Olen jo useamman vuoden ajan vuosien myötä pitkäksi kasvaneen tukkani värjännyt Cultivators kasviväreillä, yleisimmän Caramel -sävyllä tai jollain sen tyylisellä. Nyt en ole noin yhteen (1) vuoteen värjännyt tukkaani ollenkaan ja sen seurauksena on tullut juurikasvua jonkin verran. Olen miettinyt jo pidempään haluavani blondata tukkani, joka tarkoittaa siis kasviväreistä siirtymistä takaisin synteettisiin. Olen lukenut, että kasvivärien päälle ei tartu synteettiset värit. Voinko kuitenkin alkaa pikkuhiljaa blondata tukkaani niin, että värjään juuri kasvua blondiksi ja annan kasvivärjätyt latvat olla ja kasvaa hiljakseen vuosien mittaan pois? Kasviväri on haalistunut tässä vuoden mittaan myös kunnolla, eikä ole mitään selvää rajaa oman värini ja kasvivärin kanssa, vaan se on sellainen pikku hiljaa haalistuva. Jos alan blondata juuri kasvua, miten se vaikuttaa kasvivärjättyihin latvoihin? Voinko laittaa blondin koko päähän, myös latvoihin, jotta saisin kaikki mahdolliset kohdat blondattua, joihin kasviväri ei välttämättä ole tarttunut itse värjätessäni? Minusta on vaikuttanut, kun olen itse kotona kasvivärjännyt, ettei aina kasviväri ole tarttunut joka kohtaan. Olen ajatellut ihan blondin tukan päälle jossain vaiheessa alkaa heittään cassiaa, kun sitä blondia alkaa olla pidemmän matkaa hiuksissa. Mitä huomioitavaa tällaisessa tulisi olla, kun alkaa blondailla vaikka on kasviväriäkin hiuksissa?
