkauskokemus (näitä on ollut kyllä vuosien varrella luvattoman paljon..) mutta joo. Eli siis kävin leikkauttamassa hiuksiani, koska olivat värinpoiston jäljiltä tosi huonossa kunnossa. Kampaaja huomautteli asiasta vähän väliä ja siitähän oloni vasta paheni. Ei mitään kannustuspuheita tai myötätuntoa, koko ajan vain kauheaa "nyt lopetetaan ne värjäilyt, tää on oikeesti  ihan kauheeta purkkaa". Lisäksi tuo kampaaja ei kyllä tajunnut yhtään, että oisi niihin hiuksiini voinut jotain kivaa (lyhyttä) mallia ihan helposti leikata. Saksi vain sieltä täältä ja näki että hän tympääntyi koko tilanteeseen ja oli asenteella "olispa jo ohi". Hän vielä sanoi, että tukka pitäisi leikata melko lyhyeksi, että kaikki huonot saisi pois ja vielä painotti sitten "mutta ethän sinä sitä halua" ... ihan vain päätti puolestani siinä. Kaiken huomioksi hän siinä epähuomiossa tökkäsi saksilla kaulaan, ja varmasti huomasi että se sattui! No, ei tullut anteeksi pyyntöä. Siinä vaiheessa aloin jo pelkäämään henkeni puolestakin. Jäihän tuosta pieni jälki. Ymmärrän sinänsä, ettei itsellekään varmaan mieluisimpia asiakkaita olisi nämä tukkapelastusprojektit, mutta asiakkaitahan nekin ovat.. En kyllä menisi tuonne enää uudestaan, hintaan nähden oli huonoa palvelua ja tosi huonosti leikattukin kun tää näyttää vaan semmoselta "sieltä täältä revityltä". Hyh, ensi kerralla kyselen vähän tarkemmin paikallisilta mihin kannattaa mennä...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Elo 2008, 20:58
Kirjoittaja Tiizku
Tässäpäs tulee Tiizkun kokemuksia. Ajattelin koulussa pyytää yhtä luokkailaista tasaamaan latvoista puoli senttiä ja hän vielä näytti sormilla paljonko tarkotan. Kun hän oli leikannut niin katsoin että ompas pitkiä tupsuja lattialla. Oli kiire junaan joten heitin tukan vain äkkiä kiinni. kotona tarkastelin tukkaa niin toinen puoli on 5cm lyhempi ja siitä tulee vielä pitkiä hapsuja >:(!!! Täytyy pyytää yhtä kaveria joka on jo valmistunut ja luotan hänen taitoihinsa niin korjaamaan. Helvetti luulisi että kolmannella osaisi jo tasata kun se opetetaan ekana. Ajattelin että ei siinä voi mennä pieleen ( yleensä kaveri leikkaa tukkani) mutta kai sitten voi.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Elo 2008, 21:09
Kirjoittaja Ilyasviel
^ Kyllä voi.. Ja ihan monta kymmentä vuotta alalla olleet ammattilaisetkaan eivät kaikki osaa edes tasata. Piru vie, mikä siinä on niin vaikeaa?! Äidin luottokampaaja jolla hän käy aina, leikkasi myös meitin tukan kun olin pieni. Ja joka kerta oli latvat vinossa ja epämääräisiä tupsuja. Ja tukka kun on piikkisuora.. Vieläkin äiti siistii joka kerta oman tukkansa käynnin jälkeen - vaihtaisi jo kampaajaa.  ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 31 Elo 2008, 17:18
Kirjoittaja Heleena
Pakko kirjoittaa tänne tuttavani puolesta, kun olen vieläkin niin vihainen asiasta. Hänellä oli kullanvaaleat hyväkuntoiset hiukset, joita hän on käynyt säännöllisesti vaalentamassa vain juuresta, etteivät hiukset rasitu liikaa. Muutama viikko sitten hän meni vakikampaajalleen taas vakivaalennukseen, mutta jostain syystä väri ei tarttunutkaan hiusjuureen oikeastaan yhtään. Kampaaja kysyi tuttavaltani, onko tällä joku lääkitys meneillään, ja ihmetteli kovasti, kun tuttavani vastasi, että ei ole mitään sellaista. No, kampaaja kysyi, onko tuttavallani aikaa, jos hän tekisi uuden vaalennuksen (!!!) saman tien. Tällä kertaa vaalennus tehtiin koko tukkaan, sillä kampaajan mukaan juuren ja muun hiuksiston ero tulisi muuten selvästi näkyväksi ja siten huonon näköiseksi. Tuloksena tukka vaaleni ehkä asteen verran kauttaaltaan, ja juuri ja latva olivat suht samanväriset. Tuttavani meni kotiin, ja muutamaa päivää myöhemmin hiuksia pestessään huomasi, että tukkaa lähtee käsiin reilusti! Eihän siinä muu auttanut kuin mennä kampaajalle, ja tukka lyhenikin melko lailla kauttaaltaan. Nyt latva on edelleen aika huonossa kunnossa, joten sitä varmaan joudutaan vielä leikkaamaan lisää. Pahinta oikeastaan on, että tuttavani vain puolustelee kampaajaa, kun tämä oli sanonut hänelle puolustuksekseen, että ikinä ei voi tietää, mitä vaalennuskäsittelyssä lopun viimein tapahtuu.

Koko jutusta herää kysymys: miksi ihmeessä kampaaja meni tekemään heti ensimmäisen vaalennuskäsittelyn perään samalla kertaa toisen samanlaisen, ja vielä koko tukkaan?? Sehän on hiusten murha! Ja kyllä tuollainen "ikinä ei voi tietää, mitä tapahtuu, kun hiuksia värjää" -asenne on vähintäänkin kummallinen. Jos ihminen ei voi antaa hiuksiaan ammattilaisen käsittelyyn luottavaisena siihen, että hiukset pysyvät päässä käsittelyjen jälkeenkin, niin kyllä ollaan aika kaukana ammattimaisesta toiminnasta.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 31 Elo 2008, 17:24
Kirjoittaja petomaani
^auts, kylläpä vaan oli taas kurja kokemus tuttavallasi :-\ Kääk sentään. Tulee mieleen mun yks kampaamokerta, josta olen tänneki kirjoittanu: kampaaja pisti lyhkäseen tukkaani vaalennusraitoja, unohti mut kokonaan lämpölampun alle ja kun otti lopulta foliopalat hiuksista pois, oli pää täynnä kummallisia keltaisia läiskiä, ihan kun mulla ois ollu joku tauti!!  :-\ En tietystikään kehdannut asiasta valittaa (olin vielä sen verta nuorikin), vaan marssin suoraan siltä istumalta markettiin ostamaan ruskeeta hiusväriä ja värjäsin pääni samana iltana.  :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Syys 2008, 17:47
Kirjoittaja Mustikka
Mie taisin kerran pelastua yhdeltä katastrofilta. Mulla oli lukiossa ollessa ihan pikimusta tukka ja kyllästyin siihen. Kävin 150km päässä kaupungissa vakikampaajalla ja hän oli tosi ymmärtäväinen asian suhteen. Monesti kuulin komenttia kampaajilta, että "miehän sanoin, että kyllästyt tuohon mustaan tukkaas etkä saa sitä väriä enää pois!". Sovittiin oikein pitkän tähtäimen operaatio miten tukkaani alettaisiin vaalentamaan 1-2 astetta raidoilla mahdollisimman hellävaraisesti.
Yksi kerta hän sairastui ja joutui perumaan sovitun ajan. Olin kuitenkin ehtinyt tulla ja kaupunkiin, joten päätin etsiä toisen kampaajan. Yhden paikan löysinkin ja kerroin mitä oli suunnitelmissa. Siihen eräs hyvin pelottavan näköinen kampaaja vastasi, että "joo, tehään 2-3 värinpoistoa sun tukkaan niin kyllä me siitä vaalea saadaan kerralla. Meillä olis iltapäivällä aikaa? " Olin ihan  :o ja vastasin, että miepä mietin asiaa. En mennyt kyseiseen paikkaan sitten. Ei mulla tuolloin kauheasti ollut hajua hiustenhoidosta, mutta kyllä osasin kuvitella mitä 3 värinpoistoa voisi tehdä. :o

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Marras 2008, 15:26
Kirjoittaja kookos
Itellä on yks oikeen epäonnistunut kerta..en päässy silloiselle luottoVÄRIkampaajalleni (vanhempi mummero, mutta hiusvärit tää tyyppi kyllä osaa tehdä aivan järkyttävän hyvin..hiusmallit sit voi olla vanhahtavia, joten kävin aina muualla leikkauttaa ;))..menin sitten lähiostarin kampaajalle, kun en meinannu millään saada luokkakuvaukseen nopeasti leikkuu+värjäys aikaa. Itselläni oli oikeen ihanat punaiset hiukset, jotka oli juuri saatu värjättyä vielä sillä kivemmalla punaisella (eli ei mikään räikee punainen ,vaan semmone kiva). Noh, sanoin et kaks senttiä latvoista ja väristä sanoin, et pitäs saaha ihan samallainen väri. No tää heti ensimmäisenä sano, et "ei sillä ole väliä mikä väri sulla nyt on, vana minkä haluat". Siinä sit sanoin, et haluan just tän värisen, mikä on päässä. Sit se iski päähän jonku paaaljon kirkkaamman ja kaiken kukkuraksi vielä leikkas ihan vinoon sen tukan. Lisäksi se oli aikataulut arvioinu ihan väärin, ja lopulta laitto letit märkiin hiuksiin (olin tullu kaks lettiä kummallaki sivulla). Lisäksi ne letitki oli ihan vinossa ja huonosti ;D En oo kyl toista kertaa sinne menny, mut en ymmärrä miten joku kauan alalla ollu voi leikata niin vinoon tukan. Jeesus. Olin sen verran nuori, etten viittiny hirveesti valittaa..varsinkaan, ku en nähny sitä tukan vinoisuutta vielä siinä. Väristä sanoin vaan, ettei tästä kyllä tullu sitä mitä piti 8)

Sit kerran myös joskus nuorempana tuli vähä epäonnistunut tukanleikkuu hiusmallin takia. Kampaaja leikkas semmosen pottatukan, minkä jälkeen painelinki seuraavalle kampaajalle leikkauttaa erilaisen mallin.

Mulla on hyvä tyyli yhellä kaverilla. Se kehtaa ihan suoraan sanoa, jos joku asia epäonnistuu ym. Ite en oikee viitti sanoa, tosin onneks ei oo mitään epäonnistunukkaa. Vaikka just noista epäonnistumisista kannattais sanoa, ite kuitenki aina sanon ihan rehellisesti et on tullu hyvä tukka ym, niin miksei sanois sit jos jotain menee pieleen.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Marras 2008, 15:48
Kirjoittaja Kayla
Perjantaina tuli käveltyä kampaamosta melko kauhean letin kanssa.

Mulla oli ennen tummanruskeat hiukset, jotka oli edellisellä kerralla raidoitettu kahdella toisiaan lähellä olleella ruskealla siten, että hiukset sai raidoista vähän eloa ja moniulotteisuutta. Käytännössä raitoja ei huomannut kuin ihan läheltä tarkastellessa. Noh, perjantaina sitten menin uudelle kampaajalle, ja sanoin, että värjätään tällä samalla tekniikalla, mutta voisi tuoda hieman lisää kontrastia ja moniulotteisuutta peliin. Ja sanoin, että edellisellä kerralla toisessa ruskeassa oli ollut hieman kuparinsävyä, että sitä voisi tuoda vähän lisää. Kampaaja sanoi, että selvä, laitetaan kuparia ja sitten vaaleampaa raitaa, koska en halunnut liian tummaa yleisilmettä. Lopputulos oli sellainen, että mulla oli ruskealla pohjalla kirkkaan oransseja ja melkein blondeja raitoja. Koskaan ei ole kyllä värjäys mennyt niiiiin pieleen, vaaleat raidat oli ihan liian vaaleita ja "kupariset" raidat ihan liian oransseja.

Samana iltana värjäsin hiukset itse uudestaan. Ajattelin, että kun nyt kerran on punaista väriä päässä, niin laitetaan sitä hieman enemmän, ja kävin kaupasta punaisen kevytvärin, jolla värjäilin blondit raidat punaisiksi. Nyt pää näyttää ihan kivalta, ihan kuin mulla olisi monen sävyisiä punaisia raitoja  :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Marras 2008, 11:59
Kirjoittaja kookos
Joo. Mulla oli sillon yhteen väliin jus tnäitä vähän "kirkkaampia" raitoja, eli tykkäsin pitää fuchsian värisiä raitoja tummassa tukassa. (Tää väriraitavillitys tais olla täsäs pari vuotta sitte, jos oikee muistan). Noh, se oli oikeestikki kivan näkönen, voi kuulostaa kyl höntsältä. Mulle oli aiempi kampaaja samasta puljusta sitä ehottanu ja olin tyytyväinen, halusin saman sit uudestaan. Noh, oli eri kampaaja ja tää yritti ehotella sitä kulahtanutta väriä! Olin vähän ,et enhän mää nyt tämmöstä halua, ku ne on jo kulahtaneena semmoset! Siis se oikeesti yritti tyrkyttää kulahtanutta oranssia mulle, jeesus mikä tomppeli. Vielä ku puhuin jo heti ennen ku se suuta ehti avata, että fuchsialla ne raidat. Sit näytin tupsua, mitä laitetaan ja sen jäklee ku se oli laittanu ym..niin tuli sen joku työkaveri sit kehumaan niitä. No tää kampaajahan otti ne selkeesti omalle tililleen toki. Nauratti vähän. Kaiken lisäks tuon tyylin mulle alunperin laittanu huomas sen :D

Mut kaikki ei oikeesti aina ajattele niin pitkälle, mitä asiakas haluaa tms. Vaikka sen kuinka selkeästi sanois ja varsinki jos se on siis helposti vielä toteutettavissa.

Näitä läheltä piti-tilanteita varmaan löytyy enemmänkin, mut uesin ne unohtaa ku ei mee liikkeesee nenää uudestaan tai sitten ko kampaajalle ainakaan enää uudestaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Marras 2008, 20:24
Kirjoittaja Jepi
Itellä on käyny 2 (!!!) kertaa niin, että kun oon halunnu vaaleesta tummemmaksi värjätä niin oon suunnannu kampaajalle ja eiköhän ne oo aina saanu ne vihreeks.. En tiedä onko laiskuuttaa vai mitä kun ei jakseta pigmentoida hius vaan yritetään jollain punertavalla väkertää...

Viimeks venäläisittäin puhuva kampaaja ehdotteli punertavia ja olin epäileväinen, mutta koska olin sävyllä värjäillyt ja jotain raitoja ottanut niin menin sitten uskomaan että hän kyllä tietää mikä riittää ja sitten tuli vihreät hiukset vaaleilla raidoilla :(  ja siihen sitten hyvitykseksi kupariväri päälle...punasia just en halunnut mutta eipä se vihreä siitä enää peity muullakaan..olin sitte jt 3,5h siellä kampaajalla ja 2 pesua kotona ja arvatkaas mikä sieltä taas kuulsi... ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Marras 2008, 19:11
Kirjoittaja kookos
Rainbow, voi kiesus! En tiiä minkä hepulin tuossa tilanteessa saisin ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Tammi 2009, 16:32
Kirjoittaja Supervixen
Tämä ei nyt ole mikään kauhea kokemus, mutta koska täällä ei ole ketjua neutraaleille kampaamokokemuksille niin laitan tämän tänne.  :P Ihmettelyn aiheena erään kampaamon hinnasto.

Kävin tänään leikkauttamassa latvoista 2cm, ja tähän toimenpiteeseen kampaajalla meni kutakuinkin 7 minuuttia. Vips ja valmis. No, eihän siinä mitään, yksinkertainen toimenpidehän tuo onkin, mutta aiemmat kampaajani ovat käyttäneet tasaukseen ehkä 20 minuuttia, leikaten paljon huolellisemmin ja käyden läpi lyhempiä, katkenneita ja haaroittuneita hiuksia.

Nojoo, olin kuitenkin ihan tyytyväinen ja menin kassalle maksamaan. Kampaaja sanoi, "Mä otan sulta nyt vain 25€ kun tää oli pelkkä tasaus, normaalisti se on 37€". Maksettuani silmäni osuivat kampaamon hinnastoon joka oli siinä tiskillä. Siinä luki:

Naisten hiusten leikkaus
Alle 20 min....20€
Alle 30 min....30€
Leikkaus 37€

Kysyin: "Eikös mun hiusten leikkaus kestänyt alle 20 minuuttia? Siihenhän ei mennyt edes kymmentä minuuttia. Silloin hinta näkyy olevan 20€, eikö?"

Kampaaja meni vähän nolon näköiseksi ja sanoi, "Jjjjoo, me ei tuota oikeasti käytetä tuota hinnastoa, hiusten leikkaus maksaa aina 37€."

Minä: "Siis häh? Teillä on tässä hinnasto esillä mutta te ette ota maksua sen mukaan?"

Kampaaja: "JJooo, niin se tuota on... Mä kysyin mun esimieheltä ja se sanoi että mun pitää ottaa sulta 25€."

Minä: "Anteeksi vaan mutta eihän niin voi tehdä. Pidätte esillä hinnastoa joka ei pidä paikkaansa? Miksi ette sitten muuta siihen oikeita hintoja?"

Tässä vaiheessa paikalle tuli toinen kampaaja joka liittyi keskusteluun ja näytti myös hänkin nololta. Sanoin että kun kerran mun hiukset leikattiin 7 minuutissa ja nenän edessä oleva hinnasto kertoo että alle 20 min on 20€ niin ei pitäisi olla mahdollista veloittaa mitään muuta. Johan nyt on helkkari jos jollain kampaamolla on pokkaa ottaa 37€ hiusten tasauksesta!!! Sain sitten 5€ takaisin ja kampaajat myöntelivät että onhan se vähän ristiriitaista kun hinnastossa lukee mitä lukee... Ihme paikka! Mun talous ei kaadu viiteen euroon mutta tää oli peeriaateasia.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Tammi 2009, 16:36
Kirjoittaja Neriana
Hyvä vixen!!!  :-*

Just näin! Oikeesti jo on ihmeellistä tommonen! Muutenkin kampaamopalvelut on mielestäni hiukan ylihinnoiteltuja ja vielä kehtaavat pyytää parin karvan napsaisusta 37euroa.. No itse olen maksanut 10min leikkauksesta 45euroa.. Olin nuori ja tyhmä ja maksoin vaikka tukka näytti ihan harakan pyllyltä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 29 Tammi 2009, 21:36
Kirjoittaja nelma
Huih. Tätä ketjua lukiessa olen kyllä tullut varmaksi siitä etten ikinä halua vaihtaa vakikampaajaani! Suht hintavaa hänellä käynti on, mutta kuuntelee tarkkaan ja antaa aina hyviä ideoita ja on realistinen silloin kun omat ehdotukseni ovat jotain käytännössä mahdotonta, tosi mukava ihminen muutenkin. Eikä minun usein tarvitse kampaajalla käydäkään...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2009, 17:01
Kirjoittaja Penny
Supervixen kirjoitti: Tämä ei nyt ole mikään kauhea kokemus, mutta koska täällä ei ole ketjua neutraaleille kampaamokokemuksille niin laitan tämän tänne.  :P Ihmettelyn aiheena erään kampaamon hinnasto.
Olipas tosi luottamustaherättävää, kun ei tiedetä mitä veloitetaan.. ::) Eiköhän sitä ole kukaan koskaan aiemmin kysynyt?? Tosin olen myös ihmetellyt erään kampaamon hieman vastaavia ihmeellisiä hintoja. Siellä on myös ollut pelkkä leikkaus erikseen 35 euroa (sis. kuulemma pesun ja kuivauksen, erona halvempiin leikkauksiin), mutta sitten lisäksi listalla on ollut naisten hiustenleikkaus ja muotoonleikkaus jne, jotkut muistaakseni aikaperusteisestikin, ja sitten tietysti leikkaus on värin yhteydessä halvempi yms. Ja kuitenkin loppuhinta voi olla ihan eri, mitä niistä itse kaiken järjen mukaan yrittäisi yhdistellä, ja lopulta on ihan pihalla mihin hinnoittelu edes perustuu, kun se ei tunnu perustuvan oikein mihinkään. Tuntuu olevan ihan päiväkohtaista mitä veloitetaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2009, 17:38
Kirjoittaja Mustikka
Mieki olen ihmetelly tuota hinnottelua. Kävin Rastassa Tampereella leikkauttamassa tukkaani (latvojen tasaus ja etuhiusten siistiminen) ja ekalla kerralla hiukset myös pestiin. Silloin maksoin 23 euroa. Seuraavalla leikattiin samalla lailla, mutta en halunnut pesua (pesin hiukset ennen sinne menoa, koska ajattelin säästäväni sillä pari euroa) ja kampaaja oli eri - hinta oli 25 euroa.

Hinnasto näyttää heillä tältä:

Muotoon leikkaus (n.20–60 min.): 18–27 e
Latvojen tasoitus / siistiminen (n.20 min.): 18 e
Otsis (15 min.): 8,5 e

Hyvää jälkeähän ne on tehneet, mutta ihmetyttää nuo (pienet) hintojen vaihtelut. Kenen tarvii maksaa vain 18e? Maksanko mie seuraavalla kerralla 27e?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2009, 17:44
Kirjoittaja Supervixen
Mieheni muuten on käynyt samassa kampaamossa josta kerroin. Aloimme vasta eilen keskustella hinnoista, ja hän kertoi että ensimmäisellä kerralla hiustenleikkuusta perittiin 25€ ja seuraavalla kerralla vain 12€...!!! Ei mitään tolkkua hinnoittelussa. Ilmeisesti useissakin paikoissa riippuu ihan siitä kuka sattuu olemaan töissä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2009, 18:16
Kirjoittaja Seitti_

Minulta löytyy myöskin yksi kampaamokäynti joka ei mennyt "ihan suunnitelmien mukaan". Vieläkin nousee kylmät väreet kun ajattelen sitä reissua.

Menin siis parturiin värjäämään itselleni tummia raitoja vaaleisiin hiuksiin. (tyhmä idea) No eipä siinä mitään, parturi raidoitti hiukseni, ehkä vähän liiankin paksuilla raidoilla vaikka nimen omaan sanoin että ohuita. Annoin kuitenkin hänen jatkaa työtään. No sitten värin annettiin vaikuttaa normaalisti ja sen jälkeen hän pesi sen pois.

Muistan sen ilmeen niin hyvin kun hän sanoi että pesun aikana tuo tumma väri oli imeytynyt jotenkin myös muihin hiuksiini ja tulos oli se että minulla oli kyllä tummat raidat ja koko loppu pää oli harmaa!!! Kun katsoin peilistä, itku meinasi tulla, se oli jotain ihan kamalaa!!!

Sitten alkoikin pieni hiusten rääkkäysoperaatio. värinpoisto, valkaisupesu, vaalea väri. --> lopputulos aivan karmean oranssit hiukset. mutta olin siinä vaiheessa ihan onnelinen siihen tulokseen ja halusin vain päästä kyseisestä liikkeestä pois! istuin siellä yli kuusi tuntia  >:( onneksi tosin oli päivän viimeinen, enkä ensimmäinen asiakas!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2009, 20:10
Kirjoittaja Pähkinä
Supervixen kirjoitti: Ei mitään tolkkua hinnoittelussa. Ilmeisesti useissakin paikoissa riippuu ihan siitä kuka sattuu olemaan töissä.
Voisiko tuota selittää se, että nykyisin monissa paikoissa kaikki ovat itsenäisiä yksityisyrittäjiä, ja kait usein käyttävät omia tuotteitaan, saksiaan etc.? Vaikka olisi se silti vähän hassua asiakkaan kannalta, ja etenkin jos esillä on yhteiseltä vaikuttava hinnasto, eikä ole täysin selvää, että jokainen hinnoittelee oman työnsä itse, jos näin olisi  ??? . Mutta aivan fantastista, että pidit asiakkaana puoliasi  :D .

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Tammi 2009, 22:19
Kirjoittaja Kronia
Nyt ilmeisesti vaikuttaa sekin, ettei enää ilmeisesti saa hinnastoon tehdä erottelua naisten ja miesten miesten hiustenleikkuiden välillä. 

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 31 Tammi 2009, 00:20
Kirjoittaja Riia
Mulla on kampaamolasku vaihdellut 97 eurosta 137 euroon samasta työstä samassa kampaamossa. Hinta riippuu ihan siitä kuka kampaajista tekee hommat. En kyllä tiedä millä perusteella he hinnoittelevat, mutta yleensä oon saanut paremman tuloksen halvemmalla hinnalla ::)
Yleensä käyn aina samalla tytöllä, mutta jos en saa hänelle aikaa, niin kelpuutan kyllä muutkin paikan tytöt pääni kimppuun.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Helmi 2009, 18:18
Kirjoittaja lip_eh
Joskus halusin vinon otsatukan, joka on toiselta sivulta puolitoista senttiä kulmakarvojen alla ja toiselta sivulta sentin niiden yläpuolella. Sain 2cm pitkän otsatukan, joka oli lisäksi suora. Haah..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Helmi 2009, 19:07
Kirjoittaja Lemmy
Mulla on kanssa samat operaatiot samassa kampaamossa, mutta eri kampaajalla maksanut erilailla, yleensäkin noi hinnoittelut on musta todella sekavia, monissa kampaamoissa ei lue esim. ollenkaan mitä maksaa pelkkä tyven värjäys. Paras oli kuin yhden kampaamon mainoksessa luki, että "tyvivärjäys (0,5 -1 cm)", hah mun mittapuulla tollasta tyvikasvua ei edes huomaa, sitten jos olis ollu vaikka 2 cm:n tyvikasvu, niin se maksoi jo paljon enemmän...  ::) Ja mittaisko ne kampaajat oikeasti sitten vaikka mitalla sitten että onko se tyvikasvu nyt 1cm vai 1,2cm  ;D

Jeps, yks kauhea kampaamo, jossa kävin aikoinaan, raastoi hiuksia kyllä oikein urakalla. Halusin pari vuotta sitten ihan vaalean tukan ja kampaaja kyllä asiantuntevasti sanoi, ettei kannata kerralla koko päätä vaalentaa, on niin rankka operaatio, että raidoilla kannattaa aloittaa, jos ei sitten tykkääkään jne. Minä sitten suostuin tähän. Noh tämä keski-ikäinen (muuten todella hauska ja mukava kampaaja) laittoi sitten aika voimakkaalla hapatteella (?) tyveenkin vaalennusainetta, kirveli niin pirusti (ja tämän jälkeen muissa kampaamoissa ei ole kirvellyt ollenkaan, eli liian vahva hapate), mutta kestin kuitenkin sen ajan mitä se vaikutti.
Kampaaja pesuvaiheessa jutteli niitä näitä ja aina välillä huuhtoi mun naamaakin, ja sanoi nauraen "heh ai nyt mä pesen sun naamankin samalla" , tosi kiva juttu siis  ::) Noh sitten pesun jälkeen kampaaja otti oikein kunnon järeän harjan, näytti ihan joltain mitä käytetään hevosilla tai jotain ja raastoi mun todella pahasti takkuuntuneen tukan, piti vain päästä kiinni samalla, vieläkin hirvittää se, eikä edes kuivannut kuin vasta sen jälkeen, eli märkää tukkaa repi ja raastoi... Tuloksena oli sitten ihan superblondi tukka, joka oli oikeasti aika järkyn valkoinen, kun tavoittena oli luonnollinen sävy, jopa mies kauhisteli kotona, vaikkei yleensä huomaa yhtään mitään (viimeksi kun kävin kampaajalla ja kysyin huomaatko mitään mussa, niin sanoi että onksulla uusi paita  ::)).  No joo, kaiken huipuksi kampaaja ehdotti vielä kahdella seuraavallakin kerralla, että laitetaanko lisää raitoja, vaikka tukka oli jo vähän liiankin vaalea jo ja aika finaalissa muutenkin, sitten vaihdoinkin kampaajaa..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Helmi 2009, 23:09
Kirjoittaja nuuki
Mustikka kirjoitti: Mieki olen ihmetelly tuota hinnottelua. Kävin Rastassa Tampereella leikkauttamassa tukkaani (latvojen tasaus ja etuhiusten siistiminen) ja ekalla kerralla hiukset myös pestiin. Silloin maksoin 23 euroa. Seuraavalla leikattiin samalla lailla, mutta en halunnut pesua (pesin hiukset ennen sinne menoa, koska ajattelin säästäväni sillä pari euroa) ja kampaaja oli eri - hinta oli 25 euroa.

Hinnasto näyttää heillä tältä:

Muotoon leikkaus (n.20–60 min.): 18–27 e
Latvojen tasoitus / siistiminen (n.20 min.): 18 e
Otsis (15 min.): 8,5 e

Hyvää jälkeähän ne on tehneet, mutta ihmetyttää nuo (pienet) hintojen vaihtelut. Kenen tarvii maksaa vain 18e? Maksanko mie seuraavalla kerralla 27e?
Minulla maksoi 18e (taisi silloin olla vielä 17e) ihan pelkkä latvojen ja otsiksen tasaus. Siis se kaikkein yksinkertaisin nips naps suorat latvat pari senttiä lyhyemmiksi tasaisiksi, huonot pois. Kesti noin 15min, ei pesua, ei muotoilua. Joskus olen ottanut tuon tasauksen + samalla tyvivärjäyksen, ja silloinkin on menty hinnastossa sen kaikkein halvimman mukaan (olikohan 55e tms).

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Helmi 2009, 23:46
Kirjoittaja Mustikka
Iibis kirjoitti:
Mustikka kirjoitti: Mieki olen ihmetelly tuota hinnottelua. Kävin Rastassa Tampereella leikkauttamassa tukkaani (latvojen tasaus ja etuhiusten siistiminen) ja ekalla kerralla hiukset myös pestiin. Silloin maksoin 23 euroa. Seuraavalla leikattiin samalla lailla, mutta en halunnut pesua (pesin hiukset ennen sinne menoa, koska ajattelin säästäväni sillä pari euroa) ja kampaaja oli eri - hinta oli 25 euroa.

Hinnasto näyttää heillä tältä:

Muotoon leikkaus (n.20–60 min.): 18–27 e
Latvojen tasoitus / siistiminen (n.20 min.): 18 e
Otsis (15 min.): 8,5 e

Hyvää jälkeähän ne on tehneet, mutta ihmetyttää nuo (pienet) hintojen vaihtelut. Kenen tarvii maksaa vain 18e? Maksanko mie seuraavalla kerralla 27e?
Minulla maksoi 18e (taisi silloin olla vielä 17e) ihan pelkkä latvojen ja otsiksen tasaus. Siis se kaikkein yksinkertaisin nips naps suorat latvat pari senttiä lyhyemmiksi tasaisiksi, huonot pois. Kesti noin 15min, ei pesua, ei muotoilua. Joskus olen ottanut tuon tasauksen + samalla tyvivärjäyksen, ja silloinkin on menty hinnastossa sen kaikkein halvimman mukaan (olikohan 55e tms).
No mulla on tikkusuorat hiukset ja tosiaan vain latvat vain tasattiin, koska kampaajan itsensä mukaan ne oli hyvässä kunnossa joten ei tarvinut mitään ihmeellistä tehdä. Etuhiuksia sitten napsitiin takaisin malliinsa,kun oli kasvanut silmille. Ei muuta: ei pesua, ei muotoilua. Joten miksi mie joudun maksamaan 23-25 euroa samasta lystistä?
Kai se riippuu sitte kampaajasta. Toivottavasti ens kerralla saan halvimman. ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Helmi 2009, 12:21
Kirjoittaja muutettu
Mä olen havainnut hyväksi kikaksi kysäistä jo aikaa varatessa että paljon homma tulee maksamaan. :P Lähes kaikilla ajanvarauskerroilla varauksen vastaanottaja on laskenut hinnan ja merkinnyt sen sinne tiskin toiselle puolelle muistilapulle, ettei tule sitten yllätyksiä. Samalla jos tuntuu että hinta on korkeampi kuin yleensä niin puhelimessa (varaan ajan yleensä soittamalla) siitä uskaltaa mainita paremmin kuin kasvokkain.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Helmi 2009, 12:27
Kirjoittaja Neriana
Jos kampaajalle menen niin yleensä kysyn hinnan jo kassalla. Arvioivat sitten jotain. Viime kerralla jotain tehtiin ja sanottiin että 55 euroa. Valmiiksi minut saatuaan kampaaja jotain voivotteli kun väriä menikin odotettua enemmän ja aikaa kauemmin.. Ja normaalisti tämä maksaisi kyllä 68euroa... Minulla nimittäin riittää tätä tukkaa mutta kun kerroksittain leikattu niin psitä ei aina huomaa. Jotain mumisi että kun sulla olikin niin paljon paksumpi tukka..

Kukaan ei ole vielä kehdannut pyytää lisää rahaa ja ainakin toistaiseksi itse olen vaan esittänyt tyhmää kun voivottelevat. vaihdan aihetta tms. kun en tajuaisi mihin viittaavat.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 31 Maalis 2009, 17:47
Kirjoittaja Eudokia
Päätin viimekertaisen kampaajakeikan jälkeen, että en suostu enää värjäyttämään hiuksia kyseisessä kampaamossa, oli sen verran raastavaa se hiusten harjaaminen. Ja äiti kun lupasi hoitaa muutamat seuraavat tasaukset niin hän saa mielellään leikata. Kun en kuitenkaan kovin usein vaivaa ketään tasauksen toivossa.
Menee vielä monta kuukautta ennenkuin tasautan latvoja.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 08:42
Kirjoittaja Neriana
*vuodatus alkaa* Olen käynyt kampaaja kaverillani jo tosi pitkään laittamassa tukkaani. Nyt vaan näyttää siltä, että sinne ei ole enää mitään asiaa. Joo, olemme kavereita, mutta kun istun siinä tuolissa haluan, että minua kohdellaan samalla tavalla kuin muitakin maksavia asiakkaita. Soitan aina hyvissä ajoin kaverille ja kyselen anellen koska hänelle sopisi, ja sopiiko varmasti ja en kai häiritse. Yleensä kaveri iloisesti toteaa että tottakai käy ja ei ole muita asiakkaita. Sitten kun pääsen sovittuna päivänä ja aikana paikalle, hän ilmoittaa, että on unohtanut merkitä aikani ja nyt hänellä on muita asiakkaita.. Tällaisia pikku kömmähdyksiä on sattunut aina ja jatkuvasti. Katson asiaa sormien läpi sillä kyseessä on kuitenkin paras kaverini ja minun tukkani ei ole maailman keskipiste..

No eilinen muutti mieleni kuitenkin asiasta..

Jälleen olin kysynyt hyvissä ajoin, että voiko tulla ja sanoi että voi. Kun olin menossa, häneltä tuli viesti, että on unohtanut ja hänen täytyy perua aikani. Ei siinä muuta kuin käännyin sitten takaisin kotiin vaikka olin jo melkein kampaamossa. Otti päähän todella. Hän sitten ehdotti seuraavaa päivää ja että silloin olisi aikaa. Koska hän itse sitä ehdotti, sanoin että tulen silloin (hän ei voisi mokata tätä kun itse kysyi). Menin ja aloitettiin operaatio. Olin sanonut jo ensimmäistä aikaa varatessani, että haluan paljon raitoja, ja hiusten leikkuun (käsittäen koko tukkaa). Laittoin raidat ja mentiin sitten vaikutuksen jälkeen pesupaikalle. Hiuksiani pestessä kaveri vilkuili kelloa ja kysyin mikä nyt on.. Vastasi että hänelle tulee toinen asiakas, itseasiassa käveli juuri ovesta sisään. Ihmettelin, että miten jo nyt asiakas tulee, tässähän menee vielä toinen tunti. Siihen kaverini selitti, että oli laittanut meille aikaa vain 1h 30min.. Vaikka tähän operaatioon on aina mennyt minun kohdallani 3h. Olin ihan, että mitä!?

Kaveri vain tyynesti sitten sanoi, että leikkuu täytyy nyt jättää toiseen kertaan ja hän ei ehdi kuivata tukkaani kokonaan. Olin todella pettynyt, sillä otin raitoja siksi, että tiesin saavani kuivat latvat pois.. Minulla on aina oma harja mukana, samoin jätettävät hoitoaineet. Oma päänahkani on niin herkkä, että kampaan hiukset itse. No nyt sitten kammatessani kaveri vain puhisee, että kun toinen asiakas jo odottaa. Eli toisin sanoen minä olin siinä nyt sitten se syyllinen joka jarrutti asioita. Harjasin hiukseni nopeasti ja kaveri vähän puhalteli sitä föönillä. Lähdin puol märässä tukassa pois, haroittavissa latvoissa ja maksoin 40euroa. Kysyin maksua ja kaveri sanoi että omantunnon mukaan. Kyllähän häntäkin nolotti, mutta hän on kampaaja! Hänen tehtävänsä on varata tarpeeksi aikaa jne. Ja ei ainakaan antaa minun ymmärtää, että minä olen nyt sitten se syyllinen. Mitään pahoitteluita en saanut. Varasin ajan perjantaiksi nyt sitten siihen hiustenleikkuuseen.. Ajattelin soittaa kampaamoon tänään ja perua ajan. Ei minun ole hänellä mikään pakko käydä jos olen vain kamala taakka. Mielummin menen jonnekkin muualle ja maksan hyvin tehdystä työstä. Olen myös aina oma-aloitteisesti sanonut kaverille, että minä maksan juuri sen verran kun hän itse pyytää, raha ei ole ongelma ja mielelläni annan hyvän korvauksen kovasta työstä. (tottakai, mielummin maksan parhaalle kaverilleni kuin jollekkin ventovieraalle).

En ole vihainen, vaan yksinkertaisesti kamalan pettynyt.. Hän on paras kaverini, mutta tämä kampaajanani oleminen taisi jäädä nyt tähän.. *vuodatus sulkeutuu*

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 12:21
Kirjoittaja Pähkinä
^ Minkälaista hintaa, Neriana, yleensä maksat? Ajattelin vain, että eikös tuo 40 € ole 1,5 h työstä aikas vähän (työ + aineet + muut maksut)? Paljonko olisit maksanut, jos aikaa olisi mennyt se toivomasi 3 h? Oletteko yleensä sopineet hinnasta selkeästi ja molempia tyydyttävästi etukäteen? Jos ystäväsi lupaa edullisemmalla hinnalla hiuksesi laittaa, tulisi hänen tietty sitoutua laittamiseen ja varaamaasi aikaan. Mutta jos tulet huomattavasti alhaisemmalla kaverihinnalla (joka ei hänen mielestään ehkä ole riittävä korvaus), huomioi hän ehkä tämän sitoutumisessaan ja ehkä ajattelee, että edullisemmalla hinnalla ymmärrät myös paremmin, ettet ole hänen ykkösprioriteettinsa ja olet valmis joustoihin. Myös ajan varaaminen kaverille edullisemmalla hinnalla normaaliin kampaamotyön perusaikaan, jolloin mahdollisesti olisi tulossa muitakin maksavia asiakkaita, kuullostaa oudolle, jos hän haluaa maksimoida työpuitteistaan saatavan hyödyn. Mutta pohdin siis vain, josko tuo korvaus-asia voisi vaikuttaa suhteutumiseen... ikävä juttu anyway.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 12:32
Kirjoittaja NarnianQueen
^Eikös Neriana tuossa viestissään sanonut, että hän on valmis maksamaan täyden hinnan, eikä rahasta ole kyse?
Kuulostaa oudolta tuollainen kaverin käytös, että kohdellaan ystävää huonommin kuin muita asiakkaita. Ehkä kampaaja itse kokee tarvetta tehdä ns. kaveripalveluksia ystävyyden nimissä... Kokisin itsekin moisen palvelun todella ikävänä ja vaihtaisin kampaajaa. Ystävät erikseen, palvelut erikseen..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 12:36
Kirjoittaja Neriana
^^ siksi kirjoitinkin että olen aina sanonut hänelle että hän määrää hinnan ja minä maksan. Korvaus ei ole ongelma. Hän on pyytäny väristä ja leikkauksesta yleensä sen 50-60euroa. Väri epäonnistui, plus minut passitettiin vettä valuvana pihalle ja silti korvasin hänelle 40e vaikka työ ei ollut minusta lähellekkään sen arvoista tai kohtelu varsinkaan. Ja hän on nähnyt jo ennen kuin aloitettiin että sinne on buukattu toinen perään, miksi ei kertonut sitä jo etukäteen? Oltaisiin voitu tehdä kompromissi ja värin sijasta esim. leikata. Hän nimittäin tiesi että aika loppuu kesken.

Hänellä ei ollut asiakkaita ja sanoi että maanantai ja tiistai ovat aina todella hiljaisia päiviä. Minä ystävällisesti otan aina senkin huomioon, ja yritän tulla silloin kun hänelle se sopii.

Ja jos oletetaan että maksaisin vähemmän kun hän haluaa, niin silti minusta on todella erpäreilua yht'äkkiä perua aika kun toinen seisoo jo kampaamon ovella, ja todeta että hups unohdin. Plus että ei edes anteeksi pyydetä.

Ps. Olen myös hänen kanssaan sopinut että jos hänellä on tarvetta tehdä kassaa tms. niin minulle voi sen kyllä sanoa ja sovitaan joku toinen päivä, tämä siis vaikka päivän etukäteen tai ainakin pari tuntia ennen aikaa. Eli otan senkin hänen kanssaan huomioon. Kerran hän on perunut tästä syystä ja se oli tottakai minulle täysin selvä. Mutta yleensä kyse on vain unohtamisesta tai viitseliäisyttömyydestä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 12:54
Kirjoittaja Pähkinä
^ Samaa mieltä olen siis, että jos lupaa toisen ottaa asiakkaakseen, tulee siihen sitoutua ja hoitaa työnsä hyvin. Mutta jos alunperin olette lähteneet sille linjalle, että maksat kaverihinnan, ei ystävällesi ole ehkä kovin helppoa yht'äkkiä sanoa, että maksapas enemmän (ja selkeästi annat ymmärtää, että maksat sen hinnan, jonka hän pyytää sen sijaan, että itse valitsisit maksaa enemmän). Kavereilta kun nyt yleensäkään ei favoreissa etc. veloiteta normi-taksan mukaan, mikä saattaa välillä johtaa epätyydyttäviin tilanteisiin. Ja vaikka ko. päivät olisivat hiljaisempia ja varatessasi aikaa kalenterissa tyhjää, ovat ne kuitenkin juuri sellaista aikaa, jolloin muitain asiakkaita voi tulla. Jos siis kaverisi ei halua sanoa "ei" muille asiakkaille takiasi, tulisi aikasi jo alunperinkin asettaa esim. iltaan. Ajattelin vain, että kaverillesi tuo edullisempi hinta voi tarkoittaa samaa kuin joustavuus ja rennomman palvelun (lue: ei-palvelua) hyväksyminen. Normihinnalla hän ehkä suhtautuisi paremmin sinuun kuin kaikkiin muihinkin asiakkaisiin. Enkä siis itse ajattele, että näin tulisi olla, mutta toisaalta se kuullostaa aivan inhimilliseltä. Kaverillesi kyse saattaa siis olla saadusta korvauksesta. Ja vaikka olisitkin halukas maksamaan hyvästä työstä ja palvelusta enemmän (vaikka jopa sen normihinnan), ei hän sitä välttämättä tiedä. Tai ainakaan sitä ei ilmeisesti ole tapahtunut.

Mutta siis kuullostaa joka tapauksessa aika epähuomaavaiselta  :-\ .

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 13:05
Kirjoittaja Neriana
Hänellä käy siellä paljon muitakin kavereita jotka eivät edes korvaa hänelle mitään! puhumattakaan että kysyisivät saako tulla.

Olen luullut ottavani hänet kaikin puolin huomioon, mutta en kai sitten ole.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 13:11
Kirjoittaja lynx
Sama mieltä Pähkinän kanssa. Siis musta tossa kannattaisi sopia sitten melkein, että maksaa sen täyden hinnan, jos siis haluaa kaverilla käydä ja tykkää työn jäljestä. Siis mun on ainakin helppo ymmärtää, ettei työaikana mielellään tee kaverihinnalla pitkiä värjäyksiä ja leikkauksia, kun siihen aikaan voisi upottaa vaikka monta leikkausasiakasta. Tai jonkun 150 euroa maksavan ison värioperaation leikkauksineen. Ei tolla duunilla varmaan monikaan kuitenkaan rikastu, ja valtaosa on vuokratuolilaisena ja se asiakkaiden saanti on tärkeää. Mä ehkä tekisin niin jos olisin kampaaja, että pyrkisin tekemään kaveripalvelukset vaikkapa työajan ulkopuolella, jos päivällä muutenkin piisaisi asiakkaita. Sovitte oikeasti ja aikuisesti pelisäännöt, niin ei tarvitse ystävyyttä pistää katkolle moisen takia. Kuulostaa sille, että kaverisi haluaa olla vähän kaikille mieliksi, eikä kehtaa sanoa mitä haluaa tehdä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 13:11
Kirjoittaja MissWorld
^ Tai sitten olet ottanut liikaakin huomioon ja se siksi kuvittelee ettei sua haittaa tommoset jutut? Aika törkeetä käytöstä sua kohtaan kyllä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 13:20
Kirjoittaja -j-
No nimenomaan olen ihan samaa mieltä, että kyllä Neriana on kaverinsa ottanut huomioon.

Kettumaista käytöstä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 13:42
Kirjoittaja Neriana
Olen kysynyt sitäkin, että olisiko parempi jos tulisin hänelle kotiin, niin itse sanoi, että tule kampaamoon kun on sitten hänelle helpompi, ei tarvitse roudata värejä yms. Olen käynyt hänellä kotona ja silloinkin olen aina korvannut värit + levityksestä aiheutuvan työn.

Niinkuin sanoin, en ole ystävyyttä tässä katkolle laittamassa tuollaisen asian takia, lähinnä vain halusin purkaa epäymmärrystäni saamastani kohtelusta. En ole vihainen vaan pettynyt.

Ehkä tosiaan on parempi käydä jossain muualla jatkossa niin ei tule tällaisia sekaannuksia, eikä minun tarvitse olla kenenkään riesana, päinvastoin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 15:56
Kirjoittaja pitkätukka
Kävin tänään eräässä kampaamossa sisällä ja mielestäni tämä kokemus on yksi kauheimmista kampaamokokemuksistani. Ei hätää, hiuksilleni ei tehty mitään  ;D. Oli vain pakko pistäytyä lopultakin ihan työpaikkani vieressä olevassa kampaamossa (Parturi-kampaamo Justu II, Helsingissä Ludviginkadulla), jonka näyteikkuna on aina täynnä Tigejä. Niiden hinnat kiinnostivat. Jos olisivat hyvällä onnella vaikka edullisempia, kuin esim. Hair Supermarketissa postikuluineen?

Hinnat eivät kuitenkaan ole olleet sen kampaamon ikkunassa näkyvillä ja olen miettinyt viime syksystä asti, paljonkohan puteli Moisture Maniac- tai O&H-hoitoainetta mahtaa maksaa siellä. Kävin siis tiedustelemassa asiaa, ja koska olen ylikiltti enkä kehdannut poistua kuultuani vastauksen, ostin kuitenkin pullon. En osta toista kertaa sieltä, koska hinta oli korkea: 250 ml MM-pullo maksoi 20 € (Hair Supermarketista samankokoinen pullo £9,20 eli 9,91 €). Siinä oli jopa 2 € alennusta. Oikea hinta olisi ollut 22 €. Isoja 750 ml MM-pulloja ei ollut ollenkaan.

Myyjä ei ensinnäkään edes tiennyt, mikä pullo se MM on. Hän etsi ihan väärältä hyllyltä ja katseli jotain Curls Rockia ja Fashionistaa. Autoin sitten, että se on tuo persikanvärinen ja lopulta osoitin sitä. Myyjä otti sen näyteikkunasta ja katsoi sitten lettiäni. Totesi seuraavaksi, että tämä 250 ml riittää sulle varmaan ainakin puoleksi vuodeksi. En viitsinyt korjata, että ei varmasti riitä... Edellinen 250 ml pullo kesti reilusti alle puoli vuotta, vaikka en edes käyttänyt sitä kovin ahkerasti. Käytän jatkossa enemmän, koska olen alkanut vakuuttua sen toimivuudesta yhä enemmän, ja olisin oikeasti halunnut nyt sen isomman pullon. Myyjä katsoi sitten, että ai mutta sulla onkin noin pitkät hiukset - mutta hoitoainettahan ei tarvitse laittaa kuin tästä alaspäin (osoitti olkani edessä roikkuvan lettini puoliväliä). En viitsinyt ottaa vastaan saarnaa ja sanoa, että itse asiassa tarvitsee laittaa koko päähän ja harvoin edes pesen shampoolla...

Sain myös sanoa moneen kertaan, että ei, en ole shampoon tarpeessa, vaikka molemmat ostamalla yksittäinen pullo olisikin tullut halvemmaksi. Ei sentään ehdotettu mitään radikaalia leikkausta, kun tulen seuraavan kerran (mitä en varmasti tee, nyt kun hintauteliaisuuteni on tyydytetty :P). Sen sijaan tarjottiin latvojen ja otsatukan leikkausta - joista molemmista suoriudun itsekin aivan mainiosti, kiitos vain. Otsiksen olen leikannut vuosia sitten itse, eikä siihen ole koskenut kertaakaan yksikään kampaaja.

Kauheaa tässä kokemuksessa oli myyjän tuotetiedottomuus. Oletin, että hän olisi tiennyt edes, mikä tuote se Moisture Maniac on. Tämänpäiväinen kokemus ei herättänyt siksi kovin suurta luottamusta kyseistä paikkaa kohtaan. Hoitoaineohje oli varmaan aika standardi tyyliin "shampoo päähän ja hoitoainetta sen jälkeen vain korvien alareunan tasolta alaspäin", joten ei kai siinä mitään. Mä olen pääasiassa CO:ta harrastava juures, joten en ole ihan normaali ja en odottanutkaan, että myyjä olisi ollut siitä tietoinen 8). Tosin mun korvani eivät ole solisluiden alapuolella, joten siinä mielessä mulle ehdotettiin todella vähäistä hoitiksen käyttöä ::). Tein juuri niin ennen juuresteluaikojani eikä tulos ollut kovin kummoinen. Been there, done that.

Plussaa siitä alennuksesta ja kaupanpäällisiksi tulleesta Wellan High Hair 50 ml lakasta. Harmillista silti, että on edullisempaa tilata hoitoaineita toisesta maasta, kuin ostaa kotimaasta työmatkan varrelta. Kalliiksi tuli, mutta säästin tällä kertaa kengänkorkojani, kun ei tarvinnut käydä erikseen postissa hoitispakettia hakemassa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Huhti 2009, 21:12
Kirjoittaja Nukkumatti
Kyllä työntekijän täytyy kampaamossa töissä ollessaan tietää tuotteista, joita siellä myydään. Todella ärsyttävää palvelua, tunnen tuskasi pitkätukka

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 02 Huhti 2009, 06:12
Kirjoittaja pitkätukka
Hämmästyttävintä oli, että se paikka on nimenomaan Tigi-kampaamo. Se on ainoa merkki, jota siellä on näkyvillä. Tuote myös annettiin mukaani hienossa Tigi-kassissa.

Luulisi myyjän nyt sen yhden mainostamansa merkin tuotteet tuntevan edes nimeltä... tai tietävän suunnilleen, minkä värinen pullo on kyseeessä niin, ettei etsi sinisisten joukosta persikanväristä pulloa.  :O

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Huhti 2009, 10:21
Kirjoittaja Maasha
Oltiin pääsiäinen Helsingissä, ja kampissa käydessä päätin sitten leikkauttaa Hairstorella hiukset. Nyt kaduttaa. Kampaajani oli ööh.. "hiukan" kovakourainen ja tuppi suu. Koko operaation ajan nainen oli vain hiljaa, ja näytti siltä että vihaa hiuksiani tai ylipäänsä työtään. En itse uskaltanut sanoa juuri mitään. Hiukseni ovat erittäin kuivat ja huonokunoiset tällähetkellä, mutta se ei häirinnyt kampaajaa tukkaani kuivatessa. Hän kuivasi hiukseni niin että fööni oli kiinni pääkarvoissani. Itku meinasi siinä tulla kun mietin kuinka tukka kärvähtää tässä hommassa, mutten uskaltanu sanoa mitään. Ei ollut mikään hellävaraisin kampaaja tämä. Nooh.. ihan kivan tukan sain kuitenkin :) Toista kertaa en vain taida tuonne mennä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2009, 06:14
Kirjoittaja Miuks
Pakko laittaa tänne oma itkunsekainen vuodatus jos tämä sydämeen särkeminen vähän vähenisi! (Ja tulla joskus hieman parempaan aikaan lukemaan muiden kauhukokemukset..!) Nimittäin muutaman tunnin päästä minun pitäisi olla hehkeän ja onnellisen näköinen uusi ylioppilas - ja tällä hetkellä... No.

En tiennyt, että tuollaista voisi sattua. Otin ajan yo-kampaukseeni johonkin vain satunnaiseen kampaamoon, sillä olin myöhässä liikkeellä ja mistään muualta en onnistunut aikaa saamaan. Hieman jo epäilytti kun kävin etukäteen kertomassa toiveitani (kevyet laineet yms.) ja kampaajaharakka vain käski tulla rullien laittoon edellisenä päivänä. No, eilenpä menin sinne. Täti kävi maanisella raivolla hiusteni kimppuun. Hän vimpsautti pääni altaan päälle ja sitten alkoi se pesu! Välillä luulin, että koko pääni lähti hartioista, sellaista se käsittely oli. Hän laittoi kaikki hiukset - myös pituudet (ja hiukseni eivät ylläkkään kuin lapaluiden alle...) yhteen palloon ja pyöritteli niitä sellaisin ottein kuin joku ehkä huovuttaa villaa - tai vielä kovemminkin, ison shampoo-tujauksen kanssa. Pikainen huuhtelu, ja sitten kuivaukseen. Otteet olivat samanlaiset. En ole kovin hyvä "riitelemään" tai sanomaan vastaan, joten olin vielä siinä vaiheessa hiljaa. Pyyhekuivauksen jälkeen hiukseni olivat yksi iso takkupallo pääni päällä. Siitäpä hän alkoi repiä niitä kammalla. Se oli suuri ja älyttömän kova, tuntui ihan raudalta(!!!), mutta en ole varma, mitä se oikeasti oli. Kun hiukset olivat suunnilleen puoliksi suoraksi revityt (välillä parahtelin tuskasta ja kyyneleet valuivat) täti alkoi kuivata hiuksiani föönillä, joka näytti ennemmin joltain kidutuslaitteelta - suuri ja ruosteenpeittämä (jälleen parit kysymys- ja huutomerkit - mistä moinen oli peräisin?!?!?! Siinä oikeasti oli jotain ruosteelta näyttävää, mutta mistä lähtien föönit on tehty ruostuvista materiaaleista). Hän kuivasi hiuksiani "keskikuumalla", eli hieman viileämmällä, mitä itse suosin, mutta silti melko kuumalla. Ja kas kummaa, ei mitään lämpösuojaa!!!! Tässä vaiheessa kysyin, että mitä ihmettä. Olen neuroottinen hiusteni lämpösuojaamisessa!! Täti sanoi, että ei moisia, sillä ne "lässäyttävät pitkän hiuksen" (MITÄ #%¤%!%#???!?!??!) ja sanoin käyttäväni kyllä ihan menestyksekkäästi muotoilutuotteita, mutta ei. No, hiukset hän kuivasi vain kosteiksi ja jatkoi repimistä (tässä vaiheessa sydän itki verta rakkaudella ja lähes pakkomielteisellä tarkkuudella vaalimien hiusteni puolesta). Kuului nipsnaps ja ripsraps kun hiukset katkeilivat. Kun hiukset olivat suunnilleen suorat (huom. silti takkuiset) alkoi rullien laitto. Sain päähän kuluneet, samettipäällysteiset pikkurullat. Niiden laittaminen oli tuskaisimpia kokemuksiani mitä mulla on ollut... Mutta onneksi suht nopeasti ohi. Alle täti suihkutteli jotain epämääräistä "kampausnestettä" vinot pinot. Sanoi, että kuivaa nopeaan, kun laittaa alkoholia päähän (jälleen: mitä h*******ä!?!?!). Meinasin sanoa, että välttelen alkoholia, kun ei oikein tuo hiuslaatuni sitä siedä alkuunkaan, mutta olin järkytyksestä ymmyrkkäinen pakokauhun hiipiessä mieleeni ja yritin vastailla tädin rupatellessa niitä näitä. Viimein läksin järkyttyneenä ja tuskissani pois. Kotona katsoin vaan peilistä kun päänahka venyili hiusten ollessa tiukasti rullilla ja mietin epätoivoisena ja lähestulkoon masentuneena että millainenkahan kuontalo sitä mahtaa yo-juhlissa olla. Löysyttelin rullia, sillä tuska ei hellittänyt millään, mutta en ottanut niitä pois kokonaan (MIKSI?? Oi, jälkiviisaus). No, surullisena ja huolissani menin nukkumaan, mutta neljältä heräsin kun rullat olivat miten sattuivat. Aloin varovasti irrotella niitä, ja koin järkyttävimmän hiushetkeni (ja muutenkin erittäin järkyttävän hetken). Vaikka irrottelin ne todella helläkätisesti, useimpien rullien, joihin hiukseni olivat tiukasti takertuneet, ympärillä oli hirvittävät tukot hiuksia. Vaikka keräisin harjastani puoli vuotta hiuksia, en saisi samanlaista irronneiden saldoa kuin rullissa oli. Ja Näky on järkyttävä: päässäni on n. 2*5cm kokoisia länttejä, joissa on vain muutamia haivenia jäljellä... Kuontaloni on kuin kynityn Miss Piggyn!!!!!!! Varmaa on, että en mene tänä aamuna tämän... No, sanotaan suoraan - ammattitaidottoman sekopään kynsiin. Ihanaa olla valmistujaispäivänään puoliksi kaljuuntunut, ja lopultkin hiukset ovat karheat, kiillottomat ja - hirveät!!!! Aika melkoinen muutos kiiltävistä, terveistä hiuksista tähän... Ja varmaa on, että en pulita senttiäkään - ennemmin se eukko saisi maksaa minulle hiusteni tuhoamisesta!!!!!!!! Olisi vain kiva tietää, mitä noille nyt keksisi, että näyttäisi edes jotenkin ihmiseltä... Huh, tällainen vuodatus. Voiko kukaan käsittää, että tällaista sattuu!!?!?!?!?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2009, 11:06
Kirjoittaja kuku
^  K-A-M-A-L-A-A-! :o Haluaisitko paljastaa mikä paikka kyseessä?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Touko 2009, 12:33
Kirjoittaja NarnianQueen
Osanotto uudelle ylioppilaalle!!!!!!!!!!! Tässä yksi syy, miksi en koskaan mene ennen juhlia mihinkään kampaamoon, koska en halua ikäviä yllätyksiä. 

Tämän päivän muotoiluun en osaa auttaa, mutta katkeilleet ja kärsineet hiukset kyllä toipuvat öljy -ja  tehismuhitteluissa. Yöksi vain tehohoidot päähän myssyn alle & öljyä latvoihin. Onneksi uutta hiusta kasvaa koko ajan & viimeistään parin kk kuluttua kasvua on tullut sen verran, että ne pahimmat kärsineet latvat voi napsia pois.
Tiedät ainakin, minne kampaamoon et enää koskaan tulevaisuudessa todennäköisesti mene...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Kesä 2009, 23:35
Kirjoittaja Sympatia
Huhhuh kun näitä lukee niin omat kokemukset tuntuu jo niin mitättömille näihin verrattuna :o

Itselläni pahin kokemus on varmaan kuudennella luokalla kun minulla oli vielä silloin nätit tasamittaiset hiukset, jotka ylsivät noin olkapäille asti. Menin paikalliseen kampaamoon, koska äitini siellä myöskin käy. Minulla ei ole hirveästi muistikuvia tapahtuneesta, mutta sen muistan, että menin kampaajalle kuva kädessäni, jotta tulisi varmasti juuri sellainen tukka kun toivoinkin, koska olin leikkuuttamassa lyhyttä tukkaa, jota on todella ärsyttävää alkaa kasvattamaan jos se meneekin pilalle. Kuvan tukka oli siis sellainen lyhyt tukka pienillä pulisongeilla ja muutenkin siis sellainen revityn näköinen.
Mutta kas kummaa, kampaajan penkistä noustessani tukkani oli kuin lyhyt polkka, joka ylsi noin poskipäihin asti. Kaiken kruunasi muhkea takatukka ja se tapa, miten kampaaja laittoi hiukseni: keskipääjakaus ja tottakai latvoja sisään kääntäen. Oli kyllä sen jälkeen moonta monta vuotta etten käynyt kampaajalla ollenkaan. Silloin en edes tajunnut valittaa asiasta.


Tuon jälkeen ei ole pahemmin noita kauheita kampaajakokemuksia tullutkaan vastaan mitä nyt viime käyntini (yleensä en käy kampaajilla kun koulussa usein joku luokkalainen tarjoutuu leikkaamaan) mutta nyt kesälomalla tukkani katkesi ja oli pakko sitten mennä kampaajalle kun olin ihan eri kaupungissa kun luokkalaiseni. Ensinnäkin kun menin kampaamoon, vain yksi työntekijä oli jonkun tukan kimpussa ja kaksi muuta makoilivat vastaanottotiskin luona katsoen minua "älä nyt pakota meitä töihin, justhan tässä päästiin mukavasti istumaan" -ilmeellä. Toinen kumminkin ryhtyi tukkani kimppuun. Pelkkä pesu oli jo sellaista repimistä ja tuntui kun hoitoainettakaan ei olisi laitettu tukkaan ollenkaan ennenkuin alkoi ne "hierontaotteet", aargh kamalaa pään jynssäämistä se oli, ei yhtään mukavaa.
Leikkaamisen nainen teki ihan suht hyvin, tosin oli vähän töykeä ja yritti leikata tukkani vain mahdollisimman nopeasti, mutta melkein jo kiusallani aina huomauttelin mistä pitäisi vielä napsia.
Myöhemmin kotona tarkistellessani tukan niskaosaa paljastui "kiva" yllätys: noin sentin mittaisessa niskatukassani oli ihan kamalia lovia, joita ei voinut vain olla huomaamatta. Olisin kyllä itse silmät kiinnikkin osannut leikata oman takatukkani paremmin kuin kys kampaaja-.-

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Heinä 2009, 09:07
Kirjoittaja -j-
Miuks, Voi Luoja!!!
Ei noin voi tapahtua, eihän???

Ota joku tuttu mukaan henkiseksi tueksi ja vaadi korvauksia!  >:(


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 11 Heinä 2009, 14:09
Kirjoittaja kaizzu
Älkää nyt hyvät ihmiset menkö ainakaan Salon Fizziin! Kävin siellä viimeviikolla ku en omalle kampaajalle päässy ... Hiljainen nuorehko ja todella epävarma nainen leikkasi. Hänelle tuntui olevan mahdoton tehtävä hiusten kerrostaminen tasaisesti. Nyt omistan koloisen takaraivon. Päällimmäisissä hiuksissa on ainakin kolmen sentin pituusero takaraivon eri puolilla, se tekee "vino takaraivo" efektin. Muutenkin pää on laatikkomainen. Lisäksi mulle kävi eka kertaa oikeasti kipeää kampaajalla kun hiuksia suoristettiin. En siis tosiaankaa ole kovin herkkä päänahastani. Mitään en saanu tietenkää sanottua, hiukset ei olis sillä parantunu.  Siis tietenki siitä laatikkomaisuudesta sanoin kahdesti mutta siihen en saanu muutosta. Nyt pitää vaan kestää kesäloma tätä päätä ja mennä syksyllä korjailtavaksi. Jos tälle on mitään tehtävissä vahaan aikaan. 

Siis Varmasti on hyviäkin kampaajia tuolla Fizzissä, oli kuitenkin aika iso paikka. Muut asiakkaat tais olla mummoja

Laitoin tämän eka tuonne "HYviä kampaajia Lahdesta" ketjuun mutta tännehän tää oikastaa kuuluu.... Vaikka varoituksena tän vois laittaauseampaankin paikkaan  :o

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 11 Heinä 2009, 15:07
Kirjoittaja Lalla
Mua on poltettu piipausraudalla (eli sellanen kiva piippausraudan kokonen laikku ohimolla) ja hiuksia on leikelty miten sattuu. Kerran olin aikaisemmin käynyt leikkauttamassa hiukset ja saanut mielestäni kerrankin onnistuneen tuloksen. Kampaamo oli suht kallis enkä muistanut kampaajan nimeäkään, joten päätin mennä toiseen kampaamoon päivittämään mallia. Malli oli suht selkeä eli sellanen pitkähkö polkkatukka, joten pyysin kampaajaa leikkaamaan latvoja hieman, että tyyli säilyy. Noh, leikkaushan siinä tosiaan alkoi ja havahduin jossain vaiheessa niskahiuksieni leikkelyyn. Valmis tuotos olikin sitten täydellinen kopio kampaajan omista hiuksista, eli todella lyhyet niskahiukset ja hieman pidempää edessä - en todellakaan pyytämyt mitään sellaista! Eipä turhaan kehoteta katsomaan myös kampaajan omaa hiusmallia uutta jampaajaa etsiessä... Olin sne verrna järkyttynyt tuloksesta, että en käynyt leikkauttamass ahiuksiani yli vuoteen. Samainen kampaaja leikkasi myös siskoni otsahiukset omituiseksi n. sentin pituiseksi nirhamaksi vaikka hänkin pyysi vain pientä lyhennystä ettei hiukset mene silmiin.  >:(

Onneksi nyt on tiedossa suht hyväja edullinen kampaaja, joka ei pilaa hiuksia  ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Heinä 2009, 11:23
Kirjoittaja Memory
Nyt on pakko itsekkin purkaa tänne, kun tuossa viime viikonloppuna kävin kampaajalla, jolla olen kyllä aiemminkin käynyt. Mutta en tiedä mitä tapahtui, kun ei kampaaja sitten kuunnellut toiveitani ollenkaan ja lopputulos oli, että toinen puoli päästä oli koneella vedetty lähes kaljuksi ja toinen puoli sai (luojan kiitos) pysyä lähes samanlaisena kuin oli aiemminkin. Nyt nämä sitten ovat toiselta puolelta huomattavasti pidemmät kuin toiselta. Ja minähän olin kasvattamassa pitkää tukkaa, että se siitä sitten. Kyllä meinasi itku tulla kun kampaajalta lähdin, mutta itsekkään en saanut tarpeeksi ajoissa suutani avattua, ettei konettaisi hiuksiani :'(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Heinä 2009, 12:38
Kirjoittaja Mustikka
^ :o Mistä ihmeestä kampaaja sai päähänsä ajaa koneella sinun hiuksia?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Heinä 2009, 14:59
Kirjoittaja Memory
Mustikka kirjoitti: ^ :o Mistä ihmeestä kampaaja sai päähänsä ajaa koneella sinun hiuksia?
Kuulemma tulisi tosi makeen näkönen jos toinen puoli ajettaisiin koneella. En vastannut siihen sitten oikein mitään, hymähtelin vain. Onhan tässä omaa vikaa, kun tyhmänä en saa suutani auki kun pitäisi :(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Heinä 2009, 18:06
Kirjoittaja katajainen
^Ärsyttää, kun vähän ujomille ihmisille kampaajalla käynti voi olla aivan jyräävä kokemus, varsinkin jos on sellanen "kampaaja tietää parahaiten, mikä sulle sopii"-tyyppinen täti. Itse olin nuorena todella ujo, enkä todellakaan olisi uskaltanut mennä kieltämään oikein topakkaa tätiä ajamasta puolta päätä kaljuksi.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Heinä 2009, 18:48
Kirjoittaja MissWorld
^ En mäkään kauheasti viitsi mitään sanoa, mutta jos joku olisi aikeissa ajaa mut puoliksi kaljuksi niin kyllä mä siinä vaiheessa suuni saisin auki.  :o

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Heinä 2009, 20:23
Kirjoittaja Memory
MissWorld kirjoitti: ^ En mäkään kauheasti viitsi mitään sanoa, mutta jos joku olisi aikeissa ajaa mut puoliksi kaljuksi niin kyllä mä siinä vaiheessa suuni saisin auki.  :o
Jotenkin taisin sitten ajatella, että ehkä se "kalju" näyttää hienolta, vaikka pelottavalta se kuulostikin, siksi en sitten mitään sanonut, vaikka todellakin olisi pitänyt. :o Minulla oli jo valmiiksi aika lyhyet hiukset toiselta puolelta, n. 4cm, en sitten osannut kuvitella muutoksen olevan niin suuri, kuin mitä se nyt on.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Elo 2009, 10:49
Kirjoittaja ewa
Mun kamalin kampaamokokemus oli Tampereella, kun menin ihan uuteen kampaamoon, kun en ollut vielä kauaa Tampereella asunut. Kampaaja oli aika nuori tyttö, ei varmastikaan vielä ollut kovin kauaa alalla. Hän siinä aluksi kampasi hiuksiani, kun mietittiin mitä tehtäisiin, ja kampaaja totesi, että mulla on tosi liukkaat hiukset. No minä siihen sitten aloin valittelemaan, että no niin on ja vähän liiankin liukkaat, ettei niitä meinaa saada pysymään mitenkään ja ne menee helposti ihan päätä myöden. No kampaaja sitten ehdotti, että hän voisi tehdä hiuksiini "hieman karkeuttavan tehohoidon". Minä tyhmänä heti innostuin enempiä kyselemättä, että no sehän kuulostaa hienolta. Ja sitten se alkoi vedellä päähäni pahan tuoksuista ainetta. 15 min. päästä mentiin pesulle, ja sitten tultiin takaisin peilin ääreen. Mulla loksahti suu auki kun näin itseni peilistä: Mun tummanruskeat hiukset oli muuttuneet tyvestä keltaisiksi ja lopun matkaa oranssin ruskeiksi. Kampaaja oli tehnyt mulle värin poiston!! Kampaaja oli siinä sitten itsekin vähän vaikeana ettei tullut ihan sitä mitä piti, eikä edes tarjoutunut laittamaan samantien väriä päällle, ennen kuin sanoin, että tämän näköisenä en täältä ulos lähde. Sain sitten lopputuloksena kummallisen vaalean ruskean oranssihtavat hiukset (Olen pigmentiltäni sellainen, että oranssi/puhainen on pahin hiusväri mitä mulle voi ikinä laittaa). Kaiken huipuksi tää tyttö meinas ottaa "hiushoidosta" kahden värjäyksen hinnan. Hyvä etten räjähtänyt heti kassalla. Suostuin maksamaan sotkusta puolet yhden värjäyksen hinnasta ja sitten menin kotiin itkemään.

Parin päivän päästä piti mennä uudestaan kampaajalle värjäämään tukkaa tummemmaksi, ja pitkään kesti kasvattaa vaalennuksesta pilalle mennyt hius pois..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Elo 2009, 11:13
Kirjoittaja muutettu
^ No huh huh. On siinä kampaajalla pahasti puurot ja vellit sekaisin :o

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Elo 2009, 15:22
Kirjoittaja nelma
^^ VOI APUA!  :o Mä en kyllä ikinä uskalla enää vaihtaa kampaajaa jos kerta tollasia on liikenteessä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Elo 2009, 20:33
Kirjoittaja Nukkumatti
^^^  Ei hel***  :o Voiko typeryydellä olla mitään rajoja?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 02 Elo 2009, 09:30
Kirjoittaja ewa
Joo, no ei ainakaan kannata uudella kampaajalla teetätyttään mitään ihme "hoitoja" ainakaan kyselemättä. Mutta onneksi olen nyt saanut tukan kuntoon!  :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 03 Elo 2009, 19:38
Kirjoittaja SusannaK
Mulla on kaamein kokemus kampaamosta 2 viikon päästä.. Kävin varkaudessa kampaamossa, jossa en ollut aiemmin käynyt, värjäyttämässä hiuksiani.. :( Mulla oli jopa kuvia mukana, koska varkaudessa käymissäni kampaamoissa (2kpl) ei oltu osattu värjätä hiuksiani oikean värisiksi. Ymmärrän tietty, ettei tummasta saa vaaleaa tuosta noin vaa, täytynee varmaan poistaa väriä yms. Mutta jos mulla on melko vaalea jo ennestään, niin siitä on kuitenki helpompi mennä vaaleampaan suuntaan.. Noh, mennää sitten tähän viimeisimpään kampaamoon..

Mulla oli siis kuvat mukana.. kampaamossa toinen kampaajanainen oli sellainen about 55-60 vuotias, ja toinen jotain 23-28 vuotias iältään, vaikea sanoa just oikaa ikää.. :( Mie innostuin mielessäni, että jeee, nuori kampaaja mulla :) "no sehän varmasti on idearikas, osaa uudet tuulet yms." Näin mietin mielessäni. Tyttö "näyttää" sillai kokeneelta alalla ja että osaa asiansa.

Istuin penkille ja annoin kuvat esille tytölle.Tyttö kuuntelee mun selityksiä, kuinka pitäisi väriä tulla mihinkin. Eli sanoin, että hiusten juuret/tyvi olis tummempia, kuitenkin niin että päällyshiukset olis vaaleampia, mahdollisesti raidoitettu pikkasen tummemmilla raidoilla sekä takaata pitkien hiuksien alla olis sitä samaa tummaa kuin hiusten juureissa/tyvessä.

Tyttö selittää saman tarinan kuin mie ja mie tajuan, ettei tietenkään mun päällys hiuksia saada ihan vaaleiksi, kun sentään on entistä väriä. Ok, näin tehdään,  todetaan..

Noh, tyttö sekoittaa värit. Tulee takaisin yhden ainoan värin kanssa  :-\ Mä ihmettelen mielessä ja kohta ääneen, että kovin on oudon väristä.. Tyttö toteaa, että kyllä se muuttuu kun annetan vaikuttaa. Edelleen ihmettelen mielessäni, että miten koko pään hiukset värjätään kerralla, kun tarkoitus oli tehdä vaaleammaksi päällyshiukset ja osa raidoitetaan ja alle tulee tumma pohja/juuret/tyvi.. No kohta tyttö sanoo, että kohta laitetaan uutta väriä.. AHA? ::) Mä mietin kuumeisesti, että onkohan nää jotain uusia tuulia kampausalalla?? ÖHHHhh.. Mä kun en ole ammattilainen, niin kysyn vaivihkaa kuvaa näyttäen taas, että mä kun haluan tästä punertavasta eroon(entinen väri joku kupari?/vaalea) ja haluan saada vaaleammaksi tätä väriä mutta myös niitä raitoja rikkomaan vaaleea väriä..Juu juu, kyllä se muuttuu kun laitetaan enemmän raitoja... ::)

Tyttö tulee taas väripurkin kanssa. ALkaa nappailla kammalla hiuksia raidoittaakseen.. Ja mie ihmettelen jälleen kerran mielessä.. MItä , laitetaanko nyt vaaleeta väriä suoraan tuon äsken tummaksi värjätyn hiuksen päälle?? :o Ja taas mä mielessä totean että mä olen varmaan nyt tipahtanut kehityksen mukaata pois, kun en tällaista värjäystyyliä ole ennenn nähnyt??!? NOh, tyttö laittaa runsaasti raitoja, levitäää vaalean väriaineen suoraan tummaksi aiemmin värjätyn hiuksen päälle ja foliolla kiinni. No sitten annetaan vaikuttaa värin, laitetaan kuumanhupun alle muhimaan, vai mikä se laite onkaan.. Noh, kun aikansa oin taas vaikuttanut aineet, tyttö tulee hakemaan ja pesee värin pois. Ja vesi on kuumaa, onneksi mä en niin kamalasti pelkää kuumaa vettä, mutta en tosiaan nauti pesuhetkestä. Eikä kertaakaan tyttö kysy, että onko vesi sopivan lämpöistä. :( Ja mä en tässä vaiheessa enää kehtaa aukaista suutani vaan kärsin nahoissani(kirjaimellisesti)... Ei hierota päätä, vaan äkkiä hoitoaine ja sitten huuhtelut ja takas peilin ääreen.

Mä olen niin äimän käkenä, että en osaa sanoa mitään. Sanoja ei tule suusta. Tyttö alkaa kuivaa tukkaa haroen hiuksia käsillään ja kuivaimesta tulee mielettömän kuumaa ilmaa, että tuntuu päänahka välillä palavan. Yritän ilmeillä sanoa, että viileempää kiitos, kun sanoja en saa suusta.. Lopulta tyttö lopettaa, näyttää peilillä tuloksen, enkä mä saa vieläkään suuta auki. MUlla on melkein musta tukka, jossa on keltaisia ohuita raitoja.  :-\ :'(

Mä maksan. Tyttö toteaa, että olis enää viikko töitä jäljellä, lopettaa kuulema kokonaan alalta. Totean mielessäni, että hyvä kun lopetat, ettet pilaa kenekään hiuksia enää.

Tiedän, että olis pitänyt valittaa ja vaatia oikaisua, mutta mä en enää halunnut tuon kampaamon käsittelevän yhtään mun hiuksia, vaan pakko kokeilla jälleen uutta kampaajaa, kun en ole varkaudesta vielä löytänyt sitä oikeaa kampaajaa mulle.. :-\ Vai meniskö sittenki kuopioon..

Mun hiukset näyttää nyt, kuin ne olis ihan pas*aiset väriltään, siis likaiset vaikka oliskin just pesty, tuo väri on niin outo.. hyvin tumman ruskea keltaisilla raidoilla..  :-\ :'(

Mulla oli mukana mm. tällaisia kuvia
http://www.latest-hairstyles.com/galler ... hs-bob.jpg
http://justabouthair.com/funky-hair-sty ... -style.jpg
http://tbn1.google.com/images?q=tbn:O5b ... s-what.jpg
http://4.bp.blogspot.com/_30PRmkOl4ro/S ... rends4.jpg


ennen ne oli tällaset
Kuva Kuva

ja tällaset niistä tuli sitten..
Kuva Kuva

Ja mä halusin ihan vaaleat päältä(paljon vaaleaa)...tummaa alle(alimmille hiuksille).. *HUOH*

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Elo 2009, 08:49
Kirjoittaja Neriana
^ Susqu! älä sure, minusta hiuksesi ovat oikein hienot eikä suinkaa *askan väriset :D Sopii sinulle tosi hyvin!
Ja kyllä tumma väri vielä tuosta vähän haalenee kun aikaa kuluu.

Totta kuitenkin on, että kampaaja ei ole todella tiennyt mitä on ollut tekemässä. Minullakin on tehty tuollainen ns. tuplavärjäys aikoinaan että tumma väri levitetään ensin ja siihen päälle raita-aine, ja ne on onnistuneet ihan okei, eli sellaista kyllä tehdään. Silti lopputulos ei todella vastaa kuvia millään lailla. Minusta olisit ihan hyvin voinut mennä takaisin ja vaatia hyvitystä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Elo 2009, 11:26
Kirjoittaja Neve
Susqu, voin suositella Varkaudessa Puurtilassa olevaa kampaamoa Jokinurmi. Todella mukava ja taitava kampaaja! Tätä suosii myös äitinikin ;)
Ja ihan Leppävirralta löytyy sellainen kuin Nastahius. Oletko kokeillut? :)

Molemmista hyviä kokemuksia, saanut sitä mitä olen halunnutkin. Usein ollut kuvia mukana tai olen valinnut lehdestä paikanpäällä mieleisen värin/mallin ja ovat tehneet juuri sellaista jälkeä kuin toivottu.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Elo 2009, 12:50
Kirjoittaja pitkätukka
^Susqu, ikävää ettei hiuksista tullut sellaiset kuin halusit  :'(. Silti, kuten Neriana jo sanoi, niin eivät hiuksesi kuitenkaan näytä ollenkaan pahalta (eivätkä missään tapauksessa likaisilta noissa kuvissa). Tummat hiukset sopivat sinulle hyvin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Elo 2009, 14:48
Kirjoittaja SusannaK
Kiitti sanoistanne :) Vaikka en saanut mitä halusin, niin kaipa näihinkin tottuu  ;) Nää oikeesti näyttää likaisilta, jos en näitä käännä tai tee jotain pesun jälkeen, tuo väriyhdistelmä ei ole kovin siistin näköinen.. On vaan kamalaa, että kampaaja ei kuuntele mitä asiakas sanoo/näyttää kuvia, vaan huseeraa omiansa. >:( On mulla ollut aiemminkin tummana hiukset, mutta raidat on sentään olleet puhtaan vaaleat, eikä tällaiset "vaalean suuntaiset"... Noh, oppia ikä kaikki, se tarkoittaa vaan että täytyy olla tarkempi mennessä kampaamoon ja tosiaan ottaa selvää, että kampaaja käsittää mitä tarkoitan..

Mä oon käynyt kerran Leppävirralla kyl Elfiksessä ja siel oli ihan hyvä kampaaja. Tuo tyttö on vaan ollut lomalla ja kaiken lisäks mä halusin kokeilla että jos varkaudesta löytäis vakikampaajan, kun noista ihan nuorista ei tiiä pysyykö ne kauaa.. Ehkä mä menen taas Elfikseen tai sit kuopioon..Ennen kävin aina kuopiossa Hairlekiinissa Minnan talossa, mut sieltäkin lähti mun vakikampaajat.. Leppävirran Ruususta en tykkää, eivät oikeen osannut kuten olisin halunnut, samoin yks toinen kampaamo, siel oli sen verran kiree ilmapiiri, ettei tee mieli mennä.. Ainoa kampaaja(se omistaja siis) oli jotenki mieheensä tympääntynyt ja kiroili ihan liikaa mun korville.. :o ::) Joten eipä oikeen innosta Leppävirralla enää muut kokeilla..

Mä oon kai vaativa asiakas, kun tuntuu ettei millään löydy sellaista, joka tekis semmosta mitä haluan... ;D Mä haluan kuitenki jotenkin "räväkkää värjäystä", en mitään mummomaista, vaikka olenkin jo 42vee  >:D :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Elo 2009, 20:26
Kirjoittaja Neriana
^heh :) Tuota mummomaista ne yrittävät ihan kyllä meille nuoremmillekkin :D Luulisi että on sanomattakin selvää ettei tämän ikäinen halua mummomallia, mutta kummasti aina huomaan sellaisen kanssa lähteväni.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Elo 2009, 14:50
Kirjoittaja Mustikka
Munkin mielestä Susqun hiukset näyttää oikein kivoilta, ei ollenkaan mummomaisilta, mutta ikäävähän se on ettei saa sellaisia hiuksia kuin haluaa ja joista maksaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Elo 2009, 13:21
Kirjoittaja Charleen
Susqu, mä tykkään sun uusista hiuksista&nbsp; <3
mutta tajuun kyllä, että jos vaaleempaa halusit niin toihan on sit ihan pilalla&nbsp; :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Elo 2009, 14:51
Kirjoittaja Jessie
Minäkin pidän Susqun hiuksista. Itse tavoittelin yhteen aikaan juuri tuollaista väriä, mutta kun oma tukka puskee vaaleanharmaata juurikasvua niin eihän se pitkään säilynyt mulla hyvännäköisenä.
Eli totta on, ettet saanut rahoillesi vastinetta kun tilasit jotain muuta, mutta ei tuollaista lopputulosta missään nimessä tarvitse hävetä!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Elo 2009, 15:49
Kirjoittaja SusannaK
Kiitos teille ihanille kehuista!&nbsp; <3

Olenpas jälleen käynyt värjäämässä uudessa kampaamossa ja
nyt vihdoin löytyi hyvä ja halpa(värjäys maksoi 30€) kampaamo varkaudesta&nbsp; <3 :l
Nyt olen tyytyväinen tulokseen ;D

Kuva

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Syys 2009, 11:01
Kirjoittaja Densu
tässä tuli taas käytyä kampaajalla, mutta tämä ei ole sinänsä kauhea, mutta *aatanan ärsyttävää. onko kellään ollut sellaisia kampaajia, jotka tuntuu olevan ihan omissa maailmoissaan? viime viikolla sain perjantaiksi ajan, ja olin todella tyytyväinen - vaikka mun fleda ei ylikasvaneenakaan pahalta näytä, on hyvä saada tähän jotain mallia. no, mun fledassa on tosi omituinen malli - kasvatan sivuotsista, eli kampaan mun entisen otsiksen nykyään sivulle, ja haluisin sille puolelle enemmän massaa ja pituutta. muuten on melko ohut, tavallaan tosta takaraivon kohdalta paksuimmillaan, sellanen keesimäinen viritelmä, ilman sheivattuja sivuja. näyttää kivalta jos saa hyvin laitettua.

sitä tämä neitokainen tuskin ymmärsi. ensin selitin hänelle tarkasti että en voi sietää sitä kun leikataan liian lyhyeksi, eli vähän ylikasvanut look on enemmän mun juttu. no neito kuunteli, tai niin ainakin luulin. pesun jälkeen hän sitten alkoi leikkelemään hiuksia. takaosion hän taisi ymmärtääkin, mutta edestä...huhhuh. mulla on korvat esillä, eli korvien kohdalta on leikattu lyhyeksi. olin maininnut siitäkin, ja piti erikseen muistuttaa että joo, siitä tarvitsee ottaa sen ja sen verran, mutta mun oikean puoleinen otsatukka sais säilyä entisellä massallaan. no mitäs vielä, naisen oli pakko hyökätä sen kimppuun seuraavaksi veitsen kanssa. katson hetken että jahas, mitäs mä juuri sanoin? vasemmalla puolella, korvan edessä on pieni massa hiuksia, jäänyt etuhiusten sivuosasta siihen. noh, mä en tiedä miten se on leikattu, kun nyt kun pistän sitä se sojottaa joka suuntaan ja saa minut varsin ärsyyntyneeksi. no, ei tuossa vielä mitään, mutta tapasinpa samalla kampaajan joka ei osaa käyttää suoristusrautaa! pisti jotain suihketta (eikä edes viitsinyt kertoa mitä se on, hmm hmm) ja föönäuksen jälkeen ryhtyi tökkimään mun fledaa sillä. mä aina suoristan koko fledan osissa, mutta tämä neiti taisi päättää vaan suoristaa ton etuhiusosion (ja ihan päin peetä jos näin saan sanoa.) kun tulin himaan, värjäsin fledan ja kävin suihkussa, ihan vaan huomatakseni että mun niskassa on edellään vähän liikaakin massaa ja nää kihartuvat pikkuhiukset tykkää kihartua miten sattuu. just nyt en yhtään jaksaisi liian lyhyttä fledamuotoa joka kihartuu mihin suuntaan tahtoo.

ei niin paha kuin voisi olla, mut ärsyttää se että miten tarkka yritänkin olla, aina osuu eteen joku joka ei silti taida tajuta mitä mä haen. no, kasvamista odotellessa.

//niin ja tossa mistä mä kampaan mun sivuotsiksen sivulle on joku saatanan kohta mikä ei millään mene hyvin. mä pidän, ei, mä rakastan sitä kun etuhiukset on päätä pitkin menevät ja takana on enemmän massaa - no toi tekee siitä täysin mahdottoman, ja pakko laskea se jollain pinnillä. raaaaaaaahhhhh!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Syys 2009, 11:11
Kirjoittaja Neriana
Työkaverini oli menossa ystävänsä häihin ja kertoi kuinka oli varannut kampauksen + meikin jostain kampaamosta ennen näitä häitä. Kaikki naiset kälättivät kahvitauolla ja yritin huutaa melun yli, että onko kampaaja tuttu ja kai olet käyny testikaupauksessa. Ei kuullut ja annoin asian olla. Tämä kyseinen nainen kun on itsekkin kampaaja, valmistunut öh, -70 luvulla eikä tiedä edes mikä on silikoni, mutta silti on olevinaan niin ammattitaitoinen (jaksaa aina mainostaa sitä).

Nyt sitten maanantaina kun tuli töihin alkoi minulle purkautua kuinka hänen kampauksensa ja meikkinsä tehnyt nainen oli ihan tumpleo, tukka oli ollut aivan kauhea ja meikkikin alkanut valumaan jo matkalla kotiin.

Totesin sitten hänelle että itse en juuri tuon vuoksi ikinä menisi ei tutulle tyypille ja antaisi vapaita käsiä. Ei kävisi edes mielessä. Kun ei saanut minulta sympatioita, kuulin kuinka vaahtosi samaa tarinaa eräälle toiselle :D

olen kauhea ja paha ihminen mutta silti vahingoniloinen ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Marras 2009, 18:59
Kirjoittaja BlueBerry
Kauheita kokemuksia on kertynyt muutamakin.. Mainittakoon nyt aluksi vaikka se, kun olin lukiossa, ja pitkän hiusten kasvatuksen tuloksena hiukset olivat vähän yli BSL -pituiset, tummat vaaleilla raidoilla. Menin kampaajalle, ja halusin värin lisäksi hiusten tasoituksen "huonot latvat pois, mutta korkeintaan viisi senttiä saa leikata" näytin vielä sormilla, miten paljon. Lähdin kampaajalta hiukset juuri ja juuri hartioita hipoen. Siitä asti olen kasvattanut ja nyt (4 vuotta (?) myöhemmin) hiukset ovat jälleen reilu BSL.

Toinen pelottava kokemus, jonka voisin mainita, tapahtui viime viikolla. Kampaaja kehui vaalennettujen hiusteni hyvää kuntoa ja kerroin hiustenhoito tottumuksistani. Mainitsin myös sen, että päänahkani on herkkä, ja kampaan hiukset tosi varovasti etteivät ne kulu (kuvailin tarkkaan miten niitä kampaan, ja että märkänä vältän kampaamista, jos joudun märkänä kampaamaan, käytän aina vähintään selvittävää suihketta, kerroin myös, että minua hirvittää jos hiuksista kuuluu ritinää harjatessa). Noh, kun oltiin värit ja leikkaukset saatu tehtyä (ne onnistuivat kyllä hyvin) ja hiukset märkänä tulin pesupaikalta, alkoi kampaaja raastaa hiuksiani muovisella tiheällä kammalla, suoraan juuresta latvaan päin, repien takut auki. Vain ritinä kuului :( Sitten vielä kehtasi "opettaa" minulle, että ei tuo hiuksista kammatessa kuuluva ritinä tarkoita sitä, että hiukset katkeilevat tai kuluvat. Mitähän se sitten tarkoittaa? Hiukset nauravat vai?&nbsp; >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Marras 2009, 19:30
Kirjoittaja Neriana
^ Minäkin olen usein pohtinut että miksi kampaajat käyttävät sellaista ihan minimaalisen tiheää muovikampaa? Itselläni on erittäin herkästi takkuuntuvat hiukset, ja kampa vain takertuu hiuksiin eikä homma suju. Kerran jopa sanoin että kamman vaihto voisi olla paikallaan, kampaaja vain vastasi että kyllä tämä tästä ja jatkoi takkujen repimistä.. Helpommalla olisi päässyt kun olisi ensin kammannut hiukset läpi isommalla harvalla kammalla ja sitten käynyt hiukset läpi tuolla minikammalla.

Ymmärrän jos jotain yritetään levittää ja se halutaan saada tasaisesti yms. Mutta hiusten pesun jälkeen kun hiukset vain täytyy saada selväksi, riittäisi tavallinen harjaus..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Joulu 2009, 09:05
Kirjoittaja BlueBerry
Neriana kirjoitti: ^ Minäkin olen usein pohtinut että miksi kampaajat käyttävät sellaista ihan minimaalisen tiheää muovikampaa?
Taitaa mennä jo vähän OT:ksi, mutta surffailin tuossa HS:n sivuilla ja huomasin, että tuollasta tiheäpiikkistä muovikampaa myytiin nimellä "aukikampauskampa" mainittiin vielä, että kampa on kestävä... mahdetaankohan sillä kestävyydellä ajaa takaa sitä, että mitä kestävämpi kampa, sen lujempaa kampaaja voi repiä? 0_0

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Tammi 2010, 02:44
Kirjoittaja SannaS
Mulla ei mitään hirveitä katastrofeja ole menneisyydessäni, mutta pari epäonnistumista kuitenkin. Muistelin että olisin tähän ketjuun jo kirjoittanut mutta luettuani tämän läpi ei omaa viestiä tullutkaan vastaan.

Joskus lukioikäisenä mulla oli suunnilleen BSL pituiset hiukset, saattoivat olla kauan aikaa sitten värjätyt, mutta juurikasvua ei juuri huomannut. Halusin värjätä aivan hiusten latvat mustiksi, jotain 5cm latvasta, olin nähnyt jossain kuvan ja se näytti mielestäni kivalta. Jotenkin kampaaja kuitenkin onnistui värjäämään hiukseni niin pitkästi mustiksi että kun laitoin ne ponnarille, mustan raja oli juuri ponnarin kohdalla ja muutama lapsi huuteli perääni että "onks sulla peruukki?!" Luulivat vissiin tekotukaksi sitä ponnarista alaspäin. Ei ihan niinkun onnistunut ja kesti aika kauan ennenkuin väri haalistui ja sitten se näytti vain tökeröltä liukuvärjäykseltä tai pitkältä juurikasvulta.

Olin lukiossa silloinkin kun värjäytin ensimmäistä kertaa siinä kampaamossa hiukseni. Sanoin että jotain punertavaa koska punainen väri kuulemma tarttuu mulle hyvin ja onhan se ihan ok väri muutenkin. Jälkeenpäin ajateltuna, olipa hyvin harkittu tuo värivalinta. Kampaaja sanoi että teki edelliselle asiakkaalle sellaisen oikein mukavan näköisen punaisen tukan raidoilla, että tekee mulle samanlaisen. Juu, kuulostaa hyvältä, eikun menoksi. No mulla se värjäystulos oli aivan karmea vaaleanpunainen, jossa oli jotain erivärisiä raidantapaisia. Siis jotain ihan käsittämättömän kauheaa. Onneksi sentään suostuivat korjaamaan sen ilman lisäveloitusta, eikä mun sitä tarvinnut edes vaatia, mutta oli aika rankka käsittely hiuksille. Tuohon aikaan en myöskään hiuksiani ymmärtänyt hoitaa juuri Fructista kummemmilla tuotteilla.

Vakikampaajani on oikein mukava ja hänen käsittelyynsä päädyin hääkampausta suunnitellessa. Hänellä oli hyviä ideoita ja koekampauksessa onneksi huomattiin muutama tärkeä asia, joten hääkampauksesta tuli hyvin onnistunut. En aina pidä hänen tyylistään arvioida hiusteni kuntoa ja antaa "hyviä" vinkkejä. Etenkin kun olin raksalla töissä ja hiusten kunnosta huolehtiminen oli tavallista vaikeampaa. Nyt hän viimeksi aliarvioi jälleen hiustenhoitotapojani mutta totesi kuitenkin että "on nämä nyt paremmassa kunnossa kuin viimeksi, mutta..." Kuitenkin viimeksi värjätessäni lähes vuosi siten tulos oli hyvä ja uskalsin antaa hänelle vapaat kädet. Hiusten käsittely vain saisi täälläkin olla hellempää, kuivaa tukkaa ei tarttisi entisestään rääkätä liian kuumalla föönauksella ja kiskomisella.

Aiemmat kampaajat joilla olen käynyt, ovat sortuneet jokainen tuohon liian kovakouraiseen käsittelyyn, maksaisin vaikka vähän enemmän jos saisin miellyttävää käsittelyä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Tammi 2010, 10:31
Kirjoittaja nelma
Mä oon kanssa ihan rakastunut mun vakikampaajaan, mutta viimeksi piti taas purra hammasta kun hoitiskäsittely oli niin onneton (värjäyksen jälkeen tuuheuttavaa lirua ihan sekunniksi, hyvä varmaan jos koko päähän) ja märät vasta värjätyt hiukset jotka ovat muutenkin ihan hapsullaan raastettiin auki tiheällä kammalla. En kuitenkaan voisi vaihtaa kampaajaa. Hän on niin mukava ja osaa leikata tosi hyvin. Tuntee jo kaikki hiusteni pyörteet ja miten malleilla on tapana asettua. Ihmeen hyvin hiukseni ovat tuota käsittelyä tähän asti kestäneet.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Tammi 2010, 00:26
Kirjoittaja SannaS
Mäkin oon vaan ajatellu että kai ne nyt pari kolme kertaa vuodessa sen kestää... Tärkeämpää on kai se hoito mitä itse niille siinä välillä antaa *ei joulu lihota vaan ne päivät joulun välillä* -tyyliin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Helmi 2010, 21:20
Kirjoittaja BlueBerry
Se tapahtui taas. Olin tänään kampaajalla, ja olen tyytyväinen lopputulokseen kuten aina tämän kampaajan jälkeen. Mutta taas piti raastaa hiukset auki silla tiheällä muovikammalla, meinasi pää lähteä irti&nbsp; :(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 11:29
Kirjoittaja Elluli
Mä inhoan myös sitä että aina kaikki kampaajat lähes repii kosteaa hiusta kammalla auki eikä koskaan kukaan käytä mitään jätettävää hoitoainetta hiuksen suojaksi. Voishan tästä tietenkin sanoa, että "haluan jätettävää hoitoainetta" mutta en ole vaan saanut suutani auki.

Eilen kävin leikkauttamassa ja värjäyttämässä tukkaani ja olen suht tyytyväinen, jos tuota jätettävää hoitoainetta ja kammalla repimistä ei lasketa&nbsp; ;) Seuraava kerta tulee varmaan vasta puolen vuoden päästä aikaisintaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 11:33
Kirjoittaja BlueBerry
Tuo mun kampaaja yleensä vielä muistuttaa mua; "muista sitten aina laittaa hiuksiisi jätettävää hoitoainetta, se on tärkeää varsinkin vaalennettuissa hiuksissa" Sitten hän itse raastaa hiukseni auki ilman mitään jätettäviä.. Ristiriitaista.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 12:25
Kirjoittaja Spirelly
No mulla nyt ei ole mitään erityisiä kauhukokemuksia, mutta olen liian monesti pettynyt Helsingin keskustan kampaajiin. Kaikkia yhdistää törkeällä kiireellä tehty lopputulos ja tehokkuuden/rahastamisen maksimointi.

Viimeisin kokemus oli, kun menin kampaajalle ja ensimmäisenä kysyttiin, että kai puhun englantia. Puhunkin kyllä ihan sujuvasti, mutta tukkasanasto on kyllä vähän hakusessa. Kampaajalla oli selkeä visio siitä, että ohuita hiuksiani tulisi kerrostaa, että ne olisivat kuohkeammat ja vaikka olin päättänyt, että enää ikinä en kerrosta, niin suostuin kuitenkin.Kommunikointi oli hiukan hankalaa eikä kampaaja oikein tuntunut ymmärtävän mikä oli hiuksissa MINUN mielestäni ongelmana.&nbsp; No leikkaus oli varmaan 10 minuutissa ohi ja kampaaja sitten föönasi tukan tulikuumalla föönillä suutin aivan hiuksissa kiinni. Lopputulos näytti hyvältä, enkä sitten tajunnut ihmetellä mitään siinä tilanteessa. Kampaaja ei siis koskenutkaan etumaisiin hiuksiin, joka varsinainen ongelmani oli ja ovat yhä kampaajakäynnin jälkeen. Etumaiset hiukset ovat hapsut, rumat ja suttuiset ja edelleenkin kokonaisilme on niiden takia kuiva, hapsu ja huolittelemattoman näköinen. Harmittaa, että meni rahat hukkaan. Nyt vaan yritän kärvistellä tällä päällä vielä seuraavaan puolivuotisleikkaukseen ja sitten menen kyllä sellaiselle kampaajalle, jolla on aikaa paneutua ongelmaani.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 13:30
Kirjoittaja Elluli
BlueBerry kirjoitti: Tuo mun kampaaja yleensä vielä muistuttaa mua; "muista sitten aina laittaa hiuksiisi jätettävää hoitoainetta, se on tärkeää varsinkin vaalennettuissa hiuksissa" Sitten hän itse raastaa hiukseni auki ilman mitään jätettäviä.. Ristiriitaista.
Musta tuntuu että ne SÄÄSTÄÄ, ihan kaikissa hiustuotteissa. Ei laiteta ylimääräisiä hoito-tai muotoilutuotteita jossei asiakas erikseen pyydä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 13:37
Kirjoittaja Hallonnikas
^ Ilmeisesti mä olen siis löytänyt oikeasti hyvän kampaajan. Se läträä aina ihan innoissaan mulle kutisevaan päänahkaan kaikkia hoitomömmöjä, ja sitä ärsyttää jos asiakas ei anna muotoilla vastaleikattua uutta mallia sillä verukkeella että "on menossa saunaan tänään".. ;D
Eipä ole muuten kertaakaan repinyt mun tukkaani.. Tuli vaan mieleen, anteeksi OT.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 15:22
Kirjoittaja tuutikuu
Syy jätettävien pois jättämiseen on varmasti useimmissa tapauksissa se, että hiuksiasi leikataan. Kosteat, hieman nahkeapintaiset hiukset ovat ihanteellisin käsitellä kamman, sormien ja saksien välissä. Jätettävät tekevät hiuksista turhan veltot ja otteesta karkailevat, ja se vaikeuttaa leikkauslinjan pitämistä suorana.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 15:41
Kirjoittaja Auringonkukka
Elluli kirjoitti:
BlueBerry kirjoitti: Tuo mun kampaaja yleensä vielä muistuttaa mua; "muista sitten aina laittaa hiuksiisi jätettävää hoitoainetta, se on tärkeää varsinkin vaalennettuissa hiuksissa" Sitten hän itse raastaa hiukseni auki ilman mitään jätettäviä.. Ristiriitaista.
Musta tuntuu että ne SÄÄSTÄÄ, ihan kaikissa hiustuotteissa. Ei laiteta ylimääräisiä hoito-tai muotoilutuotteita jossei asiakas erikseen pyydä.
Mä toisaalta luulen että tässäkin on koulukuntaeroja aika paljon, esim. meidän opettaja alusta saakka höpöttänyt jätettävien käytännöllisyydestä ja niitä pitää käyttää kun niitä on, helpottaa huomattavasti oma hommaa ym. ettei lähdetä raastamaan sitä tukkaa irti, tuohan ne jätettävät helpotusta niin asiakkaalle kuin kampaajallekin.. Toisaalta entisessä koulussa esim. oli yksi opettaja joka oli sitä mieltä että lämpösuojat ym. föönin ja rautojen alla on humpuukia ja piti tehdä kaikki hiukselle ilman tuotteita eikä jätettäviäkään saanut käyttää, joten mä tosiaan luulen että opetuksella on suuri vaikutus.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 18:17
Kirjoittaja Elluli
^Arskakukka kerro ihmeessä missä olet töissä, tahtoo kampaajan joka ymmärtää olla repimättä ja laittaa jätettävää&nbsp; :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 19:11
Kirjoittaja Tohtori Sykerö
Mun kampaamokokemukset ovat olleet järjestään niin huonoja, että olen jo pitkään tuunannut hiukseni alusta loppuun itse... >:( &nbsp;Saapahan suunnilleen sitä mitä haluaa. :P




Edit: "Haluaisin tällaisen polkkatukan, kiitos." Kymmenen minuutin päästä tukka on saksittu epämääräiseksi hapsukasaksi, ja kampaaja kysyy: "Hei mitä jos jätettäis tää niskatukka vähän pitemmäks, niin saisit tänne sellaset kivat pikku saparot?" -____-

"Olisko tähän mustaan tukkaan mahdollista saada hopeanvaaleita raitoja?" "Joo eiköhän se onnistu." Lähden kampaamosta kusenkeltaiset raidat tukassani.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 19:14
Kirjoittaja Sinimusta
Eniten ärsyttää, kun raastetaan minun paksua helposti takkuuntuvaa luonnokiharaa sellaisella todella tiheä piikkisellä kammalla ja joskus vielä märkänä&nbsp; ::) Yksi kampaaja kotikaupungissa raastoi kerran ja sanoi:"ootko huomannu, että sulla lähtee todella paljon hiuksia?!?!?!". Joo sen jälkeen en sille mennyt&nbsp; ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 19:25
Kirjoittaja BlueBerry
Mä käyn mun kampaajalla ihan sen takia, kun se "tottelee" mua (&nbsp; :D ), eli laittaa juuri sen värin/sävyn päähän kuin selitän, ja jos haluan, että leikataan 2 cm niin se sitten kanssa leikkaa vain 2cm, eikä mitään 10cm niinkuin yksi kerran leikkasi.. En ole kyllä ennen löytänyt näin hyvää kampaajaa, joka tietää mitä tarkoitan .Ennen hänen löytämistään on tullut muilla kampaajilla paljon huonoja kokemusia. Ainoa huono puoli nykyisessä on se, että hän tosiaan raastaa märkiä hiuksiani sillä tiheällä muovikammalla ilman jätettäviä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 19:57
Kirjoittaja Auringonkukka
Mä opiskelen vielä, mutta Koulutuskeskus UNIKA Kampissa (ja myöhemmin Sirpa Mansner) palvelee ;) tervetuloa vaan! :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Helmi 2010, 22:30
Kirjoittaja caessa
Ensin kun luin näitä, olin niin järkyttynyt joistain tapauksista, että mietin onneksi minulle ei ole tapahtunut mitään noin kamalaa. Mutta sitten tarkemmin miettiessäni, onhan noita kamalia kertoja kuitenkin ollut ihan kiitettävästi... Ainakin monet itkut on itketty tukan takia.

Kerran ainakin kun menin n. 16-vuotiaana "vakkarikampaajalleni" (äiti kävi sen luona ja kun itsekin aloin kiinnostumaan hiusten värjäyksistä sun muista, oli luonnollista siirtyä äidin perässä samaan kampaamoon) minulla oli tarkka visio siitä, millaisen tukan halusin. Olin itse leikannut hiukset haluamallani tavalla sivuilta lyhyiksi, hieman "irokeesimäiseksi". Koska en kuitenkaan luottanut vielä tuolloin omiin värjäystaitoihini, ajattelin että antaa ammattilaisen värjätä, niin saa varmasti haluamansa värin. No, tarkoitus oli saada tummasta tukastani ne lyhyemmät sivut sekä etuhiukset vaaleiksi, suurinpiirtein 7 asteiseksi. Annoin mahdollisimman tarkat ohjeet, mutta tuntuu, ettei kampaaja ollenkaan kuunnellut minua tai välittänyt mielipiteistäni. No, siinä sitten aloiteltiin. Kampaaja jaotteli hiukseni nopeasti ja levitti vaalennusainetta hiuksiin. Ensinnäkin se vaalennusaine... En tajua miten tujuja aineita se käytti, sillä päänahkaani poltti kamalasti (huomioikaamme se, ettei ennen sitä tai koskaan sen jälkeenkään vaalennusaine ole millään tavalla tuntunut epämiellyttävältä päänahassa). No, koska olin ujo, en uskaltanut sanoa siitä mitään... Halusin vain sen vaalean tukan ja kestin hammasta purren kivun. Sitten pesupaikalle ja huuhtelemaan. Kun pääsin takaisin istumaan tuoliini, en ollut uskoa silmiäni. Vaalennetut kohdat olivat kirkuvan oranssit mustilla raidoilla! Tukkaa kuivatessaan ja laittaessaan kampaaja vielä kehtasi kehaista, että tulipa hieno sävy, nuo vahingossa jääneet mustat raidatkin antaa vähän elävyyttä! Äitini oli mukana maksamassa tämän operaationi ja kiltisti maksoi koko hinnan, koska en uskaltanut sanoa, kuinka pettynyt olin lopputulokseen... Tiedän, oma moka, mutta en vain pystynyt tuolloin siihen. Autolle mentäessä äiti kuitenkin sanoi, että huomasi heti ilmeestäni, etten ole tyytyväinen. Kampaajakin varmasti huomasi sen, mutta eihän se tietenkään mitään sanonut, vaikka näytin surkealta. Kotona hiuksia tutkiessa peilillä huomasin kaiken lisäksi, ettei tämän kampaajan jaottelut olleet menneet ihan kohdilleen. Toinen puoli oli ihan ok, mutta toinen lyhyeksi leikattu puoli oli vaalennettu vain puoliksi! Olisiko se oikeasti ollut niin vaikeaa katsoa hieman tarkempaa, minne asti se lyhyt osuus ylettyy, etenkin jos toisella puolella on tehty niin... huoh.

Tämän jälkeen värjäsin hiukset takaisin tummiksi ja en käynyt moneen vuoteen värjäyttämässä hiuksia kampaamoissa ::). Sellaiset traumat jäi taas. Ja tosiaan, tämä ei ole todellakaan ainut kerta. Lähes jokainen värjäyttäminen kyseisessä kampaamossa meni täysin pieleen ja itkin kotona asiaa omassa huoneessani. Ei vain silloin äidin kanssa tajuttu vaihtaa kampaamoa, vaikka kyseinen kampaaja on vieläpä aika kamala luonteeltaan. Esimerkiksi kerran sain kuulla koko hiustenleikkuuaikani hirveää saarnaa siitä, kuinka kampaajalle ei ollut kerrottu, että kyseessä on mallinmuutosleikkaus, eikä pelkkä nopea siistiminen. Sain koko ajan kuulla kuinka nyt on kiire ja "en voi taata lopputulosta, kun pitää näin kiireellä tehdä" ja "seuraava asiakas odottaa jo" jne. Tuolloin en uskaltanut sanoa mitään, istuin hiljaa paikallani saarnaa kuunnellen ja harmitti tällainen väärinkäsitys. Nykyisin kuitenkin sanoisin muutaman valitun sanan takaisin, sillä nyt hiusalalla opiskelleena tiedän, että jo ensimmäisenä vuonna opetetaan, kuinka nimenomaan tuollainen tilanne ei ole koskaan asiakkaan vika. Siitä saa syyttää vain itseään, kun ei osannut kysyä millaista leikataan tai ei varannut riittävästi aikaa.

Onneksi viimein tajusin luopua tästä kampaamosta täysin ja siirtyä ammattimaisempaan kampaamoon. Nyt olen ensimmäistä kertaa löytänyt loistavan kampaamon ja todella miellyttävän kampaajan. Tässä on ainesta Siihen Oikeaan :-*. Kerron näistä kauhukokemuksista varmasti myöhemminkin, kunhan palautuvat mieleen paremmin näiden vuosien patoutumien jälkeen :D.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Helmi 2010, 14:46
Kirjoittaja Tohtori Sykerö
Kun joskus yläasteikäisenä vielä hoidatin hiusmuutokseni pääsääntöisesti kampaajalla, niin mun asenne kampaajia kohtaan oli sellanen alistuva, tyyliin että "no kun ne on kampaajia niin kyllä ne tietää paremmin kuin mä ite, että mitä mun hiuksille voi ja ei voi tehdä, ja että mikä on mulle ja mun hiuksille parasta", vähän niin kuin ne olis ollut jotain jumalia, joilla on jollain mystisellä tavalla jotain suurempaa ja kosmisempaa tietoa ja ymmärrystä hiuksista kuin kellään "tavallisella ihmisellä". ;D&nbsp; Niin mä sitten kerta toisensa jälkeen, kun kampaaja oli tunaroinut mun hiukset suunnilleen miten oli mielinyt, lähdin sieltä kampaajalta häntä koipien välissä ja korvat luimussa kohtalooni tyytyneenä... Noh, onneks se oli silloin. ::)

En kyllä tiedä miten mulla on ollut niin huono tuuri kampaajien suhteen, mutta kokemusteni seurauksena en nykyään uskalla mennä enää kampaajalle ollenkaan. :-X&nbsp; Tuntuu, että kaikilla kampaajilla joihin mä oon törmännyt, on joku oma fiksaationsa johonkin tiettyyn kampaustyyliin tai hiusväriin, ja ne sitten soveltaa niitä omia juttujaan joka asiakkaaseen riippumatta siitä, sattuuko kyseinen malli tai väri sopimaan asiakkaalle tai mitä asiakas itse on esittänyt haluavansa. -___-

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Helmi 2010, 17:48
Kirjoittaja caessa
^ Minäkään en nuorempana vaihtanut kampaamoa töppäilyistä huolimatta, koska ajattelin varmaan, että kaikki kampaajat ovat sellaisia. Jos jokin meni vikaan, vika oli minussa ja hiuksissani, ei kampaajan taidoissa. Sillä yleensä tämä ex-vakkarini osasi leikata ihan hyvin, mutta värjäykset sen sijaan menivät aina pieleen. Joten se on pakko olla se mun tukka joka on vääränlainen, ei kampaaja ;D...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Helmi 2010, 18:24
Kirjoittaja Auringonkukka
Mä oon karttanut kampaajia lähes pääsääntöisesti kokemusteni takia, lukuisista kerroista peräti 3 on ollut toivotunlaisia&nbsp; ::) senpä takia aloin värjäämään hiuksetkin itse yläasteikäisestä että saan varmasti toivotunlaisen tuloksen, leikata en kyllä itse ole omaa tukkaa uskaltanut ja sitä varten ne kampaajat onkin sit lähinnä ollut..

Nyt ei toisaalta enää vieraille kampaajille tarvitse mennäkään mutta jos menisin, menisin Helsingin Stockan Mansnerille syystä että sieltä on tullut paras tukka ikinä ja kampaaja tiesikin asioista jotain.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Helmi 2010, 19:52
Kirjoittaja Jonsu
Kävin viime keväänä kampaajalla samassa kampaamossa kuin yleensä vakkarikampaajallani, mutta kun piti päästä sinne heti niin otin ajan toiselle kampaajalle kun uusi väri piti saada.

Väri oli ihan ok muuten, mutta kampaaja veti aika tujut raita aineet ja ne nyt sitten kerää vedestä kaiken kuparin itseensä ja loistaa nyt vihreänä. Lisäksi kampaajan leikkaustyyli oli outo: käski kallistaa päätä sivulle takaviistoon kun leikkasi sivuja. Lopputuloksena omituinen lyhyempi laattamainen osio oikealla sivulla joka törötti oudosti ja jota ei mitenkään saanut käännettyä nätisti. Hän repi hirveästi juuri värjättyä ja raidoitettua tukkaa tiheällä kammalla että tukkaa vaan pöllysi katkenneena lattialle.

Palasin parin kuukauden päästä vakikampaajalleni ja hän suorastaan järkyttyi tukastani. Joutui aika paljon tekemään "harvennustöitä" että sai tuon omituisen laatan rikottua. Vakkarikampaajani aina läträä päähäni jätettäviä ym. muita tuotteita. Antaa vinkkejä ja osaa leikata just oikein mun vaikean pehkoni. Eikä koskaan napsi liikaa pois kun tietää, että kasvatan. Olen tämän kampaaja siirtyessä toiseen kampaamoon töihin siirtynyt mukana. Ainoa miinus että on niin suosittu että joskus aikaa on vaikea saada.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Helmi 2010, 19:16
Kirjoittaja tiikeri
Kaskun en olekaan tätä ketjua aiemmin huomannut, mut mun on ihan pakko saada jakaa mun elämäni kamalin kampaamo kokemus. Tästä on aikaa kohta kuusi vuotta mutta muistan koko reissun elävästi.

Mulla oli silloin melkin BSL-mittainen tukka jossa oli todella vahva säkkärä permanentti. Rakastin niitä hiuksia todella. Kampaajan kanssa katsoimme yhdessä mallikirjasta mallin, tavoitteena oli hiutusen lyhyemmät ja vähän kerrostettu tukka ehkä jollain sivuotsiksella. Oikeanlainen malli löytyi ja kampaajan kanssa puhuimme että jätetään hiukan pidemmäksi kuin mallissa. Syvennyin lehden lukuun ja kampaaja aloitti tukkani leikkaamisen takaa.

Jossain vaiheessa havahduin kun tajusin saksien klipsuvan korvani kohdalla katsoin varovasti peiliin: Mulla oli just korvien alle yltävä polkkatukka!!&nbsp; :o Olin ihan järkyttyny enkä saanu mitään sanottua. Mallin tukka ylsi hartioiden alapuolelle. Lopuksi kampaaja vielä vetisi mulle ihan kamalan suoran otsiksen. Kampaus oli todella mummomainen ja kaukana siitä mistä oli puhe. Tuijotin lattialle tippuneita kikkaroitani ja yritin olla nyyhkyttämättä ääneen. Lopuksi kampaaja otti pienestä osiosta tukka kiiinni ja veti ne suoraksi tokaisten "näin suorana tää tukka on samanmittanen kun mallissa" Suorana!? Jos ihmisellä on oikein tiukka afropörrö kikkara niin miks sitä kiinnostas minkä mittaiset hiukset ovat suorana kun niitä ei edes saa millään suoristettua?? Maksoin kiltisti ja mutisin ettei kyllä ollu sellanen kun ajattelin niin kampaaja totesi et "kyllä sä totut".

Paljon muitakin onnettomia kokemuksia on joiden johdosta mm. värjään aina tukkani itse. Onneksi nykyinen kampaajani on ollut ihan ok hyvä ja muotoileekin tukkani aina kivasti, viimekertaisin leikkaus kyllä tiputti hänenkin pisteitään, ja nyt en taa enää ole varma minne menisini. Olisi kyllä kiva löytää kampaaja, jolle voisi mennä täysin pelkäämättä. (saa vinkata sellaista hämeenlinnasta&nbsp; ;) ) Taidan olla hankala asiakas&nbsp; ;D


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Helmi 2010, 19:45
Kirjoittaja Luscious
Joskus suuren ketjun kampaamossa aikoinaan halusin tummanruskeaan tukkaani supervaaleita leveitä ns. palkkiraitoja. Siellä oli toinen kampaaja jolla oli sellaiset. Kampaamosta lähdin ihan ihan ohuiden vaaleampien raitojen kanssa :D
Maksoin "monisävyvärjäyksestä". Jälkeenpäin ajateltuna lopputuloshan oli paljon kauniimpi kuin mitä sillon halusin, mutta ei se nyt ihan nappiin silti mennyt tavotteiden osalta. Puolustukseni täytyy sanoa ettei palkkiraidat ollut niin kamalat siihen aikaan mitä nyt!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Maalis 2010, 13:43
Kirjoittaja wilma
Ei koske hiusten leikkuuta kylläkään mutta liittyy kampaamoon. Joskus muutama vuosi takaperin olin hakemassa yhdestä liikkeestä hopeashamppoota. Olin käyttäny ainoastaan sitä crestolin lilapurkkista ( joka oli kyllä aivan loistokamaa! ) mutta olin etsimässä halvempaa kun ei oikein 30€ hiustuote sopinut silloiseen opiskelijabudjettiin. Kyselin siinä sitten jotain vastaavaa tuotetta joka olisi yhtä hyvä kuin tuo, niin myyjä alkoi nauramaan! siis sille kun en TIENNYT mitä olin ostamassa ! Mun mielestä on ihan normaalia kysellä tuotteista että mitä kannattaa ostaa jne, ei normi tallaaja voi niitä kaikkia tietää ! Siihen taisi tulla toinenkin myyjä paikalle joka käkätti minun tietämättömyydelle.&nbsp; ???
Likka/likat oli varmaan jotain juuri valmistuneita parturikoulusta ja ekassa työpaikassa NIIN VIISAINA ja kaikkitietävinä ja parhaina.. just joo. !
Joo vaikea arvata en hakenut sieltä liikkeestä yhtään mitään, ja varmistin kyllä että kaikki tutut ja kaverit kuulee tuosta "palvelusta" mitä sain. Eipä jäänyt kauhean kiva mieli kun sieltä liikkeestä lähdin ulos.
Menin sitten melkein vieressä olevaan toiseen liikkeeseen jossa sain loistopalvelua, kerroin tuosta edellisen liikkeen palvelusta niin kyllä sitä ihmeteltiin että mitä kummaa.
En enää asu edes siinä kaupungissa missä tuo liike on, ja vaikka se olisi viimeinen paikka mistä voisin hakea vaikka ihan perus shampoota niin jää kyllä ostamatta. Ja vaikka kyseiset henkilö(t) ei sielä enää olisikaan töissä, jäisi silti menemättä. Sen verran huonon kuvan siitä liikkeestä olen saanut !

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Maalis 2010, 15:34
Kirjoittaja BlueBerry
^Voi että on törkeää! Sehän on ihan normaalia, että kampaajalta kysytään neuvoja mikä tuote olisi hyvä juuri omille hiuksille. Luulisi, että henkilö joka on asiakaspalvelussa töissä, hallitsee sen asiakkaiden hyvän palvelemisen.&nbsp; ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Huhti 2010, 17:22
Kirjoittaja Liina
Yhdelle sukulaiselle kävi käpelösti hiustenvärjäyksessä vaikka oli käynyt samalla kampaajalla jo kauan. Kampaaja oli innoissaan uudesta hiusväristä/hiusvärisarjasta jonka oli ottanut käyttöönsä ja halusi ehdottomasti kokeilla sitä. Tuloksen piti olla ymmärtääkseni neutraali vaalean ruskea tai keskiruskea, mutta loputulos olikin sitten ihan violetti. Molemmat sitten kauhistu lopputulosta ja kampaaja veti sukulaiseni päähän värinpoiston ja sen jälkeen värin jolloin lopputulos oli epätasainen haalistuneen näköinen vaalea kupari. Tämän näköisenä sukulaiseni sitten lähti kampaamosta. Kampaaja ei velottanut väristä. Sukulainen valitti huonosta väristä sitten niin kauan kuin se oli päässä, mutta hänen mielestään vika ei ollut kampaajassa vaan uudessa hiusvärissä, joka käyttäytyi ihan odottamattomasti.

En vaan ymmärrä miten perusruskeasta saa violetin, varsinkin kun kampaaja oli kuitenkin värjännyt sukulaiseni tukkaa ties kuinka kauan. Vielä enemmän ihmettelen sitä, että miksi värinpoisto tehtiin (varsinkin kun tukassa oli permis), eikö olisi ollut parempi värjätä jollain TUTULLA värillä tummemman ruskeaksi, jotta violetti peittyy? Värinpoiston jälkeen tukka oli ilmeisesti niin kärsiny ettei siihen enää tarttunu oikein mikään. &nbsp;::)

Myös anopillani on välillä mahonginruskeassa tukassa vaaleanpunaiset raidat. Kampaajalla oli kuulemamma tosi kiire, niin ei ehtiny erotella vaaleita raitoja huuhtomisvaiheessa. Ei ollut kampaajan vika, oli vaan kiire &nbsp;::) Vakikampaaja 40 vuotta -> sama hiusmalli 40 vuotta

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Kesä 2010, 22:24
Kirjoittaja Unnu
^ Mä olen kanssa saanut kerran tyveen ihan ihmeellisen violetin vaikka ruskeaa piti tulla, olin ihan&nbsp; 0_0&nbsp; kun näin mitä kampaaja oli saanut aikaan&nbsp; ;D

Mun kauheimpia kokemuksia:

1. Kampaaja levitti värin päähän ja sen jälkeen ihan h*lvetin tiheäpiikkisellä kammalla repi&nbsp; pitkät hiukseni selviksi. Näin miten ohimolta iho venyi päästä varmaan 3 senttiä sivulle, ihmekkös tuo kun on väriaine päässä. HUH. Olin teini enkä uskaltanut sanoa mitään, istuin vaan kiltisti tuolissa. Tämän jälkeen jäin n.40min ajaksi tuoliini yksin istumaan, koska kampaaja lähti takapihalla polttelemaan tupakkaa (asiakaspalvelua?&nbsp; ;D). Lopuksi hän leikkas ihme polkkatukan ja taivutteli latvat sisäänpäin, oikeen totaalinen mummo-look. Mietin että miten se ei tajunnut etten ehkä 14vuotiaana halua mitään sellasta tukkaa, etenkin kun kuljin revityissä vähän roikkuvissa farkuissa ja hupparissa.

2. Kampaaja haukkui hiuksiani tyyliin koko käyntini ajan. "Täähän on ihan läpivärjättykin, blondi kuultaa läpi." Joo, olen värjännyt vaalean päälle tummalla, kyllä. "Onks sulla joku vanha permiski tässä kaikenlisäks ku tää tällee kihartuu?" Ei ole, hiukseni ovat luonnostaan taipuisat. "En mä kyllä tiedä saadaanks me tälle mitään tehtyä..." jne jne. Tällöinkin olin ujo teini, nykyään varmaan nousisin ylös että kiitos, ei tarvii mitään tehdäkkään.

3. Kampaaja ei pessyt blondaria pois tarpeeksi ajoissa, jolloin raidoitetut hiukset palavat poikki. Liimailin lyhyempiä päällihiuksia lakalla pitkin päätä tämän jälkeen vielä kauan.

4. Kampaaja ei suostu tekemään mitä tahdon vaan tekee mitä itse tahtoo. Toiveeni on kuulemma "liian kasaria". Puolen vuoden kuluttua kadulla joka toisella tytöllä oli värjäys jonka halusin. Kumpi meistä olikaan myöhässä hiusmuodin suhteen?

5. Käyn pitkään samalla kampaajalla, pyydän lähes joka kerta jotain uutta, räväkkää, rock-tukkaa. Saan aina täsmälleen samanlaisen keskiruskean puolipitkän vinolla otsatukalla, latvat taivutetaan ulospäin kuten aina.

6. Kampaajat kämmäilevät eivätkä kerro siitä. Esim. korvakoru putoaa viemäriin, paita menee pilalle blondarista, hiukset leikataan vahingossa pilalle jne.

JA NIIN EDELLEEN. En tiedä mistä näitä riittää, vanhemmat tekevät mummotukkia, nuoremmat leikkaavat lovia tai pilaavat värillä jne. Huh. Ainut mikä on taattua lopussa on hinta. :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Kesä 2010, 20:11
Kirjoittaja sininen kissa
Menin tänään "ilman ajanvarausta" -kampaajalle. Oli oikein kuva mukana ja lisäksi selitin, että haluan kerrostetun mallin, jotta voin laittaa hiuksia kuohkeammiksi. Kampaamo oli nuhjuinen ja kampaaja itse kuin pubiruusu. Olisi pitänyt hälytyskellojen soida... Luotin kuitenkin, että kai hän osaa asiansa. No, pituus tuli onneksi oikein, eli rintoihin asti. Mutta hänen käsityksensä kerrostamisesta oli se, että otetaan epämääräisiä hiussuortuvia ja ohennetaan niitä veitsellä vetäen ylhäältä alas asti. Onneksi hän ei ohentanut kovin paljon, joten lopputulos on lähinnä tasapitkä, ja ehkä vielä pelastettavissa. Varasin saman tien ajan nykyaikaisempaan ja trendikkäämpään kampaamoon huomiselle - toivottavasti sieltä saan sen haluamani mallin. Lopuksi kampaaja vielä teki kummallisesti sivujakauksen ja nosti etuhiukset 80-luvun "heitolle". Ja sanoi, että "nythän saat ainakin näitä etuhiuksia laitettua föönillä vähän tuuheammiksi, ja sittenhän voit vaikka laittaa hiuksia kiinni tänne ohimoille joillain pinneillä tai soljilla".&nbsp; ::)&nbsp; Tunsin sen verran jopa sääliä kyseistä kampaajaa kohtaan, että esitin tyytyväistä ja maksoin kiltisti.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Kesä 2010, 20:37
Kirjoittaja Luurankka
Unnu kirjoitti: 2. Kampaaja haukkui hiuksiani tyyliin koko käyntini ajan. "Täähän on ihan läpivärjättykin, blondi kuultaa läpi." Joo, olen värjännyt vaalean päälle tummalla, kyllä. "Onks sulla joku vanha permiski tässä kaikenlisäks ku tää tällee kihartuu?" Ei ole, hiukseni ovat luonnostaan taipuisat. "En mä kyllä tiedä saadaanks me tälle mitään tehtyä..." jne jne. Tällöinkin olin ujo teini, nykyään varmaan nousisin ylös että kiitos, ei tarvii mitään tehdäkkään.
Voi tietty johtua siitä että itse on vanhempi, mutta musta oikeasti tuntuu että ennen kampaajalla käynti meni just noin. "Tää on niin tämmönen, kauheen kuivat latvat, emmä tiedä saako tästä oikeen mitään, sulle ei ainakaan sovi sellainen/tällainen/tuollainen juttu" Ja vali vali. Vähän rakentavampaa sävyä ja asiakaspalveluhenkisyyttä, kiitos.&nbsp; :ts

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Kesä 2010, 12:37
Kirjoittaja Fethenwen
Kyllä on tää erinomaisen opettava keskustelu&nbsp; :) Tietty monet näistä luetuista töppäilyistä ovat aika uskomattomia, mutta kuitenkin sain hyvän kuvan siitä miltä asiakkaalta tuntuu kampaajalla ja mitä kampaajalta odotetaan.
Meinaan opiskella kampaajaksi oppisopimuksella, toivon että töppäilyni jäävät minimaaliseksi :D Tosin olen kampaajien kanssa keskustellu asiasta, ja jokaisella on myös omat töppäilyt kerrottavana. Aina niitä joskus tapahtuu. Useimmat kerrat siitä syystä että asiakas ei osaa kertoa selvästi mitä haluaa.

Itselläni ei ole ollenkaan sen kummempia huonoja kokemuksia, paitsi joku kerta kun teininä sain sienimäisen kampauksen jossain mummo kampaamolla. Mutta muistaakseni en kertonut tarpeeks selvästi mitä halusin.

Hiusten pahoinpitelyä olin tosiaan viime kerralla kärsinnyt,&nbsp; kauheata rääkkimistä kammalla! Hiuksia irtosi tosi paljon, ihan niinkuin se olis jotenkin tämän kampaajan mielestä asiaan kuuluvaa että kammataan pois irtoilevat = katkeilevat hiukset. En sitten muistaakseni sanonnut mitään, juteltiin niin paljon että en ehdinnyt siinä välissä valittaa hiukseni käsittelystä, En vain voi ymmärtää tällaista hiusten kovaa käsittelyä, olisikohan niin että nämä kampaajat eivät koskaan ole tottuneet käsittelemään kunnolla pitkiä hiuksia tai jotain jos niillä ei koskaan itsellä ole ollut pitkiä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Kesä 2010, 15:17
Kirjoittaja Hallonnikas
Töppäilyistä puheenollen.. Tää on ehkä jollekulle ollut kauhein kampaamokokemus, mutta ei siis sattunut mulle. Mun vakkarikampaaja on kerran leikannut asiakasta korvaan joskus taannoin. ;D Oli kuulemma asiakas vähän ihmetelly et mikä kirpas kun ihan saksen kärjillä oli nippassu, ja kampaaja siinä sitten oli kastellu pyyhkeen kylmään veteen ja pitäny sitä siinä korvalla ja kertonu pokkana mitä kävi. Oli kuulemma hävettänyt ihan hulluna.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Kesä 2010, 15:30
Kirjoittaja Marni
^ Ja mua on kampaaja sohassu suoristusraudalla otsaan. Tuli palovamma, onneks ei arpea tullu :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Elo 2010, 20:42
Kirjoittaja lindaw
Hiuksiani tasoitettiin kampaajalla hieman. Käsittelyyn ei sisältynyt edes pesua, tai yhtään minkäänlaista mallinmuutosta, mutta hintaa oli silti 41 euroa. Normaalisti tuolla hinnalla saa jo pesun ja mallinmuutoksen.

Hiuksiani ei pilattu, eli tämä ei varsinaisesti ole mikään kauhukertomus, mutta silti ärsyttää.&nbsp; :#

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Elo 2010, 21:09
Kirjoittaja Camilla
lindaw kirjoitti: Hiuksiani tasoitettiin kampaajalla hieman. Käsittelyyn ei sisältynyt edes pesua, tai yhtään minkäänlaista mallinmuutosta, mutta hintaa oli silti 41 euroa. Normaalisti tuolla hinnalla saa jo pesun ja mallinmuutoksen.
Huh&nbsp; :( Minä kyllä aina kysyn hinnan etukäteen, ettei tulisi noita ylläreitä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Elo 2010, 22:21
Kirjoittaja lindaw
^Joo, olisi todellakin pitänyt kysyä tarkkaa hintaa. Kassalla oli taulukko, jossa oli hinnat 30-45 euroa leikkaukselle. Maksaessani ihmettelin sitä, ja minulle sanottiin niiden alempien hintojen olevan miesten hiuksille. Eikö nykyään ole laitonta erotella leikkauksien hintoja sukupuolen mukaan?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Elo 2010, 09:21
Kirjoittaja wilma
^ Mä olen huomannut että aika useissa kampaamoissa on hinnat jaoteltu siten että parturileikkaukset = miesten hiusten leikkaukset ja sitten kampaamopalvelut/leikkaukset = naisten hiusten leikkaukset.
Ensimmäisenä tulee mieleen hairlekiini jonka nettisivuilla hinnasto on jaoteltu näin.
Inhottavaa kyllä kun rahasti noin kamalasti&nbsp; :( Itse kysyn aina muutamasta paikasta tarkan hinnan, eli kerron millaiset hiukset on nyt ja kuinka haluan että ne leikataan. Itsellä ei ainakaan olisi varaa jos varautuisin johonkin tiettyyn ( luvattuun? ) summaan ja sitten se summa olisikin isompi.. Jäisi ainakin mahdolliset hiustenhoitotuotteet ostamatta.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Loka 2010, 09:21
Kirjoittaja Neriana
Taas tuli eilen koettua lievästi sanottuna kauhea kampaamokokemus.. Kasvattelen reuhkaani ja viimeisestä leikkuusta on yli vuosi *kröhöm* tosin latvat eivät ole olleet mitenkään huonossa kunnossa. Päätin kuitenkin käydä leikkauttamassa pari senttiä latvoista. Tuttu kampaamo, mutta eri kampaaja kun vakkarini oli jäänyt äitiyslomalle.

Hiukset ovat lapoihin asti ja halusin ihan vaan latvat pois n. 2cm ei ohennussaksia tai veistä. Kerroin myös olevani allerginen bonacurelle joten jollain muulla pesu. Hiukset pestiin, mutta se kidutus alkoi jo siinä tuolissa. Kampaaja selvitti märkää, paksua ja takkuista tukkaani tiheällä, pienellä kammalla. AUTS! Sitten tuolissa se repiminen vaan jatkui, mutta en avannut suutani kun ajattelin, ettei sitä enää kauan kestä.. No sitähän kesti, mutta ajattelin vaan, että ei sitä nyt enää kauan kestä.. Yhdessä vaiheessa kampaaja kehtasi ihmetellä kun hiuspohjani oli ihan tulipunainen, että enkai vaan ole allerginen tällekkin shampoolle? Tokaisin, että en usko sen johtuvan shampoosta vaan siitä kampaamisesta.. Meno ei kuitenkaan rauhottunut yhtään. Siinä vaiheessa halusin vaan kotiin. Se oli ihan kamlaa ja voin fyysisestikkin jo huonosti, sain kauhean migreenin (niinkuin yleensäkkin kampaajalla) plus vatsa oli aivan sekaisin ja olin varma, että kohta oksennan.

Loppu oli kuitenkin huippu kun kuulin kampaajan nimen.. Olin lukenut heidän sivuiltaan, että ko. henkilö on vielä joku special kouluttaja! Tyyliin 30-vuoden työkokemus, kouluttaja yms. Pelottavaa, että tuollainen ihminen kouluttaa uusia kampaajia.. Ja kotona kaiken lisäksi huomasin, että hiukset on leikattu ihan epätasaisesti.. Heh, ja minä kun luulin, että latvojen suoraan leikkaaminen on se kaikista helpoin leikkaus..

Ainut mikä ''onnistui'' oli se, että ei leikannut liikaa..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Loka 2010, 13:50
Kirjoittaja Henrietta
^

Auts auts auts!
Mä pelkään sen verran tota "käsittelyä", että en oikein luota kehenkään kampaajaan ja kun käyn leikkauttamassa niin takuulla en anna pestä ja selvitän itse tukkani jo kotona.. Tietty jos värjäyttää niin tuota ei voi välttää, mutta enpä kyllä halua enää värjäilläkään ainakaan kampaajalla.

Tai mitäs jos ottais Tangle Treezerin (vaimikäseoli) mukaansa ja sanois, että koitapa tätä ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Loka 2010, 14:56
Kirjoittaja Neriana
^ niin no toinen vaihtoehto on se, että hiuksia ei pestä ja latvat on ihan räjähtäneet kun kampaaja ei kastele hiuksia tarpeeksi.. siksi otan aina pesun, että hiukset ovat _varmasti_ tarpeeksi märät eikä tarvitse lähteä hirveät saksen vekit päässä kotiin. Olin nytkin pessyt hiukset juuri aamulla, mutta otin pesun, että hiukset on varmasti märät. Kampaaja vaan jo sekotti siinä pestessä hiukset niin kauheaan takkuun, että luoja.. Eikös kampaajat ole juuri niitä jotka jaksavat lehtiin toitottaa kuinka hiuksia ei saa kammata märkänä jne jne. Itse kuitenkin kampaavat, ja pahimmalla mahdollisella tavalla..&nbsp; ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Loka 2010, 15:26
Kirjoittaja Henrietta
^

Aahaa, siis tietämätön tässä päivää.. Onko siis huono juttu jos hiuksia leikataan kuivana?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Loka 2010, 15:43
Kirjoittaja keesha
^ Eikös Nerianallakin ole melko luonnonkihara? Itse en ainakaan lähtisi leikkaamaan kuivana luonnonkiharaa (tai oikeastaan yhtään taipuisaa hiusta), koska lopputuloksesta ei välttämättä tule tasainen jos hius ei ole tasaisen kostea. Kyllä yleensä paras tulos saadaan kun leikataan ensin kostea pesty hius, ja katsotaan vielä kuivana viimeistely ja miten hiukset asettuvat ettei jää sinne mitään ylläreitä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Loka 2010, 10:55
Kirjoittaja Charleen
Mun miehen siskolla on ollut pehvaan asti pitkät hiukset. Eilen sitten meni MUN suosittelemalle kampaajalle ja tää napsas hiukset ponnarille ja katkas. Heitti vielä ponnarin siihen sissin eteen pöydälle &nbsp;::)
sissin hiukset on nyt bsl-mittaset...
Itkuhan sillä oli tullut, reppana &nbsp;:'(

Ennen leikkausta sissi oli kertonut ja näyttänyt että paljonko saa ottaa mutta ilmeisesti tän kampaajan 10 cm on sitten 30-40 cm..
Sissi on nyt tosi surullinen ja epävarma, hänelle tukkansa on ollut aina niin tärkee. Aamulla hän sanoi että "tuntuu, että olen ihan ruma kun katon peiliin, naamastakin ja ihan vaan tän tukkajutun takia!"&nbsp; :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Loka 2010, 12:45
Kirjoittaja bast
^ Kauheeta!&nbsp; :o Just tollasten yllärien takia mä en käy enää kampajalla.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Loka 2010, 14:06
Kirjoittaja wilma
^^ Kauheeta&nbsp; 0_0 Ymmärrän kyllä sen että kaikkia ei voi aina miellyttää ja jokaisella on oma näkemys ja tyylinsä leikata/käsitellä hiuksia mutta tuo menee jo niin törkeäksi että&nbsp; 0_0

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Loka 2010, 15:20
Kirjoittaja Horros
Oijoi, ihan paha mieli tuli itsellekin tuosta&nbsp; :-[

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Loka 2010, 01:42
Kirjoittaja aurinkoutu
Charleen kirjoitti: Ennen leikkausta sissi oli kertonut ja näyttänyt että paljonko saa ottaa mutta ilmeisesti tän kampaajan 10 cm on sitten 30-40 cm..
Tosi kamalaa, mutta kysyikö hän edes jälkikäteen, että mitä ihmettä tapahtui ja miksi? Nimittäin täytyyhän tuollaisesta antaa palautetta, vaikka se ei enää autakaan. Vai tuliko joku täydellinen kommunikaatiokatkos? Kuulostaa kertakaikkisen uskomattomalta vaan. Jos asiakas on selvästi asiansa ilmaissut, niin tuollaisestahan saisi tarjota (huonoksi) korvaukseksi edes ilmaiset pidennykset tai rahat takaisin koko jutusta. Eihän sekään enää mitään paikkaa, mutta että tekijä edes jonkinlaisen eleen tekisi.

Mutta tiedän kyllä, että on nuo kampaajat niin vaan taiteilijasieluja, että jos on vähänkin traumatisoitunut kampaamokäynnistä, niin ei yhtään huvita lähteä tukkanuottasille ja mahdollisesti kuulemaan vastalauseita, vaan ennemmin melkein vain nuolee haavojansa.

Mukavaa, kun itsekin käy nykyään ~joka kuukausi lähinnä sellasella "mitähän kauheata tällä kertaa" -asenteella. Ei paljon enää iloitse kampaajakäynneistä. Ei vain löydy sopivaa kampaajaa Treelta.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Loka 2010, 09:31
Kirjoittaja Charleen
^ ei ollut pahoitellut. olisi vaan halunnut kerrostaa vielä lisää takaa. sissi oli niin järkyttynyt ettei ollut osannut sanoa oikein mitään muuta kuin että "no et todellakaan leikkaa enää yhtään mistään!"

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 08 Marras 2010, 20:57
Kirjoittaja BlueBerry
Tää ei ole nyt mikään varsinainen kampaamokokemus, mutta kampaamoon liittyvä kokemus kuitenkin. Mulla on nimittäin O&H hoitis ihan lopussa ja päätin mennä paikalliseen kampaamoon ostamaan sitä lisää. Ikkunassa mainostettiin tweenejä ja menin sisään etsimään O&H:ta. En sitä löytänyt, joten kysyin kampaajalta, löytyykö niiltä Tigin Catwalk Oatmeal & honey hoitista. Kampaaja oli ihan &nbsp;::) "ei Tigillä taida kuule olla sellaista" Aika hyvä tietämys, ja vielä Tigi-kampaamossa...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 08 Marras 2010, 22:52
Kirjoittaja Mjau
Miunkin on pakko kertoa tänne parit huonot kokemukset:

1. Joskus monen monta vuotta sitten miulla oli bsl-pituiset, erittäin hyväkuntoiset tummanruskeat hiukset. Menin eräällä pienemmällä paikkakunnalla kampaamoon, joka tunnettiin kyseisen kylän ns. parempana kampaamona, hinnatkin olivat sen mukaiset. Olin käynyt muutaman kerran ennenkin tällä samalla kampaajalla ja ollut tyytyväinen lopputulokseen. Vaan tämäpä kerta jäi viimeiseksi...

Noh, halusin tuohon tummanruskeaan tukkaan paljon ohuita vaaleita raitoja. Aloitettiin sitten raidoittaminen hupun avulla. En tiedä mitä ihmettä kampaaja laittoi päähäni, oli vissiin aika tujua vaalennusainetta tai jotain, haisi tosi pahalle. Kun oli hiustenpesun aika ja marssin pesupaikalle, näin pesupaikan yläpuolella katossa olevasta peilistä, kun lavuaari täyttyy irtoavista vaaleista hiuksista!! Näin myös peilin kautta kampaajan ilmeen, oli aika priceless&nbsp; :D Kun palattiin takaisin tuoliin ja peilin eteen, kyselin varovasti, että "mitäs näille hiuksille nyt oikein tapahtui, näyttäisivät katkenneen..." niin kampaaja oli ihan hiljaa ja jatkoi hiusten kuivaamista. Tapahtui siis aika perinteiset, eli vissiin liian jyty vaalennusaine kärventi hiukset poikki. Lopputuloksena ruskea pitkä tukka, jossa oli n. 15cm pituisia vaaleita katkenneita "raitoja" päällä. Kampaaja sanoi vain, että kyllä ne sinne tukan sekaan sekoittuu kun tukka vähän kasvaa. Ei paljoa naurattanut. En muista paljonko kyseinen katastrofi maksoi, mutta sen muistan, ettei täyttä hintaa tarvinnut onneksi maksaa. Ja kuten sanoin, oli vika kerta kun siellä asioin&nbsp; >:(

2. Miulla oli tasainen otsatukka, joka oli todella ylikasvanut. Päätin mennä lyhentämään sitä erääseen heti vapaata-paikkaan. Siinä sitten otsis saksittiin ja kampaaja laitteli sen jotenkuten kuosiin. Maksoin muutaman euron tästä lystistä ja lähdin. Kotona huomasin, että otsis oli leikattu ihan päin p*rsettä, oli vino kuin mikä. Eikä ollut siis vino-otsismallinen vaan erittäin vinosti leikattu tasaotsis&nbsp; :D Jotain hyvääkin tässä tapahtumassa oli, sillä päätin tasoittaa itse kotona otsiksen ja opin samalla siistimään otsatukan itse. Siitä lähtien olen leikannut otsatukkani itse ja aina on tullut hyvä.&nbsp; :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Marras 2010, 04:24
Kirjoittaja pitkätukka
Charleenin siskon miehen kokemus on kyllä ollut järkyttävä. Ihmettelen, miten usein kampaajat leikkaavat vähintään tuplasti sen mitä heiltä on pyytänyt. Onko heillä jokin ihan oma mittakäsityksensä esim. tyyliin "asiakas puhuu senteistä, kampaaja ajattelee tuumina eli sentistä tulee tuuma? Ja 1 tuumahan on 2,54 cm. Omalle kohdalleni ei ole osunut sentään noin räikeää mitan vaihtumista kuin sissillä, mutta pyytämäni max 5 cm leikkaus muuttui kyllä kerran noin 15 cm pätkäisyksi ja silloinkin harmitti. Päädyin sillä kertaa noin BSL-mitasta olkapäille. Olin myös näyttänyt etukäteen ihan konkreettisesti, minkä verran toivoin enintään leikattavan, joten tuskin oli oma vikani etten ollut selittänyt selvästi mitä tarkoitin. Kiltti kun olin, en saanut sanottua mitään muuta kuin sen perinteisen "ihan kiva" kun kampaaja näytti tulosta peilista. Maksoin lystin ja harmittelin sitten asiaa itsekseni.

Tuosta on aikaa jo ainakin 5 vuotta eikä se osunut onneksi sellaiseen ajanjaksoon, että olisin kasvattanut aktiivisesti pidempiä hiuksia. En toivonut silti myöskään paluuta olkapituiseen rikottuun polkkaan. Jos kävisin vielä nykyisin kampaamossa leikkauttamassa hiuksiani ja tapahtuisi jotain tuollaista, olisi kokemus varmasti vielä paljon harmittavampi kuin silloin muutama vuosi sitten. Tuskin olisin enää myöskään yhtä kiltti ja puhumaton, jos pituudesta lähtisi pois reippaasti enemmän kuin olin pyytänyt. Tai mistäs sen tietää varmaksi, miten lukkoon siinä menisi... Enpä taida mennä enää kokeilemaan onneani, vaan leikkaan vastakin itse.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Tammi 2011, 23:56
Kirjoittaja Shimmie
Petin tänään vakikampaajani uuden ehdokkaan kanssa ja sain tuta syrjähypyn ikävät seuraukset.

Pahinta tarinassa on se, etten ollut kampaajani ainoa uhri. Sisareni, joka ei ollut käynyt kampaajalla useampaan vuoteen, kävi hemmottelemassa itseään tuntia ennen minua. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida siinä vaiheessa kun näin siskoni kynityn lirutukan, sillä ennen kampaamokäyntiä hänellä oli puoleen selkään ulottuvat paksut, kohtuu hyväkuntoiset ja kiiltävät hiukset. Kampaajan käsittelyn jälkeen hiukset olivat lyhentyneet niskapituisiksi, muodottomiksi ja ohennussaksilla pilatuiksi.

Pienistä epäilyksistä huolimatta istahdin vuorollani penkkiin ja esitin toiveeni: "latvojen siistiminen ja hiusvärin kirkastaminen raitojen avulla". Sovimme yhdessä, että haemme luonnollisen näköistä, 20cm tummanvaaleaan juurikasvuun ja latvojen lämpimänvaaleaan hyvin soljuvaa vaaleaa sävyä. Ei mitään silmiinpistävää vaan luonnollisen näköistä lopputulosta.

Kampaajan epävarmat otteet ja päättelyt ihmetyttivät myös. Hän mm. kysyi minkä värisiksi muut kampaajat ovat hiuksiani luonnehtineet, vaikka olin hänelle sanonut että 20cm tyvestä on luonnontilassa josta hänen olisi ammattilaisena varmaan pitänyt kyetä itse nähdä sävy. Latvojen siistiminen oli n. minuutin sinnepäin hutaistu toimenpide kuivaan tukkaan tehtynä. Sitten alkoi folionäpertely. Mietin, että onpa neidillä erikoinen tyyli suoriutua folioista verrattuna vakkarikampaajaan ja tuumin sitten vain, että kukin taplaa tyylillään. Väriaineen poispesu sujui ihan ok, föönaustapa oli omalaatuinen, mutta hiukset tulivat kuivaksi. Kampaaja kysyi, että otanko jotakin mömmöä tukkaani. Kysyin mitä hän tarkoitti mömmöllä ja hän esitteli eri vaihtoehdot aina jätettävästä hoitoaineesta hiuspuuteriin. Passasin tarjouksen ja toivoin vain, että pääsisin pian kunnolla näkemään millainen lopputulos oli. Se osoittautui haastavaksi sillä kampaaja ei osannut pitää peiliä takanani siten, että minä näkisin sen kautta hiukseni. Edestäpäin kirkkaissa valoissa lopputulos oli ihan fine. Maksoin ja poistuin putiikista.

Kotiin päästyäni juoksin peilin eteen tarkastelemaan hiuksiani. Päälisin puolin näytti ihan ookoolta, mutta sitten kun erehdyin laittamaan hiukseni poninhännälle paljastui karu totuus:päälikerrosta alemmat hiukset olivat räikeän vaaleasti raidoitettu siten että kylmän vaaleita raitoja oli tummanvaaleassa juurikasvussani n. 5cm välein, raidat alkoivat n. 3cm tyvestä ja lopputulos valehtelematta muistuttaa hyeenan turkkia &nbsp;>:(

Neiti, joka tämän tuplafiaskon sai aikaan, on toinen kampaamon omistajista joten mistään harjoittelijasta tai täydestä untuvikosta ei ole kyse. Harmittaa, etten kuunnellut hälytyskellojani sekä se etten huomannut tätä järkkyä värjäysmokaa kampaamossa. Pidän hiuksiani usein nutturalla tai ponnarilla, enkä todellakaan halua kulkea tällainen 90-luvun kotikuntoisia kumihatturaitoja muistuttava värifiasko päässäni, mutta en myöskään todellakaan halua, että tämä henkilö enää koskee hiuksiini pitkällä tikullakaan.

Tämä lysti maksoi minulle 92 € mistä leikkauksen osuus oli n. 25€. Osaatteko sanoa onko hyvityksen pyytäminen rahana ihan mahdoton ajatus? Haluaisin nimittäin yrittää pelastaa tätä katastrofia yhdessä vakkarikampaajani kanssa (mikäli hän ylimalkain rohkene sotkun seivaamiseen ryhtyä).

Vaikka harmittaa vietävästi - etenkin siskon puolesta - koetan tuudittautua siihen ajatukseen, että hiukset ovat onneksi uusiutuva luonnonvara.

e. päivitystä

Olin yhteydessä kampaajaan ja kerroin tilanteesta hänelle. Kysyin voisiko hän korjata virheen ja sain vastaukseksi: "on ihan normaalia, että raidat lähtevät n.2cm juuresta. Minä en ainakaan osaa niitä sen lähemmäksi laittaa." Lisäsipä hän myös, että asia häiritsee varmaan minua siksi kun hiuslaatuni on hentoinen&nbsp; :o

Ehdotin, että haen mielipiteen ja hinnan raitojen korjaamiseen toiselta kampaajalta ja että tämä alkuperäinen raidoittaja hyvittäisi osan tulevista kustannuksista minulle jotta voin kattaa osan korjauksen tuomista ylimääräisistä kuluista. Kampaaja vastasi, että hän voi korkeintaan antaa minulle hyvitykseksi jonkin tuotteen. Käyn hänen pyynnöstään näyttämässä kuontaloani vielä kampaamossa vaikken näe mitä iloa siitä on jollei asiaa siellä voida korjata eikä palauttaa edes osaa värjäyksen kuluttamastani summasta.

Uskomatonta.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Tammi 2011, 18:13
Kirjoittaja Mustikka
^Kuulostaapa ikävältä! Valitse sitten hyvitykseksi kallein tuote mitä kampaamosta löytyy!
Kyllä minun tukkaan on aikoinaan onnistunut tyveen laittaa raidat. Enkä ymmärrä, miten hennot hiukset asiaan liittyvät. ???

Toivottavasti asia selviää!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Tammi 2011, 20:55
Kirjoittaja hairwreck
Hrrh, jotenkin niin uskomatonta, miten nimenomaan kampaaja-asiakas kommunikaatio voi olla niin vaikeaa. Enemmän olen kuullut kauhukokemuksia, kuin onnistuneita tapauksia. Jos itse olisin kampaaja, kuuntelisin aika hemmetin tarkaan, ennekuin kenenkään hiuksiin uskaltaisin koskea. Itsekään en vuosiin uskaltanut kampaajalle, kun yläasteella kampaaja ei jotenkin tajunnut luonnonkiharaani ja leikkasi, kuin hiukseni olisivat olleet suorat. Tuloksena järkyttävä mummotyyli. En sitten kehdannut sanoa mitään, kun tyyppi oli niin ystävällinen ja mukava.

Onneksi rohkenin kuitenkin vuosi sitten kun mustasta lähdin vaalentamaan (niin monesti nähnyt ikätoverin viikon sisään itse&nbsp; tekemät mustasta blondiin ja takaisin -operaatiot) taas kampaajalle ja olikin tosi hyvä. Nuori tyttö mutta ei yhtään repinyt ja todella ammattitaitoisen oloinen, olisi vielä tasoittanutkin ilmaiseksi. Harmittaa jotenkin näiden hyvien kampaajien puolesta, että niin monet eivät oikein tunnu olevan kovinkaan kiinnostuneita siitä, mitä ihmiset päähänsä haluavat tai mikä ylipäänsä näyttää hyvältä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2011, 09:07
Kirjoittaja wilma
^ Kompsista. Kampaajissa on kyllä suuria eroa, tuntuu että on näitä jotka tekee sitä työkseen siksi koska nyt vain "sattuvat" olemaan alalla. Hiuksia leikataan liukuhihnatyylillä. Sitten on näitä asiakaspalveluhenkisiä ihmisiä jotka tuntuu olevan todella kiinnostuneilta omasta työstään ja haluaa asiakkaalleen parasta mitä osaa. Vahinkoja sattuu ja kokemuksella opitaan mutta kampaajan valtti on kyllä se oma mielenkiinto siihen työhön.&nbsp; :)

Mä olen aina kiittänyt kampaajaa hyvästä työstä ja asiakaspalvelusta jos olen tyytyväinen tulokseen. Yksi kampaaja kerran totesi että pelastin hänen päivänsä, kun aamulla oli tullut pelkkiä haukkuja niin kehu nostatti sitten mielialaa takaisin ylös. Oli ala mikä tahansa niin kyllä mun mielestä siitä kuuluu saada rakentavaa kommenttia, oli se sitten negatiivista tai positiivista.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2011, 12:14
Kirjoittaja Tiinaliina
Shimmien kertomus, uhh, pistää kyllä ihokarvatkin pystyyn. Kyllähän se varmasti kampaajaakin harmittaa jos asiakas ei ole tyytyväinen lopputulokseen, mutta siinä mitataankin ne asiakaspalvelutaidot ja ammatillinen ote... Ei jukulauta, nyt mainostat kaikille ettei sinne kannata ainakaan mennä!

Omalle kohdalle ei ole täyskatastrofia koskaan sattunut, mutta niitä ketkä on täysin ymmärtäny mitä haetaan, on ollut kymmenestä se pari-kolme. Yks parhaimmista leikkauksista on ollut 17 vuotiaan PK-opiskelijan tekemä. Toisaalta ei eräs keski-ikäinen ex-lomittajakaan koskaan aiheuttanut pettymystä, malli oli aina kantajalleen sopiva. Mutta yleisellä tasolla ei todellakaan voi sanoa, että pitkä asiakaspalvelu-ura toisi varmuutta ja näkemystä työhön...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Tammi 2011, 20:35
Kirjoittaja KoJo
aurinkoutu kirjoitti:
Charleen kirjoitti: Ennen leikkausta sissi oli kertonut ja näyttänyt että paljonko saa ottaa mutta ilmeisesti tän kampaajan 10 cm on sitten 30-40 cm..
Tosi kamalaa, mutta kysyikö hän edes jälkikäteen, että mitä ihmettä tapahtui ja miksi? Nimittäin täytyyhän tuollaisesta antaa palautetta, vaikka se ei enää autakaan. Vai tuliko joku täydellinen kommunikaatiokatkos? Kuulostaa kertakaikkisen uskomattomalta vaan. Jos asiakas on selvästi asiansa ilmaissut, niin tuollaisestahan saisi tarjota (huonoksi) korvaukseksi edes ilmaiset pidennykset tai rahat takaisin koko jutusta. Eihän sekään enää mitään paikkaa, mutta että tekijä edes jonkinlaisen eleen tekisi.

Mutta tiedän kyllä, että on nuo kampaajat niin vaan taiteilijasieluja, että jos on vähänkin traumatisoitunut kampaamokäynnistä, niin ei yhtään huvita lähteä tukkanuottasille ja mahdollisesti kuulemaan vastalauseita, vaan ennemmin melkein vain nuolee haavojansa.

Mukavaa, kun itsekin käy nykyään ~joka kuukausi lähinnä sellasella "mitähän kauheata tällä kertaa" -asenteella. Ei paljon enää iloitse kampaajakäynneistä. Ei vain löydy sopivaa kampaajaa Treelta.

Kokeile esimerkiksi näitä:
-Royal Look
-Play
-LuxRoom
-I.L.O

?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Touko 2011, 20:03
Kirjoittaja muibien
Kävin eilen kampaajalla ja halusin platinanvaaleiden pitkien hiusten noin 1,5 cm juurikasvun &nbsp;peittoon. Kampaaja ehdotti, että kokeillaan vaalentaa värillä kun se on hellävaraisempi. Sanoin ok ja oletin tietysti että kyse on vain juurikasvusta. Väri levitettiin juuriin. Sitten mentiin pesupaikalle ja kampaaja alkoi hieroa väriä koko hiusmassaan niin että narina kuului. Hinkutus kesti vaikka kuinka kauan ja siinä kohtaa alkoi tuntua ettei kaikki taida olla hyvin. Ja kun mentiin peilin eteen niin tukka oli muuttunu kauttaaltaan laikukkaan harmahtavan vihertäväksi pörröksi. Siis ihan hirveä!! Kampaaja koitti selittää ettei se ole enää vaalennetun näköinen vaan värjätty beigemmäksi(!) ja että harmaa tuhkaisuus lähtee kyllä pois. En osannut sanoa oikein mitään, ajattelin jotenkin että kyllä tähän tottuu. Mutta on tämä niin hirveä että tekisi mieli itkeä :-[ En oikein tiedä mitä pitäisi nyt tehdä. Toisaalta mun mielestä kampaaja on velvollinen korvaamaan tämän epäonnistuneen sotkun, toisaalta en halua mennä siihen paikkaan enää ikinä. Mahtaako tästä enää saada edes kelvollista kun on niin laikukas ja katkeilleen karhea? Sen tukan haluaisin takaisin mikä mulla oli eilen kun sinne menin :(

Niin ja olin etukäteen kysynyt hinnan ja sen piti olla 45€. Kassalla kampaaja sanoi, että nyt kun värjättiin koko pää niin se on 71€. Surettaa koko homma :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Touko 2011, 20:14
Kirjoittaja julietjones
^ Tuohan on ihan törkeää! Ensinnäkin olet varannut juurikasvun värjäyksen. Jos kampaaja itse päättää värjätä kysymättä koko tukan niin ei siitä voi pyytää lisähintaa! Toisekseen jos lopputuloskin on karsea niin käy valittamassa ja pyydä korvaamaan asia jotenkin. Tuli ihan paha mieli sun puolesta. :-(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Touko 2011, 20:35
Kirjoittaja Luciana
^^ Voi kurjuus. Mene oikeasti takaisin valittamaan. Kävin itsekin hiljattain kampaajalla ja hiukseni katkesivat puolesta välistä. Lopputulos oli vihreä huopapallo. En ole koskaan eläessäni nähnyt niin hirveässä kunnossa olevia hiuksia. Vedin herneen todella pahasti nenääni ja sain korvaukseksi 150 eurolla tuotteita (ihan kuin purkkeja ei olisi ollut jo ennenstään tarpeeksi) ja kaksi uutta värikäsittelyä. Vihertävyys istui niin tiukassa, että värjäsin tänään päälle tummalla kaupan värillä. Oli todella lähellä, etten joutunut leikkaamaan lyhyitä hiuksia. Harmittaa silti vietävästi, koska yleensä värjäilen itse, enkä käy kampaajalla.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Touko 2011, 20:53
Kirjoittaja Tiizku
Ärsyttää niin paljon kun tuommoiset pilaavat kampaajien maineen >:(. Meillä ainakin jos sattuu tapahtumaan moka niin aina korjataan ilmaiseksi (pahimmat mokat ollu vain että esim tyvi saattanut jäädä hiukan vaaleammaksi). Koskaan ei tehdä mitään muuta kuin asiakas haluaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Touko 2011, 21:00
Kirjoittaja muibien
Kiitos tuesta! Soitan huomenna kampaamoon. En voinut kuvitella, että tällaista voi tapahtua. Tukka tuntuu olevan pilalla ja poikki isoilta alueilta, miten tästä enää sen entisen voi saada edes väriltään? :'(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Touko 2011, 08:47
Kirjoittaja -j-
Mietin, miten on mahdollista, että kampaamossa sattuu näinkin pahoja virheitä..?
Kyllä kai kaikki kampaajat on koulutuksen saaneet, vai voiko kampaajana toimia ihan kuka tahansa?
Siis kyllähän sen ymmärtää, että joskus voi väri mennä vähän pieleen, mutta että puolet tukasta katkeaa tai leikataan 1cm:n sijaan 30cm, ym, mitä kauhutarinoita täältä on lukenut.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Touko 2011, 11:46
Kirjoittaja Sinimusta
^Ilmeisesti yrittävät jotakin taiteilijanvapautta&nbsp; ::)

Viimeisin kampaamokokemus oli aika karmea... Jälki on hyvä ja hinta oli halpa, mutta se teko tapa oli kamala. En ole milloinkaan kampaamossa ollut noin tuskissani kivusta. Värin levityksessä kampaaja kiskoi minua tukasta niin lujaa, että pääkään ei pysynyt paikoillaan. Puljun omistaja sitten huuhteli värin minun päästäni, kun se laittaja leikkasi toisen naisen hiuksia. Jos pesisin hiuksiani samalla tavalla kuin se nainen minulla ei olisi kyllä hiuksia päässäni&nbsp; 0_0 Nyhti, veti, kiskoi ja pyöritti niin, että sattui. Ajattelin, että hoitoaineen se levittää varmaa ihan nätisti, mutta ei. Se oli vielä kamalampaa kuin shampoon levitys. Tämän jälkeen siirryin leikattavaksi. Sama repiminen jatkui. Leikkaava kampaaja (sama ihminen levitti värin) repi väkivalloin tiheäpiikkisellä kammalla juuri vaalennetut kohdat auki ilman mitään jätettävää hoitoainetta&nbsp; >:( Normaali hiuksien tasoitus onnistui ilman tuskaa, mutta sitten kampaaja alkoi leikata hiuksiani rikotusti saksilla. veti hiuksen juuresta latvaan päin saksilla ja voin sanoa, että se SATTUI&nbsp; 0_0 Juuri kun ajattelin, että huh se lopetti niin se aloitti sen uudestaan, kun se ei ollut tarpeeksi rikottu. Päänahka oli ihan hellänä tuon jälkeen. En tiedä menenkö tuonne enää, vaikka jälki oli hyvä ja hinta halpa...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Touko 2011, 15:39
Kirjoittaja MissWorld
^ toi kuulostaa kyllä ihan kamalalta, itse en menisi moiseen paikkaan uudestaan. Olisihan siitä voinut huomauttaa että käsittely on 'vähän' liian kovakouraista?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Touko 2011, 22:31
Kirjoittaja kaksisarvi
Ei mitään erityistä, mutta eri kampaajat kynivät tukkani ohueksi liruksi vähitellen parin vuoden aikana joskus teiniaikoinani. Tukka meni päätä myöten ja ponnari oli naurettavan ohut. Lopulta opin sanomaan, että ohennussaksien kanssa ei lähestytä meikäläisen päätä, mutta samoihin aikoihin rupesin blondaamaan ja värjäämään tukkaani ja se pysyi yhtä liruna vuosikaudet kunnes sitten leikkasin kaiken vahingoittuneen pois muutama vuosi sitten ja tukka kasvoi takaisin ja olin ihan yllättynyt. Hiukseni kasvoivat takaisin suht ilmavina ja paljon paksumpina kuin muistin. Kampaajien ohennussaksien takia kuvittelin, että tukkani on ruma liru. Nykyisin leikkaan tukkani itse.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Kesä 2011, 11:30
Kirjoittaja Nukkumatti
Käynti keravan fireheadissa jäi kyllä varmasti viimeiseksi! Pyysin leikkauttamaan huonot latvat pois, sekä keventämään hieman takaa. Kampaaja hoiti homman todella hätäisesti sutaisten, 10 minuutissa ja takaa kevennys taisi päästä tuossa tohinassa unohtumaan. Kampaaja oli kovakourainen ja olin lähes kyyneleet silmissä kun hän repi tukkaani. Kotona valoa vasten katsoin, ja hiukset ovat edelleen kaksihaaraisilla... :-[&nbsp; Arvattavaa sinänsä, kun ei neitonen hommaansa kunnolla hoitanut, ja jopa minä sen näin. Muissa kampaamoissa on ehdotettu muotoilua, mutta täällä homma tyssäsi leikkuuseen. Lisäksi ei puhdistanut karvoja kunnolla, ja jouduin itse pudistelemaan niitä naamastani ja silmistäni ja&nbsp; kaikkialta! Tosi epämiellyttävä kokemus, en suosittele tätä kampaamoa kenellekään&nbsp; >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Kesä 2011, 18:03
Kirjoittaja Ilyasviel
^ keravalta suosittelen riniä ja sieltä Salla-nimistä kampaajaa. Ammattitaitoinen ja käsittelee hiuksia oikeasti varovasti.&nbsp; :O

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Kesä 2011, 23:37
Kirjoittaja Nukkumatti
heh, kiitoksia vinkistä&nbsp; ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Kesä 2011, 07:32
Kirjoittaja Silver
No ei tää nyt taida ihan tänne sopia mutta tuli mieleen joidenkin kampaajien hinku "pilata" tukka niillä omilla ehdotuksillaan.
Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt saada tukasta että se olisi suht koht tasapituinen ja halusin siis vaan että leikataan huonoja latvoja pois tasaisesti. Niin kampaaja sitten juuri ehdottaa ihan päinvastaista että se olisi kuulemma hienompi jos se leikattaisiin V-mallille.&nbsp; ::) Siis jos kampaaja haluaa asiakkaan tulevan toistekin niin silloin ei varmaan sanota että kyllä tämä minun=kampaajan ehdottama nyt olisi HIENOMPI kuin tuo mitä sinä tilasit. Siis!? Huh.
Voi sitä toki suositella mutta ei tuolla itseään täynnä olevalla tyylillä ja tuolla sanavalinnalla.Ainakin omaan korvaan särähti.
Myös juteltiin värjäyksestä niin hän suositteli samaa sävyä suurinpiirtein joka oli hänellä itsellään päässä&nbsp; ;D Värikartasta siis.&nbsp; Eikä kyseessä ollut mikään ihan normaali väri vaan joku ruma (ei tod sovi) punakeltaoranssi.
Monenlaista sitä on nähty näissäkin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Kesä 2011, 00:03
Kirjoittaja -j-
Silver kirjoitti: Siis jos kampaaja haluaa asiakkaan tulevan toistekin niin silloin ei varmaan sanota että kyllä tämä minun=kampaajan ehdottama nyt olisi HIENOMPI kuin tuo mitä sinä tilasit. Siis!? Huh.
Juu kyllä minullakin oli eka ja vika kerta siinä kampaamossa, jossa kampaaja halusi kerrostaa pitkän tukkani (silloin se oli PITKÄ), jotta "ihanat enkelikiharani" tulisivat esiin. Tätä kampaaja siis halusi tehdä suorastaan väkisin ja tuputti käynnin aikana moneen kertaan, vaikka ilmoitin ihan selvästi, että sellainen ei kyllä ole yhtään minun tyyliäni. Piti vielä varmistaa, kun hän tasasi latvojani, että ethän nyt sitten varmasti tee niitä enkelikiharoita, en tahdo.&nbsp; ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Kesä 2011, 19:07
Kirjoittaja hairwreck
Näitä lukiessa tulee mieleen, minkälainen koulutus sisältyy kampaajakoulutukseen asiakaspalvelun osalta? Ihan siis mielenkiinnosta. Eihän ravintolassakaan ehdoteta jotain muuta kuin mitä asiakas on jo pyytänyt, toki voidaan suositella jotain, mutta se on aivan eri asia. Hiuksetkin niin olennaisesti vaikuttavat ulkonäköön ja on etenkin monille naisille niin tärkeä juttu, etten voi ymmärtää, mitä joidenkin kampaajien päässä liikkuu. Toki värit voi reagoida arvaamattomasti jne, mutta jotku virheet selvästi on liittyneet johonkin ihan muuhun. Asiakaskin hakee niin eri asioita, joku haluaa kasvatusvaiheen ylläpitotasauksen ja joku päät kääntävän taiteellisen "tee mitä vain" -luomuksen, kai nyt kampaajakin sen ymmärtää. Miten ne voivat siis yhtäkkiä tarkoittaa samaa joidenkin kohdalla? Eikö asiakas sitten vaan oo osannut kertoa mitä haluaa ja purkaa kiukkuaan sitten syyttämällä kampaajaa? Ymmärtäähän sen, että on varmaan ihanaa päästä käsiksi hyväkuntoiseen ja pitkään tukkaan ja leikellä sitä vähän sieltä ja tuolta, jos enimmäkseen joutuu tekemisiin loppuunkulutettujen hamppukasojen kanssa. Mutta eihän ammattilainen koskaan saisi toimia vain omien tunteidensa ohjailemina. Jotenkin mielenkiintoista, tämä kauhukampaajailmiö on nimittäin tuttu muualtakin kuin tältä foorumilta &nbsp;;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Kesä 2011, 02:50
Kirjoittaja tuutikuu
Kyllä kauhukampaajailmiö on ihan yhtä yleinen kuin esimerkiksi kauhuravintola-annos tai kauhulääkärikäynti. Siinä missä muillakin aloilla, asiakaspalvelutilanteet ovat aina viime kädessä kahden keskenään kommunikoivan ihmisen kemiaa, ja toisaalta valitsemaansa palveluun/tuotteeseen voi olla tyytymätön vaikka miten hyvin toivomuksensa esittäisi. Asiakaspalvelua painotetaan kampaajan koulutuksessa hyvinkin paljon ja se huomioidaan koko ajan pitkin opintoja - mikään koulutus ei kuitenkaan tee kampaajasta ajatustenlukijaa. Toisin sanoen, hiusalalla haastavinta on asiakkaan toiveiden kartoitus, sillä tulkintatapoja hiustyyleistä on yhtä monta kuin on asiakasta ja kampaajaakin. Itse kampaajan työtä tekiessäni ikäviä tapauksia olivat nämä "tee mitä tykkäät" ja "sinunhan se pitäisi tietää" -asiakkaat, sillä jokaisella taatusti oli jokin mielikuva valmiina päässään minkä näköisenä tahtoisi tuolista nousta. Onko asiakkaan perusteellinen haastatteleminen ammattitaidottomuutta? Ja sitten kuulee "enhän minä voinut sille mitään kun se ei kysynyt". Edellinen latvojen tasauttaja tuumaa "eihän tästä mitään lähtenyt" ja seuraava itkee menetettyä senttiään. Pitäisi olla rohkeat otteet, mutta ei saisi hipeltää tai olla varovainen. Voisin laatia laajan kuvalajitelman erilaisista hiustyyleistä, jotka kaikki mahtuvat toiveen alle "kerrostettu ja punertava". Pitäisi välttää vaivaantunutta hiljaisuutta, mutta yhtään liian henkilökohtaista tai kantaaottavaa ei voi jutella. Musiikkikin kampaamossa voisi olla mieluusti yhtäaikaa rauhoittavaa, nykyaikaista, menevää, inspiroivaa, viihdyttävää, ei liian hiljaisella mutta sopivasti naapurin jutut peittävällä volyymilla. Jne jne. Kampaajakin on vain ihminen ja persoona. Varsinkin vuosia työkokemusta omaava varmasti jo rutinoituu tekemään asiat omalla tavallaan - ei kymmeniä ihmisiä viikossa tiukalla aikataululla palveleva henkilö voi kyetä taipumaan hetkessä aina eri asiakkaan toiveisiin parin minuutin haastatteluvaiheen jälkeen.

Kehottaisin kaikkia sitkeästi etsimään kampaajaa, jonka tyylitaju tuntuu omalta.

(Tämä ei siis mikään henkilökohtainen hyökkäys hairwreckiä kohtaan - vain kampaajan työstä luopuneen sopivaan saumaan sattunut avautuminen ;) )

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Kesä 2011, 09:23
Kirjoittaja hairwreck
^Enkä minäkään hyökännyt kampaajia kohtaan. Lähinnä mielenkiinnosta ihmettelin asiaa ja liittyen nimenomaan kauhukampaajakokemuksiin, ei siihen ammattikunnan varmasti suurinpaan osaan eli ammattitaitoisiin kampaajiin. Kun omasta mielestäni juuri kampaamokäynti näyttää olevan on se mikä usein harmittaa. Lähinnä siis yritän miettiä miksi niin on, mutta ymmärrän, että otit asian henkilökohtaisesti, jos itsekin olet ollut kampaaja, kyllähän viestini vähän hyökkääväksi saattaa tulkita. Pointtina oli kuitenkin ne käsittämättömimmät kommunikaatiokatkot, jolloin lopputulos ei tosiaan vastaa edes hämärästi sitä, mitä selkeästi on pyydetty, lisäksi tietty nämä repiminen, väärin laskuttaminen jne.

Ajatusten luvusta en myöskään puhunut, vaan nimenomaan siitä, että ammattilaisen pitäisi osata (ja yleensä osaakin) kuunnella ja tulkita asiakkaan ääneen esittämiä toiveita. Ja vaikka kuinka rutinoitunut olisi, ei se oikeuta laiminlyömään yksittäisen asiakkaan tilannetta. Viestisi kyllä selvitti asiaa osittain, kuten itsekin sanoit, haastavinta on nimeomaan asiakkaan toiveiden kartoitus. Eli sitä vähän ajoinkin takaa, silti ihmetyttää miksi juuri kampaajista kuulee niin paljon valitusta. Tosin spekuloin sitäkin jo edellisessä viestissä, että vikaa on varmasti molemmissa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Kesä 2011, 12:03
Kirjoittaja tuutikuu
Hiuksiin jää epäonnistuneesta työstä pitkään näkyvä jälki, toisin kuin vaikka kosmetologikäynnin voi vain unohtaa. Ymmärrän kyllä miksi siis kampaajan virheet aiheuttavat totista kauhua :) .

Erilaisten tyylien hallinta ja sosiaaliset taidot ovat kuitenkin valitettavasti sellaisia, mitä ei missään koulussa opeteta - ne kumpuavat sitten kampaajasta itsestään kokemuksen ja oman aktiivisuuden kautta. Kampaaja on perinteinen käsityöammatti, johon varmasti hakeutuu paljon henkilöitä joiden vahvuus ei ole esim. teoreettisissa tai matemaattisissa aineissa. Tämän kanssa hieman ristiriidassa on se, että moni kampaaja päätyy kuitenkin työskentelemään yrittäjänä, jossa vaaditaan vähintäänkin alkeellista liiketalouden tuntemusta. Palvelun hinnoittelu on myös alalla haastavaa, kun määritelmien rajat ovat häilyvät.

Herkullinen aihe keskustella ja hairwreckille kiitosta asiallisesta vastauksesta - pahoittelen jos ensimmäinen viestini sisälsi tuohtumuksen sävyjä :) . Halusin kuitenkin tuoda esiin koko ketjua lukiessani heränneitä ajatuksia kampaajan näkökulmasta. Harva tulee ajatelleeksi kuinka haastavaa oikeasti on työstää niinkin henkilökohtaista ja monille persoonaa ilmentävää aluetta kuin hiukset.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Kesä 2011, 16:38
Kirjoittaja hairwreck
Jep, yleensä onneksi pysyy asiallisena tällä palstalla keskustelut (toisinkuin monilla muilla nettipalstoilla hehe) ja asioista voi väitellä jopa pääsemällä jonkinlaiseen loppupäätelmään &nbsp;;D Tosiaan, varmasti todella haastava ala kun jälki on senverran pysyvää. Ehkä juuri vaatikin sen rohkean otteen, minkä moni saattaa kokea ylimieliseksi tms. Mahdotonta miellyttää joka asiakasta, varsinkin kun hiusta on aikaisemmin saatettu käsitellä vaikka millä, eikä asiakkaalla itselläänkään välttämättä ole tietoa siitä, mita aiemmin on tehty. Ja tosiaan olen itsekin ollut todella tyytyväinen esimerkiksi oman hiukseni värjäyksiin kampaajalla, leikkaus taas ei ole miellyttänyt lainkaan. Mukavia ovat olleet kohdallani kaikki kampaajat, tosin se ehkä tekee vielä vaikeammaksi ilmaista, jos on tyytymätön lopputulokseen &nbsp;:D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Kesä 2011, 18:38
Kirjoittaja keesha
Ainakaan ite en ymmärrä, miten jotkin kampaajat käsittävät joskus niin väärin sen pituuden, mistä asiakkaan kanssa on sovittu. "Pari senttiä pois" joka onkin kymmenen senttiä. Mutta oon itekin törmännyt näihin (asiakkaana) joten jossain kohti täytyy tulla väärinymmärrys. Asiakaspalvelun opetuksessa korostetaan kyllä juuri sitä, että se yhteinen käsitys pitäisi löytää ennen kuin aletaan tekemään. Ja kuvia ja värimalleja kannattaa käyttää hyväksi. On kuitenkin otettava huomioon, ettei asiakas aina ymmärrä, ettei esimerkiksi leukamittaisista hiuksista mitenkään saa olkapäille ulottuvaa hiusmallia. Toiveet voivat olla epärealistisia jo alusta alkaen, jolloin pettymys on aika varma. Tarkoitus onkin, ettei luvata asiakkaalle semmosista, mitä ei voi toteuttaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Kesä 2011, 23:03
Kirjoittaja Kunis
Varmasti paka-koulutuksessa riittää paljon varsinaista asiaa, mutta olen kieltämättä yllättynyt, ettei palveluammattilaisille sinällään valmenneta asiakkaan kohtaamista.

Kysyin kerran eräältä kampaajalta, että jännittääkö häntä tössään, kun tukka kuitenkin on monilla hyvin tärkeä ja henkilökohtainen asia. Vastaan sain hämmästyneen ilmeen ja "ai, niin, hmm." Voiko olla, ettei vaativan asiakkaan kohtaamiseen valmenneta kouluissa? Ettei edes jotakin pientä johdantokurssia tai esilukua kirjassa? Kouluista pääsee läpi työelämään ihmisiä, jotka eivät tajua kajoavansa ihmisten ehkä vaivoinkin hoitamaan yksityiskohtaan, johon usein harva asiakkaan tuttukaan saa koskea. Ja sellaisen typin käsittelyssä oli parhaillaan. Iik.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Kesä 2011, 02:24
Kirjoittaja Auringonkukka
Kaarne kirjoitti: Varmasti paka-koulutuksessa riittää paljon varsinaista asiaa, mutta olen kieltämättä yllättynyt, ettei palveluammattilaisille sinällään valmenneta asiakkaan kohtaamista.

Kysyin kerran eräältä kampaajalta, että jännittääkö häntä tössään, kun tukka kuitenkin on monilla hyvin tärkeä ja henkilökohtainen asia. Vastaan sain hämmästyneen ilmeen ja "ai, niin, hmm." Voiko olla, ettei vaativan asiakkaan kohtaamiseen valmenneta kouluissa? Ettei edes jotakin pientä johdantokurssia tai esilukua kirjassa? Kouluista pääsee läpi työelämään ihmisiä, jotka eivät tajua kajoavansa ihmisten ehkä vaivoinkin hoitamaan yksityiskohtaan, johon usein harva asiakkaan tuttukaan saa koskea. Ja sellaisen typin käsittelyssä oli parhaillaan. Iik.
Mä luulen että tässä on enemmänkin kyse persoonakohtaisista eroista kuin koulutuksesta, siitä huolimatta että kyseessä tosiaan on käsityöammatti on asiakaspalvelun ja vuorovaikutustaitojen kohdalla painotus aika suuri (ainakin meillä oli) ja alusta saakka painotettiin ja opastettiin hyvää palvelua ja asiakkaan kohtaamista... Mitä tulee vaativiin asiakkaisiin, vaikka joitain esimerkkejä voisi ottaa tässä ammatissa vaativia asiakkaita kohdataan itse työssä, ei oppikirjojen mukaan. Muutenkin kyseessä on ammatti jonka oppii vain käytännössä ja jokaisessa päivässä minkä tekee, ei niinkään koulussa vaikka siellä käytäisiin asioita niin teoriassa kuin käytännössäkin kuinka paljon läpi. Jokainen päivä on erilainen, jokainen asiakas on erilainen, jokainen visio on erilainen, ja vaikka kuinka aina koittaa päästä samalle aaltopituudelle asiakkaan kanssa ei kampaajat tosiaan ole meedioita...&nbsp; :-\ Ja toki kampaajissakin on eroja, toiset rakastavat hiuksia, toiset rakastavat asiakaspalvelua, toiset tekevät työtä sen takia että on joku duuni, toiset ovat teknisempiä, toiset taiteellisempia, toiset pitävät käsillä työskentelystä jne... se näkyy asennoitumisessa ja työn jäljessä/laadussa tietysti todella paljon. Senkin takia on mahdotonta että kaikki kampaajat osaisivat ajatella että ovat tekemisissä toisille ihmisille yhden tärkeimmistä asioista (=henkilön hiuksien) kanssa tai ottaa huomioon riittävän hienovaraisesti sitä kuinka tärkeä osa asiakasta hiukset ovat...
'
Ja kaiken rehellisyyden nimissä, enhän mä itsekään ennen käynyt kampaajalla paitsi lähinnä silloin kun oli pakko :P juurikin sen takia etten aina osannut kertoa mitä halusin ja varjelin hiuksia kuin suurinta aarretta ja tuntui kauhealta ajatella että joku raastaa yms. hiuksiani, ja kaiken lisäksi suurin osa kerroista oli epäonnistuneita, loput olikin sitten loistavia mutta valitettavasti ei saanut traumoja pois mielestä.... :P

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Kesä 2011, 07:41
Kirjoittaja Maria

Joskus oli kampaajalla likaiset kammat :-X millä kampaajat oikein muuten puhdistavat kammat ym välineet?ihan vaan saippualla tm?mielenkiinnosta kyselen?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Kesä 2011, 17:02
Kirjoittaja tuutikuu
^Itse "tiskasin" kammat, eli Fairya, kuumaa vettä ja tiskiharja. Kampoja oli sen verran monta, että jokaiselle asiakkalle oli aina ottaa puhtaat kammat ja harjat, joita sitten joko hiljaisina hetkinä tai viimeistään päivän päätteeksi sitten puhdistelin. Lopuksi suihkaus vielä desinfiointiainetta. Hiusten leikkaukseen kuului aina hiusten pesu, joka osaltaan myös vaikuttaa hygieniaan sekä kampaajan oman työskentelyn mukavuuteen. Vain puhtaita hiuksia leikkaamalla myös sakset pysyvät kunnossa.

Joissain kampaamoissa on käytössä välineet steriloiva kaappi. Se taitaa olla pakollinen kosmetologin työvälineille, mutta kampaajille riittää, että käytössä on jotain desinfioivaa ainetta. Terveysviranomaisten määräyksissä kuitenkin vaaditaan, että jokaiselle asiakkaalle on oltava puhtaat työvälineet.


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Heinä 2011, 22:59
Kirjoittaja deko
tuutikuu kirjoitti: Hiusten leikkaukseen kuului aina hiusten pesu, joka osaltaan myös vaikuttaa hygieniaan sekä kampaajan oman työskentelyn mukavuuteen. Vain puhtaita hiuksia leikkaamalla myös sakset pysyvät kunnossa.
Minulla on (oli) oman luottokampaajani kanssa sopimus että pesen tukkani kunnolla omilla aineilla ennen leikkuriin tuloa. En halua kenenkään muun pesevän tukkaani (olen outo) enkä luota kampaamon peruspesuaineisiin enkä pitkän tukan selvityskärsivällisyyteen vaan pesen ja selvitän hiukseni mieluummin itse ennen kampaajaa. Kesäkelillä kampaajalle fillaroitiin suunnilleen pyyhe päässä ;D

Tätä ongelmaa ei enää ole koska en käy enää kampaajalla, tämän pituisen leikkaaminen itse on helppoa ja minulla on hyvät terävät tukkasakset.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2011, 14:39
Kirjoittaja Hyx
Kääk!

Mun on pakko tulla jakamaan kauhea kampaamokokemukseni minkä äsken koin. Mua kohdeltiin ihan liukuhihna-asiakkaana.

Varasin siis ajan 2-väriin ilman leikkausta. Kampaajakseni osoittautui virolais-venäläissyntyinen nainen. Hän tarjosi kahvia/teetä heti aluksi, mikä oli ystävällistä (tosin kahvi maistui ihan hirveältä konekahvilta mutta kuitenkin).

Olin värjännyt tyven piiloon ennen kampaamoreissua joten juoksin kampaamoon tukka märkänä. Sain pientä satikutia siitä että tulin pestyillä hiuksilla, koska väri kirvelee päässä kun ei ole rasvaa suojaamassa. No päätin kestää sen. Kampaaja aloitti föönaamaan vähän tukkaa summanmutikassa, ja aloitti pian työskentelyn.

Mulle tuli siis raidat ja pohjaväri ja aikaa oli varattu 2 tuntia. Kampaaja sekoitti värejä ihmeellisen kauan, noin 10-15 minuuttia hän jäi sinne kuppaamaan. Pyysin kampaajaa asettelemaan raidat nätisti, kun mulla on jakaus aina samassa paikassa. No se ei onnistunut, tai ollut hyvä vaihtoehto. Jotan hän sepitti ettei taakse saada raitoja, näin olin kuulevinani. Niin hän teki raidat normaaliin tapaan. Kuulin kuinka kampaaja repi venyviä kuminauhahiuksiani, jotka risahtivat poikki liiasta kiskomisesta. Värimassan hän kampasi (l. repi) tiheällä kammalla koko tukkaan. Kun väri vaikutti, kampaaja jätti mut yksin tuoliin puoleksi tunniksi, ja meni itse tietokoneelle jotain naputtelemaan. Aika tuntui tosi pitkältä.

Vihdoin munakello soi ja oli aika mennä pesupaikalle. Pesupaikalla ei ollut niskapehmikettä, mitä olen tottunut yleensä saamaan. Samalla kampaaja repi folioita päästäni samalla huuhdellen, ja kysyi jossain vaiheessa että sattuuko. Vastasin ettei, ei se sattunut. Pelkäsin vain hiusparkojeni puolesta. Shampoon hän vaahdotti suht huolella, tosin niska jäi aika vähälle huomiolle. Vesi oli aika lämmintä. Sitten hoitoaineen vuoro, ajattelin että ihanaa, nyt pääsee rentoutumaan. Perkele se ei tehnyt minkäänlaista päänhierontaa, hutaisi hoitsikan vaan tukkaan ja äkkiä huuhtaisi pois! Rupesi ärsyttämään, koska odotin pitkää ihanaa päänahkahierontaa. Mentiin takaisin paikalle ja alkoi suoraan hiustenheiluttelu-föönaus. Ilman mitään tuotteita! Ei edes latvasuojaa, saatika muotoilutuotteita. Siinä hän hetken niitä kuivatteli, ja jaotteli hiukset jolloin föönasi kierreharjalla. Kampaaja repi harjasta edellisten asiakkaiden hiuksia ennenkuin aloitti föönaamisen. Päälliosassa kampaaja vaihtoi lämpökihartimeen ja vähän taivutteli latvoja. Sitten oltiinkin valmiita, tukka oli vielä kostea ja homssuisen oloinen, hän ei edes siistinyt sitä lopuksi vaan otsasta sojotti hiuksia kohti kattoa ja ties minne.

Sitten olikin maksun aika. Kampaaja ojensi kätensä halutessaan pankkikorttini, näppäili, ja antoi mun laittaa pin-koodin. Hän ei edes sanonut lystin hintaa, onneksi näin sen maksupäätteestä. Sitten lähdin menemään. Aikaa oli mennyt puolitoista tuntia, vaikka kaksi oltiin varattu. Hän olisi hyvin voinut käyttää senkin ajan päänhierontaan, vuorovaikutukseen, jätettävien ja muotoilutuotteiden käyttöön, kampauksen tekoon sekä ihan markkinointiin ja antaa neuvoja hiustenhoidosta tai ehdottaa jotain kivaa millä tavalla tukan saisi kivaksi.

Oon tosi pettynyt tohon vuorovaikutukseen. Ensinnäkään kampaaja ei puhunut mitään. Minkäänlaista hymyä ei ollut missään vaiheessa, myrtsi ilme oli. Kampaajan äänensävy kuullosti epäkohteliaalta, suoralta, ehkä vähän käskevältä. Palvelu oli huonointa mahdollista mitä oon ikinä saanut! Työn jälki oli ihan ok, mutta tuo huono palvelu ketuttaa suuresti ja tunsin saavani ainoastaan värin päähän. Ei ollut päänhierontaa eikä muitakaan tuotteita. Vaikka tulos onkin ihan hyvä, niin tuollaisesta palvelusta en maksaisi kyllä senttiäkään.

Mä kyllä tiesin, että hyviä kampaajia on oikeesti tosi vähän. Mutta en tajunnut että tuo noin huono olisi! Se on kyllä niin kaukana hyvästä kampaajasta, ettei tosikaan! Se ei ilmeisesti välittänyt yhtään asiakkaastaan, vaan halusi suoriutua mahdollisimman nopeasti nyrpeällä ja välinpitämättömällä asenteellaan, sekä olla omalla mukavuusalueellaan ja saada rahat äkkiä asiakkaalta pois. Sehän se ilmeisesti tärkeintä tuossa olikin, raha.

Mä tiedän, että olisin voinut vaikuttaa tilanteeseen mutta en mä halua ruveta erikseen vaatimaan kampaajalta ihan itsestäänselviä asioita! Sellaiset pitäisi tulla ihan selkärangasta itseltään. Mä oon maailman huonoin antamaan suoraa palautetta kampaajille, oon niin nynny. Siinä vaiheessa jos lopputulos olis ollut jotain ihan muuta kuin esittämäni toive, niin kyllä silloin olisin suuni avannut että tää ei ollut ihan sellaista mitä selitin.

Anteeksi angstailu ja valittaminen, ainakin tää tuli oikeeseen ketjuun. &nbsp;:D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2011, 18:42
Kirjoittaja Hallonnikas
^ Kuulosti kyllä aikamoiselta liukuhihnatyöltä. Ehkä tämä nyt on seurausta siitä kun kaikessa pitää nykyään olla niin kovin tehokas ja tuottava. ::)

Tuli Hyxsoapin kirjoituksesta näin yleisestikin mieleen, että käyttääkö joku kampaaja muka latvasuojaa tai jätettävää asiakkaan tukkaan? Mulle ei ikinä ole missään laitettu, koskaan. 0_0 Ei kuulemma tarvitse kun käyttää poishuuhdeltavaa hoitsikkaa. Muotoilutuotteita mulle kyllä on aina laitettu, mutta hyvä että lämpösuojasta on ollut edes puhetta..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2011, 19:13
Kirjoittaja Takiainen
Hallonnikas kirjoitti:

Tuli Hyxsoapin kirjoituksesta näin yleisestikin mieleen, että käyttääkö joku kampaaja muka latvasuojaa tai jätettävää asiakkaan tukkaan? Mulle ei ikinä ole missään laitettu, koskaan. 0_0 Ei kuulemma tarvitse kun käyttää poishuuhdeltavaa hoitsikkaa. Muotoilutuotteita mulle kyllä on aina laitettu, mutta hyvä että lämpösuojasta on ollut edes puhetta..
Aina on laitettu, viimekikin oli vaikka minkälaista hiuksissa ja kyllähän ne aika hyvältä tuntuivatkin pitkään sen jälkeen. Ei tullut kysyttyä mitä ne oli, olisi hinta ruvennut hirvittämään.&nbsp; ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2011, 19:21
Kirjoittaja Horros
^Lämpösuojaa on laitettu, jätettävää ei. Lämpösuojaa on yleensä vielä suositeltukin. Olen kyllä käynyt kampaajalla ala-asteen jälkeen yhden käden sormilla laskettavat kerrat, joten en tiedä, kuinka kattava otos on.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2011, 23:09
Kirjoittaja RockQueen
Mulle on laitettu muutamassa paikassa ihan oma-aloitteisesti. Se on merkki hyvästä kampaamosta! Varsinkin kun hiukset oli pitkät sillä oikeasti on merkitystä. Muutaman kerran sanoin ihan suoraan että laita jotain selvityssuihketta. Mutta valitettavasti noita paikkoja jossa mitään ei laiteta ja tukka revitään selväksi on ihan liikaa. En voi ymmärtää miten se voi niiden mielestä olla oikea tapa toimia!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2011, 23:28
Kirjoittaja Hyx
^ Rupesin tässä itsekin kertaamaan kampaamokokemuksiani, ja kyllä, mulle on käytetty vähintään latvasuojaa tms. lämpösuojaa. Yleensä aina laitetaan muotoilutuotteitakin. Virossa käydessäni kampaajalla hänkin taisi laittaa viime kerralla. En kyllä vuosia kovin pitkälle muista koska en ole siihen aina kiinnittänyt edes huomiota.

Edit: Mutta joo, "järkytyksestä" toipuneena voin sanoa että kivat näistä hiuksista kyllä tuli. :) Raidat imivät itsensä aavistuksen tummiksi, mutta se helpottanee parissa pesussa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Heinä 2011, 23:38
Kirjoittaja tuutikuu
Jätettävä hoitoaine voi liukastaa hiusta niin, ettei se pysy enää samalla tavalla leikatessa sormiotteessa - varsinkin jos hiusta on tarkoitus nostaa vetosuunnassa ylöspäin. Mutta hassulta tuntuu jos mitään ei laiteta ennen föönausta, kuin kampaaja ei olisi viitsinyt tehdä hommaa kunnolla loppuun asti.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Heinä 2011, 00:26
Kirjoittaja miolla
Mulle on aina muistaakseni laitettu jotain selvittävää/ lämpösuojausta hiuksiin kampaajalla. Enemmän tai vähemmän, kampaajasta riippuen, ollaan sitten muotoiltu loppuun asti käyttäen suoristurautaa, hiuskiinnettä tmv.&nbsp; Pyysin eilen erikseen, ettei käyttäisi muotoilutuotteita, koska päänahkani kutisee herkästi. Jätettävää heillä ei ollut, joten laitettiin kuitenkin jotain missä oli llämpösuoja.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Heinä 2011, 00:56
Kirjoittaja kuku
Onneksi Hyxsoap hiuksistasi tuli sentään hyvät! :) Mulle useat kampaajat on laittaneet just jotain jätettävää suihketta, harvemmin latvasuojaa tai jotain voidemaista.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Heinä 2011, 13:58
Kirjoittaja Manna
Hallonnikas kirjoitti: Tuli Hyxsoapin kirjoituksesta näin yleisestikin mieleen, että käyttääkö joku kampaaja muka latvasuojaa tai jätettävää asiakkaan tukkaan?
Kaksi viimeistä kampaajaani on kyllä aina laittanut latvasuojaa ja/tai jätettävää hiuksiin lopuksi. Mun mielestä se on perusedellytys jos käytän 150 € yhteen kampaamokäyntiin :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Heinä 2011, 23:44
Kirjoittaja Riia
^Jep, sama täälläkin! Kampaajani laittaa aina ja joka kerta lämpösuojan ja latvahoidon hiuksiini ihan ilman pyyntöä. Ja saa todellakin siihen hintaan laittaakin ;D! Vähän hirvittää, mistä löydän samanveroisen kampaajan muuttaessani pois. Nytkin olen ajellut vajaat sata kilsaa ihan vain päästäkseni hänen tuoliinsa (sori OT).

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Elo 2011, 09:45
Kirjoittaja Prisku
Menee jo komiikan puolelle mun kampaamokäynnit. Ei mitään järkyttävän dramaattista, mutta pettyneenä lähdin kampaamon penkistä. Mulla on itellä tummanruskeat hiukset, joita on värjätty viimeks kuukausia sitten ja osa tukasta on lähes mustaa. Juurikasvua oli monta senttiä. Päälliosassa oli vaaleaa raitaa.Toiveena kampaajalle oli, että värjätään tummalla, joka ei saa olla lähelläkään mustaa eikä ainakaan violettiin vivahtavaa. Niin arvatkaapa minkä värinen tukka näkyi peilistä pesun jälkeen! Kyllä musta tuntui että pillahdan itkuun. Näyttihän kampaaja mulle väritupsua ennen värjäystä, ja siinä vielä aattelin et ok, kai se väri näyttää päässä erilaiselta. Kampaajan oma mielipide oli että selvä tummanruskea eikä ollenkaan violetti. Miten voi erota mielipiteet niin paljon... Ei tää tukka oo pahan näkönen, mutta ei ollenkaan sitä mitä ajattelin = luonnollinen suklaanruskea.
Mun tavoite on joku päivä omistaa hunajaisen kinuskin värinen pitkä tukka. Pitänee aloittaa kunnon vaalennusprosessi, jos tätä mun tukkaa ei kertakaikkiaan kukaan osaa värjätä muulla kuin mustalla.
Niin sehän tässä eniten ketuttaa, että joka kerta ku ite värjään mun tukasta tulee musta vaikka väripurkissa lukis "keskiruskea"!&nbsp; Siihen ei ois kampaajaa tarvittu. Ja halvemmallakin ois päässy.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Elo 2011, 12:33
Kirjoittaja Marni
Mulla ei mitään yhtä järisyttävän huonoa kokemusta ole, mutta tosi moni kampaaja sortuu samaan mokaan: ohentamaan ihan liiaksi. Ehkä se on niiden mielestä hyvä juttu, että paksua tukkaa ohennetaan, mutta monesti huomaa että sillä ohennuksella on joko peitelty omia mokauksia (yhden kampaajan jäljiltä löytyi kauheat kolot joita se oli "peitellyt" ohentamisella) tai sitten ohennetaan kun ei muutakaan keksitä. Ei siis siinä mitään, että latvaa rikotaan, mutta jos koko pää on käyty sentin päästä juuresta läpi, pitää vähän pohtia että mitäs mitäs. Joihin leikkauksiin se toki sopii, mutta ei läheskään kaikkiin.

Onneksi nyt löysin kampaajan, joka tajusi että paksun tukan saa oikeasti paksun ja terveen näköiseksi jättämällä sen *tättärää* paksuksi. Ikinä ei ole tullut niin paljon kehuja tukan kiillosta ja hyväkuntoisuudesta kuin nyt. Pottatukat kunniaan! :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Elo 2011, 16:53
Kirjoittaja LP_Alice
^Muakin ihmetyttää nimenomaan tuo pituuksista ohentaminen. ??? Jos on tooooosi paksut hiukset jotka eivät millään asetu ilman ohennusta niin olkoon, mutta miksi tavallista, ohutta suomalaishiusta pitää ohentaa? Edelleen, ymmärrän jos kyseessä on latvojen ohennus jotta kerrostukset laskeutuisivat paremmin, mulla multa ohennettiin reilu vuosi sitten kun kampaajalla kävin puolet pituudesta. Onko harvahiuksisuus muka jotenkin tavoiteltavaa? :P

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Elo 2011, 17:58
Kirjoittaja Ekku
Mulla ei mitään järkyttävän kauheita kampaamokokemuksia ole mutta voisin kertoa sellaisen, että pari vuotta sitten olin vielä purkkatukkablondi ja halusin hiukset takasi tummaksi. Marssin kampaamoon, jossa olin ehkä kerran aikaisemmin käynyt ja pyysin ruskeaa väriä ja muutaman kuparin värisen raidan. Kampaaja meni sekoittamaan väriä ja viipyi valehtelematta 20 min-puoli tuntia reissullaan. Nooh... oon itse kuullut esipigmentoinnista, jossa värjätään sävytteellä tummemmaksi tukkaa ennen tummaa kestoväriä, ettei heti lyödä sitä toista ääripäätä päähän. Ei ollut esipigmentointia. Väri laitettiin ja annettiin vaikuttaa. Pesuvaihe meni kivasti, mutta kun kampaaja alko selvittää tukkaa niin kuului vain riks raks ja poks. Hiuksia katkeili h*lvetisti. No siihen kyllä osaltaan vaikutti se, että alla oli monin värinpoistoin aikaan saatu vaalea tukka. Mainitsin kampaajalle tästä jo ennen selvitysoperaatioita, että hiukset katkeilee helposti ja vielä selvityksen aikanakin. En saanut päähäni mitään selvittävää ainetta vaan raa'asti vaan tiheällä harjalla auki. Noh niistä katkenneita tupsuista pääni päällä kärsin edelleen, ne ovat vieläkin vähän lyhyemmät kuin muut hiukset, koska niihin aikoihin aloin tukkaa kasvattaa ja päällimmäiset eivät ole vielä ehtineet muiden hiusten luokse.

Nykyään olen tasannut hiuksia saman kampaajan toimesta n. vuoden ajan. Joka ikinen kerta toinen puoli on jonkun verran lyhyempi kuin toinen. Tällä kertaa vielä puhun yhdestä viiva kahdesta sentistä (tasattu kk sitten), mutta kerran ero oli varmaan 5 cm (se näytti jo oikeasti siltä, että tukkaan on leikattu sellainen toispuolinen malli :D) Päätin tän viimesimmän kerran jälkeen, että vaihdan kampaajaa. :) Luulis osaavan monen vuoden kokemuksella leikata tasapitkät hiukset.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Elo 2011, 18:13
Kirjoittaja Luscious
No huh! Uskollisesti oot yrittänyt.. Onneks pääset eroon nyt tuosta kampaajasta!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Elo 2011, 22:34
Kirjoittaja Kata
Tämä kokemus ei mitenkään järkyttävä ole, mutta kerron sen kuitenkin. Istuin tänään kampaamon tuoliin ex tempore, kun huomasin kampaamokaupan edustalla mainoskyltin edullisesta hiustenleikkuusta. Kampaaja yritti koko toimituksen ajan kaupitella lisäpalveluita sekä erilaisia kampaamotuotteita. Hän kysyi, käytänkö marketti- vai kampaamotuotteita ja painotti kampaamotuotteiden ylivertaisuutta. Kyseenalaistin hänen sanomisiaan, mihin hän totesi minun olevan aiheeseen perehtynyt. Kampaamotuotteet ovat kalliimpia kuulemma puhtaasti siksi, että niissä on parempia ainesosia. Tässä vaiheessa teki mieli huutaa, että jo ilman taloustieteiden opintojanikin tietäisin, että brändi maksaa usein laatua enemmän.

Hiuksista tuli kuitenkin ihan kivat ja lopuksi hän suihkutti niihin Osiksen Sparkler -kiiltosuihketta runsaalla kädellä. Voin kuvitella saavuttavani saman rasvalookin olemalla viikon pesemättä hiuksia. Miten seksikästä. :3

Muutamaa asiaa jäin pureksimaan. Eivätkö kampaamotuotteiden silikonit kerry hiuksiin kuten markettituotteiden? Ja sisältävätkö ainoastaan markettihiuslakat hartsia, joka näkyy hiuksissa valkoisina kertyminä?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Elo 2011, 23:03
Kirjoittaja Ekku
^ Kaverini saa kampaamotuotteista cutrinin hiuslakasta sellaista valkoista höttöä pään täyteen :D Sain tämän samaisen lakan häneltä itselleni käyttöön ja minulla tätä valkoista ei ilmaantunu. Ja molemmilla tummat hiukset, että varmaan johtuu hiuslaadusta tai käytellään ihan eri tuotteita... Että ainakin cutrinista tällainen ilmiö :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Elo 2011, 23:08
Kirjoittaja Lauramainen
Juureslaiset ei taida olla kampaajien lempiasiakkaita, ainakaan lisämyyntiä ajatellen. ;D Vaikka jokaisen pitäisi ymmärtää, että joka alalla on hyviä "maallikko-osaajia", ei se koulutus kenestäkään tee erehtymätöntä ylijumalaa ja asiakkaista pölhöjä.

Btw, hyvä että vaan kasvatan tukkaa, vähintääkin tämä topa aiheuttaa myötätraumoja! Hyrr.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Elo 2011, 23:13
Kirjoittaja LP_Alice
Ei ne kampaamotuotteiden silarit poikkea markettituotteiden silikoneista, jos siis nyt ainakin tavallisimpiin katseensa kohdistaa. Dimethicone on dimethicone ja jää hiukseen niinkuin ennenkin, siitä huolimatta oletko pulittanut siitä kolme vai kolmekymmentä euroa. :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Elo 2011, 23:21
Kirjoittaja Kata
^No sitähän minäkin. Juureslaisuus opettaa ja tekee ärsyttävämmäksi.&nbsp; ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Syys 2011, 11:25
Kirjoittaja Janda
Viikonloppuna oli melkoisen karu kampaamoreissu. Olin menossa haihin toiselle paikkakunnalle, tarkoituksena menna kampaajalle tekemaan kampaus silla tukkatuotteiden raahaus seka suhertaminen hotellihuoneessa ei oikein innostanut. Muutamien suositusten perusteella varasin sitten ihan ok tuntuisen kampaajan mutta tulos oli aivan toista. Alkuun oli pesu, kampaaja siis pyoritteli shampoolla tukkani aivan perusteelliseen takkuun. Hetki lirua hoitoainetta ja sitten huuhtelu. Tuloksena karmea takkutukka jota ruvettiin selvittamaan kovakatisesti kammalla. Kampaaja kun siina hetken voivotteli, niin totesin vaan etta itsella ei ole tapana pyoritella shampoolla tukka takkuun, eika jattaa hoitoainetta paahan vain pariksi sekunniksi. Tuon kommentin jalkeen kampaaja laittoi tilkan jotain jatettavaa ja kuivasi tukan suht koht hellavaraisesti, huokaillen tietty samaan aikaan&nbsp; ::)
Siita huolimatta tukka oli kuivana karistetyn nakoinen ja loysa nuttura myos tosi karu, kiilloton ja lattana. Hapsottaviin kohtiin kampaaja laittoi jotain kiiltovoidetta, mika sitten nakyi tosi likaisena efektina myohemmin. Haissakin kaverit ihmetteli mita mun tukalla oli kaynyt. Onneksi en sentaan leikannut ko. paikassa!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Syys 2011, 15:37
Kirjoittaja Kathy
Harmittaa taas, kun tuli annettua rahaa tuolle yhdelle kampaamolle tässä lähistöllä. Olisi vain pitänyt jättää tuote kassalle, kun tajusin että työntekijöiden palveluasenne on edelleenkin surkea. Pari kertaa olen tuolla käynyt tasaamassa hiuksia ja kaikilla kerroilla tekijöillä on ollut naama nurinpäin. Aina jäi sellainen "sori et tulin asiakkaaksi" -tunne. Kun kysyn neuvoa/mielipiteitä hiustuotteista, niin vastaukset ovat olleet tyyliin "kai sä siihen jotain voit laittaa ja kokeilla et josko auttas", tylsällä äänensävyllä siis. En sitten tiedä, onko tuolla jotenkin huono ilmapiiri/työolosuhteet, kun meiningistä tulee mieleen tympeät salongit Tallinnassa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Syys 2011, 15:43
Kirjoittaja Sinimusta
^Ite en tuon takia tue muutamaa paikallista kampaamoa&nbsp; ::) Valikoima näissä on suuri, mutta en halua tuollaiseen ropojani työntää. Joten tilailen sitten paikka netistä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Syys 2011, 22:52
Kirjoittaja Unnu
Tällaista jälkeä voi saada kun pyytää ohuita vaaleita raitoja. Jos värit ei olis noin huonot niin näkisitte, että raidat on tyvestä valkoiset ja siitä alaspäin jotain outoa kellertävää. Kuten kuvasta käy ilmi, ne ei myöskään ole ohuita. Osa raidoista on päänahasta alkavia ja osa n 4 cm päänahasta "irti". Sen lisäksi hiuksiani ei edes föönattu kuivaksi vaan lähdin takaraivo märkänä polkemaan kotiin. Miehen kommentti kotiinpäästyäni "mäki olisin osannut tehdä paremmat". Ja pitää muuten ihan paikkansa.

Kuva
Kuva

Miten ammattitaidottomia jotkut voi olla??? Huomenna korjaamaan vahingot toiselle kampaajalle.&nbsp; :P

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Syys 2011, 23:46
Kirjoittaja Luscious
^No uhh! Varsinkin tuo toinen kuva paljastaa hyvin kuinka tökeröö jälkeä kampaajasi on saanut aikaan, ihan mielettön juurikasvu jo valmiiksi ja tosiaan, paksuja raitojahan nuo on, siitä ei voi kukaan olla eri mieltä.
Tiedän että on tosi vaikeaa mennä valittamaan mutta suosittelen. Jos et ehdi enää käydä näyttäytymässä niin lähetä s.postilla tai käy näyttämässä noi kuvat siellä liikkeessä. Sano että käyt korjaamassa ne muualla koska et luota tähän kampaajaan, mutta pyydä hyvitystä hinnasta tai vaikkapa joku tuote korvaukseksi turhasta rahan menosta!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Syys 2011, 07:18
Kirjoittaja lynx
Onpa kyllä tos surkeasti tehdyt raidat. Ei pitäisi jakauksen kohdalla ainakaan hutiloida noin! Mulle on tehty vaaleita raitoja vuosikaupalla, ja mun näkemyksen mukaan ne saadaan etenkin otsalta ja päälaelta yllättävänkin lähelle päänahkaa. Kyllä mä kanssa rohkaistuisin käymään siellä itse kampaajalla antamassa palautetta.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Syys 2011, 08:14
Kirjoittaja -j-
Unnun raidat on aika karut...
Toivottavasti toinen kampaaja paikkaa vahingon.

Mulle on kans käynyt niin, että juhlia varten menin ottamaan kampauksen ja lopputulos oli ihan kamala.
Pyysin vain ja ainoastaan hiusten suoristusta. Tää oli vuonna 98, ei ollu vielä GHD:ita tms. Varmistin moneen kertaan, että kampaaja ymmärsi, että tukan pitää ollal silkkinen, kiiltävä ja suora, liru ja valua todellakin pitkin päätä. Pelkkä suoristus, kiitoos. Tähdensin vielä, että ei karhea hamppu.

Noh, kampaaja föönasi sellaisella harvapiikkisellä muovisella harjalla tukkaa ja lopputulos oli: karhea kiilloton hamppu, joka ei ollut edes täysin suora. Takana oli laineita/ kiharaa näkyvissä. Otin kampauksen juhlia edeltävänä iltana ja samana iltana kaverit kyseli, että koska sä meet sinne kampaajalle, aamullako... Tukka oli niin hirveä, että pakko se oli pestä ja mennä luonnollisella kiharalla juhliin.

Olisin itse saanut haluamani lookin, mutta ajattelin että ammattilainen osaa paremmin. Kaiken lisäksi kampaaja yritti koko ajan painostaa mua sellaiseen leikkaukseen, josta sanoin varmaan 5 kertaa, että ei kiitos, ei ole mun tyyliä enkä tykkää.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Syys 2011, 14:57
Kirjoittaja Unnu
Nyt on vahinko korjattu! Toinen kampaaja laittoi tummia ja vaaleita ohuita raitoja, koko pään yläosan ja sai nuo kammotukset piiloon. Kampaajat ihmetteli että millä logiikalla noi on laitettu, välillä oli monta senttiä väliä "raitojen" välillä ja muutenkin ovat ihan missä sattuu. Ja sekin että nuo raidat olivat ihan hirveen paksuja, käytännössä siis valkoisia palkkeja sikinsokin pitkin päätä. Takaraivolle jäi pari kohtaa, joissa tuo valkea palkki on vielä jokseenkin näkyvissä. Ne ei kuitenkaan haittaa, kun jäävät kokonaan piiloon. En edes odottanut että tommosen torsoamisen jälkeen näistä voisi saada täydelliset, riittävän lähelle kuitenkin päästiin!

Huh. Ei enää ikinä citydeal-kampaajia!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Syys 2011, 15:06
Kirjoittaja ainokainen
No hyvä, että lopputulos oli kuitenkin ok.

Eikös tuolla Ellien puolella yhdessä ketjussa ollut just juttua siitä, miten Citydeal-tarjouksena tehty huultenrajaus -kestopigmentointi epäonnistui ihan totaalisesti. Musta tuntuu, että arvonsa tuntevat ja asiansa osaavat ammattilaiset eivät haali asiakkaita minkään Citydealin kautta!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Syys 2011, 15:41
Kirjoittaja RockQueen
Unnu kirjoitti: Huh. Ei enää ikinä citydeal-kampaajia!
ainokainen kirjoitti: Eikös tuolla Ellien puolella yhdessä ketjussa ollut just juttua siitä, miten Citydeal-tarjouksena tehty huultenrajaus -kestopigmentointi epäonnistui ihan totaalisesti. Musta tuntuu, että arvonsa tuntevat ja asiansa osaavat ammattilaiset eivät haali asiakkaita minkään Citydealin kautta!
Mulla on sekä huonoja että hyviä kokemuksia Citydealin kautta. Sen kanssa vaan pitää olla tarkkana mihin niitä ostaa ja tehdä vähän tutkimustyötä. Kampaamo, jolla ei ollut edes nettisivuja ja kämäiset fb-sivut oli ihan kauhea kokemus (en olis itse just noista syistä ostanut sitä edes, mutta kaveri ei päässyt käyttämään omaansa niin menin siksi), mutta kehuttu Yess! (kyllä, se on ollut citydealissa ja sitä kautta sinne ekan kerran menin) on jäänyt vakkarikampaajakseni. Suurin osa taitaa valitettavasti kyllä olla sitä kämäisempää osaa liikkeitä...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Syys 2011, 15:59
Kirjoittaja Ilyasviel
Mulla kävi viime kesänä ihan samalla tavalla kuin Unnulle.&nbsp; ::) mulla oli omanväristä juurikasvua joku 1cm ja muut hiukset tummanruskeaa. Lopulta pää näytti tältä: 1cm omaa väriä, 1cm ruskeaa ja loput raitaa! Ei ollut itku kaukana ja olo oli kuin tiikerillä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Syys 2011, 12:34
Kirjoittaja Unnu
^ Miten nuo sinun raidat saatiin korjattua? Luulen että joudun menemään vielä toiselle korjauskäynnille, koska totesin että kammotuksia on vielä sen verran näkyvissä etten voi laittaa hiuksia miten haluan. :P Kiva suunnitella kampaus sen mukaan että miten näyttää vähiten kauhealta...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Loka 2011, 15:26
Kirjoittaja kizzi
Lisäänpä tänne oma kamalimman kampaamokokemukseni. Aikaa tästä on jo useita vuosia, joten tästä on jo toivuttu, mutta heti kampaajalla käynnin jälkeen ei kyllä naurattanut yhtään.
Hiukseni olivat tuossa vaiheessa mustat, pituutta pisimmillään reilusti olkapään yli ja päältä hiukset olivat lyhyemmät. Halusin jotain reipasta uudistusta ja päätin haluavani mustaan tukkaan pinkkejä shokkiraitoja... ::). Kerroin kampaajalle toivomukseni, siis muuten musta tukka, johon nuo raidat, päältä saa leikata lyhyemmäksi ja rikotuksi ja otsatukkaan joku kiva epäsymmetrinen leikkaus..
Tulos oli totaalinen katastrofi. Hiukset olivat kyllä mustat, mutta raidat jäivät epämääräisiksi likaisen punertaviksi, kerrostus tehtiin hiukseen väärinpäin, ts alta lyhyempi ja päältä pidempi, ja otsatukka seisoi paikoitellen suoraan pystyssä ja seassa oli epämääräisiä pidempiä suortuvia.. Niskasta ja sivuilta hius oli pidempää, mutta kerrostus oli niin raju, että esim ponnarille laitettuna nuoista pitemmistä hiuksista tuli vain epämääräinen siima..
Ammattitaitoinen kampaaja olisi kyllä osannut kertoa minulle, että otsikseen tavoittelemani siksak kuvio onnistuu vain huomattavasti omaa hiustani paksumpaan (sekä laadullisesti, että määrällisesti) hiukseen ja että otsalla olevan pyörteen takia moista ei voi edes minulle leikata..
No, operaation jälkeen katselin kauhistuneena peilikuvaani... ja maksoin kiltisti.. pitkään pörrötin lyhyet päällihiukseni vain peikkopörröksi ja nostin koko otsatukan pystyyn.. Kunnes se kasvoi sen verran, että saatoin leikata sen itse vinoon, jolloin se näytti jo ihan hyvältä.
Kasvateltuani lyhkäistä päällihiusta aikani kävin toisella kampaajalla joka leikkasi (pakon sanelemana) hyvin jyrkän kerrostuksen OIKEIN päin. Nyt onneksi oma luottokampaaja, jonka jäljiltä hiuset ovat aina kauniit ja hyväkuntoiset. Edullinenkin tämä kampaaja vielä on ja lisäksi hyvä ystäväni, joten kampaajalla käynti on nykyään ihanaa. Lopputulos vastaa odotuksia, eikä kukkaro kevene liikaa. <3

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Loka 2011, 15:27
Kirjoittaja caessa
-j- kirjoitti: Olisin itse saanut haluamani lookin, mutta ajattelin että ammattilainen osaa paremmin.
Tuo on itseasiassa lause, jonka olen joutunut itsekin toteamaan valitettavan usein. Siksi olen päättänyt jättää vain sellaiset asiat kampaajille, joita en oikeasti voi tai osaa tehdä itse (esim. lyhyen hiusmallin leikkaaminen).

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Loka 2011, 16:05
Kirjoittaja Ilyasviel
Unnu kirjoitti: ^ Miten nuo sinun raidat saatiin korjattua? Luulen että joudun menemään vielä toiselle korjauskäynnille, koska totesin että kammotuksia on vielä sen verran näkyvissä etten voi laittaa hiuksia miten haluan. :P Kiva suunnitella kampaus sen mukaan että miten näyttää vähiten kauhealta...
Värjäämällä tummemmaksi, että epämääräiset raidat ja rajat peittyivät :(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Loka 2011, 10:52
Kirjoittaja Halina
Onhan näitä, mutta mitään aivan järkyttävää ei ole omalle kohdalle onneksi sattunut, lähinnä sellaisia jotka on pistänyt vähän huvittamaan kampaajan ''osaaminen''. Kuten kerran kampaaja oli harjannut hiuksiani raastaen sellaiset reilu 15 minuuttia muoviharjalla ja senhän tietää mitä siitä seuraa, hiukset olivat aivan sähköiset ja leijuivat ylöspäin. No kampaaja alkaa mulle että on kyllä aika sähköiset nämä sun hiukset, mistäköhän johtuu, kyseli multa? nii-i mistäköhän :P no onneksi lopetti harjaamisen ja laittoi jätettävää niin sähköisyys talttui

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Loka 2011, 11:03
Kirjoittaja Mena
ainokainen kirjoitti: No hyvä, että lopputulos oli kuitenkin ok.

Eikös tuolla Ellien puolella yhdessä ketjussa ollut just juttua siitä, miten Citydeal-tarjouksena tehty huultenrajaus -kestopigmentointi epäonnistui ihan totaalisesti. Musta tuntuu, että arvonsa tuntevat ja asiansa osaavat ammattilaiset eivät haali asiakkaita minkään Citydealin kautta!
Vähän OT, mutta mun viimeisin Citydeal-kokemus oli tosi hyvä. Ostin kasvohoitolahjakortin ja innostuin samalla kokeilemaan sokerointia samaisessa paikassa. Kosmari on oikein mukava, rento ja asiansa osaava ja sai musta vakkariasiakkaan sokeroinnin osalta. :D Kasvohoitokin oli kiva, mutta mä olen niin pihi ja tee-se-itse-tyttö että hoidan kasvoni mieluummin kotona itse. Samoin kuin hiusten värjäyksen. Eli kyllä sieltä Citydealistä löytyy helmiäkin. :ts

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Marras 2011, 22:15
Kirjoittaja Hallonnikas
Ihan vaan itseäni voin syyttää kun taas tahdoin mennä kampaajalle, mutta silti.
Potuttaa, että joka ikinen kerta saan jotain ihan muuta kun mitä menen kampaajalta hakemaan. Tai näin on ollut kaikki viimeiset kerrat kun olen kampaajalla käynyt. Siitä huolimatta että vien kuvia, näytän käsilläni pituutta ja kyselen ollaanko samalla aaltopituudella.
Tällä kertaa "solisluiden alle ulottuva pituus" tarkoittikin näemmä käytännössä nippanappa leuan alle. Ja jännä että näinkin lyhyeksi leikatussa mallissa voi leikata alimmat/pisimmät hiukset tasaisiksi, vaikka muu tukka on sellaista epämittaista pörröteltävää...

Hassu juttu että kaikki viimeisimmät kampaamoreissut on päättyneet kauheaan hatutukseen ja epätoivottuun tulokseen, kaikesta neuvottelusta ja kuvista huolimatta. Ja vaikka olen käynyt parilla eri kampaajallakin. Ihmettelen myös sitä, miten joka käynnin jälkeen joudun aina jotain leikkaamaan itse. Tällä kertaa rääkkäsin niskatukkaa kynsisaksilla ja partaterällä, ja alkoi jo näyttää vähän paremmalta.. mutta vain vähän.

Kiva että on sentään talvi tuloillaan, niin voin käyttää pipoa sisätiloissakin ilman sen kummempaa ihmettelyä. Ei tää kuitenkaan voi viedä kuin maksimissaan vuoden että alkaa näyttää järkevämmältä. Tästä lähin tätä tukkaa leikkaa vaan ja ainoastaan minä, tai mun äitini.

Ja joo, sain tuntuvan alennuksen tästäkin ilosta. Ihan pikkusen vaan ottaa päähän, lähtötilanne kun oli kumminkin BSL, ja solisluumitan sijaan sain tämän nysän. Aikamoinen hyppy, kun siihen ei ollut edes valmistautunut. Voin varmaan tämän suunnattoman ärsytyksen takia skipata huomisen koulupäivän ainakin osittain, kun ei just nyt nappaisi selitellä että miksi istun pipo päässä sisätiloissa. Ruman mallin takia alkoi sitäpaitsi tehdä mieli edes värjätä tukka kivaksi... Mikä ei ole hyvä, kun nimenomaan oman värin kasvattamisen takia halusin alunperinkin vähän karsia.
Tukan kauheudesta kertoo jotain muuten sekin, että en ole tässä parin tunnin aikana edes avokille näyttänyt tätä karvahatun irvikuvaa...

Suurin ARGH! vähään aikaan. >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 00:41
Kirjoittaja Sassy
Voi sinua, Hallonnikas... Todella inhottava tilanne, olen itse muutaman kerran onnistunut tuhoamaan hiukseni niin itseni kuin kampaajankin toimesta, ja kyllähän se harmittaa kun tietää ettei tukka nyt niin hirveän nopeasti kasva. Toivottavasti keksit vaikka jonkun tavan pitää hiuksia niin että saat niistä mieleisen, tai ainakin pois mielestä. En oikein ymmärrä miten kampaajat voivat olla välillä niin kuuroja asiakkaiden toiveita kohtaan, eihän siinä kumpikaan voita mitään.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 09:13
Kirjoittaja kleio
^^ Voi ei! Mahtaa olla hirveät.

Vaan mua kiinnostaisi kauheasti nähdä tuo sun tukkas! Äsken kävin hiusmalli-ketjussa katselemassa minkälaista havittelit, ja tekisi mieli vähän vertailla... että mitenkä metsään se kampaaja oikein menikään. Kehtaisitko laittaa?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 10:38
Kirjoittaja Hallonnikas
Täytyy nyt katsoa, koska kehtaan edes ottaa kuvaa tästä... ::) Omasta mielestäni olisi ihan vaan paras kätkeä koko reuhka seuraavaksi vuodeksi kaavun alle. Mutta joo, mulla on nyt samanlainen tukkamalli kun sillä vammaisella tytöllä, joka oli mun kanssa samaan aikaan tarhassa, ja jota säälin ruman tukan takia. Sekin taisi olla kampaajan uhri...
Täytyy varmaan etsiä jostain juurikasvun uumenista ne ohjeet huivikampauksille...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 10:42
Kirjoittaja kleio
^ Mut mehän täällä juurikasvussa voitaisiin sitten keksiä ideoita miten välttyisit monen kuukauden pipokaudelta.&nbsp; :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 11:08
Kirjoittaja Belle
Mulla on tällä hetkellä tismalleen samat fiilikset kuin Hallonnikkaalla. Halusin mallinmuutosleikkauksen ja vein kuvia, mielestäni oltiin samalla aaltopituudella mutta lopputulos olikin vähän sinne päin. Vihaan tätä mallia ja näytän tosi keski-ikäiseltä. Kun lyhyt malli on p*ska, niin sitä ei saa piiloon mitenkään!

Olin kampaajalta lähtiessä ihan tyytyväinen, mutta tilanteen karmeus ei paljastunut ennen ensimmäistä pesua kotona. Huomasin, että leikkauksessa on huolimattomuus?virheitä ja itku kurkussa paniikissa tasoittelin räikeimpiä epätasaisuuksia itse. Esim. toisella puolella on korvan takana selkeä kolo, josta on rouhaistu ilmeisesti ohennussaksilla reilusti niin että päänahkaa paistaa, toisella puolella päätä samassa kohtaa on paksu, ohentamaton hiusmassa.

Vaihtoehtoina huivi, pipo, nolotus tai sitten 24mm tallalla kaikki veke. V*tuttaa ihan hirveästi. Mä olen kerran aikaisemmin saanut eriparisen, toispuoleisen huolimattomuusleikkauksen ja kävin siitä silloin reklamoimassa. Virhe tasoiteltiin kyllä, mutta en saanut mitään pahoittelua, vaan niskojennakkelua ja huokailua vaikka kampaaja myönsikin että selkeästi on jäänyt erimittaiseksi. Joten nytkin eka ajatus oli, että itse pitää korjailla ja jälkikäteen sitten kadutti, kun olisi pitänyt käydä reklamoimassa. Ei tämä tosiaan itse napsimalla parantunut.

Jos mä haluan että hiukset on sivuilta eri pituiset, niin voin kyllä leikata ne itse humalassa ilman peiliä ja heilutella vähän koiran trimmaussaksia siellä sun täällä, ja ihan ilmaiseksi &nbsp;:#.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 17:39
Kirjoittaja BlueBerry
^Sille olis varmaan pitänyt sanoa että haluat oikein eripituiset hiukset niin lopputulos olisi ehkä ollut samanpituinen molemmin puolin...

Ja tuo Hallonikkaan kokemus kuulostaa niin tutulta! Kaikki mahdollinen tsemppi sulle nyt! Itselleni kävi sama juttu joskus vuonna 2005, kun tukka oli reilu BSL ja toivoin että otetaan "kuivat latvat pois, mutta korkeintaan 5 cm" ja näytin sormilla. Samalla reissulla halusin vaalean tukan joukkoon vähän ruskeita raitoja. Noh, lähdin kampaamosta tummanliilalla korvan alapuolelle ulottuvalla polkkatukalla enkä edes sokiltani tajunnut/kehdannut valittaa. Kiitos vaan hitosti...&nbsp; ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 18:22
Kirjoittaja LP_Alice
^ :o :o Huh! Tuo on jo jotain! Ja Hallonnikaan ja Bellenkin puolesta harmittaa! >:( Jotenkin tuntuu, että kampaajien taso noin yleensä on jotenkin laskemassa, vai johtuukohan vain siitä, etten nuorempana ymmärtänyt asiasta paljoa. :D Vaikuttaa siltä, että yhä useammin sieltä tullaan jonkun ihan järkyttävän sopan kanssa joka ei muistuta pyydettyä alkuunkaan, sen sijasta että nyt yksi tai toinenkin tulkinnanvarainen virhe tulisi. Taidan oikeastaan nämä luettua ihan hyvin mielin leikata lyhyet hiukset itse...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 21:39
Kirjoittaja BlueBerry
^Jep, tuolloin harmitti kyllä urakalla... Raitojen kanssa kävi joku ihmeellinen moka, toivoin tosiaan vähän keskiruskeita raitoja ja niistä tuli ihan tumman violetteja, joukossa näkyi ihan muutama vaalea suortuva. Ja tuntui koko ajan että kyseistä kampaajaa ei yhtään kiinnostanut kuunnella mitä sanon pituuden suhteen...

Ja Hallonikas, laita vain kuvaa niin ideoidaan yhdessä mitä on pelastettavissa :) Eihän&nbsp; se ole sun häpeä jos kampaaja on pilannut tukkasi&nbsp; :-\

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 22:47
Kirjoittaja Hallonnikas
Ehkä tästä kauheudesta pitää ottaa jossain vaiheessa se kuva, että on sitten joku muisto mitä kauhistella kun taas tekee mieli mennä kampaajalle. Liimaan sen peiliin tai jotain. ;D Katsotaan vaikka viikonloppuna, jos avo ehtisi ottaa kuvan.

Pesin tänään ensimmäistä kertaa, ja onhan tää oikeesti aika hurja. Hurjuutta lisää vielä se, että kun pituutta/painoa lähti niin paljon, niin tässä on sellaista volyymiä mikä vetää vertoja pöyheimmille föönikampauksille... Yritin lätsäyttää aloevera geelilläkin, mutta tuloksetta. Sen huomasin tänään että tämän saa sentään miniminitupsu-saparoille. Jee. ::)

Huomenna piilotan vielä hatun alle kun pitää mennä ihmisten ilmoille. Voin sitten illemmalla kokeilla vahaa tai muita tököttejä tähän, aamulla ei aika kumminkaan riitä. Ja huomenna voisin hakea sen purkillisen biotiiniakin, jos tämä nykyinen kasvutahti vaikka nopeutuisi... Kuulostaa kyllä että ei tämä tästä voi nopeammaksi tulla, kun 2cm tuntuu olevan se normaali vauhti. 1,5cm/kk silloin kun hiustupet käy hitaalla...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Marras 2011, 23:41
Kirjoittaja catjuska
Tunnen voimakasta sympatiaa Hallonnikasta kohtaan, itselläkin ollut kakkaa tuuria kampaajien kanssa.

Nykyinen itkunaihe on viimeisin parturireissu. Kerroin kampaajalle, että haluaisin värin olevan mahdollisimman luonnollinen, kuitenkin esim. sellaisilla raidoilla joilla saataisiin mahdollisesti lisää paksuuden tunnetta hiuksiin.

..nyt mulla on hopeanvalkoiset hiukset mustilla raidoilla&nbsp; ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 08 Joulu 2011, 14:58
Kirjoittaja Hyx
Mistähän syystä heti kampaamoon astuttuani mietin että "tästä kerron juurikasvussa"... :D Sitäpaitsi mua pelottaa että mun kampaaja on juures ja näkee kättensä jäljen täällä ketjussa. Se vasta olis noloa.

Noh, tää nyt ei varsinaisesti ole niin horror-kokemus, mutta kerronpa silti. *Miettii kuinka kirjoittaa ettei tule paljastetuksi*

Olin saanut lahjakortin monivärjäykseen ja leikkaukseen, joka sisältää tyylikonsultaation.
Kampaaja oli itsessään aivan ihana, pidin siitä, oli hellät otteet ja työn jälki oli hyvää. Mutta kun tuoliin istuin, niin ei tällaista tyylikonsultaatiota ollut olemassakaan. Olin tosi pettynyt koska tämän kerran ajattelin mennä kampaajalle sillä mielin, etten tarvitse kuvaa, koska he konsultoisivat minulle sopivimman tyylin. Multa ei suoraan kysytty mitä haluan, vaan tuntui että kampaaja päätti itse mitä tehdään. Änkytin siinä vastaan että raidat olisi kivat (olisi kiva saada joku kiva muutos kun on siihen mahdollisuus). Mielessä viilsi vaikka mitä ihania ideoita jopa hiusten kokonaiskuvan tummentamisesta.
Noh tämä monivärjäys käsitti tyven värjäyksen ja latvojen värin. (Kaipa kahdesta voi puhua jo monikossa.) Raitoja mulla oli jo ennestään niin en niitä kuulemma tarvinnu.

Tukka on tällä hetkellä ihan kauhean näkönen, tyvi on kultaisen keltanen ja latvat aivan harmaat liiloilla vivahduksilla. Kaverikin huomautti hiuksista. Kampaaja ei tehnyt mitään korjatakseen erhettä, sanoi vain että "se kuluu pesussa yhtä nopeasti kun tulikin". No kiva. Tarkotus oli värjäyttää tukka ja nyt sitä väriä sitten pitäs pestä pois että saatais korjattua tilanne.

En jaksanut ruveta valittamaan, koska tällä hetkellä pelkkä valveillaolokin on jo iso saavutus ja energiaa pitää suunnata tärkeämpiin asioihin. Tiedän, että on oma mokani kun en suutani avannut, - mutta silti - jos kerran tuotetta markkinoidaan monivärjäyksenä ja tyylikonsultaationa, niin kyllä luulis asiakkaan saavan sellaisen ilman pyytämättäkin.

Itsekin olisin pystynyt parempaan tulokseen. No, ainakin sain 2-3cm pois pituudesta, sitä en olisi itse voinut tehdä. Eipä siinä sen kummosempaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Tammi 2012, 15:31
Kirjoittaja salute
No ei tämä nyt horrorkamasta ei mene, mutta harmittaa silti paljon.

Menin leikkauttamaan otsikseeni sivulle vedettävää mallia. Vein mukanani kuvat ja kirjalliset selitykset siitä, mitä haluan. Noo, kampaaja malttoi jopa vilkaista niitä. &nbsp;??? Hän aloitti &nbsp;suoraan toiminnan, ja kampasi otsistani eteenpäin. Suoraan kammatuksi malliksi tämä sitten jäi muotoilunkin jäkleen, pakko pitää tällaisena tylsänä mallina. :/ Lisäksi pyysin sivulle noin leukaan ulottuvia, tarvittaessa korvan taakse ulottuvia suortuvia. Miten ihmeessä tuolla ohjeistuksella päätäni koristaa melkeinpä rintoihin ulottuvat sivusuortuvat? Ei noita voi pitää enää roikkumassa poskilta, suortuvat on jätetty aivan liian pitkiksi. Kokonaisuudessaan otsisosio on myös aivan liian lyhyt tavoitekuvaani nähden. Ilmeisesti kampaaja oli jo päättänyt ennen mun tapaamista, millaisen mallin haluaa leikata. ::) Kauhea kiire oli muutenkin saada mut ulos.

Onneksi hiukset tuppaavat kasvamaan takaisin. Mutta kun kasvatin jo haluamaani mallia varten monta kuukautta. Nyt kasvatustyö alkaa alusta. Onni onnettomuudessa on, että suora malli sopii mulle kai ihan ok. Olen vain pitänyt kyseistä mallia jo monta vuotta, ja hain nyt vaihtelumallia tuolta kampaajalta asti. Jatkossa leikkelen otsistani vain ja ainoastaan itse.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Tammi 2012, 21:44
Kirjoittaja leeinsane
Jaahas. joskus sitä vaan ihminen on tyhmä. Minkäs sille voi? :) Kotipaikkakuntani pikkukampaamon omistaa aika utelias ja juoruava kummallinen täti. Itselleen se kerran oli tehnyt permanentin ja sitten pätkinyt hiukset epätasapituisiksi. Päällä oli n.5-10 cm ja sivuilla ja takana pidempää. Tämä siis vuonna -07.

Samainen täti kerran pesi hiuksiani niin että puolet pitkistä hiuksistani oli viemärin puolella. Enhän mä sitä muuten tietäisi mutta hän kertoi. Jotenkin tosi ällöttävää. Saattaahan niin käydä, mutta sitä ei tarttis välttämättä kertoa.

Kävin kyseisellä kampaajalla toooodella monta vuotta koska hänellä oli Elumenia (minä otin aina violettia tai kirkkaanpunaista), joka oli silloin uutta. Kerran kaverin päätä värjättiin ja kyseinen täti lähetti mut hakemaan itselleen lähikaupasta ruokaa.&nbsp; 0_0 Sitten kun päässä on lock(?) eikö se ole se mikä vaikuttaa sen 5 min, niin se meni aina siinä välissä röökille, ja sitten sai aina kuunnella sitä munakellon piippausta jonkun kolme minuuttia yliaikaa kun se se oli siellä röökillä. Joskus se kävi kaupassakin siinä välissä. Yleensä ellua oli pitkin naamaa eikä se siivonnut sitä naamasta pois jos oli roiskunut. Lattiansa kanssa se oli kyllä tosi tarkkana. Jos vähän roiskui niin heti konttaamaan puhtaaksi. Joskus sitä valui pitkin niskaakin. Eikä niitä siivottu millään muulla kun kostealla pyyhkeellä, eli se raita jäi siihen.

Ripsiä värjäytin joskus siellä niin se laitto aineet ja (tässä vaiheessa se toimi autotallissaan) ja lähti käymään kotonaan ja samalla tupakkalla. Jätti mut yksin n. 10 minuutiksi aineet silmissä ja sanoi että jos seuraava asiakas tulee niin sano että kampaaja tulee ihan pian takas. Aine kirveli silmissä hirveesti ja sitten kun kampaaja palasi, sanoin siitä, niin kauneuden eteen pitää kärsiä. :/ Sitten se putsas ne ja mustaa väriä oli pitkin silmän ympäryksiä valtavasti ja näytin bandalle.

Noo, jossain välissä sitten vaihdoin kampaajaa... Siellä se kyllä vieläkin toimii. :D

Ei nyt mitään ihan kamalaa onneksi ole käynyt, mutta onhan tossakin jo...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Tammi 2012, 06:41
Kirjoittaja versicolori
Viimeisin (ja todennäköisesti viimeinen hyvin pitkään aikaan) kampaamokäynti oli kamalin. Kävin samassa kampaamossa kuin viimeiset pari vuotta olen käynyt, mutta mua palloteltiin eri kampaajien välillä ja ihan vieras tyyppi oli sillä kertaa. Nainen oli alusta alkaen vihaisen oloinen eikä lopulta suostunut tekemään pyytämääni käsittelyä (mihin olen nyt itse asiassa ihan tyytyväinen), josta sovin aikaa varatessa. Pienimuotoinen sanaharkka siinä tuli ja päädyttiin lopulta suht turhaan hoitoon. Ensimmäistä kertaa koskaan mun märkiä hiuksia revittiin harjalla&nbsp; :'(&nbsp; mulla oli kyllä hoitoaine päässä ja pää pesualtaassa, mutta hiukset sotkeentui ja päänahka venyi. Kampaaja kysyi, että "sattuuko no ei voi mitään" jo ennen kuin ehdin vastata mitään.
Vasta myöhemmin tajusin loukkaantua ( :D ) kun muistelin, miten typerästi kampaajanainen mun hiuksia kommentoi. Kerroin oman värin kasvattamisesta ja sanoin etten halua juuriskasvuun koskettavan. Kampaaja tutki hiuksiani ja alkoi otsa rypyssä ja huokaillen höpistä "no siis, sun hiukset on tällaset maantienharmaat *ilmettä kuvailee sana HYI* mutta onhan sulla nätit piirteet..." Joo tiedän ettei tuo maantie ole se halutuin hiusväri, mutta onko se kampaajan asia tuoda julki omat mieltymyksensä hiusten suhteen. Kai se olisi ollut hänelle kannattavampaa, jos olisin tullut hiuksia värjäämään, mutta ainakaan sen naisen en olisi antanut koskea hiuksiini (itsellään oli kuivakka blondattu hamppukasa tummalla tyvellä).

Ja onhan mua aikoinaan tökätty saksilla poskeen, mutta niin nopea ja kevyt osuma se oli ettei jäänyt jälkeä&nbsp; :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Tammi 2012, 12:48
Kirjoittaja Suvivilja
:o &nbsp;Huh, tämä ketju on kyllä niin täynnä painavia syitä siihen, miksei todellakaan kannata käydä kampaajalla...

Itse en ole käynyt noin 8 vuoteen, enkä varsinkaan tätä luettuani aio käydä kovin äkkiä vastakaan ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Tammi 2012, 20:00
Kirjoittaja RockQueen
Onko joku teistä valittanut kampaamokäynnistään ja kampaamo olisi korjannut mokaansa? Onko tulos ollut millään lailla ok?

Mä kävin nimittäin viime perjantaina värjäyttämässä ja leikkauttamassa hiukseni Helsingin Tyylissä Citydeal-lahjakortin kanssa. Pyysin vaaleampaa kuparisävyä jo olemassaolevan vähän tunkkaisen kuparin tilalle, että ehkäpä jotain vaaleita raitoja vaalentamaan yleisilmettä. Hiuksiani laittanut mieskampaaja tuntui ymmärtävän mitä haluan, ja näytin hänelle lisäksi kuvaakin. Tuloksena oli kuitenkin tosi paljon tummempi tukka millä sinne tulin, ja sävy ei ollut oranssi kuten näyttämässäni kuvassa vaan tuollainen mahonginpunainen ::) Noi raidat on about sen väriset mitä koko hiuskisto ois pitänyt olla, ja siihen sit vielä niitä siitäkin vaaleampia osia.

Kerrankin sain sanottua että nyt ei tullut sellainen mitä piti, ja hän sanoi että voin varata uuden ajan jos halutaan että hiuksille tehdään vielä jotakin. Tänään nyt sitten soitin ja menen sinne ensi viikolla. Vähän jännittää mitä siitä tulee, aattelin et josko toi jollain vaalennuspesulla jo paranisi. Inhottavaa mutta eihän se minun vikani ole että tukkaan päätyi liian tummat värit..

Tässä vielä kuva suoraan käynnin jälkeen, ei ihan kuparioranssi ollut tämä. Kolmessa pesussa parin tummuusterä on helpottanut, ne raidatkin tuli esiin sävyttävien hoitoaineiden alta mutta aikamoisen tumma silti..
Kuva



Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Tammi 2012, 09:57
Kirjoittaja ellen
RockQueen kirjoitti: Onko joku teistä valittanut kampaamokäynnistään ja kampaamo olisi korjannut mokaansa? Onko tulos ollut millään lailla ok?
Olen kaksi kertaa sanonut kampaajalle, ettei lopputulos ollut sitä mitä haettiin ja molemmilla kerroilla kampaaja on korjannut virheensä parempaan suuntaan. Kyse on ollut kahdesta eri kampaajasta ja uusintakertojen lopputulokset olivat onnistuneita. Toisella kertaa vaalennuksesta tuli liian kellertävä, toisella kertaa väristä tuli ihmeellinen sekoitus lilaa, punaista ja vaaleanruskeaa, ja värit saatiin molemmissa tapauksissa korjattua juuri sellaiseksi kuin pitikin.

Toivottavasti saat värin kuntoon haluamallasi tavalla.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Tammi 2012, 15:00
Kirjoittaja Ilyasviel
Joko RockQueen on käynyt korjauskäynnillä? Miten kävi?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2012, 18:30
Kirjoittaja RockQueen
Tänään kävin. Kyllä jännitti. Homma meni kuitenkin hyvin, ja tukasta tuli juuri niin vaalea oranssi kun pitikin. Ehdotin itse että josko vaalennuspesu olis parempi kun että laittaisi lisää raitoja, ja sehän toimi mallikkaasti. Kampaaja halusi selkeästi hoitaa nyt homman hyvin, ja lähdin oikein tyytyväisenä kotiin. Hyvä näin :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Tammi 2012, 08:50
Kirjoittaja DiiDii
BlueBerry kirjoitti: ^Sille olis varmaan pitänyt sanoa että haluat oikein eripituiset hiukset niin lopputulos olisi ehkä ollut samanpituinen molemmin puolin...

Ja tuo Hallonikkaan kokemus kuulostaa niin tutulta! Kaikki mahdollinen tsemppi sulle nyt! Itselleni kävi sama juttu joskus vuonna 2005, kun tukka oli reilu BSL ja toivoin että otetaan "kuivat latvat pois, mutta korkeintaan 5 cm" ja näytin sormilla. Samalla reissulla halusin vaalean tukan joukkoon vähän ruskeita raitoja. Noh, lähdin kampaamosta tummanliilalla korvan alapuolelle ulottuvalla polkkatukalla enkä edes sokiltani tajunnut/kehdannut valittaa. Kiitos vaan hitosti...&nbsp; ::)
Minulle kävi heinäkuussa justiinsa samoin, tukka oli semmonen pitkähkö polkka, lopputulema aivan järkky kerrostettu mummomalli, hädin tuskin sai korvan taakse, ei se pituus, mutta se kerrostus, kun lyhimmät oli päälaella muutaman sentin, kasvoilta vietiin kaikki&nbsp; :#

Jotenkin tuntui että luottokampaaja, luotti liikaa pitkään kestäneeseen asiakassuhteeseen, eikä ollut enää niin varovainen ja tarkka siitä mitä asiakas varmasti haluaa&nbsp; :( noh, se loppui siihen, jo siitäkin syystä että tätä reuhkaa sattuneesta syystä joutuu nyt kasvattamaan&nbsp; ;D
Sinänsä tommonen lyhyt mallikin ihan ok, mutta kun oma tukka on karheahkoa luonnon kihartuvaa sorttia, tuossa mallissa sitä saa laittaa ja laittaa..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 27 Tammi 2012, 16:55
Kirjoittaja tuutikuu
^^ei kannata hävetä sitä ettei ole lopputulokseen tyytyväinen. Kampaaja tuskin ehdottaa itse lisäaikaa ellei asiakas sitä pyydä, mutta jos uskaltaa vain sanoa tyytymättömyytensä ääneen tekevät kampaajat usein mielellään työtä vielä lisäaikaa, jotta tulos on sellainen kuin tavoiteltiin. Ainakin itse tein niin kampaajana työskennellessäni, mikäli ei mennyt ihan kerralla ajatukset yksiin. Kun saa hiukset onnistumaan tulee asiakas toistekin, vaikka se joskus ottaisikin kaksi käyntikertaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Helmi 2012, 01:57
Kirjoittaja aurinkoutu
tuutikuu kirjoitti: ^^ei kannata hävetä sitä ettei ole lopputulokseen tyytyväinen. Kampaaja tuskin ehdottaa itse lisäaikaa ellei asiakas sitä pyydä, mutta jos uskaltaa vain sanoa tyytymättömyytensä ääneen tekevät kampaajat usein mielellään työtä vielä lisäaikaa, jotta tulos on sellainen kuin tavoiteltiin. Ainakin itse tein niin kampaajana työskennellessäni, mikäli ei mennyt ihan kerralla ajatukset yksiin. Kun saa hiukset onnistumaan tulee asiakas toistekin, vaikka se joskus ottaisikin kaksi käyntikertaa.
Mulle on kyllä itselleni tullut sellanen mielikuva, että nykypäivänä monessa paikassa tehdään sellasta liukuhihnatyötä, että siihen ei asiakkaiden rutkuttaminen mahdu. Kannatan ehdottomasti palautteen antamista, mutta tuntuu, että saisi kauheasti varoa sanojaan, ettei kukaan ottaisi itseensä. Tai jos pyytää jotakin uusintaa, niin alkaa paskanjauhanta selän takana, että "toi on hirvee asiakas". Olen itse tasan kerran pyytänyt pientä korjausta, joten en siis ole edes mikään aktiivireklamoija, mutta jotenkin vaan tullut tällainen mielikuva. Harvoin kampaajat edes pahoittelevat, vaikka näkisivät naamasta tai kuulisivat sanoista, että sutta tuli.

Ja sitten toi väreistäkin kommentointi on aina sellasta, että kampaajien on aina helppoa sanoa siihen, että "no siinä kuvassa oli valot, ei sellasta oikeasti saa" tai "ei tästä mustaa tullut, musta on sinertävä", "kyllä tässä väri näkyy, ei ole enää tyvikasvua" jne. jne. Että tapoja on monia saada maallikko hiljaseksi.

Tuntuu, että nykyään harvemmin kampaajakäynnit on enää silkkaa miellyttävyyttä ja että voisi vain odottaa sitä, että pääsee hypähtämään paremman näköisenä liikkeestä pihalle. Enemmänkin ne tuntuu siltä, että menee katsomaan, minkälainen tulos tällä kertaa saadaan aikaiseksi. Mutta itselläni on kyllä rastina se, että totuin yhdessä vaiheessa liian hyvään. Mutta silti, ei hirveän monella kampaajallakaan tunnu olevan sellaista intohimoista asennetta panostaa yksilön kohtaamiseen.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Helmi 2012, 12:10
Kirjoittaja FairyC
Komppaan aurinkoutua tuossa asiassa, että monella tuntuu olevan melko välinpitämätön asenne työntekoon. Olen itsekin melko monta kampaajaa kokeillut eri puolella Suomea ja muutaman kerran on ollut sellainen todella tyytyväinen olo, kun on kampaajalta lähtenyt. Silloin olen ollut tyytyväinen, kun sekä värjäykseen, että leikkaukseen on käytetty kunnolla aikaa. Ja tähän on myös sisältynyt kampaajan ja asiakkaan vuoropuhelua ja huolellista suunnittelua.&nbsp; Aikaa on myös varattava tarpeeksi, koska monesti leikkaus on kuin juosten kustu tehty, jos seuraava asiakas jo odottelee seläntakana. Sen sai viimeksi kokea, kun kampaajalla olin. Seuraavan kerran kun hiuksia pesin, huomasi selvästi, miten otsatukka oli leikattu vinoon. Kyllä otti päähän. Ja vaikka kampaamosta olenkin tykännyt ja siellä on muitakin hyviä kampaajia, joutuu nyt kampaamo vaihtoon..Ainakin yhden kokeilun verran.

Toivon hartaasti että seuraava kampaamokokemus olisi sellainen. En kuitenkaan mitään mahdottomia vaadi, kuten jotain superblondia väriä tai maata mullistavaa leikkausta. Olisi vain kasvojenpiirteisiin sopiva leikkaus ja ihonvärille ja silmienvärille sopiva väri. Lisäksi plussaa siitä, että hiukset näyttäisivät hyvältä, vaikka en olekaan kampaaja eikä minulla ole sellaista taitoa laitella hiuksia.


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Helmi 2012, 18:56
Kirjoittaja Luurankka
aurinkoutu kirjoitti: Tuntuu, että nykyään harvemmin kampaajakäynnit on enää silkkaa miellyttävyyttä ja että voisi vain odottaa sitä, että pääsee hypähtämään paremman näköisenä liikkeestä pihalle. Enemmänkin ne tuntuu siltä, että menee katsomaan, minkälainen tulos tällä kertaa saadaan aikaiseksi.
Olen tietyssä mielessä samaa mieltä, mutta ehkä suurin syy on se, ettei mulla yleensä ole mitään tarkkaa visiota enkä tiedä mikä mulle sopii, joten yleensä mennään kampaajan näkemyksen mukaan ja todellakin, menen katsomaan miten tällä kertaa käy.

Toisaalta taas nykyään on miellyttävämpää käydä kampaajalla kuin joskus parikymppisenä. En ole enää nykyisin kuullut mitään sen tasoista mussutusta kuin aikoinaan, vaan asenne on enemmän siihen suuntaan että "jes, okei, katotaanpa mitä hienoa tästä saadaan aikaiseksi", eikä "no emmä nyt tiiä, on tää kyllä aika paha, siis täähän on tämmöstä tää tukka ::)*harotaan ja puristellaan ja puhistaan* sulle ei ainakaan sovi asia x ollenkaan!".

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Helmi 2012, 21:43
Kirjoittaja Luscious
^ Haluan vaan sen sanoa ettei tämän keskustelun tarkoitus ole missään nimessä vaan dissata kaikkia kampaajia ja haukkua yleisesti! Vaan siis ihan päästä tilittämään kohtalontovereille tai sellaisille ketkä ymmärtää, kun joku on mennyt vikaan. Hiukset on kuitenkin tärkeä asia juurikasvulaisille ja varmaan aika monelle muullekkin ulkonäöstään kiinnostuneille.
Joku työntekijän duunin pienipalkkaisuus/henkinen raskaus ei juuri asiakkaana kiinnosta pätkääkään, kun hiukset on kaikkea mitä niiden ei pitänyt olla kampaajalta lähtiessä ja palvelusta on maksettu todennäköisesti samanlainen summa kuin toisaalle, mistä olisi saanut hyvää ja osaavaa palvelua. Ja siihen on ihan varmasti asiakkaalla oikeus. Ymmärrän kyllä jos koit että haluat kertoa taustaa ja millaisia syitä takana on ammatinharjoittajan näkökulmasta kun varmasti täällä on aika vihaiseenkin sävyyn keskusteltu työnjäljestä ja asenteesta. Täällä juurikasvullahan on paljon muitakin kampaajia ja alaa opiskelijoita eikä asettelu ole missään nimessä juurikasvulaiset vastaan kampaajat/parturit! Sinä vaikutit kertomustesi mukaan tosi hyvältä kampaajalta, harmi jos ala ei olekkaan se juttusi. Sinunlaisia kampaajia ei varmasti ole liikaakaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Helmi 2012, 23:39
Kirjoittaja tipson
^^Asiakkaana haluan, että minuun voi käyttää aikaa vaikka sen 45-60 min. Jos kampaajalla ei ole aikaa kuunnella tai keskittyä hiusten leikkaamiseen, en varmasti mene siihen kampaamoon uudestaan.
Ehkä siinä olisi markkinarakoa ;) Siis perustaa parturi-kampaamo, joka markkinoi itseään paikkana, jossa asiakkaalle on _aikaa_.
Nykyään joka kampaamossa on niin hektistä (sen huomaa kun käy vaikka ostamassa jtn tuotteita, mutta ei saa mitään palelua, koska työntekijöillä on niin kova kiire ja puhelin soi koko ajan ym.). Käyn kerran vuodessa kampaamossa virkistämässä tyyliä (osaan tasoittaa latvat itse jne.), joten minulle on tärkeää, että kampaamokokemus on hyvä! Ja siitä olen valmis maksamaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2012, 05:17
Kirjoittaja Yayah
Paka2011 kirjoitti: On pakko saada asiakkaita tehtyä mahdollisimman paljon, jotta sinne kukkaron pohjalle jää kaikenmaailman kulujen jälkeen edes jotain millä elää. Jostain on pakko alottaa, mutta jos työpaikka ei ole ilmapiiriltään mukava ja töihin mennessä vituttaa joka kerta niin ei ole mikään ihme, että asiakkaatkin saavat siitä osansa.
Kaikista luettelemistasi asioista muu kuin verot ja tukkuhinnat ei ole lieventävä asianhaara, eivätkä nekään perustele muuta kuin hintojen nostamista.

Ajan vähyydestä valittaminen nostattaa näppyjä, koska hyvät kampaajat ovat usein myös nopeita. Jahkailu viittaa siihen, ettei osaa, ei vaikka olisi kaikki maailman aika käytössä. Olin eräällä aloittelevalla kampaajalla, joka jutteli mukavia, pesi, kampasi ja leikkasi hellästi ja niin huolellisesti, että&nbsp; ihmettelin,&nbsp; olenko päivän (tai kuukauden&nbsp; ;D) ainoa asiakas. Kävi kuitenkin niin, että kampaaja mokasi, minkä hän varmasti huomasi itsekin. Yksi "klip" ja sain puolen pään levyisen otsiksen. Se näytti massiiviselta, joten annoin hänen vielä lyhentää sitä, tuloksena täydellinen puolipääpotta. Tästä on aikaa, nyt se on jo alkanut huvittaa. Olisin laittanut kuvan mutten saanut sitä toimimaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2012, 13:50
Kirjoittaja Paka-08
No minun tilanteessani ei pahemmin aikaa ollut enää erilliselle työnteolle, koska opiskelin myös lukiossa ja kirjoitin ylioppilaaksi. Viimeisenä vuotena viikkojen ohjelmat olivat älyttömän tiukkoja kun oli ammatillisia aineita, lukio-opintoja ja työssäoppimista. Työssäoppiminen on kuitenkin pakollista ja se on käytännössä sama asia kuin työharjoittelu mutta ilman palkkaa eikä koulun määrittelemiä juttuja esim. tavoitteet. Mutta harmikseni sain viimeisenä vuotena paikan uudesta kampaamosta, jossa ei ollut tällä kampaajalla itselläänkään vielä vakiintunutta asiakaskuntaa, joten asiakkaita ei ollut minulle juuri ollenkaan ja työssäoppiminen järjestettiin koululla myöhemmin. Tämän kampaamon mainoksia oli netissä, facebookissa ja paikallislehdissä. Minun töistäni olisi tullut -25 % alennusta, mutta oli niin hiljaista muutenkin silloin, myös muissakin kampaamoissa. Minulla ei ole niin laajaa sosiaalista verkostoa, että olisin saanut paljon tuttuja asiakkaaksi. Olin myös tarkka siitä, että minulla oli aikaa opiskella kotona, koska tavoitearvosanat olivat korkeat. Jos olisin ottanut lukiossa sen periaatteen, että ihan sama mikä arvosana kunhan menee läpi ja olisin hankkiutunut lemmikkieläimistä eroon (en ole asunut vanhempien luona enää moneen vuoteen), olisi minulla ollut ehkä muutama tunti aikaa per päivä tehdä töitä kaiken muun lisäksi, mutta aika moni kampaamo menee täällä kiinni kuudelta tai aikaisemmin.&nbsp; Väsymystä oli muutenkin, joten tiedä mihin sitä olisi päätynyt vielä extra työmäärän kanssa.&nbsp; Kyllä sitä välillä oltiin koulussa 9-10 tuntiakin ja kävin usein myös silloin kun ei ollut edes tunteja.

Tää keskustelu menee nyt pahasti OFF-topicin puolelle.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Helmi 2012, 14:29
Kirjoittaja hairwreck
Onkohan ketju ymmärretty vähän väärin? Tarkoitushan oli kertoa niistä huonoista kokemuksista ja purkaa ärsyyntymistä hirveästä hiustyylistä tai palvelusta, josta on jäänyt huono maku, ei haukkua kampaajia tai asettaa heille epäreiluja vaatimuksia. Onhan se sanomattakin selvää, että joka ikisen alan harjoittajalle sattuu virheitä ja taloudellinen tilanne yms vaikuttaa jokaisen alan toimintaan. Asiakaspalvelijoilla on varmasti elämässään meneillään yhtä sun toista, yrityksellä voi mennä huonosti, raha-asiat stressaa. Eihän täällä olekaan lähdetty siitä olettamuksesta, että kampaaja kykenee tunnissa luomaan ohuesta, loppuunvärjätystä lirutukasta upeat hollywood-hiukset, vaan siitä, että kun selkeästi pyydetään jotain, pitäisi se mahdollisuuksien mukaan pyrkiä toteuttamaan. Ja jos ei pysty (tämä on todella tärkeää) pitäisi kampaajan rehellisesti sanoa, että sori vaan, mutta tähän tukkaan ei pysty tekemään kyseistä käsittelyä/lopputuloksesta ei mitenkään saa haluttua. Eli selkeät virheet/laiminlyönnit ovat tämän ketjun aiheena.

Monelle asiakkeelle (suuri osa nuoria tyttöjä) voi olla todella vaikeaa sanoa mitään pilalle menneestä kampauksesta. Kun katsoo sitä hirveää leikkausta, on vaan pakko nyökytellä, koska pelkää, että jos sanoo jotain, purskahtaa itkuun. Tai sitten kampaaja on stailannut tukan niin hyvin, että se näyttää ok:lta, mutta ekan pesun jälkeen paljastuu totuus, eikä tukkaa ole mahdollista joka aamu laittaa samalla tavalla, kuin kampaaja on tehnyt. Toki toivoisi, että jokaisella olisi senverran itsetuntoa, että saisi sanottua mielipiteensä, mutta samalla tavalla voisi sitten toivoa, että nuoret kampaajat olisivat rehellisiä taitojensa ja ajankäyttönsä suhteen. Jos jotain ei pysty tekemään tietyssä ajassa, niin mieluummin käyttää sen ylimäärärisen ajan, kuin tekee työn huonosti.

Tuo kiirellisyys ihmetyttää, itse en ole koskaan tuntenut, että minua kohdeltaisi kuin liukuhihna-asiakasta. Kampaamokin kannattaa varata sen mukaan, että aikaa oikeasti on tarpeeksi. Eli kannattaa ihan kysyä, kuinka paljon aikaa kampaajalla on käytettävissä asiakkaaseen. Monissa kampaamoissa jopa näyttää olevan aika hiljaista nykyään, eli ehkä kannattaisi sen paikkakunnan suosituimman ja trendikkäimmän kampaamon sijasta joskus valita hiljaisempi paikka, palvelu voi olla yllättävän hyvää.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Touko 2012, 19:18
Kirjoittaja anilliini
Olen aika tarkka näkemyksistäni, mutta vakiokampaajalle voisin sanoa vaikka että tee mitä haluat. Luotan hänen makuunsa. Eräs kerta menin toiselle kampaajalle, jolle sanoin, että lyhennä, mutta pidä sama malli. Hän ehdotti että jospa tällä kertaa leikataan vähän lyhyemmäksi etuhiuksia. Sanoin että no joo, voihan ne vähän lyhyemmät olla. Tulos oli toiselta puolelta paljon lyhyemmät etuhiukset, ja ihan samanlaiset kuin kampaajalla itsellä! Painotin vielä että ei liian lyhyeksi, koska mulla on taipuisat hiukset. Kampaaja sitten siihen, että voihan niitä suoristaa. Piti koko kesän piilotella toista puolta etuhiuksista hiusten sekaan, ettei ne pongota kovin pahasti. Se oli oikeasti painajainen. Kampaaja ei kuunnellut yhtään, eikä katsonut mikä sopii hiuslaadulle, vaan leikkasi sellaisen kuin halusi. Siitä lähtien olen ollut tarkempi jos en ole tutulla kampaajalla. Syytin kyllä tuosta itseänikini. Olisin vaan toistanut niinkuin joku hullu sitä SAMA MALLI, enkä olisi luottanut kampaajaan! :D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Heinä 2012, 10:28
Kirjoittaja Elsinen
Viimeisin kamala kokemus on tammikuinen juhlakampaus, jonka malli-/ideakuvana oli esim. tämä:

Kuva

Pyysin tuollaista rennon romanttista nutturaa, ilman kauheita koukeroita. Mutta mitäs sainkaan:

Kuva

Kuva

Olin varannut tunnin ajan, ja kampaaja sanoikin aluksi että kyllä onnistuu sen puitteissa. Kampaaja väänsi ja väänsi tukkaa, ja väitti että minulla on liikaa tukkaa: "Voi ei, mitä mä näille teen?". Aika meni puoli tuntia yli, ja kampaaja myös veloitti sen mukaisesti &nbsp;:# Olin niin pettynyt ja shokissa, etten tajunnut väittää vastaan. Lisäksi kun aikaa oli mennyt reilusti suunniteltua enemmän niin minulla oli kiire jo kotiin vaihtamaan vaatteita. Tiedänpähän nyt ainakin etten ko.
liikkeeseen mene enää ikinä!

Edit. Suurensin toista kuvaa

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Heinä 2012, 12:24
Kirjoittaja Mindela
^ Pakko kommentoida sen verran, että ei toi nyt niin erilainen ole kuin kuvassakaan...? Noista sun kuvista ei saa kauheasti selvää, mutta lenkkejähän tuossa ylemmässäkin on. Sun nutturasi on ehkä tehty vähän suuremmalle alueelle kuin kuvassa mutta uskon suurimman eron tulevan hiustenväristä. Ideakuvan naisella on monisävyiset hiukset, jotka tukee tuota itse kampauksen ideaa todella paljon. Toi kampaus on yksivärisellä tukalla ihan erinäköinen.. Ei toi minunkaan makuun mikään maailman onnistunein kampaus ole, mutta ideakuva = lopputulos erinäköinen ongelmana pidän kyllä eniten tuota hiustenväri eroa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Heinä 2012, 13:26
Kirjoittaja Eiffe
Elsisen saama kampaus on kyllä malliesimerkki siitä, mikä on mun kokemusten mukaan kampauksiin orientoitumattoman kampaajan vakiokampaus. Se vain vaihtelee tehdäänkö koukerot niskaan vai päälaelle ja morsiuskampauksissa johonkin kohtaan törkätään kukka &nbsp;:P ( Rankkaa yleistystä: ei kannata lukea hernepussi kädessä)

Ensimmäisen kuvan kampaus on mun silmään rennon näköinen kiepautus ja toteutunut kampaus sellainen, jossa kihartuvat hiussuortuvat asetellaan pinneillä ja vuorataan hiuslakalla. Itse olen saanut niillä parilla kertaa kun olen kampauksessa käynyt kampaamossa, jossa ei paljon kampauksia tehdä, tuollaisen suortuvakampauksen. Hääkampaukseen menin kampaamoon, jonka tiesin olevan kampausorientoitunut ja kampaajan tekevän mielellään kampauksia. Mun hiukset olivat hääpäivän auki, joten mitään nutturaa ei tehty, mutta kampaus kuitenkin &nbsp;;) Odottelen kovasti syksylle hääkutsua, että pääsisin samaiseen kampaamoon 60's nutturakampaukseen. &nbsp;:)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Heinä 2012, 13:33
Kirjoittaja chai
Kylä nuo kampaukset minunkin silmääni ovat erilaiset. Mallikuvan kampaus on ilmavampi ja löysempi ja nutturaosa toisaalta tiiviimpi kuin toteutuneessa kampauksessa. Kyllä minuakin olisi harmittanut.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Heinä 2012, 13:45
Kirjoittaja bast
Mä ihmettelen sitä, että jos on sovittu joku aika ja hinta ja sitten meneekin pidempään, niin miksi asiakkaan pitää maksaa siitä ylimääräisestä ajasta. Kampaajan mokahan se on jos on arvioinut väärin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Heinä 2012, 14:23
Kirjoittaja Mindela
Kyllä munkin silmään Elsisen kampaus on paljon lättänämpi ja suuremmalla alueella, mutta toi kuva on kyllä niin pieni ettei siitä saa oikein selvää. Mutta en mä ainakaan sitä ihan perinteistä luuppikampausta tuossa kuvassa näe?

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Heinä 2012, 16:21
Kirjoittaja Elsinen
Suurensin tuota alempaa kuvaa, mutta ei noista vieläkään saa aivan oikeaa kuvaa koko kampauksesta. Mielestäni isoin ero on tosiaan siinä, että pyytämäni "rennon romanttinen" muuttui kampaajalla tuollaiseksi todella laitetun näköiseksi, ja oli pelkästään tuota lenkkiä/looppia/koukeroa.


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 30 Heinä 2012, 16:33
Kirjoittaja Mindela
No joo, on toi kyllä aika erilailla kasattu kuin kuvan kampaus. Toi ideakuvan kampaus on varmaan solmittu, ja siitä otettu jotain lenkkejä. Sun kampaus on vaan lenkkejä. Oon silti sitä mieltä, että myös väri vaikuttaa ;D Monisävyiset hiukset on tosi erinäköiset kampauksissa, kun ne sävyerot tuo moniulotteisuutta siihen kampaukseen. Yksivärinen on helpommin juuri sellainen tosi laitetun ja lakatun näköinen. Yksiväriset hiukset on parhaimmillaan niissä sileissä, selkeissä kampauksissa :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Loka 2012, 23:11
Kirjoittaja Miiia
Ducky kirjoitti: Mua ottaa vieläkin päähän eilinen kampaamokäynti. Lopputuloksessa ei ole mitään vikaa, mutta meillä ei kampaajan kanssa natsannut kemiat yhtään. En viitsi yksityiskohtaisesti keskusteluamme kirjoittaa, mutta pääpointteja olivat, että kampaajan mielestä mun tukkaan ei vaan saa minkäänlaista mallia leikattua, kun on kasvatuksen välivaihe, sitä ei kannattaisi missään nimessä kasvattaa, koska on niin hentoista, eikä sitä kannattaisi oikein kauheasti yrittää laittaakaan, kun on niin karheaa, kiharaa ja pyörteitä vaikeissa paikoissa. Eihän mun hiukset mitkään silkinsileät unelmat ole, mutta kuitenkin vain loivasti laineikkaat, ei suuria pyörteitä ja hiukan pörröisen näköiset, mikä sekin varmaan korjaantuisi erilaisilla tuotteilla. Kun koitin kysyä, mitä tuotteita hän suosittelisi pörröisyyden poistoon, kun tähän asti olen käyttänyt pääasiassa silikonittomia, tämä vain tuhahtaa halveksuvasti, että "silikonittomia tuotteita ei ole olemassakaan". Istuin sitten hiljaa loppuajan. Ei mun mielestä asikasta tarvitse mielistellä, tai tyyliin valehdella tällaiselle ohuthiuksiselle, että "tuuheat on", mutta hiukan ikävää, kun käynnin jälkeen on sellainen olo, että ajan pois kaikki, kun tää on kerran niin mahdoton ja ruma.&nbsp; :P
aika outo. luulisin että kampaajallakin on olemassa joku vaisto siitä mitä pitää tehdä että on töitä jatkossakin, olis edes pitänyt suunsa kiinni jos ei ollut mielestään kehumista&nbsp; :#

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Loka 2012, 23:38
Kirjoittaja Od3ssa
^^Tais olla kypsääntynyt työhönsä tai sitten ei palvelualttius ja sosiaaliset taidot kohdillaan. Näihin aina välillä törmää, mutta sinneppä ei sitten tarvikaan mennä enää uudelleen. Nimim. aika monta kertaa kampaajaa vaihtanut ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 10 Loka 2012, 23:45
Kirjoittaja Eiffe
Aargh, nää syyllistäjäkampaajat nostattaa aina mun verenpainetta! Kuinkahan moneen olen minäkin törmännyt... Yleisimmät valituksen aiheet ovat olleet: mun tukka vie paljon väriainetta/aikaa, takkuuntuu, joutuu föönaamaan kauan jne.&nbsp; :#

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Loka 2012, 14:47
Kirjoittaja Od3ssa
^Mulle on monet kerrat valitettu sitä, että on niin paksu tukka, että imee väriä älyttömänä ja ei kuivu ikinä. Joskus ollut kaksi kampaajaa tekemässä hommia, kun aikaa varattu niin vähän, että ei yksi ole ehtinyt levittää väriä. No ei kai se mun ongelma ole ja aikaa varatessa olen aina sanonut, että tähän menee aikaa kauemmin kuin normitukkaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Loka 2012, 19:27
Kirjoittaja Eiffe
^ Minäkin aina aikaa varatessa kerron, että tää pää on aikaa vievä, mutta silti sitä ei huomioida siinä vaiheessa varaamalla ylimääräistä aikaa tai kertomalla, että suurinpiirtein näin ja näin paljon hiusten määrä ja niihin tarvittava aika nostaa hintaa&nbsp; ??? En ole kamalien vaalennus- ja raidoituskampaamoreissujen jälkeen enää uskaltautunut noita operaatioita kampaamossa tekemään. Nyt oon tosin löytänyt niin kivan kampaajan, että kampaajatraumat ovat alkaneet hälvenemään&nbsp; :D.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Loka 2012, 17:10
Kirjoittaja Retro
Jeps, asiakas äänestää jaloillaan, en ole hälle menossa enää uudestaan.&nbsp; :P

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2013, 10:44
Kirjoittaja Ilyasviel
Blaargh. Olen nyt käynyt useammalla kampaajalla pätkimässä otsatukkaani ja kaikki kolme viimeistä kertaa on ollut katastrofeja. Mulla on otsiksessa ihan selkeä malli ja silti menee päin mäntyä, vaikka sanon että haluan pitää tämän mallin mutta pari senttiä lyhempänä.

Kampaaja 1: pitkä sivuotsis muuttui käänteisen U:n muotoiseksi, parin sentin pituiseksi otsikseksi.
Kampaaja 2: nyrhi vähän veitsellä sieltä täältä, ei käyttänyt saksia, 5min ja olin ovesta ulkona pottaotsatukan kanssa
Kampaaja 3: no taas sitä samaa U-muotoa! Tässä käynnissä kyllä kyrpi eniten se että kampaaja oli tuplabuukannut ja odottelin omaa vuoroani vielä 20min sen jälkeen kun ajan olisi pitänyt alkaa. Olin työajalla, joten totta kai otti päähän. Kampaajan sosiaalisissa taidoissa ei kyllä ollut muutenkaan kehuttavaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2013, 10:50
Kirjoittaja Od3ssa
^Otsatukan leikkaaminen on muuten aivan ihmeellisen vaativa suoritus. Vaikka kuin yrittää selvittää minkälaisen haluaa, niin tulos on täys arvoitus.. Ja ne hinnat, jos 15€ joutuu maksamaan 5minuutin työstä ja tulos on sit kans sennäköinen, että sama ois ollu ite&nbsp; saksia vähän sieltä ja täältä, niin kyllä mulla on aika paskanmaku suussa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2013, 10:57
Kirjoittaja RockQueen
Jouduin olosuhteiden pakosta menemään uudelle kampaajalle työpaikan naapuriin kesällä kun en vaan päässyt muualle vapaa-ajallani. Painotin että tunnissa pitää sit hoitua, mulla alkaa työvuoro. No se kampaaja aloitti otsatukan nyrhimisellä ja se käytti siihen varmasti 25min! Tyyppi alkoi leikata mun lyhyttä otsatukkaa kerroksittain! What!

Olin jo varma siinä vaiheessa että aika ei tule riittämään koska kyllä se takatukka nyt hiukka vaativampi osio on. No myöhästyin töistä 10min ja kotona totesin että hiukset oli leikattu ihan päin honkia. Kaveri sanoi ne nähdessään että tulee ihan mieleen se kun leikkasin itse koiran turkin :D Oikeesti, siellä oli pidempiä hapsuja pitkin poikin..

Enhän mä kehdannut mennä valittamaankaan kun ne olis leikanneet sen vieläkin lyhyemmäksi, ekalla kerralla siis meni jo liikaakin. Plus että ne tiesi missä mä olen töissä enkä halunnut jotenkin sen takia kun naapuriliike on. Seuraavan kerran kun menin omalle kampaajalleni ja se kulmat kohoten suki niitä epätasaisia tupsuja sain taas kuulla että kyllä pitäis aina mennä valittamaan jos jälki on tällästä..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2013, 15:30
Kirjoittaja Ilyasviel
^^ Joo, tuntuu että otsatukan leikkaaminen on suuren luokan rakettitiedettä &nbsp;0_0 mä kohta luovutan ja kasvatan sen vaan pois.

EDIT: enpä näemmä olekkaan kertonut eräästä kauhukäynnistä pari vuotta sitten.

Olin varannut lauantai-iltapäivälle ajan hiusten värjäykseen. Tulin paikalle n. kello 14 ja olin ilmeisesti kyseisen kampaajan viimeinen asiakas, sillä heti sisään astuttuani tämä tokaisi minulle "nii, tota, mun piti soittaa sulle ja peruu tää aika. mut nyt ku oot täällä ni tehää sit." siis mitä vittua? no, väri lätkäistiin päähän, kampaaja ei puhunut sanaakaan ja oli todella nopea ja hätiköivä. Värin poispesun jälkeen alkoi föönaus tulikuumalla ja ihan _järjetön_ hiusten repiminen. Olin kauhusta kankeana enkä saanut mitään suustani ulos. Kaiken huipuksi kampaaja jätti föönauksen puolitiehen ja lähetti minut semimärillä hiuksilla ulos, "ku nyt on nii kiire ku suljetaa just". Talvella. Kovalla pakkasella. Onneksi oli auto kampaamon vieressä, muuten olisi tullut kyllä itku. Ja tästä lystistä kampaaja veloitti 99€. Huh huh.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Helmi 2013, 17:27
Kirjoittaja Suvivilja
^ No huh :o

Otsatukka (ainakin) kannattaa kyllä opetella leikkaamaan itse, se on loppujen lopuksi aika helppoa (ja rahaa säästyy) :)
Varsinkin jos kampaajalla tulee pahempaa jälkeä kuin jos olisi itse leikannut, kuten moni yllä sanoikin ;)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Helmi 2013, 20:56
Kirjoittaja Aridith
Kävin ensimmäistä kertaa Hollannissa ollessani kampaajalla. :D Ei jeskamandeer. Mulla on verenpunaiset hiukset, mutta tarjosin sellaista ruskeanmustaa "on aika samaa sävyä", mutta jääräpäisesti pysyin kannassani, että kyllä mun valitsema sävy näyttää suht samalta hiuksessa kuin mikä nyt on. No, sitten se aika pitkälti kuin taloa maalaten pensselöin mun juurikasvun pään, otsan, korvat ja sitten värjätyt pituudet rävähti keskelle mun kasvoja värjäten mun naamankin punaiseksi.

Suti lensi kädestä varmaan viidesti, sitten lappuraidat onnistui värjäämään vai toiselta puolelta hiusta koska ei laittanut folioon ollenkaan väriä vaan tökki sormella hiusta kasaan, pensselöi muistan samalla pensselillä kun punaisen ja sitten pituudet värjäsi vielä samalla, pesemättä. Siinä kohti kun levitti värin pituuksiin niin että hankasi niitä käsien välissä kun tulta tehden huomautin etten käsittelisi kuusi vaalennusta nähnyttä huokoista hiusta &nbsp;ihan noin.

Aattelin ettei se voi enää tunarimmaks voi mennä. Voi :D. Pesussa mun huppari, korvat ja naama ui vedessä, sitten kun vihdoin pesu oli ohi alkoi vääntämään mun jakausta väärälle puolelle kuvaukseen, sotki tangle teezerin sinne hiuksen sekaan takkupalloksi ja sitten luovutti - sain lähteä märillä hiuksilla kotiin :D Thank god. Sain ne itse föönattua asentoon. Väri on vähän epätasainen, raidat maalattu mutta eipähän ole kolmen metrin juurikasvua ja maksoi vain 32€.

Sakset jos ois tuonu lähelle oisin huutanut.kauhusta :D.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 18 Helmi 2013, 08:55
Kirjoittaja Prisku
Yleisesti ottaen mä lähden enemmän kampaajalta pettyneenä kuin iloisena. Yleensä pettymyksen syynä on liian suuri hinta ja liian pienet muutokset. Mulla on tukka alle lapaluiden, ja vaikka siihen ei tehtäis kuin vaalennusaineella raitoja niin hinta lähentelee sataa euroa. Ikinä en voisi kuvitella tekeväni mitään isoa muutosta esimerkiksi pohjaväriin ja että sen lisäksi vielä raidoitettaisiin, koska hinta olisi tähtitieteellinen ja istuisin kampaamossa vuorokauden. Tämä onkin minun mielestä ehkä ainut huono puoli pitkissä hiuksissa!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Helmi 2013, 11:37
Kirjoittaja Marie Corelli
Kavin eilen eraan kauppakeskuksen alakerrassa olevassa kampaamossa, mutta tulos oli pieni pettymys. Naiskampaaja leikkasi koko paan kayttamalla ohennussaksia. Kysyin kylla, miksi han teki niin. Enpa mene toisen kerran sinne. Jos joku tietaa hyvan kampaamon Tallinnassa, niin saa laittaa yksityisviestilla vinkin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Elo 2013, 14:28
Kirjoittaja Unnu
Minä täällä taas hei!&nbsp; :# En tunne ketään joka olisi yhtä epäonninen kampaajien kanssa.

Lyhyesti: minulla on nyt erittäin kerrostettu olkapäille ulottuva hiuksisto. Päällimmäinen kerros on hieman palkkimainen ja leikattu vinoon. Toisella puolella päätä hius on pidempää ja massaa on enemmän (ei tarkoituksella). Jos antaisin tämän hieman kasvaa, lopputulos olisi kunnon kasaritukka. Hiukseni eivät ole erityisen paksut joten latva (korvasta olkapäälle saakka) on nyrhitty liian ohueksi.

Isoin ongelma tässä on kuitenkin se, että eihän tämä ole yhtään mua. Tyylini on aika klassinen ja pidän eniten naisellisista kampauksista. Mielestäni se myös näkyy olemuksessani ja pukeutumisessani. Jollekin rock-henkisemmälle ihmiselle tämä voisi ehkä sopia. Itsehän olen yhtä rock kuin mannapuuro. Varasin siis ajan toiselle kampaajalle. Harmi vaan, että tätä on pakko leikata aika paljon joten esim. ponnarilla pitämisen voi unohtaa.&nbsp; :'(


edit: Ai niin, sama kampaaja oli myös sitä mieltä että ei kannata tehdä liukuvärjäystä, koska se ei sovi tämän pituisiin hiuksiin. Oikein pitkälti sitä perusteli joten uskoin. Nyt törmäsin tähän kuvaan, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa = ihanat.
Kuva

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Elo 2013, 21:11
Kirjoittaja janniina
Unnu kirjoitti: edit: Ai niin, sama kampaaja oli myös sitä mieltä että ei kannata tehdä liukuvärjäystä, koska se ei sovi tämän pituisiin hiuksiin. Oikein pitkälti sitä perusteli joten uskoin. Nyt törmäsin tähän kuvaan, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa = ihanat.
Kuva
Tommoset kampaajat kuulostavat ihan kauheilta, jotka kertovat mikä sopii ja mikä ei vaikka eivät mistään tiedä :D

Onneksi oma luottokampaajani on ihan paras. Välillä kun menee pelkkään latvojen leikkuuseen niin saattaa leikata tunninkin että tulee tasaista ja hyvää jälkeä, edellinen kampaaja saksi ehkä 10 minuuttia :D Niin mukava ja niin taitava!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Loka 2013, 18:47
Kirjoittaja nima
Kävin -09 (käsitykseni mukaan) laadukkaassa, kalliissa kampaamossa. Halusin tukikäsittelyn hyvin loivilla laineilla. Kampaaja ei kysellyt mitään, onko hiuksissani vaalennusta, yms. vaan iski pikkuiset permisrullat päähäni ja vissiin hieman liian voimakkaan aineen. Istuin reilut 20min permisaine päässäni ja huuhteluvaiheessa takaani kuului "tuota öh... tämä nyt menikin vähä huonoon kuntoon, meillä olis alennuksessa tämmönen tehohoito, laitetaanko?" Annoin luvan ja palatessamme pesupaikalta meinasin pyörtyä. Päässäni oli kunnon lampaanvilla-hirvitys (mitä en halunnut), jota kampaaja yritti hirmuisesti peitellä. Leikkauksesta sanoin jo aluksi, etten halua kuin tasauksen, mutta loppujen lopuksi tukka peitti juuri ja juuri korvat suorana (tullessa ylsi solisluihin). Pilalle tukkani silputtuaan nainen repi hiukseni tulikuumalla suoristusraudalla niin suoraksi kuin suinkin sai ja kehotti minua vain olemaan pesemättä muutaman päivän hiuksiani ja ostamaan Redkenin Real Control -tuotepaketin, joka heillä sattui olemaan tarjouksessa 50€ (sh + ha + minilakka). Koko reissusta köyhdyin lähes 200€ ja tukkani oli palanut täysin pilalle. Suututtaa vieläkin, etten osannut ajoissa suutani avata ja nostaa meteliä ihan paikan päällä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 17 Loka 2013, 20:10
Kirjoittaja Kristiina
Hyi kamala, mikä kokemus sulla! Melkein vois jo laittaa kampaamon nimen tähän, että osaa välttää..

Edit. Joo, kysymys Ninayalle suunnattu. Hyvä tietää paikan nimet, niin osaa kiertää kaukaa. Kampaamo kammoisena en itsekään ole rohkaistunut käymään kampaamossa, riitti ne käynnit, kun tulos oli aina jotain ihan muuta.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Loka 2013, 17:05
Kirjoittaja nima
En tiedä koskiko kysymys minua mutta voinpa itsekin tuon kampaamon tähän laittaa. Elikkä Kuopiossa Sektorin Hairlekiinissa kävi tämä munaus. Sittemmin kouluttauduin itsekin kampaajaksi, ja tiedostan ainakin virheet omien surkeiden kokemusten kautta, joita en ainakaan itse omille asiakkailleni tee!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 19 Loka 2013, 20:39
Kirjoittaja catjuska
^Hyvä tietää näin kuopiolaisena et mitä paikkaa näin muutenkin kampaamokammoisena välttää&nbsp; ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Loka 2013, 21:15
Kirjoittaja leeinsane
Kävin viimeviikolla CM hiustalossa Tampereella laikkaamassa hiuksia. Olen ihan tyytyväinen muuten, mutta se kampaaja harjas kokoajan mun korvaa kammalla. Siis joka vedolla. Sitten korva oli ihan kirkkaanpunainen ja kuumottava. En vaan kehdannut sanoa, kun jotenkin itse kuvittelisin että tuollaisessa ammatissa se pitäis olla itsestäänselvää että varoo korvia kun ne on kumminkin vähän tiellä. Ja mulla ei oo ees mitkään hörökorvat.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Marras 2013, 00:22
Kirjoittaja bubbs
Tämä ei ole mikään horrorkokemus, mutta viimeisimmästä kampaajakäynnistä jäi paska maku.

Olen yleensä aika diy-henkinen hiusteni kanssa, mutta tällä kertaa olin poikkeuksellisesti varannut väriajan kampaajalta, sillä halusin värjätä hiukseni mahdollisimman lähelle omaa väriäni, kasvatellakseni omaa sitten esiin. Ajattelin, että omat kokeiluni voivat tuottaa mitä tahansa lopputuloksia, kampaaja on varmempi. Tyhjätaskuna pyysin äitiäni varaamaan minulle ajan joltakin kampaajalta kotipaikkakunnallani edessä olevan vierailuni ajalle, koska omalla asuinpaikkakunnallani kampaamot ovat tuntuvasti kalliimpia.

Olen vähän kampaajakammoinen, pelkään heidän mielivaltaisia päähänpistojaan ja pakonomaista lyhentämistä tolkuttomasti yli sovitun. Halusin myös olla varma siitä, että kampaaja on kiva, en halua viettää parituntista epämiellyttävän ihmisen kanssa. Nämä tietäen äiti valkkasi minulle kampaajan, jonka oli kuullut olevan maltillinen hiusten käsittelyssä ja kiva ihmisenä. Ja olihan hän.

Tuolloin olin pitkään värjännyt kuontaloani sävyllä 7.13, ja tavoittelin omaa, kylmää, noin 8 asteista hiusta. Keräilin mukaan muutaman hyvän havainnekuvan siitä, mitä haetaan. Odotin, että edessä on blondausta ja värjäystä, ja pyysin leikkauksen sisältävän kuivimpien latvojen eliminoimisen ja sellaisen leikkauksen, johon poiskasvatuksessa oleva, tuolloin noin leukamittainen otsatukkani asettuisi kivasti, ilman portaita.

Noh. Kampaaja kysyi, laitetaanko folioraidat vai huppuraidat, foliolla kuulemma tulee paksuja klimppiraitoja, hupulla kauniita, ohuita, hiusvärin kokoavia raitoja. Tällä myyntipuheella valkkasin hupun. Pitkän ja paksun hiuksen tunkeminen huppuun ei ollut ihan ongelmatonta tai kivutontakaan. Kampaaja valitteli hiusteni määrää, ja joutui käydä 3 kertaa sekoittelemassa lisää vaalennusainetta. Myrkkyjen vaikuttaessa kampaaja vähän väliä kyseli minulta, että annetaanko väriaineen olla vielä pari minuuttia. Mistä minä sen tietäisin? Lopputuloksena oli kyllä ihan kivat raidat, eivät kauheasti lähtötilannetta vaaleammat, eikä se kokonaisväriä omakseni muuttanut, ja kuinka olisi voinutkaan. Koko ajan jotenkin odotin, että kokonaisuuden päälle tulisi vielä joku sävyte tms tuomaan tuhkaisuutta ja viemään lähtötilanteen lämpöä, mutta ei. Lähinnä tuntui, että perjantai-iltapäivän viimeisenä asiakkaana minut yritettiin saada mahdollisimman pian ulos.

Leikatessa kampaaja jälleen kyseli minulta neuvoja jatkuvasti, leikkaus oli erittäin varovaista ja pienimuotoista. Olin henkisesti varautunut jopa 10 sentin poistoon tarvittaessa, kunhan kuivista päästäisiin, mutta mittaa lähti ehkä sentti. Lähes jokaisen saksennapsautuksen kohdalla minulle esiteltiin kohta peilin kanssa ja kyseltiin, että voiko tästä ottaa tämän verran. Toivomani otsatukan liittäminen kokonaisuuteen toteutettiin niin pienimuotoisesti, ettei sitä käytännössä voinut nähdä tapahtuneen. Olisin myös mielelläni kuullut kampaajalta ideoita kerrostamisesta tms, mutta ei. Leikkaus ei siis ollut huono, vaan ainoastaan ihan äärimmäisen minimaalinen. Isäni leikkaa välillä latvojani muutaman viinilasin verran rohkaisua otettuaan, ja hän olisi varmasti saanut aikaan saman koska tahansa, tuohon ei paljon hiusmuotoilututkintoja tarvitse.

Suoristellessaan hiuksiani kampaaja ilmeisesti ymmärsi, etten ollut ihan tyytyväinen, ja kyseli minulta, olisinko halunnut raitojen olevan vaaleampia. Minua harmitti se, että kokonaisuus oli yhä lämmin, kun olin mennyt hakemaan nimenomaan viilennystä ja pienimuotoista vaalennusta. En minä kuitenkaan oikeen osaa valittaa, ja kampaajalla oli sanottavanaan lämpimään sävyyn lähinnä se, että hänen kampaamonsa kattolamppu nyt vaan sattuu olemaan lämminsävyinen.

Tämän jälkeen minua veloitettiin 94 euroa. Se tuntui vähän suolaiselta muutaman latvahaivenen napsaisemisesta ja hädintuskin erottuvista raidoista.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Marras 2013, 15:32
Kirjoittaja höpönasu
^ Tuosta tarinasta tulikin mieleeni oma, ensimmäinen kerta värjättävänä kampaajalla. Pyysin myöskin vaaleita raitoja, mutta lopputuloksessa en oikeasti nähnyt mitään eroa alkutilanteeseen. Hinta oli vähän päälle 90€. Harmitti kyllä maksaa noin paljon ja lähteä samanlaisena pois. Mutta minä kun en päin naamaa osaa valittaa. Ja tapahtuneesta on 3-4 vuotta aikaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Joulu 2013, 16:46
Kirjoittaja versicolori
Viimeisin kampaamokäynti oli suurimmaksi osaksi onnistunut ja kampaaja oli tosi kiva tyyppi, mutta pari asiaa jäi mietityttämään&nbsp; :-\
Kampaajalla oli käytössä jännä varrellinen Tangle Teezer, jolla märkiä hiuksia alettiin harjaamaan. Kerroin etten yleensä harjaa märkiä hiuksia, koska tukka menee takkuun ja kampaaja komppasi, että ei hänkään, mutta nyt on pakko&nbsp; ???&nbsp; en ihan tajunnut, että mikä pakko niitä latvatakkuja oli raastaa väkisin auki enkä kehdannut alkaa neuvomaan omia selvitysstrategioitani. En edes niinä kertoina, kun harja jäi johonkin jumiin ja kipeästä päänahasta nykäistiin.
Erikoista oli myös, että multa ei kysytty ollenkaan, että haluanko hiuksia suoristettavan lopuksi. Mulla hiukset oli jo harjalla föönaamisen jäljiltä suorat, mutta silti koko pää käytiin läpi suoristusrauta höyryten. Vähän uteliaana sitten annoin suoristaa, vaikka ilmankin olisi pärjännyt.

Oma moka, etten oikein osannut sanoa mitään silloin, kun olisi kannattanut. Vähän vaikeaksi tilanteen teki se, että kampaaja oli siskoni tuttu vakikampaaja. Hölmösti pelkäsin kai, että hän olisi saattanut loukkaantua, jos olisin joka välissä ojentanut ja selittänyt omia tapojani hiustenhoidossa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Joulu 2013, 16:56
Kirjoittaja höpönasu
^ Tuli mieleen oma viimeisin kampaamokäyntini kun leikkautin pari senttiä latvoista niin kampaaja suoristi hiusosion aina ennen kuin leikkasi. Sanoi että 'ottaa pituuden esille suoristamalla' tjsp. Ei se mua niin haitannut, laittoi jotain sprayta jokaseen osioon ennen kun suoristi ja sitten leikkas. Ennen ei oo muualla suoristettu. Mutta oli suora ja siisti lopputulos kyllä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Joulu 2013, 17:18
Kirjoittaja versicolori
Mulla suoristaminen tapahtui vasta harjaamisen, leikkaamisen ja kuivaamisen jälkeen, ilmeisesti jonkinlaisena loppustailauksena? Hiukset kun tosiaan olivat suorat jo harjaamisen jälkeen ja sitten napsittiin latvoista pois. Lopputulokseen olin minäkin joka tapauksessa tyytyväinen&nbsp; :) musta oli ihan hauska pitkästä aikaa näyttää hiuksille suoristusrautaa, vaikka se vähän turhalle tuntuikin ja ois ollut ihan asiallista kysyä, että haluanko tällaista tehtävän hiuksilleni. Jos noin olisi käynyt joskus pari vuotta takaperin, olisin saattanut vähän napsahtaa&nbsp; ;D olin nimittäin joskus aika tiukasti lakossa lämpökäsittelyjen suhteen.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 23 Joulu 2013, 21:01
Kirjoittaja pinkpepper
Unnu, saako kysyä missä kävit kampaajalla elokuussa? (Muistelen että asustat jossain Turun alueella?)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 04 Tammi 2014, 17:55
Kirjoittaja höpönasu
^ Käväse kampaajan tykönä näyttämässä "haalistunutta" tukkaasi. Pitäisihän tuosta saada nyt edes jotain hyvitystä, edes uusi värjäys tms. >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 09 Tammi 2014, 12:35
Kirjoittaja Kristiina
Kävin muistaakseni kampaajalla viimeksi viime kesänä. Tekisi mieli käydä, mutta kampaamokammo on edelleen muistissa. Huono juttu, kun uudelle kampaajalle ei uskaltais antaa mahdollisuutta. Vaikka sekin on joskus kohdattava. Muistissa kun säilyy ne edelliset kerrat. Onnistunut kampaamokokemus ulottuu jonnekin 2-3 vuoden taakse. Se vakikampaaja olisi etsinnässä, mutta eihän sitä koskaan löydä, jos ei uskalla.&nbsp; :P

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Maalis 2014, 20:19
Kirjoittaja ellen
Olisi tullut itku, jos minulle olisi käynyt tällä tavalla varsinkin noin pitkiin hiuksiin :'( .


Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Huhti 2014, 19:15
Kirjoittaja Vaseline
Tässä yksi pettynyt kampaamoasiakas. Erittäin pitkät, tosin vaseliinikatastrofin jälkeen katkeilleet kuivat hiukset ovat astetta kamalimmat. Kävin eräässä HElsinkiläisessä kampaamoissa jossa kampaaja vain kauhisteli hiuksiani, kun ne olivat niin likaiset. Niissähän on edelleen se omituinen vahakerrios varsinkin sivuotsiksessa ja päälaella. Latvat, vaikka ovat katkeilleet, ovat kiiltäneet ja niistä sai nätin nutturan. Ei saa enää. Kampaaja lupasi napsaista vain pahimmat latvat pois eikä ottanut huomioon sivujakaustani. Leikkasi niin että päässä oli keskijakaus. Nyt kun teen sivuotsisjakauksen ja laitan nutturan, niin eri pituisia leikattuja osioita tukee näkyviin ja nutturassa tulee puolet pienempi.
Inhottavaa oli myös se, että kampaaja pesi 2 kertaa goldwellin syväpuhdistavalla shampoilla hiukset, vaikka olin sanonut että kärsin pahasta hajusteita ja silikoniallergiasta. No kolmannen vaahdotuksen hän teki normishampoollani. Nyt hiukset ovat kuivat kuin Sahara.
Ennen pystyin peittämään nutturallani lähimmäisen tyven ja monet eivät huomanneet aiempaa hiuskatastrofia. Nyt hiukset ovat nyrhityt ja kamalat. Goldwellin shampoo aiheutti kamalaa kutinaa ja kirvelyä. Kampaajakäynnistä totesi ettei se vienyt vahalähmää pois. Turhan takia hius kuivui latvoista.
Kun olen soittanut kahteen otteeseen soittanut kampaamoon kun tajusin että hiukset ovat epätasaiset, niin viime kerralla kampaaja tiuskaisi ilkeyden ja läiskäsi luurin korvaani.....ok, ymmärrän että kaikki kampaajat eivät arvosta nutturoita, mutta itse tykkäsin käyttää sitä. Minunhan ne hiukset ovat....

Lisäyksenä vielä että kerroin kampaajalle että käytän aina sivujakausta. Hän totesi leikanneensa takahiukset keskijakauksrn mukaan, jota vastustin. Eikö näin takahiuksista tule paljon lyhyemmät? Juuri takahiuksia tarvitsen nutturan tekoon. Huvittavaa oli myös se, että kun näytin edellisen pesun jälkeen kuvaamiani hiuksia kampaajalle, hän kehui niitä mutta haukkui kuitenkin samat hiukset livenä. Lisäksi hän repi kuivia hiuksia harjalla kipeästi ja myöhemmin kuittaili minulle kun kevyesti tuotetaan hiuksiani. Hiusteni katkeili on kuulemma vain tupeerauksen&nbsp; syytä. Olisi pitänyt lähteä kävelemään pois, mutta kilttinä ihmisenä jäin. Nyt kaduttaa. Ekokampaamosta sanottiin että hiuksia olisi pitänyt hemmotella öljyllä eikä pestä miljoonaan kertaan.....

Peräkkäiset viestit yhdistetty. - ellen

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Huhti 2014, 19:58
Kirjoittaja Kristiina
Tässä yksi pettynyt kampaamoasiakas. Erittäin pitkät, tosin vaseliinikatastrofin jälkeen katkeilleet kuivat hiukset ovat astetta kamalimmat.
Mikä vaseliinikastrofi sinulle on käynyt? :( Kauhean kuuloinen kampaamokokemus kieltämättä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Huhti 2014, 22:33
Kirjoittaja Vaseline
Sain erikoilääkäriltä päänahan kutinaan locoid crelo valmistetta, jota piti laittaa päänahkaan. Tein työtä käskettyä ja ihmettelin kun en saa hiuksia puhtaiksi. Kyseessä oli vaseliinia, kortisonia ja kovaa parafiinia sisältänyt nokkapulloinen lääke jota lääkefirma myöhemmin sanoi tarkoitetuksi vain vartalon karvoittuneille alueille. No mönjää yritettiin poistaa eräässä kampaamossa redkenin syväpuhdistavalla, jonka annettiun muhia lämmössä. Virhe. Mönjä paheni ja hiukset katkeilivat. Olen nyt melkein vuoden saada mönjää pois. Itkettää kun kukaan ei osaa auttaa. viime kampaaja väitti leikanneensa vain 4 cm miksi miltei takapuoleen asti ulottuvat latvat yltävät vain rintapitu

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Huhti 2014, 22:43
Kirjoittaja kaarina
^ Voi kuinka kamala juttu kokonaisuudessaan! Tosi kurjaa saada muutenkin alakuloisessa tilanteessa tuollaista inhottavaa, töykeää palvelua. Kun luulisi ettei mikään voi mennä enää pahemmin...&nbsp; :-\
Toivottavasti jostain löytyy apua taisteluun möhnän kanssa. Jos muu ei auta, niin viimeistään aika.&nbsp; :)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Huhti 2014, 10:19
Kirjoittaja Vaseline
On ihan kamalaa. Ennen hiukset ovat kasvaneet ok, nyt ne ovat rasvaiset jatkuvasti ja uusi kasvukin venyvää. Joissain hiuksissa näkee sellaisen paksumman harmahtavan kerroksen ja tyvi ei nouse ollenkaan. Tekee perustaminen ihan kamalaa. Ikinä rn olisi moista locoidia päähäni laittanut jos olisin arvannut mikä painajainen seuraa

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Huhti 2014, 11:48
Kirjoittaja kaarina
^ Onko sulla se vuoden ikäinen uusi kasvukin siis vaurioitunutta?&nbsp; 0_0 Kuulostaa ihan painajaiselta, tosiaan. Oletko harkinnut vakavissasi, että leikkaisit kaiken pois? Sillä tavalla ainakin voisi kuvitella, että nopeimmin pääsisit kasvattamaan hiuksiasi takaisin, jos nyt kerran tuo ongelma siirtyy vanhemmista pituuksista sinne käsittelemättömään tyveenkin.
Melko radikaali idea tietysti, mutta lyhyissäkin hiuksissa on kivoja malleja, ja peruukki toki yksi vaihtoehto alkuvaiheessa.
Mitä tuohon kampaamokokemukseen tulee, niin itse varmaan menisin korjauttamaan leikkauksen jollekin toiselle henkilölle, mikäli korjausleikkaus on ainoa vaihtoehto (eikä kampauksella saa tilannetta pelastettua).

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Huhti 2014, 12:37
Kirjoittaja Louna
Onpas Vaselinen tukka kokenut kovia&nbsp; :-\ Onnistuisikohan joku hyvä kampaaja keksimään mallin, jossa pilalle menneet hiukset, voisi leikata mahdollisimman lyhyeksi, ja jättämään mahdollisimman paljon pituutta sinne missä hiukset on paremmassa kunnossa. Kokonaisuudesta ei välttämättä tulisi ihan lyhyen näköistä, ja jos pituutta saisi jätettyä sen verran, että jos ei heti, niin ainakin pian voisi laittaa vaikkapa pidennykset, jos ei lyhyessä viihdy.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Huhti 2014, 14:35
Kirjoittaja Vaseline
Kiitos myötätunnosta. Pitäisi varmaan laittaa joku kuva tänne. Siis rasvoitus on pahin etusivutukassa ja päälaella. Sen takia on nyt niin v......tunut kun pitkät suortuvat leikattiin ilman lupasin pois enkä pääse peittämään tyveä. Inhottavaa on myös se että kampaajat vain ihmettelevät ja viimeisinkin vain luuli etten osaa pestä hiuksiani vaan pidän ne tahallani rasvaisina...eräässä ekokampaamossa ehdotettiin savihoitos ja kertyminen liuotusta etikalla. Ähäkutti, taas tää iPad temppuilee....

Siis se uusi kasvusto on kuin valmiiksi margariinilla sivelty. Ei eroa vanhaan tukkaan. Pestyäni tiukka on kuivahkon suht ok,&nbsp; mutta ongelma-alueet likaiset. Seuraavana päivänä etuosa on jo huomattavan öljyinen. Epäilen että mönjä on sulanut päänahkaan lämpökäsittelyssä ja puskee rasvaa koko ajan. Johnsonin vauvashampoo pahensi tilannetta huomattavasti, teki vielä likaisimmat oloisen tukan. Jotenkin tuntuu että varsinkin glyseriiniä että quaternetumeja sisältävät tuotteet pahentavat.

Peräkkäiset viestit yhdistetty. - ellen

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Huhti 2014, 15:52
Kirjoittaja höpönasu
^ Voi hitsi! Onpa kamalaa tököttiä. :-\ Jos se tosiaan on jotenkin imeytynyt päänahkaan ja puskee koko ajan huonoa hiusta niin ehdottaisin myös tota niin lyhyeks kun vaan voi -leikkausta. Öljykatastofihiuksille luin LHC:n palstalta että pjoku oli käyttänyt astianpesuainetta. Myös ruokasooda voisi auttaa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 13 Huhti 2014, 16:41
Kirjoittaja Vaseline
En suosittele ko ainetta kenellekään. Olisin vArmaan saanut aineen pestyä maissitärkkelyksellä, oliiviöljyn ja tiskikoneen avulla mutta kolmNnen shampoopesun jälkeen varasin hätäpäissäni ajan erikoiskampaamoon, jossa ongelma luvattiin hoitaa syväpuhdistuksellla. Hiukset olivat siis rasvaiset mutta hyvässä kunnossa. Syväpuhdistuksellla jälkeen ne olivT kuin muovilla kuorrutettu ja latvat kuivat korput ja höttöiset. Olin ihmeissäni enkä aluksi tajunnut asiaa. Vasta kun huomasin hiusten hylkivän vettä, tajusin että lämpölaite oli ollut syypää. Jossain vaiheessa kokeilin glyseriinivauvashampoota hiuksiin, jotta latvat kosteutuisivat. Tukka imaisi sen ja tili tahmeammaksi ja venyvämmäksi. Hohhoijaa.....joulun aikoihin tuntui että latvat olivat hyvät mutta pakkaskelit verottivat niitä....

AI niin piti vielä mainita että viimeisin kamala kampaajakäynti maksoi 112€!,,, ostin kaksi shampoota ja yhden hoitoaineen mutta leikkaus oli nähtävästi 69 €.....huh sisälsi siis vain sen onnettoman pesun ja kaamean leikkauksen, itse laitoin tukan ja poistuin kampaamosta tukka märkänä. Kampaaja oli jo hiusten laittovaiheessa uuden asiakkaan hiuksia värjäämässä....

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Huhti 2014, 10:09
Kirjoittaja nima
^ Siis mitä ihmettä?! Miten voi tollanen totaalinen katastrofi maksaa noin äärimmäisen paljon? Nyt on taas kuluttajaa sahattu silmään. Hirveää että tollaisia "ammattilaisia" löytyy tästä maasta!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 22 Huhti 2014, 15:20
Kirjoittaja Vaseline
Hinnaston mukaan oli ns. Tuntiveloitus. En ole sellaisesta kuullutkaan. Nyt tarvitsisin APUA kampaaja pesi siis 3kertaa hiukset ja 2 pesua olivat kelatoivalla shampoilla. Nyt hiukset ovat kovat, korppuiset ja jotenkin läpinäkyvän harmahtavan joistain kohdin. Ihan kamalaa, ikinä en ole tuntenut hiuksiani tällaiseksi. Yritin jo laittaa oliiviöljyä, mutta laihoin tuloksin

No pitää tilittää tännekin. Eli kävin ns erikoiskampaamossa Helsingissä jossa minulle tehtiin hiusjuuritutkimus ja öljyhoito. Tutkimus oli ihan ok, vaikka en nyt kaikkia väittämiä niellyt. Öljyhoito taas meni pieleen. Kampaajatyttö levitti hiuksiini pienen kupillisen kookosöljyä ja sen annettiin vaikuttaa. Sitä ennen latvoihin oli suihkutettiin redkenin catia. No lopputuloksen arvanneet, hiukset ovat päiviä ja pesukin jälkeen öljyiset ja ylirunsaan tuntuiset. Ikinä en olisi halunnut taas tälläistä tukkaa. Vaseliinikin itse asiassa oli vähemmän rasvoittavaa. Milläköhän saan öljyn pois tukasta? Sitä laitettiin niin paljon, että päänahka tuntuu jatkuvasti öljyiseltä.


Peräkkäiset viestit yhdistetty. Jos ketjun viimeinen viesti on oma, niin sitä voi muokata Modify-toiminnon avulla ja lisätä vanhaan viestiin uutta tekstiä :) . - ellen

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 11 Touko 2014, 14:59
Kirjoittaja nima
^ Ja eikä se hinta, vaan ylipäätään asiakaspalvelussa pyritään saamaan asiakas tyytyväiseksi, oli palvelun hinta mikä hyvänsä. Mene vaan omalle kampaajallesi ja kerro, ettet ole tyytyväinen tämänkertaiseen väriin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Touko 2014, 18:12
Kirjoittaja Kristiina
Kannattaa reklamoida heti kampaajalle, ettei ole tyytyväinen. Uskoisin, että hän korjaa hiusten värin mielellään sellaiseksi kuin sen pitikin olla. Varmasti senkin takia, jos/kun olet pitkäaikainen asiakas hänelle.. ja toki muutenkin pitää korjata.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Syys 2014, 09:55
Kirjoittaja Ilyasviel
Erehdyin käymään uudella kampaajalla latvoja tasottamassa. Leikkausjälki on OK, mutta jessus miten se nainen repi mun hiuksia harjalla auki! Ja tästä lystistä maksoin 38€..

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Syys 2014, 20:42
Kirjoittaja ainokainen
Tää nyt ei varsinaisesti ole mikään kauhea kampaamokokemus, mutta onko teistä normaalia, että pelkän tyvikasvun värjääminen yhdellä värillä maksaa 80€? Siis kyse ei ole raidoista eikä mistään moniväristä vaan ihan vaan vaalean tukan parisenttisen tyvikasvun vaalentamisesta yhdellä värillä.
Hiuksia ei ennen värjäystä edes pesty, joten aikaa ei mennyt siihenkään. Eikä hiuksia värjäämisen jälkeen mitenkään erityisesti kammattu ja laitettu, föönattiin vaan. Ja lasku 80€. Kyllä mulla leuka loksahti.
Työn jäljessä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta olipahan suolainen hinta!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 24 Syys 2014, 23:52
Kirjoittaja Auringonkukka
Leikattiinko? Aika useassa paikassa tahtoo mennä että 1cm tyvikasvu (yleensä kyl joustetaan hieman siitä, on tosin niitäkin paikkoja missä se on todella se 1cm)+lk menee lyhyiden hiusten väripaketin/muuten halvimman väripaketin mukaan tmv. mikä on sit aika usein kyllä tuota luokkaa, ainakin täällä PK-seudulla, en tiedä missäpäin itse käyt. Ilman leikkausta sitten huokeampi, mutta aika normihintaiselta tuo kyllä mun korvaan kuulostaa.. itse ollut paikoissa töissä missä vst. ollut 55-110e välillä riippuen oliko leikkauksen kanssa vai ilman, tuossa halvemmissa hinnassa luonnollisesti näkyy liikkeen selkeästi syrjäisempi sijainti, se ettei edes tasoitettu jne.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Syys 2014, 00:48
Kirjoittaja Kathy
Ihan normaalilta pk-seudun hinnalta kuulostaa. Voi niitä aikoja kuin asuin vielä kotikaupungissani Itä-Suomessa 10 vuotta sitten ja maksoin tyvivaalennuksesta tasan 40€...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Syys 2014, 09:45
Kirjoittaja Kristiina
Ilyasviel kirjoitti: Erehdyin käymään uudella kampaajalla latvoja tasottamassa. Leikkausjälki on OK, mutta jessus miten se nainen repi mun hiuksia harjalla auki! Ja tästä lystistä maksoin 38€..
Tämä raju hiusten käsittelytapa tuntuu olevan aika yleistäkin kampaamoissa. Mulla ei vakituista kampaajaa ole (enkä ole käynyt kampaajalla vuosiin). Silloin kun kävin eri kampaajilla, niin melkein kaikilla oli tyylinä käsitellä hiuksia juuri noin kovilla otteilla. Outoa, luulisi että koulussa opetettaisiin, miten käsitellä hiusta oikein.

Tuttuni oli vähän aikaa sitten kampaajalla, kampaaja oli muuten hyvä, mutta käsitteli hiuksia kovakouraisesti ja pesi liian kuumalla vedellä. Leikkasi hiukset kyllä hyvin; mutta siitä huolimatta ko. asiakas ei mene enää uudelleen...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Syys 2014, 11:15
Kirjoittaja wilma
ainokainen kirjoitti: Tää nyt ei varsinaisesti ole mikään kauhea kampaamokokemus, mutta onko teistä normaalia, että pelkän tyvikasvun värjääminen yhdellä värillä maksaa 80€? Siis kyse ei ole raidoista eikä mistään moniväristä vaan ihan vaan vaalean tukan parisenttisen tyvikasvun vaalentamisesta yhdellä värillä.
Hiuksia ei ennen värjäystä edes pesty, joten aikaa ei mennyt siihenkään. Eikä hiuksia värjäämisen jälkeen mitenkään erityisesti kammattu ja laitettu, föönattiin vaan. Ja lasku 80€. Kyllä mulla leuka loksahti.
Työn jäljessä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta olipahan suolainen hinta!
Mä kävin itseasiassa tuossa pari kuukautta sitten kyselemässä paljonko olisi maksanut tyvikasvun värjäys ja pari raitaa, tyviväri olisi ollut jotain 70-80e hintaluokkaa ja raidat 10€/kpl.&nbsp; ;D Tyvikasvua mullakin oli just se vajaa pari senttiä kun kävin tuota kyselemässä. Tuo raitojen hinnoittelu kyllä aiheutti hieman hilpeyttä, kyselin tarkemmin ja se on aina sama hinta kaikille per raita, sillä ei ole mitään merkitystä kuinka leveä tai lyhyt raidasta tehdään.&nbsp; ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 25 Syys 2014, 13:49
Kirjoittaja Unnu
Tämä raju hiusten käsittelytapa tuntuu olevan aika yleistäkin kampaamoissa. Mulla ei vakituista kampaajaa ole (enkä ole käynyt kampaajalla vuosiin). Silloin kun kävin eri kampaajilla, niin melkein kaikilla oli tyylinä käsitellä hiuksia juuri noin kovilla otteilla. Outoa, luulisi että koulussa opetettaisiin, miten käsitellä hiusta oikein.
Tästä tulikin autuas nuoruus mieleen... Eräs tupakanhajuinen kampaaja värjäsi kerran puolipitkät hiukseni tyvestä latvaan. Aluksi hän levitti värin ihan normaalisti päähän ja jätti sen vaikuttamaan, ei siinä mitään. Jonkin ajan kuluttua hän alkoi tiheäpiikkisellä kammalla kampaamisen ja kävi sillä tavalla läpi koko pään. Voitte varmaan kuvitella miltä tuntuu, kun revitään kammalla hiuksia, jotka ovat kauttaaltaan jo jonkin aikaa päässä olleen värin peitossa. Värihän oli siinä vaikuttaessaan luonnollisesti hieman jämähtänyt, niinkuin niillä nyt on tapana. Muistan vieläkin kuinka päänahkani venyi ohimoiden kohdalta varmaan 5 senttimetriä, kun muija raastoi kammallansa. Hiki valui, mutten uskaltanut valittaa kun olin niin nuori ja arka.&nbsp; :-[

Käsittelyn päätteeksi minulla oli kyllä kauniin väriset hiukset, mutta sitten hän hienosti muotoili ne mummotyyliin. Mummotukka sopi varmaan tosi upeasti teini-ikäiselle, jonka look:iin noin muuten kuuluivat repsottavat farkut ja skeittikengät. Muistan että velipuoleni sanoi kotiin tultuani: "Hyi helv...". Kyllä se siitä sitten parani kun itse sen muotoilin johonkin 1990-luvun lopun stailiin.&nbsp; ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 01 Loka 2014, 15:54
Kirjoittaja nukka
Unnu kirjoitti:
Tämä raju hiusten käsittelytapa tuntuu olevan aika yleistäkin kampaamoissa. Mulla ei vakituista kampaajaa ole (enkä ole käynyt kampaajalla vuosiin). Silloin kun kävin eri kampaajilla, niin melkein kaikilla oli tyylinä käsitellä hiuksia juuri noin kovilla otteilla. Outoa, luulisi että koulussa opetettaisiin, miten käsitellä hiusta oikein.
Tästä tulikin autuas nuoruus mieleen... Eräs tupakanhajuinen kampaaja värjäsi kerran puolipitkät hiukseni tyvestä latvaan. Aluksi hän levitti värin ihan normaalisti päähän ja jätti sen vaikuttamaan, ei siinä mitään. Jonkin ajan kuluttua hän alkoi tiheäpiikkisellä kammalla kampaamisen ja kävi sillä tavalla läpi koko pään. Voitte varmaan kuvitella miltä tuntuu, kun revitään kammalla hiuksia, jotka ovat kauttaaltaan jo jonkin aikaa päässä olleen värin peitossa. Värihän oli siinä vaikuttaessaan luonnollisesti hieman jämähtänyt, niinkuin niillä nyt on tapana. Muistan vieläkin kuinka päänahkani venyi ohimoiden kohdalta varmaan 5 senttimetriä, kun muija raastoi kammallansa. Hiki valui, mutten uskaltanut valittaa kun olin niin nuori ja arka.&nbsp; :-[

Käsittelyn päätteeksi minulla oli kyllä kauniin väriset hiukset, mutta sitten hän hienosti muotoili ne mummotyyliin. Mummotukka sopi varmaan tosi upeasti teini-ikäiselle, jonka look:iin noin muuten kuuluivat repsottavat farkut ja skeittikengät. Muistan että velipuoleni sanoi kotiin tultuani: "Hyi helv...". Kyllä se siitä sitten parani kun itse sen muotoilin johonkin 1990-luvun lopun stailiin.&nbsp; ;D
Ollaankohan me käyty samalla kampaajalla, olen nimittäin ollut ihan samanlaisessa tilanteessa. Kampaaja levitti värin päähän ja pesupaikalla kävi koko hiuksiston läpi kammalla. Siinä vaiheessa ei enää edes hiusten kärsimys hirvittänyt kun&nbsp; oli niin kestämistä siinä omassa olotilassa. Välillä kampaaja alkoi keskustelemaan toisen kampaajan tai asiakkaan (en muista enää) kanssa ja otteet kävi vaan kovakouraisemmiksi kun keskittyi johonkin muuhun. Lopputulos oli tosi hieno ja olin kaikinpuolin tyytyväinen mutta en kertakaikkiaan uskaltanut enää jalallakaan astua sinne paikkaan 0_0 Ja myös minä olin vielä niin kiltti ja ujo, etten saanut tilanteessa suutani auki.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 06 Loka 2014, 20:08
Kirjoittaja ainokainen
Mulle on ihan vähän aikaa sitten käynyt niin, että kun väri oli päässä, koko hiuksisto -silloin olkapäille ulottuva, ei onneksi pidempi- revittiin auki metallikammalla. Ja kyseesä oli vielä puhkiblondatut purkkahiukset, joten voitte varmaan kuvitella miten ne venyi ja katkeili. Aivan kamalaa.
Värjäystulos sinänsä oli ihan hyvä, harmi vaan että se huuhtoutui viemäriin aivan täysin kahdessa viikossa, vaikka kestoväristä oli kyse. Noh, ehkä se oli myös mun silloisten hiusten huonon kunnon syy että väri ei kestänyt, mutta se metallikammalla repiminen oli kyllä hirveää.

Olen aika yllättänyt että 80€ pelkän tyvikasvun värjäämisestä on nykyään normihinta. Olen värjännyt yleensä itse, niin mulla ei ole ollut mitään käsitystä kampaamovärjäysten hinnoista. Mun hiuksia ei siis leikattu lainkaan, pelkkä tyviväri oli sen 80€. Taidanpa värjätä itse jatkossakin.&nbsp;

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 12 Joulu 2014, 15:42
Kirjoittaja evergreen
Harmittaa miehen puolesta. Siippa meni eilen parturiin ekaa kertaa moneen vuoteen. Viime vuodet ollaan ajeltu miehen hiukset koneella hyvin lyhyeen malliin, mutta nyt syksyn ajan mies on kasvattanut tukkaa tarkoituksella. Ajateltiin että nyt kun kasvua oli tullut jo oleellisesti, niin olisi fiksua antaa ammatti-ihmisen siistiä tätä välivaihetta, kun se vaatii nyt vähän enempi tilannetajua (vs. noin vain laitteella ajelu). Mies meni parturiin (näinhän ne vitsit alkaa...) ja kertoi kasvattavansa tukkaa ja haluavansa vain siistimisen ilman että sivuista tehdään paljon päälakea lyhemmät.

Mies joutui jossain kohti keskeyttämään parturin, kun sivut oli ihan ylös asti ajeltu muutaman millimetrin mittaisiksi ja parturi oli aloittamassa vielä seuraavaa ajelukierrosta. Päälaellakin oli vahinko jo ehtinyt tapahtua, kun monen sentin mittainen tukka oli "ohennettu" siten, että pääosa tukasta on noin puolen sentin mittaista ja seasta hapsottaa pystyssä muutamia kahden sentin hajakarvoja. (En ole koskaan nähnyt noin surkeaa ja epäsiistiä tulosta.)

Kuka v*ttu "ohentaa" paksun ja kasvatuksessa olevan tukan tyngäksi kananperseeksi, joka sojottaa päälaella minne sattuu?! Luulisi ensinnäkin, että homma on selvä, kun asiakas sanoo kasvattavansa tukkaa ja tahtovansa varovaisen siistinnän. Sitten toiseksi luulisi ammattilaisella olevan sen verran hahmotuskykyä, että kun asiakkaalla on paksu ja jäykkä tukka, niin se ei varmaan tule kovin hyvin asettumaan, jos siitä poistaa kaiken massan ja jättää tilalle pari hapsua. (Just tätä varten mies yrittää sitä tukkaa reilusti pidemmäksi kasvattaa, jotta se siis laskeutuisi jotenkin. Ainoa toinen siisti vaihtoehto on ihan lyhyt sänki, jota tässä onkin monta vuotta pidetty.)

Eihän se nyt maailmanloppu ole, kun on vielä lyhyehköstä tukasta kyse, mutta kyllä riepoo, kun mies kuitenkin kesti kasvatusvaiheen pörröä koko syksyn, ja sitten joku pässi kynii kaiken pois. Thanks a f*ckload.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 01:16
Kirjoittaja Kermalehmä
Nostelen vanhaa ketjua, koska mulle sattui elämäni toisiksi kauhein kampaamokokemus tossa loppukesästä. Kauhein kokemukseni on nuoruudessani raidoituksesta aiheutunut kemikaalipalovamma, joka näin vielä kymmenen vuotta myöhemmin välillä oireilee. Siitä jäi muistoksi myös sormenpään kokoinen kalju läntti päälaelle. Mutta takaisin tähän tuoreempaan tapaukseen. Olin ollut pitkään leikkaamatta hiuksiani, koska yritän kasvattaa niitä ja olen muuten vaan laiska. Päätin sitten loppukesästä, että hemmottelen itseäni latvojen siistimisellä, niin on taas mukavampi jatkaa kasvattelua.

Noh... Eipä se nyt sitten ihan mennyt niin kuin olin kuvitellut. Kampaaja oli mulle uusi, nuori nainen, jonka asiakkaina olin ikkunan ohi kävellessäni nähnyt usein nuoria naisia. Ajattelin, että eiköhän se mun hiukset osaa leikata vähintäänkin paremmin kuin minä. En ollut mitenkään kovin tarkka mallista, mutta otin kuitenkin muutaman referenssikuvan (loiva v/u-malli) mukaan ja sanoin, että haluan sellaisen luonnollisen näköisen leikkauksen, enkä mitään viivasuoraa. Sanoin myös, että kasvatan hiuksia, mutta kuivat saa ihan surutta leikata pois, vaikka lähtiskin sitten useampi sentti.

Lähtötilanne:
Kuva
Latvat ei oikeesti edes ollut noin hamppua, kuin kuvassa näyttää. En vaan ollut harjannut hiuksia tässä.

Kampaajan jälkeen:
Kuva

Takaa:
Kuva

Lähikuva latvoista:
Kuva

Tosi luonnollisen näköiset... Tää lopputulos oli niin karmea, että jopa mun mies sanoi, että noi on ihan päin helvettiä leikattu. Mä en enää tässä iässä jaksa liikaa murehtia jostain hiuksista, mutta meni kyllä vähintään loppupäivä pilalle. Leikkelin noista sitten itse niin hyvät kuin pystyin ja lopputulos oli melkeinpä sama kuin lähtötilanne, mutta noin 10 senttiä lyhyempänä. Ennemmin liikun sen näköisenä, etten ole aikoihin käynyt kampaajalla kuin noin järkyttävällä leikkauksella. Onneksi en tuhlannut tohon kuin 45 €.

Nyt kun tapauksesta on vajaa puoli vuotta, mun hiukset on edelleen takaa ihan epäsymmetriset, koska en jaksanut leikata niitä kunnolla kuin toiselta puolelta. ;D Muuten latvat alkaa muotoutua mukavan luonnollisiksi kasvun myötä.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 08:26
Kirjoittaja Neriana
^Siiis mitääää!&nbsp; 0_0 Ei herranen aika.. Hyvä näin jälkiviisaana sanoa, mutta itse olisin kyllä marssinut takaisin liikkeeseen ja vaatinut jotain toista kampaajaa korjaamaan alkuperäisen kampaajan virheen. Ei nimittäin puhettakaan, että olisin saman kampaajan antanut koskea hiuksiin enää.

Hyvä, että tilanne nyt jo tasoittunut mutta onhan tuo nyt karmean näköinen.

Itsellä on tänään kampaaja ja tämä on kyllä ihan vihoviimeinen ketju mitä kannattaa käydä sitä ennen lukemassa&nbsp; ;D

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 09:00
Kirjoittaja lynx
Kermalehmä: MMmmmitä&nbsp; 0_0&nbsp; :o tuohan on ihan pain p*rsettä leikattu! Ihan kuin kampaajalla ei olisi koulutusta ollenkaan... Tuollaista jälkeä tulee, kun pikkulapset saavat hyvän idean nyrhiä hiuksiaan jollain kynsisaksilla&nbsp; ::)

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 12:33
Kirjoittaja -j-
Mulle on käynyt lähes samalla tavalla, kuin Kermalehmälle. Latvat piti leikata v-mallisiksi ja latvojen piti olla luonnollisen näköiset, ei saksilla leikatun näköiset, ja lopputulos oli kutakuinkin juuri tuo :(
Mullakin oli nuori naiskampaaja. Eipä tarvinnut enää siihen kampaamoon mennä. Itse asiassa ei mihinkään muuhunkaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 12:38
Kirjoittaja Triina
Voi ei Kermalehmä&nbsp; :( Näyttää samalta kuin mun ja siskon otsatukka, kun äiti niitä fiskarsseilla saksi yrittäen pitää hyörivää nelivuotiasta aloillaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 13:57
Kirjoittaja Mintsi
Ihan käsittämätöntä jälkeä :#
lynx kirjoitti: Kermalehmä: MMmmmitä&nbsp; 0_0&nbsp; :o tuohan on ihan pain p*rsettä leikattu! Ihan kuin kampaajalla ei olisi koulutusta ollenkaan... Tuollaista jälkeä tulee, kun pikkulapset&nbsp; saavat hyvän idean nyrhiä hiuksiaan jollain kynsisaksilla&nbsp; ::)
Mun täytyy todeta, että tohon pystyy aikuinenkin. Ainakin minä trimmatessani koiraani. On syitä, miksi en saa siitä elantoani...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 15:56
Kirjoittaja EyeCandy
Huh että! Kylläpä oli päin persettä tosiaan saksittu. Varmasti pisti vihaks!!

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 16:18
Kirjoittaja Jewely
Oho, olipa melkoinen leikkaus :o Nyt täytyy antaa pointsit mun kampaajille, olen olettanut että kuka tahansa kampaajan koulutuksen saanut osaa leikata pitkien hiusten latvat, mutta näköjään se ei olekaan ihan itsestäänselvyys.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 16:42
Kirjoittaja wilma
Apua tuota kermalehmän kampaamokäyntiä, aivan järkyttävä lopputulos!&nbsp; 0_0 Mulla olisi kyllä päässyt itku tuossa tilanteessa.&nbsp; >:( Latvojen tasoittamisen pitäisi kuitenkin olla perusjuttu, mutta sekään ei näköjään kaikilta onnistu.&nbsp; 0_0

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 18:27
Kirjoittaja Kermalehmä
Kiitos kaikille myötätunnosta! Mua taisi ruveta itkettämään vasta siinä vaiheessa, kun turhauduin kesken korjaavien leikkaustoimenpiteiden. Olishan mun pitänyt mennä takaisin ja vaatia jotain hyvitystä, mutta se on yhden naisen yritys, joten en halunnut, että se kyseinen nainen tulee enää lähellekään mun hiuksia. Katsoin muuten jälkikäteen tarkemmin sen Facebook-sivuja ja siellä on kuvia todella hyvin värjätyistä hiuksista, mutta kaikissa leikkausjälki on suurinpiirtein toi sama.

Nykyään mua vaan naurattaa koko juttu. Varsinkin, kun näytän noita kuvia ihmisille ja seuraan niiden reaktioita. Seuraavan kerran suostun saksittavaksi vaan johonkin Avantgardeen, mutta just nyt ei oo ollut rahaa sellaiseen ylellisyyteen.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Tammi 2017, 19:53
Kirjoittaja Aridith
Wow...Mun sisko (kampaaja) leikannu kännissä mun tukkaa ja silloinkin jälki parempaa.&nbsp; :#

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 05 Loka 2017, 14:43
Kirjoittaja Morrigan
Mulla oli vielä kesällä tumma tyvi ja balayage-tyyliin vaaleat latvat. Kiireessä tein sen virheen että menin vieraalle kampaajalle tyviväriin ja samalla pyysin sävyttämään pituutta. Pituuden sävyn valitsemiseen annoin vapaat kädet, kunhan latva pysyy vaaleana. Poistuin kampaajalta mustanruskean latvan kanssa :# Kampaaja sanoi että muutamassa pesussa se haalistuu. Siitä on nyt kolme kuukautta, eipä juurikaan haalistunut.

Tein eilen sitten askorbiinihappomuhittelun, aika lyhyen sellaisen ja se vaalensi väriä tuntuvasti mutta en ole vielä lähelläkään sitä vaaleutta mitä ne oli. Täytyy tehdä vielä toinen ja vähän pidempi muhittelu, josko tästä vielä väriä irtoisi. Ärsyttää suunnattomasti, virhe kun on vielä sellainen ettei sitä oikein pysty korjaamaan. Mun pituudet on siinä kunnossa ettei mitkään vaalennuskäsittelyt tule kuuloonkaan.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 14 Marras 2017, 21:20
Kirjoittaja Painted Lady
Ei ehkä kamalin kampaamokokemus kautta aikain, mutta viimeisin pettymys tältä päivältä. Olen jo jonkin aikaa etsinyt uutta kampaajaa, eikä tämänpäiväinenkään tuntunut ymmärtävän/osaavan sitä mitä halusin.


Tavoitteena siis balayage-värjäys, jossa vaaleat osat on vaaleita ja muu on omaa väriä. Kampaaja väitti, että balayage on hänelle tuttu tekniikka, joten uskaltauduin varaamaan ajan. Lopputulos: ombre. Latvat on kyllä saaneet kunnon käsittelyn, mutta tyven ja latvan välillä on sellaista epämääräisen punertavaa, koska vaalennusprosessi on jäänyt niiltä osin kesken. Lisäksi sävyä on taitettu niin, ettei latvatkaan näytä kovin vaaleilta.


Tämä oli neljäs tai viides kampaamo, jossa tekniikka ei tunnu olevan hallussa, vaikka muuta minulle väitettiin. Periaatteessa tämä on ihan hyvin tehty, mutta ei sitä mitä minä nimen omaan pyysin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Marras 2017, 15:47
Kirjoittaja Morrigan
^Useasti kampaajan "balayage-tekniikkaan" pettyneenä löysin itselleni pari taitavaa tekijää instagramin kautta. Kannattaa selata oman alueen kampaajat josko heiltä löytyy instagram-tili. Sielä näkee kädenjälkeä että onko tekniikka ja taittosävyjen käyttö hallinnassa.

Omani löysin pääkaupunkiseudulta vaikken itse siellä päin edes asu, mutta olen tullut tulokseen että se reissaaminen on sen arvoista kun ei tarvitse pettyneenä poistua kampaajalta 150e köyhempänä. Helsinkiin muutenkin on välillä asiaa niin hoidan kampaajakäynnit siinä samassa.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 15 Marras 2017, 16:50
Kirjoittaja Painted Lady
"kiva" kuulla, ettei balayage aina onnistu muiltakaan. Ei sinulla olisi antaa vaikka yksärillä sinun kampaajan nimeä & kampaamoa? Asustelen itse täällä Helsingissä.


Minulla on kotipuolessa tiedossa yksi kampaamo, missä olen kahdesti saanut oikein onnistuneen balayagen, mutta sinne on lähes mahdoton saada aikaa. Tiedän siis minkälaista lopputulosta odotan ja että se on mahdollista toteuttaa. Omasta mielestäni olen kertonut haluamani looputuloksen myös kampaajalle.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 16 Marras 2017, 23:16
Kirjoittaja NarnianQueen
Tämä ei ole kauhein, mutta pettymys silti. Kun joskus tarvitsin kunnon juhlakampausta ja raaskin sen tilata, otin tekijäksi valmistuvan kampaajan... Teknisesti taitava väkerrys, mutta ei lainkaan esteettinen eikä kaunis. Olin sitä mieltä, että kotioloissa niskaan sykerön itse vääntämällä olen saanut kauniimman lopputuleman :(
ja joo, kyllä sitä sitten yritettiin parannella, mutta enää en mene enää kovin hanakasti ottamaan mitään iltakampausta&nbsp; >:(

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 07 Kesä 2020, 11:17
Kirjoittaja Neve
Toiveena oli A-linjainen pitkä polkka, jossa etummaiset hiukset yltävät solisluille. Tuloksena eriparinen kuontalo: vasemmalla puolella tukka yltää olkapäille ja pisimmät solisluulle, kuten toivoin, oikealla puolella tukka ei edes kosketa hartiaa, puhumattakaan, että etummaiset olisivat tarpeeksi pitkät. Huomasin jo kampaajan tuolissa, että toinen puoli on ihan erimittainen, mutta en halunnut hänen alkavan saksia vasenta puolta lyhyemmäksi. Pelkäsin, että sitten taas leikkaa senkin eri mittaan ja kohta puolia tasoitellessa kynii koko tukan pilalle. Kyllä ketuttaa. Mies huomasi kanssa heti saman ennenkun edes ehdin asiasta mainita. Hänestä tukka näyttää hauskalta, mutta itseä kyllä lievästi sanottuna v*tuttaa. Oikean puolen hiukset taipuu nyt ylöspäin kun eivät yllä olkapäälle ja vasemman puolen sisäänpäin&nbsp; ::) Eikä tätä saa nyt edes nätille ponnarille. No, kasvattelen pari kk ja käyn toisella kampaajalla tasottamassa.

edit. Lisään vielä, että mulla on ollut kammo edes käydä kampaajalla, kun n. pari vuotta sitten pelkän juurikasvun vaalentaminen tarkoitti koko pään räjäyttämistä vaalennusaineilla ja hiusten tasoittaminen tukan leikkaamista rikottuun malliin. Silloin soitin itku kurkussa seuraavana päivänä kampaajalle ja hän lupasin korjata hiusmallia. Sillon jouduttiin kynimään päätä aika lailla, että saatiin kerrokset pois. Väriäkin piti korjailla kun uudelleen koko pään vaalentaminen pilasi jo valmiiksi kauniin vaaalean tukan mikä mulla oli. Tuon jälkeen lopetin värjäämisen kokonaan ja olen vain pari-kolme kertaa käynyt tasoittamassa latvaa varovaisesti sentin-pari (joista yhdellä kerralla uusi kampaaja teki taas niitä kirottuja kerroksia, joita nyt sitten kävin leikkaamassa pois tuo A-linjainen polkka mielessä). Sen jälkeen kun tämän seuraava tasoittaa, en istu ainakaan vuoteen kampaajan penkkiin.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 20 Joulu 2020, 10:58
Kirjoittaja NarnianQueen
Ehkei sentään kauhein, mutta pieleen mennyt kokemus kuitenkin. Viime viikolla... Pitkästä aikaa hiusten leikkuussa, ja todella tyytymätön ja harmistunut olo .. :(
Naisellisen kevennyksen sijaan tuloksena lättänä, jota ei saa edes kunnolla kiinni. Pitkinä sentään sain kunnon ponnarin ...
Kyse ei ollut mistään vakikampaajasta, vaan hetken mielijohteesta ..kun paikassa oli tilaa.

Tekisi mieli mennä luotettavammalle kampaajalle pelastamaan tämä, mutta ennen muutaman viikon hiusten kasvattelua se on ehkä turhaa.

Joo, 1st world problems. Mutta, monessa kolmannen maailman köyhässä maassakin kampaus ja hiukset on naisille todella tärkeä asia, ja siihen panostetaan aikaa ja rahaa...

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 21 Joulu 2020, 14:25
Kirjoittaja NarnianQueen
Ratkaisu: Menin uudestaan kampaajalle - tällä kertaa luottosellaiselle. Siellä osattiin leikata mieleinen!
Olisin tietty voinut yrittää reklamoida tyytymättömänä asiakkaana, mutta en usko, että olisin saanut juuri kohennusta tilanteeseen. Helpompaa oli mennä osaaviin käsiin (mikä olisi pitänyt tietty tehdä jo alkuun..)

Harmittaa vain edellinen rahanmeno, mutta opinpa läksyni. Tämänpäivän kampaaja totesi, että haluamani malli kuulemma on yllättävän haastava, sitä ei usein pyydetä.. itse olen saanut sellaisen monessakin paikassa vuosien ajan, mutta ilmesiesti siinä pitää olla kampaajalla riittävä määrä kokemusta alla, ennen kuin taidot yltävät.

Vs: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 26 Helmi 2021, 19:00
Kirjoittaja BlueBerry
Olen vaalennellut hiuksia itse jo vuosia. Kampaajia hieman karttanut teinivuosien pahojen kokemusten takia. Nyt kuitenkin otin riskin, sillä olen väsynyt juurikasvukierteeseen ja halusin tyveen hieman kirkastusta ja jonkin liukuvan sävyn, joka sopii omaan väriini. Omaa väriä (6-7 asteinen maantie) oli kasvanut n. 3cm ja vaalennettu, hyväkuntoinen latva viileä 10 - asteinen joka yltää vyötärölle.

Näytin kuvaa ja selitin mitä toivon. Kampaaja haki samantien vaalennusaineen (ilmeisesti ihan älyttömän vahvan sellaisen..) Ja heitti sen aluksi tyveen (n. 5min) ja sitten koko päähän&nbsp; 0_0&nbsp; Olin jo tässä vaiheessa että errorerror!! Mutta kampaaja selitti, että näin saadaan sitten sävy tarttumaan paremmin.. Noh, n. 30min päästä pesupaikalle ja siinä sitten ilmeisesti laitettiin myös se "sävy". Pesupaikalla kampaaja repi tukkaani lähes jatkuvasti tiheällä muovikammalla. Sattui ihan tosissaan, mutta en saanut sanottua mitään! Lopputulos: puhki räjäytetty, kellertävän valkoinen värikypärä. Ritisevän kuiva, ei saa liu'utettua edes sormia läpi. Mulla oli aiemmin silkkiset hiukset joita ei ollut ongelmia selvittää.. Nyt tälläinen kamala väkisin blondattu hamppu, jossa ei ole tietoakaan mistään tyven liukuvärjäyksestä. Ihankuin sitä ei oltaisi edes yritetty tehdä.

Tämä päivä on mennyy itkiessä.. Meni vuosia hoitaa, kasvattaa ja vaalia tätä tukkaa että se pysyy pitkänä ja kauniina. Nyt sitten varmasti seuraavat pari viikkoa näyttävät sen, pitääkö näitä leikata rajulla kädellä jos alkavat pahasti katkeilla.. Nyt vaan muhittelen ja läträän jätettävien kanssa. Harmittaa ja itkettää aika kovaa :-[

Re: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 31 Touko 2022, 11:45
Kirjoittaja NarnianQueen
Voi ei.. otan osaa..!

Pari viikkoa sitten oli jälleen karmea kampaamokokemus. Pitkästä aikaa hiusten leikkaus, tuttu kampaaja, mikään ei voi mennä pieleen...

Wrong.

Kommunikaatio meni täysin ohi kyseisen kampaajan kanssa, kerroin toki tavoitteeni.. mutta kuin seinä olisi ollut välissä.
Hän ei leikannut mitään mallia, napsi kuivat latvat (mikä oli tietenkin osa pakettia), ja jätti hiukset roikkumaan ryhdittöminä..

Samana päivänä olin viemässä äitiä sairaalaan terveysongelman takia, joten ajatukset ja huomio oli tietenkin sen tilanteen ympärillä. Kampaamo on näemmä sellainen projekti, joka vaatii täyttä keskittymistä.. alentuneella vireystasolla seurauksena voi olla katastrofi.

Koin tulleeni kampaajan taholta täysin ignoroiduksi, canceloiduksi ja ohitetuksi.. itkin monta päivää epäonnistunutta leikkausta, pettymystä ja harmia.
Kiukutti myös oma naivi luottamus tutun ammattilaisen kykyihin.
Olisi pitänyt perua koko ajanvaraus heti saatuani tietää äidin terveyshaasteesta, mutta luulin kampaajan osaavan asiansa, ja kaiken sujuvan helposti siinä sivussa tuolissa istuen...
TUli se fiilis, että kampaajalle - kuten lekuriinkin - pitää ottaa mukaan asianajaja tai edunvalvoja pitämään asiakkaan puolia, ellei tämä itse jaksa tai osaa..!

Mietin viikon, minne voin mennä korjaamaan tuhoja. Päädyin sitten puolituttuun paikkaan, ja siellä todella osattiin tehdä hyvää jälkeä. Sain kesäksi ilmavat, hyvin asettuvat ja omani näköiset hiukset. <3

Re: Kauheimmat kampaamokokemukset

Lähetetty: 28 Huhti 2023, 13:21
Kirjoittaja snowyfoxgrove
Näitähän riittää.

Hirvein kaikista oli 2018 Helsingissä, Kampin Q Hairissa. Kampaaja aloitti jokaisen lauseen etunimelläni tähän tyyliin (nimi muutettu) "Laura istu siihen tuoliin. Laura mitäs me tehdään sulle tänään? Laura..." ja puhui mairean teennäisellä, alentuvalla äänellä.
Hiukseni olivat silloin melkein lantiolle asti. Pyysin pientä latvojen tasoitusta, n. 5 cm lyhennystä. Kampaaja jatkoi samalla alentuvalla äänellä, nosteli hiuksiani käsillä irvistäen samalla ja piti 20 minuutin puheen siitä, kuinka rumia pitkät hiukset ovat. Kertoi kuinka kaikki hänen asiakkaansa ovat aina paljon onnellisempia kun heille leikataan polkka.
Hiukset pestiin, niistä leikattiin se 5 (tai 7 tai 10..) cm. Vielä vähän aivopesua, kuinka paljon parempi mun tukkani olisi lyhyenä.
Tämä oli epämiellyttävää, mutta kauhunhetkiä koin vasta kun kysyin kampaajalta otsahiuksista. Hän irvisti, sanoi "Laura voi ei se sulle sovi", mutta kuitenkin kahmaisi kourallisen hiuksia ja LEIKKASI MINULTA KYSYMÄTTÄ OTSATUKAN. Vinoon.

Toinen kamaluus oli Q Hairin opiskelijakampaajalla, johon menin hakemaan vaaleaa balayagea. Varasin ajan vain ja ainoastaan värille, koska en ymmärrettävästi enää halunnut Q Hairin leikattavaksi ;D
Opiskelija oli ihan ok, mutta halusi kuitenkin tasoittaa latvojani. Miellyttämisenhaluisena suostuin siihen, mutta opiskelija leikkeli hiuksista monta senttiä ja hiukset olivat täysin epäsymmetriset.

Tästä jälkimmäisestä reklamoin Q Hairille. Opiskelija, jonka piti korjata virhe olikin kipeänä. Kysyin asiasta pari viikkoa myöhemmin - ja he totesivat, että reklamaatioasiat tulee hoitaa kahden viikon sisällä enkä ole enää oikeutettu korvauksiin. Asiakaspalvelijan asenne oli todella passiivis-aggressiivinen ja hän koki ilmeisesti todella rasittavaksi, että pyysin ystävällisesti korjausta selkeästi pieleen menneeseen leikkaukseen.

Suurin osa kampaajista on todella kovakouraisia, kuten täälläkin on todettu. Koen saavani joka kampaamokierroksella saman verran rasitusta ja katkeilua hiuksiin kuin kotona puolen vuoden aikana. Samaten kampaajat vaikuttavat todella vihaavan pitkiä hiuksia, mitä en ymmärrä ollenkaan. Ehkä he toivovat, että leikkaamme kaikki lyhyen kananpyllyn, jotta käymme joka kk leikkauttamassa sitä?