^ Nehän voi pienellä harjoittelulla laittaa kiinni ihan itsekin, jolloin työn hinnalle ei tule mitään hintaa.

Kuiturastat pysyvät hyvinä niin kauan kun kiinnitys pysyy tiukkana (sitähän voi tietenkin aina korjailla ja kiristää), aika-arviona sanoisin noin kolmisen kuukautta, jolloin omat hiukset ovat jo kasvaneet niin paljon että kuiturastat roikkuvat sitten juurikasvun päässä päänahasta, jolloin tämä tietenkin saa näyttämään kuiturastat hieman hassuilta.
Kuiturastat eivät hiusta vahingoita koska hiukset ovat letityksellä kiinni rastan ympärillä, mitä nyt korkeintaan kuitujen paino saattaa ensiksi vaikuttaa päänahkaan, kunnes se tottuu ylimääräiseen lisäpainoon. Kuituja poisotettaessa hiuksia tuntuu lähtevän normaalia enemmän, koska kiinnipitämisajan aikaiset hiukset, jotka ovat lähteneet normaalisti ovat edelleen kiinni rastoissa letitettynä. Tästä ei siis kannata pelästyä, se määrä vain saattaa näyttää huisilta kun esimerkiksi sen kolmen kuukauden normaalin hiustenlähdön tulos näkyy kertaheitolla.

Ja kun varmaan hoitoainetta et ole käyttänyt rastojen aikana, hiukset saattavat olla ehkä normaalia karheammat tai vastaavaa, mutta tästähän päästään kun pistetään vähäksi aikaa tehistä muhittumaan.
Hiusten pituudella ei ole luultavasti niin isoa merkitystä, mutta liian lyhyisiin kuiturastoja on hankala kiinnittää edes taitavimman sorminäpräilijän. Mutta tämähän tietysti tarkoittaa vain todella lyhyehkömpiä, seitsemästä ja kymmenestä sentistä sitä lyhyempiin.
Todellakin, kannattaa ihmeessä väkertää kuidut päähän itse, ja takahiuksiin pyytää muutamaa kaveria avuksi! Kuminauhoiksi suosittelisin mm. hevosliikkeissä myytäviä pieniä renksuja, joita käytetään hevostenharjoihin.
Suosittelisin myös vilkaisemaan sivua
http://www.angrycaninelovestick.org/. Nämä löysin googletuksen avulla, jossa ohjeistetaan kaksipäisten rastojen kiinnittäminen (muutenkin suosittelisin kaksipäisiä rastoja, sillä näitä voi käyttää uudestaan ja uudestaan, kunhan välillä vain ottaa pois ja kiinnittää uudelleen):
http://www.doctoredlocks.com/store/demo ... /index.htm
http://www.afrocare.com/page_how_to_do.html -> "How To Apply & Look After Elysee Star Dreads"
(Muokkailen tätä viestiä myöhemmin kunhan löydän lisää kiinnitysohjeita)
Ja mistä kuitunsa hankkii, sehän on ihan oma päätös, mutta mm.
http://www.afrocare.com/catalog/ saa edullisesti kuitupuntteja (joita tarvitaan muistaakseni 6-8 rastoista riippuen), kanekalon-hiusta siis yleensä käytetään kuiturastoissa.
Mutta mikäli on kiinnostunut, niin tietenkin voi kokeilla myös rastojen huovuttamista villasta.

Villaa löytyy monen värisenä ja netissä olen törmännyt kahteen paikkaan, jotka ovat tähän mennessä olleet edullisimmat:
www.ylistaronkehraamo.fi ja
www.kehraamomustalammas.fi. Villan huono puoli on, että saatat muutaman pesun haista lampaalta ja tietenkin kun villa kerää paljon vettä, ne myös painavat enemmän märkinä, mutta ovat kuivina kuiturastoja kevyemmät. Itse ainakin pidän enemmän villa- kuin kuiturastoista, ja niiden huovuttaminen minusta on antoisampaa kuin kuidun takuttaminen. Mutta nämähän ovat tietenkin vain mielipidekysymyksiä.
Ja noista madoista, arvelisin kuitenkin Kis Kiss-:n viestissä olleen hivenen sarkasmia.

Madot ja kaiken maailman öttiäiset (sekä homehtuminen) ovat suurimmaksi osaksi urbaanilegendoja, tietenkin normaaliinkiin hiuksiin saa asutettua vaikka mitä ötököitä kunhan ne jättää vain pesemättä! Tämähän tietenkin tarkoittaa todella pahasti hygenian laiminlyömistä, että arvelisin ettei mitään asukkeja tulisi vaikka haluaisitkin jos tapaat pestä rastasi enemmänkin kuin kerran parissa kuukaudessa.
Mutta toivottavasti näistä on apua, kysy ihmeessä jos viä joku jäi mietittyttämään!