Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Hiusmuutokset, hiuslaatuketjut yms.
Herbina
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 563
Liittynyt: 19 Touko 2009, 10:58

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Herbina »

Mä olen käyttänyt oikeastaan lapsesta asti kampaamotuotteita, ja jotenkin jaksan uskoa että vahvat ja hyväkuntoiset hiukset johtuu hyvin opituista hiustenhoitorutiineista ja laatutuotteista. Äidin hyvä kaveri oli kampaaja joten meillä oli yleensä aina Kerastasea tmv. kotona. Sittemmin kotoa pois muutettuani käytin aika paljon Goldwelliä jota sain palkkioksi kun kävin niillä hiusmallina muutamaan otteeseen, sekä Bio+:aa joka auttaa parhaiten mun hilseeseen. Lisäksi sain jossain välissä kasan L'Orealin kampaamopuolen tuotteita ja Osiksen hiuslakkoja, joilla pärjäsin varmaan monta vuotta. =) Ensimmäiset Tigini hankin Suomesta varmaan pari-kolme vuotta sitten ja Redkeniltä oli myös yksi siloittelija käytössä.

Tänä vuonna homma sitten Juurikasvun myötä repesi ja nyt kylppärin kaappi pullistelee Tigiä, Redkeniä, Paul Mitchelliä ja L'Anzaa. Shampoo- ja hoitoainepuolella mulla on kuitenkin maltti riittänyt eikä niitä mulla ole ylimääräisiä kaapissa pyörimässä. Eikun on joku Bio+ kun niitä sai kesällä kolme kahden hinnalla.  :D

Edit: Ainiin, pakko vielä lisätä että niinä parina vuotena jotka olin Unileverillä töissä, en siltikään sortunut Doven tai Sunsilkin käyttämiseen, vaikka kyseisistä brändeistä vastaava kollegani yritti puhua ympäri. Sen sijaan ruoka- ja jäätelötuotteiden osalta olin lähes fanaattinen oman talon tuotteiden kannattaja. Nykyään kyllä saatan ostaa jopa Floraa, Auran sinappia tai Nestlen jäätelöitä, heh..
Viimeksi muokannut Herbina, 20 Marras 2009, 13:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
SannaS
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 751
Liittynyt: 05 Kesä 2009, 20:08

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja SannaS »

Taisin käyttää aika paljon ja pitkään Doven hiustenhoitotuotteita niiden paksun koostumuksen ja mielestäni ihan hyvän tuoksun takia. Meikkasihan ne hiuksen nätiksi. Lisäksi oli Glissiä, XZ (on kyllä edelleen ja Glissiäkin), Andrew Collingea, Lorealin markettituotteita... Joskus ammoisempina aikoina Fructisia ja saattoi olla joskus Sunsilkiäkin, tästä en tosin ole ihan varma. Niin ja Herbinan shampoita. Oi aikoja, oi tapoja  ;D
Hiustenhoito - mikä ihana tekosyy.
Miiia
Haiven
Haiven
Viestit: 19
Liittynyt: 23 Maalis 2007, 22:53

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Miiia »

Minä muistan eksyneeni tänne sivuille googlettamalla jotain tigi aiheista, eli olin sillon jo käyttänyt tigiä ja joitain muitakin kampaamotuotteita. Lukio ikäisenä käytin jotain sebastian tuotteita, XZ:aa ja dovea, mutta yläasteikäsenä se oli just jotain elvitalia ja fructista... joita saatan ostaa vieläkin heikkoina hetkinä  ;D
ohuthius

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja ohuthius »

Fructista ja Sunsilkia :D Eikä mitään tietoo inceistä..  ;D
gilrain

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja gilrain »

Kotona asuessa käytin mitä nyt sattui kaapista löytymään. Äiti osti välillä kampaamotuotteita, mutta antoi ymmärtää että ne on sitten hänen tuotteitaan, mitä ehkä joskus salaa kokeilin. Kun muutin yksin asumaan ostin ihan mitä tahansa shampoota sattui tarjouksesta lötymään, yleensä fructista tai sunsilkia tai muuta halppista, ainoat muotoilutuotteet mitä käytin oli muotovaahto ja hiuslakka. Nyt ei kaapista löydy muuta kun osista, tigejä, joicoa jne.Tukka näyttää nykyään paremmalla mutta en osaa sanoa johtuuko se siitä että se olisi oikeasti parempi kuntoinen vaan käytänkö vaan parempia muotoilutuotteita joilla siitä saa nätimmän.
Nukkumatti
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 478
Liittynyt: 03 Huhti 2008, 17:28

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Nukkumatti »

marketilla mentiin

pahaa tekee ajatellakin, että joskus käytin tyyliin pelkkiä sunsilk-tuotteita, joihin nykyään en koskisi pitkällä tikullakaan  ;D
20 vuotta hiukset päässä!
kuku
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 992
Liittynyt: 07 Kesä 2008, 10:26

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja kuku »

Garnier fructis ja marketin vanha Wella oli ahkerassa käytössä! Sitten ihmeteltiin kun tukka ei pysy tuuheana -.- Vaikka hiukset oli muutenkin ihanan paksut...
2a F ii – Iho: kuiva
irso
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 456
Liittynyt: 24 Huhti 2006, 11:46

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja irso »

Marketilla mentiin mutta sentään silikonittomilla, ainut hyvä hiustenhoitovinkki äitiltä. XZ:aa ja EHS:ää, jotkut naamiot olivatki sitte silikonisia mutta niitäkin uskallettiin pitää päässä koko saunomisen ajan  ;D
Vyötärömittainen hennattu piikkisuora karvasto.
Sinimusta
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1534
Liittynyt: 05 Marras 2009, 09:42

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Sinimusta »

Joskus ala-asteella käytin fructisia ja se ei kyllä ainakaan parantanut päänahka ongelmia  ::) Päänahka muuttui kutisevaksi, hilseili ja vuoti kudosnestettä. Sen jälkeen en ole koskenut ko. merkin tuotteisiin. Pitkään vaihtelin hiustuotteita ja ostin sitä mitä tv:ssä mainostettiin. Lukiossa sitten keksin XZ:n ja sitä käytin melkein koko lukion ajan. Sen jälkeen keksin Tigin ja muut kampaamotuotteet  :-*

Ikinä en ole sunsilk:iä käyttänyt ja tämä kamaluus kyllä jää testaamattakin  ;D
Tintu
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2578
Liittynyt: 02 Kesä 2009, 14:16

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Tintu »

Olen itse ollut Pantenen, Sunsilkin ja Glissin tehokäyttäjä. Hoitoaineita käytin todella paljon, koska olin huolissani hiusteni kunnosta. Ja eiväthän ne Pantenet mitään muuta tehneet kuin kuorruttivat silikonilla, mutta sitähän en tiennyt! Purkkikaupalla hoitiksia, ja ai että oli aina kauhean vaikea valita kun marketin hyllyt täys mitä kivemman oloisia pulloja... ;D
Niihin aikoihin kun blondasin hiukseni täysin valkoisiksi, käytin Pantenea ja Glissiä. Pesu pantenella, Glissin hoitsikkaa päähän vartalon pesun ajaksi ja huuhtelu. Ei tehnyt tukalle hyvää ei :-X
Tummaksi värjäämisen, leikkaamisen, uudelleen blondaamisen ja taas leikkaamisen aikana eksyin juurikasvuun ja pelastus tuli! Tosin edes parhaat hoidot eivät pystyneet pelastamaan vanhoja blondauksia joita oli hoidettu Panteneilla, ne piti leikata pois.
Nyt käytössä markettihelmiä sekä kampaamohoitiksia ja O&H tweeni :)
The Siren
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 96
Liittynyt: 30 Touko 2009, 12:48

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja The Siren »

Mä käytin aina pelkästään kampaamotuotteita,kunnes eksyin tänne.Ja tajusin,että miksen ole kokeillut markettituotteita,miksi käyttäisin kampaamotuotteita,jos ne kerta syyhyttää verillä päänahan:)ennen juurikasvua pidin markettikamaa pahimpana sontana,mitä on,nyt en vaihtais mihkään ;D
sommarsnö
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 110
Liittynyt: 05 Marras 2008, 11:24

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja sommarsnö »

Ala-asteella käytin innoissani Fructista, kunnes kaverini kommentoi kuontaloni haisevan juustopastalle. ;D Se oli aika traumaattista, en kajonnut enää Fructiksiin sen jälkeen. Yläasteen ja lukion ekan vuoden käyttelin jotain mitä-sattuu-muka-hyviä marketti-Lorkkuja ja Sunsilkkejä. Tehikset tai jätettävät eivät kuuluneet repertuaariin, vaikka värjäilin hiuksiani suhteellisen ahkerasti.
Sitten eräänä päivänä, ehkä kolmisen vuotta takaperin, "muutaman" värinpoiston seurauksena käräytin hiukseni ensimmäistä kertaa hamppukasaksi ja mietin, että jotain pitäis nyt vissiin tehdä. ::) Marssin sitten markettiin ja ostin elämäni ensimmäisen hiusnaamion! Sunsilkkiähän se. ;D Siitä tämä hiustenhoitokiinnostus kuitenkin hiljalleen lähti liikkeelle ja täällä sitä kahlataan pullomeressä. Tälläkin hetkellä öljymuhitukset neljättä tuntia päässä!
Horros
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1878
Liittynyt: 04 Touko 2010, 22:48

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Horros »

Kiharien, pörröisten ja vaikeasti hallittavien hiukseni takia ennen kampaamotuotteita tuli läpikäytyä varmaan kaikki mahdolliset markettisarjat - Sunsilkin suoristavaa, vihreää Pantenen sileä&kiiltävää (muistaakseni se tuoksui hyvältä, muttei auttanut ollenkaan), Fructikset (innostuin joskus tulleesta Long&Strong-mainoksesta) ja loppujen lopuksi päädyin Glisseihin kun ne hiuksista tuntuivat niin pehmeät tekevän. Aika koppurassa kunnossa olivat suoristuksen takia ja muutenkin, äiti toi minulle kuitenkin kampaajalta Tigin Fashionista smooth&shinea lämpösuojaksi ja sille tielle jäin, myöhemmin ostin sitten lähes umpimähkään O&H:t kaveriksi (siinä vaiheessa en tiennyt Tigin olevan mikään suosittu ja hehkutettu brändi tai että O&H:t olisivat tämmöisessä "kulttiasemassa"), kyllä kannatti! Tigi-herätykseni tapahtui 2-3 v ennen juurikasvuun tuloa, täällä olon aikana CO-pesu ja alkoholien välttely on olleet varmaan seuraavia "herätyksiä".
Kuiva 3a-kihara, mid backin ja vyötärön välissä. Vegaaniset tuotteet, pakkausmuovin vähentäminen.
scarface

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja scarface »

Mulla tais kans muistaakseni olla Fructis aika ässä, samoin Pantene Pro-V. Toisinaan tuli ostettua jotain "sontaa" tyyliin '2-in-1'- shampoo-hoito yhdessä- paketteja.. Merkkejä en valitettavasti osaa sanoa..
domino

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja domino »

Haha, monet sanonu et Fructis haisi niin hyvälle, mut musta se haisi aina niin pahalle etten halunnu käyttää niiden tuotteita  ;D

Välillä ostin parhaimman tuoksuiset aineet ja aina koitin etsiä kuiville ja vahingoittuneille hiuksille tarkoitetut shampoot ja hoitoaineet, joita sitten läträsin kunnolla  :T
Vastaa Viestiin