Hiuslaatuketju

Hiusmuutokset, hiuslaatuketjut yms.
miolla
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 421
Liittynyt: 19 Heinä 2008, 23:47

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja miolla »

Olen erittäin vaaleaihoinen, pisamainen punapää luonnostani. Teininä iski halu kokeilla vähän kaikkea. Joten olen kutosluokkalaisesta asti värjännyt hiuksia punaisiksi, ruskeiksi, blondeiksi, takaisin punaisiksi ja pituus on vaihdellut kerrostetusta bsl-mittaisesta jyrkkään a-linjaan. Onnistunut permiskin oli siinä 7 vuotta sitten.

2007-2008 kuljin blondina, tavoitteena oli mahdollisimman tuhkainen/ kirkas sävy, pisamat piiloitin meikkivoiteella. Hiukset kärsivät pahasti, pituudet olivat ihan purkkaa. Tykkäsin kyllä väristä, mutta hiukseni menivät pilalle kun vaalensin liian vahvoilla aineilla itse, enkä hoitanut pahemmin.
Kuva

Kevät 2009 kävin kampaajalla värjäyttämässä blondin tummemmaksi. Halusin kuparia ja kampaaja kämmäs, eli liian tummaksi meni. Koitin itse värjäämällä saada hiuksistani kirkkaanoranssia kestoväreillä, mutta ei onnistunut
Kuva

Kesä 2009-2010 löysin hennan ja pysyin punapäänä puolitoista vuotta. Leikkasin aiemmista blondauksista kärsineet pituudet vähitellen pois. Leikkaus oli lievästi kerrostettu, välillä oli otsis, välillä sivuotsis.
Kuva

Talvi 2010-2011 tummanruskeaa
Kuva

Kevättalvi 2011 -> palasin lähelle omaa luonnollista hiusväriäni. Tummanruskea/ henna lähtivät pois kahdella B4-käsittelyllä ja yhdellä kotivärinpoistolla. Alla olevissa kuvissa olen värjännyt 8.34 ja 9.34-väreillä juurikasvun pois ja hiusväriä tasaisemmaksi. Hiusten sävyä ylläpidetty hennaglossein. Kampaajalla käyty tasoittamassa.

Kuva


Kesä- ja heinäkuu 2012

Kuva Kuva


Syksy 2012:

Kuva

****

Kevät-/kesä 2015

Kuva

2012 lähdin vaalentaamaan taas. Kokeilin kuinka vaaleaksi pääsin, mutta henna ei ottanut lähteäkseen. Jonkun vuoden ajan pyrin lähelle omaa luonnollista sävyä apunani PolyColorin keskivaalea. Sitten se kävi tylsäksi ja hennasin jälleen. Pari viimeistä vuotta ollut nyt taas kuparia eri sävyissä. Hennaa kerrostettu jonkun kolme-neljä kertaa ja sen jälkeen värjätty ihan kaupan väreillä. Nyt tuo on jo haalistunut ja seuraavaksi kaavailen keskiruskeaa. Värjäys&nbsp; <3
Viimeksi muokannut miolla, 24 Heinä 2015, 23:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
annis

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja annis »

Huh, kai munkin pitää tänne kirjoittaa :D
Eli mun niskahiukset ovat melkein olkapäille asti, sivuilla hiukset ovat korvien alapuolelle ja päällimmäiset hiukset ovat korvien yläpuolelle tai ihan muutaman sentin pituiset. Leikkaus on todella todella kerrostettu ja kaiken lisäksi noi lyhimmät pätkät ovat katkenneet värjäilyjen takia. Värinä on tällä hetkellä vaalea, tyvessä ja otsahiuksissa on jonkin verran n.8-asteista oranssia ja latvat taasen ovat 9-10-asteista osa tuhkaan ja osa kultaan vivahtavaa. Hiukset ovat todella kärsineet johtuen jatkuvasta värjäilystä, enkä nyt tarkoita kerran kuussa sävytystä tai tyven peittoa. Vaan mä olen vaihtanut ihan täysin väriä ja tyyliä muutaman viikon välein(1 kk on ollut max. värjäystauko). pelkästään tänä vuonna päästä on löytynyt 3 täysin blondausta, kahdesti tummanvaaleaa, kolmesti shokkipunaista, kahdesti mustaa ja ruskean eri variaatioitakin on ollut muutama. Ja yleensä järjestys on ollut tämä: vaalea, punainen, musta, ruskea, vaalea jne...
Aluksi mun oli tarkoitus pitää tämä väri blondina mutta tiedän jo etukäteen ettei mun päässä vaalea pysy siistinä vaan se kellastuu hopeashampoista ja hoitiksista huolimatta. Joten luultavasti tänään lähden hakemaan 7.1-asteista väriä kaupasta ja vedän sen päähän (siitäkin riskistä huolimatta että hiukset tippuu päästä) koska sitten voisin aloittaa oman värin kasvatuksen. Eikä alunperin mun pitänyt edes näin vaaleaksi värjätä tätä pehkoa vaan värinpoiston laitoin että saisin tummanruskeasta värjättyä vaaleanruskeaan mutta hiukset vaalenivat liikaa ja innostuin taittamaan väriä tuhkaan kestoväreillä :D
Hiuksia olen värjännyt 9-vuotiaasta asti ja olenkin kehittänyt tässä 13 vuoden aikana jonkintyyppisen hiusväririippuvuuden :D
Tällä hetkellä yritän kovasti myös kasvattaa tätä hamppupehkoa, eli käytössä on Priorin, Piimax c Kalkki D, Vivante ja tänään haen purkillisen biotiinia ja varmaan myös Möllerin tuplaa :D

Huh, anteeksi kauhea vuodatus! Mutta toivottavasti joku jaksoi lukea! Kuvia en viitsi laittaa koska koko ketju menisi tukkoon jo pelkästään viimeisen vuoden aikana tehdyistä hiuskämmäilyistä... Tarkoitukseni on tältä foorumilta hakea tukea ylenpalttisen värjäilyn lopettamiseen ja hiusten kasvattamiseen :)
Skibistro

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Skibistro »

Tulenpas tännekin esittäytymään, olen seurannut tätä foorumia jo muutaman vuoden. :)

Minulla on tällä hetkellä hennanpunainen, suht ohut mutta tosi hyväkuntoinen tukka. Rouhin sitä saksilla ja tukanleikkuukoneella itse, koska en jaksa maksaa ammattilaisille.&nbsp; ;D Enkä ole koskaan kampaajalla käydessäni saanut sellaista tukkaa jonka olisin halunnut.

Pää on toiselta puolelta about 11-millinen, tähän tyyliin ja loppu tukka on voimakkaasti kerrostettu. Pisimmät hiukset ovat kainalomittaiset, lyhimmät vain viitisen senttiä. Värjään kotona hennalla, koska kemikaalivärit ovat nuoruudessani hapertaneet tukkani ihan hirveäksi. Nyt olen saanut kemikaalit kasvatettua kokonaan pois, ja tukka on ihana.&nbsp; :-* Hiuslaatuni on melko ohut, ponnarin ympärys jotain viitisen senttiä, mutta tukkaa on melko paljon. Sen ansiosta olenkin voinut kokeilla vaikka sun minkälaisia tyylejä, mutta nykyinen on ehdottomasti rakkain.&nbsp; <3

Haaveilen indigoraidoista, mutta en ole saanut aikaiseksi toteuttaa. Ehkä joskus...&nbsp; :)
linwwe

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja linwwe »

Alotanpa näitten viestien kirjottelemisen täältä^^

Eli omaa hiushistoriaa on sellanen, että 2005 leikkautin olkapäille olevat (blondit) korvan alle yltäviksi ja suoran otsiksen leikkasin sillon kanssa, sitten kasvatin hiuksia tosi pitkään, ja ne ylsivät tossa 2010 keväällä puoleen selkään, sitten leikkautin taas tällä kertaa tuli sivuotsis ja kerroksia ja pituutta olkapäille. Tota mallia pidin puoli vuotta, ja sitten elokuulta 2010 oon kasvattanut sivuotsista pois ja hiusten pituuden haluisin tohon puolen selän ja vyötärön välille :D

Määritelmä on 1b/F/ii, ikinä en oo värjännyt näitä, enkä nyt kasvatuksen aikana ainakaan värjää. Katon sitten sen jälkeen uudestaan. Tällä hetkellä nää on keskiruskeat luulisin, vähän vaikeesti määriteltävä sävy, mutta ei kuvaakaan ole nyt. Ja tummuneet siis ajan kanssa itse.
Selja

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Selja »

Terve. Päädyn aina kausittain lueskelemaan tätä foorumia ja jos nyt tällä kertaa jopa esittelisi itsensä. Oma hiushistoriani on kyllä varsin vaatimaton, melkein täysi-ikäiseksi asti mulla oli pitkähköt hiukset (ei vyötärölle asti mutta vähintään bsl) enkä ikinä värjännyt, oma väri on sellainen perusvaalea. Suurimmat muutokset tulivat varmaan otsatukkaa leikkelemällä (ei sillä että olisin tästä nykyään paljoakaan edistynyt, en ole edelleenkään koskaan käynyt edes kampaajalla). Sitten pätkäisin tukan olkapäämittaan ja elelin sen kanssa vajaat pari vuotta, kunnes päätin toteuttaa pitkään haaveilemani punaisen tukan, suoraan hennalla. Samaan syssyyn hiukset lyhenivät vielä sellaiseksi vähän yli leuan -polkaksi.

Siitä lähtien olenkin antanut tukan kasvaa ja tänä vuonna päätin että nyt ihan oikeastikin kasvatan ja otan selville suostuvatko nämä kasvamaan vyötärölle vai eivät. Siitä pidempiä hiuksia en ainakaan tällä hetkellä halua, epäilen jo vähän epäkäytännöllisiksi. Tällä hetkellä pituus on hitusen yli bsl ja ihmettelen missä viipyvät lapsuudesta tutut kammottavat jokapäiväiset takkukasat.

Tämä tukka on jotakuinkin mallia 1c/f/ii, ja mukavan helppohoitoinen vaikkei ehkä ihan täydellisessä kunnossa olekaan. Ei vaadi mitään erityistä laittamista ollakseen siinä kunnossa että kehtaan lähteä ovesta ulos (en ole varma onko se sitä kaikkien mielestä, mutta omapa on tukkani :P) vaikka se onkin johtanut siihen etten osaa käyttää mitään muotoilutuotteita... Pitänee opetella. Suoristusraudalla vetelen joskus, mutta aika harvoin. Käytössä on tällä hetkellä lähinnä XZ:n tuotteita, uusi suosikki on xylitol-hunaja-hoitsikka.

Kuva

Tietääkseni oikeasti tuossa oikealla sivulla ei ole tuollaista koloa kuin kuvassa, mistä lie sinne pompannut. Etupuolella on lievästi ylimittainen otsatukka ja leukamittaiset sivuhaitulat. En osaa päättää haluanko otsatukasta eroon - vähän aikaa kuvittelin haluavani mutta nyt taas muistin miten paljon armeliaampi otsiksellinen malli on laiskalle värjääjälle; juurikasvu ei näytä ihan niin äkkiä ihan niin pahalta kuin jos jakaus alkaisi heti otsalta :D
Bristow

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Bristow »

Onpas Seljalla kauniit hiukset, wau&nbsp; :) Mun hiukset on värjäämättömät, hyväkuntoiset, aika paksut, hyvin suorat, sileät ja liukkaat. Kiharoita tykkäisin pitää mutta ne suoristuvat melkein heti, kampaajakin aikoinaan meinasi että ei minulle kiharoita voi laittaa vanhojen-tansseihin, eivät vaan pysy. Permanentti on ollut pari kertaa mutta se takkukasa oli jotain kauheaa&nbsp; :D Tykkäisin myös sellaisesta muhkeasta kampauksesta mutta olenkin hyväksynyt että hiukseni ovat niin itsepäisen tikut että ennemmin korostan sitä kuin yritän väkisin vääntää niitä miljoonilla aineilla joksikin muuksi. Pesun jälkeen kuiviin hiuksiin hieman jotain kiiltovoidetta ja harjaus --> suorat, sileät ja kiiltävät, kun vielä kasvatan ne takaisin tuonne lantiolle ja pidän oman tumman vaalean/vaalean tumman värin niin&nbsp; :ts
Kronia
Tukkaguru
Tukkaguru
Viestit: 2144
Liittynyt: 07 Helmi 2007, 08:22

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Kronia »

Ja taas uusiksi koko juttu &nbsp;:P

Pitkän linjan projektissa nimeltä "tukka lähelle luonnollista väriä ja takaisin pitkäksi", mennään nyt polkkavaiheessa. Tavoitteena oli saada tukka vaaleana vähintään selkeään vyötärömittaan, mutta nyt olenkin päätynyt hennaamaan päätäni uudestaan.

Leikkasin hiukset noin vuosi sitten (12/10) lantiomittaa hipovista hartioille yltävään polkkaan. Syynä tähän se, että halusin palata mustanruskeasta takaisin omaan vaaleaan väriini, mikä taas ei ollut henna/indigovärjäilystä johtuen mahdollista ilman leikkaamista, koska mulla ei vaan olisi kärsivällisyys riittänyt kasvattamaan tummaa pois.

Hoidossa oon tällä hetkellä aika laiska ja skeptinen tuotteiden suhteen. Vältän muotoilutuotteilla lotraamista, hiusten suoristamista ja hiustenkuivaajan käyttöä. Shampoon ja hoidon suhteen käytän lähinnä tuotteita, jotka nyt vaan tuntuvat hyviltä. Siinä vaiheessa, kun tukka saa vähän lisää mittaa, alan varmaan miettiä hoitoakin enemmän &nbsp;:)


Tällainen tällä hetkellä:
Kuva

Tästä lähdettiin (tukka pisimmillään, marraskuu 2010):
Kuva
Viimeksi muokannut Kronia, 10 Tammi 2012, 19:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
“Another belief of mine: that everyone else my age is an adult, whereas I am merely in disguise.” -Margaret Atwood
Memi
Haiven
Haiven
Viestit: 34
Liittynyt: 20 Huhti 2008, 12:45

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Memi »

Projekti pitkät hiukset on menossa. Yläasteaikoina mulla oli lyhyt poikatukka, kunnes sitten lukiossa kasvatin sen lähes bsl-pituiseksi. Jatkuva kestovärjäily ja huono hoito (aikaa ennen juurikasvua) ajoi kuitenkin mun ohuen tukan aivan kamalaan kuntoon ja päätin sit viime kesän loputtua pätkästä sen polkaks ja alottaa kasvatuksen puhtaalta pöydältä ja paremmilla tiedoilla. Samalla pistin pään täyteen vaaleita raitoja, aikaisemmin siis oon aina ollu tummatukkanen.

Siitä on sitten lähdetty uudestaan kasvattelemaan. Hiukset on kaks kertaa vaaleaks raidoitettu ja myöhemmin laitoin itse päälle tumman kevytvärin kun tajusin että tumma vaan on mun juttu. Mulla on ohuet hiukset, mutta niitä on kuitenkin suht paljon. Hiuslaatu on aika takkuuntuvaa ja hentoa sorttia ja hiukset aika kuivat, kosteuttavat hoitoaineet on siis kovassa käytössä. Hiukset on melkein suorat mutta latvat on vähän taipuisat.

Kasvatusprojekti on käynnissä, ja oon sitä varten nyt ottanu näitä kasvukuvia, eli: http://i44.tinypic.com/3535lkm.jpg
Viimeksi muokannut Memi, 29 Helmi 2012, 21:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1b M ii

leuka - hartiat - olkapäät - APL - BSL - midback
Isha

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Isha »

Aloin tuossa allekirjoitustani varten ihmetellä tätä hiuslaatuani, kun sen määritteleminen ei ollutkaan yhtäkkiä niin helppoa. Vielä pari kuukautta sitten jatkuvalla hapetevärjäämisellä tapettu musta tukka oli jonkin verran taipuisa, yksittäinen hius hyvin paksu ja karkea mutta jos mitta olisi riittänyt ponnarille, sen ympärys olisi ehkä jäänyt juuri ja juuri 5 senttiin. Ja rasvoittuminen oli sitä luokkaa, että joka päivä piti pestä ja otsista keskenkin päivän jos menoa oli vielä illalla.

Nyt sitten omanvärisenä yksittäinen hius onkin yhtäkkiä pehmeä ja rasvoittuminen ei, ainakaan tässä mitassa, tapahdu vielä päivässä. Ja jos oikein muistelen viime vuosituhannelle, kun viimeksi tämä on luonnontilassa ollut, hiukset taisivat olla aivan piikkisuorat ja paksut.

Pituudessa olen sahannut edestakaisin hartiamitan, polkan ja pixien / poikatukan välillä, mutta ihan niin lyhyt kauttaaltaan kuin parin viikon takaisen leikkaamisen (profiilikuva) jäljiltä tämä ei ole koskaan ollut, koska omasta mielestäni näytän hassulta. :D Väri on ollut tumma ihan värjäillyuran alun kirkkaanpunaisen jälkeen.Värjätä en aio enää koskaan, ja muotoilutuotteiden käyttökin on vähennettävä minimiin, jos vaikka auttaisi tuohon hulluna kutiavaan päänahkaan. Nyt siis tavoitteena kasvatella aluksi ainakin hartiamittaan; onneksi tämä on aina kasvanut nopeasti ja nyt biotiinin voimalla vauhtia näyttäisi tulleen vain lisää. Tuohon profiilikuvan siiliin on kahdessa viikossa tullut jo melkein sentti lisää...

(Muok heti perään:) Piti vielä lisätä, että kampaajalla en käy vaan leikkaan (ja aina värjäsin) hiukset itse; aika hyvin siihen on tässä vuosien mittaan harjaantunut. Tosin nyt olen leikkuukiellossa siihen asti, että tämä on saavuttanut edes jonkinlaisen naamaani paremmin sopivan mitan.
Viimeksi muokannut Isha, 02 Tammi 2012, 13:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
heidimaria

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja heidimaria »

Tämä on mun juurikasvu-uran ihka ensimmäinen viesti! :) Olen seuraillut vieraana aina silloin tällöin palstaa ja vähän aikaa sitten rekisteröidyin.

Hiukseni ovat tällä hetkellä olkapäille yltävät ja tasapitkät. Etuhiuksissa on jonkinlaista pitkää etutukkaa tai muuten hieman lyhennetyt. Kävin leikkauttamassa hiukseni muutama päivä sitten, enkä ole vielä ihan varma pidänkö näistä! Hiuslaatu on luonnonkihara, karhea ja pörröinen, kuitenkin helposti rasvoittuva. Hiukset ovat paksuudeltaan ehkä sellaiset melko normaalit, mutta näyttävät ehkä paksummilta kiharuuden vuoksi.

Väri on oma keskiruskea, enemmän tumma kuin vaalea. Olen ollut värjäämättä hiuksia noin puolitoista vuotta, sitä ennen värjäilin 15 vuoden ajan, lähinnä tummiksi. Matkaan kyllä mahtuu yksi täysin katastrofaalinen kotivärinpoistokin&nbsp; :-[ Jos olisin tajunnut minkä väriset hiukseni ovat luonnostaan, en olisi noin pitkään värjäillyt... Mutta siinä harmaan tyvikasvun vaiheessa oli aina kriisi ja pakko värjätä. Värjäämisen lopetin pääasiassa sen vuoksi, että päänahka alkoi kirvelemään ja kutisemaan hiusväreistä, joten pelästyin mahdollista tulevaa allergista reaktiota.

En ole löytänyt niitä täydellisiä hiustenhoitotuotteita. XZ-sampoista ja hoitiksista tykkään kyllä. Pesen hiukseni joko CO-tai CWC-menetelmillä, olen oppinut ne täältä palstalta :)
felka

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja felka »

Toka viesti ever.
Pitää varmaan kohteliaasti esittäytyä.

- yli kolmikymppinen nainen
- myyntityössä
- ei lapsia, ei lemmikkejä
- tukka reilu hartiapituinen, maantienharmaa, värjään tummanruskeaksi kevytväreillä (vain tyveä, kerran kuussa).

ongelmat: hilsettä tms, latvat tosi huonot. Hiuslaatu muuten ok.
kiisaw

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja kiisaw »

Mulla on vähän karheat ja erittäin taipuiset hiukset. Ilman suoristusta mun hiukset vääntyy oman mielensä mukaan joka suuntaan, eikä niitä voi kutsua kiharoiksi tai laineiksikaan :D Ne kuitenkin tottelee muotoilurautaa ihan kohtuuhyvin. Mä olen värjännyt hiuksiani (pienempänä tehtyjä kevytraitoja lukuunottamatta) 13-vuotiaasta, eli pian kaksi ja puoli vuotta. Luonnollisesti mun hiukset on perussuomalaisen haaleanruskeat. Halusin niistä silloin mustat, mutta ensimmäisellä kerralla ne värjättiin tummanruskeiksi, joka kesällä haalistui vaaleammaksi.

Sitten joskus sen jälkeen sain luvan värjätä ne oikeasti mustiksi. Niin ja keväällä -11 leikkasin mun ennen APL-pituisen tukan olkapäiden yläpuolelle. Sellaiset ne oli syksyyn 2011, kunnes halusinkin yhtäkkiä blondata ne. 6 värinpoistoa myöhemmin ne oli melko valkoiset ja hirveä hamppukasa ja mä halusin ne takaisin mustiksi :D No värjäsin sit ne takaisin mustiksi ja leikkasin olkapääpituisiksi. Nyt ne on sellaiset ja kasvatusprojekti käynnissä. Lempparituotteet on Tigin Bed Head Urban Antidotes joka saa mun hiukset tuntumaan ihanan sileiltä kun ne vielä on vähän kuivat vaalennuksen jäljiltä ja Aussien 3 Minute Miracle Reconstructor joka on sopiva tehis mun tukalle.
Mala Belen

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja Mala Belen »

EDIT:
Hiukseni:
-Paksuus 0,08-0,11mm = paksu (Ja kuten eräs henkilö hiuksiani siteerasi: "Hyvin hoidettu hevosenharja")
-Hiuksia melko paljon.
-Luonnollinen väri 6-1
-Mustat oli pitkän aikaa, kunnes 16 lähes peräkkäisen vaalennuksen jälkeen tyvi 12-0 ja pituus 10-1. Nyt tällä hetkellä noin 5-0 tummahko keskiruskea.
-Malli: Toinen sivu ja takaosa lyhyet, päälliosa ja toinen sivu pidempi ja kasvatus meneillääin, otsatukka, muuten vaikea selittää.
-Hiukset luonnontaipuisat, loivat laineet.

Siinä kai sitten oli oleellisimmat asiat &nbsp;:)
Viimeksi muokannut Mala Belen, 28 Huhti 2012, 19:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tsupp
Pahatukkapäiväläinen
Pahatukkapäiväläinen
Viestit: 71
Liittynyt: 21 Helmi 2012, 14:16

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja tsupp »

Minäkin kannan korteni kekoon.

Hiukseni ovat tyypilliseen suomalaiseen tapaan hennot ja melko tiheät. Hiuslaatu on taipuisaa, mutta lähinnä tämä näkyy latvoissa. Laineita ei tule, mutta hius kyllä taittuu juuri sinne, minne sitä sattuu huvittamaan. Erityisen ärsyttävästi hiukset käyttäytyivät lyhyinä, kun tuota taipuisuutta ei saanut millään kuriin - taittuivat vielä kummaltakin puolelta vasemmalle, mokomat. Tosi kivan näköistä, kun toinen puoli taipuu päätä kohti ja toinen ulospäin. Olen siinä määrin piilokiharainen, että kosteana tukka vetää kikkuroille. Kunnon kiharasta olen osannut vain kaihoisasti haaveilla. Omien luokitusteni mukaan hiukseni ovat siis 1b F. Ponnarin paksuutta sen sijaan en ole mitannut, ehkä vielä joskus sorrun siihenkin juurespäissäni. :D

Tuolta kuontalosta muuten löytyy silloin tällöin myös joku yksittäinen hiuskarva, joka on selvästi paksumpi ja vähän kiharaisempi kuin muut. Päässäni on myös joitakin "rautalankahiuksia", jotka ovat ihan mielettömän paksuja, todella karheita, pienen pienellä minikikkuralla ja kasvavat paljon hitaammin kuin muut hiukset. Niitä aina välillä bongailee sojottamasta jostain. Äidilläni on näitä myös, ja ne ilmeisesti harmaantuvatkin ensimmäisenä. Jaiks!

Hiusvärihistoriani on melkoisen kirjava. Päässäni on ollut suunnilleen jokaista mahdollista väriä paitsi pinkkiä. Kymmeneen vuoteen en ole tainnut omaa luonnollista väriäni nähdä, mutta nyt olen päättänyt kasvattaa sen takaisin. Ihan pienenä olin blondi, ennen kouluikää hiukset tummuivat siksi kuuluisaksi maantienharmaaksi ja nykyisin taidan olla hyvin tuhkainen (maantien)ruskea kultaisella vivahteella. Tuosta neljän tai viiden sentin juurikasvusta on vähän paha sanoa varmasti. Kesällä saatan olla taas vähän viisaampi asian suhteen.

Tukan pituus on vaihdellut poikatukasta bsl-mittaan. Tällä hetkellä tämä moppini on kainalopituinen ja ainakaan pidemmäksi en sitä vähään aikaan päästäkään. Olen myös ajatellut kasvattaa suoran ja paksuhkon otsatukkani pois. Oman värin kasvatuksen lisäksi missio on saada hiusten kuntoa parannettua. Hoitoa on tullut aikoinaan törkeästi laiminlyötyä, joten nyt pitää vähän yrittää skarpata. Enää muutamaan vuoteen en ole tukkaa ihan törkeästi rääkännyt, mutta parannettavaa on vielä paljon.

Lupaan kuvia heti, kun omaa väriä on näkyvissä tarpeeksi. ;D
Viimeksi muokannut tsupp, 24 Helmi 2012, 00:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
pitkätukka
HAIRahtanut
HAIRahtanut
Viestit: 945
Liittynyt: 05 Heinä 2008, 19:25

Vs: Hiuslaatuketju

Viesti Kirjoittaja pitkätukka »

Päivitetty 21.4.2012. Täällä oli joku vuosia sitten kirjoittamani epäselvä selonteko. Poistin sen ja kirjoitin uudestaan, kun käsitykseni omista hiuksistani on vähitellen jäsentynyt.

Minulla on käsittelemättömät, APL-mittaiset, tasapitkät ja taipuisat hiukset. Otsatukkaa ei ole. Kasvatin sen pois 2010-2011. LHC-foorumilta omaksumani hiustyyppimäärittelyn mukaan hiukseni ovat F/M/ii (ponnari 8,5 cm paksu).

Väri taitaa olla vaaleanruskea. Näyttää tosin usein hyvinkin tummalta keinovalossa. Auringonpaisteessa se näyttää yllättäen melkein vaalealta. En tiedä mikä väri tämä olisi numeroina. Olen nähnyt LHC-foorumilla Blonette-termin, jolla tarkoitetaan hiuksia jotka ovat jossain blondin ja brunetin välimaastossa. Omistan juuri sellaiset hiukset.

En osaa sanoa varmaksi mikä olisi niiden taipuisuusmääritelmä (1c? 2a? Jotain muuta?). Hiuksissani on aika paljon taipuisuutta, mutta kiharat nämä eivät ole. Hiuslaatu on tuntunut ja näyttänyt, erityisesti taipuisuutensa puolesta, hyvinkin erilaisilta eri aikoina sen mukaan, miten olen hoitanut niitä ja mitä käsittelyjä niissä on ollut. [Edit: tutkailin LHC:n kuvallista hiustyypin määrittelyopasta ja ilmeisesti hiukseni ovat 1c/2a, kevyesti laineikkaat. Se on hämännyt minua ennen tuossa määrittelyssä, että hiuksistani tulee lähes suorat kun pituus lisääntyy tarpeeksi. Painovoima vaikuttaa, luonnollisestikin. Ehkä lyhyempänä tehty määrittely on todenmukaisin?]

Minulla oli ennen helmikuuta 2011 metrikarvasto, jonka kanssa ryhdyin kasvattamaan omaa hiusväriäni takaisin. Olin kestovärjännyt hiuksiani, enimmän ajasta tummemmiksi, noin 15 vuoden ajan. Värjäsin loppuajasta hennan ja indigon yhdistelmällä, minkä tuloksena pituudet olivat ensin lukemattomia kertoja kestovärillä ja sen päälle lopuksi muutaman kerran kasvivärillä värjätyt. Väriraja oli ehtinyt viime helmikuuhun mennessä niskaan ja silloin meni hermot värirajan kanssa kasvattamiseen, joten annoin lopultakin äitini pätkäistä letin poikki. Sain noin kahdessa minuutissa kokonaan oman väriset hiukset ja pitkän irtoletin. &nbsp;:P

Pesen ja pidän. En käytä muotoilutuotteita tai muotoiluvälineita, en edes hiustenkuivaajaa. Lopetin loppuvuodesta 2011 tavallisten markettishampoiden käytön. Siirryin siitä muutaman kuukauden sulfaatittomien shampoiden käytön jälkeen Chagrin Valleyn shampoopaloihin. Tykkään.

Muutama kuva, joista muodostuu samalla suppea hiushistoriani:

Hiukseni nyt (21.4.2012, kirkkaassa luonnonvalossa). Tukka oli ennen kuvaa kiinni, mistä tuli tuo niskavänkkyrä:

Kuva

Hiukseni helmikuussa 2011, heti leikkauksen jälkeen. Tämä on kuulemma lähinnä sitä, miltä väri näyttää todellisuudessa:

Kuva

...minkä jälkeen (tässä varmaan 1-2 kk leikkauksen jälkeen) siitä sai vain tällaisen säälittävän töpöhännän:

Kuva

Leikattaessa lähti pois tällainen häntä, joka on toki yhä tallessa muistona:

Kuva

Metrikarvasto loppuvuodesta 2010. Minulla on tuossa äitiysvaatteet ja odotan Juliaa jo aika loppuvaiheessa. Tyylini ei ole normaalisti lähellekään tuollainen:

Kuva

Hiustenväri värjäysaikoinani:

Kuva

Kuva

Ennen tummia hiuksia oli pakollinen blondivaihe:

Kuva

Hiukseni olivat 13-14-vuotiaana yllättäen kiharat. Saattoi tosin johtua niiden kuivuudesta. En käyttänyt hoitoainetta. Tuossa kuitenkin vielä oma värini, ennen kuin aloitin noin 15 vuoden värjäyskierteeni:

Kuva

Vieläkin vanhempi kuva, mikä kertoo mielestäni parhaiten hiusteni laadusta. Se on otettu noin 10-vuotiaana. Minulla oli jossain vaiheessa aikuisenakin lyhyet hiukset ja ne käyttäytyivät taipuisuutensa osalta aika samalla tavalla kuin tuossa kuvassa näkyy:

Kuva
Viimeksi muokannut pitkätukka, 21 Huhti 2012, 23:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
1c/F/M/ii, oma väri, pituus kohta polviin asti (nyt reilut 130 cm). Hiukseni pitävät silikonista ja hiuspohjani inhoaa sulfaatteja. Siispä sulfaatiton shampoo ja silikonillinen hoitoaine. Merkillä ei ole suurta väliä. Kookosöljy kaikkialle hiuksiin noin tunti ennen pesua.
Vastaa Viestiin