Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Hiusmuutokset, hiuslaatuketjut yms.
keijukainen
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1010
Liittynyt: 13 Joulu 2007, 13:26

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja keijukainen »


Muistini ylettyy yläasteelle, jolloin kuvioon tuli Bonacure, kun 6. luokalla tehty pehmennys kuivatti hiusta (ennen sitä käytössä mikäliemarkettituote) ja kampaaja suositteli sitten Bonacuren jätettävää latvahoitoa ja samalla ostin shampoonkin. Silloinen kampaaja suositteli myös, että käyttäisin pelkästään tuota latvahoitoa, ettei muutenkin liukas tukka tulisi pestävästä hoitoaineesta liukkaammaksi joten se jäi sitten ostamatta ja lopultahan hiukset pätkäistiin polkkamittaiseksi kun se kunto ei parantunut.. ::)

Lukiossa eksyin värjättyjen hiusten kanssa ensin käyttämään Elvitalia kun ne kirkkaan punaiset pullot oli niin vastustamattomia ja sitten kun alkoi silikoni-kammo niin vaihdoin XZ-sarjaan, jota käytinkin aika pitkään eli olin varmastikin tyytyväinen ja se sopi opiskelijabudjetille. Tajusin luojan kiitos jo käyttää pestävää hoitoainettakin etenkin kun Bonacuren latvis oli pannassa silikonien takia.

Sittemmin olen käyttänyt vaihtelevasti pääasiassa Bonacurea ja XZ:aa ja kun hiusten väri vaihtui kirkkaanpunaiseksi niin käytin myös usein L'Oreal professionnelin Gloss Color- shampoota. Joskus kun on ollut enemmän rahaa tai sattunut tarjous kohdalle oon saattanut ostaa kalliimpaa sarjaa välissä ja äiti lahjoitti jossain vaiheessa Paul Mitchellin Color Protect-sarjaa mistä tykkäsin tosi paljon.

Nyt huomaakin eron siitä mikä tuote on sopinut ja mikä ei, kun tuo shampoopala tekee niin hyvää jälkeä. Oon joidenkin tuotteiden kohdalla selitellyt liikaa itselleni tyyliin "joo kun nää hiukset on niin liukkaat niin eihän nää tän kummemmaksi tule muillakaan tuotteilla.." Ei sillä, ei tuo nyt aivan kamala hiushistoria ole :D
Hiukset: 1b M ii, punainen polkka. Hiuskuva
Firestarter
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 395
Liittynyt: 17 Loka 2007, 11:56

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Firestarter »

Olen kohtuullisen tuore juures joten tämän kysymyksen äärellä ei tarvitse hirveästi muistia kaivella. Pääsääntöisesti käytössä oli vo5 hoitikset,Gliss liquid silk shampoo, tai Loreal elvital anti-breakage sarja.Kokeilin joskus Sunsilkin värjättyjen sarjaa jo ihan vain siksi että purkkien korkit olivat samaan sävyyn silloisen kuontaloni kanssa ;D Eivät jääneet käyttön aiheuttamansa limaisen tunnun vuoksi.
Hiusten hoitoon perehtyminen ei ollut prioriteeteissä ykkösenä tänne eksyessäni, vaan etsin vinkkejä hyvistä muotoilutuotteista. Pidin pyhänä missionani ilmankosteuden voittamista ja uhrasinkin mukavan summan erinäisiin lakkoihin ja liistereihin.
Jotenkin salakavalasti ohella kaikenlaiset hoito-ohjeistukset uiskentelivat pääkoppaani, ja jossain välissä postilaatikkoon alkoi ilmestyä muotoilutuotteiden sijasta tehiksiä, shampoita ja hoitoaineita. Nykyään harvemmin käytän kuin alkoholitonta muotovaahtoa, ja juuri tänään Mop:it, Tigit ja Joicot saivat seurakseen pari putelia Lanzaa. Shampoot useimmiten ostan marketista, mutta silikonia sisältävien olen huomannut aiheuttavan yhtä sun toista päänahalleni, joten ne jäävät suosiolla kauppaan.
malic
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 870
Liittynyt: 22 Kesä 2008, 20:08

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja malic »

Muistelen kauhulla niitä aikoja, kun yhdellä suihkukerralla lutrasin hiuksiin noin viittä eri markettishampoota eikä perään minkäänlaista hoitoainetta – itse asiassa en varmaan moneen vuoteen käyttänyt hoitoainetta. Tuosta shampoohärdellistä ei ole kuin noin kaksi vuotta, eli aika suuren muutoksen olen tehnyt kohtuullisen lyhyessä ajassa. Sarjat oli Sunsilkiä, jotain halpiksia Taloustalosta ja niin, totta kai Fructista.
Ekat Tigini taisin ostaa ennen Juurikasvun löytymistä ihan toisen foorumin suositusten perusteella. En vieläkään ole ihan varma, mikä aiheutti tämän hiusfriikkiyden, varmaan tekemisen puute.
1bMii. Ehkä joskus tiedän mitä tahdon hiuksieni kanssa tehdä, siihen saakka kasvattelua.
Cadsuane
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 89
Liittynyt: 13 Touko 2008, 13:45

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Cadsuane »

Mä käytin mitä ikinä hyllystä sattui löytymään: XZ, EHS, Herbina, Sunsilk, Cien, Pirkka, +plus, Daily, Fructis ja muut tyyliin 1€/kpl tarjous tuotteet... ;D
Silloin ei kiinnostanut mitä tukkaan laitti, pää asia ettei tukka ollut rasvainen ja hoitoaineen löysin vasta sitten kun tuli tämä sunsilkin fresh&flowing-härdelli televisiosta, jolloin pienessä pimeässä päässäni syttyi valo: "Hei, kerran kun ostan tän shampoon, ehkä voisin kokeilla ekan kerran tätä hoitoainetta... !" ::)
Njoo, wiisaus on tässä kertynyt sittemmin.  ;D
Copper

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Copper »

Käytin ennen juurikasvua kaikkia markettituotteita laidasta laitaan, pääosin tosin Fructista, Sunsilkia ja Herbinaa. Juurikasvun myötä oon vaihtanut silikonihuttuiset tuotteeni LV:hen, VO5:een ja XZ:aan. Kalliimpia tuotteita en vielä ole raaskinut hankkia, kun tuntuu, että nykyisilläkin pärjää. Ehkä pikkuhiljaa uskaltaudun kokeilemaan mm. Tigejä. LV on kuitenkin ehdoton suosikkini.
Antonella

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Antonella »

Markettituotteitahan sitä tuli lähes aina käytettyä, kaikennäköistä Head&Shouldersista Panteneen. Mainosten orjana ostin tietysti sitä mitä telkkarissa milloinkin mainostettiin, sen sijaan että olisin etsinyt omalle päälleni sopivia tuotteita. Hilseongelmaa ja hiusten rasvoittumista on aina ollut enemmän tai vähemmän, joten olen kyllä käytellyt kaikenlaisia tervasampoita ja muita ja koettanut niillä sitten aina välillä "räjäyttää" ongelman pois  ::) Sitten joskus satunnaisella kampaajakäynnillä saatoin ostaa jotain Bonacurea ja ajatella, että sen on pakko olla hyvää kun kerta kampaajat sitä myy ja kun se on niin "kallista"... Tehohoidoista en ollut kuullutkaan ennen hairstorea ja juurikasvua. Hoitoaineenkin käyttöä tuli laiminlyötyä, tai sitten se oli jotain surkeaa lirua jota käytti lähinnä sen takia, että sampoopullossa sanottiin, että "käytä tämän sampoon jälkeen tämän saman merkin hoitoainetta". :D
PPR

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja PPR »

Taidanpa olla kuin muutkin. Markettien shamppoot tuttuja. Kotona suosittii Hienoa suomalaista shampoota ja hoitsikkaa. Ah, ne niin käytännölliset pullot. Ja joskus XZ:n tuotteita. Joskus kolmisen vuotta sitten kyllästyin hiusten lähmäisyyteen ja löysin uudelleen XZ:n ja käytin niitä yksinomaan aina viimesyksyyn asti. Tuolloin päätin satsata parempaan ja kampaamosta ostin Kerastasen tuotteita. Sen jälkeen on tullut MOP ja Cutrin hopea shampoo mukaan. XZ:n tehohoidosta (muistaakseni tuon niminen) en haluaisi luopua mutta sitä ei meinaa enää löytää mistään.
Misku

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Misku »

Pantenen shampoota läträsin nahkaan ja pituuksiin. ;D
pitkätukka
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 945
Liittynyt: 05 Heinä 2008, 19:25

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja pitkätukka »

Kampaamosarjoista WWW Infinite (voi kääks sentään :o), L'Óreal, Schwarzkopfin Bonacure, Cutrinin Oyster ja Bio+ sekä Paul Mitchell. Olin jostain syystä hyvin kiinnostunut Tigeistä, mutta pidin niitä älyttömän kalliina enkä siksi koskaan ostanut niitä. En oikein tiedä, miksi ne kuitenkin kiinnostivat. Ehkä alitajuntani tiesi enemmän kuin tietoinen minäni, koska tietyt Tigin tuotteet ovat osoittautuneet sittemmin ihan parhaiksi. Markettituotteista Pantene, Elvital ja Fructis. Saatoin ostaa satunnaisesti myös joitain XZ:n tuotteita ja EHS-shampoota.

Ihmettelin sitten, kun kaikilla käyttämilläni tuotteilla tuli kuiva ja lentävä pörrö, eikä eri tuotteiden välillä tuntunut olevan oikein mitään eroa. Olen sittemmin oppinut, että useimmissa säännöllisesti käyttämissäni tuotteissa oli silikonia ja että tukkani ei tykkää siitä edes kertakäytöllä, saati jatkuvasti.

Käytin ennen markettien hiusvärejä, mutta olen siirtynyt sittemmin värjäämään hennalla + indigolla.

(Värikohtaa päivitetty 15.3.2009)
Viimeksi muokannut pitkätukka, 15 Maalis 2009, 19:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1c/F/M/ii, oma väri, pituus kohta polviin asti (nyt reilut 130 cm). Hiukseni pitävät silikonista ja hiuspohjani inhoaa sulfaatteja. Siispä sulfaatiton shampoo ja silikonillinen hoitoaine. Merkillä ei ole suurta väliä. Kookosöljy kaikkialle hiuksiin noin tunti ennen pesua.
Lemmy
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 143
Liittynyt: 06 Tammi 2009, 13:01

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Lemmy »

Mä ostin yleensä aina hinnan mukaan, eli esim. 3 euroa shampoosta oli jo liian kallis (en tiedä mitä nää nykyisin maksaa), 2,50-2,80 e oli sellainen sopiva hinta, jonka "viitsin" vielä maksaa shampoosta ja hoidosta (voi mua, ja nykyään voin maksaa 25 euroa shampoosta ;D), yleensä käytin pantenea tai v05:tä, mutta muistan edelleen kuinka tuossa vo5:ssa oli sellainen virtsan haju!!  :o hyi helv ja sen takia usein käytin jotain muuta, mutta tuo vo5 oli kuitenkin halpaa, niin sorruin monesti siihen.. Fructiseista en ikinä oikein pitänyt, kun niissä oli tosi paha haju. Joskus ostin peräti pirkka-shampoota, mutta se oli ihan oikeasti jo huonoa, että minäkin tajusin sen silloin! Sitten 2 in 1 -yhdistelmiä käytin, koska tulee halvemmaksi ja matkoilla ei tarvinnut rehata kuin yhtä putelia, noi 2 in 1:t teki kyllä tukan ihan hirveäksi!!
Sitten kun vaalensin tukan ensi kerran, niin ajattelin alkavani käyttää parempia tuotteita ja paremmat tuotteethan ovat kampaamotuotteet oli ne sitten mitä hyvänsä, mikä järjen riemuvoitto  ;D Ekana ostin lorealin kampaamotuotteet, jotka takutti tukan aivan mahdottomasti, ajattelin kuitenkin että se on hyvää, kun on kampaamosta! No sitten huomasin storen nettimyymälässä halvat www:t, joita tilasin innokkaasti, ajattelin että kun ne ovat suomen suosituin kampaamosarja niin pakko olla hyvää, voi elämä  ::) Ja sitten kovasti ihmettelin kun tukka on entistä pahemmassa takussa suihkun jälkeen, mutta ajattelin vain että kyllä tää on hyvää hiuksille, kun on kampaamosarja! Onneksi eksyin storen ja juuriksen sivuille!! ;D
Vaalennetut/raidoitetut, puoleen selkään olevat hiukset. Tukkamaniaa jo muutama vuosi, eikä loppua näy!
Neriana
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2417
Liittynyt: 28 Maalis 2008, 13:48

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Neriana »

Ostin aika paljon kampaajien suosittelemia tuotteita kuten bonacurea ja suht kalliita sarjoja kuten kerastase. Nyt voin sanoa että hiukset menivät vaan pahempaan kuntoon, mutta ei sitä silloin tajunnut kun luuli käyttävänsä super hyviä tuotteita. Mitä enemmän opin, sitä edullisemmaksi hiustuotteeni ovat muuttuneet. Parhaat tuotteet olen löytänyt niistä edullisimmista. Joitain kalliimpiakin helmiä on joukossa mutta pääosin edulliset vie voiton tässä kisassa.
minnaliini
Hiushörhö
Hiushörhö
Viestit: 249
Liittynyt: 02 Joulu 2008, 22:55

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja minnaliini »

Käytin muistaakseni vielä lukiossakin niitä perusmarkettisarjoja, Sunsilkin värjättyjen hiusten putelit taisi olla lemppareita halvan hinnan takia. Sitten siirryin XZ:aan ja EHS:ään joskus muutama vuosi sitten ja hiusten laatu parani huomattavasti. Ennen juurikasvuaikaa käytin myös muutaman purkin Cutrinin herkille hiuksille/hiuspohjalle tarkoitettuja shampoota ja hoitsikkaa ja ostinpa isot putelin Tigin Self absorbediakin.

Täällä foorumilla onkin sitten lähtenyt mopo käsistä! Ja siis ihan hyvällä tavalla. Hiusten laatu on parantunut rutkasti ja paranee toivottavasti vielä lisää. Tällä hetkellä on menossa eräänlainen siirtymä vaihe niihin HG-tuotteisiin: kokeilussa on mm. O&H hoitis, Nexxuksen Humectin, Joicon IHT, Mopin hydrating sh ja hoitis, Paul Mitchellin Daily moisturising hoitis yms. yms. yms.

Näistä sitten valitsemaan!
Hiukset tällä hetkellä pitkä polkka, luonnontaipuisat, karheat ja kuivat. Lempparituotteet: Tigi O&H ha ja Tigin silottavat muotoilutuotteet. Ihonhoidossa käytössä Lumene Sensitive touch ja Erisan, meikkipohjana Lily lolo, luomiväreissä/huulipunissa Dior.
Kunis

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Kunis »

Olen kokeillut vähän kaikkea. Tietämättä mistään mitään kokeilin monia lupaavan tuntuisia edullisia tuotteita. XZ:taa opin ihan pienenä inhoamaan kun äiti pilkkasi sitä kun isä ei muuta käyttänytkään  ???

Yläasteella oli myös mäntysuovalla pesemisen vaihe, ja hemmetin takkuistahan siitä tuli, tosin silloin tykkäsin tuloksesta (hrrr). Kotona oli muutenkin aina vaihtuvia tuotteita, mutta jossain vaiheessa sain kampaamokaupasta jotain omaa, ja jotakin bonacuren rakennekorjaavaa shampoota käytin muutaman pullon, mutta eipä se oikeen auttanut kun muu hiushuolto oli olematonta. Kotoa muuton jälkeen käytin aika paljon tarjousherbinaa (sitä missä oli karviaista ja ehkä mustikkaa) ja sittemmin Head&Shouldersia.

Tukkaheräämiseni alkoi kai sellaisesta kokemuksesta, kun koitin Sunsilkin hilsetököttiä edullisuuden vuoksi. No, sehän vain pahensi asiaa...
Hali
Haiven
Haiven
Viestit: 46
Liittynyt: 03 Helmi 2009, 20:01

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja Hali »

Garnier Fructrisia ja pantenen jotain shampoita tuli läträttyä hiuksiin ja ihollekkin, tietysti siitä syystä että ne oli muka niin hyviä kun niistä lupailtiin kaikkea. Hiusten kunto on kyllä parantunu huomattavasti kun en noita käytä ja muutenkin en kyllä niitä enään päähäni tunkis...
Wtf?
heidii
Haiven
Haiven
Viestit: 43
Liittynyt: 16 Tammi 2008, 23:26

Vs: Tuotteet ennen storea/juurikasvua?

Viesti Kirjoittaja heidii »

tulihan nuita fructiksen tuotteita käyteltyä kun tuoksuivat niin hyvälle ja olivat tosi hoitavia mainosten mukaan ::)mutta käytin välillä myös xz ja herbinaa
Vastaa Viestiin