Kirjoittaja Aihe: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)  (Luettu 104097 kertaa)

~vail~

  • Vieras
Tällaisen metodin löysin netin aarteistosta enkä millään malta olla sitä jakamatta :) -> Oil Cleansing - artikkeli

Kyse on siis öljyllä puhdistamisesta. Tuli mieleen, kun tuolla meidän omassa -> Luonnollinen ja vähäinen ihonhoito Annika kertoi perusvoiteella puhdistamisesta. (Mikäli tämä keskustelu tässä ei kasva, niin tän postin voi siirtää ko. ketjuun myös).

Kömpelö tiivistelmä suomeksi:

Öljy liuottaa öljyä, joten öljyn laittamista iholle ei kannata arastella. Öljy itsessään ei aiheuta epäpuhtauksia. Iho tarvitsee suojakseen öljyä ja sitä tulisi olla ihoa suojaamassa (ei siis niin, että kiireellä hankaamme sen mahdollisimman vahvoilla liuoksilla ihosta pois ja sitten kuorrutamme taas keinotekoisemmilla rasvoilla).

Yleensä puhdistuksessa käytettyjä öljyjä ovat neitsyt oliiviöljy, jossa on erityisen kosteuttavat ominaisuudet sekä risiiniöljy jolla on puhdistavat ominaisuutensa. Monet tekevät omat miksauksensa noista kahdesta, tai mahdollisesti käyttävät jojobaöljyä tai manteliöljyä. Oliiviöljy auttaa risiiniöljyä nostamaan huokosista epäpuhtauksia. Yleisin käyttösuhde tämän artikkelin mukaan on kuivalle iholle 75/25 oliiviöljy/risiiniöljy - ja rasvaiselle iholle suhteet toisinpäin eli enemmän risiiniöljyä. Risiiniöljyä kehutaan todella hyväksi etenkin aknesta ja muista ongelmista kärsivälle iholle.

As quoted in The Oil That Heals by Dr. McGarey, a country doctor (unknown?) states, "Castor oil will leave the body in better condition than it found it."

Varsinainen puhdistusrutiini:

    * Hiero kämmenelläsi sopiva määrä EVOO/CO  eli neitsyt oliiviöljy/risiiniöljy sekoitusta kasvoillesi ja kaulaasi.

Tämä tehdään meikin tai lian päälle! Tässä kohtaa rentoudutaan ja hierotaan kasvoja hellästi, vaikka alas istuen.

    * Ota pehmeä kangas (minä ~vail~ käytän sopivasti pehmeeksi virttynyttä puhdasta tyynyliinaa) ja upota se höyryävän kuuman veteen. Purista ylimääräiset vedet ja peitä sillä kasvosi. (Ja meillä suomalaisillahan on ylellisyytenä sauna, joka tässä vaiheessa käy mainiosti hoidon tekemiseen mikäli aikaa on :)).

      Tämä tehdään jotta höyry avaisi huokoset ja vapauttaisi epäpuhtauden syvältä ihosta.

    * Kun kasvokääreesi alkaa viilentyä, hiero hellästi iho puhtaaksi. Tämä myös kuorii kasvojen kuollutta ihosolukkoa (oma huom. : paljon hellemmin ja tarkoituksenmukaisemmin kuin raekuorinta!).

    * Huuhtele kangas vielä lämpimällä vedellä ja poista loput epäpuhtaudet. Joudut ehkä toistamaan tämän pari kolmekin kertaa, mutta sen jälkeen ihollasi on kaunis hehku.

Muuta puhdistusta ei tarvita.

    * Kun olet puhdistanut kasvosi voit läiskäyttää kasvoillesi vielä kylmää huokosia sulkemaan, ja jos ihosi tuntuu kiristävältä voit kosteuttaa sitä.

    * Jos ihoasi kiristää, ota tippa öljysekoitustasi ja hiero sitä puhtaiden kämmeniesi välissä ja taputtele kostealle iholle. Hiero mahdolliset öljyn jäämät ihoosi jotta ihon pintaan ei jää kalvomaista kerrosta.



Oma kokemukseni:
Tosiaan tämä toimii! En tiedä johtuuko ylipäänsä kesästä vai mistä, mutta mun yleensä pintakuiva ihoni on kyllä pärjännyt ilman kosteusvoidetta tämän käsittelyn jälkeen - ja iho on ihan vauvan pepun pehmeä :D Iholla on myös terve hehku, poskipäät punoittaa ja muuten iho on tasavärinen. Eikä finnejä ole tullut, ehkä se tärkein pointti ;)

Yllytän kokeilemaan :)
« Viimeksi muokattu: 16.07.06 - klo:11:21 kirjoittanut ~vail~ »

grove

  • Vieras
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #1 : 16.07.06 - klo:12:21 »
^ Makeupalley:ssa tuosta on jo pitkään ollut juttua ja heitän muutaman kommentin tähän perään:

Kankaalla pyyhkiminen hankaa ja rasittaa ihoa. Ei siis mikään sively mutta tuon öljyseoksen poisto iholta ei ole välttämättä ihan niin kevyttä hommaa. Kannattaa olla myös varovainen sen kankaan kuumuuden kanssa. Poistamisen helppous riippuu kyllä siitäkin mitä öljyä käyttää eikä oo mikään pakko käyttää oliivi-risiiniöljyä. Voi kokeilla esim. auringonkukkaöljyä (halpaa kaupan ruokaosastolta) tai jojobaöljyä (kallista) myös.

Mutta öljyjen apuna käyttäminen on sinänsä kyllä halpa ja hyvä konsti puhdistuksessa. Sitä voi soveltaa muutenkin kuin tuolla OCM-tyylillä.

Käytännössä voi levittää ja pyöritellä likaisella iholla pienen määrän öljyä ja sitten jatkaa tavallisella putsarilla tai perusvoiteella. Mitä tahansa öljyä voi käyttää mutta riippuu ihosta ja siitä millä putsarilla jatkaa  että mikä kenestäkin tuntuu parhaalta. Tällaisesta yhdistelmästä hyöty on lienee suurin, jos käyttää iholle hyvin ”jämähtävää” meikkiä tai aurinkosuojaa.

Perusvoiteen käyttö putsarina yksinään perustuu myös aikalailla samaan asiaan öljyn kanssa, erona lähinnä se että perusvoiteen saa paljon helpommin pois iholta joko huuhtomalla tai vaikka sitten lämpimänkostealla vanhalla tyynyliinalla ;) koska siinä on emulgaattoreita.

~vail~

  • Vieras
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #2 : 16.07.06 - klo:13:51 »
Kivaa saada asiantuntijalausuntoakin tästä Grovelta :D
^ Makeupalley:ssa tuosta on jo pitkään ollut juttua ja heitän muutaman kommentin tähän perään:

Kankaalla pyyhkiminen hankaa ja rasittaa ihoa. Ei siis mikään sively mutta tuon öljyseoksen poisto iholta ei ole välttämättä ihan niin kevyttä hommaa. Kannattaa olla myös varovainen sen kankaan kuumuuden kanssa. Poistamisen helppous riippuu kyllä siitäkin mitä öljyä käyttää eikä oo mikään pakko käyttää oliivi-risiiniöljyä.
Joo, onhan tuosta ollut varmaan juttua jo pidempään ulkomailla. Mä aina tykkään ilmoitella tännekin jos joitain kivoja löytöjä itse teen aina välillä :)

Mun mielestä tuo öljy ei ole ollenkaan hankalaa saada iholta, ts. hankausta ei tarvita. Enemmän hankausta tulee, mikäli käyttää jotain rakeista kuorintaa :-X

Mä olen kokeillut risiiniöljyä ja oliiviöljyä nyt yhdessä ja erikseen - risiiniöljystä tykkäsin kun se oli niin paksun voiteen oloista eikä tahmannut millään tapaa. Pähkinäöljyäkin koitin. Mutta se vain noissa pähkinäöljyissä ja risiiniöljyssä on, että perimätiedon mukaan molemmat tummentavat hiuksia, joten ei viitsi ihan säännöllisesti alkaa ihokarvojaan tuolla sävyttämään :D

Kätevältä tuntuu tuo puhdistus etenkin mineraalimeikin jälkeen - se kun ei haittaa vaikka vähän jäisi ihoonkin, joten ei tarvitse hangata juuri lainkaan; kunhan pyörittelee iholla :)

KaroL: Mäkin vahingossa oon tehnyt vastaavaa kun aloin talvella käyttämään Bepanthenia saunassa naamiona ja sitten pyyhkeellä vain kuivasin kasvoja sen perään - ihanasti pärjäsi ilman kosteusvoidetta vaikka oli talvi. Nyt tämä jotenkin vastaa sitä samaa lämpimän kosteutettua tunnetta :)

Poissa Annika

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 384
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #3 : 16.07.06 - klo:14:01 »
Mä en ole käyttänyt öljyä ihan tällaisessa puhdistustarkoituksessa kuten artikkelissa neuvottiin (useilta ulkomaisilta saiteilta ja foorumeilta löytyy hurjasti hyvänkuuloista infoa, hakusanalla oil cleansing method saa paljon kokeiltavaa ja luettavaa), mutta perisuomalaiseen tapaan saunaan olen ottanut öljyn itselleni käyttöön.

En tiedä siitä puhdistavasta vaikutuksesta niinkään, olen huono päättelemään sitä, mutta saunaan suojaksi levitetty öljy tekee ihon todella pehmeäksi ja musta tuntuu että se saattaisi suojatakin samalla vähän. Eikä kyllä olisi paha juttu jos se samalla puhdistaisi ihohuokosiakin.

Groven ajatus öljystä eräänlaisena prewashina kuulostaa varsin järkeenkäypältä, koska öljyhän on varsin hyvä liuottaja; meikkivoide sun muut varmasti lähtisivät kevyesti hieromalla, kun pohjalla olisi öljyä ja jos tarpeellista voisi ennen huuhtelua vielä käyttää putsaria/mitä käyttääkään. Hmm, tätä pitää varmaan testata ja katsoa, riittäisikö öljy siihen puhdistukseen - mielikuvana sen liuotuksesta (en keksi parempaa sanaa) uskoisin että sekin riittäisi.
The greatest battles are fought within oneself.

Poissa purppura

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 2045
  • Oh, my God! That is so unfair!
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #4 : 16.07.06 - klo:16:48 »
En oikein tiedä kuuluuko tänne, mutta sattumalta tälläinen sivusto tuli vastaan, jossa kerrotaan mihin kaikkeen kreikkalaiset käyttävät oliiviöljyä. Jotku noista ihmetyttää vähän, mutta kyllä varmaan toimii.

http://www.cretanfood.fi/muutvinkit.html

Voisi käydä kaupassa katsomassa oliviiviöljyjen hintoja, uskon kyllä että erilaiset öljyhoidot ovat hoitavia, eikä rasittaisi niin ihoa. Joskus käytin Natusanin vauvaöljyä silmämeikinpoistoon ja lähti hyvin. Lopetin kun luin, että sumentaisi silmiä. Voisikohan vauvaöljyä/oliiviöljyä käyttää meikkivoiteen poistoon ihan että ensin kostuttaisi kasvot, sen jälkeen hieroisi öljyä ja sitten pyyhkisi vanulapulla. Lopuksi vielä kasvovettä. Talveksi voisi olla hellävaraisempi?

Poissa Axamit

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1671
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #5 : 16.07.06 - klo:17:29 »
~vail~, mistä hankit tuota risiiniöljyä? Googlettamalla löytyi erilaisia tuloksia, tuosta metodista, ja sillä tuntui olevan, merkitystä, onko se risiiniöljy kylmäpuristettua vai ei. Joten kumpaa olet käyttänyt ja mistä sitä saa (ja paljonko maksaa?).

Tuo OCM vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja varmaan kokeilenkin sitä ensi tilassa! Tosin jokapäiväiseen käyttöön vaikuttaa vähän liian hitaalta... Voiskohan pelkän öljyn (tai öljyjen) avulla puhdastaa jotenkin nopeamminkin naamaa?

Poissa Stationery

  • Kosmetiikkafriikki
  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 4217
  • Kosmetiikkaholisti- Kauneus on asenteesta kiinni.
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #6 : 16.07.06 - klo:17:35 »
Esim. Babyoil on erinomainen silmämeikinpoistoaine. :)
20-vuotiaana sinulla on kasvot, jotka luoja sinulle loi,
40-vuotiaana kasvot, jotka olet hankkinut ja 60-vuotiaana kasvot, jotka olet ansainnut.

grove

  • Vieras
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #7 : 16.07.06 - klo:18:26 »
Varoitan edelleen tämän menetelmän osalta: kuumuus ja hankaaminen eivät todellakaan ole hyväksi iholle. Tervetuloa katkenneet pintaverisuonet tulevaisuudessa  :(

Mutta jos saa öljyn ja lian lähtemään kevyellä painelulla ja pyyhkimisellä + vain miedosti lämpimänkostealla kankaalla -> fine. Jotenkin en vaan jaksa uskoa tämän toteutuvan kovinkaan helposti jos puhutaan kohtuullisestakaan määrästä meikkiä kasvoilla… Lisäksi joissakin ohjeissa oikein yllytetään käyttämään "niin kuumaa vettä kuin vain siedät"  >:(

Tuli muuten mieleen tuosta ”kauniista hehkusta” mikä oli ~vail~in suomennoksessa, että jos iho punoittaa tän käsittelyn jälkeen niin se kielii  ihon ärsytyksestä. Vaikka punaiset posket assosioidaankin terveyteen (veri kiertää jne).

Voisikohan vauvaöljyä/oliiviöljyä käyttää meikkivoiteen poistoon ihan että ensin kostuttaisi kasvot, sen jälkeen hieroisi öljyä ja sitten pyyhkisi vanulapulla. Lopuksi vielä kasvovettä. Talveksi voisi olla hellävaraisempi?

Voit tietty kokeilla mutta vähän ylläolevaa kompaten veikkaan että helposti ei tuolla tavoin lähde. Sullahan taisi olla Humektania? Mikset kokeilisi ensin sitä nyt kesällä huuhdeltavana putsarina: levitä ensin kuivalle iholle (voide tarttuu likaan näin paremmin), sitten kastele käsiä vähän ja hiero uudestaan kasvoilla, ja lopuksi huuhtele haalealla vedellä. Ja talven tullen niin että iholle hieromisen jälkeen ja pienen vesitilkan lisäyksen jälkeen pyyhit vain varovasti kostealla vanulapulla. Ja jossain ketjussa sanoit että sulta löytyy myös Erisania, sitäkin voit kokeilla vielä pehmeämpänä putsarina niin että hierot kuivalle iholle vähän jotain öljyä ja peset sitten Erisanilla kasvot.

~vail~, mistä hankit tuota risiiniöljyä?

En tiedä mistä ~vail~ hankki mutta risiiniöljyä saa ainakin apteekeista. Kylmäpuristetun merkitys on käyttäjän mielipiteestä kiinni. Myöskin tuo itse oliivi-risiini –yhdistelmä on vaan joskus ollut jonkun suosikki, ei takaa että toimii kaikilla parhaiten. Voi siis käyttää myös vaikka pelkkää oliiviöljyä, auringonkukkaöljyä, mineraaliöljyä, tai yhdistelmänä eri öljyjä… mikä vaan tuntuu itsestä hyvältä.

~vail~

  • Vieras
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #8 : 16.07.06 - klo:19:28 »
Mania, ostin risiiniöljyn ihan apteekin tädiltä kylmiöstä ja hintaa tuli 3 euroa/50 ml. Ja kerroin kyllä käyttötarkoituksenkin eikä hän mua estellyt :D

Varoitan edelleen tämän menetelmän osalta: kuumuus ja hankaaminen eivät todellakaan ole hyväksi iholle. Tervetuloa katkenneet pintaverisuonet tulevaisuudessa  :(

Mutta jos saa öljyn ja lian lähtemään kevyellä painelulla ja pyyhkimisellä + vain miedosti lämpimänkostealla kankaalla -> fine. Jotenkin en vaan jaksa uskoa tämän toteutuvan kovinkaan helposti jos puhutaan kohtuullisestakaan määrästä meikkiä kasvoilla… Lisäksi joissakin ohjeissa oikein yllytetään käyttämään "niin kuumaa vettä kuin vain siedät"  >:(

Tuli muuten mieleen tuosta ”kauniista hehkusta” mikä oli ~vail~in suomennoksessa, että jos iho punoittaa tän käsittelyn jälkeen niin se kielii  ihon ärsytyksestä. Vaikka punaiset posket assosioidaankin terveyteen (veri kiertää jne).

Joo, kuumuus ei todellakaan tunnu kivalta - mutta jokainen varmasti oman kipupisteensä tuntee eikä kiehuvalla vedellä itseään valele. Itse lämmitän tuon veden mikrossa nopeasti, niin ei tule liian kuumaa. Tavoitehan on lämmittää kasvoja jotta huokoset aukeavat - kuten kosmetologitkin höyryttävät. Tuskin siis on sen haitallisempaa tuo kuin kosmetologillakaan tehtynä :)

Itse asiassa tuli kauhu muisto mun edelliseltä kylpylä-kosmetologikäynniltä: kun kasvoja raastettiin karheilla vanulapuilla voimaa käyttäen :-X Tässä sentäs saa itse valita voiman käyttönsä - jota todellakaan ei tarvita paljoa. Tai mä en ainakaan hankaa kuin sen yhden kierroksen ja sillä on jo hyvä.

Se hehku on ihan todellista - ei punaista verisuonten pullistumista vaan kai lähinnä sitä kun iho kirkastuu (vaaleampi, tasasävyisempi ja vain posket rusottavat hieman) kun saa tuollaisen kuorinnan (joka on kyllä kymmenen kertaa hellempi kuin mun Freeman-kasvokuorinta sekin :D).

Mutta mitäpä minä tässä selittelemään, ehkäpä Grovekin kokeilet niin näet ;)

grove

  • Vieras
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #9 : 16.07.06 - klo:19:47 »
Se hehku on ihan todellista - ei punaista verisuonten pullistumista vaan kai lähinnä sitä kun iho kirkastuu

Mutta mitäpä minä tässä selittelemään, ehkäpä Grovekin kokeilet niin näet ;)

Hih, mä oon kyllä kokeillutkin tuota menetelmää, mutta päätynyt vain sen soveltamiseen myöhemmin, samoin kuin moni muukin makeupalleyssa ;)  (ts. öljy ensin, ja päälle hellävarainen putsari).

Ja varoittelen vaan sen takia kun monen ihmisen on helppo vähän yli-innostua uusista asioista ja esim. tässä ehkä vähän "höyrytetään nyt kunnolla huokoset auki ja hierotaan ne mustapäät pois" mentaliteetilla. Mutta tosiaan varovaisesti ja hellästi suoritettuna OCM-tyylinen puhdistus on varsin kelpo menetelmä  :)

~vail~

  • Vieras
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #10 : 16.07.06 - klo:19:53 »
Juu, ei se sen ihmeellisempi metodi ole kuin clear up stripitkään ;) Jollain toimii todella hyvin, toisilla kohtalaisesti ja jotkut ei tykkää ollenkaan. Mutta tietääpä ainaskin että on muutama kosmetiikkatuote lisää ihan omassa ruokakaapissa tarpeen varalle :D

Kertokaas jos kokeilette erilaisia miksauksia noista/muista öljyistä :)

grove

  • Vieras
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #11 : 16.07.06 - klo:20:01 »
^Ei mennä clear up strippeihin ollenkaan pliis...  ;D

Mutta: auringonkukkaöljy yksin, se oli/on mun lemppari joskus kun tuota tein/teen ihan tuolla varsinaisella metodilla :)

Poissa Twinkley

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 5216
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #12 : 16.07.06 - klo:23:45 »
Kai sitä on kokeiltava kun kerran yllytetään.  :D

Pesin äsken meikit veke tavallisella rypsiöljyllä. Hieroin sitä kämmeniin ja siitä suoraan nassuun. Pieni pyörittely kasvoilla ja huuhtelu pois.

Iho jäi todella pehmeäksi ja kimmoisaksi, eikä ollenkaan ärtynyt tai punoittanut (yleensä ihoni reagoi tällä tavalla meikkien poistoon, oli kyseessä sitten mikä aine/veden lämpötila/poistotyyli tahansa). Luomeni ovat olleet todella kuivat lähiaikoina ja aina kun olen poistanut silmämeikkiä luomiani on kirvellyt todella paljon ja ne ovat jääneet aivan sairaalloisen kiristäviksi puhdistuksen jälkeen ja olen joutunut lätkimään niihin Widmerin silmänympärysvoidetta oikein urakalla.  :-\ Nyt kuitenkin luomet eivät reagoineet mitenkään inhottavasti eivätkä jääneet kiristämään.  :D Tätä täytyy testata jatkossakin. Ainoa miinuspuoli on se, että tätä öljyä meni ilmeisesti hieroessa hieman silmään, joten näkökenttä "harmaantui" vähäksi aikaa, mutta palautui aika nopeasti normaaliksi. :) Testaan uudelleen!
Käy kurkkaamassa vegaanista ruokablogiani joka sopii ihan kaikille: www.satnamnam.com

Poissa Annika

  • HAIRahtanut
  • ****
  • Viestejä: 384
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #13 : 17.07.06 - klo:00:22 »
Ainoa miinuspuoli on se, että tätä öljyä meni ilmeisesti hieroessa hieman silmään, joten näkökenttä "harmaantui" vähäksi aikaa, mutta palautui aika nopeasti normaaliksi.

Mulla tämä tapahtuu kaikkien aineiden kanssa joilla olen silmämeikkiä putsannut - normiputsarit, silmämeikinpoistoaineet, Humektan, öljy - kaikilla sama sumenemisreaktio. Tuskin mitään vakavaa, ja näkökään ei ole tykännyt hallaa vielä. Epämiellyttävää tosin, varsinkin kun on tällainen neurootikko sokeutumisen suhteen kuin mä, mutta joka kerta mä silti onnistun törkkäämään sitä ainetta vähän silmäänkin.
The greatest battles are fought within oneself.

Poissa Axamit

  • Tukkaguru
  • *****
  • Viestejä: 1671
Vs: OCM eli öljypuhdistus kasvoille (kotikonstein)
« Vastaus #14 : 17.07.06 - klo:01:19 »
Twinkley, lähtikö sulla siis kaikki meikki ihan kunnolla pois? Wow!