Chronos kirjoitti:
Mutta siis hiuksia ei enää lähde, ei ole lähtenyt kohta 1,5 vuoteen, mutta ne eivät kasva,kuten eivät kasva muutkaan karvat. Ferritiiniä tai muutakaan ei ole tutkittu koska olo on ollut ihan normaali. Tosin ei se varmaan pahaa tekisi käydä tutkituttamassa. Syön omasta mielestäni ihan monipuolisesti ja FerroFortea sen lisäksi.
Varastorauta on siinä mielessä petollinen, että sen alhaisuuteen tottuu ja ainoa keino saada tietää oikea tilanne, on mittauttaa arvo labrassa yhdessä herkän crp:n ja trfesat-arvon kanssa.
FerroForte on todella mieto rautavalmiste eli se saattaa auttaa pysymään arvoa kohtuullisena, mutta sillä ei saa matalaa arvoa nostettua. Lisäksi se on todella kallis tuote, jos aikoo syödä isompaa annosta, mutta toki vatsaystävällinen
That’s the thing about life; It is fragile, precious and unpredictable and each day is a gift, not a given right.
Itse olen kokenut elämäni aikana muistaakseni 3 tosi kovaa hiusten lähtöaikaa, kaikki seurausta rajusta stressistä, elämänmuutoksista ja sen rinnalla huonosta ruokavaliosta. Nyt olen todennut että stressistä en pääse koskaan eroon, joten on vaan muistettava pitää huoli siitä, että tukka saa ne tarvittavat ravintoaineet. Viimeisimmän hiustenlähdön aikaan (muutenkin ohut tukka oheni puoleen) aloitin tehokuurin rautaa, monivitamiinia, kalsiumia, MSM-tabletteja ja piimaata. Ruoassa lisäsin proteiinia ja vehnänalkioita ja muita leseitä ja kasviksia. Meni PUOLI VUOTTA, ennen kuin tulokset alkoi näkymään tukassa. Nyt pätkähiukset alkaa sulautumaan muun tukan joukkoon ja tukkaa kehtaa jopa pitää auki long bob - pituudessa.
Mutta pointti tässä oli siis se, että muista tavoista huolimatta ainakin itsellä suurin vaikutus on ravinnolla. Ja kun ravintoaineita alkaa taas tulla, menee tukalla pitkään ennen kuin se alkaa kasvattaa uutta hiusta niin että sen myös silmillä havaitsee. Ja sen verran mainittakoon että asialla on myös huono puoli; juurikasvua tulee nyt kuukaudessa lähes kaksi senttiä, eli sitä saa olla vaalentamassa usein. Ja samalla sheivata saa päivittäin.
Itselle ilmestyi sitten päänahkaan noin 1x3cm kalju läntti. Ei oo aiemmin ollut tällaista, ja stressi nousi kohisten. Taustalla siis aiempaa stressiä ja ruokavaliokin on ollut hieman retuperällä jonkin aikaa. Mut sen verran säännöllinen läntti kyseessä, että viittaisi farmaseutin mukaan johonkin päänahan mahdolliseen ongelmaan.
Seborrooinen ekseemahan mulla on ollut mikä uusiutuu ajoittain, mut ei se oo aiheuttanut ikinä tällaista
Lääkäriaika mulla on onneksi varattu muiden asioiden tiimoilta, joten sikäli apua varmaan saa nopeasti. Kai sitä hakee täältä vertaistukea, josko jollain muulla on ollut vastaavaa ja hiukset on kasvaneet takaisin. Ainakin edellisellä sivulla oli jotain juttua ja toivonpilkettä takaisinkasvusta, vaikka kyse taisi olla hiustenlähdöstä kaikkialta ilman rajatun läntin ilmestymistä.
Huh, mulla on jälleen ihan hurja hiustenlähtöaika. Suihkun kaivosta saa jatkuvasti kaivaa tuppoja ja samoin hiusharjasta. Hieman hirvittää, kun toinen sulkasato oli vasta keväällä. Toki mulla hiusmassaa ja pituutta riittää, mutta siltikin mietityttää mistä tämä johtuu. En nyt keksi muuta syytä kuin hormonaalisen vaihtelun.
That’s the thing about life; It is fragile, precious and unpredictable and each day is a gift, not a given right.
Jessie, mun kaverilla löytyi joskus pieni kalju läntti päänahasta. Jonkin ajan kuluttua päälaelle ilmestyi toinen samanlainen, jolloin hän sai aikaiseksi mennä lääkäriin. En muista mistä siinä oli kyse, mutta lääkäri määräsi jotain lääkeliuosta, jota piti päivittäin laittaa niihin laikkuihin ja pian niihin alkoi kasvaa uutta tukkaa, eikä ongelma ole sen jälkeen uusinut. Toivottavasti sullakin on kyse jostain helposti hoidettavasta vaivasta.
Manna, mulla lähti kolmasosa hiuksista viime talvena hormonaalisista syistä. Olen nyt syönyt biotiinia, mutta en tiedä yhtään onko siitä apua. Uutta hiusta kyllä kasvaa, mutta tuskastuttavan hitaasti.
BSL 2b F ii kuiva ja pörröinen. Iho kuiva ja herkästi punoittava.
Chronos kirjoitti:
Mutta siis hiuksia ei enää lähde, ei ole lähtenyt kohta 1,5 vuoteen, mutta ne eivät kasva,kuten eivät kasva muutkaan karvat. Ferritiiniä tai muutakaan ei ole tutkittu koska olo on ollut ihan normaali. Tosin ei se varmaan pahaa tekisi käydä tutkituttamassa. Syön omasta mielestäni ihan monipuolisesti ja FerroFortea sen lisäksi.
Varastorauta on siinä mielessä petollinen, että sen alhaisuuteen tottuu ja ainoa keino saada tietää oikea tilanne, on mittauttaa arvo labrassa yhdessä herkän crp:n ja trfesat-arvon kanssa.
FerroForte on todella mieto rautavalmiste eli se saattaa auttaa pysymään arvoa kohtuullisena, mutta sillä ei saa matalaa arvoa nostettua. Lisäksi se on todella kallis tuote, jos aikoo syödä isompaa annosta, mutta toki vatsaystävällinen
Veriarvot testattu ferritiinin ja kilppariarvojen kanssa. Hakeuduin testeihin kovan unohtelun vuoksi, mutta missään arvoissa ei ollut poikkeamaa. Syy jää siis arvailujen varaan: stressi, juminen niska ja sitäkautta huono päänahan verenkierto tai hormonitoiminta.
Harmittaa, kuukausi sairaalassa vuodepotilaana todella huonossa kunnossa, hiuksista lähti yli kolmasosa. Vyötärön alapuolelle yltäävät hiukset enää lapaluihin, olivat niin ohkaiset että latvat oli rumat. Nyt hiukset tuntuu todella ohuilta, kasvaahan hiukset takaisin, mutta se ei paljon lohduta. Ja taistelu liikarasvoittuvan päänahan kanssa vain pahentaa tilannetta, nyt lääkäri käski kokeilla nizoralia. Se jos ei auta, täytyy mennä ihotautilääkärille. Onko jotain jolla hiukset sais näyttämään paksummilta? Mitään hiuslakkaa en tahdo käyttää.
^ Mulla sairaalan pesuaineet sai päänahan puskemaan ihan mahdottomasti rasvaa. Tilanne rauhoittui XZ:n koivunmahla shampoolla viikossa tai parissa.
Mä kun aina kokeilen milloin mitäkin hömppää, niin nyt testissä rosmariinivesi. Sen pitäisi auttaa hiustenlähtöön ja kumma kyllä hiuksia tosiaan tuntuu irtoavan vähemmän kun ennen! Saa nähdä miten pitemmän päälle, yleensä nämä pienemmän hiustenlähdön kaudet on hetkellisiä ja kohta taas on viemäri tukossa joka suihkun jälkeen.
Keitän siis tuoretta rosmariinia ja haudutan pitkään, neste siivilän läpi suihkepulloon. Säilyy jääkaapissa n. viikon. Sitä litkua sitten hieron päänahkaan joka ilta. Tuoksuu ainakin hyvälle, jos ei muuta.
Tämä on yllättävää, mutta vaikka mulla taas irtoaa paljon hiuksia (vähän vähemmän kuitenkin kun ennen), niin mulla kasvaa uutta tukkaa sellaisissa kohdissa hiusrajaa, joissa ei ollut aiemmin mitään! Kyllä se rosmariini tosiaan jotakin tekee.