Helposti rasvoittuvat hiukset

Hiusten hoito ja kaikenlaiset hiushärpättimet
evergreen
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1688
Liittynyt: 14 Maalis 2012, 18:59

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja evergreen »

^ Mullakin rasvaisuus näkyy samantien, kun hiukset ovat sen verran hennot. En ole koskaan edes yrittänyt pidentää pesuväliä, kun ei sen vaikutukselle ole mitään tieteellistä perustetta. En tietenkään silti paheksu, jos joku haluaa niin tehdä, kyllähän siinä varmasti hiuksiaan jonkin verran säästää. Mutta on aina hyvä pitää mielessä, että hyvinvoivasta päästähän ne hyvät hiukset kasvavat - rasvassa uiva päänahka ei ole mikään erityisen terveellinen ympäristö.

Kovin kosteuttavat tai rasvaisen päänahan shampoot eivät minullakaan ole sopineet päivittäiseen käyttöön. En ole kuitenkaan huomannut voimakkaasti pesevien shampoiden pahentavan rasvoittumista, ainoastaan kuivattavan hiuksia ja joskus päänahkaakin. Päivittäisessä käytössä olevalta shampoolta tarvitsen ennen kaikkea sitä, ettei se jätä päänahkaan mitään mähmää - ei omaa eikä shampoosta. Mun päänahan rasva on varmaankin jonkin verran kovaa/kuivaa, samalla tapaa kuin tukkeutuvassa ihossani, ja mulla jää tosi herkästi monista shampoista päänahkaan vain lisää töhkää.
1cFii, oma väri.
scoundrel
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 416
Liittynyt: 19 Maalis 2012, 13:31

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja scoundrel »

Muistan joskus aiemmin kirjoitelleeni jotain tänne ketjuun, mutta en nyt jaksa kaivaa esiin että mitä olen tuolloin sanonut... mulla menossa oman värin kasvatus, ja on melko tuskaa kun on ~15cm omanväristä hiusta joka rasvoittuu kuin taikaiskusta yhdessä päivässä, ja sitten latvassa toiset ~15cm blondattua hamppua...

No kumminkin, pahimpaan rasvoittumiseen olen nyt löytänyt avun Flow:n palashampoista. Olen käyttänyt kehäkukkaa ja hamppu-turvetta, kumpikin noista auttaa rasvoittumiseen (plus että tukka näyttää paksummalta ja kuohkeammalta). Pesuväli on nyt usein jopa kolme päivää, ja vasta kolmantena päivänä hiukset alkavat näyttää ja tuntua rasvaisilta. Hiukset ovat pesun jälkeen kevyet ja ilmavat olematta kuitenkaan lirun näköiset (mikä omalla hiuslaadullani oli ongelmana useiden nestemäisten shampoiden kanssa).

Palashampoissa on vaan se huono puoli että niissä on se parin viikon lähmästymisjakso ennen kuin alkavat pelittää, ja jos erehtyy kerrankin pesemään tavallisella shampoolla niin lähmästyminen (ja rasvoittuminen!) alkaa taas alusta, eli näytän liimaletiltä viikon jos pesen kerran normishampoolla... koitankin siis pitäytyä palashampoissa kokonaan. Auttavat myös rasvoittumisen aiheuttamaan kutinaan, vaikka ei olis pessyt hiuksia kolmeen päivään niin ei kutise ainakaan yhtään niin pahasti kuin aiemmin normishampoilla pestessä...
Viimeksi muokannut scoundrel, 08 Tammi 2014, 22:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1b F ii. Oma väri päässä, permanentti 4/18.
Ompelublogini | Hiusvärihistoriaani | @instagram
Nakke N.

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja Nakke N. »

Täällä myös yksi, jolla on teini-iästä asti ollut rasvoittuvat hiukset. Olenkin pessyt hiukseni viimeiset 20 vuotta pääsääntöisesti joka päivä. Joudun myös föönaamaan joka päivä, jotta saan ohueen js hentoon lättänätukkaani edes vähän tuuheutta. Ja toisekseen, jos jätän föönaamatta, ovat hiukset jo illalla ihan rasvaiset, kun ovat lilluneet rasvaisessa päänahassa koko päivän. Ja tilanne on tosiaan nyt päälle kolmekymppisenä ihan sama kuin teini-iässä, rasvapää mikä rasvapää. Kuvittelin, että vanhemmiten ongelma lieventyisi, mutta kovin väärässä olin.

Olen kokeillut hiuksiini niin rasvaisen tukan shampoota kuin co-pesuakin, mutta ilman apua. Yhdessä vaiheessa jätin joka toinen aamu hiukseni pesemättä yrittäen saada päänahkaani tottumaan pidempään pesuväliin, mutta eipä siitäkään ollut mitään hyötyä, ja lisäksi hiukset ovat toisena päivänä niin likaiset, että ällöttää liikkua ihmisten ilmoilla.

Muutaman viimeisen vuoden ongelmana on ollut vielä kuivat hiukset. Hiukset ovat olleet koko ajan lyhyet tai lyhyehköt, joten latvat kuivuvat auttamattomasti tässä pesutahdissa, kun niitä ei saa edes suojattua. Nyt olen pari vuotta käyttänyt hoitavia ja kosteuttavia shampoita sekä hoitoaineita, ja niillä homma pysyy jätettävän hoitosuihkeen tai lämpösuojasuihkeen kanssa edes jotenkin kasassa.
Marie Corelli
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2355
Liittynyt: 10 Loka 2010, 18:05

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja Marie Corelli »

^Minäkin olen huomannut, että jos föönaan hiukset, niin voin pestä hiukset jopa joka toinen päivä. Jos jätän föönaamatta, niin täytyy pestä joka päivä, eivätkä hiukset näytä hyviltä muutenkaan ilman föönaamista. Minulla on lyhyet hiukset.

Myöskin jotkut shampoot tuntuvat lisäävän rasvoittumista. Yleensä tällaisia ovat tuuheuttavat shampoot ja voimakkaasti pesevät shampoot. LV:n shampoo on muuten hyvä, mutta se lisää rasvoittumista. Joudun käyttämään välillä pesevämpää ja välillä vähemmän pesevää. Yleensä käyttämäni vähemmän pesevät tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa. Hoitoaineena käytän jätettävää tai pois huuhdeltavaa ja silikoneja vältän, koska niillä tulee liimaletti.
Light travels faster than sound. That's why some people appear bright until you hear them speak...

"Lead us not into Trent station and deliver us from derails." (Father Don and the Holy Ghost)
Nakke N.

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja Nakke N. »

^ Ihan sama kokemus tuuheuttavista shampoista. Lisäksi ne ovat liian peseviä, ei minun hiukset kestä niitä.
evergreen
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1688
Liittynyt: 14 Maalis 2012, 18:59

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja evergreen »

^ Munkaan hiukset ei kestä tyypillisiä tuuheuttavia shampoita, ja lisäksi niistä usein jää mähmää päänahkaan. Olen usein miettinyt sitä, että tuuheuttavissa shampoissahan on usein paljon suolaa. Suola tekee hiukset karheiksi (= tuuhea = karmeassa kunnossa), mutta suolanhan sanotaan olevan myös tosi komedogeenista. Jääköhän se jotenkin päänahkaan... En tiedä, mutta monet tuuheuttavat shampoot tosiaan aiheuttavat mulla sen, että tukka on kuivaa heinää ja päänahka lismainen. Aidosti rasvaa poistamaan tehdyt shampoot ovat minusta olleet parempia kuin tuuheuttavat, esimerkiksi Lushin I Love Juicystä en ole koskaan saanut lisää rasvaa tai mähmää päänahkaan. Siinä ehkä auttaa sekin, että mukana on kosteuttavia aineita, eikä päänahka sitten jää ihan raa'aksi. Myös hedelmämehujen happamuus on ehkä avuksi.

Edit. Niin ja siis onhan monissa tuuheuttavissa shampoissa vaikka mitä möhnää mukana, niin että hius jäisi paksummaksi. Eihän se varmaan oikein hyvä homma ole sellaiselle päänahalle, joka ei kestä mitään ylimääräistä.
Viimeksi muokannut evergreen, 09 Tammi 2014, 17:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1cFii, oma väri.
Marie Corelli
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2355
Liittynyt: 10 Loka 2010, 18:05

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja Marie Corelli »

^En osaa sanoa tuosta suolan vaikutuksesta, mutta ainakin käyttämässäni Ole Hyvä Vanilja-omena-kaneli -shampoossa on merisuolaa, mutta se jättää hiukset hyvän tuntuisiksi.
Light travels faster than sound. That's why some people appear bright until you hear them speak...

"Lead us not into Trent station and deliver us from derails." (Father Don and the Holy Ghost)
evergreen
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1688
Liittynyt: 14 Maalis 2012, 18:59

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja evergreen »

^ Joo siis kyllähän melkein kaikissa shampoissa on suolaa. Ajattelin lähinnä sitä, että monissa tuuheuttavissa shampoissa sitä on paljon enemmän kuin keskivertoshampoossa, kun suola antaa hiuksiin volyymia. Ja se suolan määrä niissä tuuheuttavissa tuntuu liialta - vähän niin kuin uinti meressä!
1cFii, oma väri.
pinkpepper
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2736
Liittynyt: 27 Heinä 2006, 18:23

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja pinkpepper »

Millä nimellä tuo suola on incissä?
Katzenparade
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 850
Liittynyt: 26 Heinä 2012, 14:43

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja Katzenparade »

Pitää varmaan alkaa föönaamaan useammin, kunhan saan aikaiseksi mennä parturiin pätkäisemään värjättyä/käsiteltyä latvustoa pois. Mulla on myös siis oman värin kasvatus meneillään ja tosiaan, päänahka rasvoittuu todella helposti. Se on niin kerrassaan söpö kontrasti, kun latvat on kauheaa hamppua ja tyvi lismainen :D  Yritän kovasti pestä hiukset vain joka toinen päivä, mutta toisena päivänä on koko päähän laittaa kuivashampoota, joka tarkoittaa sitä, että Batisten kuivashampoo pullo kestää käytössä noin kuukauden.

Välillä, jos en ole menossa ihmisten ilmoille muuten kuin korkeintaa kaupassa käymään, jolloin selviän pipolla, annan hiuksien rasvoittua aivan rauhassa ja oikein koitan saada sitä rasvaisuutta harjattua myös latvustoa kohti. Tuskin se nyt mitään ihmeitä hiuksilleni tekee, mutta kuvittelen, että se auttaa tuota käsiteltyä osaa pysymään terveempänä :P
Oman värin kasvattelija. 1c F ii.
iHerbin alekoodi: PEW394

http://www.lily.fi/blogit/her-hangers
evergreen
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1688
Liittynyt: 14 Maalis 2012, 18:59

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja evergreen »

pinkpepper kirjoitti: Millä nimellä tuo suola on incissä?
Yleensä ihan 'sodium chloride'. Joskus lukee pelkästään 'sea salt' tai muuta vastaavaa.
Viimeksi muokannut evergreen, 09 Tammi 2014, 20:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1cFii, oma väri.
Avatar
Mena
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3453
Liittynyt: 03 Syys 2006, 10:35

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja Mena »

Mulla on nyt vuodenvaihteen jälkeen (lopetin Diane Novat, niiden kanssa pesuväli oli 1-1,5 päivää) rasvoittunut pahemmin kuin aiemmin, ja nyt kohti kesää tilanne vaan pahenee. Pesen hiukset aina iltaisin suihkussa, ja jo iltapäivällä otsan vierestä on ihan margariinilähmätukka. :-X Olen pessyt nyt Avalonin biotiinishampoolla ja välillä syväputsarilla, mutta sekään ei enää auta, pakko pestä päivittäin. Ylipäätään shampoo/hoitisvalikoima on mulle rajallinen hajusteallergian takia. Ilmeisesti pitäisi siirtyä aamupesuun, mutta ei nappaisi yhtään kun aamuisin olen muutenkin jo känkkäränkkä ja sitten pitäisi herätä aiemmin. Kraah.
Viimeksi muokannut Mena, 22 Touko 2014, 20:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
evergreen
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1688
Liittynyt: 14 Maalis 2012, 18:59

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja evergreen »

En nyt oikein tiennyt, mihin ketjuun tätä laittaa, kun kaikki päänahka-aiheiset ketjut (hilse, seborrea ja tämä) sivuavat toisiaan niin kovasti... Mulla ei päänahka tuota mitenkään tolkuttomasti sellaista hiuksiin valuvaa rasvaa, vaan on ennemminkin herkkä köhnääntymään, eli päänahka tuntuu lähmäiseltä ja rapsuttaessa jää kynsien alle rasvaista töhnää. Kun töhnää on tuntuvasti, päänahka kutiaa. Mitään hilseilyä tai punoitusta ei päänahassa näy, joten en osaa suoraan luokitella tätä miksikään. Ihoni on muualtakin "kuivarasvainen", joten sinänsä tämä ei varmaan päänahankaan kohdalla ole mitenkään ihmeellistä.

Köhnääntyminen tuntuu olevan kovasti pesutuotteiden mukaan vaihtelevaa, ja usein nekin, jotka hetken tuntuvat hyvältä (joita olen esim. näissä ketjuissa aiemmin kehunut), ovat kuitenkin jonkin ajan jälkeen tulleet ongelmallisiksi. Nyt olen löytänyt tähän asti parhaan avun päänahalle Faith in Naturen nestemäisistä shampoista, ja ne ovat useamman viikon päivittäisessä käytössä tuntuneet ihan systemaattisesti toimivilta. Päänahassa ei näiden kanssa ole lainkaan kutinaa, eikä kynsien alle irtoa rapsuttaessa juuri mitään. Kokeilin välissä paria toisenlaista shampoota, ja heti oli päänahassa mähmä ja kutina.

Kokeilin FiN:a ihan tarkoituksella erilaisen pesupohjan (ALES) ja yksinkertaisen puhtaan sisällön takia. Alkaa tosiaan tuntua siltä, että pesevillä aineilla on mun kohdalla iso merkitys. Useimmat SLES:llä pesevät syväpuhdistavatkaan eivät nimittäin poista rasvaa päänahastani, vaan pahentavat vain köhnää. Sulfaatittomat ovat sitten mitä sattuu, varmasti löytyisi hyviä ja huonoja, kun niissä on niin vaihteleva pesevien aineiden yhdistelmä. Luonnonkosmetiikan sulfaatittomat eivät ainakaan riitä päänahkani pesuun alkuunkaan. SLS taas ärsyttää ja kuivattaa liikaa.

En ole juuri havainnut FiN:n eri shampoovaihtoehdoilla hirveästi eroa pesutehossa, kaikki ovat aika tehokkaita. Kääntöpuolena sitten kaikki vähän takuttavat kuivaa latvaa. Jos joku muukin kärsii tällaisesta "tahmaherkkyydestä" ja FiN kiinnostaa, niin laitoin jonkin aikaa sitten tarkempia käyttökokemuksia luonnonmukaisten tuotteiden ketjuun. :)
Viimeksi muokannut evergreen, 03 Loka 2014, 17:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1cFii, oma väri.
Jewely
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 874
Liittynyt: 31 Touko 2012, 22:12

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja Jewely »

^Mulla on sama "ongelma" kun sulla ja mäkin oon huomannut että ALES:ia sisältävät shampoot ovat parempia, niillä vaan päänahka puhdistuu paremmin. En muista missä shampoissa olen siihen törmännyt mutta jotain vastaavaa taitaa olla Lushin I love juicy-shampoossa, siitä tykkään tosi paljon vaikka onkin hurjan pesevä. Pitääpä etsiä jostain käsiin tuollainen Faith in nature shampoo, kiitos vinkistä! :)
evergreen
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1688
Liittynyt: 14 Maalis 2012, 18:59

Vs: Helposti rasvoittuvat hiukset

Viesti Kirjoittaja evergreen »

^ Kiva kuulla, että samanlaisia kokemuksia löytyy! :) Mä olen ostanut Faith in Naturea Ekolosta: http://www.ekolo.fi/?inc=24&manufacturers_id=27. Näillä ei kovin mahtava saatavuus näytä Suomessa olevan. Tosi harvassa on kyllä yleensäkin ALES pesupohjana, ja silloinkin voi tietysti shampoo olla muiden ainesosien takia sopimaton. I Love Juicyä mäkin käytin ja kehuin aiemmin, mutta sekin alkoi myöhemmin olla vähän ongelma. Sen incissä näyttää tällä hetkellä olevan SLS ja ALES, en ole varma oliko resepti ihan sama silloin kun itse käytin. Lushin olutshampoossa on muistaakseni ollut ainoana sulfaattina ALES, mutta siinä kyllä se alkoholi yms kumoaa hyödyn ja aiheuttaa ainakin mulla ikävästi kutinaa.
Viimeksi muokannut evergreen, 03 Loka 2014, 17:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1cFii, oma väri.
Vastaa Viestiin