Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Keskustelua muun muassa permanentista, rastoista, pidennyksistä
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja Roksane »

Moi!

Minulla on ollut n. kolme viikkoa ompelutekniikalla tehty aitohiuspidennys (55 cm). Ongelmaksi on muodostunut hiustenlähtö nimenomaan lisäkehiuksien osalta. Kammatessa hiuksia lähtee todella paljon, asuntoni lattiat tuntuvat olevan "vuorattu" uusilla hiuksillani. Käytän harjaamiseen aitoharjaksista harjaa ja aina harjatessa myös selvityssuihketta (Bonacure Moisture Kick conditioner) ja kiinnityskohtia harjailen todella varovaisesti. En harjaa hiuksia märkinä enkä käytä hiustenkuivaajaa. Hiukset ovat aina yön letillä. Pidennysosioita pesen 1-2 krt/vko. Shampoo ja hoitoaine ovat kampaamotuotteita. Hiukset ovat suorat ja tummaksi värjätyt kiinnityksen yhteydessä kampaajalla. Muutama kisko on vaaleaa hiusta (ei värjätty), koska halusin raitoja. Hiuksia tuntuu lähtevän ihan tasaisesti molempaa väriä.

Osaisiko kukaan sanoa, kuinka normaalia tämä on tai kuinka paljon niitä hiuksia ylipäätään kuuluisi lähteä? Kampaajaani olen ollut yhteydessä, mutta hän ei osannut antaa muita ohjeita kuin mitä jo nytkin noudatan. Harmittaa vaan, jos pidennystä uudelleen kiinnittäessä joutuu jo ostamaan uudet hiukset, kun ovat harventuneet käyttökelvottomiksi jo ensimmäisten kuukausien aikana.

Kiitos vastauksista!
Penny
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3636
Liittynyt: 20 Tammi 2006, 12:30

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja Penny »

Minkäväriset hiukset sulla siis oli alunperin, ja mistä sait kyseisen pidennysnauhan? Yksikin tumma pitkä hius näyttää helposti lattialla tuplamäärältä verrattuna lyhyeen ja vaaleampaan hiukseen, jotka ei erotu läheskään niin helposti. Esim. oma mies kun leikkasi ja vaalensi pitkän tumman tukkansa, näyttää lattiallamme karvamäärä pudonneen todella dramaattisesti, vaikka tuskin siltä nykyään vähemmän hiuksia lähtee. Samoin muutama irronnut pitkä hius esim. suihkussa saattaa tuntua helposti tuplamäärältä, koska hius menee jännästi kaksinkerroin käden ympärille ja kietoutuu lattiakaivoonkin eri lailla kuin vaaleampi/lyhyempi.

Tietty hiusnauhakin voi olla viallinen tms, jos olet ostanut itse niin kannattaisi varmasti kysellä sieltä liikkeestä. Sittenhän tuotteen laatu taitaa olla kampaajan vastuulla, jos häneltä olet nauhan saanut pidennyksen yhteydessä. Tietty hiusnauhastakin lähtee karvoja aika tasaiseen tahtiin vaikka tekisi mitä, eihän nekään ikusia ole...
Juurikasvu on nyt rekisteröity yhdistys, liittymällä yhdistyksen jäseneksi voi tukea Juurikasvun toimintaa.
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja Roksane »

Omat hiukset olivat alun perin tummanruskeat ja niitä tummennettiin vain jonkin verran, väriero ei siis ole kovin suuri. Lisäkkeet tulivat suoraan kampaajalta, joten niiden alkuperästä ei ole tietoa. Olen myös ottanut huomioon, että kun tosiaan hiukset pitenivät aika reilusti, niin yksikin lisäkehius saattaa näyttää "enemmältä" kuin yksi irronnut oma hius. Silti tuntuu, että lisäkehiuksia lähtee irti enemmän kuin pitäisi - esimerkiksi kun harjaa hiukset kunnolla ihan hiuksettomalla harjalla ja harjauksen jälkeen irrottaa harjaan jääneet hiukset, niitä tuntuu olevan aivan hirveästi. Tämä johtaa siihen, että ei tee yhtään mieli harjata hiuksia siinä pelossa, että taas lähtee tuppo hienoja hiuksia. Ja tästä taas seuraa, että kohta minulla on rastat hiusten tilalla :)

Mutta näin vakavasti puhuen harjaan hiukset kyllä 1-2- kertaa päivässä.
Stationery
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3902
Liittynyt: 20 Tammi 2006, 21:48

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja Stationery »

Noista hiusnauhoista lähtee valitettavan paljon hiuksia jos ei itse ole älynnyt ennen kiinnitystä surauttaa riviä vielä ainakin kerran ompelukoneella kiinni. Tuttuni ei ommellut hiuksia noin ja tukkaa kyllä lähtee melko reilusti varsinkin harjatessa.  :-\
20-vuotiaana sinulla on kasvot, jotka luoja sinulle loi,
40-vuotiaana kasvot, jotka olet hankkinut ja 60-vuotiaana kasvot, jotka olet ansainnut.
Roksane
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 722
Liittynyt: 14 Kesä 2006, 21:35

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja Roksane »

Harmi. En tilannut itse hiuksia, joten en päässyt niitä surauttelemaan ennen laittoa. Olisikohan enää mitään hyötyä ommella niitä sitten lettien kiristyksen yhteydessä... No, täytyy katsastaa silloin tilanne uudelleen.
iituliina

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja iituliina »

Katkeileeko omat hiukset huomattavasti tuollaisessa pidennyksessä? Tai tuleeko muuten huonokuntoiseksi..?
Ishamael
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 538
Liittynyt: 21 Tammi 2006, 12:37

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja Ishamael »

Jos pidennys on oikein laitttu ja hiukset ovat normaalikuntoiset, ei pidennyksen pitäisi katkoa hiuksia tai vaikuttaa muillakaan tavoilla hiusten kuntoon.
Erittäin käsitellyt ja heikot hiukset voivat innostua katkeilemaan pidennyksistä, mutta silloin niitä ei yleensä suositella laitettaviksi.
Dark nights, silvery moon in the frozen sky.
Black cape over the world where nobody waits the dawn, thats where i live.
-Ishamael, betraitor of hope-
BlueBerry
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 913
Liittynyt: 18 Huhti 2009, 19:59

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja BlueBerry »

Itselläni ei ole mitään kokemusta pidennyksistä, mutta ne kiinnostavat. Tänään törmäsin pelottavaan juttuun ;

http://www.mtv3.fi/helmi/kauneus/artikkeli.shtml/2010/02/1057042

Tietysti tuossa on kyse siitä, jos pidennyksen laittaa joku jolla ei ole siihen ammattitaitoa. Olisi aika kamalaa jos kuvittelisi menevänsä ammattitaitoiselle kampaajalle laitattamaan pidennykset, mutta totuus olisikin toinen ja siitä saisi kärsiä noin  :-\
Vaalennetut, lantio -pituiset hiukset. Tavoitteena vielä pidempi, hyväkuntoinen letti... iHerb -alennuskoodi ensitilaajalle: VAP865
Charleen
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 315
Liittynyt: 04 Huhti 2008, 08:51

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja Charleen »

mulla oli joulukuusta 2008 toukokuuhun 2009 teippipidennys7tuuhennos.
kyllä siinä sai olla käsi nitropurkilla kun niitä otettiin pois, niin ohuelta oma tukka tuntui  ;D
mutta siis äkkiä hiukset oli taas 'normaalit', eli taisi johtua lirumaisuus siitä, että en ollut kuukausiin käyttänyt tuuheuttavia tuotteita ja sitä lisäketukkaa oli 5 cm teippejä 15 kpl eli ihan kivasti.

mulla näkyy molempien korvien takana semmonen hassu alue josta tukka on ohentunut selvästi. tätä ei huomaa paitsi jos on hiukset ponnarilla niin niihin kohtiin jää "kaljut" kohdat.
noissa kohdissa oleviin teippeihin varmaan kohdistu aikamoinen paine tukan ollessa tiukalla ponnarilla tms. ja siksi tukka siitä kohdasta ohentunut.
muutettu
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 1432
Liittynyt: 21 Maalis 2008, 06:14

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja muutettu »

Mulla oli 1,5 vuotta putkeen keratiinisineteillä tehty pidennys, eikä tuntunut vaikuttavan omaan tukkaan mitenkään. Vähän pelotti sinettejä pois ottaessa että mitenkäs ohut se nyt on, mutta tukka oli ihan tavallisen paksuinen ja venähtänytkin kivasti. Tietty oma tukka tuntuu tosi ohuelta pidennysten jälkeen, vaikkei se sitä olisikaan. :) Ennen pidennysten ottoa kannattaa vähän kysellä puskaradiosta kokemuksia eri kampaajista.
So it goes.
ainokainen

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja ainokainen »

Eräs ystäväni lähes kaljuuntui, kun piti letitystekniikalla laitettavia pidennyksiä noin 10 vuotta. Lopulta pidennyksistä piti luopua, kun ei ollut enää omaa tukkaa, mihin ommella. Nykyään hänellä on sellainen ohut vanhan mummon tukka. Päänahassa on selvästi kaljuja kohtia niissä kohdissa, missä pidennykset ovat kiskoneet oman tukan juuresta irti.
Ja laittaja oli varmasti ammattitaitoinen, koska paikka on hyvin tunnettu. Paikan nimi oli Shaggy Head Helsingissä. Nähtyäni mitä pidennykset ovat tehneet ystävälleni, en todellakaan suoittelisi pidennyksiä edes pahimmalle vihamiehelleni!
princess
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 820
Liittynyt: 28 Huhti 2006, 12:32

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja princess »

Lähteekö teillä muilla teippinauhasta paljon tukkaa?
Itselläni ollut n.6 viikkoa teipit ja tuntuu, että pidennys olis ohentunut paljon. Kunnon puolesta nää voi kiinnittää uudelleen, mutta en tiiä, onko nää ohentuneet ihan liikaa :// Hellästi koetan harjailla luonnonharjaksella ja sormin selvittelen..
I bruise easily, so be gentle when you handle me
There's a mark in me, like a love heart, carved on a tree
ainokainen

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja ainokainen »

http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/ar ... shoot.html

Vilkaiskaa tämä, ja miettikää kahteen kertaan ennen kuin otatte pidennyksen!  :o
lynx
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 3032
Liittynyt: 01 Syys 2006, 15:32

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja lynx »

^Toi Naomin tapaus on varmaan niinsanottu weave, joka on tuollaisia aiheuttanut. Valkoihoisille noita ei taideta oikei tehdä. Mutta siis mustaihoisten oma tukka voi olla ihan vain sellaista afropörröä ja yksi vaihtari on letittää koko tukka tiukasta päätä myöten ja ommella siihen toi weave kiinni. Mä en pitäisi meille tarjottavia sinetti- tai teippipidennyksiä ihan samana asiana kuitenkaan :) Toi mustien hiustouhu on jotain ihan muuta meidän juttuihin verrattuna, koska se afrokäkkärä on niin haastava. Harvalla julkkisafronaisella edes on oma tukka päässä.
ainokainen

Vs: Hiustenlähtö hiuspidennyksissä

Viesti Kirjoittaja ainokainen »

Toi Naomin tapaus on poikkeuksellisen paha, mutta kyllä valkoihoisillekin voi tulla pidennyksistä hiustenlähtöä.
Esim. Victoria Beckham joutui luopumaan pidennyksistään (muistattehan ne kuvat hänestä, jossa päänahka näkyi) ja samoin kävi Paris Hiltonille.

http://baldspots.org/wp-content/uploads ... -photo.jpg

http://cdn.crushable.com/files/2009/08/ ... 040742.jpg

http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/sh ... 006176.ece

Suomalaisista julkkiksista muistatte ehkä Simo Rantalaisen ex-vaimon Mallun, joka muistutti lopulta Juice Leskistä päälaella seilaavine hiusrajoineen...
Viimeksi muokannut ainokainen, 11 Loka 2011, 12:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin